Mainos

Playoffs 2017 välierät: Tappara – HIFK

  • 107 685
  • 673

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, jos sattuu menemään ettei nordikselle pääse juopottelemaan niin tullaan sitten hakamehtään. Löytyykö amiraalia tuopissa?
Mistä minä tiedän, jotain vedelläjatkettua taitaa olla valmiiksi laskettuna, kun tauolle menet. Saa siellä jotain pullotettuakin. Kalliita ovat molemmat tällaiselle köyhälle.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tässä jännitys alkaa olla nousussa, vaikka epätoivoiselta näyttää IFK:n asema. Palaako Bäckström maalille? Korvaako Partanen esim. Luttisen ja nouseeko hän jälleen ratkaisuhetkillä esiin, kuten joskus ennenkin Tampereella? Täyttyykö ketjut pelin jälkeen Åstenia ja Finleyä haukkuvista kirjoituksista?

IFK:n todennäköisyys mennä tästä parista vielä jatkoon lienee välillä 5-10%, joten kyllähän sitä ihmiset kauempaakin haettuja juttuja jännittävät. Mutulla voisin kuitenkin heittää, että tänään on vastassa äärimmäisen keskittynyt ja voittamiseen sitoutunut Tappara, eikä lauantain kaltaista herpaantumista ole nähtävissä. Harmillisesti Tappara on hallinnut maalinedustoja tässä sarjassa ja jos nyt ei löydy sitä täälläkin mainittua apinan raivoa ja nälkää ajaa maalille, niin ei sitten koskaan. Tästä mallia IFK: HIFK-Jokerit 21.3.2011 Ville Peltosen voittomaali - YouTube

Kun nyt vain ei olisi häviämään alistunut IFK vs. konemaisesti jauhava ja henkisesti horjumaton Tappara ohjelmassa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
En halua olla millään tavoin ylimielinen ennustaja...mutta jos Tappara kairaa tästä finaaliin ja vastaan tulisi esim. KalPa, niin jaettaisiinko Arttu Ilomäelle kulta sekä hopea?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Näyttäishän siellä olevan Bäckström maalissa ja JMA+Rask viltitetty. Ei kyllä haittaisi yhtään jos JMA pelaisi, niin lapanen se on ollut.
 

axe

Jäsen
En halua olla millään tavoin ylimielinen ennustaja...mutta jos Tappara kairaa tästä finaaliin ja vastaan tulisi esim. KalPa, niin jaettaisiinko Arttu Ilomäelle kulta sekä hopea?

Täytyy saada tietyt ottelumäärät täyteen + kuulua mitalijoukkueen kokoonpanoon kauden päättyessä. Eli ei tuu tuplamitaleita kellekään koskaan.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En halua olla millään tavoin ylimielinen ennustaja...mutta jos Tappara kairaa tästä finaaliin ja vastaan tulisi esim. KalPa, niin jaettaisiinko Arttu Ilomäelle kulta sekä hopea?

Suomen Mestaruus –mitalin voi saada pelaaja seuraavin ehdoin : Pelaaja, joka on pelannut vähintään 1/3 koko kauden sarjaotteluista (ml. alkusarjat, karsinnat jne.) tai on pelannut pudotuspeleissä yhdenkin ottelun saa mitalin mikäli on rekisteröity kyseiseen seuraan ja joukkueeseen sen voittaessa mestaruuden.

https://finhockey-fi-bin.directo.fi...säännöt 2016-2017 (päivitetty 09.11.2016).pdf
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Näyttäishän siellä olevan Bäckström maalissa ja JMA+Rask viltitetty. Ei kyllä haittaisi yhtään jos JMA pelaisi, niin lapanen se on ollut.

Nähtyäni kokoonpanot tuli sama mieleen. Vähän samaa Raskin kohdalla, ei ole hirveästi loistanut tässä sarjassa. Veikkauksen vieraskerroin 5,50 pakottaa kyllä kokeilemaan "ryöstöä". Katkaisupeli ja fleguilijat pois altavastaajan riveistä tekee illan ottelusta kyllä vaikean kotijoukkueelle...lisäksi koko kauden riivannut heikko koti-av teki taas paluun viime matsiin Hakamettässä...saas nährä!
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Mistä minä tiedän, jotain vedelläjatkettua taitaa olla valmiiksi laskettuna, kun tauolle menet. Saa siellä jotain pullotettuakin. Kalliita ovat molemmat tällaiselle köyhälle.
Ei mestarit ole köyhiä! Älä nyt herraisä puhu julkisesti tommosia kirvespaita päällä hyvä ihminen!! menee kaikki maku mestaruuden tavoittelusta, hää nostaa mansesterissa kannua kohti lamppuja sanoo olevansa köyhä! Ja minä olen kai sitten keppikerjäläinen! Ja juoppo! Tulee siis kannu ja konkurssi jos voitetaan! Kiitoksia nyt vitusti! Lähetään kotiin tää on yks konkurssi koko paska! Tää on nähty! Painu helevettiin Kummola!

huh, kun helpotti. Taas yks lisäsyy IFK:lle voittaa tänään : D
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No en kyllä ole Raskilta fleguilua nähnyt, vaikka noin muuten on kyllä ollut näkymätön. Varmaan huonoin poff-sarja häneltä koko IFK-uralla. Katotaan nyt, ketä sinne askiin oikeasti tulee;)

Nyt se on vaan peli kerrallaan, tänäänkin on kaikki mahdollisuudet, vaikka kokonaistilanne tukala onkin.

Säälittävää kyllä tuo Törmäsen osaaminen trap- jengejä vastaan. Pitäisi sitä nyt jotain saada aikaan, vaikka vastustaja pelaisi minkälaista kilpikonnaa tahansa. Nythän Tappara on vienyt kaksi peliä käytännössä yhdellä tehdyllä maalilla. Avausmaali on HIFK:lle tavanomaista tärkeämpi, Tapparaa ei saisi taas päästää ihan mielin määrin säätelemään peliä.

Kiekko jäähän, ja katsotaan mihin riittää. Go IFK!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Niklas Bäckström on tainnut viimeksi hävitä SM-Liigassa pudotuspeliottelun keväällä 2005 Jokereita vastaan, silloin kolmannessa finaalissa Jokerit voitti 2-1. Keväällä 2006 Bäckström ei omien muistikuvien mukaan hävinnyt pelejä, koska oli loukkaantuneena ainakin sen välieräsarjan Ässiä vastaan ja ei muistaakseni hävinnyt puolivälierissä Bluesia vastaan peliäkään.

Tuohon faktaan peilaten IFK siis voittaa tänään, Bäckströmin voittoprosentti tältä keväältäkin pudotuspeleissä on täysi 100%.

EDIT:

No kyllä siellä yksi tappio siltä keväältä 2006 myös löytyy, noh onhan tuosta edellisestä SM-Liigan pudotuspelitappiosta silti yli 10 vuotta aikaa...
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän Bäckströmin ura ollut siinä. Älytön määrä isoja loukkaantumisia viime ajat ja onhan tuo liike hankalan näköistä.

Harvemmin varmaan liigassa on näin paskaa joukkuetta välierissä nähty. Joukkue, jonka peli on ollut täyttä kuraa koko kauden. Lisäksi tähän porukkaan hankittu ykkössentteri ei mahdu kokoonpanoon kuten ei myöskään laituri, jolle maksetaan liigan isointa palkkaa. Samalla joukkueen kapteenin liike niin huonoa, että pystyi pelaamaan vain hajapelejä.

Pelisysteemi ja ison roolin pelaajat kun ovat noin paskoja niin olisi ansaittu jäädä sääleihin, olisi ehkä herättänyt jotain organisaatiossa.


Onnittelut Tapparalle ansaitusta finaalipaikasta. Teillä sentään on ihan kunnon jääkiekkojoukkue. Jännä nähdä miten finaaleissa käy kun Tapparan vastustajina on pleijareissa ollut äärimmäisen heikot joukkueet, niin yhtäkkiä vastustaja kovenee monta pykälää.

Moni Tapparan fani on osoittanut sarjan aikana olevansa todella huono voittaja, mutta ehkä se kumpuaa niistä lukuisista katkerista pettymyksistä. Nämä pettymykset tosin tässä leirissä ovat täyttä arkipäivää.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onnea Tapparalle. Selvästi meni sarja teille, ja tällä kertaa HIFK antoi sarjan Tapparalle ihan itse. Karmeat kotipelit ja jäätyminen tänään kolmannen alussa, mutta koko kausi oli tätä ailahtelua, joten ei sikäli yllätys.

Kunnioitan ja arvostan Tapparaa todella, mutta nyt ei pysty onnea jatkoon toivottamaan, vituttaa ihan liikaa. Toivottavasti saavutatte hopeaa;)

Nyt jännäämään Rangersia.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jukka Peltola.

Kapteeni.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Onnea Tapparalle. Neljä voittoa ja ei jossittelua.
 
4-1. Ei kai siinä jossiteltavaa jäänyt. Tänään Hifk sai mahdollisuuden mutta ei oikeen natsannut. Tappara käytti omansa aika tylysti. Ehkä se kuvaa tätä sarjaa kokonaisuudessaan.

Ihmetyttää vaan tämä että vihelletään jos tulee verta tai pelataan kuudella. Esim. tänään toinen erä oli aika karmivaa kun kumpikaan ei tehnyt mitään jääkiekkoon liittyvää. Toivottavasti finaaleissa on kaikinpuolin järkevämpää toimintaa.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oli jännittävä ja tasainen sarja, kuten ounastelinkin. IFK johti sarjan aikana noin 10 minuutin ajan, mikä jopa riitti yhteen voittoon.

Onnittelut Tapparalle finaalipaikasta. Pyrin välttämään kiekkoa seuraavan reilun viikon (en pysty kuitenkaan) ja palaamaan asiaan sitten pronssipelissä.

Tulihan sitä vähän seurattua, sillä tavalla Pohjois-Korea-tyyliin. Mun verkkokalvoille IFK on tehnyt enemmän maaleja!
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Meni vähän yllättäen näin nopeasti sarja poikki.

HIFK:lle ja faneille onnittelut aika huikeasta ja yllättävästä taistelusta runkosarjan häsläyksen jälkeen mitalipelihin.
Mun mielestä Törmäsellekin hatun nosto noin komeasta noususta.

Seinä vain tuli nyt vastaan mutta niin on monelle muullekkin tullut kun Tapparaa vastaan pelaa.

Tsemppiä pronssipeliin.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Onnittelut Tapparan finaalipaikasta. VIIDES kerta putkeen. Huh huh.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kun ei riitä niin ei vaan perkele riitä...

Saa nähdä joutuuko tänäkin vuonna juomaan kuoharit töissä Tapparan mestaruuden takia. Pahalta näyttää.

Onnea Tapparalle, ei ollut tänä(kään) vuonna paremmasta epäselvyyttä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihmetyttää vaan tämä että vihelletään jos tulee verta tai pelataan kuudella. Esim. tänään toinen erä oli aika karmivaa kun kumpikaan ei tehnyt mitään jääkiekkoon liittyvää. Toivottavasti finaaleissa on kaikinpuolin järkevämpää toimintaa.

HIFK teki maalin.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tästä sarjasta nyt kovin legendaarista tullut. Onnittelut silti voittajille.

Tappara oli parempi. Se käytti koko sarjassa maalipaikkansa erittäin tehokkaasti ja vastaavasta maalivahti pelasi myös yhdessä puolustuksen kanssa erittäin hyvin. IFK:lle tuli imurointeja ja käsittämättömiä puolustuspään sähläyksiä, joista Tappara armotta rokotti. Tuomareista ja kahvaamisesta en halua jälkikäteen valittaa. Tappara käytti melko sallivan linjan erinomaisesti hyväkseen.

Kyllä Tappara ihan kaadettavissa olisi ollut eikä heidän pelinsä ollut tässä tai muutamassa näkemässäni Ipa-sarjan matsissa lähellekään niin ylivoimaista mitä runkosarjassa. Mikälie maakuntajengi sieltä HMV-välieräsarjasta toiseksi finaalistiksi tuleekaan, niin pystyy kyllä Tapparan lyömään. Sympatiani on silti Tapparan puolella. Pidetään mestaruudet isoimmissa kaupungeissa.

Ai niin. Miinuksena Hakametsän kuuluttaja ja DJ. Plussana saman hallin tytöt ja tissit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös