Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.
Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.
Haen nyt sitä, että jos kyseessä on kovin nuori pelaaja ja valmentaja kehuu tätä suoritusta, niin jäähän siitäkin toki muistijälki. Mutta keskeisin kysymys on se ymmärtääkö pelaaja itse miksi häntä juuri siinä tilanteessa kehuttiin. Koska muistijälki voi olla myös haitallinen.
Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.
Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.
Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.
Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.
Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.
Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin. Miksi näin? Siksi, että minun näkemykseni mukaan taktisia muutoksia on mahdoton tehdä ilman kristallinkirkasta pelin rakennetta, ja se rakenne pitää tosiaan olla automaatio. Vasta sen omaksuttuaan pelaaja voi tehdä onnistuneesti poikkeuksia tästä.
Jopa mentäessä hyökkäysalueelle on hyödyllistä pohtia kannattaisiko sitäkin pyrkiä piirtämään mahdollisimman paljon jo etukäteen. Esimerkiksi treeneissä pelata jopa täsmälleen samaa kuviota koko ajan. Haen tässä kohtaa taas sitä, että mielestäni barcalainen versio luovuudesta syntyy tätä kautta, on luotu automaatiota ja pelissä on selkeä rakenne, joka taas edelleen synnyttää "luovaa" pelaamista.
Minä propellihattu päässä näen luovuuden pikemminkin vain pelin rytmin rikkomisena ja sen säätelynä. Ja juuri tässä maailman parhaat pelinrakentajat tekevät sen eron. On siis oltava pohjalla jo selvä rakenne jota "rikkomalla" luodaan (mukamas) yllättäviä tilanteita vastustajan pelaajalle. En koe, että luovuus olisi mitään missä luodaan tyhjästä upeita asioita, vaan loogisen tapahtumaketjun poikkeama.