Varmasti onkin, eihän rajan yli saa mitä tahansa kuskata miten paljon haluaa. Silti kiinnijäädessäänkin tuomio tulisi jonain lievänä lääkeainerikkomuksena tai jotain.
Voi olla noinkin, mutta ymmärrän varsin hyvin, jos tuohon lähtemistä ei pidä kannattavana. Lääkeainerikos, vaikka sitten lievä sellainen, aiheuttaa merkinnän rekisteriin, jolloin myös turvallisuusselvityksessä se tulee esiin ja estää (oletettavasti) työpaikan saamisen, tietyllä alalla työskentelemisen jne. Se on mielestäni kohtuutonta, mutta toisaalta ymmärrettävää. Lisäksi lääkeainerikoksesta kiinni jäädessä saa aikamoisella todennäköisyydellä heittää hyvästit niille (kolmio)lääkkeille, joita tähän asti on sairauteen kirjoitettu. Lakia tietoisesti rikkovan pitää olla valmis myös sanktioihin, joita lain rikkominen saattaa aiheuttaa.
Ihan kokonaan eri keskustelun paikka on sitten se, että onko tässä systeemissä vähäisintäkään järkeä. Jos nyt vaikka lääkekannabiksesta, sen saatavuudesta ja hinnasta puhutaan, niin ei, siinä ei ole vähäisintäkään järkeä. Lääkekannabis pitäisi olla lääkkeenä muiden joukossa, eikä sitä pitäisi mystifioida/glorifioida/demonisoida millään tapaa, vaan siihen pitäisi suhtautua kuin mihin tahansa lääkkeeseen. Kun on kuitenkin luotettavia ja vertaisarvioituja tutkimuksia, joista selvästi ilmenenevät kannabiksen hyödyt esim. ms-tautia tai syöpää sairastaville, niin en ymmärrä nykyistä tilannetta.
Esimerkiksi terminaalivaiheen syöpäpotilas voi kokea saavansa kannabiksesta apua ruokahaluttomuuteen, pahoinvointiin, nukkumiseen, mahdollisesti kipuun ja totta kai se myös ahdistusta lievittävänä lääkkeenä ottaa paikkansa lääkkeiden joukossa. En vaan ymmärrä, että miten linja voi olla edelleen se, että kannabista ei syöpäpotilaille kirjoiteta. Yhtä vähän ymmärrän kannabiksen pihtaamista ms-potilailta, sillä kun on todistetusti tämän sairaiden joitakin oireita lievittävä vaikutus, mutta ei esim. vahvojen kipulääkkeiden addiktiopotentiaalia. Kieltäytymiseen riittää neurologin "ei se mitään auta, höpöhöpöjuttuja" -naurahdus, eikä asiasta enää keskustella. Vitut todisteista ja vitut potilaiden kertomuksista. Onneksi tosiaan on olemassa yksityisiä neurologeja, jotka suhtautuvat kannabikseen ymmärtäväisesti ja osaavat ottaa sen "vain yhtenä lääkekokeiluna lisää" ja suhtautuvat muutenkin kannabikseen kuin mihin tahansa lääkkeeseen. Julkiselta puolelta saa kyllä kohtalaisen helposti
Sativex-reseptin, mutta samaa tavaraa luonnollisessa muodossaan ei. Sativex on synteettinen ja lääkefirman patentoima lääke, kannabis kasvina ei. Mielestäni ilman foliopipoakin on pääteltävissä, että kaikki ei tuossa prosessissa ole kunnossa.
Tätäkin voidaan ajatella sairaan näkökulmasta. Syövästä ja sen sairastamisesta en osaa tarkemmin sanoa, mutta oletan, että ei siinä ole voimia käydä vaatimaan oikeuksiaan tai juosta lekurilta toiselle. MS-tautia sairastavien joukossakin on paljon niitä, jotka tahtoisivat kokeilla kannabista, kun eivät nykylääkkeistä hyötyä saa tai hyötysuhde on negatiivinen. Eivät vaan jaksa ottaa tuosta itselleen projektia ja reseptikannabis vielä maksaa monta sataa euroa kuukaudessa, josta Kela korvaa nolla euroa. Muutenkin tämän sairauden kanssa on saanut tottua siihen, että ovet sulkeutuvat nenän edestä, kohtelu ja suhtautuminen yleisesti ovat alentavia tai tietämättömiä jne. Tätä taustaa vasten ymmärrän aivan hyvin luovuttamismentaliteetin ja nykytilanteeseen tyytymisen. En osaa sanoa, että mikä on luokiteltavissa helpoksi osaksi tässä yhteiskunnassa, mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että kroonisesti sairaan osa ei ole se helpoin, jos ei varmaan kaikkein vaikeinkaan.
On totta kai selvää, että kannabiksella on viihdekäyttöarvoa, ei meikäläinenkään aina ole lääkkeenä sitä poltellut. En vaan suostu periaatetasolla hyväksymään sitä, että se viihdekäyttöpotentiaali riittää syyksi kieltäytyä kirjoittamasta kannabisrespaa niille, joiden elämänlaatu saattaisi siitä oikeasti parantua. Tätä voi olla vaikea käsittää, ellei sitten laillani katso juuri kroonisesti ja parantumattomasti sairaan näkökulmasta. Yhtään enempää syyksi eivät (minun mielestäni) kelpaa kannabispsykoosin mahdollisuus tai pahimmassa tapauksessa "jo ensimmäinen hasispiikki voi tappaa" -luokan retoriikka. Pitäisi asettaa hyödyt ja haitat vaakakuppeihin ja punnita, että mihin suuntaan se vaaka kallistuu ja tehdä sen perusteella päätöksiä. Sen sijaan ne tehdään nyt suurilta osin potilaan mielipidettä kuulematta. Tämä on mielestäni ihan joka tasolla kaikin puolin väärin.
Mielestäni potilaan elämänlaadun parantaminen tai edes nykyisenä pitäminen on lähtökohdista se kaikkein tärkein, eikä siitä pitäisi tinkiä missään olosuhteissa. Kyllä mäkin yhteiskunnalle olen monesta sairauteen liittyvästä asiasta äärimmäisen kiitollinen, enkä koskaan sitä velkaa pysty takaisin maksamaan. Tämä potilaslähtöisyys vaan ei ole Suomessa se kaikkein tärkein juttu, sitä tässä kritisoin, koska mielestäni pitäisi olla. Ymmärrän kyllä, että oma näkökulmani on puolueellinen, ei siinä. Tässä vaan on vuosien varrella nähnyt niin paljon vääryyttä ja kuullut niin monet itkut, että jotenkin tilannetta olisi syytä muuttaa rationaalisempaan suuntaan. En tiedä mitä Hippokrateen valassa luvataan, mutta tuskin siinä ainakaan on, että "potilaan kipua ja/tai muita oireita ei pidä lääkitsemän".
Totta kai näissä esiintyy väärinkäyttöä tai vähintään pyrkimystä siihen. Miten erottaa nämä aidosti vaikka nyt lääkekannabista tarvitsevista, sitä en osaa sanoa. Jotenkin prosessia pitäisi kuitenkin päivittää ja nykyaikaistaa.
