Pitäisikö kannabis laillistaa Suomessa?

  • 535 137
  • 4 816
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Kunhan Saksa saa ajettua EU:n maataloustukiin erillisen kannabistuen niin Keskusta alkaa ajamaan laillistamista. Kokoomus seuraa muuten vaan Saksan linjaa.
Jos ja kun laillistaminen tapahtuu viimeisinä maina EU:ssa, niin mielenkiinnolla odotan niitä selityksiä sille miksi asiassa vitkuteltiin. Mitä myöhemmin laillistaminen tapahtuu, sitä enemmän Suomelta jää siivua saamatta myös ulkomaisista markkinoista ja tätä kautta Suomeen syntyvistä työpaikoista, puhumattakaan verotuloista kotimaisessa myynnissä. Ei tarvi kristallipalloa siihen, että selitykset ovat tasoa " toimimme silloin sen hetkisen tiedon perusteella" tai " tieto kannabiksesta on kasvanut". Oikeastihan se syy on, että pelätään sitä stigmaa mikä laillistamisen kannattaja saa ja varsinkaan keskusta ja kokoomus miettii vain ja ainoastaan äänestysprosentteja ja hukattuja ääniä arvokonservatiiveilta.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Suomalainen oikeisto on niin tiukasti kieltolain kannalla, ettei se tule hyväksymään kannabista, vaikka kaikki muut länsimaat sallisivat. Aina löytyy joku anttihäkkänen paheksumaan, ettei me nyt sentään huumeita voida sallia ja että Suomi on ihan eri asia kuin Keski-ja Länsi-Eurooppa. Ja kollegansa, jotka ovat siviiliiammatiltaan poliiseja, säestävät kerrontaa omilla faktoillaan.

Juuri näin. Kuitenkin samaan aikaan varsinkin kokoomus perustelee vapaampaa alkoholipolitiikkaa sillä, että " toimiihan tämä keski-euroopassa, niin miksei Suomessa?". Kaksoisstandardit haisee ku pellot Lapualla syksyllä.
 
yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga
Malta näyttäisi olevan ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka laillistaa viihdekäytön. Saksa ja Luxemburg seuraa perässä.

Linkki DW:n uutiseen:

Laitetaan vielä toinen, aika humoristinenkin juttu samalta sivulta. Olisiko tuossa Suomeenkin ideaa "joulustressin lievittämiseen" :)

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Nyt dekriminalisonti ja laillistaminen kannabiksen osalta etenee jo Aasiassakin, joka on tunnettu kovista huumetuomioista. Samaan aikaan Suomessa osa haluaisi päinvastoin kiristää lakeja ja valvontaa, vaikka se on osoitettu toimimattomaksi päihdehaittojen vähentäjäksi. Edelleen jaksan uskoa siihen, että iso osa kansanedustajista tietää ja tajuaa, että Suomi ei pysty kulkemaan vastakkaiseen suuntaan. Maa toisensa jälkeen Euroopassa etenee laillistamista kohden yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomi yllätetään muutaman vuoden päästä asiassa housut kintuissa. Tutkimustulokset osoittavat sen, että oikealla sääntelyllä pystymme parhaiten vähentämään päihdehaittoja.

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan sama onko Korona tai kannabis, niin Suomi vetelee omia polkujaan. Maailma muuttuu, Suomi ei.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miksi Marinin hallitus ei etene dekriminalisoinnissa tai laillistamisessa?
Varmaan sen takia kun Vihreät on ainoa Eduskuntapuolue Suomessa joka kannattaa edes yhtä noista. Keskusta on konservatiivinen, SDP:n jäsenistössä tuskin suurta suosiota tuolle, Vasemmistoliitto ei halua lisää laillisia päihteitä ja RKP ei näe hyötyä suomenruotsalaisille. Kansan keskuudessa kannatus olisi varmaan suurempaa, mutta jakautunut vahvasti eri puolueiden jäsenistöön.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Näin se on. Jos seuraava hallitus on vasemmistoliberaalin johtama, mitään muutosta ei tapahdu. Jos seuraava hallitus on oikeistoliberaalin johtama, mitään muutosta ei tapahdu. Ja pieni mahdollisuus, jos seuraava hallitus on vasemmisto- tai oikeistokonservatiivin johtama, mitään muutosta ei tapahdu.

Vaikea sanoa muista puolueista, mutta Kokoomuksesta voin jotain sanoa. Huumepolitiikan muuttaminen on lähes mahdotonta, koska puolueen sisällä on iso joukko poliitikkoja (kansanedustajia, luottamusjohtoa, piirien johtoa jne), jotka eivät halua lieventää huumepolitiikkaa.

Kokoomusnuoret ovat eri linjalla, mutta ukkopuolue on sanoutunut siitä linjasta irti.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Näin se on. Jos seuraava hallitus on vasemmistoliberaalin johtama, mitään muutosta ei tapahdu. Jos seuraava hallitus on oikeistoliberaalin johtama, mitään muutosta ei tapahdu. Ja pieni mahdollisuus, jos seuraava hallitus on vasemmisto- tai oikeistokonservatiivin johtama, mitään muutosta ei tapahdu.

Vaikea sanoa muista puolueista, mutta Kokoomuksesta voin jotain sanoa. Huumepolitiikan muuttaminen on lähes mahdotonta, koska puolueen sisällä on iso joukko poliitikkoja (kansanedustajia, luottamusjohtoa, piirien johtoa jne), jotka eivät halua lieventää huumepolitiikkaa.
Jokin kannabiksen laillistaminen on vähämerkityksinen nyanssi isossa kuvassa, ja höpöheinä on lääkepotentiaalia lukuun ottamatta suht turha juttu. Ei kai siitä niin isosti vahinkoakaan käyttäjille ole, paitsi useampien tutkimusten lapsille voi olla, ei tämäkään päihde ole kasvaville aivoille hyväksi.

Jos pilven dekriminalisointia tai jonkinlaista vapauttamista voi käyttää höpöheinäpuolueiden kuten Vihreiden kanssa lehmänkaupan aikaansaamiseksi esimerkiksi NATO-jäsenyyshakemuksen puoltamiseksi, niin kannatan lämpimästi, sätkät vaan kiireesti palamaan siinä tapauksessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokin kannabiksen laillistaminen on vähämerkityksinen nyanssi isossa kuvassa, ja höpöheinä on lääkepotentiaalia lukuun ottamatta suht turha juttu. Ei kai siitä niin isosti vahinkoakaan käyttäjille ole, paitsi useampien tutkimusten lapsille voi olla, ei tämäkään päihde ole kasvaville aivoille hyväksi.
Kyllä. Ehdottomasti on haittaa lapsille ja kaikille käyttäjille. Haitta-aste toki vaihtelee käytön ja terveydenkin mukaan. Haitta ei tarkoita, etteikö käytöllä voi olla myös positiivisia tekijöitä. Isossa kuvassa kyse on siitä, pyritäänkö viihdekäyttö sallimaan ja ongelmakäyttäjiä hoitamaan vai rankaisemaan.

Huumepolitiikan uudistuksessa viihdekäyttäjä ei kiinnosta eikä hän saa merkintää (kuten nyt). Kriminalisoinnin sijasta vähennetään ja osin ehkäistäänkin haitallisimpia käyttöön liittyviä seurauksia.

Olen kerran keskustellut aiheesta lyhyesti kokoomuslaisen poliisikansanedustajan kanssa. Ei se hänenkään muutosta vastustava kanta kiveen hakattu ollut, ja ymmärsi tietenkin hyvin poliisin resurssikuormituksen. Hän kuten moni muu pelkää - ja aivan aidosti ja tosissaan - sitä, että Suomessa päihteiden käyttö lisääntyisi entisestään ja sekakäyttäjät olisivat nykyistä merkittävämpi ongelma mm. liikenteessä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ihan sama onko Korona tai kannabis, niin Suomi vetelee omia polkujaan. Maailma muuttuu, Suomi ei.
Tässäkin asiassa tulemme olemaan Euroopassa viimeisten joukossa. Kannattaisi ajatella myös siltä kantilta, että lähitulevaisuudessa yhä useampi maa laillistaa kannabiksen ja siten markkinat tulevat kasvamaan kovaa vauhtia. Ehkä joidenkin mielestä Suomella menee taloudellisesti niin hyvin ettei kannata yrittää päästä samaan kelkkaan muiden verrokkivaltioiden kanssa ja antaa muiden kerätä voitot, meille riittää ilmeisesti vain kannabiksen mahdollisten haittojen poimiminen omaan taskuun.

Meillähän on jo hyvää näyttöä ja kokemusta kuskatessamme esim. Suomessa valmistettua olutta, viinaa yms. Viroon ja sitten ihmiset roudaavat niitä tänne takaisin kuka autolla, kuka kärryllä vetäen ja samalla se paljon puhuttu ilmastokin "kiittää". Viro kerää verotuotot ja me saamme haitat. Itse en näe tällaista minään win-win tilanteena, mutta ehkä tässä on vaan jotain sellaista viisautta mitä en ymmärrä.

Kyllä kaiken kieltämällä se kannabiskin saadaan joidenkin mielestä kokonaan poistettua Suomen markkinoilta, mutta itselläni ei oikein usko siihenkään riitä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Olen kerran keskustellut aiheesta lyhyesti kokoomuslaisen poliisikansanedustajan kanssa. Ei se hänenkään muutosta vastustava kanta kiveen hakattu ollut, ja ymmärsi tietenkin hyvin poliisin resurssikuormituksen. Hän kuten moni muu pelkää - ja aivan aidosti ja tosissaan - sitä, että Suomessa päihteiden käyttö lisääntyisi entisestään ja sekakäyttäjät olisivat nykyistä merkittävämpi ongelma mm. liikenteessä.
Ne, jotka haluavat pitää elämänhallintansa kunnossa ja hoitaa asiansa skarpisti, toimivat näin siitä riippumatta, onko jokin mikä hyvänsä päihde laillisesti saatavilla vai ei. En usko ihmisten sekoavan tässä suhteessa aktiivi- tai ongelmakäyttäjiksi sen enempää, kuin jos pilvi vapautettaisiin jonkinasteisesti, tai viinien tai vaikka minkä hyvänsä alkoholijuomien vähittäismyynti vapautettaisiin.

Ei liity kannabikseen, mutta havaintoja taustaksi tähänkin. Jos taannoisen max 5,5 % vahvuisten a-juomien vähittäismyynnin vapauttamispäätöksen alla käytyä eduskuntakeskustelua muistelee, niin jo hyvä tovi sitten alkoholin kulutuksen olisi pitänyt räjähtää kovaan kasvuun, jos muutamia eduskunnassa pidettyjä puheenvuoroja muistelee. Ynnä tienpientareiden olisi pitänyt täyttyä limuviinasta sammuneista teineistä, katkaisuhoitopaikoista olisi huutava pula, ja jengiä kuolisi kymenä alkoholipitoisuudeltaan 0,8 %-yksikköä entistä vahvempaan olueeseen. Hyvähän se on että keskustellaan, mutta päihdekysymyksiä on näköjään vaikea käsitellä ilman johonkin suuntaan vedettyä liioittelua. Yksi ehkä vähättelee, toinen taas paisuttelee. Tällaista se on, kun puhutaan omille kannattajille, eikä suht rationaalisesti kuten jossakin kehityspalaverissa neljän seinän sisällä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ne, jotka haluavat pitää elämänhallintansa kunnossa ja hoitaa asiansa skarpisti, toimivat näin siitä riippumatta, onko jokin mikä hyvänsä päihde laillisesti saatavilla vai ei. En usko ihmisten sekoavan tässä suhteessa aktiivi- tai ongelmakäyttäjiksi sen enempää, kuin jos pilvi vapautettaisiin jonkinasteisesti, tai viinien tai vaikka minkä hyvänsä alkoholijuomien vähittäismyynti vapautettaisiin.
Ollaan samaa mieltä. Joskus on silti hyvä hetken pohtia, mitä mieltä enemmistö (poliitikoista ainakin) on ja miksi.

Ei liity kannabikseen, mutta havaintoja taustaksi tähänkin. Jos taannoisen max 5,5 % vahvuisten a-juomien vähittäismyynnin vapauttamispäätöksen alla käytyä eduskuntakeskustelua muistelee, niin jo hyvä tovi sitten alkoholin kulutuksen olisi pitänyt räjähtää kovaan kasvuun, jos muutamia eduskunnassa pidettyjä puheenvuoroja muistelee. Ynnä tienpientareiden olisi pitänyt täyttyä limuviinasta sammuneista teineistä, katkaisuhoitopaikoista olisi huutava pula, ja jengiä kuolisi kymenä alkoholipitoisuudeltaan 0,8 %-yksikköä entistä vahvempaan olueeseen. Hyvähän se on että keskustellaan, mutta päihdekysymyksiä on näköjään vaikea käsitellä ilman johonkin suuntaan vedettyä liioittelua. Yksi ehkä vähättelee, toinen taas paisuttelee. Tällaista se on, kun puhutaan omille kannattajille, eikä suht rationaalisesti kuten jossakin kehityspalaverissa neljän seinän sisällä.
Kyllä vain, muistan hyvin mm. SDP:n, Keskustan ja THL:n tekstejä, miten erityisesti maaseudun alkoholivalikoiman (siellä ei ole alkoja) pienikin parantaminen rampauttaa koko yhteiskunnan. Todellisuudessa kulutus jatkoi laskuaan. THL selitteli aikansa, mutta taisi myöntää lopulta olleensa väärässä.

Nyt THL ajaa kaikkien huumeiden dekriminalisointia ja vastustaa samaa pelkästään kannabikselle ("erillisratkaisu kannabikselle ei toimi"). Ymmärrän ja tunnenkin hieman THL:n ehdotuksen taustoja. Ne ovat perusteltuja, joskin tutkimustulokset mm. Atte Harjannetta lainaten ovat osin ristiriitaisia.

Kannabiksen erillisratkaisun hyväksyminen saattaisi mahdollistaa muutoksen nopeammin, mutta tuskin seuraavien 2-3 eduskuntakauden aikana.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Meillähän on jo hyvää näyttöä ja kokemusta kuskatessamme esim. Suomessa valmistettua olutta, viinaa yms. Viroon ja sitten ihmiset roudaavat niitä tänne takaisin kuka autolla, kuka kärryllä vetäen ja samalla se paljon puhuttu ilmastokin "kiittää". Viro kerää verotuotot ja me saamme haitat. Itse en näe tällaista minään win-win tilanteena, mutta ehkä tässä on vaan jotain sellaista viisautta mitä en ymmärrä.

Kannabikselle tulee käymään kuten nuuskallekin, lainsäädännöllisesti kiellettyä mutta yleisesti hyväksyttyä. Kun Suomen naapurimaat (lähinnä Viro sekä Ruotsi) joskus laillistavat kannabiksen myynnin ja sitä saa avoimesti ostaa kaupoista niin sitä kulkeutuu Suomeen rajojen ylitse niin paljon, että siitä tulee yleisesti hyväksytty tuote. Tähän voi mennä vuosikausia, jopa kymmenen mutta näin tulee tapahtumaan. Sitten Euroopan viimeisenä maana Suomen päättäjät heräävät, että ei tämä ollutkaan niin kamala asia.

No tosin ensin täytyy taistella viinit ja viinat maitokauppaan sekä pienpanimoille etämyyntioikeudet, näissäkin on vielä paljon tekemistä tässä byrokratian luvatussa maassa...
 
Byvajet

Jäsen
Kannabikselle tulee käymään kuten nuuskallekin, lainsäädännöllisesti kiellettyä mutta yleisesti hyväksyttyä.

Linkatun lähteen ja kartan mukaan Suomi on jo nyt tuossa tilanteessa. Täällä voi käyttää kannabista varsin vapaasti, jos ei ehdoin tahdoin halua jäädä kiinni. Jos ei aiheuta häiriötä, ei käytä avoimesti julkisella paikalla eikä liiku (päihtyneissä) seurueissa, joihin poliisi kohdistaa huomiota aiheutetun häiriön vuoksi, niin tuskin ajautuu ongelmiin.

Ihmettelen karttaan liittyen Saksan ja Suomen rinnastamista, koska oman ymmärrykseni mukaan Saksan poliisin suhtautuminen kannabikseen on todella ankaraa. Saksassa ei kannata liikkua kannabiksen kanssa yhtä huolettomalla asenteella kuin Suomessa.

Puheet siitä, että Suomi olisi kannabiksen suhteen jotenkin erityisen takapajuinen, ovat pelkkiä puheita. Kuljemme tukevasti eurooppalaisessa keskijoukossa.

Realistisemman kuvan saa rangaistuksista:

Vuonna 2019 kannabiksesta annettiin vajaat 7 000 rangaistusta ja lisäksi rangaistusmääräyssakkoja ilman oikeudenkäyntiä annettiin noin 5 000. Lievyysolettaman mukaisesti suuri tai suurin osa oli kannabista koskevia.

Kiinnijääneet kertovat oman tarinansa:

Suomen huumepolitiikasta on yllä olevan perusteella vaikea sanoa muuta kuin se, että olemme takapajula. Arvokysymys toki tämäkin.
 
Byvajet

Jäsen
Suomen huumepolitiikasta on yllä olevan perusteella vaikea sanoa muuta kuin se, että olemme takapajula. Arvokysymys toki tämäkin.
Itse olen sitä mieltä, että Suomessa voi käyttää varsin huoletta kannabista, jos elämänhallinta on kunnossa. Vaikeuksiin ajautuu, jos on ongelmainen ihminen, jolla järki, hallinta tai harkinta ei riitä. Kun taksiautoilija ajelee veressään jäämiä käytöstä ja menettää lupansa (linkkaamaasi juttuun liittyen), niin sille on vaikea mitään tehdä, koska se on eräänlaista tyhmyyttä. Niin ikään on tyhmyyttä käyttää näkyvästi tai aiheuttaa hajuhaittoja.

Mitenkään erityisesti täällä ei kannabiksen käyttäjiä kuitenkaan vainota.

En myöskään hyväksy Suomen lukujen esittelyä todisteeksi siitä, että asiat kaikkialla muualla olisivat jotenkin vapaammin. Lukuja pitäisi vertailla keskenään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse olen sitä mieltä, että Suomessa voi käyttää varsin huoletta kannabista, jos elämänhallinta on kunnossa.
En kannata minkään huumeen käyttöä tupakasta alkaen. Kaikista on haittaa, mutta haitta-aste vaihtelee osin käyttäjänkin mukaan. Ihmiset haluavat käyttää päihteitä ja tällä tavalla ajatellen alkoholi on vaarallisempaa, kalliimpaa ja tuhoisampaa kuin kannabis. Kannabiksesta ei tulisi rangaista. Vastaavasti hoitoresursseja tulisi päihteiden käytön osalta kehittää nykyistä paremmiksi.
 
Byvajet

Jäsen
Kannabiksesta ei tulisi rangaista. Vastaavasti hoitoresursseja tulisi päihteiden käytön osalta kehittää nykyistä paremmiksi.

Rankaisemisen hyödyttömyydestä olen samaa mieltä, mutta valitettavasti en usko hoitoresurssien kasvattamiseen. Ei ole rahaa. Kannabiksesta tulee vain yksi lisätapa ajautua syrjään keskiluokkaisesta todellisuudesta. Siksi en suhtaudu suopeasti kannabismyönteisyyteen.

Vaikka kannabiksen välittömät haitat ja vaarat ovat esimerkiksi alkoholiin verrattuna pienet, niin ihmiset, joilla käyttö ajautuu pysyvään todellisuuden pakenemiseen, aiheuttavat ongelmia sekä itselleen että yhteiskunnalle kasvaneina kuluina. Eikä näille ihmisille pystytä rahan puutteessa järjestämään todellisesti auttavaa tukea, vaan heitä roikotetaan mukana ilman ongelmien hoitamista minimitoimeentulo tarjoten.

Kannabiskysymys on ideologisoitunut eikä siksi mielellään puhuta siitä, että kannabismyönteisyys väistämättä aiheuttaa myös ongelmia. Kannabiksen tilalle voi vaihtaa minkä tahansa päihteen, esimerkiksi tupakan. Myönteinen suhtautuminen haitalliseen nautintoaineeseen lisää ongelmien määrää.

Olen jo moneen kertaan kirjoittanut, että on omituista, kuinka yhteiskunnassa yleinen suuntaus on kohti turvallisuutta ja pyrkimystä pois haitoista, mutta samaan aikaan kannabikseen suhtaudutaan erikoisena poikkeuksena.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rankaisemisen hyödyttömyydestä olen samaa mieltä, mutta valitettavasti en usko hoitoresurssien kasvattamiseen. Ei ole rahaa.
Kehittäminen ja kasvattaminen ovat joskus synonyymejä, mutta tarkoitin kehittämistä. Yksityiskohtia voin käydä läpi, mutta en viitsi tässä ketjussa ohjata keskustelua sivupoluille.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Linkatun lähteen ja kartan mukaan Suomi on jo nyt tuossa tilanteessa. Täällä voi käyttää kannabista varsin vapaasti, jos ei ehdoin tahdoin halua jäädä kiinni. Jos ei aiheuta häiriötä, ei käytä avoimesti julkisella paikalla eikä liiku (päihtyneissä) seurueissa, joihin poliisi kohdistaa huomiota aiheutetun häiriön vuoksi, niin tuskin ajautuu ongelmiin.

Ihmettelen karttaan liittyen Saksan ja Suomen rinnastamista, koska oman ymmärrykseni mukaan Saksan poliisin suhtautuminen kannabikseen on todella ankaraa. Saksassa ei kannata liikkua kannabiksen kanssa yhtä huolettomalla asenteella kuin Suomessa.

Puheet siitä, että Suomi olisi kannabiksen suhteen jotenkin erityisen takapajuinen, ovat pelkkiä puheita. Kuljemme tukevasti eurooppalaisessa keskijoukossa.

Niin siis jos käyttää salaa, siten ettei siitä kukaan tiedä niin saa käyttää varsin vapaasti. Joo hei totta.

Myös murhaamista saa harjoittaa suht vapaasti. Kunhan ei aiheuta sillä muille häiriöitä ja tekee sen salassa.
 
Byvajet

Jäsen
Niin siis jos käyttää salaa, siten ettei siitä kukaan tiedä niin saa käyttää varsin vapaasti. Joo hei totta.
Vertautuu ylinopeuksien ajamiseen. Vähemmistö kunnioittaa orjallisesti lakia, mutta se tietää, kuinka kiertää sitä sopivasti niin, ettei rangaistuksia tule tai ne ovat pieniä.

Lakia sopii yhteisellä hiljaisella sopimuksella rikkoa, kunhan ei jää kiinni eikä aiheuta ulkopuolisille haittaa.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Vertautuu ylinopeuksien ajamiseen. Vähemmistö kunnioittaa orjallisesti lakia, mutta se tietää, kuinka kiertää sitä sopivasti niin, ettei rangaistuksia tule tai ne ovat pieniä.

Lakia sopii yhteisellä hiljaisella sopimuksella rikkoa, kunhan ei jää kiinni eikä aiheuta ulkopuolisille haittaa.
Juu-u, mutta H-merkintä on huomattavasti raskaampi tapaus, kuin ylinopeussakko.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juu-u, mutta H-merkintä on huomattavasti raskaampi tapaus, kuin ylinopeussakko.
Riippuu varmaan miltä kantilta katsoo.

Kolme ylinopeussakkoa vuoden aikana aiheuttaa ajokiellon ja "estää" mm. työmatkailun (sikäli kun autoa tarvitsee työmatkoihin).

Kolme tai kymmenen "h-merkintää" ei estä oikeastaan mitään. Toki voi vaikuttaa esimerkiksi työpaikan saamiseen, mutta käsittääkseni pääsääntöisesti työnantajalla ei ole oikeutta saada rikosrekisteriotetta työnhakijalta.

Yhteistä näissä molemmissa on asenne.
 
Byvajet

Jäsen
Juu-u, mutta H-merkintä on huomattavasti raskaampi tapaus, kuin ylinopeussakko.
Juu, mutta Suomessa on jonkinlainen joukko sekä kannabiksen että kovien huumeiden käyttäjiä, jotka hallitsevat käyttönsä.

Merkinnän saa, jos homma karkaa lapasesta.

Sama koskee autolla ajamista. Jos on riittävän fiksu ja tahtoo pitää korttinsa, kortti säilyy, vaikka ajaisi säännönmukaisesti yli rajoitusten.

Ongelmat alkavat joko hallitsemattomuudesta tai tyhmyydestä. Jos kannabiksen käytön hallitsee, sitä voi käyttää nyky-yhteiskunnassakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös