Jaahas, kokeillaanpa taas jos lähtisi hedelmällistä väittelyä liikkeelle tästä hyvinvointi-tappelusta. Eli lyhyesti sanottuna en pidä tulonsiirtoja ja hyvinvointirakenteita vain itsessään oikeudenmukaisina mutta myös järkevänä tapana säilyttää demokraattiset rakenteet ja dynaaminen markkinatalous. Kapitalismi ilman merkittävää progressiivista verotusta ja hyvinvointia on varmasti lyhyellä tähtäimellä tehokkaampi: se luo enemmän tuottoa sijoitukselle ja tuotto myös jakaantuu melkoisen lavealti. Mutta ei universaalisti: tehokas kapitalismi vaatii selkeitä tuloeroja, myöskin vaativa ja kaoottinen yksilöiden kilpailu luo pakosta epäonnistujia ja häviäjiä vain puhtaan epäonnen takia (eikä pelkästään kilpailykyvyttömyyden seurauksena).
Merkittävien tulonsiirtojen puute johtaa siihen, että julkinen terveydenhuolto ei ole kovin tehokas, ei myöskään julkinen koululaitos. Suuria määriä tuloa investoitaisiinkin tällöin yksityisiin rakenteisiin, mutta se joukko joka jää näiden tulojen ulkopuolelle, jää samalla myös kilpailusta: vanhempiensa huonon onnen (esim. huonon terveyden) takia voi lahjakaskin lapsi joutua käymään hyvin heikkotasoista julkista koulua, mikä johtaa siihen, ettei hän pysty tehokkaasti kilpailemaan hyvistä työpaikoista - näin köyhyys ja vauraus alkavat periytyä. Vähitellen yhteiskunta luutuu, siihen tulee kitkaa ja kasvavassa määrin äärimmäistä poliittista radikalismia, mikä puolestaan vaarantaa yhteiskuntarauhan ja talouden dynaamisuuden.
No, tähän argumenttiin ilmeisesti tässä ketjussa kaikki oikeistolaiset paitsi scholl vastaavat, ettei tämä mitenkään olekaan päämäärä. Eli myönnetään siis että johonkin rajaan asti tarvitaan merkittäviä tulonsiirtoja ja markkinatalouden luontaisesti synnyttämien erojen pitämistä kapeina ainakin siinä mielessä, että laadukas terveydenhuolto ja koulutus pysyvät avoimina kaikille yhteiskuntaryhmille. Tähän mittaan asti ollaan siis jo tultu vastaan puhdasta sosiaalidemokratiaa. Mitä sitten tapahtuisi jos tilanne olisikin vapaaehtoinen - jos yritykset saisivat ilman ay-liikkeen ja lainsäädännön säätelyä määrätä työn hinnasta, jos suurituloiset saisivat itse päättää tämän kohtuullisen verotuksen tason?
Olen sen verran karuilla linjoilla, että uskon ettei vapaaehtoisuus toimisi vaikka laajalti itse toimijat olisivatkin samaa mieltä sen toimimattomuuden huonoista seurauksista. Karuun ihmisluontoomme kuuluu toimia lyhyen tähtäimen yksityisen edun mukaan, jos on valittavana sen ja pitkän tähtäimen julkisen edun väliltä. Eli niinpä kun täällä mesotaan yrittäjien ja yritysjohtajien jaloudesta ja vasemmiston ahneudesta niin itse asiassa tilanne ei ole niin yksiselitteinen. Yrittäjät ja yritysjohtajat eivät ensinnäkään ole sen jalompia kuin muutkaan kansalaiset eivätkä he yksin päättäessään maan asioista välttämättä tekisi Suomen tilanteesta paremman vaan pitkällä tähtäimellä ehkä hyvinkin karun. Eikä tilanne pysyisi tasapainossa ilman sosiaalidemokratian vahvaa vaikutusta (yksi syy siihen, miksi kommunistit tapasivat perinteisesti niin vahvasti pitää sosiaalidemokraatteja pahimpina vastustajinaan.)
Kysyisin nyt oikeistolaisilta että missä kohtaa tämä analyysi menee vikaan jos sitä mieltä kerran olette?
Merkittävien tulonsiirtojen puute johtaa siihen, että julkinen terveydenhuolto ei ole kovin tehokas, ei myöskään julkinen koululaitos. Suuria määriä tuloa investoitaisiinkin tällöin yksityisiin rakenteisiin, mutta se joukko joka jää näiden tulojen ulkopuolelle, jää samalla myös kilpailusta: vanhempiensa huonon onnen (esim. huonon terveyden) takia voi lahjakaskin lapsi joutua käymään hyvin heikkotasoista julkista koulua, mikä johtaa siihen, ettei hän pysty tehokkaasti kilpailemaan hyvistä työpaikoista - näin köyhyys ja vauraus alkavat periytyä. Vähitellen yhteiskunta luutuu, siihen tulee kitkaa ja kasvavassa määrin äärimmäistä poliittista radikalismia, mikä puolestaan vaarantaa yhteiskuntarauhan ja talouden dynaamisuuden.
No, tähän argumenttiin ilmeisesti tässä ketjussa kaikki oikeistolaiset paitsi scholl vastaavat, ettei tämä mitenkään olekaan päämäärä. Eli myönnetään siis että johonkin rajaan asti tarvitaan merkittäviä tulonsiirtoja ja markkinatalouden luontaisesti synnyttämien erojen pitämistä kapeina ainakin siinä mielessä, että laadukas terveydenhuolto ja koulutus pysyvät avoimina kaikille yhteiskuntaryhmille. Tähän mittaan asti ollaan siis jo tultu vastaan puhdasta sosiaalidemokratiaa. Mitä sitten tapahtuisi jos tilanne olisikin vapaaehtoinen - jos yritykset saisivat ilman ay-liikkeen ja lainsäädännön säätelyä määrätä työn hinnasta, jos suurituloiset saisivat itse päättää tämän kohtuullisen verotuksen tason?
Olen sen verran karuilla linjoilla, että uskon ettei vapaaehtoisuus toimisi vaikka laajalti itse toimijat olisivatkin samaa mieltä sen toimimattomuuden huonoista seurauksista. Karuun ihmisluontoomme kuuluu toimia lyhyen tähtäimen yksityisen edun mukaan, jos on valittavana sen ja pitkän tähtäimen julkisen edun väliltä. Eli niinpä kun täällä mesotaan yrittäjien ja yritysjohtajien jaloudesta ja vasemmiston ahneudesta niin itse asiassa tilanne ei ole niin yksiselitteinen. Yrittäjät ja yritysjohtajat eivät ensinnäkään ole sen jalompia kuin muutkaan kansalaiset eivätkä he yksin päättäessään maan asioista välttämättä tekisi Suomen tilanteesta paremman vaan pitkällä tähtäimellä ehkä hyvinkin karun. Eikä tilanne pysyisi tasapainossa ilman sosiaalidemokratian vahvaa vaikutusta (yksi syy siihen, miksi kommunistit tapasivat perinteisesti niin vahvasti pitää sosiaalidemokraatteja pahimpina vastustajinaan.)
Kysyisin nyt oikeistolaisilta että missä kohtaa tämä analyysi menee vikaan jos sitä mieltä kerran olette?
Viimeksi muokattu: