Presidentinvaalit 2006

  • 306 104
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täällä on nyt rummutettu Niinistön onnistunutta kyykytystä demarileirin kyselijöihin poislukien Viialainen. Viitsitsikö joku referoida hieman niistä asioistakin mitä siellä oikein puhuttiin. Taiveahon teknistä tyrmäystä jo kaipailtiin pariin otteeseen ja itsekin olisin siitä kiinnostunut. Mitään sanatarkkaa en kaipaile, mutta edes aihepiirejä tietooni, missä päin liikuttiin.

Halosen kiertelyä ja kaartelua ei enää tässä vaiheessa voi kuin ihmetellä. Mielipide- ja arvojohtaja ilman omia mielipiteitä kuulostaakin hyvältä. No onhan siellä suuri ja arvoituksellinen globalisaatio sentään. Tässä sitä kuitenkin ollaan loppusuoralla "seitsemän viisaan miehen ja kahden pätevän naisen" joukosta. Harvana hyvänä puolena asiassa on, että kuitenkin suunnilleen tietää mitä saa viimeisen kuuden kuluneen vuoden perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Zamboni kirjoitti:
Täällä on nyt rummutettu Niinistön onnistunutta kyykytystä demarileirin kyselijöihin poislukien Viialainen. Viitsitsikö joku referoida hieman niistä asioistakin mitä siellä oikein puhuttiin. Taiveahon teknistä tyrmäystä jo kaipailtiin pariin otteeseen ja itsekin olisin siitä kiinnostunut. Mitään sanatarkkaa en kaipaile, mutta edes aihepiirejä tietooni, missä päin liikuttiin.
Taiveaho syytti Niinistöä köyhimpien kurittamisesta valtiovarainministerinä.

Tähän Niinistö sanoi, että ajat olivat vaikeat ja hallitus oli yksimielinen. Tämän jälkeen Niinistö kertoi, kuinka hän valtiovarainministerinä aikojen hieman parantuessa ehdotti kaikkien köyhimpien tukemista ansiosidonnaisen korotusten pienellä kustannuksella. Niinistön hanke kaatui SAK:n ja vain ja ainoastaan SAK:n vastustukseen.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Sauli on aavistukseen liiankin kohtelias. esim. Stasi-listasta puhuttaessa hän itse pehmensi asiaa. Joku räväkämpi argumentti olisi ollut poikaa. Olisi vaan pokkana sanonut paljastavansa listan heti maaliskuussa :) Noh, oli siinä pehmennyksessä hyvä pointtikin. Listassa kun voi olla siihen kuulumattomiakin nimiä, joten turha aiheuttaa "turhia" tragedioita.

Pariin otteeseen hän on kysymättä lähtenyt puolustelemaan jopa Halosta. Esimerkiksi kun Haloselta kysyttiin radiotentissä, että miksi Halosen kaudella tuloerot ovat kasvaneet ja miksi rikkaat ovat rikastuneet ja köyhien määrä kaksinkertaistunut? Sauli päätti ihan kysymättä pelastaa Tarjan "talouskasvun aikana vauraus menee ensin ketjun yläpäähän"-kommentilla. Pitäisi edes turpansa kiinni, vaikka oikeassa onkin.

Siitä helvetin Ottawan sopimuksesta piinaamalla saisi Tarjan puremaan implanttinsa paskaksi. Siitä onkin puhuttu ihmeen vähän, muistaakseni vain yhdessä ekan kierroksen tentissä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
ipaz kirjoitti:
Herättää ison kysymyksen aina näin vaalien aikaan, kun erot ovat OIKEASTI noin pienet. Viime vaaleissa ero Halosen ja Ahon välillä oli muistaakseni (korjatkaa ketä tietää) noin kuuden prosentin luokkaa. Nyt gallupit lupaavat suurinpiirtein samaa. Ensimmäistä kertaa kun minä muistan, niin nyt on kerrankin kaksi aika erilaista ehdokasta. Vielä kuusi vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään äänestää Ahoa ja Rehn tuntui myös vieraalta.

Viime vaaleissa ero oli 3,2%-yksikköä, eli marginaali oli vain noin 100000 ääntä. 51,6%-48,4% - vaali oli siis äärimmäisen tiukka. Veikkaan, että aika lailla samaan tiukkuuteen mennään tälläkin kerralla, mutten sano kumminpäin. Itse lähinnä toivoisin vaalien olevan jo ohi, ja toisaalta myös sitä, että väki aktivoituisi tähän tapaan joskus myös eduskunta- ja EU-vaaleissa, miksei kuntavaaleissakin. Niissä, missä päätetään oikeasti Suomeen vaikuttavista asioista.
 
Suosikkijoukkue
D-Kiekko, Teräs-Kiekko, Eka-Kiekko
Jos SDP:n on syytä pitää 90-luvun leikkauksia agendalla, ottaisivat edes laajemman lähestymiskulman. Totta on, että päätökset tehtiin viime kädessä yhdessä ja yksimielisesti, asia erikseen on minkälaisista lähtökohdista ja neuvotteluasemista niihin päädyttiin.

Vasemmistoliittohan on äänestäjilleen hallitustaivaltaan joutunut katkerimmin setvimään. Andersson ja Siimes ovat puolustautuneet toteamalla, että ilman heitä olisi toimeentuloturvaa höylätty vieläkin enemmän. Eräänä mainitsemanaan yksityiskohtana tulee mieleen toimeentulotuen leikkaaminen siten, että asumiskuluille määriteltiin 7% omavastuu, kokoomus oli vaatinut sen olevan 20%. [tämä omavastuuosuus muuten poistuu tämän vuoden lokakuussa, eli toimeentulotukeen tulee siis korotus]
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
wild wild west kirjoitti:
Koska Kepun kannattajissa on eniten epävarmoja äänestäjiä. That's why..

Uutisissa oli mielestäni niin, että kepulaiset oli 87 % Niinistön takana loput eivät sanoneet kantaansa. Tulos on erittäin hyvä. Muttamutta 37 % kyselyyn vastanneista ei sanonut kantaataansa eli kaikki on ihan auki. Pojat me ei olla hävitty tätä peliä (ainakaan vielä)
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paska äijä se viialainen

Syyti pöntöstä SAK:n propagandaa ei esittänyt kysymyksiä pelkkiä syytöksiä. Tarja on entinen SAK:n juristi, sieltä ilmeisesti tapa puhua toisen puheenvuoron päälle...
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
MTV3 Research International ja ensimmäinen kierros

Uusimmassa MTV3:n julkaisemassa gallup-kyselyssä Halosen kannatus 55% ja Niinistön 45%. Niinistö näyttää kuitenkin olevan edelleen hienoisessa nousussa kuluvalla viikolla.

Ensimmäisellä kierroksella samainen MTV3 oli omassa tutkimuksessaan saanut luvut Halonen 55% ja Niinistö 19%. Tulokset julkistettiin 11.1. Todellinen ääniosuus 15.1 ensimmäisellä kierroksella eli vain neljä päivää myöhemmin Halonen 46,3 ja Niinistö 24,1. Halosen todellinen äänimäärä oli siis lähes 9% pienempi, mitä gallup ennakoi.

Myös tuolloin MTV3 mainitsi epävarmojen äänestäjien lisääntyneen aivan kuten nytkin on käynyt.

Uskon, että epävarmojen äänestäjien lisääntyminen tulee ensimmäisen kierroksen tavoin kääntymään Haloselle tappioksi ja Niinistö tulee korjaamaan epävarmojen äänestäjien äänistä enemmistön aivan kuten ensimmäiselläkin kierroksella.
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Apa kirjoitti:
Suomennetaan vielä eli vaikka Sauli olisi saanut puheenvuoroja huomisaamuun asti olisi Viialainen varmasti sanonut "viimeisen sanan". Tietenkään jos et omaa aikaisempaa tietämystä ko. miehestä, niin ymmärrän kommenttisi.

Suurin osa suomalaisista ei omaa tietämystä pellestä nimeltä viialainen, minun mielestäni lievästi sanottuna kusipää...
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ali Voima kirjoitti:
Syyti pöntöstä SAK:n propagandaa ei esittänyt kysymyksiä pelkkiä syytöksiä. Tarja on entinen SAK:n juristi, sieltä ilmeisesti tapa puhua toisen puheenvuoron päälle...

Juu Tarja tekee sen mitä SAK+muu vasemmistokoneisto käskee. Toivottavasti kansan enemmistö päättää nyt katsoa eteenpäin ja äänestää Saulin edustamaan Suomea noihin isompiin kuvioihin.
 
Suosikkijoukkue
D-Kiekko, Teräs-Kiekko, Eka-Kiekko
Ja ennenkuin ryhdytte syytämään enempiä kommunistisyytöksiä Viialaisen niskaan, niin tietäkää että mies luopion maineessa ja erittäin vihattu laitavasemmiston keskuudessa....
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Helmut Steiger kirjoitti:
Ja ennenkuin ryhdytte syytämään enempiä kommunistisyytöksiä Viialaisen niskaan, niin tietäkää että mies luopion maineessa ja erittäin vihattu laitavasemmiston keskuudessa....

Uskomaton juttu, että kysymykset Halosen leiristä olivat täysin luokatonta tasoa. Eikö oman leirin mielipiteitä olisi ollut mahdollisuutta tarkistaa. Muutama päivä ennen vaaleja tehdään tuollaisia mokia, kukaan ei pysty ennakoimaan paljonko näiden typerien kysymysten osalta Halonen ääniä tulee häviämään, uskoisin paljon. No en ole siitä tietenkään pahollani, ihmettelen vain että Suomen istuvan presidentin tukijoukot ovat tuota luokkaa yhdessä vaalien tärkeimmässä väittelyssä. Hoidetaankohan niitä muitakin hommia yhtä välinpitämättömästi vai mistä tässä oli kysymys.

On hieman eri asia olla tietämätön tai esittää asia virheitä muualla, mutta viimeisessä väittelyssä ennen vaaleja, ja jos huonoja syyttäviä kysymyksiä olisi ollut vain yksi olisin sen ymmärtänyt :)
 

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Maikkarin tentti

Tälläisiä asioita jäi päälimmäisenä mieleen:

Niinistö vastasi todella nasevasti, kun kysyttiin hänen suhtautumisestaan puhemies Lipposen viime päivien puheisiin. Sanatarkasti en sitä muista, mutta vastaus sai joka tapauksessa aikaan - ainakin meikäläisessä - sellaisen vaikutelman, että Niinistö tuli Paavon sillasta ylös. No, sunnuntaina se nähdään.

Useat ovat täällä kauhistelleet Matti Viialaisen ja SAK:n roolia illan keskustelussa - eikä syyttä. Homma meni kuitenkin sellaiseksi kilpalaulannaksi, ja kun siihen yhdistetään vielä molempien kannatusleirien mökä, että näen kohtauksen kääntyneen loppujen lopuksi Saulille eduksi. Tuossa tilanteessa kamppailua presidenttiydestä näyttivätkin käyvän Viialainen ja Niinistö Halosen naureskellessa taustalla! Lopussa Viialainen "kruunasi" esiintymisensä enemmän tai vähemmän kiusaantuneella olemuksellaan. On hyvä muistaa, että monia ärsyttää ay-liikkeen ylivalta, niin kuin olen täällä pariin otteeseen jo huomauttanutkin.

Viialaisesta tuli jo mainittua, mutta otanpa esille myös Esko Antolan ja Esa Härmälän. Esko Antola yritti asettaa ehdokkaat kovalle koetukselle tulevaisuuden EU:sta, mutta homma vähän hajosi käsiin, kun hän joutui täsmentämään kysymystään - Haloselle - pariin otteeseen. Lisäksi Antola halusi itse vastata kysymyksiin samanaikaisesti ehdokkaiden kanssa. MTK:n Härmälä ansaitsee esiintymisestään paremman arvosanan. Hänellä oli selkeät kysymykset - vaikkakin paperilla - ja hän antoi molemmille ehdokkaille puheenvuoroja tasapuolisesti, eikä tullut itse väliin antamaan "oikeita vastauksia". Hänestä olisi myös Merja Ylä-Anttila voinut ottaa oppia!

Noista kannattajista vielä pari sanaa. Molemmissa leireissä oli omat ärsyttävät piirteensä. Arto Bryggare ja Uma Aaltonen ansaitsevat oman erityismaininnan. Kyllä täytyy sanoa, että ilmeet ja eleet ovat paljonpuhuvia. Jouni Backmaniin voidaan mielestäni ruumiillistaa koko demarikentän tämän hetkiset tunnelmat. Ihme vääntelehtimistä miehen koko olemuksessa koko lähetyksen ajan. Ja niin kuin aikaisemmin sanoin, taputukset Halosen vastauksiin olivat varsin vaisuja - ainakin jos verrataan Bryggareen. Mieli tekisi tuulettaa, mutta kun ei kuitenkaan uskalla. Ehkäpä mielessä käy myös, nuolaistiinko sittenkin liian aikaisin. Kokoomusleiristä huokuu tietty vapautuneisuus, sillä harvassapa olivat ne, jotka vielä kaksi viikkoa sitten uskoivat Niinistön voitonmahdollisuuksiin.

Kävipä niin tai näin, kokoomus voi joka tapauksessa sanoa voittaneensa nämä vaalit. Puolueen piirissä tiedetään, että nämä viimeiset väittelyt ovat erinomaista mainosta myös ensi kevään eduskuntavaaleihin. Mutta se on jo toinen tarina se!

edit: viilausta.
 
Viimeksi muokattu:

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
vilperi kirjoitti:
Okei myönnän että oli kaukaa haettu ja aika järjetön esimerkki.
Eikä ole ainoa eikä varmaankaan viimeinen. Säästätkö jo kohta meidät näiltä?

vilperi kirjoitti:
Mutta mielestäni Halonen perusteli tuon väitteensä hyvin. En nyt muista enää miten nyt sanantarkasti, mutta niin hyvin, että tuon ohjelman kun kattelin näin jälkikäteen, niin eipä tuo kommentti enää ihmetytä. Täytyy muistaa, että rahan määrä on rajallinen.
Lupaan että tämä on viimeinen kommenttini sinulle täällä. Äänioikeus ja demokratia ovat kauniita asioita. Sekin on kaunista, että Punamuumi kykenee kertomaan herranpelkoisille, hattukouraisille känsäkourille että aurinko kiertääkin maata.

Ja eihän sitä sanatarkasti voi muistaa jos jälkikäteen katsoo. Jatkakaa.
 
Alkiolainen kirjoitti:
Tälläisiä asioita jäi päälimmäisenä mieleen:

Niinistö vastasi todella nasevasti, kun kysyttiin hänen suhtautumisestaan puhemies Lipposen viime päivien puheisiin. Sanatarkasti en sitä muista, mutta vastaus sai joka tapauksessa aikaan - ainakin meikäläisessä - sellaisen vaikutelman, että Niinistö tuli Paavon sillasta ylös. No, sunnuntaina se nähdään.

Niinistö kovin ihmetteli Lipposen kommentteja, että Niinistöllä ei olisi tarpeeksi kokemusta ulkopoliitiikasta ja totesi siihen perään, että Lipponen ja Halonen ovat molemmat kysyneet häntä ulkoministeriksi. Jotenkin näin se meni. Ja kyllä, sillasta nousi!
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Ihan hyvä kissa se Taiveaho...

...vahvisti vain stereotypiaa tietyn hiusvärityksen omaavista henkilöistä.

Mitä tuosta nyt sanoisi. Katsoin jälkikäteen videolta ja muutama Halosen hallitus-eduskunta-yhdessä-yhteistyössä-jada-jada-jada-en-vastaa-kysymykseen-en-vaikka-kysyttäisiin-onko-mansikkakarkki-parempi-kuin-lakukarkki-arvon-toimittaja-varmaan-ymmärtää-ettei-kuulu-presidentin-valtaoikeuksiin aiheutti kuvakelausta. Arvoisa Sä Tarja, olen nyt kuullut Sun vastauksia näinä päivinä varmaankin satoihin kysymyksiin. Sä olet tehnyt metafyysisen mahdottomuuden ja onnistunut välittämään paljon informaatiota puhumalla tyhjin sanoin. Edelleenkään en tiedä Sun arvoja.

Täällä moni näytti aiheellisesti vetäneen 110m aitajuoksutelineen poikittain nenään sen erään virnuilevan kusipään vuoksi. Onneksi en katsonut livenä, vitutuskäyrät olisivat olleet varsin korkealla. Oliko sille tosielämästä mitään tietämättömälle urheilubroilerille asennettu jokin vieteri niskaan jolla huojutti päätään aina Sun Tarjan laukoessa tyhjiä sanoja? Vai vetikö Backman naruja siellä taustalla kun näytti niin epämukavan poissaolevalta? Se entisen aitajuoksijan paskanylimielinen virne aina kun Niinistö puhui oli kuvottavaa katsottavaa. Kuvaa koko haloskampanjan asennetta ja tilaa. Ohjelman loppua kohden joku ilmeisesti älysi laittaa hänet ruotuun.

Ei muuta kuin sakissa olet vahvempi, toivottavasti kuitenkaan et.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä on varmaankin jo moneen kertaan puhuttu, mutta suorastaan v..uttaa Paavo Lipposen heitot, edelleen. Mies jota olen jopa äänestänyt eduskuntavaaleissa. Ja mikä takinkäännös Nato-asiassa. Hame päälle Paavo. Saatanan demarit, tuntuvat pettävän aina. (sloganit senkun muuttuu tätä menoa, Keskusta, kauan eläköön porvariyhteistyö :) )
 
Viimeksi muokattu:
K

kiwipilot

Lukaisin tuossa ihan mielenkiinnosta "kolumnisti" Kimpanpään runoiluja Halosen kamppanjasivuilta... Uskomatonta paskaa, kertakaikkiaan.

"Vielä sitäkin olen pienessä mielessä mietiskellyt, miksi Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen suostui niin helposti kannattamaan Niinistöä? Sovittiinko jo nyt eduskuntavaalien jälkeisistä keskeisten johtopaikkojen järjestelyistä? Vapaassa naassa saa tietenkin sopia ja suunnitella, mutta "ns. kassakaappisopimuksista" on Suomen poliittisessa historiassa ollut melko kehnot seuraamukset. Ai, että tämä on pelottelua. Ei ole. Se on epäilyä, joko oikein tai väärin."

Mietippä toki Hilppa hyvä sitä. Miksiköhän porvari äänestää porvaria? Mutta mietippä myös, miksi mm. eräs Erkki Liikanen
juoksi kieli ruskeana pitkin Moskovaa tekemässä omia sopimuksiaan. Eikä tainnut olla ainoa demari asialla...

"Kävin hetki sitten äänestämässä ja samalla tietenkin mietiskelin, ovatko kansalaiset ajatelleet, mistä näissä vaaleissa perimmiltään on kyse. Kysehän on itse asiassa Suomen ensimmäisistä NATO-vaaleista. Jos me valitsemme Niinistön presidentiksi ja jos Niinistön tahto toteutuu, niin Suomi inuaa NATO-jäsenyyttä sotilasliiton oven raossa ennen kuin pöly on laskeutunut vaalituloksen ylle. Ei kiitos, minä haluan ainakin valita sen tien, jonka Suomen presidentti, eduskunta ja maan hallitus ovat yhdessä valmistelleet ja myös juuri äskettäin hyväksyneet Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi linjaksi. Eipä tällä kerralla muuta. Menkääpä äänestämään."

Vai "inuaa" Suomi Niinistön vanavedessä NATO:on... Eiköhän sieltä sossuleiristä ole ollut ihan yhtä kova hinku puolustusliittoon. Täysin käsittämätöntä punikkipaskaa, presidentti kun ei maata NATO:on vie. Niinistö haluaisi asiasta kansanäänestyksen, ei Halonen.

"Mitähän varten Sauli Niinistö hoki tämän tästä Tarja Haloselle radion uutsitoimituksen vaalikeskustelussa, että "älä tai älkää nyt vaan hermostuko, mutta.." Oliko tämä taktiikkaa, jotta olisi saatu Tarja Halonen hermostumaan? Oli tai ei, muttei se ainakaan onnistunut."


Sanat ei riitä kertomaan...

"Jouduin hetkeksi keskeyttämään blogini kirjoittamisen, koska ystäväni soitti. Hän kysyi tai mietiskeli ääneen, että "koska viimeksi Suomen kansa on ollut näin syvästi jaettu kahtia kuin nyt?" Tämä ystäväni on mies ja kuuluu työväenluokkaan. Ilmeisesti vastakkain asettelun aika ei sittenkään ole ohi, vaikka kokoomus Sauli Niinistöineen niin väittääkin."


Ei todellakaan ole ohi. Ainakaan niin kauan kun punaleiri jatkaa aiheetonta mustamaalaustaan (NATO, köyhien syrjiminen, Niinistön asettaminen vastuuseen 90-luvun vaikeista leikkauksista)

"Ei meillä vasemmistolaislla ole enemmistöä tässä maaassa, mutta siitä voimme olla ylpeitä, että meillä aatteet, arvot ja asenteet kunnossa. Näillä eväillä on hyvä käydä vaalikampanajaa. Kovat arvot ja kova maailma tarvitsee vastapainoksi juuri meitä. Me ryhdymme nyt työhön ja toimintaan, menemme kovaa ja kohti toista vaalikierrosta."


Jos arvoja ovat panettelu, mustamaalaus ja ylimielisyys niin silloin ne ovat kunnossa, todellakin.

Jos em. lainauksien kaltainen paskanpuhuminen uppoaa Suomen kansaan, on maa presidenttinsä ansainnut. Ehkäpä eniten vituttaa että näitä lauotaan sinisin silmin, ilman minkäänlaista ajattelua ja normaalin ihmisen ajattelukykyä aliarvioiden. Loppukaneettina myönnän että viimeksi äänestin Halosta, mutta kuusi vuotta tuota perseilyä ja muumimammailua seurattuani toivon todellakin Niinistön voittavan, vaikka itse en pystykään miestä äänestämään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En tiennytkään, että tämä YLEn radiotoimittaja Himppa Pimpanpää on näinkin poliittisesti aktiivinen...

Tai ainakin ennen oli YLEllä. Ja peruskommarina viljelee noita "-luokka"-termejä, jollaisesta ajattelusta pitäisi muutenkin luopua nykyaikana. "Ystäväni kuuluu työväen luokkaan". Ajaako myös punaisella Ladalla ja käärii sikareita työkseen? Kuka käski ryhtyä kommunistiksi? Yhteiskunnan jakaminen luokkiin/kasteihin/yms. on hieman arveluttavaa nykyaikana.
 
Viimeksi muokattu:

The Soft

Jäsen
EI PRESIDENTTIAINESTA

Kuusi vuotta sitten kysyttäessä korkkiruuvi Niinistöltä, miksi ette suostunut
presidenttiehdokkaaksi, oli vastaus yksiselitteinen, eli Minussa ei ole presidenttiainesta..haloo, onkohan Karpela antanut viimeaikoina presidenttiainesta pikkumiehen taudista kärsivälle pätkälle.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Daespoo kirjoitti:
Ei jumalauta sentään, SAK:n populistiprogandapäällikkö on roudattu puhumaan törkeitä valheita ja sitten Niinistölle ei anneta kunnon mahdollisuutta vastata näihin! Uskomatonta, ovatko Demarit Maikkariinkin soluttaunut jo näin syvälle??

AIVAN USKOMATONTA P*SKAA MAIKKARILTA!!!

Jos he eivät saa vierailevia tähtiä "kuriin" (josko edes halusivatkaan; kiivas väittely ==> lisää julkisuutta) eivätkä sitten anna vastapuolelle edes mahdollisuutta vastata "kun kello käy" niin voisivat lopettaa näiden asiaohjelmien tekemisen.

Ohjelma oli muuten ihan OK ja pidettiin siltä osin mitä näin (21.10-21.55) tiivistahtisena, mutta jos tuollainen provokaatio ja mustamaalaaminen sallitaan niin ei voi kuin ihmetellä pöllölaakson toimintaa.

Toivotaan että tuo SAK:n provokaatio kolahtaa omaan nilkkaan.
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Cube kirjoitti:
Taisi sulta jäädä huomaamatta, että Designer äänestää kyllä jokaisen kunnon Jatkoaika-älykön tavoin Sauli Niinistöä.

Ei minulta se ole jäänyt huomaamatta. Mutta miten Designerin vastausten kiertelemiseen liittyy se, ketä hän äänestää?
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Apa kirjoitti:
Turha selittää ettei Sauli saanut puheenvuoroa, sillä Viialaista parempaa vastaväittäjää saa hakea (eikä välttämättä suomesta löydy).

ps. Tätä ei pidä tulkita SAK:n tai Halosen tueksi.

Niinistö ei saanut mahdollisuutta vastata koska maikkarin pakko näyttää mainoksia ja tauon jälkeen oltiin toisessa aiheessa.

Maikkari osoitti jälleen että ala-arvoisuutensa.
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
nedomansky kirjoitti:
Samaten aika ällöttävää oli katsoa MTVn "väittelyssä" demari/SAK-puolen väitteitä Saulin toimista. Sauli joutui sitten yksi toisensa jälkeen näitä historian "uudelleenkirjoituksia" kumoamaan.

Aivan. Tuntuu, että Halosen koko kampanja keskittyy Niinistön aikaisempien/nykyisten tekojen mustamaalaamiseen, tosiasioiden vääristelyyn ja suoranaiseen valehtelemiseen. Esim. eilisessä keskustelussahan Niinistö joutui koko ajan oikaisemaan Halosen joukoista tulleita väitteitä/kysymyksiä. Todella harmittavaa, että joudutaan turvautumaan tuollaiseen toimintaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä vaan Artsi varasti shown. Uma Saulin takana ärsytti tosin myös. Tietenkin Artsi kuitenkin näkyi parhaitan, koska oli lähempänä.

Todella ärsyttävää nyökkäillä jatkuvasti, jopa silloin kun Halonen vasta pohjasi mielipiteitään. Ymmärrän sen, että jos tulee oikein hyvä "punch-line" ja sitten nyökkäillään, mutta tuollainen holtiton nyökkäily näytti hölmöltä. Lisäksi hänen antama vaikutelma oli todella ylimielinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös