Alvajärven Urho
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Arsenal
Näitä poikkiviheltämisiä ja kysymysten esittämisiä olen miettinyt pajon. Olen niitä harrastanut, mutta siirtynyt paljolti siihen, etten enää laita peliä poikki. Miksi? Siksi, että oikeaa peliäkään ei voi laittaa poikki. Ajattelen, että "pelin on korjattava itse itseään" tai siis "pelaajien on korjattava itse peliä pelin tiimellyksessä tai viimeistään seuraavassa vaihdossa tai seuraavana päivänä tai ensi viikolla tai kuukauden päästä tai seuraavalla kaudella". Toki ko. pelitilanne virheineen on akuutti ja paremmin muistissa juuri nyt, kun pilli soi, mutta koen myös niin, että jatkuva korjaaminen ja etenkin kysymykset vievät rutosti aikaa harjoittelemiselta jäällä. Lisäksi ajattelen, että tehdyt virheet ovat yhtä tärkeitä kuin onnistumiset. Koutsin ei välttämättä pidä liikaa korjata virheitä, vaan määrän kautta pelaaja korjaa aikanaan itse. - Mutta toki treenien ulkopuolella puhun ja kysyn ko. tilanteista etu- ja jälkikäteen. Barcelonassa on muuten jännä periaate: Jos joku harjoite ei kertakaikkiaan suju, sitä ei saa katkaista! (Peliäkään ei voi katkaista...) Ennemminkin valmentajan on itse korjattava harjoitteen asiat ennen huomisen treeniä. Useimmiten kyse on siitä, että harjoitteessa on koutsin puolelta vikaa, koutsi korjaa siitä jotain. - Ja sen olen lopettanut tyystin, että keskeytän harjoitteen, jos huomaan pelaajilla heikkoa asennetta ja huonoa keskittymistä. Ennen otin joukot kasaan heti, annoin löylyn - ja tekeminen parani. Mutta kun taas... peliäkään ei voi keskeyttää... Olen huomannut, että näin toimimalla pelaajat itse korjaavat tekemisensä noin 2 minuutin koheltamisensa jälkeen. Koutsin on oltava vain kärsivällinen ja siedettävä sitä heikkoa alkua, joka joskus osuu kohdalle. - Ja siis tämä kaikki filosofiani sen tähden, että olen ajatellut, että etenkin luominen eli kiekkokontrollijääkiekko vaatii tällaista uutta "pehmeämpää ja kärsivällisempää" johtamisotetta ja -toimia jäätreenissä.
Hyvää keskustelua! ....mutta erityisesti nuorten ja lasten kanssa toimiessa, korjautuuko tekeminen oikeasti? Olet itsekin joskus kirjoittanut, että pelaaja on sokea ja erityisesti harjoitteissa se tosiaan on näin. Jos virheestä ei mainitse, siitä tulee tapa. Porukasta ehkä se pelisilmältään paras sen virheen (pelaamisessa) huomaa ja tunnistaa, mutta keskitason jampat ei. Asenne- tai keskittymisongelmissa virheet huomaa useampi, mutta jos niihin ei puutu, muu porukka yleensä vajoaa samalle tasolla ja jää vain yksittäisiä pelaajia, jotka painavat hyvällä asenteella.
Olen tasan samaa mieltä, että jääaika on liian lyhyt ja kallis katkottavaksi katkomisen ilosta. Joitakin virheitä ei saa päästää läpi, jotkut pitäisi pystyä purkamaan videoilta (jos harjoitukset videoidaan) treenin jälkeen, mutta harjoitteiden tulee olla niin yksinkertaisia, että niissä pystytään harjoittamaan haluttua ominaisuutta, eikä aika mene harjoituksen opettelemiseen.
Muissa lajeissa kuin kiekossa näkee vielä ylemmilläkin sarjatasoilla sitä, että kun on varattu salivuoro puoleksitoista tunniksi, siitä ensimmäinen parikymmentä minuuttia käytetään verryttelyyn (esim. futista pelaten) ja venyttelyyn - itse lajille jää tunti(!) kun vielä lopussakin verrytellään. Jokaisessa valmentamassani joukkueessa, oli sitten NS-seura tai ei - meillä lajiharjoitus kesti 90 minuuttia ja verryttelyt siihen päälle. Verryttelyt tehtiin salin ulkopuolella tai sitten tehtiin lajiverryttely. Kiekossa tässä ei varmasti ole ongelmaa, mutta koskettaa kyllä hyvin monia muita lajeja. Sisä- ja ulkopalloilulajeja.