Pelitaito ja pelikäsitys ovat merkittävimmät asiat missä suomalaiset ovat jäljessä niin jääkiekossa, kuin jalkapallossa. Ja juuri ne ongelmat ovat syntyneet siitä, että pelaajia ei ole osattu opettaa ajattelemaan, havainnoimaan ja reagoimaan.
Tästä lienevät kaikki samaa mieltä. Mutta edelleen minua eniten kiinnostaa miten sitä Suomessa opetetaan, sikäli kun oma logiikkani sanoo yhtä. Ajatukseni on opettaa myös havainnointia samoin kuten koulussa opetetaan matematiikkaa, eli kurinalaisesti perusasioista lähtien. Siitä hiljalleen ymmärryksen ja hahmotuskyvyn karttuessa tuodaan mukaan lisää elementtejä ja haastavampia pulmia. Toistoja, toistoja, toistoja.
Ja samoin kuten matematiikassa, niin peleissä opeteltaisiin hiljalleen asia kerrallaan niitä oman pelipaikan vaatimuksia. Kuten yhteenlaskun perusteiden jälkeen harjoitellaan yhteenlaskuja (ei siis hypitä suoraan kertolaskuun, vaikka numerot on jo opeteltu).
Eli menisikö se lapsilla niin, että ensin perustekniikkaa paljon ja sopivassa iässä sitten hiljalleen pelipaikkoja kehiin ja aletaan selkeän suunnitelman mukaan opettamaan pelipaikkakohtaisia vaatimuksia ja ehkä hieman limittäin myös joukkuetaktiikkaa. Perustekniikkaa sovelletaan pelipaikkakohtaisessa harjoittelussa ja vastaavasti pelipaikkakohtaista harjoittelua (henk.koht. taktiikka) hyödynnetään sitten joukkuetaktiikassa.
Sitä minä en ymmärrä miten kentän oppii hahmottamaan, jos aina pelataan kärjistetysti "jotenkin"? Tai niin, että pelaajan pitää itse keksiä ja löytää oikea ratkaisu. Jälkimmäistä ei voi tapahtua ilman, että koutsi on osannut ohjata pelaajaa ajattelemaan tietyllä tavalla.
No miksi yhtenäinen pelitapa?
Isossa kuvassa ja maajoukkueessa näkisin taas etua siitä, että jokaisella on ollut sama perusopetus. Tällöin nuo opitut mallit (myös pelaajien itseoppimat) ovat linjassa keskenään, ts. pelaajat ajattelevat pelistä samalla tavalla. Syntyy suomalainen pelaajatyyppi.
Nythän juuri itse katson juniorijalkapalloa hyvin läheltä ja ainakin yli 50% jengeistä pelaa juuri sitä sinun kuuluttamaasi "kurinalaista peliä". Eli alin pelaaja potkaisee pallon yli rajasta, ei uskalla pitää sitä, koska "alimmalla kolmanneksella ei saa ottaa riskejä". Samoin vastaavasti joukkue X avaa peliään joka kerta samalla kuviolla, siis joka avauksen. Välillä pallo palautetaan keskeltä kenttää maalivahdille, että voidaan lähteä tekemään samaa avausmallia, mitä on hinkattu harjoituksissa ja minkä mukaan valmentaja aina tahtoo avauksen nähdä. Sitten kun mennäänkin 11vs11 peliin, kenttä on iso ja pelaajien pitäisi osata mukautua erilaisiin tilanteisiin, niin ei osata tehdä asioita tarpeeksi nopeasti ja älykkäästi. Juuri siinä on nyt se ongelma, mitä et taida ymmärtää. Eli jos juniorille opetetaan ylhäältäpäin asiat sanomalla että "Näin teet/näin et tee" hän ehkä toteuttaa tuota, mutta varsinaista oppimista ei tapahdu.
On hyvä olla yleinen pelitapa ja tavoite mitä kohti peliä viedään, mutta sen pitää tapahtua junioreiden oppimisen, oivalluksen ja reagoimisen kautta, ei ulkoa näytettyinä kuvioina tai harjoituksissa hinkattuina väkisin olevina peleinä.
Joo, varmaankin on näin. Mutta kuten sanoin niin en puhu nyt mistään roiskimisesta. Huono pelikirja on pelikirja.
Tässä on kaksi ulottuvuutta: 1. pelikirja, 2. pelin opettaminen sen pelikirjan avulla. Varsinainen pelikirjakurihan liittyy tiukasti jälkimmäiseen, riippuen aina valmentajan metodista se voi olla tiukka tai löysä.
Ja huom! en siis suinkaan tarkoita, että tuota yksiulotteisesta peliä pelattaisiin vuosikausia. Tarkoitukseni oli enemmänkin se, että puolivuosittain tai vuosittain tuodaan aina lisää elementtejä peliin. Eli siinä vaiheessa kun mennään 11 vs 11-peliin (mikä tapahtuu kai aika myöhään?), olisi jokaisella jo olemassa perusymmärrys futiksesta ns. suomalaisen pelitavan mukaisesti.
EDIT.
Jääkiekossa, jos käytän Meidän peliä esimerkkinä, tämä voisi mennä näin:
- käytössä on viisi erilaista avausrytmiä (ja tavallaan pelin rytmiä)
- olen jopa arvottanut nämä niin, että toinen on toistaan vaikeampi:
- helpoin on nopea avaus, se vaatii vähiten kentän hahmotusta ja pelin ymmärrystä, vaikeimmat ovat viivelähtö ja palautus jotka vaativat pelaajalta jo ymmärrystä koko viisikon liikkumisesta, sekä vielä vastustajan viisikon vastaavasta
Näin ollen pelin opettamisen kannalta kysymys kuuluu, ottaako peleihin käyttöön heti kaikki viisi rytmiä, vai aloittaako niin, että on ainoastaan kaksi helpointa rytmiä mukana? Tämä vaatii tietenkin vielä tavoitteen, eli miten halutaan tänään pelata -> miten sovelletaan näitä opittuja rytmejä.
Näkisin, että tällainen looginen lähestyminen auttaa myös pelaajaa, paitsi siten, että tämä pikkuhiljaa oppii nopean pelaamisen periaatteet, niin tämä (parhaat ensimmäisinä) alkaa jo huomata ongelmat joita tällainen "yksiulotteinen" tai pakotettu pelaaminen tuottaa, ja joku alkaa jo kyselemään, että onko tässä järkeä.
Se ei poissulje tietenkään sitä, että harjoituksissa jo vähän tutustutaan muihinkin, opetellaan tekemään ja ymmärtämään, sitä kautta taas peleihin lisää haastetta jne.
No, en tiedä, kertokaa. Sen vuoksi minä kyselen. :)