sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Viime kevään välierien toisinto nähdään nyt puolivälierissä. SaPKolla on varmasti paljon hampaan kolossa, kun TuTo vei vuosi sitten GAME 7:ssa finaalipaikan. Kaudella on nähty hienoja kamppailuja näiden joukkueiden välillä ja tuskin poffit huonommaksi jää.

Keskinäiset ovat 2-2 ja pisteet SaPKolle 7-5, mutta playoffeissa vain voitot lasketaan eikä mitään pisteitä ainakaan arvonnasta.. SaPKo on voittanut kaksi edellistä kohtaamista varsinaisen peliajan jälkeen ja TuTo voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista joista toinen jatkoilla.

Viimeisimmässä pelissä hieman tunteet kuohahti, kun toisen erän loppupuolella nähtiin kolme tanssiparia, jotka jäi valitettavasti pieneen halailuun ja hanskan hieromiseen. Tuomareille pisteet etteivät lähteneet mitään älyttömiä ulosajoja antamaan. Toivotaan, että samankaltainen tunne säilyy ja otetaan kaverista mittaa ilman mitään ylilyöntejä ja vastustajan vahingoittamisyrityksiä. Kovaa saa ja pitääkin pelata, mutta reilust ja vastustajaa kunnioittaen.

Let's play good hockey.

ps Kunnioitan sen verran vastustajaa, että otsikkoon kirjoitan nykyisen muodon vastustajasta, mutta antakaa kaikki anteeksi, koska TuTo on minulle aina TuTo.
 
Jokerit: "Ne, jotka eivät asioista tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta - heille vain hymyilen"
11.12.2011 Taurun mielipide Jokereista Jokerit - Saipa pelissä tilanteessä 5-2:
"Jokerit on kovanluokan jengi. Siellä ei pienipalkkaisia kentälle päästetäkään"

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
ps Kunnioitan sen verran vastustajaa, että otsikkoon kirjoitan nykyisen muodon vastustajasta, mutta antakaa kaikki anteeksi, koska TuTo on minulle aina TuTo.
On se minullekin aina TuTo, ja yritysrekisterissäkin tuo on virallisesti TuTo Hockey oy, mutta moderaattoreilla on ilmeisesti aikaa käydä muuttelemassa näitä otsikoita koska se oli nyt muutettu jo ennen ensimmäistäkään vastausviestiä avausviestiisi. Luulisi moderaattoreillakin olevan parempaakin tekemistä.

Tasainen ottelupari varmasti tiedossa, mutta SapKolla on kotietu ja kauden aikana se on ollut enemmän niskan päällä, joten tämä yhdistettynä Elomon valmennuksen aikaiseen jäähyilyyn ja kurittomuuteen (jotka ovat pudotuspeleissä entistä isommassa roolissa) ennustan SaPKon voittavan ottelusarjan 3-2. Leikilläni ennustan myös ottelusarjan käännekohdan olevan siinä, kun Matt Nickerson riehuu älyttömästi ja hakkaa SaPkon pelaajia, tuomareita ja bonuksena vielä nakkikioskin myyjänkin.

Harmi sinänsä, että joukkueet kohtaavat jo tässä vaiheessa, koska kumpikin on perinteikäs seura. Kävi miten kävi, niin toivottavasti finaaleissa ei käy viime vuoden tapaan eli joku täysfarmi voittaisi mestaruuden.
 
Perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen.

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
mutta moderaattoreilla on ilmeisesti aikaa käydä muuttelemassa näitä otsikoita koska se oli nyt muutettu jo ennen ensimmäistäkään vastausviestiä avausviestiisi.
Ymmärsit väärin, koska itse otsikoin nykyisessä muodossa eikä modet sitä ole muokanneet.

Tarkoitin post scriptumilla, että kunnioitan joukkuetta, kun nykyisen kirjoitusasun otsikoin, mutta annettakoot minulle anteeksi, jos livessä ja jatkossa tässä ketjussa käytän sitä vanhaa TuTo nimitystä.
 
Jokerit: "Ne, jotka eivät asioista tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta - heille vain hymyilen"
11.12.2011 Taurun mielipide Jokereista Jokerit - Saipa pelissä tilanteessä 5-2:
"Jokerit on kovanluokan jengi. Siellä ei pienipalkkaisia kentälle päästetäkään"

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ymmärsit väärin, koska itse otsikoin nykyisessä muodossa eikä modet sitä ole muokanneet.

Tarkoitin post scriptumilla, että kunnioitan joukkuetta, kun nykyisen kirjoitusasun otsikoin, mutta annettakoot minulle anteeksi, jos livessä ja jatkossa tässä ketjussa käytän sitä vanhaa TuTo nimitystä.
Käsitin tosiaan väärin, luulin että olit laittanut TuTon myös otsikkoon eikä vain tekstiin. Modet kun ovat noita aikaisemmin käyneet vaihtamassa eri ketjujen otsikoissa.

Mitään anteeksipyydettävää ei tietysti ole, TuTo on aina TuTo paitsi historiantajuttomille markkinapelleille jotka ovat moisen muodon kehittäneet. TUTO on kirjoitusmuotona yhtä hirveä ja kieliopillisesti väärä kuin jos SaPKo yhtäkkiä kirjoitettaisiin SAPKO.

En haluaisi sitä päivää nähdä, jolloin SAPKO, KALPA, LEKI, KEUPA, ROKI, KOOKOO ja SAIPA huutaisivat silmille kiekkokeskusteluissa.
 
Perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen.

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan tiukkaa sarjaa. Vähintään neljä matsia luvassa, hyvin todennäköisesti jopa viisi. Molemmilla materiaalin puolesta mahdollisuuksia jopa sarjan voittoon, mutta molemmista myös jäänyt hyvin epätasainen kuva.

SaPKolla enemmän laajuutta hyökkäystehojen suhteen, säännöllisiä ratkaisijoita on riittänyt kolmesta kentästä. TuTo taas pelannut ehkä enemmän playoff-tyylin tiukkaa kiekkoa tällä kaudella? Ainakin TuTo oli runkosarjassa se joukkue, jonka peleissä tehtiin keskimäärin vähiten maaleja (TuTon peleissä 5,62 kun esim. SaPKon peleissä maalikeskiarvo oli 6,72). TuTo myös päästi vähiten maaleja kaikista joukkueista, eli puolustus- ja maalivahtipelissä on hyvät ainekset.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Onko minulta mennyt jotain ohi ja pelataan paras viidestä? Viitaten ketjun aikaisempiin veikkauksiin.

TuTo taas pelannut ehkä enemmän playoff-tyylin tiukkaa kiekkoa tällä kaudella?
Tutolla on hyvin toiminut omassa päässä viisikon puolustaminen ja maalivahtipeli. Karvaus on ollut erittäin aktiivista kiekottomana, kunnes Elomo vetäisi eilen kanin hatustaan ja Tuto pelasi 50 prosentin träppia. Voin sanoa, että vitutti katsoa sitä Mestiksessä.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minäkin meniin hämyyn, mutta kyllä ne edelleen paras seitsemästä pelataan:

Puolivälierät pelataan otteluparein 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja 4.-5.. Ottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä ja jatkoon pääsyyn tarvitaan neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä).
Korjaan siis veikkaustani niin, että jatkoonpääsijän selvittäminen tästä parista vaatinee kuusi matsia.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
SaPKo-TuTo otteluparissa on kaikki eväät hyvinkin pitkään sarjaan. Tilastojenkin valossa ollaan monella mittarilla lähes tasoissa ainakin runkosarjan osalta. Painopiste eroja kuitenkin joukkueissa löytyy. SaPKolla on esimerkiksi ylivoimalla tehtyjä maaleja 48, kun TuTolla vain 31 eli eroa on 17 maalia SaPKon hyväksi. Alivoimalla TuTo on taas päästänyt vain 29 maalia ja SaPKo vastaavasti 40 eli on taas eroa TuTon hyväksi 11 maalia.

Veskariosastolla TuTon Pohjanoksa on torjunut 91,67% ja SaPKon Roope Urpolaht 89,35% varmuudella. Kakkosveskarit ovat lähes tasoissa tässä tilastossa, mutta SaPKon eduksi voisi lukea isomman pelimäärän takia ehkä hieman paremman pelituntuman omaavan kakkosveskarin. TuTolla voisi olla tällä osastolla myös hiettää kehiin pieni yllätyskortti maalinsuulle, jos TuTo-A:ssa pelannut Roope Urpolahden veli Waltteri Urpolahti pääsee kehiin. Siinä sitä olisi veljekset vastakkain. Kokonaisuutena veskariosastolla kuitenkin mielestäni pitäisi olla TuTolla etu.

Puolustuksesta SaPKolta löytyy hyvin hyvin tasaisen oloinen hyvä ryhmä. Ehkä eniten pakistosta erottuu erinomaisen +20 tilaston omaava Elmeri Laamanen. Runkosarjan pakkien maalitilaston kärkipäästä löytyy myös Ville Väinölä 7 osumallaan. Eniten pisteitä pakistosta on Kerännyt kuitenkin Jimi Kuronen, jolla 3+15=18 pinnaa. TuTon pakistossa löytyy aika vastaavia pelaajia. +21 tilasto löytyy Jere Karlssonilta, 7 maalin pakki on Mikke Levo, joka johtaa myös joukkueensa pakkien pistetilastoa lukemin 7+15=22. Parhaan PPG:n TuTo pakistossa omaa kuitenkin Jere Rouhiainen, joka on varmasti joukkueensa tehopakkien kärkeä. Se mikä erottaa TuTon ja SaPKon pakiston on TuTon pakkien jäähymäärä. TuTolla on pakistossa karkeampaa materiaalia, mikä on sekä hyvä, että huono asia. Pitkässä juoksussa se varmaan raastaa vastustajan energiaa, mutta toisaalta voi aiheuttaa jäähyjä. TuTolla olisi eväät kääntää tässä etu hivenen itselleen pakiston karheuden kautta pitkässä juoksussa. Tuomarilinja voi kuitenkin kääntää tämän edun myös SaPKolle, joten hyvin tasan tässäkin ollaan.

Hyökkäys on SaPKolla laadukas ja tehokas. SaPKolta löytyy peräti 5 pelaajaa, jotka iskivät enemmän pisteitä kuin TuTon tehokkaimmat pelaajat runkosarjassa. TuTon hyökkäys on kärsinyt myös aika paljon loukkaantumisista, mutta A-nuorista on löytynyt laadukasta apua. TuTon hyökkäyksen etuna pitäisin materiaalin laajuutta ja sieltä löytyy myös aika hyviä molempiin suuntiin pelaavia pelureita. Hyökkäyspäässä on etu mielestäni SaPKolla. Kokonaisuutena veikkaisin että 6-7 ottelua tarvitaan. Parempi voittakoon ja niihän se voittaa.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Mielenkiintoinen pari. Kaksi perinteikästä joukkuetta, joilla vahvuudet ovat eri osa-alueille, tekee tästä ehkä siksi niin mielenkiintoisen. Vähän sellainen hyökkäys vastaan puolustus.

Hyökkäys:
SaPKo 65 - TUTO 35

SaPKon kärki on ihan helvetin kova, laaja, ja iskussa juuri nyt. Lainio, Salo Lahtela, Lantta, Forrström ja Karppinen vs. Kokkala, Ahoniemi ja Virtanen.
TuTon loukkaantumistilanne mulle on pieni arvoitus, mutta jos loukkaantuneet palaa sarjan aikana ja varjojen mailla hiihdelleet pelaajat kuten: Taavitsainen, Elo, Lahtinen ja Friman ovat parhaimillaan, niin TUTO ottaa valtavasti kiinni tuota SaPKon taitoa.

Secondary scoring:
SaPKolla on secondary scoringissa sellaisia pelaajia, jotka olisivat monessa joukkueessa paljon korkeammalla Vihavainen, Keskilohko ja Toivanen. TUTOlla taas Mäkelä, Mäkiset x3 ja Löyttymäki.

"Oletettua kovemmat rooliinsa nähden pudotuspeleissä"
SaPKo: Lämsä ja Laakso vs. Ahoniemi, A ja M. Mäkinen,

*TUTOn laajuus on silti määrällisesti merkittävämpi A-junioreiden takia
*SaPKon laajuus on taas kovempi laadultaan.

Sivuhuomiona se, että tämä ei ole tehty millään kenttänumeron perusteella, vaan pelaajan arvostukseen mun päässäni.

Puolustus:
SaPKo 57 - TUTO 63

Tarkkaa on. Nimellisesti melko tasaiset, mutta pudotuspelit vähän oma maailmansa.

TuTolta löytyy oikeasti kovuutta ja vittumaisuutta a la Nickerson, Levo ja Mäntylä. Kiekkotaitoa taas edustaa Viitasalo ja Rouhiainen. Loppuja on vähän vaikea kategorisoida mun tietämyksellä, eli heitetään ne peruspakeiksi, saa korjata.

SaPKolla taas koko TOP-6 on hyvin laadukas Laamanen ja Marva ehkä puolustussuuntaan ne luotettavimmat, kun kiekkotaitoa edustaa Kuronen, Pylkkänen, Tiitinen ja Väinölä. Paljon toki SaPKolaiset täällä haukkuneet aika monia tuolla hasardeiksi, niin mene ja tiedä sitten ulkopuolisena. Mutta mun mielestä tuolta puuttuu sitä, mitä TuTolla on, sitä playoff asennetta.

*SaPKo tasaisempi puolustajissaan, mutta puuttuu pudotuspelipuolustajat.
*TUTOlla kovuutta paljon, mutta onko puolustajien yleinen taso liian heikko ja tippuuko se liian nopeasti?

Maalivahtiosasto:
SaPKo 35 - TuTo 65

Mestiksen paras maalivahti vs. Viksten ja Urpolahti. Voitaisiin puhua eliitistä ja kahdesta ihan hyvästä maalivahdista. En edes tiedä kumpi aloittaa, Urpolahti varmaan tällä hetkellä ykkössuosikki, mutta kestääkö pää? Viime vuonna ei kestänyt.

Valmennusta ja erikoistilannepelaamista en arvioi pisteillä enää.
*Mestarivalmentaja Räsänen pyyhkii Elomolla pöytää taktisesti ja pelin ulkopuolella.
*TUTO ottaa liikaa jäähyjä, mutta on niitä myös paras selvittämään.
*Paras ylivoima vastaan paras alivoima

Prosentit lopulta:
SaPKo 157 - TuTo 163

Nämä nyt ei ole mitkään absoluuttiset totuudet voimasuhdearviossa, koska uskon SaPKon menevän tästä parista jatkoon. TuTolla nyt sattuu olemaan vain joitain hyviä valtteja, kun ei edes valmentajia ja erikoistilanteita huomioitu nyt. Hyvä sarja tästä tulee.
 
KalPa, Brad Marchand #63

X-Stiff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Minä veikkaan, että TuTo mene jatkoon. Korostan täälläkin, että runkosarja on nyt pelattu ja nämä ”oikeat” pelit ovat täysin oma maailmansa. Turkulaisten kovuus on liikaa Sapkon heiverösille, joskin vikkelille hyökkääjille, mutta maalin eteen ja sota-alueelle meneminen ei tule mitenkään onnistumaan ja tältä alueelta playoff monesti ratkeaa. Pohjanoksan tasoiselle maalivahdille olisi mielellään päästävä melko lähelle yrittelemään. Tutolta löytyy kovuuden lisäksi todella vittumaisia pelaajia joiden kanssa voi Sapkolaisillakin olla järjenlähtö lähellä mm. Mäkisen veljekset. Rokottaako Sapko ylivoimalla kenties, koska sitähän on varmasti tarjolla Sapkolle. Tässä ylivoimassa ja hermokontrollissa lienee Sapkon suurin ase. Toinen Sapkon ase voi piileksiä tuossa vikkelyydessä varsinkin jos Tuto sattuisi yhtään ylipelaamaan hyökkäysalueella ja Sapko saisi sitäkautta ylivoimahyökkäyksiä sillä Turkulaisten lihavarras mallisille pakeille voi tulla kiire Sapkon vikkeläjalkaisten hyökkääjien kanssa. Jos Tuton pakka kestää kasassa vie se tämän sarjan 2-4. Jos taas jäähyboksin saranat käyvät liian usein ja fokus siirtyy vääriin asioihin kairaa Sapko tästä voiton samoin luvuin. Veikkaukseni siis on, että Turkulaisista joukkueista välierissä nähdään Tuto.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vaikeata lähteä mitään ennustamaan, koska pudotuspelit ovat oma maailmaansa, niin kuin edellä oleva kirjoitti. SaPKo:n heikkouksia tai vahvuuksia en ala pohtimaan. TuTo:n mahdollinen heikkous on jäähyt. Vaikka AV pelaaminen on näyttänyt ihan hyvältä välillä, niin niiden määrä kuitenkin rasittaa ja sekoittaa peliä, jolloin tehot jäävät ja maalien tekemiseen ei tahdo riittää aika. Toinen, mikä hieman mietityttää on A-nuorten kokemus. Se voi olla heikkous tai vahvuus. Se mikä on hyvää on vastustaja. Mielummin tällainen, kuin joku ennakkoon helpommaksi arvioitu.
Runkosarja lopussa TuTo alkoi saamaan taas pelin kulkemaan ja pitkä tappioputki katkaistiin. Ehkä siitä on nyt saatavilla lisää itsevarmuutta ja hyvää henkeä.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Joo samoilla linjoilla muiden kanssa. Tässä voi käydä kuinka vaan. Uskon että menee vähintään 5 peliin. Todennäköisesti 6 tai 7. Tulikuuma taistelupari. TuTo on aina ollut viihdyttävä vastustaja ja aina ollut hyviä pelejä heidän kanssaan. Pohdiskelen tässä, että lähtiskö keskiviikkona katsomaan turkkuseen peliä, kun tästä Leppävaaran toimistolta ei ajais, kuin 1h 40min sinne. Onko muita SaPKolaisia menossa turkkusee?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei tähän sarjaan oikein muuta näkökulmaa voi olla, kuin että tasaista tulee olemaan, ja vierasvoittoja saatetaan kairata puolin ja toisin. SaPKolla on nippu liukkaita ja tehokkaita hyökkääjiä, joillaisten kanssa TUTO on perinteisesti ollut ongelmissa. Vastaavasti yksi Pohjanoksa vastaa kahta sapkolaista maalin suulla. Pohjanoksalle saattaa mennä helppo silloin tällöin, mutta huonoja iltoja hänellä ei oikeastaan ole, eli jos yksi menee, niin 15 seuraavaa tarttuu.

TUTOssa huomio kohdistuu Pohjanoksan lisäksi Ahoniemeen, Kokkalaan, Mäkisiin ja ehkä Rouhiaiseen. Muusta ryhmästäkin täytyy joidenkin nousta esiin joka matsissa, jotta SaPKon vauhdissa pysytään.

Nyt nähdään lopullisesti sekin, ovatko Nickerson ja Levo poliiseja vai rosvoja. Pään pitää kestää niissäkin tilanteissa, kun Teemu "TUTOn oma poika" Lämsä alkaa esittää kuolevaa joutsenta.
 
"Suuri osa jääkiekko-ottelun katsojista ei ole kiinnostunut ottelun lopputuloksesta." - Kimmo Rannisto

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TOVERIT, FC Barcelona
TuTon kokoonpanoon tänään sairastuvalta palaavat Topi Taavitsainen, Otto Mäkinen ja Timi Lahtinen, jotka korvaavat A-junnuketjun. Ahoniemen ja Kokkalan johdolla sekä vahvemman puolustuksen ja paremman maalivahtipelin ansiosta turkulaiset ryöstävät tänään ottelusarjassa kotiedun itselleen.
 
Vaikka näyttää siltä, että TUTO on täysin ylivoimainen tässä sarjassa, niin toivottavasti taktiikkaguru Elomo joukkoineen ei jyrää SaPKon joukkuetta täysin maanrakoon. En taida viitsiä katsoa tänään edes peliä.
 
Savonlinnalaisissa yhdistyy saatanan savolaisuus ja kiero karjalaisuus.

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,SaPKo,Tappara,NY Rangers,Jokerit
Katellaan. Iteltä jää illan peli väliin kun reissusta tarttu mehevä lentsu, yöunia on 4 vuorokauteen 6 tuntia, bilepaikan baatitiskille oli jääny 650£ ja vähän pumppu hakkaa. Ihan normal psycho.

Mitäpä ite peliin. Vaikka olen nähny tuota SaPKon pakiston huseeraamista pitkin kautta niin on siellä joka pariin aika tasanenki mies, Tiitinen,Laamanen,Marva ja myt vielä Ruuskanen,Palojärvi niin on tossa ihan auttavasti kokoakin. Kuronen parantaa aina keväällä. TuTosta on jäänyt mieleen sellaoset ohoh ja hupsis merkkaukset omissa. Nii löytyy maalikoosteista tukuttain. Ne on tovereidenkin pakko saada pois.
SaPKon 2 ekaa kenttää tulee olemaan hyviä enkä epäile kahta muutakaan.
Maalivahti TuTolle mutta toisaalta todella montaa hyvää peliä on molemmilla SaPKonkkn veskareilla takana. Enkä voi unohtaa alkukauden pitkää pätkää noin kahen maalin päästetyllä ka:lla.
Kova luotto on SaPKoo mutta en yhtään aliarvioi TuToakaan..

Pelottaattaa loppukauden heikot kotikaukaloiden alut ja jännittää tuomarihommat.

E:korjaan kirjotusasun myöhemmin koneella.
 
When you go out at night, try not to get too drunk. Because ugly women, they play on you, they take you home for fun.

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Joo kyllähän TuTon rosteri näyttää kovalta pakko myöntää. Mutta sanottaneen nyt, että viime vuonna mentiin 7 peliin ja tais TuTolla olla kovempi rosteri viime vuonna? SaPKon rosteri taas aikalailla sama, mutta plussana se, että maalivahtipeli on todella paljon parempaa tällä kaudella. Toisaalta SaPKo ei tainnut voittaa viime kauden välieräsarjassa kuin yhden pelin, jonka Pohjanoksa pelasi (game 6 turussa), muissa voittopeleissä TuTon maalilla oli Kaarlehto, jos en nyt ihan väärin muista. Nyt siellä on ihmismuuri vastassa ja kova työ on saada maalia tehtyä. Uskoa kuitenkin löytyy ! jokatapauksessa kovaa settiä tulee olemaan.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,SaPKo,Tappara,NY Rangers,Jokerit
Tossa vielä ynnäilin viimiset 20 matsia jotka on hävitty 60min kohdalla. Olikohan SaPKolla 5 suoraa tappiota ja TuTolla 9. Tosin siihen sattuu tuo TuTon pitkä tappiojaksi. Kaikki voitot samalla ajanjaksolla SaPKo 11 jaTuTo 9.
Nämä nyt on aika diibadaabaa mutta molemmat tilastot antaa varmaan just tuon veikkauksenkin kerroineron verran pässeille edun.
 
When you go out at night, try not to get too drunk. Because ugly women, they play on you, they take you home for fun.

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TOVERIT, FC Barcelona
Tossa vielä ynnäilin viimiset 20 matsia jotka on hävitty 60min kohdalla. Olikohan SaPKolla 5 suoraa tappiota ja TuTolla 9. Tosin siihen sattuu tuo TuTon pitkä tappiojaksi. Kaikki voitot samalla ajanjaksolla SaPKo 11 jaTuTo 9.
Nämä nyt on aika diibadaabaa mutta molemmat tilastot antaa varmaan just tuon veikkauksenkin kerroineron verran pässeille edun.
Ja viimeiset kuusi peliä: TuTolla viisi voittoa ja yksi tappio kun taas SapKolla on voittoja ja tappioita molempia kolme. No nyt alkaa tosipelit ja mielenkiintoista on, kun vastassa on perinteinen SaPKo.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Ai helvetti mitä Kummelimateriaalia tarjosivat veljekset Elomo ja Räsänen lehdistötilaisuudessa :D

"Mitä mietteitä pelistä"
"Hyvä peli, ruvetaan valmistautumaan huomiseen" x2 ja kummatkin lähtevät samointein pois, ennenkun vetäjä pysäyttää vielä yhteen kysymyksen, jossa udellaa Nickersonin taklauksesta. Johon Elomo sanoo, ettei ollut ulosajo ja Räpsä ei kommentoi ollenkaan. Räpsä lähti yllättävän kesysti ilman mitään psyykkausta, viime vuonna sitä kyllä oli.
 
KalPa, Brad Marchand #63

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eka peli pelattu ja hieman yllätti. Ei se että TuTo voitti, koska ihan mahdollinen se oli. Mutta hieman tuo SaPKo:n vaisuus. Kolmannessa erässä varmaan vielä oli yritystä saada se viimeinen maali tehtyä, jolla yleensä on sellainen henkinen vaikutus. Ottelussa oli kyllä lämpöä ja pieniä paineja ihan loppuun asti.
Huomenna heti seuraava peli ja katsotaan miten nollaus onnistuu ja miten tämä ottelu ja matkat vaikuttavat. Veikkaan edelleen tasaista sarjaa. Nyt vaan maalivaahti hieman epäonnistui ja se taisi jo hieman ratkaista. Huomenna lähdetään 0-0 tilanteesta taas liikkeelle.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Eka peli pelattu ja hieman yllätti. Ei se että TuTo voitti, koska ihan mahdollinen se oli. Mutta hieman tuo SaPKo:n vaisuus. Kolmannessa erässä varmaan vielä oli yritystä saada se viimeinen maali tehtyä, jolla yleensä on sellainen henkinen vaikutus. Ottelussa oli kyllä lämpöä ja pieniä paineja ihan loppuun asti.
Huomenna heti seuraava peli ja katsotaan miten nollaus onnistuu ja miten tämä ottelu ja matkat vaikuttavat. Veikkaan edelleen tasaista sarjaa. Nyt vaan maalivaahti hieman epäonnistui ja se taisi jo hieman ratkaista. Huomenna lähdetään 0-0 tilanteesta taas liikkeelle.
Joo kyllähän ekassa erässä SaPKolla oli kiekkokontrolli täysin. Mutta toki TuTo pelasi taktisesti hyvin ja sumputti keskialueen eikä ollut helppoa siitä päästä läpi. Sanoisin että käännekohta alkoi Vikstenin puppeloinnista, kun syötti suoraan tuto pelaajalle, vaikka helvetti vieressä ois ollut oma pakki.. Noh siitä muutama minuutti ja taas kolis omissa ja siinä Viksten oli kokoajan jäissä ja tosin Tuto mies pääs ihan vapaasti ampumaan. Vksten olisi pitänyt melkeinpä sen puppeloinnin jälkeen vaihtaa pois. Meni itseluottamus täysin. Viimeinen niitti oli Nickerssonin ulosajo, josta 5 min ja SaPKo ei saanut mitään aikaiseksi, jonka jälkeen SaPKon koko jengi jääty ihan täysin. Mikään ei enää onnistunut. Suoritukset oli kuin runkosarjan surffailuista, kun koitetaan namutella kaverin jalkojen välistä ihan ihme paikoissa. Suoraviivaisuus hävis täysin ja kaikki meni päin persettä. Siinäpä se. Tuto nautti pelaamisesta ja SaPKon pojat hävis kaikki kaksinkamppailut. Fyysisyydessä Tuto vei 100-0..

Pahoin pelkään että saadaanko tästä enää kunnon sarjaa. Toki uskon siihen että tästä vielä saadaan hyvä sarja. Ainakin kuuma sellainen. Onneksi huomenna uusi peli ja sieltä pitäs sitten kotietu takaisin ottaa. Jännätään sitä sitten.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Taisi olla varsin värikäs ensimmäinen kohtaaminen ja TuTo onnistui ryöstämään sarjan avausvoiton. Maaleja ja jäähyjä riitti ja taisi tunnetta olla ihan kivasti pelissä, Ilmeisesti TuTon karkeampi osasto onnistui tässä painekattilassa ihan hyvin ja lisäksi alivoima hoiti valtaosan SaPKon vaarallisesta ylivoimasta. Pohjanoksalta myös erinomainen ensimmäinen peli ja torjuntavarmuus yli 96%. Ahoniemiemelle tänään pelin parhaat tehot 1+2=3, pelin paras +/- tilasto +4, sekä vielä keräsi toiseksi eniten jäähyminuutteja eli 16 minuuttia.

Tilastollisesti näin TuTon kannattajana ilahduttaa eniten tasakentällisin 0-4 maalien meneminen TuTon hyväksi. Sarja on kuitenkin vasta alussa ja epäilemättä SaPKo vielä terästäytyy tällaisen yksittäisen pelin jälkeen. Saapa nähdä miten paljon huomiseen peliin tulee pelaajarotaatiota.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,SaPKo,Tappara,NY Rangers,Jokerit
Huomien peli on se joka tulee ratkaisemaan sarjan kulun. Ei tietenkää absoluuttisesti näin, mutta jos SaPKo on huomenna yhtä ankea niin ei tule enää hommaa korjaamaan.
Lätkässä on yhdet säännöt, ei syksyn ja kevään säännöt.
Mutta ihan molemmille joukkueille, niin lopettakaa se säälittävä kaatuilu. Hyi vittu että jos sama jatkuu vielä tässä sarjassa niin saa puolestani olla koko Mestis, Mestistuomarit, ja Mestispelaajat ihan keskenään sammakkomiehiä. On vaan täysin vastenmielistä toimintaa ja niissä luodaan tahallaan tuomarille mahdollisuus epäonnistua, että sitten voidaan käydä vuoroin vittuilemassa.

Ja Räsänen, jos et ole huomannut niin Toivanen on jäällä täysin plussapallo ja siinä menee Vihavaisen pelikin hyväntekeväisyyteen. Ei siinä mitään, jääränä vaan samaa paskaa.
Huomenna jatkuu, jäätävä rabbis ja nuhakuumekin niin kyllä tässä miehen hermot on aika tiukilla.
 
When you go out at night, try not to get too drunk. Because ugly women, they play on you, they take you home for fun.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy