Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Palstalegenda]

TosiFanille

Ensin sanoit uhkausasiasta niin, että sen voi ymmärtää sillä tavalla, että uhkaus on voinut olla minkälaista tahansa:

Eli rooliisi kuuluvat myös ne yv-viestit, joissa solvaat ja uhkailet kirjoittajia?

Sen jälkeen kuitenkin tinkaamisen jälkeen myönnät, että ne ns. uhkaukset eivät oikeastaan edes olleet mitään kunnon uhkailua. On äärimmäisen alhaista sanoa toista uhkailijaksi - se jättää muille ajatusmahdollisuuden kaikenlaisesta uhkailusta - ja kun todisteita pitäisi esittää, ryhtyä perääntymään ja sanomaan: "Ei sieltä mitään ihmeellistä löydy". Erityisopettajana ymmärtänet, että koulussa tuollaisessa tilanteessa satikutia saisi se "uhkauksista" valittanut, kun selviäisi, ettei mitään oikeita uhkauksia ole edes annettu. Ei se, että joku kokee saaneensa uhkauksia, ole tae siitä, että uhkauksia on annettu.

Ei sieltä mitää ihmeellistä löydy, P. Sihvonen syyttää minua valevalmentajaksi, patologiseksi valehtelijaksi, uhkaa paljastaa yv-viestit ja uhkaa kirjoittaa nimimerkistäni Urheilulehteen.

Uhkaa vai lupaa kirjoittaa Urheilulehteen? Jos TosiFani kokisi täydestä sydämestään olleensa itselleen, asialleen ja tälle ketjulle rehellinen niin eihän omien sanojen referoiminen muualla olisi mikään yllä leijuva uhka vaan suorastaan lupaus ja kunnia-asia! Se, että koet sen uhkauksena, ei kerro siitä, että se olisi uhkaus vaan se kertoo väkisinkin siitä, ettei TosiFani ole ylpeä omista kirjoituksistaan tällä palstalla. Mieleeni nousee päätelmä, että TosiFani näyttää olevan omastakin mielestään pohjimmiltaan EpätosiFani.

Lopuksi on sanottava, että ei tänne pidä kirjoittaa jos ei kestä ajatusta siitä, että omia kirjoituksia voidaan analysoida lehdistössä tai vaikka gradussa. Täällä Jatkoajassa on jopa sellainen ketju kuin: "Jatkoaika ylitti uutiskynnyksen!". Siellä on tällä hetkellä jo 251 viestiä, joten jatkoaikalaisten kirjoituksia on ennenkin siteerattu muuallakin kuin täällä itse Jatkoajassa, joten ei tässä asiassa ole mitään uutta ja ihmeellistä. Jos keittiössä tuntuu olevan liian kuumaa niin mehän tiedämme mitä silloin pitää tehdä. Vastaus ei ole se, että aletaan ulista muka tehdyistä uhkailusta.

 

[Waqu]

P. Sihvosen kirjoitteluun on tullut uusi piirre, hän ryhtynyt matkimaan Tammisen facebook päivityksiä lähes sanasta sanaa. Esimerkki:

Huuda se paha olosi mieluummin ulos lähimmältä parvekkeelta sen sijaan, että itket elämäsi kovuutta meille, lätkäjätkille.

kitisijät please heti baariin; tuplaviski ja terassille parkumaan elämän kovutta; "IT HELPS- I SUPPOSE" !!! Br

Ensimmäinen on lainaus P. Sihvosen viestistä, jälkimmäinen esimerkki Juhani Tammisen tavasta päättää facebook päivityksensä.

Ehkä P. Sihvonen haluaa rakentaa itsestään Don Petterin...

Täytyy nyt muistaa, että Tammisen ansiot niin pelaaja kuin valmentajanakin ovat aivan toiselta planeetalta. Tami oli pelaajana oman aikakautensa parhaita suomalaisia, valmentanut maajoukkueita, nostanut 2 joukkuetta liigaan, ollut kerran todella lähellä aivan mitättömällä nipulla, valmentanut liigaa ja ulkomailla.

Sihvonen on.. noh, pelannut muutaman matsin liigaa, valmentanut muutaman matsin liigaa ja valmentanut junnuja.
Hauskaa on myös se miten Tamia parjataan ja Sihvosta pidetään jumalana, toinen louskuttaa ja haukkuu kaikki ilman ansioita, toinen on pystynyt luomaan yksittäisiin paikkoihin kiekkobuumeja ja saavuttanut kulttimaineen.

 

[Askaisten Visa]

Heistä parhaita ovat ne harvat, jotka osaavat pitää jääharjoittelussaan mukana voimakkaasti pelin universaalien lainalaisuuksien opettamista. Parhaat pienimpien junioreiden valmentajat lähestyvät jääkiekkovalmentamisessaan sellaista barcelonalaisen juniorikoulun futisoppia. Tässä suhteessa tosin ollaan vasta hyvällä alulla, matkaa on vielä kosolti taitettavana.

Johtava

Olen keskustellut aiheesta "La Masia" pitkään erään persoonan kanssa, joka on edustanut jalkapallossa mainitsemaasi seuraa.
Todellisuudesta on Nuori Espanja kaukana. Jo siitä, miten pelaajat valikoituvat (valitaan) ympäri maailmaa, on valovuosi suomalaiseen juniorijääkiekkoiluun.
Puhumattakaan siitä, että milloin paska tippuu rattailta. Samalla sapluunalla ei millään paikkakunnalla Suomessa saisi kasaan juniorijääkiekkojoukkuetta, kun paska tippuukin jo 10-vuotiaana. Anteeksi rumat sanat.

Haave on haave, realismi on realismia, vaikka ajatus on ihana kaiken paellan tuoksun ja sangrian maun romanttisessa viitekehyksessä.

 

[Watson]

Vaan itseäni hämmentää lähinnä se miten tämä saadaan juniorille iskostettua. Eli kuinka hän oppii pelin nimenomaan kokonaisuutena.

Peilaan tätä vähän suomalaisiin futaajiin sekä osittain myös lätkänpelaajiin. Olen huomannut, että varsinkin jalkapallossa yksi iso ongelma on pelitilanteiden tunnistaminen ja niihin reagointi, jopa maajoukkuetasolla. Veikkausliigan osalta ongelma on vieläkin helpommin nähtävissä.

Oma teoriani siitä, että olisi olemassa ns. suomalainen pelitapa joka opetettaisiin periaatteessa jokaiselle juniorille on saanut negatiivista palautetta sen vuoksi, että sen nähdään juuri yksipuolistavan pelaajaa (vrt. eaglen kommentti opituista malleista).

Koen asian niin, että opettamalla yksi pelitapa (olkoon se tässä tapauksessa mikä tahansa) annetaan paremmat eväät oppia tuota kokonaisvaltaista ymmärtämistä.

Allekirjoitan tuon Eaglen usein mainostaman 'pelisilmään' pohjautuva pelifilosofian ihan täysin. Tämä mennee nyt vähän väärään ketjuun, mutta on valitettavan paljon on edelleenkin valmentajia jotka ryhmittämät pojat kentälle tietyn kaavan mukaan ja ainoa mitä haetaan on tulos. Toki voittaminen on tärkeää, mutta mitä hyödyttää voittaa pelit 6-8 vuotiaissa 10-0 jos joukkueen taktiikkana on vetää räkävetoja puolikentästä vastustajan maalille josta joku sutii ne sitten sisälle. Kymmenvuotiaana tällä taktiikalla ei tahdo enää pärjätä ja 12 vuotiaana juna meni jo. Heitän arvion että esim. jalkapallossa G- ja F-ikäisten peleissä noin kolmasosa joukkueista avaa pelin omalta maalilta siten että maalivahti potkaisee pallon käsistä roikkuna puolikentälle. Itse ottaisin oman jälkikasvuni välittömästi pois tämmöisestä joukkueesta.

Mitä tulee Nuoreen Suomeen, niin tässä olen jo pitkään ollut sitä mieltä että mitä isompi taitotaso on joukkueen sisällä niin sen huonompi. Nuori-Suomi on osittain ok, mutta vain jos tiukat tasoryhmät on käytössä. Esimerkiksi jalkapallossa suomalaiset junnujoukkueet häviävät pelin temmossa parhaille vastustajille. Näkisin että yhtenä ongelmana on puutteellisen vaatimustason lisäksi se, että joukkueen heikoin jäsen tuppaa olemaan se joka laskee esim. pienpeliharjoittessa tempoa ratkaisevasti. Parhaiden ei tarvitse yrittää tosissaan kun se heikompi ei saa palloa pois vaikka pelaa/harjoittelee puolella teholla. Mitä kovempi tempo/vaatimustaso on treeneissä niin sitä paremmin pojat kehittyy. Näin se vain menee, vaikka sitä kuinka yrittää muuksi vääntää ja selittää että harjoitteet voidaan tehdä niin että joukkueen sisällä vallitseva taitotaso huomioidaan.

Karmein asia missä Nuori Suomi menee metsään edelleen on kilpailun kieltäminen. Esim. 7-9 vuotiaille ei saisi pitää sarjataulukoita ja pistepörssejä. Tosiasia on että jo viisivuotiaat haluavat tietää miten joukkueet ovat sijoittuneet sarjataulukossa. En esim. itse ole vetänyt/pitänyt koskaan sellaisia treenejä joissa pikkupojat ei laskisi maaleja kun treenin lopussa otetaan loppupeli. Näin se vain menee halutaan sitä tai ei.

Nuori-Suomea näkee vielä useiden seurojen web-sivuilla. Kyllähän seurat sitä vielä mainostavat ja käyttävätkin (varsinkin pikkujunnuissa), mutta kilpajoukkuetasolla tuolle nykyään lähinnä naureskellaan. En ymmärrä miksi Sihvosen 01-ikäluokan pitäisi tuohon hirttäytyä kun tietääkseni ne kilpailevatkin joukkueet ovat vetäneet sen tuossa ikäluokassa vessanpöntöstä alas varsinkin kärkijoukkueiden osalta.

 

[J.Grönvall]

Allekirjoitan tuon Eaglen usein mainostaman 'pelisilmään' pohjautuva pelifilosofian ihan täysin. Tämä mennee nyt vähän väärään ketjuun, mutta on valitettavan paljon on edelleenkin valmentajia jotka ryhmittämät pojat kentälle tietyn kaavan mukaan ja ainoa mitä haetaan on tulos. Toki voittaminen on tärkeää, mutta mitä hyödyttää voittaa pelit 6-8 vuotiaissa 10-0 jos joukkueen taktiikkana on vetää räkävetoja puolikentästä vastustajan maalille josta joku sutii ne sitten sisälle. Kymmenvuotiaana tällä taktiikalla ei tahdo enää pärjätä ja 12 vuotiaana juna meni jo. Heitän arvion että esim. jalkapallossa G- ja F-ikäisten peleissä noin kolmasosa joukkueista avaa pelin omalta maalilta siten että maalivahti potkaisee pallon käsistä roikkuna puolikentälle. Itse ottaisin oman jälkikasvuni välittömästi pois tämmöisestä joukkueesta.

Tarkennan siis sen verran, että puhun eaglen kanssa periaatteessa ihan samasta asiasta, eli sen peliälyn kehittämisestä. Ainoastaan se metodi minua kiinnostaa enemmän ja olen siitä myös eaglen kanssa aiemmin keskustellut.

Tietyllä tavalla katsotaan ohi siitä perinteisestä joukkue vs. yksilö-ajattelusta, tai vastakkainasettelusta.

 

[TosiFani]

Ensin sanoit uhkausasiasta niin, että sen voi ymmärtää sillä tavalla, että uhkaus on voinut olla minkälaista tahansa:

Sen jälkeen kuitenkin tinkaamisen jälkeen myönnät, että ne ns. uhkaukset eivät oikeastaan edes olleet mitään kunnon uhkailua. On äärimmäisen alhaista sanoa toista uhkailijaksi - se jättää muille ajatusmahdollisuuden kaikenlaisesta uhkailusta - ja kun todisteita pitäisi esittää, ryhtyä perääntymään ja sanomaan: "Ei sieltä mitään ihmeellistä löydy"...

Solvauksia ja uhkailua esiintyi, eikö?

Olen kirjoittanut P. Sihvoselle, etten halua yv-viestejä julkisuuteen. Hän vastaa, että hän julkaisee kaiken aiemman yksityiskeskustelun. Hän sanoi tuossa tilanteessa, että hänelle on sama vaikka saisi vuoden pelikiellon. Hyvin analyyttista puhetta.

Toisaalta en halua lehtien palstalle kostonhimoisen toimittajan omien antipatioiden takia. Sellainen artikkeli tuskin on kovin asiallinen.

Lisäksi viesteissä on ollut erilaisia minun henkilöön kohdistuvia solvauksia.

Nämä viestittelyt on tapahtuneet aikoja sitten, eivätkä ne suuremmin elämääni vaikuttaneet. Syy miksi minä otin ne esille, on P. Sihvosen väite, että jatkoajan keskustelupalstan P. Sihvonen on yksi hänen aliaksistaa. Ja että hänen silloin tällöin tapahtuvat ylilyönnit ovat tarkoituksellisia ja uuteen jääkiekon diskurssiin liittyvää huomiotaloutta.

Minusta P. Sihvosen ylilyönnit ovat vain ylilyöntejä, ei suunniteltuja.

Eikä minulta tarvinnut mitään tingata, selvitin solvausten ja uhkailuiden luonteen seuraavassa viestissä P. Sihvoselle.

 

[TosiFani]

...Karmein asia missä Nuori Suomi menee metsään edelleen on kilpailun kieltäminen. Esim. 7-9 vuotiaille ei saisi pitää sarjataulukoita ja pistepörssejä...

Kannattaa tutustua Nuori Suomi -ketjuun, sieltä löytyy hyvää keskustelua. Sen verran korjaan, että Nuori Suomi ei kiellä sarjataulukoita tai pistepörssejä, lajiliitot ovat näin toimineet.

 

[eagle]

No, pitkä lässytys, mutta miten näette, että tuota kokonaisvaltaisuutta parhaiten valmennetaan/opetetaan, tiukalla pelikirjakurilla vai mahdollisimman löysällä? Onko kurinalaisuus huono asia juniorivalmennuksessa ja pelin opettamisessa?

PS. Ja erilaisiin harjoitteluihin liittyen, miten pelaajalle opetetaan perustaitoja, pystyykö sen tekemään ikäänkuin pelitavan/pelikirjan sisällä?

On aina huono jos nuorelle juniorille annetaan mitään ehdottomia käskyjä. Esim. syötä aina yhdellä, syötä aina tuonne, älä koskaan käänny keskelle, jne. Tärkeämpää olisi saada se juniori havainnoimaan tilanne. Jos vastustaja esim. peittää puhtaasti syöttöä tai laidan puolta, niin silloinhan se paras ratkaisu voi juuri olla kääntyä keskustaan ja pelata sitä kautta, vaikka "pelikirjassa" olisi opetettu että avataan laitojen kautta, jotta saadaan pelissä tila paremmin käyttöön.

Vastaava tilanne kuin antaa käsky että "heitetään kiekko päätyyn", mutta mitä jos olisikin selvästi tilaa ajaa alueelle tai esim. vauhtia niin paljon että pystyy varmasti vastustajan haastamaan. Tai taitoa niin paljon että pystyy sen vastustajan haastamaan.

Jalkapallossa tuo voisi olla mallia, keskikentältä heitetään ristipalloa vastustajan linjan taakse. Mutta miksi heittää, jos vastustajalla on nopeampi laitapakki kuin oma laituri. Tai niinkuin viime kaudella kun olin katsomassa Haka-VPS matsia missä Haka avasi pelinsä aina niin että pallo päätyi 1-2 syötöllä oikealla puolustajalle, joka avasi AINA pitkällä ristiin kohti vasenta laitaa. Hakan kannalta ikävästi VPS:n oikea puolustaja voitti JOKAISEN pallon tuolla alueella. Näin Haka käytännössä aina luovutti pallon pois. Tämä ei ollut siis satunnainen puolustajan ratkaisu, vaan selvästi määrätty että näin peliä avataan. En tajua miksi tuota väkisin yritettiin sen 4-5 kerran jälkeenkin kun huomattiin ettei noita yhtään voiteta.

Tuo sinun Honka esimerkkisi on siitä erinomainen, että omat fudisjengini eivät avaa käytännössä koskaan potkaisemalla pitkää palloa tai potkaise kädestä ollenkaan. Se ei tarkoita etteikö saisi syöttää pitkää syöttöä. Tämä varsinkin silloin jos vastustaja prässää niin ylhäältä, että ensimmäisen prässilinjan taakse on maalivahdin järkevintä heittää pallo. Nyt sitten taas tullaan siihen, että useimmiten tuollaisessa tilanteessa valmentaja huutaa vain "vedä pitkä". Ok, mutta miksei ennemmin ohjaisi miten haetaan paremmin paikkaa ja luodaan tilaa hallitulle syötölle. Lyhyelle tai pidemmälle.

Nyt sitten tuohon sinun jälkimmäiseen kappaleeseen. Valmennuksen tulisikin juuri olla sellaista että se tehdään pelitavan mukaan. Meillä on seuran linjaus millaista jalkapalloa seurassa halutaan nähdä, millaisia pelaajia halutaan ja millainen pelitapa seuralla tulisi olla. Tätä sitten pitäisi(tässä huomioitavaa että valitettavasti se ei läheskään aina näin mene) peilata sen oman ryhmän, ikäluokan ja taitotason mukaan. Jos seuran tavoitteena on vaikkapa luoda pelaajia jotka uskaltavat pelata pienessä tilassa rohkeasti, haastaen, syöttäen pieneen tilaan ja eivät luovu pallosta vapaaehtoisesti ollenkaan, niin harjoittelun tulee tähdätä siihen. Esim. 7-9vuotiaana luodaan pohja sille että pelaajilla on itseluottamus ja avut hallita palloa tilanteessa kuin tilanteessa, ilman että siitä joudutaan luopumaan, vaan aina yritetään pelata sitä omalle, jos mahdollista. Pienestä pitäen voidaan pelata maalivahdin kautta, joka jatkaa jaloilla peliä. Alimpanakaan ei siis vain potkaista palloa yli. Sitten 9-11vuotiaana aletaan kiinnittä huomiota enemmän siihen miten 2-3 pelaajaa voi tehdä yhteistyötä, eli osataan havainnoida kokokoajan kentällä muiden liikkuminen, että voidaan luoda tilaa itselle ja kaverille. Tätä kautta osataan pitää etäisyydet sopivina ja hallitaan peliä.

Näillä peruslinjoilla voidaan jo luoda pohja sitten kun aletaan oikeasti puhua pelikirjasta, pelipaikkakohtaisista rooleista(joita ollaan jo raapaistu nuorempana) ja erilaisista yhteistyömuodoista.

Kuten aiemmin todettua, aina pitää osata ottaa huomioon pelaajien ikä, taitotaso ja tavoite. Tavoite tulisi olla opettaa mahdollisimman nuorena ne asiat mitä on vaikeampi oppia vanhempana ja joihin ollaan herkkyysiässä. 9-vuotias ei havainnoi maailmaa tai kenttää kuten aikuinen, joten hänen pitää pystyä keskittymään siihen asiaan missä kehitystä tapahtuu, pallon hallitsemiseen, omaan liikkumiseen, jne. Hänelle on turha antaa liian orjallisia ohjeita, vaan sellaisia jotka kokoajan tukevat sitä, että kun ikää tulee lisää niin reagointikyky ja havainnointi olisi mahdollisimman hyvä.

Ranska, maa joka tuottaa yhdet Euroopan parhaista pelaajista on vuosia tuottanut pelaajia maailman huipulle ilman että ns. pelikirjasta tai pelitaktiikasta juurikaan puhutaan tai sitä vaaditaan ennen 15-vuotiaita. Silti sieltä on tullut Zidanen, Vieiran ja Riberyn tasoisia pelaajia. Siis pelaajia jotka lukevat peliä erinomaisesti, osaavat muokata peliään pelityylin ja tilanteiden mukaan.

Juniorivalmentajan tehtävä on luoda puitteet siis, missä pelaaja voi itse oppia, kokea, havainnoida, reagoida, ratkaista ja muokata peliään pelitilanteiden mukaan. Niin että pelaajalla kokoajan vaatimustaso kasvaa, mutta ei liikaa ja se keskittyy oleellisiin asioihin. Näin kun aikuisissa tavoitteena on esim. "avaa oikealle pakille, joka yrittää avata laitaan/keskustaan", vastustaja peittääkin laitaa(eli ohjaa keskustaan peliä, pelaaja osaa reagoida ja tajuaa että sitten keskustaan pelataankin suoraan nostamalla tilannetta jalalla/syöttämällä, josta sitten voidaan pelata uudestaan laidan kautta, jos tarvis tai jatkaa keskustaan.

Pelikirjan tulee olla samalla tarpeeksi tarkka aikuisilla(sisältäen riittävästi ohjeita jotta voidaan pelata optimaalisesti), mutta junioreilla sen pitää olla niin väljä että pelaajat voivat kokeilla rajojaan tilanteissa jotka tukevat sitä kehitystä.

Lisätään vielä, että jos seuran pelitapa on "Stokea", niin silloin jokainen ymmärtää ettei seuran 8-12vuotiaat voi pelata tuolla samalla tavalla tai se kehittää pelaajia hyvin yksipuolisesti. Tässä onkin juuri suurin ongelma jos lähdetään liian nuorena antamaan liian tiukkaa pelitapaa/pelikirjaa. Kaiken lisäksi sitten Stokenkaan akatemiasta tuskin tulisi paljoa edes pelaajia edustukseen.

Heitän arvion että esim. jalkapallossa G- ja F-ikäisten peleissä noin kolmasosa joukkueista avaa pelin omalta maalilta siten että maalivahti potkaisee pallon käsistä roikkuna puolikentälle. Itse ottaisin oman jälkikasvuni välittömästi pois tämmöisestä joukkueesta.

Valitettavasti uskon että noita on tuotakin enemmän. Melkeinpä puolet. Tässä juuri muutama vuosi sitten oli hauskaa kun pelattiin yhtä joukkuetta vastaan ja pelin jälkeen vastustajan valmentaja tuli sanomaan että "olipas kiva pelata ekaa jengiä vastaan joka yrittää pelata eikä vain vedä pitkää palloa. Tämä siis kaksipäiväisen turnauksen toisena päivänä ja 10-vuotiaiden sarjassa.

 

[Watson]

Kannattaa tutustua Nuori Suomi -ketjuun, sieltä löytyy hyvää keskustelua. Sen verran korjaan, että Nuori Suomi ei kiellä sarjataulukoita tai pistepörssejä, lajiliitot ovat näin toimineet.

Olen lukenut ko. ketjua sen alusta saakka ja kirjoittanut itsekin sinne pari pätkää.

Ohessa lainaus Nuoren Suomen suosituksista 7-9 vuotiaille: 'Joukkuelajit: Ottelut ovat yksittäisiä pelejä, joissa maalit tai pisteet voidaan laskea. Sarjataulukoita, pistepörssejä tai ranking-listauksia ei ylläpidetä. Turnausvoittajaa ei ratkaista'.

Eihän Nuori Suomi kiellä noita, mutta kertoo aika suoraan lajiliitoille miten pitäisi toimia...

 

[TosiFani]

Olen lukenut ko. ketjua sen alusta saakka ja kirjoittanut itsekin sinne pari pätkää.

Ohessa lainaus Nuoren Suomen suosituksista 7-9 vuotiaille: 'Joukkuelajit: Ottelut ovat yksittäisiä pelejä, joissa maalit tai pisteet voidaan laskea. Sarjataulukoita, pistepörssejä tai ranking-listauksia ei ylläpidetä. Turnausvoittajaa ei ratkaista'.

Eihän Nuori Suomi kiellä noita, mutta kertoo aika suoraan lajiliitoille miten pitäisi toimia...

Niin ja monia Nuori Suomi lajiliittoja, jotka ovat toimineet täysin eritavalla, ilman minkään näköisiä sanktioita. Kyse on suosituksesta, joka myös minun mielestäni on hölmö.

 

[erku]

Peilaan tätä vähän suomalaisiin futaajiin sekä osittain myös lätkänpelaajiin. Olen huomannut, että varsinkin jalkapallossa yksi iso ongelma on pelitilanteiden tunnistaminen ja niihin reagointi, jopa maajoukkuetasolla. Veikkausliigan osalta ongelma on vieläkin helpommin nähtävissä.

Oma teoriani siitä, että olisi olemassa ns. suomalainen pelitapa joka opetettaisiin periaatteessa jokaiselle juniorille on saanut negatiivista palautetta sen vuoksi, että sen nähdään juuri yksipuolistavan pelaajaa (vrt. eaglen kommentti opituista malleista).

Tuo pelitilanteen tunnistaminen on tosiaankin mielenkiintoinen asia. Muistan, kun Jukka Rautakorpi, varmaan jokaisen mielestä ehdoton huippuvalmentaja ja jääkiekkoammattilainen, sanoi Suomen U-20 maajoukkuetta valmentaessaan (oliko 2008-2009 MM-kisat), että suomalaisten pelaajien ongelma ei niinkään ole taitotasossa vaan pelitilanteen tunnistamisessa. Se oli aivan huikea lausunto siinä mielessä, että mediassa ja yleisessä keskustelussa Suomen sen kertainen ikäluokka oli nimenomaan tuomittu yksilötaidoltaan surkeaksi. Mutta tämä joukkuetta valmentanut superammattilainen oli siis täysin eri mieltä.

Lausunto on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että hyvin monen mielestä suomalaista juniorikiekkoilua on valmennettu liikaa pelitapa edellä yksilötaitojen kustannuksella. Tämä Rautakorven lausuntohan nimenomaan antaisi ymmärtää toista, yksilötaidot olivat ok tasoa, mutta itse peliä ei ymmärretty riittävästi. Milloin kääntää nopeasti pystyyn, milloin hidastaa. Milloin luopua kiekosta ja koska on se hetki, kun kontrolli on säilytettävä. Nämä asiat siis ilmeisesti olivat Rautakorven silmissä retuperällä tuossa silloisessa ikäluokassa.

Noiden kisojen jälkeenhän Rautakorpi siirtyi liitossa toisiin tehtviin linjaamaan isommassa kuvassa suomalaista kiekkoilua. Rautakorpi ja Jalonen, nämä Jukat, sitten kehittivät uuden suomalaisen peli-identiteetin, paljon puhutun Meidän Pelin. Meidän Pelihän on tulkittu systeemiksi, jolla on tarkoitus kaventaa Suomen materiaalin taitovajetta muita huippumaita vastaan. Toki siitäkin on kyse, mutta ainakin itse tulkitsen niin, että kyse on myös siitä, että suomalaiset eivät Jukkien mielestä riittävän hyvin ymmärtäneet pelin lainalaisuuksia ja siksi tarvittiin koko maan yhteinen peli-identiteetti.

Tämä on siis tapahtunut jääkiekon puolella. Jalkapallon puolellahan meillä ei ole mitään yhteistä identiteettiä maajoukkueenkaan kohdalla. Antti Muurisella oli se oma sexy footballiinsa, Hodgsonilla inhorealistinen puolustusvoittoinen pelisysteemi, Baxterilla rohkea elämysjalkapallo ja Mixulla taas tämä joulukuusi. Mitään yhteistä linjaa tuosta on vaikeaa löytää. Ja kun katsoo suomalaisten seurajoukkueiden tuloksia europeleistä tältä kesältä, niin ehkä pikku hiljaa sellainen olisi syytä löytää jos kansainvälisessä kilpailussa edes auttavasti haluamme pärjätä.

 

[LaTe_Show]

Lausunto on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että hyvin monen mielestä suomalaista juniorikiekkoilua on valmennettu liikaa pelitapa edellä yksilötaitojen kustannuksella.

Kun puhutaan "juniorikiekkoilusta" niin on hyvä hieman kaventaa tätä suurta kokonaisuutta: alkaen lapsista päättyen nuoriin.

Täällä kun hurjimmat ovat ehdottaneet mm sitä, että 3-vuotiaana pitäisi pystyä tehdä se lopullinen lajivalinta...

 

[J.Grönvall]

Juniorivalmentajan tehtävä on luoda puitteet siis, missä pelaaja voi itse oppia, kokea, havainnoida, reagoida, ratkaista ja muokata peliään pelitilanteiden mukaan. Niin että pelaajalla kokoajan vaatimustaso kasvaa, mutta ei liikaa ja se keskittyy oleellisiin asioihin. Näin kun aikuisissa tavoitteena on esim. "avaa oikealle pakille, joka yrittää avata laitaan/keskustaan", vastustaja peittääkin laitaa(eli ohjaa keskustaan peliä, pelaaja osaa reagoida ja tajuaa että sitten keskustaan pelataankin suoraan nostamalla tilannetta jalalla/syöttämällä, josta sitten voidaan pelata uudestaan laidan kautta, jos tarvis tai jatkaa keskustaan.

Olen samaa mieltä, ja nimenomaan tämän asian sisäistämiseen näkisin pelikirjakurin olevan se avainasia. Minulle on jäänyt se kuva futisvalmennuksesta, että asiaa vähätellään (en sano, että juuri sinä vähättelisit). On siis pidetty tärkeänä juuri yksilötaitoa ja puhutaan yksilön kehittymisestä mutta edelleen mielestäni keskeisin ero tulee parempiin maihin juuri pelinomaisissa tilanteissa, kuten taitotempo, reagointi, millainen syöttö (kuinka kova, kummalle jalalle, miten haltuun jne).

Mielestäni näitä kaikkia voisi tehokkaasti opettaa myös sen pelikirjan kautta verrattuna siihen, että ollaan "luovia", eli annettaisiin pelaajalle ne ratkaisun avaimet. Olen toki samaa mieltä, että pelaajan tulee nämä itse sisäistää mutta näkisin, että se sisäistäminen tapahtuu ennemminkin omalla ajalla pelattaessa/pienpeleissä.

Mutta palatakseni tuohon kun sanoit, että 9-vuotiaalta ei voi odottaa tietynlaisia asioita, niin mennäänkö kenties tässä harhaan jos valmentaja ei ole hellästi potkinut miettimään mitä yleensä pitäisi sisäistää. Eli annetaan "liikaa" valtaa pelaajan itse päättää.

Esimerkiksi mainitsemasi esimerkki laitapakin pelaamisesta vaatii valtavasti toistoja (sekä lahjakkuutta) jotta tuonkaltainen päätös syntyy selkärangasta. Mielestäni tähän ei voida päästä muuta kuin suhteellisen tiukalla pelikurilla, joka ajaa pelaajan vastaaviin tilanteisiin jatkuvasti.

Olenko ihan väärässä jos ajattelen, että 8-9-vuotias pelaaja ei kuitenkaan kentällä käytännössä koskaan törmää vastustajaan joka osaa sulkea laidan järjestelmällisesti?

Pelikirjan tulee olla samalla tarpeeksi tarkka aikuisilla(sisältäen riittävästi ohjeita jotta voidaan pelata optimaalisesti), mutta junioreilla sen pitää olla niin väljä että pelaajat voivat kokeilla rajojaan tilanteissa jotka tukevat sitä kehitystä.

Lisätään vielä, että jos seuran pelitapa on "Stokea", niin silloin jokainen ymmärtää ettei seuran 8-12vuotiaat voi pelata tuolla samalla tavalla tai se kehittää pelaajia hyvin yksipuolisesti. Tässä onkin juuri suurin ongelma jos lähdetään liian nuorena antamaan liian tiukkaa pelitapaa/pelikirjaa. Kaiken lisäksi sitten Stokenkaan akatemiasta tuskin tulisi paljoa edes pelaajia edustukseen.

Jostain syystä tämä pelikirjakuri ja "stoke" yhdistetään alitajunnassa usein, eli nähdään kuva palloa roiskivasta juniorijoukkueesta. Ei se välttämättä ole niin, kuten olen muistaakseni sinullekin joskus kirjoittanut, niin myös pelkkä fundamentaalinen lyhytsyöttöpeli ja pallon maassa pitäminen on pelin kannalta väärin.

Mutta tämä on hyvä huomio, sillä Stokeahan ei voi myöskään osata jos ei tiedosta mitä siinä haetaan. Laajemmin tämä liittyy ehkä enemmän ihan suomalaiseen jalkapalloymmärrykseen (luullaan, että se pelkkä pitkän potkiminen on hyvä asia).

Siksi tämä liittyy ehkä enemmän siihen keskusteluun millainen pelikirja sitten parhaiten kehittää pelaajaa. Pitäisikö futiksessa olla Meidän peli?

 

[J.Grönvall]

Niin ja jotta saataisiin loistelias aasinsilta itse ketjun aiheeseen, niin onko futiksessa käytössä tuollaisia syöttöharjoituksia joita Sihvonen kuvasi jossain, eli pelaajat syöttävät vain sellaisia pelinomaisia syöttöjä joita heidän pelipaikallaan tulee?

 

[puumaila]

Tämä ketju tarjoaa kyllä huikeaa viihdettä. Parhainta ovat itkut, miksi minun kysymykseen ei vastattu. Tervetuloa kovaan maailmaan, rankkaa on. Jatkakaa.

 

[dana77]

Tämä ketju tarjoaa kyllä huikeaa viihdettä. Parhainta ovat itkut, miksi minun kysymykseen ei vastattu. Tervetuloa kovaan maailmaan, rankkaa on. Jatkakaa.

Samaa mieltä. Varsinkin kun noita kysymyksiä tulee sivukaupalla ja sisällöltään ovat keskimäärin täyttä paskaa. buhuu, miksei Petteri vastaa...

 

[eagle]

Mutta palatakseni tuohon kun sanoit, että 9-vuotiaalta ei voi odottaa tietynlaisia asioita, niin mennäänkö kenties tässä harhaan jos valmentaja ei ole hellästi potkinut miettimään mitä yleensä pitäisi sisäistää. Eli annetaan "liikaa" valtaa pelaajan itse päättää.

Esimerkiksi mainitsemasi esimerkki laitapakin pelaamisesta vaatii valtavasti toistoja (sekä lahjakkuutta) jotta tuonkaltainen päätös syntyy selkärangasta. Mielestäni tähän ei voida päästä muuta kuin suhteellisen tiukalla pelikurilla, joka ajaa pelaajan vastaaviin tilanteisiin jatkuvasti.

Olenko ihan väärässä jos ajattelen, että 8-9-vuotias pelaaja ei kuitenkaan kentällä käytännössä koskaan törmää vastustajaan joka osaa sulkea laidan järjestelmällisesti?

Siksi tämä liittyy ehkä enemmän siihen keskusteluun millainen pelikirja sitten parhaiten kehittää pelaajaa. Pitäisikö futiksessa olla Meidän peli?

Jatketaan vielä hetki tästä off topiccina. Eli ensinnäkin pelaajalle ei tule antaa valita mitä hän haluaa opetella, toki häntä pitää kuunnella sekä varsinkin lukea, mutta valmentajan tehtävä on osata havainnoida mitä pelaaja voi oppia. Esim. askel yksi on aina pelivälineen hallinta, sen jälkeen vasta voidaan alkaa havainnoimaan maailmaa(eli kenttää). Lapsilla voi olla 2-3vuoden eroja helpostikkin muutenkin kehityksessä, vaikka puhutaan numeraalisesti saman ikäisistä pelaajista. Tällöin pitää pystyä havainnoimaan kuka pelaaja pystyy oppimaan mitäkin ja kuinka paljon.

Olet oikeassa että se vaatii paljon toistoja, mutta niiden ei tarvitse tapahtua "drillimäisesti" tai konemaisesti, vaan paras tapa on luoda harjoitteita(esim. pienpelejä) joissa pelaajat joutuvat sitten ratkaisemaan tilanteita sen mukaisesti kuin "pelitavan" mukaan sitten pitäisi osata ratkaista. Eli sinä et pakota pelaajaa käskemällä tai ohjaamalla suoraan, vaan luot harjoittelussa tilanteet missä ratkaisumallit tukevat sitä pelitapaasi.

Olet sinänsä oikeassa että harva 8-9 vuotias ajattelee noin hyvin kentällä että osaa sulkea tilaa hyvin pois. Itsellä tosin tällä hetkellä on sellainen ryhmä jossa löytyy useampikin pelaaja joiden pelikäsitys on useampaa 12-14vuotiastakin edellä.

Sellainen pelikirja kehittää pelaajaa parhaiten, jossa uskalletaan juurikin pitää palloa. Kuitenkin osataan syöttää, kun on syötön paikka, voidaan antaa pidempäänkin syöttöä, jos se on paras syöttö. Taas puolustuksessa tärkein asia olisi aina prässätä heti pallon menetyksen jälkeen vastustajaa. Jääkiekossa uskon aikalailla samoihin "teeseihin" junioreiden kohdalla. Toki kiekon kanssa ja karvaten termistönä.

 

[DEFENCE]

....No, pitkä lässytys, mutta miten näette, että tuota kokonaisvaltaisuutta parhaiten valmennetaan/opetetaan, tiukalla pelikirjakurilla vai mahdollisimman löysällä? Onko kurinalaisuus huono asia juniorivalmennuksessa ja pelin opettamisessa?

PS. Ja erilaisiin harjoitteluihin liittyen, miten pelaajalle opetetaan perustaitoja, pystyykö sen tekemään ikäänkuin pelitavan/pelikirjan sisällä?

Suosittelisin tutustumaan (jos eivät ole vielä tuttuja) vaikka googlettelemalla "TGfU" ja "Game Sense Approach". Näissä varsinkin Game Sensessä opetus/valmentaminen lähtee taktisesta ymmärtämisestä tekniseen taitoon.

Tämä tekee myös tekniikan oppimisesta tehokkaampaa, Koska ensin on taktinen ongelmatilanne (miksi?) johon tarvitaan tekninen taito ratkaisuun (miten?).

Käytännössä tämä voisi toimia esimerkiksi näin:
Harjoituksen teemana on syöttäminen. Suunnitellaan vaikka pienpeli 2 vastaan 2, jossa ennen maalintekoa täytyy suorittaa X määrä syöttöjä.

• pelissä on käytössä kaikki pelitilanneroolit
• prioriteeteista painotetaan tilan tekemistä hyökkäyksessä ja puolustuksessa tilan voittamisen estäminen
• teknisenä taitona on tietysti syöttäminen ja syötönvastaanotto

Valmentaja laittaa pelin käyntiin, eikä ohjaa peliä huudoilla tai anna mitään valmiita ratkaisuja. Kun peliä on pelattu hetken aikaa valmentaja pistää pelin poikki ja esittää pelaajille kysymyksiä.
esim. Milloin puolustetaan? Miten puolustus pystyy parhaiten estämään vastustajan pääsyn maalintekotilanteeseen kun vastustajan on kontrolloitava kiekkoa? mitä teknisiä taitoja tarvitaan? Jne. Milloin hyökätään? Miten saadaan x määrä syöttöjä? Mitä taitoja...? jne.

Itse uskon, että henkilökohtainen taktiikka (eli pelitilanteet tunnistava, pelitilanneroolien tehtävät ja pelin prioriteetit hallitseva ja ymmärtävä) on tärkein. Koska, kun nämä asiat ovat hanskassa pelaaja pystyy toteuttamaan mitä tahansa pelisysteemiä.

 

[P.Sihvonen]

Iso Kyllä!

Tämä tekee myös tekniikan oppimisesta tehokkaampaa, Koska ensin on taktinen ongelmatilanne (miksi?) johon tarvitaan tekninen taito ratkaisuun (miten?).

Kyllä, ehdottomasti! Lisäisin vielä (tai voi olla, että tätä juuri tarkoitat?), että kun opetetaan paljon pelin kautta, se kutsuu puoleensa vain ja ainoastaan pelinomaista tekniikkaa ja sen harjaannuttamista. Meillä oli vaihe, jossa opeteltiin paljon sellaista pelistä irrallaan olevaa tekniikkaa, joka ei sitten koskaan näkynyt ja siirtynyt itse peliin.

Käytännössä tämä voisi toimia esimerkiksi näin:
Harjoituksen teemana on syöttäminen. Suunnitellaan vaikka pienpeli 2 vastaan 2, jossa ennen maalintekoa täytyy suorittaa X määrä syöttöjä.

• pelissä on käytössä kaikki pelitilanneroolit
• prioriteeteista painotetaan tilan tekemistä hyökkäyksessä ja puolustuksessa tilan voittamisen estäminen
• teknisenä taitona on tietysti syöttäminen ja syötönvastaanotto

Näitä pienpelejä eri teemoilla voi alkaa jo erittäin nuorten lasten kanssa. Omassa ajattelussani olen miettinyt ankarasti sitä, miten voi siirtää yhä enemmän kaikki pelit tai ainakin suuren osan niistä sanoisinko autenttisempaan muotoon eli osaksi viisi vs. viisi pelaamista ja sen syöttösuuntien mukaiseksi. Mutta siis nämä teemapelit 2vs2 ja 3vs3 ovat huikeita eri variaatioina. Ja sellaistakin viljelen juuri noiden pelitilanneroolien opiskelemisen kannalta, että pelataan alueella poikittain 1vs1 joka muuttuu 2vs1 joko muuttuu 2v2 joka muuttuu 3vs2 joko päättyy 3vs3 (pelaajalisäykset pillistä n. 10 sekunnin välein), jolloin pelitilannerooleja jumpataan ali- tai yli- tai tasavoimaisella tilanteella.

Valmentaja laittaa pelin käyntiin, eikä ohjaa peliä huudoilla tai anna mitään valmiita ratkaisuja. Kun peliä on pelattu hetken aikaa valmentaja pistää pelin poikki ja esittää pelaajille kysymyksiä.
esim. Milloin puolustetaan? Miten puolustus pystyy parhaiten estämään vastustajan pääsyn maalintekotilanteeseen kun vastustajan on kontrolloitava kiekkoa? mitä teknisiä taitoja tarvitaan? Jne. Milloin hyökätään? Miten saadaan x määrä syöttöjä? Mitä taitoja...? jne.

Näitä poikkiviheltämisiä ja kysymysten esittämisiä olen miettinyt pajon. Olen niitä harrastanut, mutta siirtynyt paljolti siihen, etten enää laita peliä poikki. Miksi? Siksi, että oikeaa peliäkään ei voi laittaa poikki. Ajattelen, että "pelin on korjattava itse itseään" tai siis "pelaajien on korjattava itse peliä pelin tiimellyksessä tai viimeistään seuraavassa vaihdossa tai seuraavana päivänä tai ensi viikolla tai kuukauden päästä tai seuraavalla kaudella". Toki ko. pelitilanne virheineen on akuutti ja paremmin muistissa juuri nyt, kun pilli soi, mutta koen myös niin, että jatkuva korjaaminen ja etenkin kysymykset vievät rutosti aikaa harjoittelemiselta jäällä. Lisäksi ajattelen, että tehdyt virheet ovat yhtä tärkeitä kuin onnistumiset. Koutsin ei välttämättä pidä liikaa korjata virheitä, vaan määrän kautta pelaaja korjaa aikanaan itse. - Mutta toki treenien ulkopuolella puhun ja kysyn ko. tilanteista etu- ja jälkikäteen. Barcelonassa on muuten jännä periaate: Jos joku harjoite ei kertakaikkiaan suju, sitä ei saa katkaista! (Peliäkään ei voi katkaista...) Ennemminkin valmentajan on itse korjattava harjoitteen asiat ennen huomisen treeniä. Useimmiten kyse on siitä, että harjoitteessa on koutsin puolelta vikaa, koutsi korjaa siitä jotain. - Ja sen olen lopettanut tyystin, että keskeytän harjoitteen, jos huomaan pelaajilla heikkoa asennetta ja huonoa keskittymistä. Ennen otin joukot kasaan heti, annoin löylyn - ja tekeminen parani. Mutta kun taas... peliäkään ei voi keskeyttää... Olen huomannut, että näin toimimalla pelaajat itse korjaavat tekemisensä noin 2 minuutin koheltamisensa jälkeen. Koutsin on oltava vain kärsivällinen ja siedettävä sitä heikkoa alkua, joka joskus osuu kohdalle. - Ja siis tämä kaikki filosofiani sen tähden, että olen ajatellut, että etenkin luominen eli kiekkokontrollijääkiekko vaatii tällaista uutta "pehmeämpää ja kärsivällisempää" johtamisotetta ja -toimia jäätreenissä.

Itse uskon, että henkilökohtainen taktiikka (eli pelitilanteet tunnistava, pelitilanneroolien tehtävät ja pelin prioriteetit hallitseva ja ymmärtävä) on tärkein. Koska, kun nämä asiat ovat hanskassa pelaaja pystyy toteuttamaan mitä tahansa pelisysteemiä.

Tähän sanon sen anekdootin, jonka olen huomannut: Henkilökohtaisen taktiikan osaaminen johtaa siihen, kuten hyvin sanot, että pelaaja pystyy pelaamaan eri systeemejä. Vaan sitten on niin, että monipuolisen systeemin (esim. Meidän Peli) pelaaminen antaa valmiuksia yksinkertaisemman systeemin (esim. Pystysuunnan Jääkiekko) pelaamiselle, mutta päinvastoin asia ei niin helposti toimi. Eli lasten ja nuorten jääkiekkoon pitää Suomessa saada parannusta henkilökohtaisen taktiikan opettamiseen, mikä parantaa henkilökohtaista tekniikkaa, kuten edellä yhdessä totesimme, ja sen lisäksi kaikkien käyttöön otettavien pelisysteemien pitää olla mahdollisimman monipuolisia sisällöltään. (Tämän tähden olen rummuttanut jopa aavistuksen liikaa Meidän Peliä.)

Johtava, tällaisesta keskustelusta nauttien

 

[Alvajärven Urho]

Näitä poikkiviheltämisiä ja kysymysten esittämisiä olen miettinyt pajon. Olen niitä harrastanut, mutta siirtynyt paljolti siihen, etten enää laita peliä poikki. Miksi? Siksi, että oikeaa peliäkään ei voi laittaa poikki. Ajattelen, että "pelin on korjattava itse itseään" tai siis "pelaajien on korjattava itse peliä pelin tiimellyksessä tai viimeistään seuraavassa vaihdossa tai seuraavana päivänä tai ensi viikolla tai kuukauden päästä tai seuraavalla kaudella". Toki ko. pelitilanne virheineen on akuutti ja paremmin muistissa juuri nyt, kun pilli soi, mutta koen myös niin, että jatkuva korjaaminen ja etenkin kysymykset vievät rutosti aikaa harjoittelemiselta jäällä. Lisäksi ajattelen, että tehdyt virheet ovat yhtä tärkeitä kuin onnistumiset. Koutsin ei välttämättä pidä liikaa korjata virheitä, vaan määrän kautta pelaaja korjaa aikanaan itse. - Mutta toki treenien ulkopuolella puhun ja kysyn ko. tilanteista etu- ja jälkikäteen. Barcelonassa on muuten jännä periaate: Jos joku harjoite ei kertakaikkiaan suju, sitä ei saa katkaista! (Peliäkään ei voi katkaista...) Ennemminkin valmentajan on itse korjattava harjoitteen asiat ennen huomisen treeniä. Useimmiten kyse on siitä, että harjoitteessa on koutsin puolelta vikaa, koutsi korjaa siitä jotain. - Ja sen olen lopettanut tyystin, että keskeytän harjoitteen, jos huomaan pelaajilla heikkoa asennetta ja huonoa keskittymistä. Ennen otin joukot kasaan heti, annoin löylyn - ja tekeminen parani. Mutta kun taas... peliäkään ei voi keskeyttää... Olen huomannut, että näin toimimalla pelaajat itse korjaavat tekemisensä noin 2 minuutin koheltamisensa jälkeen. Koutsin on oltava vain kärsivällinen ja siedettävä sitä heikkoa alkua, joka joskus osuu kohdalle. - Ja siis tämä kaikki filosofiani sen tähden, että olen ajatellut, että etenkin luominen eli kiekkokontrollijääkiekko vaatii tällaista uutta "pehmeämpää ja kärsivällisempää" johtamisotetta ja -toimia jäätreenissä.

Hyvää keskustelua! ....mutta erityisesti nuorten ja lasten kanssa toimiessa, korjautuuko tekeminen oikeasti? Olet itsekin joskus kirjoittanut, että pelaaja on sokea ja erityisesti harjoitteissa se tosiaan on näin. Jos virheestä ei mainitse, siitä tulee tapa. Porukasta ehkä se pelisilmältään paras sen virheen (pelaamisessa) huomaa ja tunnistaa, mutta keskitason jampat ei. Asenne- tai keskittymisongelmissa virheet huomaa useampi, mutta jos niihin ei puutu, muu porukka yleensä vajoaa samalle tasolla ja jää vain yksittäisiä pelaajia, jotka painavat hyvällä asenteella.

Olen tasan samaa mieltä, että jääaika on liian lyhyt ja kallis katkottavaksi katkomisen ilosta. Joitakin virheitä ei saa päästää läpi, jotkut pitäisi pystyä purkamaan videoilta (jos harjoitukset videoidaan) treenin jälkeen, mutta harjoitteiden tulee olla niin yksinkertaisia, että niissä pystytään harjoittamaan haluttua ominaisuutta, eikä aika mene harjoituksen opettelemiseen.

Muissa lajeissa kuin kiekossa näkee vielä ylemmilläkin sarjatasoilla sitä, että kun on varattu salivuoro puoleksitoista tunniksi, siitä ensimmäinen parikymmentä minuuttia käytetään verryttelyyn (esim. futista pelaten) ja venyttelyyn - itse lajille jää tunti(!) kun vielä lopussakin verrytellään. Jokaisessa valmentamassani joukkueessa, oli sitten NS-seura tai ei - meillä lajiharjoitus kesti 90 minuuttia ja verryttelyt siihen päälle. Verryttelyt tehtiin salin ulkopuolella tai sitten tehtiin lajiverryttely. Kiekossa tässä ei varmasti ole ongelmaa, mutta koskettaa kyllä hyvin monia muita lajeja. Sisä- ja ulkopalloilulajeja.

 

[J.Grönvall]

Itse uskon, että henkilökohtainen taktiikka (eli pelitilanteet tunnistava, pelitilanneroolien tehtävät ja pelin prioriteetit hallitseva ja ymmärtävä) on tärkein. Koska, kun nämä asiat ovat hanskassa pelaaja pystyy toteuttamaan mitä tahansa pelisysteemiä.

Omassa ajattelussani olen miettinyt ankarasti sitä, miten voi siirtää yhä enemmän kaikki pelit tai ainakin suuren osan niistä sanoisinko autenttisempaan muotoon eli osaksi viisi vs. viisi pelaamista ja sen syöttösuuntien mukaiseksi. Mutta siis nämä teemapelit 2vs2 ja 3vs3 ovat huikeita eri variaatioina.

Oikeastaan näiden kahden yhdistelmänä syntyy minun keskeisin pointtini. Miten tuo henkilökohtainen taktiikka siirretään harjoituskentältä pelikentälle, ja omaksutaan nimenomaan pelitilanteessa ilman pelikirjakuria?

Eli voidaan pelata pienpelejä mutta juuri tuo, että onko kenties tässä menty vikaan (ainakin futiksen puolella) siinä mikä niiden tavoite on? Pelivälineen hallinta on tietysti aivan olennainen taito mutta tässä ei nähdäkseni ole ongelmia ollutkaan, vaan enemmänkin sen taidon hyödyntämisessä.

 

[DEFENCE]

Oikeastaan näiden kahden yhdistelmänä syntyy minun keskeisin pointtini. Miten tuo henkilökohtainen taktiikka siirretään harjoituskentältä pelikentälle, ja omaksutaan nimenomaan pelitilanteessa ilman pelikirjakuria?

Eli voidaan pelata pienpelejä mutta juuri tuo, että onko kenties tässä menty vikaan (ainakin futiksen puolella) siinä mikä niiden tavoite on? Pelivälineen hallinta on tietysti aivan olennainen taito mutta tässä ei nähdäkseni ole ongelmia ollutkaan, vaan enemmänkin sen taidon hyödyntämisessä.

Niin, kiekossahan kun pelataan pienpeliä päädyssä poikittain, niin peliä pelataan koko ajan maalintekoalueen sisällä. Tällöin pienpelissä on myös aina mukana pelin tärkein tavoite eli hyökkäyksessä maalinteko ja puolustuksessa maalin teon estäminen. Pelin tavoitteisiin voidaan vaikuttaa siis eri säännöillä/teemoilla, pelialueen koolla (tila ja aika), pelivälineiden määrällä, pelaajien määrällä (tila ja aika), maalien määrällä jne.

Valmentaja pystyy siis ohjaamaan peliä eri säänöillä ja pyrkiä toistamaan pelissä tiettyjä tapahtumia, taitoja ja valintoja.

Vikaan on menty siinä, että on "vain" pelattu ja tärkeintä on ollut helvetillinen sähinä joka suuntaan (eikä siinä mitään välillä kuuluu ja pitääkin kamppailla, mutta jos se ainoa asia pienpelissä niin menetetään mahtava opetus työkalu). Toinen virhe on se, että on liikaa valmennettu systeemiä ei peliä.

Pien pelien lisäksi erilaiset suunnanmuutospeli ovat tärkeitä henkilökohtaisen taktiikan kehittämisessä.

Pelivälineen hallinta on tietysti aivan olennainen taito mutta tässä ei nähdäkseni ole ongelmia ollutkaan, vaan enemmänkin sen taidon hyödyntämisessä.

Niin, mutta tämä kertookin siitä että henkilökohtainen taktiikka puutteellinen.

 

[eagle]

Niin, mutta tämä kertookin siitä että henkilökohtainen taktiikka puutteellinen.

Mielestäni tässäkin yhteydessä voidaan käyttää termiä pelitaito. Eli on perustaito, jossa usein ollaan hyviä kun vedetään drillejä, mutta taas koska se ei ole pelinomaista, niin sitten on erikseen pelitaito. Tämä mielestäni siinäkin mielessä hyvä termi, että monelle taktiikka on sitten vähän erilaista mitä sinä sillä tarkoitat selvästikkin. Noin muuten hyvin vastasitkin ja ollaan selvästi samoilla linjoilla, vaikka ilmeisesti eri lajin parissa enimmäkseen.

Mitä tulee pelin katkaisemiseen, niin mielestäni on hyvä miettiä tätä sen kautta onko juniori minkä ikäinen. Jonkun 9-vuotiaan muisti on hyvin lyhyt, kun taas 13-vuotias varmasti muistaa vähän myöhemminkin tilanteen. Katkaisemisen voi myös välttää niin että esim. heti suoritteen jälkeen jos on pienikin tauko niin siinä käy sitten sen tilanteen läpi kun toinen/seuraava ryhmä tekee suoritettaan.

Samoin katkaisemisen ei tarvitse muutenkaan olla kovin pitkä, aikaa kuluu esim. 20-30s, mutta pelaaja voi ymmärtää pienellä kysymisen kautta tulevalla oivalluksella asian joka muokkaa peliä heti jatkossa.

Alajärven Urhon kanssa olen samaa mieltä, että harva 10-vuotias esim. tajuaa sitä omaa virhettään, jos siitä ei huomauteta.

Itse voin sanoa omakohtaisesti, että vaikka oma vahvuuteni on ollut aina lajissa kuin lajissa pelisilmä/pelikäsitys, niin silti omassa pelaamisessa on ollut valtavia aukkoja pelitaidossa ja pelikäsityksessäkin, koska on vain paljon asioita mitä ei juniori sisäistä tai tajua. Jalkapallossa esim. peliasento on erittäin hyvä esimerkki. Jääkiekossakin tuo on aika hyvä esimerkki. Voit pelata melko hyvinkin fudista/jääkiekkoa, vaikka tuo asia olisi "päinpersettä", mutta jos taas osaat käyttää sitä oikein tulet kerralla paljon paremmaksi pelaajaksi ja peli on valtavasti helpompaa.

Oikeastaan näiden kahden yhdistelmänä syntyy minun keskeisin pointtini. Miten tuo henkilökohtainen taktiikka siirretään harjoituskentältä pelikentälle, ja omaksutaan nimenomaan pelitilanteessa ilman pelikirjakuria?

Eli voidaan pelata pienpelejä mutta juuri tuo, että onko kenties tässä menty vikaan (ainakin futiksen puolella) siinä mikä niiden tavoite on? Pelivälineen hallinta on tietysti aivan olennainen taito mutta tässä ei nähdäkseni ole ongelmia ollutkaan, vaan enemmänkin sen taidon hyödyntämisessä.

Tuossa jo edellä vastataan, mutta lisätään nyt vielä, että sen pienpelin kun muokkaa niin että se noudattaa sitä omaa pelitapaa ja niitä asioita mitä siltä haetaan, niin silloin pelitaito kehittyy. Ei siihen tarvita varsinaisesti mitään pelikirjaa harjoitteeseen, vaan ainoastaan harjoite pitää luoda niin että siinä tulee pelinomaisia tilanteita ja ratkaisuja, joissa käytetään pelitaitoa. Hyvänä esimerkkinä jalkapallosta voit tehdä periaatteessa neljän maalin pelin, muokata sitä vain sen mukaan tahdotko hakea peliin leveyttä, syvyyttä, haluatko harjoitella avaamista, rakentamista, murtautumista. Sen jälkeen muokata siitä tarvittaessa puolustuspelin tai hyökkäyspelin(eli onko tavoitteena harjoitella prässämistä vai sitä pallon hallitsemista). Sitten kun luot erilaiset säännöt ja muokkaat aluetta saat siitä irti sen mikä on tavoitteena.

 

[P.Sihvonen]

Avoin pelikirja ja suljettu pelikirja

Oikeastaan näiden kahden yhdistelmänä syntyy minun keskeisin pointtini. Miten tuo henkilökohtainen taktiikka siirretään harjoituskentältä pelikentälle, ja omaksutaan nimenomaan pelitilanteessa ilman pelikirjakuria?

Ilman että syyllistyn ad hoc -tyyppiseen lisäykseen omien teorioideni suhteen, kysäisen, että pitäisiköhän meidän kehitellä sellaiset kategoriat kuin 'avoin pelikirja' ja 'suljettu pelikirja'?

Valmensin HPK:n B-junioreissa mielestäni avointa pelikirjaa. Viime kädessä ymmärrän tämän niin, että avoimessa pelikirjassa syöttösuunnat eivät ole lukittu määräänsä enempää harjoituksissa ja pelissä ei juuri ollenkaan. Ja edelleen, pelaajat regoivat pelitilanteita tunnistaen, tehdäänkö tilaa vai voitetaanko tilaa. Ja tähän reagointiin osalistuvat kiekollisena hyökkäävän lisäksi kiekottomana hyökkäävät "puheellaan". Meillä puhetta oli esimerkiksi komennot "mennään!" tai "palauta". (Maalivahdilta otin puheet lähes kokonaan poikkeuksellisesti pois, koska maalivahti ajattelee liian "omaa maalia suojelevasti" suhteessa kiekkokontrollijääkiekkoon.) Mikä tässä sitten on ihan ripaus suljettua pelikirjaa? Se, että valmentajana raamini ja yleisohjeeni pelaamiselle oli pyrkimys mahdollisimman korkeaan kiekkokontrolliin. Ynnä tuon alakohtana esimerkiksi se, että harjoittelu ohjasi siihen, että emme hyökkää (muuta kuin viiveellä) viidellä viittä vastaan, emme hyökkää neljällä neljää vastaan, emme hyökkää liikaa kolmella kolmea vastaan; hyökkäämme viidellä neljää vastaan, hyökkäämme neljällä kolmea vastaan, hyökkäämme (tietysti) kolmella kahta vastaan, hyökkäämme kahdella kahta vastaan ja hyökkäämme (tietysti) kahdella yhtä vastaan. Ja "hyökkäämisellä" tarkoitan tässä tilaa voittavaa pelaamista ja "ei hyökätä" tarkoittaa tilan tekemistä. - Tosin omasta mielestäni nuo ohjeeni eivät muljahtaneet liikaa suljetun pelikirjan puolelle, vaan muodostivat viisikolle tarvittavan yhteisen tavan pelata yhteen.

Omassa ajattelussani Pystysuunnan Jääkiekko on enemmän suljetun pelikirjan jääkiekkoa. Samoin se, jossa pelataan prosenttikiekkoa eli puretaan paljon ja pelataan siirtokiekkoja ynnä päätykiekkoja. Samoin pelaaminen, jossa säännönmukaisesti avataan peliä laitaan on suljetun pelikirjan jääkiekkoa.

Pelitilanteisiin reagoiminen on paitsi avointa pelikirjaa myös pitkälti hahmopsykologiaa. Ja tätä hahmopsykologiaa voi harjoituttaa jo hyvin pienille junnuille. Eli luodaan eri asetelmia jäälle, joita pelaaja lähinnä katseellaan hahmottaa: onko vastustajalla puolustavalla puolella esimerkiksi kaksi vai kolme pelaajaa, jos on kaksi, voitetaan tilaa vaikkapa luistelemalla tai syöttömällä eteenpäin, jos on kolme, tehdään tilaa vaikkapa syöttämällä alaspäin.

Miltä tuntuu? Jatketaan keskustelua mieluusti.

Johtava

 

[J.Grönvall]

Tuossa jo edellä vastataan, mutta lisätään nyt vielä, että sen pienpelin kun muokkaa niin että se noudattaa sitä omaa pelitapaa ja niitä asioita mitä siltä haetaan, niin silloin pelitaito kehittyy. Ei siihen tarvita varsinaisesti mitään pelikirjaa harjoitteeseen, vaan ainoastaan harjoite pitää luoda niin että siinä tulee pelinomaisia tilanteita ja ratkaisuja, joissa käytetään pelitaitoa.

Jos sopii niin en lähde viisastelemaan noiden eri harjoitteiden kanssa, koska te tunnette sen maailman paljon minua paremmin. Tässä kuitenkin pyöritään hyvin edelleen sen saman teeman ympärillä, eli nyt kun tavoitteena on kehittää pelitaitoa niin eikö loogisesti ajatellen olisi nimenomaan hyvä asia, jos pelitapakuri olisi suht tiukka.

Ajattelen tämän siis näin:

- joukkueella on selkeä pelitapa - > tästä pelitavasta "johdetaan" erilaiset harjoitukset, mm. nämä pienpelit (kuitenkin samalla opetetaan myös sitä universaalia pelin ymmärrystä) -> harjoitusten vieminen käytäntöön olisi helppoa koska asia olisi pelaajalle jo "tuttu"

- lisäksi pelitapa toisi paljon toistoja pelipaikkakohtaisesti, eli myös peleissä tulisi harjoitusta

Tosin, jos Ranskassa esimerkiksi taktiikka tulee kuvioihin vasta 15-vuotiaana, niin tietenkään ei voi aukottomasti sanoa, että pelitaito syntyy vain pelikirjakurin kautta. Toisaalta voisi kuvitella, että Italiassa taas taktiikka on isossa roolissa jo nuoremmilla (onko?).

Tuo Sihvonen määritelmä avoimesta ja suljetusta pelikirjasta on oikeastaan aika kuvaava. Eli ehkä ajan tässä takaa sitä pitäisikö nuorimmilla edarin pelaajilla ollakin tavallaan suljetumpi pelikirja ja vasta kohti aikuisikää sitä avattaisiin jatkuvasti lisää?

Nyt on vähän jäänyt se kuva viime vuosilta, että on menty juuri toisinpäin tämän asian kanssa, vaikkakin ymmärrän, että tässä on tehty myös virheitä. Mutta onko se virhe tehty juuri sen pelikirjan kanssa?

Esimerkiksi Meidän peli jääkiekossa, voitaisiinko ajatella, että sitä voitaisiin opettaa tällaisella "metodilla"? Pelikirja sisältää tässä tapauksessa "kaiken" mutta alkuun oltaisiin hyvinkin kurinalaisia ja ikään kuin purettaisiin sitä sen myötä, kun pelaajien peliäly (ja pelitaito) kehittyy.