Deaktivoidut aseet luulisi olevan mahdollista toteuttaa niin, ettei niiden muunto aseeksi olisi yhtä helppoa, kuin nykyisin. Varmasti moni muukin toimenpide olisi asiantilan korjaamiseksi liki välttämätön, mainitaan nyt esimerkiksi vaikka mielenterveyspalvelujen saatavuus, jossa vielä korostuu tämä palvelujen saannin eriarvoisuus eri sosiaaliluokkien välillä. Hyvinvoitiyhteiskunnan jälkeinen politiikkahan on onnistunut tuhoamaan kaiken toimivan sillä saralla ja nyt ollaan jo maailman kolmanneksi viimeisinä vertailuissa terveyspalvelujen saannin tasa-arvoisen jakaantumisen rankingissa, takana enää usa ja portugali, tällä menolla kepitetään varmasti vielä nekin. Niitä kuuluisia arvovalintoja.
Muistaakseni deaktivoitujen aseiden kohdalla on tullut tai tulossa lakimuutos, jonka jälkeen niiden muokkaaminen takaisin ampuma-aseiksi olisi likimain mahdotonta. Mutta eihän se tietenkään estä sitä etteikö markkinoilla olisi niitä laittomia käsiaseita, koska, kuten toit esille, melkoinen osa laittomista käsiaseista on alkujaan laillisia. Tämä on ongelma, joka odottaa edelleen ratkaisua. Epäilen, että tullee odottamaan vielä melkoisen tovin jatkussakin.
Kyllähän tämä mielenterveyssektori on edelleen ongelmissa 90-luvun laman ja alasajon jäljiltä. Avohoidossa on paljon potilaita, joilla ei ole kunnollista hoitokontaktia. Erikoislääkärin, terapeutin tms. tapaamiset voivat olla hyvinkin satunnaisia. On myös huomioitava se, että maassamme mt-potilaat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa. Joillekin seuduille on liki mahdotonta saada lääkäriä tai terapeuttia, koska alue ei ole "kiinnostava". Suurin osa haluaisi toimia kasvukeskuksissa, seuraukset voi jokainen arvata. Vaikka Lappeenranta on yli 70000 asukkaan kaupunki, on täälläkin usein vajaa miehitys mielenterveystoimistolla. Lääkäreille on muistaakseni varattu kolme tai neljä virkaa mutta harvoin on enempää kuin kaksi lääkärin virkaa täytettynä ja kun heistä toinen on johtavalääkäri, jonka vastuualue kattaa myös hallinnollisia toimia, tilanne on monen potilaan kohdalla todella onneton. Ei ole laisinkaan harvinaista, että potilas tapaa lääkärin pari kertaa vuodessa. Keskustele siten lääkityksestä ja hoidosta, etenkin jos ei ole muuta hoitokontaktia olemassa.
Yhtälailla vankeinhoitolaitoksessa säästetään tällä saralla. Mielenterveysongelmista kärsivät vangit eivät saa riittävästi kaipaamaansa hoitoa. Resurssipulaa syytetään tässäkin kohdin mutta ovatko arvot sitten oikeat? Kannattaisiko panostaa myös vankeinhoitoon ja järjestää heille kunnollista hoitoa vai antaa asian olla ennallaan? Mielestäni muutosta kaivattaisi myös ns. riskiarviointeihin vaarallisten vankien kohdalla. Hannu lauerma on tuonut esille puutteen riskiarvioinneissa ja huolensa siitä, että varojen puutteen tähden näitä arviointeja tehdään aivan liian vähän.
vlad.