Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 864 649
  • 13 133

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sen verran kommentoisin, että kenelle tahansa kiekkoa seuraavalle nuo kaksi juttua, tilan voittaminen ja sen tekeminen; niiden bongaus jääkiekko-ottelusta ja joukkueen pelitavasta on välillä erittäin hauskaa puuhaa. Tai etenkin on ilo huomata, jos uusi valmentaja on tuonut jotain kyseisen fiksua ajatusta joukkueen pelitapaan. Se luo jääkiekko-otteluun pientä uutta lisämaustetta esimerkiksi sillä tavalla, että nykyisin keskialueenkin pelin seuraaminen on kiinnostavampaa, kun keskialue on muutakin kuin läpisyöttöjen kärkkymistä tai alivoimaista puskemista trappiin.
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tästä pitää keskustella laajasti!

Samaa mieltä ja nyt täytyy kelata taaksepäin ja katsoa mitä täällä on kirjoitettu. Toisaalta tätä varten voisi avata uuden ketjun. Mielenkiintoista settiä.

Ja jos vain löytyy eri lajien edustajia, jotka sattuisivat täällä pyörimään, arkku auki, niin saadaan ns. "poikkitieteellisyyttä" ... (Olen useaan otteeseen ihmetellyt, että miksi Suomessa ei laajasti koota eri palloilulajien edustajia vaikka Vierumäelle 2 x vuodessa, mutta ehkä se on liian raskas savotta? Niin paljon kun on varmasti olisi opittavaa myös toisilta)
 
P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Totta!

Sen verran kommentoisin, että kenelle tahansa kiekkoa seuraavalle nuo kaksi juttua, tilan voittaminen ja sen tekeminen; niiden bongaus jääkiekko-ottelusta ja joukkueen pelitavasta on välillä erittäin hauskaa puuhaa. Tai etenkin on ilo huomata, jos uusi valmentaja on tuonut jotain kyseisen fiksua ajatusta joukkueen pelitapaan. Se luo jääkiekko-otteluun pientä uutta lisämaustetta esimerkiksi sillä tavalla, että nykyisin keskialueenkin pelin seuraaminen on kiinnostavampaa, kun keskialue on muutakin kuin läpisyöttöjen kärkkymistä tai alivoimaista puskemista trappiin.

Se on juuri noin! Moderni jääkiekko moninaistuu, on variaatioita.

Koin jännän jutun 2009 syksyllä, kun Mussukkani (vol.1) aivan perusteellusti ihmettelivät ja kysyivät minulta ja Yrjänheikiltä, että miten niin me emme muka hyökkää KESKIALUEELLA kolmella neljää vastaan, vaan palautamme?

Joukkue meinasi kriisiytyä tuohon "palauttamiseen" keskialueelta, koska eihän niin ollut aiemmin jääkiekkoa pelattu juurikaan. Joskus marraskuussa Mussukat (vol.1) oivalsivat, että jopa neljällä neljää vastaan hyökkääminen tarkoittaa keskimäärin yhtä kuin kiekon vapaaehtoista luovuttamista vastustajalle - ja sehän oli vastoin pelikirjamme yhtä pääperiaatetta, koska halusimme pitää pelivälineen itsellämme.

Johtava
 
lunar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Jääkiekkojoukkueen toimitusjohtajan kutsuminen mukavitsikkäästi perätuhtomieheksi vesittää viestin, jossa voisi jotain järkevääkin sisältöä olla aika täydellisesti. Ilmeisesti tämä henkilökohtaisuuksiin menevä kuittailu on analyytikon tai sivupersoonansa tapa toimia. Olisi mielenkiintoista tietää johtuuko tämä siitä, että kun itse joutuu ajelemaan mopolla, on katkera niitä kohtaan joiden sosioekonominen asema mahdollistaa purjehtimisen?
 
P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
"Tahton tietysti", kuten Uuno sanoi häissään

Missä noin rumasti on laitettu, Twitterissä? Perätuhtomies? Jokerit?

Tällaisena viherpunertavana ajattelijana en perusta sosioekonomisesta asemasta. Kannatan kaiken tasaavaa hyvinvointivaltiota, oikeasti.

Rikastun vain kuten Uuno Turhapuro, jos pääsen rikkaisiin naimisiin. Mutta se nyt on vain toiveajattelua.

Johtava, vasemmalta
 
P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Puhun juuri niistä tilanteista milloin pelataan näitä ns. poikkeustilanteita. Niiden tunnistamisessa kun vaaditaan juurikin sitä pelinlukemista erittäin paljon. Missä vain palloilulajissa. Toki usein voi korostua joku fyysinen ominaisuus(esim. nopeus) näissä tilanteissa. Eli nopeampi kaveri voi tukea hyökkäystä useammin jääkiekossa, kuin hidas. Tämä kärjistetysti. Kuitenkin koen että esim. Erik Karlsson ei pelaa peliään vain sen mahtavan luistelunsa kautta, vaan myös juuri sen että lukee peliä niin erinomaisesti. Näkee syöttölinjat/-kulmat, tietää juuri kuinka syvälle voi mennä tukemaan että silti ei pelaa itseään ulos, jne.

[--]

Tavoitteena jääkiekossakin kun on luoda ylivoimatilanteita kentällä, luoda tilaa ja aikaa itselle/joukkueelle. Tässä vaaditaan juuri sitä että pelaaja pystyy tunnistamaan tilanteen ja sen vaativan ratkaisun.

[--]

Ja näissä kaikissa Suomi on jäljessä maailmaa. Eli pelitilanteiden lukemisessa ja pelitaidossa muutenkin. Tämän takia Suomi on tuottanut vuosia 3-4 kentän jyriä ja maajoukkueessa ihmetellään kun maalinteko on vaikeaa, jne.

Mielestäni suomalainen jääkiekkoilu on noissa asioissa jäljessä, mitä tulee 1985-1994 -syntyneisiin pelaajiin. Ja siis nimenomaan yksilötasolla.

Mutta laajemmissa silmänaloissa, jos tarkastellaan Leijonia, ja sanotaan 1970-1984 -syntyneitä, niin suomalaiset yksilöt ovat olleet maailman parhaita pelitilanteiden lukemisessa ja pelitaidossa. Tai, no, ovatkohan sittenkään olleet... palaan siihen ihan kohta.

En ole täsmällisesesti laskenut, mutta 2000-luvulla Suomi on ollut peräti ykkönen mutta ainakin kakkonen, kun mitataan asiaa maajoukkueiden menestyksellä kaikki kärkimaat lukien. Ja joka tapausessa Leijonat on pelannut taktisesti maailman edistyksellisintä jääkiekkoa kaudesta 2003-2004 aina näihin päiviin asti, mitä tulee pelitapaan. Tästä voidaan ottaa pois kausi 2004-2005, jolloin laji oli valtavan sisäpoliittisen mylleryksen vallassa meillä.

Yhtä kaikki, pääsen mielenkiintoiseen pointtiin: Mikä on pelikirjan (l. pelitapa) ja yksilön (l. kyky lukea pelitilanteita ja pelitaidon taso) suhde?

Mietitään viime MM-kisoja.

On aivan varmaa, että Radulovin pelitaidot ovat paremmat kuin Pesosen. Siitä huolimatta Radulov pelasi katastofijääkiekkoa ja Pesonen hyvää laitahyökkääjän jääkiekkoa. Miksi? En lähtisi selittämään eroa pelkästään Jalosen ja Biljadedtinovin pelikirjojen erolla. Lähtisin kauempaa. Otaksun, että Radulov on elänyt juniorivuotensa kuin pellossa, mitä tulee pelikirjaan. Pesonen on taas käynyt suomalaisen koulun, jossa keskiössä on yhteistyön jääkiekkoa ja niin muodoin pelikirja-ajattelu. Eli en lähtisi myöntämään kovin herkästi, että suomalaiset jääkiekkoilijat ovat tippaakaan jäljessä pelitilanteiden lukutaidossa, varmaankin päinvastoin. Voi olla, että jopa 1985-1994-syntyneemmekin ovat ihan maailman kärkeä lukemaan ja reagoimaan pelitilanteisiin. Mutta heidän ongelmansa on pelitaito ja kilpailullisuuden puute mentaliteetin puolella.

Näen, että pelitilanteiden lukutaito syntyy ja kehittyy parhaiten, kun harjoittelua lapsesta asti ohjaa melko tiukka pelikirjaote.

Johtava
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Näen, että pelitilanteiden lukutaito syntyy ja kehittyy parhaiten, kun harjoittelua lapsesta asti ohjaa melko tiukka pelikirjaote.

Johtava

Minusta pelitilanteiden lukutaito syntyy ja kehittyy yksittäisten pelitilanteiden opettelulla, minusta pelikirjalla ei ole mitään merkitystä pienten lasten jääkiekossa.

Kun pelaaja saa kiekon, hänelle pitää opettaa minkälainen syöttö, kuljetus, harhautus tuollaisessa tilanteessa on järjevä. Ihan vastaavasti kiekottomalle pitää opettaa mikä on järkevää puolustamista tai hyökkäämistä.

Minä vierastan koko pelikirja -käsitettä pikkujunnujen kanssa, pitää opettaa reagoimaan yksittäisiin tilanteisiin järkevästi. Myöhemmin näitä yksittäisiä pelitilanteita sitten nivotaan pelitavaksi.

Jos pikkujunnuille kerrotaan miten esim. hyökätään oikein, on vaarana että pelistä tulee puuduttavaa, ilo häipyy. Lisäksi voi tulla väärin sammutettu -ilmiö, hyökkäys on hyvä, mutta kun se käynnistyi pelikirjan vastaisella teolla, esim. alimman miehen harhautuksella, se ei ollut oikein hyökätty.
 
P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Pelikirja - pelitapa - pelitilanne - tekniikka

Nyt tässä täytyy olla jokin ankara käsitesekaannus. Jokainen valmentajahan valmentaa pelikirjansa eli sen mukaan, mikä on hänen jääkiekkokäsityksensä.

Etenkin pelitilannevalmentaminen on kiinteä alakohta pelikirja-ajattelulle.

Kaikkihan mahtuu aina akselille pelikirja - pelitapa - pelitilanne - tekniikka.

Et kai sinä, TosiFani ole, toivottavasti et ole, valmentanut, siis jos olet valmentanut, yhtään harjoitusta ilman pelikirja-ajattelua?

Ei voida kaikkea kaataa suomalaisen laatujunioripelaajatuotannon romahtamisesta Nuori Suomi -ideologian niskaan; toinen mokoma kaatuu niiden koutsien niskaan, jotka ovat vetäneet vain yksittäisiä harjoitteita miettimättä, miten tämä harjoite palvelee pelaamista, miten tämä opetettu tekniikka liittyy sen ja sen pelitilanteen voittamiseen ja sitä kautta pelitapaan ja sitä kautta pelikirjaan.

Pelikirjavalmentaminenhan aivan pienimmissä junnuissa poistaa käytöstä vaikkapa perinteiset keskiympyrän kierrot. Pelikirjavalmentaja miettii: OK, tässä harjoitellaan perussyöttöä paikallaan olevalta pelaajalta kaarreluistelussa liikkuvalle pelaajalle. Mutta kun pelissä ei esiinny koskaan vastaavia tilanteita (että joku luistelisi keskiympyrän kaarretta pitkin niin, että lähtee viistosti liikkeelle kohti omaa maalia vastustajan sinisen kulmasta, liikkuun keskiympyrän kaarretta yli kentän, saa syötön kaarelle keskiviivalle seisovalta pelaajalta... jne.), täytyy tuo liikerata korvata sellaisella harjoitteella, jossa pelaajat liikkuvat pelinmukaisia liikeratoja. Eli sama harjoite sijoitetaan kaukaloon niin, että sillä on korrelaatio pelin tapahtumien kanssa. - Ja tämä siis on äärimmäinen, yksinkertaisin mahdollinen esimerkki.

Pelikirjavalementajat jo aivan pienimmissä junnuissa valmentavat peliä - eivät yksittäisiä pelistä liikaa irti olevia elementtejä.

Kokemuksesta voin kertoa, että lähes kaikki harjoitteet voi saada palvelemaan pelinomaisesti peliä 7-40 - vuotiaille pelaajille, jos valmentaa pelikirja-ajattelun kautta.

Liki jokainen harjoite pitää olla osa pelitapaa ja niin muodoin osa pelikirjaa.

Johtava
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäksi voi tulla väärin sammutettu -ilmiö, hyökkäys on hyvä, mutta kun se käynnistyi pelikirjan vastaisella teolla, esim. alimman miehen harhautuksella, se ei ollut oikein hyökätty.

Muistan, kun pikkunappulana pelattiin futista miljoona-mypaa vastaan. Tuloksena oli yleensä 7-0-tappio. Tästä on niin kauan aikaa, että vielä silloin esihistoriassa maalivahti sai ottaa käsiinsä hänelle palautetun syötön.

Kun olin riittävän kauan katsellut sitä, että pakki palautti lyhyen maalipotkun aina molarille, niin päätin kirmaista puolustajan tontiltani väliin ja tekaisin maalin. Joukkuekaverit olivat innoissaan, kun saatiin kesän eka maali MyPaa vastaan tehtyä. Valmentaja puolestaan huusi naama punaisena, kun olin jättänyt puolustajan paikkani.

Mun mielestä kyseinen valmentaja oli mulkku, mutta tämän ketjun määritelmien mukaan kai kunnollinen ja asiansa osaava juniorivalmentaja. No, meidän jengissä hävikki oli seuraavina vuosina melkoinen, eikä kukaan jatkanut harrastusta mopovuosia edemmäs. Tosin ei siitä MyPan ikäluokastakaan tullut yhtään Veikkausliigapelaajaa - yksi jannu taisi päästä pelaamaan Itävallan kakkosdivarissa.
 
P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Miten niin muka?

Kun olin riittävän kauan katsellut sitä, että pakki palautti lyhyen maalipotkun aina molarille, niin päätin kirmaista puolustajan tontiltani väliin ja tekaisin maalin. Joukkuekaverit olivat innoissaan, kun saatiin kesän eka maali MyPaa vastaan tehtyä. Valmentaja puolestaan huusi naama punaisena, kun olin jättänyt puolustajan paikkani.

Mun mielestä kyseinen valmentaja oli mulkku, mutta tämän ketjun määritelmien mukaan kai kunnollinen ja asiansa osaava juniorivalmentaja.

Nyt on aivan pakko kysyä, että miten ihmeessä ja miten niin muka "tämän ketjun määritelmien mukaan kai kunnollinen ja asiansa osaava juniorivalmentaja"!?

Johtava
 
DEFENCE

Jäsen
Tai niin, että pelaajan pitää itse keksiä ja löytää oikea ratkaisu. Jälkimmäistä ei voi tapahtua ilman, että koutsi on osannut ohjata pelaajaa ajattelemaan tietyllä tavalla.

Tämähän on juuri teemapelien hienous. Peliä muokkaamalla valmentaja pystyy luomaan tilanteita, joissa pelaaja itse joutuu oivaltamaan oikean ratkaisun, joita myös sitten valmentajan palautteella ja kysymyksillä vahvistetaan.

Jääkiekossa, jos käytän Meidän peliä esimerkkinä, tämä voisi mennä näin:

- käytössä on viisi erilaista avausrytmiä (ja tavallaan pelin rytmiä)
- olen jopa arvottanut nämä niin, että toinen on toistaan vaikeampi:
- helpoin on nopea avaus, se vaatii vähiten kentän hahmotusta ja pelin ymmärrystä, vaikeimmat ovat viivelähtö ja palautus jotka vaativat pelaajalta jo ymmärrystä koko viisikon liikkumisesta, sekä vielä vastustajan viisikon vastaavasta

Näin ollen pelin opettamisen kannalta kysymys kuuluu, ottaako peleihin käyttöön heti kaikki viisi rytmiä, vai aloittaako niin, että on ainoastaan kaksi helpointa rytmiä mukana? Tämä vaatii tietenkin vielä tavoitteen, eli miten halutaan tänään pelata -> miten sovelletaan näitä opittuja rytmejä.

Näkisin, että tällainen looginen lähestyminen auttaa myös pelaajaa, paitsi siten, että tämä pikkuhiljaa oppii nopean pelaamisen periaatteet, niin tämä (parhaat ensimmäisinä) alkaa jo huomata ongelmat joita tällainen "yksiulotteinen" tai pakotettu pelaaminen tuottaa, ja joku alkaa jo kyselemään, että onko tässä järkeä.

Se ei poissulje tietenkään sitä, että harjoituksissa jo vähän tutustutaan muihinkin, opetellaan tekemään ja ymmärtämään, sitä kautta taas peleihin lisää haastetta jne.

No, en tiedä, kertokaa. Sen vuoksi minä kyselen. :)

Miksi lähteä opettamaan viittä eri rytmiä??
Ns. pelitapakierroissa tai vaikka puolustajien parityöskentely harjoitteissa voidaan näitä käydä läpi tilan tekemisen pelitaitoina. Olisiko parempi pyrkiä siihen, että kiekottomien tarjonta on aina "sama" ja kiekollinen päättää voiko hän voittaa tilaa vai tehdä tilaa? Onko valinta kiekollisen vai valmentajan määräämä? Usein vaihto tilanteissa kun molemmat joukkueet vaihtaa näkee turhia viivelähtöjä (ja hukataan mahdollisuus tilan voittamiseen), kun pakkipari olisi voinut Tre Kronor -tyylisesti rytmittää peliä B-pisteiden ja siniviivan välisellä alueella. Liika rakenne vie pelistä "vaistoilla pelaamisen"

Kaikki kunnia Siffan ansiokkaalle tilastoinnille, joka näytti, että tilan tekeminen on osa modernia huippu kiekkoilua. Mutta sillä mikä rytmi nyt valitaan on sivuseikka ja tärkeää pitäisi olla se, että tilaa tehdään vain kun se tarpeellista. Peliä pitäisi pelata aina korkeimmalla mahdollisella prioriteetilla (niin kuin Everton teki futis junnuna).

Tilan voittaminen helppoa?
Pelaaminen on sitä vaikeampaa mitä korkeammalla prioriteetilla sitä pelataan. Miten nopea avaus muka vaatii vähiten kentän hahmotusta ja pelin ymmärrystä? Varmasti, jos se on joku silmät kiinni pleksipurku. Hyvä oikea aikainen tilan voittaminen vaatii nimen omaan pelin lukua ja oikeaa reagointia. Tilan tekemisellä saatu lyhyt ikkuna tilan voittamiseen jää muuten käyttämättä. Viive lähdössä voidaan rauhassa ottaa viisikko kasaan ja huolehti että tarjonta on paikallaan jne.

Viesti on varmaan sekava ja vaikeaselkoinen, kun yrittää kirjata ajatuksia laajasti.
 
Viimeksi muokattu:

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Muutama täsmennys!

Kirjoitan parhaillaan Urheilulehden SM-liiganumeroa. Siksi ehdin kommentoida vain pari kohtaa muutoin ansiokkaasta ja mehukkaasta viestistäsi. Muiden kannattaa palata siihen kokonaisuudessaan tuolla ylempänä, siinä on paljon asiaa. Mutta minun pitää "johtavana" korjata nyt pari seikkaa, että voimme sitten jatkaa oikealla polulla keskustelua.

Usein vaihto tilanteissa kun molemmat joukkueet vaihtaa näkee turhia viivelähtöjä (ja hukataan mahdollisuus tilan voittamiseen), kun pakkipari olisi voinut Tre Kronor -tyylisesti rytmittää peliä B-pisteiden ja siniviivan välisellä alueella.

Tässä on nyt otettava huolella lukuun kaksi seikkaa. Ensinnäkin, vaihtojen yhtäläiset pituudet. Ja toiseksi, seuraukset, joita syntyy, kun väsyneellä viisikolla tai useimmin vain sen osalla lähdetään voittamaan tilaa väsyneenä.

Kohta yksi: Minulla oli Pelicansissa sellainen amerikkalainen apuvalmentaja kuin Lee Mendelson. Kysyin joskus Leeltä, joka peluutti pakkeja, että jaksaako Santeri Heiskanen pelata joka toista vaihtoa, kun tuntui, että Santtu oli jäällä liki kaiken aikaa? Lee toi minulle mielenkiintoisen tutkimuksen maailma jääkiekkoilusta. Siinä osoitettiin, että viisikot pelaavat käytännössä vastustajien viisikoiden kanssa yhtä pitkiä vaihtoja, erot ovat vain parin, kolmen sekunnin luokkaa. Lee tarkoitti, että jos hän laittaa Santun aina vastustajan ykkösnyrkkiä vastaan, kun se tulee jäälle, Santtu pelaa tismalleen samoja sekunteja kuin vastustajan parhaat. Lee lisäsi, että kaiken kukkuraksi puolustaminen on rasitukseltaan hieman helpompaa kuin hyökkääminen edellyttäen, että puolustava pelaaja puolustaa "rennosti" ja "nauttien". No, niin Santtu teki. - Se, mitä haluan sanoa, liityy noihin mainitsemiisi "turhiin viivelähtöihin". Teen ihan selväksi: Ne. Eivät. Ole. Turhia. Nimittän on niin, että sillä hetkellä, kun vastustaja lähtee vaihtoon, siinä 35-45 sekunnin kohdalla, maitohappoa on yhtä paljon niin vastustajan kuin oman pelaajan reidessä. Ei ole järkeä lähteä enää hyökkäämään happojen kanssa. Ja sitä paitsi omista riveistäkin alkaa miehiä mennä vaihtoon. Jos haluaa pelata säällistä tilan voittamiseen ja tilan tekemiseen perustuvaa jääkiekkoa, ei pidä missään nimessä lähteä tuossa tilanteessa hyökkäämään maitohappojen kanssa kolme vastaan kolme -hyökkäystä! Leen tilastosta inspiroituneena olen sitten tahollani tehnyt omia tilastojani. Olen tutkinut niitä (typeriä) hetkiä, jolloin vaihdon hetkeä ei pyhitetäkään viivelähdölle, kun kiekko on omilla ja lähdetäänkin hapoilla ja organisoitumattomana puskemaan ylöspäin, noin 9 kiekkoa 10:stä päätyy vastustajalle. Sitä ei kai haluta kiekkokontrollijääkiekossa? Ja pystysuunnan jääkiekon järkevimmät koutsi ajattelevat prosenttikiekon kautta: senkus annetaan kiekko vastustajalle.

Kaikki kunnia Siffan ansiokkaalle tilastoinnille, joka näytti, että tilan tekeminen on osa modernia huippu kiekkoilua. Mutta sillä mikä rytmi nyt valitaan on sivu seikka ja tärkeää pitäisi olla se, että tilaa tehdään vain kun se tarpeellista. Peliä pitäisi pelata aina korkeimmalla mahdollisella prioriteetilla (niin kuin Everton teki futis junnuna).

Nyt et ole kartalla yhtään! Ammattimies ei sano koskaan, että "sillä mikä rytmi nyt valitaan on sivu seikka" [sivuseikka]. Sehän on pelin virtauksen kannalta aivan kaikki kaikessa, minkä hyökkäysrytmin viisikko valitsee! Kuten siffa on ansiokkaalla tilastoinnillaan osoittanut, viisikot valitsevat ylivoimaisesti useimmiten nopean tai puolinopean vaihtoehdon. Jopa Leijonat lähti Jukka Jalosen aikana liian usein nopeasti tai puolinopeasti pystyyn. Aina kisojen mitaan Jalonen sai karsittua noita väärän hetken nopeita ja puolinopeita - ja siitä seurasi muun muassa Bratislavassa maailmanmestaruus.

Johtava
 
Viimeksi muokattu:

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Pelikirja

Omaksi häviökseni totean seuraavaa: Olen epäonnistunut.

Käsitteestä 'pelikirja' piti tulla kansanomainen, ymmärrettävä ja demokraattinen asia.

Huomaan, että on käynyt toisin.

On mennyt kuvainnollisesti niin kuin uusliberalistit haluavat: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Tosin uusliberalisteilla on se maineikas 'näkymätön käsi', joka jakaa hyvää myös köyhille.

Mikä voisi olla pelikirjan suhteen näkymätön käsi? Ja toimisiko se? Että tietoa valuisi myös niille, jotka ovat jääneet jälkeen tai jättäneet pelikirjan oppitekstit lukematta. En tiedä. Tilanne on vaikea.

Hokasin, että ne, jotka ovat aivan kaikesta Jatkoajassa kimpussani, eivät ole sitä pahuuttaan. Kyse on vain siitä, että he jäivät pelikirjaopissa luokalle jo ekalla.

Tarkoitukseni oli, että pelikirjaopinnot olisivat kuin peruskoulu - sama määrä samaa kaikille.

Fakta on, että kaiken pian 10 vuoden pyyteettömän touhuni jälkeen noin puolet ei tiedä, mikä on pelikirja. Ja noin puolet osaa sen. Ja se vain kiihtyy, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Ja perussääntöhän kuuluu: vika ei ole viestin vastaanottajassa vaan lähettäjässä.

Minun on mentävä itseeni, olen mokannut.

Johtava, onnellisena siitä, että edes puolet ovat oivaltaneet
 
DEFENCE

Jäsen
1.Tässä on nyt otettava huolella lukuun kaksi seikkaa. Ensinnäkin, vaihtojen yhtäläiset pituudet. Ja toiseksi, seuraukset, joita syntyy, kun väsyneellä viisikolla tai useimmin vain sen osalla lähdetään voittamaan tilaa väsyneenä.

2. Nyt et ole kartalla yhtään! Ammattimies ei sano koskaan, että "sillä mikä rytmi nyt valitaan on sivu seikka" [sivuseikka]. Sehän on pelin virtauksen kannalta aivan kaikki kaikessa, minkä hyökkäysrytmin viisikko valitsee! Kuten siffa on ansiokkaalla tilastoinnillaan osoittanut, viisikot valitsevat ylivoimaisesti useimmiten nopean tai puolinopean vaihtoehdon. Jopa Leijonat lähti Jukka Jalosen aikana liian usein nopeasti tai puolinopeasti pystyyn. Aina kisojen mitaan Jalonen sai karsittua noita väärän hetken nopeita ja puolinopeita - ja siitä seurasi muun muassa Bratislavassa maailmanmestaruus.

Johtava

Just, kun tässä yrittää tiiviistää ajatuksiaan tulee ilmaistua itseään huonosti.

1. Olet oikeassa tällöin viivelähtö järkevää pelaamista. Minun olisi pitänyt kuvailla tilanne paremmin. Tarkoitin seuraavan kaltaista tilanneta: Joukkue A pääsee hyökkäämään puolustusalueelta vaihdon lopussa. Kiekko tulee keskialueelle. Jolloin vähintään toinen pakeista päättää vaihtaa. Joukkue B pääsee kiekkoon omalla puolustusalueellaan, mutta joutuu purkamaan kiekon joka ajautuu joukkkue A:n puolustusalueelle. Joukkue A:n hyökkääjät vaihtavat samaan aikaan joukkue B:n hyökkääjien kanssa. Tämä tilanne ensinnäkin on mahdollinen vain 1. ja 3. erän aikana ja varmasti niitä ilmenee huomattavsti vähemmän kuin noita koko viisikkojen samanaikaisia vaihtoja ja se nyt oli muutenkin huono esimerkki siitä, kun liika rakenne syö pelaajien omia vaistoja. :)

2. Tässäkin kohtaa ilmaisin itseäni huolimattomasti. Nämä rytmit ja niitä kuvaavat termit ovat tärkeää "pelikirjakieltä" kuvamaan tiettyä tilan tekemisen tai voittamisen pelitaitoa. On tärkeää, että valmentaja ja joukkue puhuvat samaa "kieltä". Mutta peli on tilan voittamista tai tekemistä.

Omasta mielestäni peliä ei pidä lähteä opettamaan liian pilkottuna ja ohjeistettuna saati sitten pakotettuna. Lasten ja nuorten pitää pystyä tekemään omia ratkaisuja pelissä ei valmentajan antamia.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Miksi lähteä opettamaan viittä eri rytmiä??

Nyt en tainnut ihan ymmärtää kysymystä.

Ns. pelitapakierroissa tai vaikka puolustajien parityöskentely harjoitteissa voidaan näitä käydä läpi tilan tekemisen pelitaitoina. Olisiko parempi pyrkiä siihen, että kiekottomien tarjonta on aina "sama" ja kiekollinen päättää voiko hän voittaa tilaa vai tehdä tilaa? Onko valinta kiekollisen vai valmentajan määräämä? Usein vaihto tilanteissa kun molemmat joukkueet vaihtaa näkee turhia viivelähtöjä (ja hukataan mahdollisuus tilan voittamiseen), kun pakkipari olisi voinut Tre Kronor -tyylisesti rytmittää peliä B-pisteiden ja siniviivan välisellä alueella. Liika rakenne vie pelistä "vaistoilla pelaamisen"

Valmentaja määrää aluksi enemmän ja ymmärryksen karttuessa vastuu siirtyy enenevissä määrin pelaajalle. Pelaaja ei kuitenkaan voi pelata vaistoillaan oikein, jos ei ymmärrä eri rytmien tarkoitusperiä.

Mielestäni kiekottomien tarjonta tulisi olla aina sama ja kiekollinen tekee päätöksen, mutta tähänkään ei pysty, jos ei ymmärrä käsitteinä tilan voittamista, tilan tekemistä sekä näihin sisältyviä teknisiä haasteita (kuten vaikkapa se millainen syöttö pitää milloinkin antaa).

Minusta liikaa rakennetta ei edes voi olla, eikä se varsinkaan vie vaistoilla pelaamista pois. Siihenhän kaikki kuitenkin perustuu.

Kaikki kunnia Siffan ansiokkaalle tilastoinnille, joka näytti, että tilan tekeminen on osa modernia huippu kiekkoilua. Mutta sillä mikä rytmi nyt valitaan on sivuseikka ja tärkeää pitäisi olla se, että tilaa tehdään vain kun se tarpeellista. Peliä pitäisi pelata aina korkeimmalla mahdollisella prioriteetilla (niin kuin Everton teki futis junnuna).

Niin no eikös se juuri ole tilan tekemisen pointti?

Tilan voittaminen helppoa?
Pelaaminen on sitä vaikeampaa mitä korkeammalla prioriteetilla sitä pelataan. Miten nopea avaus muka vaatii vähiten kentän hahmotusta ja pelin ymmärrystä? Varmasti, jos se on joku silmät kiinni pleksipurku. Hyvä oikea aikainen tilan voittaminen vaatii nimen omaan pelin lukua ja oikeaa reagointia. Tilan tekemisellä saatu lyhyt ikkuna tilan voittamiseen jää muuten käyttämättä. Viive lähdössä voidaan rauhassa ottaa viisikko kasaan ja huolehti että tarjonta on paikallaan jne.

Viesti on varmaan sekava ja vaikeaselkoinen, kun yrittää kirjata ajatuksia laajasti.

Helpointa, ei helppoa.

Miksi nopea avaus on "helpoin"? Koska se on nopea avaus, eli käytännössä pelaaja tekee sen aina vaistoillaan, selkärangasta. Aikaikkuna tuollaiselle syötölle/avaukselle on todella rajallinen.

Viivelähdön/palautuksen ero tulee pelintilanteessa siinä, että osatakseen hyödyntää niitä on ymmärrettävä peliä jo melko kokonaisvaltaisesti. Tavallaan siis nopeassa avauksessa pelaaja ehtii huomioida ehkä kaksi, kolme pelaajaa. Viivelähdön ja yleensä staattisten pelitilanteiden haaste tulee juuri siinä, että peli pysähtyy ja joudutaan "luomaan" se virtaus uudelleen (joudutaan ensin tekemään tilaa jotta se voidaan sen jälkeen voittaa). Ja se pitää osata tehdä jo kymmenen pelaajan kanssa, ja vielä niin, että pystytään jekuttamaan vastustajaa, sillä reagointihan helpottuu myös puolustuspelissä. Kaikista ei tähän kertakaikkiaan ole.

Ja luonnollisesti tilan voittaminen vaatii hyvää pelipäätä, sitä ei kukaan kiistä. Pelin rytmiä siinäkin pitää ymmärtää, ihan jo niinkin helpossa asiassa kuin ristikulmaan heitossa (kun tavoite on oikeasti saada se limppu omille).

Parhaat pelaajathan tavallaan säätelevät pelin rytmiä pelkästään omalla liikkeellään, siis kiekollisena.

PS. Evertonin heittoon sen verran, että ymmärrän valmentajasi reaktion myös. Tuollaisessa 7-1-matsissa sillä nyt ei liene väliä (pelaajat tykkäävät näin ajatella), mutta ajattelepas jos tuo olisi naureskellen hyväksytty ja olisit samanlaisen tempun ansiosta hävinnyt joukkueellesi jonkun tärkeän 0-1-matsin.

Silloin koutsi olisi joutunut katsomaan peiliin, koska syvimmässään tietää, että syy on viime kädessä hänen, kun antoi sinun silloin yhden kerran pelata väärin.

Ja sekin pitää muistaa, että huono koutsi on sitten myös huono koutsi, oli pelikirjansa mikä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on aivan pakko kysyä, että miten ihmeessä ja miten niin muka "tämän ketjun määritelmien mukaan kai kunnollinen ja asiansa osaava juniorivalmentaja"!?

Kyseinen valmentaja laittoi ykkössijalle "pelikirjansa" ja taktiikkansa (mitkä tuonikäisillä tarkoittivat kaiketi lähinnä sitä, ettei kukaan söisi hiekkakakkuja ja pysyisivät oikeilla paikoillaan kentällä).

Liikunnan ja onnistumisen tuoma riemu lapsille sen sijaan on siihen verrattuna toissijaista, tästä ketjusta olen ollut ymmärtäväni että siihen kannustava/pyrkivä valmentaja kuuluisi paheksuttavaan Nuori Suomi -kastiin.

PS. Evertonin heittoon sen verran, että ymmärrän valmentajasi reaktion myös. Tuollaisessa 7-1-matsissa sillä nyt ei liene väliä (pelaajat tykkäävät näin ajatella), mutta ajattelepas jos tuo olisi naureskellen hyväksytty ja olisit samanlaisen tempun ansiosta hävinnyt joukkueellesi jonkun tärkeän 0-1-matsin.

Kyllä minäkin sen toisaalta ymmärtäisin - tosin huomattavasti paremmin ymmärtäisin, jos kyse olisi ollut vanhemmista kuin noin 7-vuotiaista nassikoista.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Omaksi häviökseni totean seuraavaa: Olen epäonnistunut.
Käsitteestä 'pelikirja' piti tulla kansanomainen, ymmärrettävä ja demokraattinen asia.
Mikä voisi olla pelikirjan suhteen näkymätön käsi? Ja toimisiko se? Että tietoa valuisi myös niille, jotka ovat jääneet jälkeen tai jättäneet pelikirjan oppitekstit lukematta. En tiedä. Tilanne on vaikea.
Ja perussääntöhän kuuluu: vika ei ole viestin vastaanottajassa vaan lähettäjässä.

Hyvä Petteri, vaikka päätin jo aikoja sitten, että en kirjoita tähän ketjuun enää koskaan, koska täällä vain riidellään (olen itse suurimpia syyllisiä asiaan), eikä keskustella yhtään mistään ja yhtään mitään, niin:
Kirjoita oikea kirja pelikirjasta. Saat kustantajan, kun soitat, "tiedät kyllä kenelle". Kaivataan oikea kirjallinen dokumentti "pelikirjasta". Lupaan ostaa kirjan, jos kirjoitat sellaisen pelikirjasta.

Hyvää kesänjatkoa, - Johannes -
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kyseinen valmentaja laittoi ykkössijalle "pelikirjansa" ja taktiikkansa (mitkä tuonikäisillä tarkoittivat kaiketi lähinnä sitä, ettei kukaan söisi hiekkakakkuja ja pysyisivät oikeilla paikoillaan kentällä).

Liikunnan ja onnistumisen tuoma riemu lapsille sen sijaan on siihen verrattuna toissijaista, tästä ketjusta olen ollut ymmärtäväni että siihen kannustava/pyrkivä valmentaja kuuluisi paheksuttavaan Nuori Suomi -kastiin.

Ulosanti on tietysti oma lukunsa mutta pakko kysyä, että nousitko tuon jälkeen pakin paikalta hyökkäykseen tekemään maalia?

Ja miten niin kannustava ja ymmärtävä valmentaja olisi "vain" NuSu-valmentaja? Ovatko kaikki muut sitten DDR-koutseja tai kiinalaisia lapsitehtailijoita? Olet nyt pakotettu vastaamaan, kun vielä tästä ketjusta tuollaisen väitteen kehitit.

PS. 7-vuotiaalle naama punaisena huutava koutsi tuskin tietää itsekään hevon helvettiä valmentamastaan lajista, eli on huono valmentaja. Ei mikään synonyymi pelikirjakoutsille.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ulosanti on tietysti oma lukunsa mutta pakko kysyä, että nousitko tuon jälkeen pakin paikalta hyökkäykseen tekemään maalia?

Olisin varmasti noussut, jos vielä joskus olisi tullut yhtä saletti paikka.

Ja miten niin kannustava ja ymmärtävä valmentaja olisi "vain" NuSu-valmentaja? Ovatko kaikki muut sitten DDR-koutseja tai kiinalaisia lapsitehtailijoita? Olet nyt pakotettu vastaamaan, kun vielä tästä ketjusta tuollaisen väitteen kehitit.

Mielestäni tähän ketjuun on kuulunut hyvin jyrkkä mustavalkoisuus. Olet joko samaa mieltä, tai sitten puupää. Ketjun hengen mukaisella kärjistyksellä menin siis minäkin.

Lähtökohtaisesti tuo viestini oli kuitenkin vain irrallinen anekdootti liittyen TosiFanin mainitsemaan teemaan, jossa "ilo häipyy" liiallisuuteen viedyn taktisuuden painottamisen johdosta. Joten ehkäpä se siitä.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Olisin varmasti noussut, jos vielä joskus olisi tullut yhtä saletti paikka.

Lienee hyvin tyypillinen tilanne jossa väärin pelaaminen hyväksytään, mikäli lopputulos SILLÄ KERTAA on hyvä. Pelitaitoa ei voi opettaa näin, ainakaan minun mielestäni.

Mielestäni tähän ketjuun on kuulunut hyvin jyrkkä mustavalkoisuus. Olet joko samaa mieltä, tai sitten puupää. Ketjun hengen mukaisella kärjistyksellä menin siis minäkin.

Lähtökohtaisesti tuo viestini oli kuitenkin vain irrallinen anekdootti liittyen TosiFanin mainitsemaan teemaan, jossa "ilo häipyy" liiallisuuteen viedyn taktisuuden painottamisen johdosta. Joten ehkäpä se siitä.

Ketjussa voi ollakin, parilla viimeisellä sivulla vähemmän. Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.
 
DEFENCE

Jäsen
Valmentaja määrää aluksi enemmän ja ymmärryksen karttuessa vastuu siirtyy enenevissä määrin pelaajalle. Pelaaja ei kuitenkaan voi pelata vaistoillaan oikein, jos ei ymmärrä eri rytmien tarkoitusperiä.

Eksplisiittinen oppiminen (Explicit learning)
  • oppiminen tapahtuu tiedostetusti suorasta sanallisesta ohjeistuksesta
  • pelaaja jouttuu miettimään suoritustaan (...jos tuo tekee noin niin minun pitää..)

Implisiittinen oppiminen (Implicit learning)
  • on alitajuista kokemuksiin perustuvaa oppimista
  • on hitaampi tapa oppia, mutta taito on automaatio

Tärkeintä on opettaa isot periaatteet ensin. Näitä periaatteita käydään tietenkin teoriassa läpi. Näytetään esimerkiksi video pätkiä aikuisten peleistä, tässä tehtiin tilaa jne. Saadaan jokin malli pelaajan päähän tilanteesta. Mutta kun mennään jäälle harjoittelu on suunniteltu niin että pelaaja pystyy itse kokemalla onnistumisia ja epäonnistumisia oppimaan. Lisäksi valmentaja ohjaa ja johdattelee pelaajia oppimaan esimerkiksi kysymyksillä
  • Pelitilanteet: irtokiekko, hyökkäyspeli ja puolustuspeli
  • Pelitilanneroolit
  • Pelin prioriteetit/tavoitteet
Kun nänä ovat selkärangassa sitten voidaan siirtyä yksityiskohtaisempaan pelikirjaan
Minusta liikaa rakennetta ei edes voi olla, eikä se varsinkaan vie vaistoilla pelaamista pois. Siihenhän kaikki kuitenkin perustuu.

Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.

Samaa mieltä. Tosin etenkin jos ihan pikkujunnuista puhutaan, niin kahdesta "paskasta koutsista" taktiikoista ymmärtämätön perus-valmentajaisä on huomattavasti vähemmän huono vaihtoehto kuin tilanneluku- ja ihmissuhdetaitamaton pelikirjansa toteuttaja.

Optimitilanteessahan valmentaja ymmärtäisi ainakin jonkin verran pelin taktisesta luonteesta ja teknisistä osa-alueista, mutta omaisi myös jonkinlaisia pedagogisia kykyjä.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Samaa mieltä. Tosin etenkin jos ihan pikkujunnuista puhutaan, niin kahdesta "paskasta koutsista" taktiikoista ymmärtämätön perus-valmentajaisä on huomattavasti vähemmän huono vaihtoehto kuin tilanneluku- ja ihmissuhdetaitamaton pelikirjansa toteuttaja.

Optimitilanteessahan valmentaja ymmärtäisi ainakin jonkin verran pelin taktisesta luonteesta ja teknisistä osa-alueista, mutta omaisi myös jonkinlaisia pedagogisia kykyjä.

Niin ei ihmissuhdetaitoja voi unohtaa. Urheilussa, etenkään joukkuelajien valmentaja, ei oikein voi olla pelkkä asiajohtaja, tai sitten hänellä on ainakin oltava aisapari joka kompensoi sitä (ihmissuhdetaitojen heikkoutta).
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.

Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.

Haen nyt sitä, että jos kyseessä on kovin nuori pelaaja ja valmentaja kehuu tätä suoritusta, niin jäähän siitäkin toki muistijälki. Mutta keskeisin kysymys on se ymmärtääkö pelaaja itse miksi häntä juuri siinä tilanteessa kehuttiin. Koska muistijälki voi olla myös haitallinen.

Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.

Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.

Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.

Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.

Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.

Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin. Miksi näin? Siksi, että minun näkemykseni mukaan taktisia muutoksia on mahdoton tehdä ilman kristallinkirkasta pelin rakennetta, ja se rakenne pitää tosiaan olla automaatio. Vasta sen omaksuttuaan pelaaja voi tehdä onnistuneesti poikkeuksia tästä.

Jopa mentäessä hyökkäysalueelle on hyödyllistä pohtia kannattaisiko sitäkin pyrkiä piirtämään mahdollisimman paljon jo etukäteen. Esimerkiksi treeneissä pelata jopa täsmälleen samaa kuviota koko ajan. Haen tässä kohtaa taas sitä, että mielestäni barcalainen versio luovuudesta syntyy tätä kautta, on luotu automaatiota ja pelissä on selkeä rakenne, joka taas edelleen synnyttää "luovaa" pelaamista.

Minä propellihattu päässä näen luovuuden pikemminkin vain pelin rytmin rikkomisena ja sen säätelynä. Ja juuri tässä maailman parhaat pelinrakentajat tekevät sen eron. On siis oltava pohjalla jo selvä rakenne jota "rikkomalla" luodaan (mukamas) yllättäviä tilanteita vastustajan pelaajalle. En koe, että luovuus olisi mitään missä luodaan tyhjästä upeita asioita, vaan loogisen tapahtumaketjun poikkeama.
 
Viimeksi muokattu:

DEFENCE

Jäsen
Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.

Implisiittinen oppiminen! pelaaja on voinut oppia sen vaikka pelaamalla jalkapalloa. Hän saattanut oppia sen pihapeleissä onnistumisien ja epäonnistumisien kautta. Olkoot nyt vaikka C-juniori

Eli ennen Meidän peliä, joka nosti tilan teon ja voittamisen tapetille, kukaan ei ole voinut pelin prioriteettejä toteuttaa??
Peli itsessään sisältää nämä tavoitteet. Lapsikin tietää, että maali pitää tehdä, että tulee yksi piste. Jos maali on kaukana lapsi kuljettaa kohti maalia (tilan voittaminen). Jos edessä on este hän yrittää kiertää sen, eli liikkuu sivulle (tilan tekeminen).

Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.

Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.

Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.
Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?

Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.

Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.
Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.

Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin.
Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs KalPa
  • 2.82
  • 4.15
  • 2.20
Jukurit vs JYP
  • 2.46
  • 4.00
  • 2.54
SaiPa vs Pelicans
  • 2.22
  • 4.10
  • 2.80
Sport vs Ilves
  • 2.88
  • 4.00
  • 2.20
Tappara vs K-Espoo
  • 1.72
  • 4.60
  • 3.95
KooKoo vs Kärpät
  • 2.64
  • 4.15
  • 2.50
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös