Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[TosiFani]

...Ketjussa voi ollakin, parilla viimeisellä sivulla vähemmän. Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

edit:

Ja minä uskon, että tämän ketjun aihe on tuollainen poikkeus, hän osaa luultavasti markkinoida pelikirjan vaikka luistelukoululaisille. Valitettavasti P. Sihvosen kaltaisia älykköjä on liian vähän suomalaisessa jääkiekkoilussa.

 

[J.Grönvall]

Implisiittinen oppiminen! pelaaja on voinut oppia sen vaikka pelaamalla jalkapalloa. Hän saattanut oppia sen pihapeleissä onnistumisien ja epäonnistumisien kautta. Olkoot nyt vaikka C-juniori

Eli ennen Meidän peliä, joka nosti tilan teon ja voittamisen tapetille, kukaan ei ole voinut pelin prioriteettejä toteuttaa??
Peli itsessään sisältää nämä tavoitteet. Lapsikin tietää, että maali pitää tehdä, että tulee yksi piste. Jos maali on kaukana lapsi kuljettaa kohti maalia (tilan voittaminen). Jos edessä on este hän yrittää kiertää sen, eli liikkuu sivulle (tilan tekeminen).

Luulen kyllä, että olemme tästä itse asiasta ihan samaa mieltä. Jossain kohtaa kuitenkin tapahtuu "jotain", koska tätä implisiittistä oppimista lienee tapahtunut suomalaisessa juniorivalmennuksessa aiemminkin. Silti pelitilanteita ei tunnisteta eikä niihin osata reagoida oikein läheskään aina. C-juniorin tulisikin ymmärtää ja osata soveltaa tätä asiaa mutta hänenkin on saatava se perusopetuksensa jossain siten, että hän osaa soveltaa tätä oppimaansa isona.

Se on kyllä tavallaan totta, että 90-lukulaisen jääkiekon aikakausi oli nykyvinkkelistä katsottuna epäpeliä mutta toisaalta silloiset sääntötulkinnat olivat ajamassa peliä siihen pisteeseen, että oli jopa parempi luopua pelivälineestä kokonaan!

Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?

Lähtökohta kentällä on se ettei koskaan pidä joutua miettimään miksi. Kuitenkin kun tässä puhuttiin (tai ainakin yritin kirjoittaa) sen rakenteen ja pelikirjakurin kannalta, niin nostan tärkeimmäksi asiaksi pelaajan oman pelirohkeuden sekä pelitaidon.

Joka tapauksessa se pointti oli ehkä eniten siinä, että yksi huono syöttö, väärä ratkaisu (mm. pelirohkeuden puute) tms, saa aikaan tapahtumaketjun, joka voidaan tulkita virheellisesti myös pelikirjan syyksi (eli miksi vain hierotaan omissa).

Jos on pelaajia joilla on puutteellinen pelikäsitys niin silloin vasta tarvitaankin ennalta annetut ohjeet (tämä liittyy enemmän aikuisten peliin jo). Juuri heitä varten pelikirja ja taktiikka tavallaan on. Ja parhaiden pelaajien tulee tässä myös auttaa näitä heikompia, on heidän vastuullaan osata tarjota niin, että tämä voi antaa pelikirjan kutsuman avauksen.

Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.

Se on toki ikävää. Huonojen valmentajien vuoksi myös pelikirja, pelikirjakuri ja vastaavat termit kohtaavat vastarintaa. Hyvä valmentajahan nimenomaan hyödyntää näitä taitavasti.

Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.

Toki valinta on aina kiekollisella. Kiekollisen pitää osata kuitenkin tehdä ratkaisu siitä voidaanko toteuttaa prioriteetti yksi (esim. avaus keskustaan sentterille) ja jos ei voida, niin mikä on seuraava vaihtoehto. Ja tässä kuvaan astuu taas pelikirja, pelikirjakuri ja pelin rakenne jota joudutaan nyt mahdollisesti rikkomaan. Koska eihän tokikaan riitä, että yksi pelaaja tietää mitä tekee, vaan viisikon on liikuttava synkronoidusti.

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Minusta taas pelistä katoaa ilo sillä hetkellä kun siitä viedään säännöt ja taktiikka, eli sitä peliä ei saa pelata oikein.

 

[P.Sihvonen]

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Tämä on väärinkäsitys. Pelikirja ja taktiikka ynnä kontrolli yms. luovat vain vaihtoehtoja (syöttösuuntia). Ja se taas lisää onnistumisia - ja nautintoa. Lapsi ja nuori rakastaa sitä, minkä osaa. Siihen tarvitaan pelikirjaa.
Johtava

 

[erku]

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Jos tätä ajatusta jalostetaan pidemmälle, niin siinä tapauksessahan pianon soittoa harrastavalle lapselle ei saisi valmiiksi antaa nuotteja, vaan antaa vapaasti soitella mitä tahtoo. Tohdin kuitenkin epäillä, että yhdenkään pianonsoittajan opastuksessa näin ei toimita, vaan ohjeet on hyvinkin täsmällisiä ja niitä kanssa noudatetaan. Siitä huolimatta aika moni lapsi kaiketi viihtyy ihan hyvin pianotunneilla.

 

[TosiFani]

Tämä on väärinkäsitys. Pelikirja ja taktiikka ynnä kontrolli yms. luovat vain vaihtoehtoja (syöttösuuntia). Ja se taas lisää onnistumisia - ja nautintoa. Lapsi ja nuori rakastaa sitä, minkä osaa. Siihen tarvitaan pelikirjaa.
Johtava

Olen edelleen erimieltä tästä, ihan kokemusperäisesti. Kontrolli on tarpeen, mutta seinät täytyy olla tarpeeksi leveällä.

 

[TosiFani]

Jos tätä ajatusta jalostetaan pidemmälle, niin siinä tapauksessahan pianon soittoa harrastavalle lapselle ei saisi valmiiksi antaa nuotteja, vaan antaa vapaasti soitella mitä tahtoo. Tohdin kuitenkin epäillä, että yhdenkään pianonsoittajan opastuksessa näin ei toimita, vaan ohjeet on hyvinkin täsmällisiä ja niitä kanssa noudatetaan. Siitä huolimatta aika moni lapsi kaiketi viihtyy ihan hyvin pianotunneilla.

Tämä nyt on täysin haista paska argumentointia. Meinaatko, että pikkujunnut päästetään kentälle ja heitetään kiekot perään!? Pikkujunnuista lähtien harjoitellaan jääkiekkoa. Luistelua, syöttämistä, laukomista, pelitilanteita jne. Yritä edes.

Ja lapsen, joka menee pianotunneille, ei tarvitse osata soittaa orkesterissa.

 

[TosiFani]

...Minusta taas pelistä katoaa ilo sillä hetkellä kun siitä viedään säännöt ja taktiikka, eli sitä peliä ei saa pelata oikein.

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa? Pitääkö hänen koota viisikko kokoon ja lähteä rintamahyökkäyksellä vai voiko hän pyörittää vastustajan viisikon solmuun ja tehdä maalin? Kumpi tukee hänen haluaa harrastaa jääkiekkoa?

 

[J.Grönvall]

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa? Pitääkö hänen koota viisikko kokoon ja lähteä rintamahyökkäyksellä vai voiko hän pyörittää vastustajan viisikon solmuun ja tehdä maalin? Kumpi tukee hänen haluaa harrastaa jääkiekkoa?

Miksi TosiFani aina pitää aloittaa tämä tyhmän esittäminen? Eikö joskus voitaisi vaihtaa ajatuksia ihan asioina?

Sinä puhuit lapsista ja NUORISTA, nyt kyse on onkin ollut koko ajan 7-vuotiaista. No, lienee selvää, että 7-vuotiaan ja 14-vuotiaan peli on hieman erilaista.

Kysymykseesi vastaus: tuossa iässä leikkimieli lienee vielä tärkeintä, eli pojat vielä opettelevat ylipäätään hahmottamaan kenttää, eri ulottuvuuksia, ihmettelevät mikä tikku tässä on kädessä jne. Noin kärjistetysti.

Mutta uskon myös siihen, että jo tuon ikäisille voi jopa hienovaraisesti ajaa sisään jotain taktiikkaa, oppivathan he jo koulussa soveltamaan erilaisia asioita tiettyjen sääntöjen mukaan.

Omaa kummipoikaani katsellessa sitä vain hämmästelee vuodesta toiseen miten pieni mieli voi jo omaksua asioita, esimerkiksi tämä osasi laukoa palloa 3-vuotiaana, siis ymmärsi miten maila on kädessä ja osasi tuottaa jo vähän liikevoimaa palloon.

Siitä on pitkä matka taktiikkaan tiedän, mutta joka tapauksessa.

 

[eagle]

Totean tässä vain yhden elävän esimerkin jalkapallon puolelta. Joukkue X oli voittanut joukkueen y, joukkue X:n pelaajat olivat aina purkaneet pallon heti pois puolustusalueelta valmentajan huutojen kera. Ottelun jälkeen joukkueen y valmentaja ihmetteli sitten joukkueen x valmentajalle että miksi aina potkaistiin vain pallo pois. Noh joukkueen x jakoi kentän taulullaan kolmeen osaan ja sanoi että "tällä alimmalla kolmanneksella ei saa ikinä menettää palloa". Veikatkaapas minkä ikäisten pelistä oli kyse? 7-8vuotiaiden.

Valmentajakollegan tuota kertoessa oma leuka loksahti kyllä auki ja varmistin että oliko joku oikeasti noin sanonut. Tässä klassinen esimerkki siitä miten sekoitetaan aikuisjalkapallo ja pienten junioreiden jalkapallo. Sama koskee jääkiekkoa ja useata muutakin lajia. Pitäisi aina pystyä ymmärtämään näiden ero. Siitä lähtien kuinka paljon lapsi osaa havainnoida maailmaa aina siihen saakka mikä on paras tapa kehittää sitä lasta.

 

[TosiFani]

....Kysymykseesi vastaus: tuossa iässä leikkimieli lienee vielä tärkeintä, eli pojat vielä opettelevat ylipäätään hahmottamaan kenttää, eri ulottuvuuksia, ihmettelevät mikä tikku tässä on kädessä jne. Noin kärjistetysti...

Kysymys oli:

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa?...

Aivan, seitsemän vuotiaalle ei ole olemassa oikeaa tapaa pelata jääkiekkoa. Tai on, kun tekee maalin, pitää tuulettaa kuin "Selänne" (tms. idoli).

Mutta uskon myös siihen, että jo tuon ikäisille voi jopa hienovaraisesti ajaa sisään jotain taktiikkaa, oppivathan he jo koulussa soveltamaan erilaisia asioita tiettyjen sääntöjen mukaan.

Totta kai, harjoituksissa pitää jatkuvasti opettaa peliä, katse ylös, syötä, tee itsesi syötettäväksi jne. Mutta ei koota viisikkoa vielä.

Ja keskutelusta vielä sen verran, että voisitko astua sieltä omasta neliöstä ulos? Syyttelet minua milloin mistäkin,

Miksi TosiFani aina pitää aloittaa tämä tyhmän esittäminen? Eikö joskus voitaisi vaihtaa ajatuksia ihan asioina?

mutta mitään omaa et osaa esittää.

Minusta pikkujunnuille pitää ehdottomasti opettaa jääkiekon perusjuttuja, mutta pelikirjalla seitsemänvuotias ei tee mitään.

 

[Osmo Rapeli]

Minusta pikkujunnuille pitää ehdottomasti opettaa jääkiekon perusjuttuja, mutta pelikirjalla seitsemänvuotias ei tee mitään.

Erikoinen pelikirja, jos se ei sisällä jääkiekon perusjuttuja...

 

[TosiFani]

Erikoinen pelikirja, jos se ei sisällä jääkiekon perusjuttuja...

Ja seitsemän vuotiaan pitää ymmärtää mitä tarkoitaa pelikirja??

 

[Osmo Rapeli]

Ja seitsemän vuotiaan pitää ymmärtää mitä tarkoitaa pelikirja??

Ei aikuisen ja lapsen pippelikään ole samanlainen, mutta molemmat pissaavat sillä.

Kyllä seitsenvuotias palloilija jo oppii esimerkiksi sen, että kaverin on helpompi syöttää hänelle, jos hän ei seiso vastustajapelaajan takana. Osa seisoo kauden alussa, osa vielä kauden lopussakin, mutta osa oppii jo tuossa iässä hakemaan paikkaa tyhjältä alueelta. Sieltä se pelikirja lähtee rakentumaan.

 

[TosiFani]

Ei aikuisen ja lapsen pippelikään ole samanlainen, mutta molemmat pissaavat sillä.

Kyllä seitsenvuotias palloilija jo oppii esimerkiksi sen, että kaverin on helpompi syöttää hänelle, jos hän ei seiso vastustajapelaajan takana. Osa seisoo kauden alussa, osa vielä kauden lopussakin, mutta osa oppii jo tuossa iässä hakemaan paikkaa tyhjältä alueelta. Sieltä se pelikirja lähtee rakentumaan.

Sinä juuri selitit yksittäisen pelitilanteen, joita pitää ehdottomasti opettaa pikkujunnulle. Minun käsittääkseni tämän tyylistä neuvontaa on harjoitettu jo siffan toimesta siellä ulkojäällä.

Jääkiekon perusjuttuja pitää harjoitella pikkujunnusta lähtien, mutta kukaan ei saa tulla sanomaan pikkujunnuille mikä on oikea tapa pelata jääkiekkoa.

 

[J.Grönvall]

mutta mitään omaa et osaa esittää.

Heh, no tulihan se taas sieltä.

Btw, oma suosikkini on se kun valitit PELITAPAketjussa miten siellä pelitapa on korostetussa asemassa keskustelussa. :)

 

[Watson]

Noh joukkueen x jakoi kentän taulullaan kolmeen osaan ja sanoi että "tällä alimmalla kolmanneksella ei saa ikinä menettää palloa". Veikatkaapas minkä ikäisten pelistä oli kyse? 7-8vuotiaiden.

Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.

Tuloksen kannalta tuo sivurajaratkaisu olisi ehkä ollut turvallisempi. Pelitavan kannalta noista sivurajapotkijoista ei kuitenkaan ikinä tule sellaista pelaajaa jolle voi avata mitään pelikirjaa, kun povitaskusta ei löydy koskaan mitään muuta riskitön tapa luovuttaa pallo vastustajalle.

 

[Mänizeri]

Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.

Tuloksen kannalta tuo sivurajaratkaisu olisi ehkä ollut turvallisempi. Pelitavan kannalta noista sivurajapotkijoista ei kuitenkaan ikinä tule sellaista pelaajaa jolle voi avata mitään pelikirjaa, kun povitaskusta ei löydy koskaan mitään muuta riskitön tapa luovuttaa pallo vastustajalle.

Ehkä se keskustelun arvoinen asia tässä on, että miten sinun mielestäsi alimpana pelaajana harhauttelu sitten kehittää parempia pelaajia, koska tavallaan sekin on sitä pelin pakottamista, ja sellainen kuitenkin kitketään enemmän ja vähemmän pois aikanaan? Miksi sellaista pitäisi tukea? Se voidaan tulkita itseluottamukseksi, haluksi kehittyä jne., mutta eikös se ole myös tyhmää pelin näkökulmasta? Eikö enemmän pitäisi keskittyä niihin ratkaisumalleihin, jolla pallo saadaan näissäkin tilanteissa omille, ettei tarvitse potkaista sivurajasta yli?

Mitä itse jalkapalloa olen seurannut, niin en kovin montaa kertaa ole huipputason otteluissa nähnyt, että alin pelaaja tuollaisessa tilanteessa yrittäisi selkeällä 1-1 harhautuksella ratkaista tilannetta, että mennään ja haastetaan naamatusten vastustajaa kun itse olet alimpana pelaajana. Yleensä harhauttelu tällaisissa tilanteissa liittyy siihen tilan tekemiseen, jotta voidaan purkaa tilanne tai saadaan se tila syötölle aikaiseksi. Harvoin kukaan menee sukkana ohi toisesta. On sekin sitä aivotoimintaa, että valitsee joukkueen kannalta parhaan ratkaisun.

Toki 9-vuotiaiden pitää saada kokeilla rajoja ja tässä tapauksessa se tilanne kannattaisi käydä joukkueen kesken läpi, jotta tässä ei nyt taas käy niin, että kaverin itseluottamus syödään lopullisesti ja siitä samasta virheestä muistutetaan jatkuvasti. Toisaalta, ollaan taas siinä problematiikassa, että entä jos jotain on sovittu eli on jokin taktiikka mitä pitää noudattaa (vaikka se olisi kuinka tyhmää tahansa), muut tekevät miten on sovittu ja sitten yksi poikkeaa... Ja siellä on saattanut olla ohje, että puretaan yli rajasta, jos ei ole syöttöpaikkaa, jotta saadaan porukka kasaan ja prässi ei johda maaliin omaan päähän. Tämä ei välttämättä kehitä ketään, mutta entä jos kaikki menisivätkin tekemään sitä toista ääripäätä, että alimpana pelaajana pitää selvittää 1-1 -tilanne harhauttelemalla, vaikka et juuri koskaan näe sellaista parhaiden tekevän? Sivurajalta yli pelaamista kyllä näkee varsin usein.

Ratkaisuina näissä näkee, että joko juostaan ajoissa pallon kanssa väljemmille vesille (tavallaan 1-1 tilanteen ratkaisu, ennen kuin tulee tiukka paikka) tai sitten suojataan palloa rajojen läheisyydessä ja potkaistaan kaverin kautta pallo yli rajasta, ja heitto omille. Tai pelataan omalle maalivahdille (koska se syöttösuunta harvoin on pois pelattuna). On varmasti muitakin. En nyt ihan mitalia lähtisi antamaan, jos menettää pallon alimpana pelaajana, koska huipputasollakaan ei niin toimita. Ratkaisu oli pelin kannalta huono ja siihen ei mielestäni pitäisi kannustaa. Paha tosin sanoa, kun ei itse ole nähnyt tilannetta eikä sitä, miten on ohjeistettu. 9-vuotiailla on yleensä isät/äidit valmentamassa eivätkä he tosiaan jaksa/ehdi opettaa kaikkea, jos ylipäätään osaavat.

 

[Watson]

Ehkä se keskustelun arvoinen asia tässä on, että miten sinun mielestäsi alimpana pelaajana harhauttelu sitten kehittää parempia pelaajia, koska tavallaan sekin on sitä pelin pakottamista, ja sellainen kuitenkin kitketään enemmän ja vähemmän pois aikanaan? Miksi sellaista pitäisi tukea? Se voidaan tulkita itseluottamukseksi, haluksi kehittyä jne., mutta eikös se ole myös tyhmää pelin näkökulmasta? Eikö enemmän pitäisi keskittyä niihin ratkaisumalleihin, jolla pallo saadaan näissäkin tilanteissa omille, ettei tarvitse potkaista sivurajasta yli?

Tämän ikäisillä prioriteettina pitäisi olla pelirohkeus ja uskallus pitää pelivälinettä hallussa. Kuten HN korosti; prässin alta ulos pelaamiseen. Sinällään sen pelikaverin pitäisi tulla auttamaan liikkumalla pois syöttövarjosta. Olen itsekin sitä mieltä että toki tämän ikäisillä pitäisi ns. 'sarjapeleissä' olla tavoitteena ottelun voittaminen ihan vain senkin takia että opitaan aktiivista prässäystä ja palollisena/pallottomana liikkumista ja totutaan siihen että ottelun voittamiseen pitää tehdä töitä. Sen sijaan en tässä iässä lähtisi vielä roiskimaan tulosta hakemalla, on se pitkän vetämistä vastustajan päätyyn tai pallon potkaisemista sivurajasta yli. Sinällään sivurajasta yli vetäminenkin on ok, mikäli se tapahtuu esim. juoksupallossa jossa puolustaja ja hyökkääjä kirmaavat pallon perässä ja puolustaja ratkaisee kamppailutilanteen itselleen helpoimmalla tavalla jos huomaa ettei voi saada pelivälinettä haltuun.

Kuten kerroit, tuossa alkuperäisessä tilanteessa puolustaja olisi voinut lähteä juoksemaan sivusuunnassa ja huutaa apuja, palauttaa maalivahdille tai yrittää hyökkääjän harhautusta. Nyt yritti viimeistä ja sai haukut, ainakaan minä en hakisi tämän ikäiseselle tulosta noin aktiivisesti ohjeistamalla pelaamaan sitä helpointa ratkaisua. Olen Eaglen tapaan sitä mieltä että tällä helpon ratkaisun tavalla saadaan kyllä niitä kolmoskentän työhevosia, mutta saadaanko sitten niitä pelillisiä johtajia onkin sitten eri asia.

 

[J.Grönvall]

Oikea palaute ko. pojalle valmentajalta kuuluisi osapuilleen näin: "hienoa, että uskalsit yrittää pallon pitämistä hallussa. Me emme koskaan halua luovuttaa palloa ilmaiseksi vastustajalle. Mutta olisiko joku muu ratkaisu ollut parempi kuin harhautus noin vaarallisessa paikassa?". Kyllä sieltä sitten aika nopeasti pelaajalta itseltään nousee vastaukseksi syöttäminen, liikkuminen pois prässin alta, jne.

Hyvin sanottu! Ja samalla opettaa muillekin pojille miten autetaan joukkuekaveria tuollaisessa tilanteessa.

Pelin kannalta, jos puhutaan aikuisten/huipputason pelaajista, tuollainen tilanne, että harhautus on pakko tehdä on vähintään poikkeuksen poikkeus. On tietenkin eroa sillä ajautuuko pelaaja tahtomattaan tähän tilanteeseen, vai tekeekö yksinkertaisesti väärän ratkaisun. Lähtökohta on ainakin omasta mielestäni se, että alin pelaaja ei ala koskaan harhauttelemaan ja pelin kannalta rajasta yli potkaisu on yleensä oikea ratkaisu.

Kai sen voisi tiivistää jotensakin niin, että tällaisissa poikkeustilanteissa (alin pelaaja joutuu harhauttamaan) marginaalit ovat aina pienemmät ja virheen sekä pallonmenetyksen mahdollisuus kasvaa jo huomattavan paljon.

 

[Mänizeri]

Tärkeintähän tuossa Watsonin kuvaamassa tilanteessa on se, että nuori pelaaja uskaltaa yrittää omaa ratkaisua, joka pitää pelivälineen oman joukkueen hallussa, sen sijaan, että luovuttaisi pallon suosiolla vastustajalle. Epäonnistunutta harhautusta parempia vaihtoehtoja on tietysti lukuisia, mutta mitäs, jos se harhautus olisikin onnistunut? Silloin kyse olisikin yhtäkkiä ollut pelirohkeasta, oman joukkueen peliä edistävästä, hallitusta riskinotosta, jolla saatiin aikaan ylivoimatilanne laidalle. Varmasti tuo (kuvauksesta päätellen totaalisen typerä) valmentajakin olisi silloin suitsuttanut pojan taitoa. Sivurajan yli potkimisen oppii helposti vielä aikuisenakin, mutta pelitaitojen herkkyyskaudella hukattuja mahdollisuuksia kehittymiseen ei saa koskaan enää takaisin. Oikea palaute ko. pojalle valmentajalta kuuluisi osapuilleen näin: "hienoa, että uskalsit yrittää pallon pitämistä hallussa. Me emme koskaan halua luovuttaa palloa ilmaiseksi vastustajalle. Mutta olisiko joku muu ratkaisu ollut parempi kuin harhautus noin vaarallisessa paikassa?". Kyllä sieltä sitten aika nopeasti pelaajalta itseltään nousee vastaukseksi syöttäminen, liikkuminen pois prässin alta, jne.

Jep, ja yritin vain viedä asian yleisemmälle tasolle irti tästä kyseessä olevasta jutusta, joka tapauksena on jälleen osoitus siitä typeryydestä joka junioireissa aika ajoin nostaa päätään. Lapset ovat lapsia, se pitäisi muistaa ja rajoja pitää saada kokeilla. Miten voi ikinä onnistua, jos ei koskaan ole tehnyt virheitä?

Totta kai pitää myös kannustaa pelirohkeuteen. Eikä sivurajan yli kannata aina potkia. Toisaalta, olen sitä mieltä myös, että siinäkin tapauksessa että harhautus olisi onnistunut, niin olisi syytä ottaa asiaan kiinni ja tehdä se selväksi että noin toimimalla pitkässä juoksussa tilanteista voi selvitä sen kerran kymmenestä, tai harvemmin. Voi olla, että 9vee-sarjoissa se toimii useammin, jossa vastustajien kirjo on mitä moninaisin ja antaa jätkien (/likkojen) pitää palloa. Mutta sitten, kun ollaan siinä iässä, että prässääjäkin osaa jo laittaa painetta oikeampaan aikaan ja oikeassa kulmassa, niin todennäköisyys pallon pitämiseen harhauttelemalla vastustajia, pienenee.

Mitä olen seurannut esim. futiksen toista divisioonaa, niin siellä näkee paljon mm. laitapelaajien haastamisia joissa pallo menetetään 9 kertaa 10:stä. Toki se on hienoa, että kun se kaveri kerran sieltä puolustajasta ohi tulee, niin hyökkäyksestä tulee näyttävä soolo. Toisaalta 9 kertaa omat joutuvat juoksemaan turhaan ylös ja vielä kovempaa alas, kun se pallo on menetetty vaikka vaihtoehtona olisi ollut pelata esim. hidastamalla ja laittaa helppo syöttö esim. omalle laitapuolustajalle. Viihdyttäväähän tämä on ei siinä mitään, peli aaltoilee jne. Ja samalla katsomosta kehutaan sitä laitapelaajaa, kuinka "se on taitava ja uskaltaa haastaa, se uskaltaa sitä ja tätä". Jossain toisessa maassa tällaista pelaajaa saatettaisiin kutsua tyhmäksi ja hänet otettaisiin pois kentältä... Mutta ehkä tällainen sallittakoon alasarjoihin, sitähän se kiekossakin on.

Tämä lienee sellainen junnuvalmentajan linjanvetoasia, paljonko sallitaan näitä (huipputasolle yltiöpäisiä) ratkaisuja. Ei nollatoleranssia (kuten esimerkkitapauksemme), mutta joku järki olisi syytä pitää mukana. Enemmän kannattaisi vaatia ottelutilanteissa toimimaan siten, että osaa toimia myös "kestävämmältä pohjalta". Harjoitukset ja höntsät ovat sitten eri juttu.

 

[P.Sihvonen]

On pelikirjaakin korkeampi asti: seura-identiteetti

Jos jatketaan futiksen puolelta, niin Ilveksessä (ehkäpä Suomen ykkösseura ikäluokissa 99 - 06) pelaajille opetetaan jo ensimmäisenä edustusjoukkuevuonna (Taitokoulussa), minkälaista jalkapalloa Ilves pelaa ja mitkä arvot Ilveksen pelissä korostuvat. Kaikissa ikäluokissa - kenttäpelaajien määrästä riippumatta - painotetaan pallokontrollia, uskallusta pitää pelivälinettä hallussa, syöttöpeliä ja aktiivista prässiä heti pallonmenetyksen jälkeen. Jo 5 vs. 5 -pelissä on selvät pelipaikkaroolit (kärki, laidat, pohja, mv), joiden mukaista pelaamista kaikki pääsevät vuorollaan harjoittelemaan myös sarjaotteluissa. Pelin avaamiseen ja prässin alta ulos pelaamiseen on selkeät ohjeet, kuten myös sijoittumiseen ja prässijärjestykseen vastustajan avatessa. Erikoistilanneroolit määrittyvät pelipaikkojen mukaan riippuen siitä, millä kentän alueella ollaan. Pelin ohjaamisessa korostuu juniorien oivalluttaminen (valmentaja ei huuda valmiita ratkaisuja, vaan kehottaa lukemaan peliä) ja pelirohkeudesta kehuminen.

Tässä on kokonaisuudessaan esimerkki siitä, mitä on junioreissa niin kutsuttu pelikirjavalmentaminen.

Hienoa on se, että tässä Ilveksen esimerkissä on tavallaan vielä yksi kunkin valmentajan pelikirjaakin isompi ja pyhempi asia, se on SEURAN IDENTITEETTI. Jalkapalloidentiteetti. Eli futis-Ilveksen itseymmärrys ja -tuntemus siitä, millaista jalkapalloa halutaan pelattavan. Tästä identiteetistä sitten johdetaan pelikirja, ja tuo pelikirja ohjaa jokaikistä peliä, treeniä ja palaveria, jonka joukkue käy.

Johtava

 

[P.Sihvonen]

Tämä lienee sellainen junnuvalmentajan linjanvetoasia, paljonko sallitaan näitä (huipputasolle yltiöpäisiä) ratkaisuja. Ei nollatoleranssia (kuten esimerkkitapauksemme), mutta joku järki olisi syytä pitää mukana. Enemmän kannattaisi vaatia ottelutilanteissa toimimaan siten, että osaa toimia myös "kestävämmältä pohjalta". Harjoitukset ja höntsät ovat sitten eri juttu.

Olen tässä asiassa samoilla linjoilla.

Tyttäreni viulunsoiton myötä olen päässyt sivusta ja tuntumalta seuraamaan sitä, miten orkesterit harjoittelevat ja elävät.

Jousiorkesteri (ja muut pienemmät orkesterit), jos mikä, on taiteen tekemistä lapsista aikuisiin. Olen päässyt käsitykseen, että se luovuus orkesterissa ei kärsi tippaakaan, päinvastoin, siitä, että jouku ei yhtäkkiä päästä soittimestaan jotain aivan käsittämätöntä ääntä. Aivan alusta asti pyritään soittamaan enemmän tai vähemmän "pelikirjan" mukaan.

Johtava

 

[mjr]

No, minusta on aika selvää, että jos Suomessa on löydetty viisasten kivi poikkeuslahjakkuuksien löytämiseen ja kasvattamiseen niin asia on erittäin ok. Jotenkin tuntuisi siltä, että Ruotsi, meihin kaikkein parhaiten, ylivoimaisesti parhaiten, verrattavissa oleva maa on jo löytänyt tehokkaan järjestelmän, meidän järjestelmäämme järkyttävästi tehokkaamman, mutta jos ajatellaan, että 4-7 -vuotiaiden systemaattinen ohjaaminen nöyrään pelikirjapelaamiseen on avain onneen niin sittenhän tulemme näyttämään kaikille taivaan merkit. Myös Ruotsille. Kuten "Johtava" on sanonut niin NS on jo historiaa eikä tässä ole kuin taivas rajanamme 1. kierroksen varauksia tuottaessamme opetettuamme heidät 5-vuotiaina Meidän Peliin.

 

[eagle]

Mitä olen seurannut esim. futiksen toista divisioonaa, niin siellä näkee paljon mm. laitapelaajien haastamisia joissa pallo menetetään 9 kertaa 10:stä. Toki se on hienoa, että kun se kaveri kerran sieltä puolustajasta ohi tulee, niin hyökkäyksestä tulee näyttävä soolo. Toisaalta 9 kertaa omat joutuvat juoksemaan turhaan ylös ja vielä kovempaa alas, kun se pallo on menetetty vaikka vaihtoehtona olisi ollut pelata esim. hidastamalla ja laittaa helppo syöttö esim. omalle laitapuolustajalle. Viihdyttäväähän tämä on ei siinä mitään, peli aaltoilee jne. Ja samalla katsomosta kehutaan sitä laitapelaajaa, kuinka "se on taitava ja uskaltaa haastaa, se uskaltaa sitä ja tätä". Jossain toisessa maassa tällaista pelaajaa saatettaisiin kutsua tyhmäksi ja hänet otettaisiin pois kentältä... Mutta ehkä tällainen sallittakoon alasarjoihin, sitähän se kiekossakin on.

Tämä lienee sellainen junnuvalmentajan linjanvetoasia, paljonko sallitaan näitä (huipputasolle yltiöpäisiä) ratkaisuja. Ei nollatoleranssia (kuten esimerkkitapauksemme), mutta joku järki olisi syytä pitää mukana. Enemmän kannattaisi vaatia ottelutilanteissa toimimaan siten, että osaa toimia myös "kestävämmältä pohjalta". Harjoitukset ja höntsät ovat sitten eri juttu.

Minä taas olen katsonut Suomen maajoukkuetta ja siellä ei haasteta käytännössä koskaan 1vs1. Koska ei riitä uskallus, ei taito, eikä nopeus. Sen sijaan pelataan varmempaa syöttöä alaspäin/poikittain ja usein sekin sitten epäonnistuu ja taas vastustaja pääsee palloon. Suomen maajoukkueessa ei ole tällä hetkellä YHTÄKÄÄN pelaajaa joka haastaisi peleissä 1vs1 pääsemällä ohitse tilanteesta. Erittäin huolestuttavaa, joskaan ei ainoa ongelma toki.

Siispä jos näen kentällä(omassa tai vastustajan) joukkueessa pelaajan joka oikeasti pystyy haastamaan 1vs1 tilanteessa vastustajan kuin vastustajan sekä ohittamaan hänet, niin ilman muuta olen iloinen. Kuitenkin jalkapallossa on tavoite tehdä maali ja jos et vähintään osaa pelata jalkaasi vapaaksi aikuisissa, niin vaikea on peliä pystyä edistämään. Se on sitten aina seuraava askel 1vs1 pelaamisesta mennä 2vs1/2vs2 pelaamiseen, missä mietitään että milloin haastaa, milloin syöttää. Sitten miettiä mihin syöttää, jos syöttää, sitten lisää pelaajia mukaan yhtälöön jne. Mutta jos alunperin 1vs1 et saa sitä jalkaa vapaaksi, niin heti on kauhean iso osa pelistä mihin et koskaan pääse "käsiksi". Samoin jos heti prässin alla luovut pallosta, niin vaikea sitä on aikuisenkaan oppia pelaamaan prässin alla tai pienessä tilassa. Siitä tulee turhan helppo tapa päästä "ongelmista pois".

Tuossa esimerkkitilanteessa mielestäni pitäisi tietää paremmin tilanne, mutta jos tilanteessa olisi 9-vuotias voinut syöttää kaverille esim. laitaan, joka oli vapaana, niin sitten se olisi varmasti ollut suositeltava vaihtoehto. Samoin jos maalivahdin kautta olisi voinut kierrätää/pelata itsensä pelattavaksi, niin sekin olisi ollut hyvä vaihtoehto. Jos taas muut omat pelaajat pelasivat päin peetä ja eivät pelanneet itseään pelattavaksi, niin ennemmin haluaisin nähdä että se alin kaveri yrittää pelata jalan vapaaksi/ohittaa vastustajan, kuin luovuttaa pallon ehdon tahdoin pois.

Itse yritän pitää ehdottomat käskyt pois omasta valmennuksestani, mutta kyllä aika ehdoton on sellainen että koskaan ei palloa anneta suosiolla vastustajalle, vaan loppuun saakka sitä yritetään pitää omilla. Jos et pysty syöttämään, etkä haastamaan, niin sitten vaikka suojaat palloa sen aikaa että oma kaveri tekee itsensä pelattavaksi.

HN, äläs nyt liioittele kuitenkaan, Ilves on varmaan top-5 jengi Suomessa junioreissa(noissa ikäluokissa missä puhuit), muttei kuitenkaan paras. Edellä ainakin HJK, KäPa ja sitten samoissa TPS:ää jne. Kehitys kyllä sinänsä todella merkittävää, että 10-vuotta sitten Ilves oli todella kaukana Suomen kärjestä. Nopeasti voi tapahtua paljon, tästä vielä parempi esimerkki tuo KäPa.

Ja jotta ei pelkästään jalkapallosta, niin mielestäni tuo esimerkki mitä Ilves edustaa jalkapallossa olisi hyvä jääkiekonkin puolelle. Selvä yhtenäinen linja, jossa korostetaan pelirohkeutta ja sitä, että jos menetät pelivälineen, niin voita se heti takaisin. Ja kun voitat, niin mieti jo valmiiksi mikä on seuraava ratkaisu pelivälineen kanssa.

edit:Kuriositeettina sovittiin aikanaan poikien kanssa että 5vs5 fudiksessa/futsalissakaan ei oteta palloa käteen, kun oma pelaaja syöttää pallon maalivahdille, vaikka tämä sääntöjen mukaan olisi mahdollista. Tämä sitten voi aiheuttaa joskus vaaratilanteita, jopa maaleja vastustajalle, mutta eipä se mitään haittaa. Siinäpähän huomataan mitä virheitä tehty, esim. liian hiljainen syöttö/ei ole tehty itseä pelattavaksi, jne. Samalla maalivahtina pelaava kaveri oppii pelaamaan paineen alla jaloin ja katsomaan jo ennakkoon mihin palloa avata. Lopputuloksena varmaankin 1-2 maalia tuon takia kauden aikana omiin, mutta valtavasti oppimista tärkeistä asioista.

 

[P.Sihvonen]

Helmiä - mutta ei sioille

Esimerkiksi Ilveksessä yhden ikäluokan pojat jaetaan peliryhmiin tyypillisesti näin: yksi peliryhmä pelaa vuotta vanhemman ikäluokan Piiriliigaa, yksi vanhemman ikäluokan Piiridivaria ja kaksi oman ikäluokan Piiriliigaa. Näin kaikille saadaan haastavia otteluita, joissa kuitenkin saadaan myös paljon onnistumisen elämyksiä ja voidaan yhdistää voitosta pelaaminen tasaiseen peliajan jakamiseen.

Hyvä näin. Vaan nyt olemme sellaisen keskustelun ytimessä, jonka tiimoilta nöyrästi toivon, että "harrastetason ihmiset" ja harrastetason nimimerkit eivät siihen osallistuisi.

Kun oli "kaikki pelaa" ja "puolen pelin takuu", alkoi tapahtua kummia. Fiksut aikuiset alkoivat järjestää lapsia ja nuoria kykynsä mukaan ja välillä jopa järjestelmää kiertäen tasoryhmiin.

Otan kuvitteellisen ja asetelmaa avaavan esimerkin futiksesta. Oletetaan 20 junioripelaajaa. Ennen Nuori Suomi -aikaa 10-13 poikaa pelasi enemmän ja noin 7-10 poikaa istui enemmän tai vähemmän penkillä. Kas, tuli puolen pelin takuu. Maintsemani fiksut aikuiset järjestivät asian niin, että perustettiin kaksi 10 pelaajan joukkuetta, ja, kas, kaikki saivat pelata yllin kyllin - omalla tasollaan.

Nyt tulee helmiä (myös sioille): Kun kaikille on luvassa peliaikaa omalla tasollaan, emme ole enää urheilun piirissä. Urheilun eetokseen kuuluu, että peliajasta pitää KILPAILLA. Kun pelaaja sai 10 ylhäällä, 10 alhaalla -mallissa pelata yllin kyllin, hän oli koko ajan varma peliajastaan. Korostan: Se ei ole urheilua. Se ei johda pelaajan kannalta maksimaaliseen suoritukseen.

Kuvitellaan, että joukkueessa pelaa 10 pelaajaa ynnä veskari. Silloin siinä PITÄÄ olla, jos kyse on urheilusta, vähintään 14 kenttäpelaajaa ja kaksi veskaria KILPAILEMASSA siitä, ketkä pääsevät pelaamaan. On oltava terve asetelma, jossa 14:sta noin 7 nukkuu yönsä huonosti siksi, että huomenna on peliin valmistava treeni, jonka perusteella valitaan pelaamaan 10+1. Vain ankara kilpailu panee lapsen ja nuoren ja aikuisen urheilussa lyömään aivan kaiken likoon. Ja sitähän urheilu on, kaiken ja enemmänkin likoon lyömistä.

Urheilu ei ole sitä, että aikuiset järjestävät kaikille lapsille ja nuorille peliaikaa.

Jos edellä kuvaamaani tematiikkaa ei ymmärrä, on uhreilun suhteen "harrastetason ihminen" (Jani Sievisen termi, muuten).

Johtava