Presidentinvaalit 2006

  • 306 106
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jep. Väittely ohi.

Yhteenvetona voisi kirjoittaa seuraavia juttuja:

- Halosen taustajoukkojen kysyjät nolasivat kyllä ehdokastaan, kysymällä juuri sellaisia kysymyksiä, jotka Niinistö pääsi kuittaamaan ja tavallaan kääntämään kysyjää ja Halosta itseään vastaan.

- Ammattiliittopuolen ranskalainen visiitti oli kyllä huvittava.

- Halonen mokasi myös väkinäisellä oman puolueen(jonka jäsen hän siis ei ole) puolustamisella, kuten se, mitä arvoja sosialistit(tätä sanaa taisi käyttää) pitävät kalliina (Niinistön maininta isänmaallisuudesta viimeisessä kysymyksessä. Ts. kommentoi turhaa.


Päällimäisenä ihmetyksenaiheena jäi mieleen Halosen jatkuva sinuttelu. Käsittämätöntä, että tällainen pieni asia jatkuvasti kummittelee. Antaa kuvan lirkuttelevasta homssusta, jota Halosen ulkoasu muutenkin on aina korostanut. Jopa 80-luvun SKDL-kommarit osasivat sentään virallisen keskustelun alkeet.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Mace kirjoitti:
No, jotkut ovat inttäjiä ja vänkäävät aina vastaan, mutta se ei tarkoita sitä, että näin toimiva henkilö olisi väittelyn voittaja.
Viialainen tunnetaan ihan varteenotettavissa asiantuntijapiireissä nimellä "Suomen suurin opportunisti". Miehellä on kuulemma aivan hirveä hinku valtaan ja kuningasajattelijaksi. Ei ole tosin ottanut tuulta purjeisiin. Esim. vasemmistopuolueiden yhdistyminen ja Viialainen näiden puolueiden johtoon ohi demokraattisen valintamenetelmän.
 

H-katsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko 2004-2005, Napoli
Skeletor kirjoitti:
Minkä ihmeen takia Halonen puhuu jatkuvalla syötöllä pääministeri Vanhasesta ja hänen päätöksistään? Vanhanen ei ole enää mukana.

Miten niin ei ole enää mukana? Eikö hän nimenomaan ilmoittautunut mukaan heti tappionsa jälkeen?
 

Fanduli

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohojoosen poijjaat
Joopa joo.. Kaikkine penailuineen tämäkin väittely osoitti niin monella tavalla Saulin olevan ennenkaikkea ihmisenä, persoonanana, valinnan arvoinen. Todella pieni, muttei suinkaan huomaamaton, ele vielä lopputekstien aikana: Sauli kumarsi omilleen.. ..ja teki vielä saman Halosen kannattajille. Ihailtavaa käyttäytymistä!

Päällimmäisenä mieleen jäi mieleen Taiveahon kysymyksen täydellinen vastaanotto. Siinä Sauli pääsi parhaiten korjaamaan virheitä / valheita.

Todella valitettavaa ensinnäkin kutsua paikalle SAK:n heebo, mutta vielä naurettavampaa oli päästää hänet vetämään monologia omista aatteistaan antamatta Saulin vastata... HUH!

Gallupin voi lukea myös niin, että kun vain 63 % vastanneista ilmoitti kantansa, kaikista haastatelluista Halosen takana oli n. 34,65 % (55 % kantansa ilmaisseista) ja Niinistön takana 28,35 % (45 % kantansa ilmaisseista). Miten sitten jakaantuu nuo loput 37 %, siinä menen Isakssonin linjoilla ja väitän, että HUOMATTAVASTI suurempi osa menee Niinistön taakse. Elämme todella jännittäviä aikoja...
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
H-katsomo kirjoitti:
Miten niin ei ole enää mukana? Eikö hän nimenomaan ilmoittautunut mukaan heti tappionsa jälkeen?

Jaa, no ainakin olen käsittänyt, että toisella kierroksella äänestetään kahden ehdokkaan välillä. Tiedä sitten....
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tuleehan sieltä esille hiljalleen Se Halonen, joka kuusi vuotta sitten presidentiksi valittiin.

Onnittelut jatkokaudesta, Tarja Halonen!

Peli on niin selvä, että vetäydyn keskusteluista takavasemmalle. Toki tulen sunnuntaina tänne juhlistamaan voittoa.

Kiitos!
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Omasta mielestäni tämän homman pitäisi olla täysin selvää kauraa. Niinistö näytti olevansa hyvä ihminen ja antoi kunnolla takaisin vasemmiston uskomattoman hölmöihin kysymyksiin, joissa takkiin ottivat niin SAK, kuin SDP:kin. Tämän lisäksi Niinistö saatiin näyttämään studion oikeudenmukaisimmalta henkilöltä. Taiveahon kysymys oli herttareeti Niinistölle, saatanan tunarit sdp:ssä tulevat itkemään myöhään yöhön. Mies oli inhimillisempi kuin Tarja ja jos tämä ei riitä, niin muutan USA:han hommiin nopeutetulla aikataululla.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Fanduli kirjoitti:
Gallupin voi lukea myös niin, että kun vain 63 % vastanneista ilmoitti kantansa, kaikista haastatelluista Halosen takana oli n. 34,65 % (55 % kantansa ilmaisseista) ja Niinistön takana 28,35 % (45 % kantansa ilmaisseista). Miten sitten jakaantuu nuo loput 37 %, siinä menen Isakssonin linjoilla ja väitän, että HUOMATTAVASTI suurempi osa menee Niinistön taakse. Elämme todella jännittäviä aikoja...

Jos 37% jakautuisi Saulin hyväksi 60-40, niin lopputulos olisi Saulin voitto n. 50,5-49,5. Kyllä tästä tulee todella jännittävä vaali. Gallupissa oli vielä virhemarginaali +-3,5%, jonka sisälle mahtuu voitonavaimet molempiin suuntiin.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Tulihan sieltä se SAK tekemään itsestään pellen.

Jos nyt kaikki ajattelemaan kykenevät ihmiset näkivät tämän vaaliväittelyn, niin uskoisin protestiäänien satavan Niinistön laarin kuten sade ennen juhannusta sataa viljalaariin... Ainoastaan omaan ajattelutoimintaan kykenemättömät ihmiset voivat täysissä sielun ja ruumiin voimissa kirjailla sunnuntaina äänestyslipukkeeseen numeron 9.

Tulihan sieltä myös se Halonen, joka ei vastannut juuri mihinkään kiperään kysymykseen, vaan selitteli ettei ole hänen asiansa. Halosen mielestä HALOSEN MIELIPIDE on Vanhasen, hallituksen ja eduskunnan päätettävissä.

Mielenkiintoista.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
JimmyMac kirjoitti:
Jep. Kertooko se sinulle jotain, että presidenttikilpailussa ja politiikan ytimessä itse mukana olleet henkilöt pitävät todennäköisesti poikkeuksetta Sauli Niinistöä parempana vaihtoehtona Suomen presidentiksi.
Se kertoo sen, että nämä henkilöt "todennäköisesti poikkeuksetta" tulevat Niinistöä äänestämään. Tekevätkö kaikki politiikan ytimessä mukana olevat samoin? Aivan.
 

ipaz

Jäsen
champselyse kirjoitti:
Olen itse enemmän Niinistön puolella, mutta katsotaan vaan sunnuntaina. Halonen jatkaa presidenttinä, ihan varmasti. Sauli mielestäni hävisi tämän viimeisimmän väittelyn. Prosentit tulevat olemaan 53,5-46,5.

Herättää ison kysymyksen aina näin vaalien aikaan, kun erot ovat OIKEASTI noin pienet. Viime vaaleissa ero Halosen ja Ahon välillä oli muistaakseni (korjatkaa ketä tietää) noin kuuden prosentin luokkaa. Nyt gallupit lupaavat suurinpiirtein samaa. Ensimmäistä kertaa kun minä muistan, niin nyt on kerrankin kaksi aika erilaista ehdokasta. Vielä kuusi vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään äänestää Ahoa ja Rehn tuntui myös vieraalta.

Nyt Halonen on saanut haastajakseen fiksun miehen, joka vieläpä sattuu olemaan erittäin pätevä taloudellisissa asioissa. Itse en epäroinyt antaa (ennakko)ääntäni Niinistölle vaikka en mikään kokoomuslainen olekaan. Mies vaan vaikuttaa niin valtiomiesmäisen särmältä, että on oikea henkilö johtamaan tätä maata. Kaiken lisäksi Niinistö tekee mitä sanoo: joskus se ei ole kaikkien mielen mukaista mutta hän ei jää pähkäilemään ja pohtimaan josko asia olisi kahden vuoden päästä enemmän ajankohtainen. Tästä minä pidän.

Halosen vahvuudet ovat jo yli kymmenen vuotta hoidetut ulkopoliittiset suhteet. Ensin ulkoministerinä ja myöhemmin presidenttinä Halosella on kokemus. Toisaalta Niinistö on hyvinkin perillä Euroopan asioista toimiessaan Euroopan keskuspankin varapuheenjohtajana. Ja sehän on Suomelle tärkeintä että tärkein liittolaisemme Eurooppa on hallussa. Tarja on ollut varovainen presidentti, välillä tuntuu että vähän liiankin. Niinistö varmasti tulee saamaan ääntä aikaiseksi ja sehän on aina hyvä kun kuulee jä näkyy.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Fanduli kirjoitti:
Gallupin voi lukea myös niin, että kun vain 63 % vastanneista ilmoitti kantansa, kaikista haastatelluista Halosen takana oli n. 34,65 % (55 % kantansa ilmaisseista) ja Niinistön takana 28,35 % (45 % kantansa ilmaisseista). Miten sitten jakaantuu nuo loput 37 %, siinä menen Isakssonin linjoilla ja väitän, että HUOMATTAVASTI suurempi osa menee Niinistön taakse. Elämme todella jännittäviä aikoja...
Ennakkoäänestysprosentti on myös alhaisempi, kuin viime vaaleissa 2. kierroksella. Voi olla, että Halonen ei ole saanut äänestäjiä liikkeelle, kuin on halunnut. Voi olla, että vasemmisto jää kotiin eikä mene äänestämään.
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Designer kirjoitti:
Se kertoo sen, että nämä henkilöt "todennäköisesti poikkeuksetta" tulevat Niinistöä äänestämään. Tekevätkö kaikki politiikan ytimessä mukana olevat samoin? Aivan.

Heh. Sinähän vastaat kuin Halonen konsanaan, eli kiertelemällä ja kaartelemalla, mutta itse asiaan - kun se on vähän kiusallisempi - et halua ottaa kantaa. No, en ala sitä sen enempää kaivelemaan. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johannes kirjoitti:
Jos 37% jakautuisi Saulin hyväksi 60-40, niin lopputulos olisi Saulin voitto n. 50,5-49,5. Kyllä tästä tulee todella jännittävä vaali. Gallupissa oli vielä virhemarginaali +-3,5%, jonka sisälle mahtuu voitonavaimet molempiin suuntiin.

Lisäksi tuo tutkimus oli tehty aika pitkällä aikavälillä ja eikös maikkarin uutisissa sanottu, että Niinistön osuus äänistä kasvoi tutkimusajan loppupuolella. Mikäli nuo kaikki 37% epävarmaa olisivat kepulaisia, jako olisi selvästi suurempi kuin 6-4, vähintään 7-3, luultavasti enemmän. Kyllä siltä näyttää, että kepulaiset ovat oikeasti Niinistön takana liki 90% kannatuksella. Jännäksi menee, mutta Sauli vie. Halosen jatkuvasti valheisiin sortuvat pikku apulaiset lastaavat ääniä tasaisesti Niinistön laariin.
 

Cube

Jäsen
JimmyMac kirjoitti:
Heh. Sinähän vastaat kuin Halonen konsanaan, eli kiertelemällä ja kaartelemalla, mutta itse asiaan - kun se on vähän kiusallisempi - et halua ottaa kantaa. No, en ala sitä sen enempää kaivelemaan. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.
Taisi sulta jäädä huomaamatta, että Designer äänestää kyllä jokaisen kunnon Jatkoaika-älykön tavoin Sauli Niinistöä.
 

ipaz

Jäsen
Isaksson kirjoitti:
Halosen jatkuvasti valheisiin sortuvat pikku apulaiset lastaavat ääniä tasaisesti Niinistön laariin.

Miten sille Taiveaholle oli edes annettu puheenvuoro jos ei ollu faktat hallussa? Todellista penailua SDP:ltä. Ja Bryggare olisi ehdottomasti kannattanut laittaa ilveilemään ja nyökyttelemään jonnekin muualle katsomossa. Täällä pari kaveria kääntyi Niinistön puolelle jo ihan Artsin takia. Äänet on halpoja Suomenmaassa...
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Isaksson kirjoitti:
Lisäksi tuo tutkimus oli tehty aika pitkällä aikavälillä ja eikös maikkarin uutisissa sanottu, että Niinistön osuus äänistä kasvoi tutkimusajan loppupuolella. Mikäli nuo kaikki 37% epävarmaa olisivat kepulaisia, jako olisi selvästi suurempi kuin 6-4, vähintään 7-3, luultavasti enemmän. Kyllä siltä näyttää, että kepulaiset ovat oikeasti Niinistön takana liki 90% kannatuksella. Jännäksi menee, mutta Sauli vie. Halosen jatkuvasti valheisiin sortuvat pikku apulaiset lastaavat ääniä tasaisesti Niinistön laariin.

Juu. Pari prosenttia taisi olla kepulaisia.

Halostahan olisi tuon tutkimuksen mukaan äänestämässä 13 prosenttia kepulaisista. 13% Vanhasen ensimmäisen kierroksen äänistä on 2,4%. Se ei Haloselle riitä.

Tiukaksi menee. Toivottavasti Halonen heittää kunnolla lokaa Vanhasen niskaan jatkossa, jotta Kepu äänestää entistä varmemmin Niinistöä.
 

Fanduli

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohojoosen poijjaat
ipaz kirjoitti:
Viime vaaleissa ero Halosen ja Ahon välillä oli muistaakseni (korjatkaa ketä tietää) noin kuuden prosentin luokkaa. Nyt gallupit lupaavat suurinpiirtein samaa. Ensimmäistä kertaa kun minä muistan, niin nyt on kerrankin kaksi aika erilaista ehdokasta. Vielä kuusi vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään äänestää Ahoa ja Rehn tuntui myös vieraalta.

Nyt Halonen on saanut haastajakseen fiksun miehen, joka vieläpä sattuu olemaan erittäin pätevä taloudellisissa asioissa. Itse en epäroinyt antaa (ennakko)ääntäni Niinistölle vaikka en mikään kokoomuslainen olekaan.

Naulan kantaan. En edes itse viime vaaleissa Ahoa äänestäneenä uskonut läpimenoon, mutta Sauli on ihan eri kastissa. Mielestäni Vanhasella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia Halosta vastaan, koska hän ei sytytä äänestäjiä samalla tavalla. Demareiden propagandaa oli ekan kierroksen jälkeen mm. se, että arvioivat muka kisan Niinistöä vastaan olevan helpompi kuin mitä Vanhasta vastaan olisi tullut. Höpö höpö. Kurat housuissa lausuivat niitäkin kommentteja. Halosen ja Vanhasen väliset väittelyt olisivat varmaan olleet aika koomista kuultavaa.. Lopputulos olisi ollut luokkaa 60-40 Haloselle ja todella alhaisella äänestysprosentilla.

Keskustalaisilla on niin suuri demari-fobia, että heidät saadaan aktivoitua Niinistön taakse (lue: Halosta vastaan) helposti, kun taas kokoomuslaisia olisi ollut vaikeampi aktivoida Vanhasen taakse (vaikka eivät Halosta olisikaan äänestäneet).
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Skeletor kirjoitti:
Minkä ihmeen takia Halonen puhuu jatkuvalla syötöllä pääministeri Vanhasesta ja hänen päätöksistään?

Koska Kepun kannattajissa on eniten epävarmoja äänestäjiä. That's why..
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Halosen kannan-otto pääministeri kysymyksessä oli mielenkiintoinen, elikkä kantaansa vaihteleva ex-pääministeri Lipponen oli parempi mies kuin Vanhanen.
Taisi olla virhe valinta loppu veturiksi tämä Lipposen ämmän poika. Mikäli haluaa varmistamalla varmistaa turpaan ottamisensa kannattaa ottaa Liikanen ja Tuomiojan vielä kommentomaan jotakin. Liikanen voisi vaikka kertoa mitä siellä Venäjällä aikanaan puhuttiin, ja kenen kanssa Suomen presidenttiä tehtiin ? Kukahan demareista tällä kertaa on reissuun laitettu ?

Konekivääri puhuja Halosen aika olisi totta tosiaan jo ohi, mää en tiedä mittään, olen vaan Suomen presidenttin hommissa. :)

veini
 

Viljuri

Jäsen
Tämähän MTV3:n Research International Finlandilta tilaaman kyselyn metodologiahan vaikutti ainakin ensimmäisen kierroksen perusteella sellaiselta, että se antaa 2-3 % enemmän kannatusta Haloselle kuin muiden instanssien mielipidemittaukset, puhumattakaan erosta varsinaiseen vaalipäivään.

Itse sanoin, että jos Halosen kannatus olisi ollut 52 % tässä mittauksessa, niin Niinistön voittoa olisi voinut pitää jo hyvin todennäköisenä. Tässä tapauksessa että se näyttää 55 prosenttia epävarmojen ollessa 37 %, niin vaalituloksen kannalta olennaisin tekijä lienee äänestysvilkkaus.

Vilpitön toivomus keskustalaisille: Prosenttien ollessa tätä luokkaa äänestysaktiisuuden taso suurempien kaupunkien ulkopuolella ratkaisee mitä ilmeisimmin nämä vaalit. Mikäli edes lähelle päästäisiin sitä aktiivisuutta, jota osoittatte omillenne, niin toisinaan päättymättömältä näyttävä demarihegemonia voitaisiin haastaa oikeasti.

Ehdokas (=Niinistö) ei ole täydellinen, mutta on kuitenkin selkeästi paras mahdollinen olosuhteet huomioon ottaen.

Ratkaisu on siis teidän käsissänne. Kävi miten kävi, tätä vaalia ei unohdeta. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki on käsitykseni mukaan täysin rehabilitoitu "meidän" puolen ihmisten mielissä, ja häntä olisi helppo kannattaa seuraavaksi pääministeriksi, mikäli Vanhanen ei tuota postia halua tavoitella.

Tukea voi myös riittää oppositiosta, jos siihen eduskuntavaalituloksen (=kansan tahdon) perusteella ajaudutaan.

Tosin nämä jälkimmäiset fundeeraukset ovat hieman havukka-ahon ajattelijan tasoisia pohdintoja.
 

Claudius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oma ehdokkaani ei selvinnyt toiselle kierrokselle, joten olen tässä nyt viime ajat päässyt aika neutraalisti seuraamaan näitä eri kanavien vaaliväittelyitä. Politiikan tuntemukseni on melko vähäistä enkä sen pohjalta osaa suuria eroja tehdä näiden kahden ehdokkaan välille. Niinpä päähuomioni on kiinnittynyt ehdokkaiden keskustelukäyttäytymiseen sekä yleisolemukseen.

Näiltä osin Sauli Niinistö on mielestäni pessyt Tarja Halosen melko selkeästi. Niinistön kohteliaan asiallinen ja toisen huomioiva keskustelutyyli puree ainakin minuun. Toki täytyy sanoa, että aivan viime aikoina Niinistö on vaikuttanut jotenkin nuutuneelta. Myöskään hänen tilannetajunsa ei aina ole aivan Halosen tasalla, mikä näkyy lähinnä siinä, että hän tuntuu harkitsevan vastauksiaan tietoisen liioitellusti. Tämä johtaa siihen, että joskus tuntuu kuin hän siloittelisi todellisia mielipiteitään. Plussaa Niinistölle erityisesti siitä, että Haloseen verrattuna hän vastaa esitettyyn kysymykseen eikä kiertele ja kaartele liikoja.

Halonen sen sijaan tuntuu yrittävän liikaa. Hänen olemuksestaan puuttuu luonnollisuus, mikä herättää minussa epäluottamusta. Samoin Halosessa minua ärsyttää suunnattomasti hänen tapansa keskeyttää vastakeskustelija todella usein. Ja sitten, kun tuo "vastustaja" (tässä tapauksessa Niinistö) huomauttaa asiasta, pääsee Halonen suurieleisen huomaavaisesti ja kainosti hymyillen palauttamaan puheenvuoron tälle. Tällä hän yrittää antaa sellaisen kuvan, että oikeastihan puheenvuoro oli hänellä, mutta suuressa solidaarisuudessaan hän haluaa antaa myös vastapuolen esittää kantansa. No ihan toimiva taktiikka sinänsä, mutta Halonen toteuttaa tuon aivan liian läpinäkyvästi, jolloin se on lähinnä ärsyttävää.

Sen olen myös pannut merkille, että silloin, kun Halonen on yksin jossain keskusteluohjelmassa on hän erittäin välitön, mutta heti kun tulee väittelytilanne muuttuu hän pelokkaan hyökkääväksi. Aivan kuin koko maailma olisi epäreiluin keinoin käymässä häntä vastaan. Tokihan tuo sama oire esiintyy jollain tasolla myös Niinistössä, mutta Halosella se tuntuu korostuvan.

Yhteenvetona siis sanottakoon, että Niinistö on mielestäni kaiken kaikkiaan onnistunut käydyissä keskusteluissa Halosta paremmin. Niinpä tällä hetkellä ääneni on kallistumassa Niinistön suuntaan, mutta vielähän Halosella on aikaa vakuuttaa niin minut kuin varmasti monet muutkin epäröivät äänestäjät puolelleen. Lopullisen päätökseni teen todennäköisesti vasta vaalipäivänä.
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Research International

MTVn gallupissa oli kiinnostavaa, että kyselyä oli tehty viime viikolla ja tällä viikolla ja tällä viikolla Saulilla oli jo korkeammat kannatusprosentit, mutta
julkistaa haluttiin kahden viikon keskiarvo, joka oli toiselle ehdokkaalle suosiollisempaa luettavaa.

Samaten aika ällöttävää oli katsoa MTVn "väittelyssä" demari/SAK-puolen väitteitä Saulin toimista. Sauli joutui sitten yksi toisensa jälkeen näitä historian "uudelleenkirjoituksia" kumoamaan.

Mutta ei siinä mitään, Suomessahan kriittinen medialukutaito ulottuu onneksi laajoihin piireihin.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kiva tietää, onko Halosen kampanjassa tehty harkittu linjavalinta ja tehty vaalista todella poliittinen ja ideologinen vai onko mopo vaan karannut käsistä. Nythän naisasialla ei kauhean paljon ole ollut roolia tässä loppuvaiheessa vaan asetelma on selkeä oikeisto-vasemmisto kamppailu. Tämä asetelma saattaa olla Haloselle todella vaarallinen. Halonen sai viime vaaleissa ja nytkin ensimmäisellä kierroksella runsaasti porvarillisesti ajattelevien naisten ääniä. Pysyvätkö nuo mukana, kun taistelu on siirtynyt vahvasti ideologiselle tasolle. Saattaapi olla, että valumaa tapahtuu. Halonen ei olekaan enää turvallinen muumimamma, vaan selkeästi vasemmistolaisesti ajatteleva välillä ilkeäkin kommunistiakka. Vasemmistoliittolaisen SAK-pomon jyrkkä vyörytys ei ainakaan lisännyt porvarinaisten halua pysyä Halosen takana. Toki omillehan tuo oli suunnattukin, mutta Halosen tilanne vaan on sellainen, että omat ei riitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös