sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Nickersonin kolme peliä ok, vaikka kunnioitan joukkuekaverin puolustamista.
Joukkuekaverin puolustaminen on aina hienoa. Jos Nickerson olisi tuon kädet ylhäällä suoritetun pääähän osuman sijasta ottanut rivelistä kiinni ja sen jälkeen antanut pari iskua, olisi ainoa moitittava asia tuo kolmantena tilanteeseen tulo ja senkin olisi välttää, jos se olisi hoitanut fiksusti eli kauluksista kiinni ja vasta selvästi Ruuskasen huomatessa hänet olisi hoitanut hommansa.

Lainaan itseäni toisesta ketjusta joukkuekaverin puolustamiseen liittyen:
Varmaan voi vastata vaikka enää Liigassa joukkueeni ei vaikuta.

Spontaanit tappelut kuuluvat jääkiekkoon. En löytänyt tähän hätään muuta kuin Venäjäksi selostetun videon täydellisestä esimerkistä hyväksyttävästä hanskojen pudotuksesta. Jokereiden Grant saa kovan taklauksen keskialueella laidassa, mikä on siinä rajoilla onko jäähy. Anttila reagoi ja käy taklaajalle antamassa muistutuksen, että tuollaisia taklauksia ei haluta nähdä. Taklaaja myös itse lähtee mukaan. Tappelijoille vitoset ja peli jatkui jäähyjen jälkeen molempien osalta. Ottelussa ei muuten tuon jälkeen vastaavia taklauksia nähty.

Jokerit pelasi aikanaan Erkan alaisuudessa Skudran Torpedoa vastaan hyvin surullisen playoff sarjan, missä vaikutti, että Jokereiden pelaajia noudettiin tuon tuosta ja Erkan Jokerit käänsi toisen posken. Ei annettu ekan taklauksen jälkeen näyttöä, että saatte maksaa hintaa noista ja lopulta ratkaisupelissä Jokereilla taisi puolet kokoonpanosta pelata piikillä. Voisihan joku sanoa, että Kalpa - Blues sarja olisi toisin päättynyt, jos Huhtalan suorittama ajo Koskiseen olisi käyty samantien kuittaamassa.

Showtappelut taas eivät kuulu jääkiekkoon ja myöskin tappelijagoonit ovat hävinneet onneksi kartalta.
 
Viimeksi muokattu:
Jokerit: "Ne, jotka eivät asioista tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta - heille vain hymyilen"
11.12.2011 Taurun mielipide Jokereista Jokerit - Saipa pelissä tilanteessä 5-2:
"Jokerit on kovanluokan jengi. Siellä ei pienipalkkaisia kentälle päästetäkään"

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
SaPKon pelaaminen on aivan järkyttävää tällä hetkellä. Jos siellä kopissa ei saada hommaa raiteilleen niin kaksi ottelua nähdään tätä sarjaa. TuTo vie tällä hetkellä miten haluaa, ja Urpolahti on ainoa, kuka edes on sarjan tasolla. Kaikesta huolimatta sarja on vasta 1-2 paremmalle ja pakko on uskoa, että SaPKo saa vielä PAHPn ja HAHP:n kuntoon. Tilanne on sama kuin edellisen kotipelin jälkeen eli Turussa tarvitsee voittaa kerran ja kotipelit hoitaa.
 
Jokerit: "Ne, jotka eivät asioista tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta - heille vain hymyilen"
11.12.2011 Taurun mielipide Jokereista Jokerit - Saipa pelissä tilanteessä 5-2:
"Jokerit on kovanluokan jengi. Siellä ei pienipalkkaisia kentälle päästetäkään"

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
SaPKon pelaaminen on aivan järkyttävää tällä hetkellä. Jos siellä kopissa ei saada hommaa raiteilleen niin kaksi ottelua nähdään tätä sarjaa. TuTo vie tällä hetkellä miten haluaa, ja Urpolahti on ainoa, kuka edes on sarjan tasolla. Kaikesta huolimatta sarja on vasta 1-2 paremmalle ja pakko on uskoa, että SaPKo saa vielä PAHPn ja HAHP:n kuntoon. Tilanne on sama kuin edellisen kotipelin jälkeen eli Turussa tarvitsee voittaa kerran ja kotipelit hoitaa.
Joo ei pelkällä Upin hyvillä otteilla tätä klaarata, kun ei meinata kunnolla ees maalipaikoille päästä. TuTo taas pääsee vähän väliä maalipaikoille ja ennemmin tai myöhemmin se aina sitten uppoo.. näitä pelejä 0 maalilla voida vaan voittaa.. Hirveesti oli taas maalipaikkojen tuhlailua tossa pelin lopussa...
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Sanoin ennen ottelusarjaa, että kova homma on kaataa TuTo neljässä ottelussa seitsemästä, eikä ole syytä vaihtaa mielipidettä vieläkään. TuTo oli eilen todella paljon SaPKoa parempi joukkue, vain Urpolahden hieno peli piti kotijoukkueen mukana noinkin pitkään.

Jäähymäärä on kyllä TuTolla melkoinen, kolmeen otteluun 148 minuuttia.
 
TuTon kannattaminen ei ole harrastus, se on elämäntapa.

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En vielä usko, että sarja on pelattu. Näissä pudotuspeleissä jokainen peli on uusi ja jokaisen pelin alku voi olla jo viitteitä antava kyseiseen peliin. Toinen peli on mielestäni tätä tukeva. SaPKo tekee ylivoimalla yhden maalin ja TuTo hakee tasoitusta, mutta Urpolahti estää sen. Hieman kun TuTo pelaajat epäonnistuvat tai ratkaisut vaan huonoja, niin peli hävitään. Tietysti tuo oli yksi peli, mutta niin ovat seuraavat myös.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

Janne.L

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Minnesota Wild
Ei tämä sarja ole vielä ohi, mutta SaPKon on keksittävä ratkaisu, jotta päästäisiin maalintekopaikoille. Niissä hävitään nyt todella selkeästi. Tällä hetkellä TuTon pakit pelaa mukavuusalueellaan, eikä kyetä hyödyntämään omia vahvuuksia. Kyllä SaPKolla maalintekovoimaa löytyisi, joten sarja on vielä voitettavissa. Nyt pitäis vaan "miehistyä".
 
"Every day is a great day for hockey."

mrkrw

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, Habs
Palloseura pupeltaa itseään ulos pleijareista. (Toki tiesin kertoa jo joulukuussa ettei TPS pelaa mitaleista). Jokohan Turun niin kovin tunnetut gloryhunter-kulttuurin edustajat alkaa siirtymään Kupittaan puolelle?
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Ensimmäinen SaPKon peli tuli eilen nähtyä tällä kaudella paikan päällä. Kyllä oli maalipaikan luominen todella, todella vaikeaa ja äkkiseltään tuntuu, että vaikea tuosta on jatkoon kammeta. Noh, ihmismieli tunnetusti ylireagoi ja kyllä tuossa varmasti SaPKolla on joku 25-35% mahku edelleen jatkoon eli ihan hyvin elossa on.

Täytyy muuten todeta, että vaikka Savonlinna tuntuu hyvin kuolevalle kylälle, niin SaPKon pelissä on kyllä kiva vierailla. On kuitenkin Mestiksen kärkipäähän kuuluva joukkue (vaikka sarja nykyisin on mitä on), kohtalaisen hyvälle tasolle kehittynyt ottelutapahtuma oheispalveluineen ja mukavasti yleisöä. Ja vielä vastassa perinteikäs ja hieno divariseura.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Minusta prosentit ovat tällä hetkellä 60 - 40 TuTo:lle. Jos huomenna tulee kotivoitto, niin sitten 80 - 20.

Minustakin SaPKon ottelutapahtuma on oikein mainio. Mutta pässi-snapsi oli ihan hirveän pahaa.
 
TuTon kannattaminen ei ole harrastus, se on elämäntapa.

Oadie

Jäsen
Henry Mäntylä sai yhden pelin pelikiellon viime pelin taklauksestaan. Mestiksen kurinpito on aikamoinen sirkus kyllä. "Säännöt" ei ainakaan tasapuoliset ole, mutta näillä mennään.. Tänään taas lisää kaatuilua ja pelikieltoja luvassa..
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Heh. Vai että oikein pelikieltoa. En koskaan jaksa noita kurinpidon päätöksiä sen enempää puida, mutta tämä oli kyllä aika hauska. Perusteluissahan on mukana myös ihan pirteää, joskin tahatonta huumoria:

”Taklaavan pelaajan vauhtia ei voida myöskään pitää liiallisena.”

Kyllä näin on, ei pysty kiistämään. Hiukankin vähemmän vauhtia, niin Mäntylähän olisi jo pakittanut tilanteessa.

Mutta paskaakos näistä, etiäpäin vaan. Mulla on sellainen fiilis, että ei tästä haittaa ole, pikemminkin päinvastoin. Uskoisin, että TUTO on tänään täynnä henkeä kuin Vichy-pullo, ja haluaa näyttää närhen munat tälle jatkuvalle pelleilylle.
 
The greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn't exist.

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Aivan käsittämätöntä. Kukaan ei tuossa mitään kontaktia päähän osunut, mutta näköjään arvalla vedetään tuomiot. Mestis kyllä pitää itse huolen siitä, ettei maine amatöörisarjana ainakaan parane.
 

mrkrw

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, Habs
Aivan käsittämätöntä. Kukaan ei tuossa mitään kontaktia päähän osunut, mutta näköjään arvalla vedetään tuomiot. Mestis kyllä pitää itse huolen siitä, ettei maine amatöörisarjana ainakaan parane.
Salaliittoteoreetikko voisi pitää hommaa arveluttavana ja jopa härskinä.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Salaliittoteoreetikko voisi pitää hommaa arveluttavana ja jopa härskinä.
Joo. Onneksi me TUTOn kannattajat ei sellaisia olla, eihän? Ja vaikka Illuminati meitä vastaan olisikin, niin mehän voitetaan siitä huolimatta.

Pitäisköhän viedä Lämsälle ennen peliä yhdet pieneksi käyneet Speedot?
 
The greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn't exist.

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään olisi sitten paikka nappata se sarjan ensimmäinen kotivoitto. 3 ryöstöä on tehty putkeen, niin jokohan kelkka kääntyisi? Muutenkin aletaan lähestymään sarjan ratkaisun hetkiä jo neljännessä pelissä. Tällä hetkellä TuTon rosteri näyttää hieman vajaalta, eikä mm. Taavitsaista ei näy kokoonpanossa. Pakistosta on myös sivussa nyt sitten Nickersonin lisäksi nyt Mäntyläkin. Nuorista tosin voi nousta vielä uutta energiaa kehiin. SaPKolla saa myös lisää energiaa, kun Lantta vapautuu pelikiellosta.

Tietynlaista veskareiden taistoa voi pelistä taas tulla olla ja molemmissa päissä tuntuisi olevan hyvässä vireessä olevat kassarit. Urpolahden torjuntavarmuus on tällä hetkellä 96,77% ja Pohjanoksan 96,70. SaPKo on iskenyt sarjassa vain 3 maalia, eikä yhtään niistä ole tehty tasakentällisin. TuTo on kerännyt 3 pelissä peräti 148 minuuttia jäähyjä, mutta se ei ole kääntänyt sarjaa SaPKon eduksi ja jotenkin tuntuu, että enemmän TuTo on hyötynyt tästä fyysisemmästä pelistä. Hyöty on tullut ehkä siitä, että SaPKon taitavilta pistenikkareilta peli-ilo on käynyt vähiin ja tilalle on tullut varovaisuutta. Selväähän se on, että jos TuTon järkäleosasto hakee isompiakin pommeja, niin kyllä siinä pakko on vähän enemmän ympärilleen katsoa.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
SaPKo joutuu nyt antamaan vähän tasoitusta, kun senttereistä Lahtela ja Toivanen, joka ei siis turkulaisten mielestä joutunut Mäntylän päähän taklaamaksi, on sivussa. Lahtelan poissaolon syyksi SaPKo ilmoitti Itä-Savon mukaan alaraajavamman. Nickersonin ruhjoma Ruuskanen on myös sivussa.
No Lantta palaa ja Jukureiden A-junnuista kotiin tullut Matias Mutikainen uutena mukana. Saas nähdä miten äijäin käy.
 

mrkrw

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, Habs
Toivanen, joka ei siis turkulaisten mielestä joutunut Mäntylän päähän taklaamaksi, on sivussa.
Oliko teillä siellä viime pelissä turkulainen selostaja ja asiantuntija? Ilmeisesti täälläkin monta turkulaista ilmoittaa suosikkijoukkueekseen SaPKon, kun ei edes ”suosikkijoukkueet: SaPKo” -tekstillä varustetut kirjoittajat nähneet tuossa päähän kohdistunutta.
 
Luotan edelleen enemmän tuomarin, otteluvalvojan ja kurinpidon näkemyksiin kuin ylikierroksilla käyvien kirjoittelijoiden näköhavaintoihin. Mestiksen sivuilta luettuani tuomion perusteet, tuntuu tuo yhden ottelun pelikielto oikeutetulta.
 
Savonlinnalaisissa yhdistyy saatanan savolaisuus ja kiero karjalaisuus.

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Luotan edelleen enemmän tuomarin, otteluvalvojan ja kurinpidon näkemyksiin kuin ylikierroksilla käyvien kirjoittelijoiden näköhavaintoihin. Mestiksen sivuilta luettuani tuomion perusteet, tuntuu tuo yhden ottelun pelikielto oikeutetulta.
Mutta kun kyse on puolueettomista ei ylikierroksilla käyvistä kirjoittajista ja jopa SaPKo faneista, jotka eivät kontaktia nää. Jokainen voi itse katsoa taklauksen.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Niin kyllä minustakin tuomaristo, otteluvalvoja ja kurinpitäjä ovat tässä tapauksessa ne puolueettomimmat. Mutta ei kai sitten niin. Ja koska Joonas Toivanen talutettiin pois kaukalosta ja jättää näin tärkeän pelin väliin, niin varmaan sille on jotain sattunut. Tai ehkä se vaan filmaa.
 

mrkrw

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, Habs
Ja koska Joonas Toivanen talutettiin pois kaukalosta ja jättää näin tärkeän pelin väliin, niin varmaan sille on jotain sattunut. Tai ehkä se vaan filmaa.
Tämä nyt ei ole ensimmäinen kerta, eikä todennäköisesti viimeinen, kun täällä pitää selittää että puhtaastakin taklauksesta voi loukkaantua.

Edit: Samalla logiikalla: Juho Mäkelä on ollut pari peliä sivussa. Arvotaan SaPKon pelaajalle pari peliä kakkua koska kun kerran loukkaantunut niin pakko olla jonkun sikailun uhri.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Ja koska Joonas Toivanen talutettiin pois kaukalosta ja jättää näin tärkeän pelin väliin, niin varmaan sille on jotain sattunut. Tai ehkä se vaan filmaa.
Loukkaantumista tuskin kukaan on kiistänytkään. Omia sanomisiani referoiden todettakoon, että jo ennen kuin kyseisen tilanteen itse näin, niin sanoin, että tuskinpa filmasi. Toivanen on sen verran fiksu tyyppi, etten usko filmaamisen kuuluvan miehen repertuaariin. Harmi että loukkaantui.
 
The greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn't exist.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy