Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Jabbbe]

Sihvosen maine on siis jälleen parantumassa. Johtava on malttanut pysyä faktoissa viime aikoina, eikä ole sortunut naurettaviin johtopäätöksiin pitkiin aikoihin. Nyt kun maajoukkue alkaa pian herätä Karjala turnaukseen, voidaan petteriltäkin odottaa jotain huutonaurua aiheuttavaa kommenttia maajoukkueesta ja maine putoaa alas.

Ehkä jonkun silmissä hänen maineensa on parantumassa, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sanottua sanomattomaksi. Sanontahan menee jotakuinkin niin että sitä stikellä pupilliin joka vanhoja vetistelee mutta hra Sihvosen kommentit esim. viime kevään MM-kisojen surullisen kuuluisan Tanska-tappion jälkeen olivat sen verran luokattomia höpinöitä, että niissä hänen maineensa paloi totaalisesti. PS = Suomalaisen kiekkomedian narri #1. Piste.

 

[Mängimies]

Joku joka noita Urhon lähetyksiä on katsellut, muistaa varmasti Tammisen analyysit ja prinsiipit yms. Taisi olla juuri IFK-Lukko -ottelussa mielenkiintoinen pointti, jossa Tami otta kantaa siihen, mitkä lopulta jääkiekossa ratkaisevat. Tamminen käytti havainnoidakseen prosentteja ja ne menivät suunnilleen näin:
- 65% pelaajisto (eli kokoonpano, rosteri tms)
- 20% tunne (ja muut mentaalipuolen tekijät)
- 15% valmennus (ja kaikki siihen liittyvä pelikirja ym.)

Prosenteista en mene takuuseen, mutta suunnilleen noin ne meni. Siksi kysynkin jos joku muistaa paremmin. Joka tapauksessa Tammisen ja Sihvosen ajatukset eroavat tässä kohtaa melko radikaalisti. Tamminen paljoa anna painoarvoa pelikirjalla kun taas Sihvoselle se on kaikki kaikessa.

 

[Blackorange]

Ei varmaan ole yllätys, että itse olen sitä mieltä, että jääkiekko on taktinen ja fyysinen "tunnepeli". Tunteella on todella iso merkitys pelissä, koska kyse on inhimillisestä toiminnasta. Tällöin emme voi mitenkään sivuuttaa tunnetta. Itse näen myös, että persoonalla on tärkeä merkitys pelaamisessa. Pelaaminen ja pelaajan persoona menevät käsikädessä. Parhaimmillaan pelaaja ja persoona ovat kentällä yhtä ja pelaaja pääsee toteuttamaan itseään ja persoonaansa kentällä. Tästä päästään puolestaan siihen, että jokainen pelaaja on yksilö, oma persoonansa. Näin ollen valmentajalla on tärkeä rooli tässä saada jokainen pelaaja pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja persoonallaan oikeassa roolissa.

Tunnepeli, ehdottomasti. Persoonasta puhuttaessa on muistettava kummasta persoonasta puhutaan, jään ulkopuolisesta vai siitä jäällä luistelevasta. Jotkut ovat jään ulkopuolella kilttejä ja rauhallisia joogamiehiä, ja jäällä taas täysiä hulluja, "verenhimoisia saalistajia". Joillain se menee ajoittain yli, mutta se kuka pystyy latautumaan sellaiseksi tekemättä ylilyöntejä, on todella vahvoilla. Sellainen pystyy haistamaan vastustajan pelon ja vastustaja myös aistii, että nyt kannattaa väistää. Tämä tarttuu myös joukkuekavereihin ja auttaa heitä pelaamaan maksimaalisella tunnetasolla.

 

[wundermann]

Joku joka noita Urhon lähetyksiä on katsellut, muistaa varmasti Tammisen analyysit ja prinsiipit yms. Taisi olla juuri IFK-Lukko -ottelussa mielenkiintoinen pointti, jossa Tami otta kantaa siihen, mitkä lopulta jääkiekossa ratkaisevat. Tamminen käytti havainnoidakseen prosentteja ja ne menivät suunnilleen näin:
- 65% pelaajisto (eli kokoonpano, rosteri tms)
- 20% tunne (ja muut mentaalipuolen tekijät)
- 15% valmennus (ja kaikki siihen liittyvä pelikirja ym.)

Prosenteista en mene takuuseen, mutta suunnilleen noin ne meni. Siksi kysynkin jos joku muistaa paremmin. Joka tapauksessa Tammisen ja Sihvosen ajatukset eroavat tässä kohtaa melko radikaalisti. Tamminen paljoa anna painoarvoa pelikirjalla kun taas Sihvoselle se on kaikki kaikessa.

Sihvonen on kirjoittanut useaan otteeseen, että hän on noista prosenteista suurin piirtein samaa mieltä. Ero tulee siitä, että Sihvosen mielestä esim. mentaalipuoli menee ammattilaispelaajilla yleisesti ootaen tasan pitkässä juoksussa. Samoin fyysinen kunto. Tämän takia taktinen puoli tuo kauden aikan sen ratkaisevan eron, pelaajamateriaalin mahdollistamissa puitteissa.

 

[Fordél]

Sihvonen on kirjoittanut useaan otteeseen, että hän on noista prosenteista suurin piirtein samaa mieltä. Ero tulee siitä, että Sihvosen mielestä esim. mentaalipuoli menee ammattilaispelaajilla yleisesti ootaen tasan pitkässä juoksussa. Samoin fyysinen kunto. Tämän takia taktinen puoli tuo kauden aikan sen ratkaisevan eron, pelaajamateriaalin mahdollistamissa puitteissa.

Näin se menee Sihvosella omankin käsityksen mukaan ja siksi hänen kirjoituksissaan pelikirja on saanut hyvin korostuneen merkityksen. Olen kuitenkin visusti eri mieltä Sihvosen kanssa (en painotuksista vaan esim. mentaalipuolen tasan menemisestä), joten mielestäni niitäkin pitää huomioida analyyseissä eikä vain suppeasti analysooida pelitapaa.

 

[scholl]

Tamminen paljoa anna painoarvoa pelikirjalla kun taas Sihvoselle se on kaikki kaikessa.

Kysymys kuuluukin: kumpi heistä on valmentaja. Tamilla on kokemuspohjaa asiasta, hän tietää mistä puhuu. Sihvonen on kuin joku huonotasoinen proffa, joka kirjoittaa tieteellistä artikkelia ja menee haastattelemaan IT-firmoja. Kyselee parista menestyneestä yrityksestä ja kirjoittaa heti sen jälkeen yleistäen "kasvuyritysten on melko helppoa hankkia rahoitusta". Todellisuus voi olla täysin eri, mutta sihvosmaisessa ajattelussa onkin tärkeintä löytää se matalin aita ja todellisuus on hänelle kuten Pohjois-Korean Kimeille vain ikävä detalji, jonka kanssa ei ole pakko yrittää elää.

 

[Jone29]

Sihvonen on kirjoittanut useaan otteeseen, että hän on noista prosenteista suurin piirtein samaa mieltä. Ero tulee siitä, että Sihvosen mielestä esim. mentaalipuoli menee ammattilaispelaajilla yleisesti ootaen tasan pitkässä juoksussa. Samoin fyysinen kunto. Tämän takia taktinen puoli tuo kauden aikan sen ratkaisevan eron, pelaajamateriaalin mahdollistamissa puitteissa.

Itse asiassa Sihvonen sanoi muistaakseni keväällä 2007 sillä palstalla mihin sai lähettää hänelle kysymyksiä, että hän jättää valmennukselle pienemmän roolin kuin tuo Tammisen 15 prosenttia! Mutta silti ammattilaisurheilussa kaikki osa-alueet on hiottu tappiinsa, joten jo 10 prosentinkin merkitys on todella suuri.

 

[siffa]

Metsätyöt on tältä syksyltä tehty ja puolukoitakin tuli poimittua 75 sangollista. Nyt on aikaa osallistua Fordélin aloittamaan tärkeään keskusteluun.

Jääkiekko pelinä koostuu useista eri tekijöistä. Kaikki jääkiekon eri osatekijät vaikuttavat pelin tunne- ja intohimotilaan. Kun kiistellään siitä, mikä vaikutus pelien lopputuloksiin eri tekijöillä on, niin on tarkasteltava sitä, missä tekijöissä joukkueiden/pelaajien välillä syntyy eroja. Jakaisin jääkiekon pelinä kolmeen osa-alueeseen:

1. Fysiikka
2. Tekniikka ja taktiikka
3. Spiriitti

Fysiikan voisi jakaa: kuntotekijöihin, liikkeeseen ja kaksinkamppailuihin. Nämä kaikki vaikuttavat spiriitti-osioon. Kuntotekijät ovat nykyjääkiekkoilijoilla hyvällä mallilla periaatteessa kaikilla. Kuntotekijät on oltava riittävän hyvät, jotta tunne- ja intohimo nousevat riittävälle tasolle, mutta merkittäviä eroja ei tällä saralla pelaajien välillä nykypäivänä ole. Liikkeessä ollaan myös hyvien harjoitusten johdosta päästy tilanteeseen, jossa suuria eroja ei pelaajien kesken synny. Kaksinkamppailut kuuluvat olennaisesti jääkiekkoon ja vaativat korkean rohkeus- ja tahtotilan. Nykyään myöskään tämä osa-alue ei tuo pelaajien välille suuria eroja, koska niitä sisältyy harjoituksiin paljon.

Tekniikassa ja taktiikassa on pelaajien välillä enemmän eroja kuin fysiikka-puolessa. Pelaajien henkilökohtainen taito lisää itseluottamusta, mikä on yksi tärkeimmistä tunnetilan asioita. Toimiva pelisysteemi antaa kaikille pelaajille itseluottamusta ja rohkeutta lisää. Toimivien pelisysteemien ansioista Suomi on saavuttanut arvokisamitaleja Pentti Matikaisen ajoista lähtien tähän päivään asti enemmän kuin mitä pelaajamateriaaleja vastustajamaihin verrattaessa on ollut odotettavissa. Hannu Aravirta, Raimo Summanen, Erkka westerlund ja Jukka Jalonen ovat osoittaneet pelikirjojen toimivuuksien vaikutuksen Suomen mitalisateeseen. SM-liigassa ja Mestiksessä on mestaruuksia voitettu pelikirjoihin tukeutuen useita.

Spriitti on ehdottoman tärkeä osa-alue menestykseen. Kun se on korkealla tasolla, niin intiutiivisesti tapahtuvat oikeat ratkaisut ovat tie menestykseen. Pelaajilla on valtava itseluottamus siitä, että he pystyvät tekemään oikeat ratkaisut. Korkea motivaatiotaso on myös ehdoton vaatimus menestykseen.

Tunteen eri osa-alueet eivät ole vakioita pelistä ja kaudesta toiseen. Ne vaihtelevat kulloisistakin fysiikka-, tekniikka- ja taktiikkatekijöistä riippuen. Valmentajilla on iso rooli nostaa tai laskea pelaajien itseluottamus- ja motivaatiotasoja. Näistä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

Miten analysoit, Fordél, TPS:n nykytilaa? Mikä merkitys on valmentamisella, pelikirjalla ja fysiikkatekijöillä siihen, että viime keväänä isolla itseluottamuksella, intohimolla ja motivaatiolla TPS:n pelaajat pystyivät tekemään oikeat pelilliset ratkaisut ja viemään TPS:n yllätysmestaruuteen? Nyt TPS ja viime keväänä loistanee pelaajat ovat vajonneet pohjamutiin sarjan hännille.

 

[steepler]

Ne mahdollistavat tunnetilan hyödyntämisen pelin ja joukkueen hyväksi, mutta ilman tunnetta ei pelejä voiteta: oli kuinka hyvä pelitapa tahansa.

Näillä tunnejutuilla ei juurikaan ole merkitystä jos ei erittäin tarkalla tasolla määritellä millaisista tunteista on kyse ja miten ne palvelevat pelaamista. Tuo on toki totta että ilman tunteita ei voiteta koska jo ihmisen toiminta ja vastaava vaatii tiettyjä tunteita.

Tosin itse menisin kyllä väittämään melkein sellaista että paras tulos syntyisi tavallaan tunteettomassa tilassa jossa puhtaasti toteutettaiisin pelin kannalta hyödyllisiä ratkaisuja jotka olisi opeteltu eri tilanteisiin ennakkoon, mutta kun siellä on ihmisiä niin tälläistä tilaa on aika vaikea saavuttaa. Siis faktahan on myös se että erinlaiset tunteet johtavat valtavaan määrään virheitä, joten jos puhutaan että pitää olla tunnetta niin olisi myös aika ratkaisevaa määritellä millaisista tuntemuksista on kyse ja miten ne saadaan palvelemaan peliä.

 

[J.Grönvall]

Minun mielestäni nämä tunneasiat pitää jättää sivuun jos analysoidaan peliä. Se on ihan selvä asia. Jokainen pallopeli on "tunnepeli" ja tulee olemaankin niin kauan kun ihmiset niitä pelaavat. Pelkkä tunne ei kuitenkaan ikinä ratkaise yhtään mitään, vaikka tällainen harha sitkeästi on olemassa.

Olen ihan samaa mieltä sen osapuolen kanssa jonka mielestä tunneasiat menevät pitkässä juoksussa tasan. Samoin esimerkiksi playoffeissa on ihan selvää, että se tunnetaso on kaikilla korkealla. Kulta tai hopea eivät ratkea koskaan siihen, että toinen "halusi" enemmän. Se on ihan hevonpaskaa.

Steepler kirjoitti fiksusti tuossa, että paras tila olisi melkein tunteettomuus. Näinhän se on mutta on tosiaan mahdotonta kuvitella, että tähän ikinä päästäisiin.

Toki mentaalipuolella on oma merkityksensä mutta sen merkitystä korostetaan liikaa. Hyvä esimerkki on 2006 vuoden Ässät, joka menestyi sekä tunteen, että taktiikan ansiosta. Mediassa ja Jatkoajassa kuitenkin nähtiin vain se "porilainen hulluus" menestyksen tekijänä. Eihän ikinä ole pelkkää tunnetta ilman peliä, se on ihan väärä johtopäätös. Ei se tunne tule vain jostain vaan todellakin se peli tuottaa sen tunteen.

Mikäli pelikirja on joukkueelle oikea niin silloin se tuottaa oikean tunnetilan. Se ruokkii pelaajien mentaalipuolta ja antaa itseluottamusta. TPS on loistoesimerkki tästä. Tämän hetken TPS:ää kun katselee niin en voi todellakaan ymmärtää jos nyt ei osata laskea 1+1. Onko TPS:n pelaajilla se tunne nyt jossain säästössä vai miksi joukkue konttaa? Vai voisiko millään olla kysymys pelitaktisista asioista jotka vaikuttavat viime kädessä myös siihen tunnepuoleen?

 

[Maple Leaf]

Hannu Aravirta, Raimo Summanen, Erkka westerlund ja Jukka Jalonen ovat osoittaneet pelikirjojen toimivuuksien vaikutuksen Suomen mitalisateeseen.

Millä eväin Suomi saavutti MM-mitalin Doug Sheddenin aikana?

 

[mjr]

Vai voisiko millään olla kysymys pelitaktisista asioista jotka vaikuttavat viime kädessä myös siihen tunnepuoleen?

Materiaali on selkeästi ratkaisevin asia. Sen jälkeen tämä tunnetaso, johon tietysti liittyy monet asiat, ja joka puolestaan liittyy moneen asiaan. Pelitaktiikka on toki tärkeä myöskin, mutta sillä ei ole merkitystä, ellei siihen sitouduta. Tämä on kuultu niin monen ammattimiehen suusta, etten oikein näe syytä epäillä sitä. Sitten jos perustelee pelintavan merkityksen sillä, että se tuottaa tämän tunnetilan tai ei tuota, niin minusta ainakin arkijärjen pohjalta ajateltuna tilanne on yleensä päinvastainen. Se miksi Sihvonen yleisen trollauksensa lisäksi valtaisasti ylikorostaa pelitavan merkitystä johtunee siitä, että sen suhteen hänellä - ilmeisesti - on jotain omaakin kompetenssia. Valmentajan rooliin kuuluu kuitenkin niin paljon enemmän asioita, että Sihvosenkin leipä on maailmalta kerätty tämän (lähinnä) trollaus-journalismin muodossa. Herätetään kohua ja tunnereaktioita. Silloin harvoin kuin mies keskittyy alkuperäiseen rooliinsa eli pelitaktiikan analyysiin niin sävy on toinen, eikä taktiikan merkitystäkään naurettavasti korosteta. Valitettavasti vain asiantuntevuus ja asiallisuus ei juuri lisää myyntiä.

 

[mjr]

Tosin itse menisin kyllä väittämään melkein sellaista että paras tulos syntyisi tavallaan tunteettomassa tilassa jossa puhtaasti toteutettaiisin pelin kannalta hyödyllisiä ratkaisuja jotka olisi opeteltu eri tilanteisiin ennakkoon, mutta kun siellä on ihmisiä niin tälläistä tilaa on aika vaikea saavuttaa.

Jos pelaajat tosiaan olisivat robotteja joihin voisi ohjelmoida oikeat toimintatavat niin illasta toiseen ne tietysti syöksyisivät samalla asenteella sinne kulmiin kaivamaan kiekkoja ja maalin eteen ottamaan iskuja vastaan. Kun pelaajat - ikävä kyllä - eivät ole koneita niin nämä mainitut toiminnot eivät valitettavasti taida tunteettomuudella toimia ihan optimaalisesti. Mutta mene ja tiedä.

 

[J.Grönvall]

Materiaali on selkeästi ratkaisevin asia. Sen jälkeen tämä tunnetaso, johon tietysti liittyy monet asiat, ja joka puolestaan liittyy moneen asiaan. Pelitaktiikka on toki tärkeä myöskin, mutta sillä ei ole merkitystä, ellei siihen sitouduta. Tämä on kuultu niin monen ammattimiehen suusta, etten oikein näe syytä epäillä sitä. Sitten jos perustelee pelintavan merkityksen sillä, että se tuottaa tämän tunnetilan tai ei tuota, niin minusta ainakin arkijärjen pohjalta ajateltuna tilanne on yleensä päinvastainen.

Mitä tuo tarkoittaa? Eihän pelitavan merkitystä nyt tokikaan perustella sillä, että se tuottaa tunteen. Kyllä sen merkitys on ihan muualla lähtökohtaisesti mutta tunne on tässä pelissä automaatio ja on koko ajan läsnä. Siksi minusta on ihan typerää jauhaa siitä loputtomiin.

Materiaali on toki tärkein asia mutta vaikka olisi kuinka huono materiaali niin siinäkin näkyy jos pelitapaa on harjoiteltu ja jos, kuten sanoit, joukkue on sitoutunut siihen. TPS:n kohdalla tätä ei näy ja siksi on ihan perusteltua kysyä onko taktiikassa korjaamista.

Tuntuu monelta unohtuvan, että mikäli keskustellaan pelitavoista, pelikirjoista, taktiikoista tai millä sanalla nyt haluakaan kutsua niitä, niin silloin siihen keskusteluun ei kuulu mikään tunnehömppä. Sitä ei sitten pidä alkaa sinne tunkemaankaan. Tällä hetkellä taktiikoista ei voi keskustella ilman, että joku alkaa vinkumaan niiden turhuudesta yms. Se on harmi.

 

[mjr]

Tällä hetkellä taktiikoista ei voi keskustella ilman, että joku alkaa vinkumaan niiden turhuudesta yms. Se on harmi.

Tunnetila on varmasti vähän turhan epämääräinen käsite, mutta joka tapauksessa on minusta melko selvää, että pelitapa on pyramidin huippu, materiaali on sen perusta, ja se että materiaali saadaan pelaamaan kurinalaisesti ja motivoituneesti, ei varmastikaan luontaisesti tapahdu valitun pelitavan kautta. Toki voidaan keskustella pelitavoista ilman yhteyksiä mihinkään muuhun, mutta tämä ei sitten olisi välttämättä kovin informatiivista. Luulisin että materiaali on se perusta, jonka mukaan pelitapakin valikoituu. Voidaan varmasti puhua tietylle joukkueelle optimaalisesta pelitaktiikasta ainakin teoreettisena käsitteenä, mutta optimaalinen pelitapa materiaalista riippumatta olisi totaalisen järjetön ajatus.

 

[Fordél]

Miten analysoit, Fordél, TPS:n nykytilaa? Mikä merkitys on valmentamisella, pelikirjalla ja fysiikkatekijöillä siihen, että viime keväänä isolla itseluottamuksella, intohimolla ja motivaatiolla TPS:n pelaajat pystyivät tekemään oikeat pelilliset ratkaisut ja viemään TPS:n yllätysmestaruuteen? Nyt TPS ja viime keväänä loistanee pelaajat ovat vajonneet pohjamutiin sarjan hännille.

Vaikea analysoida kun en ole TPS:ltä tainnut nähdä kuin yhden pelin ja oliko sekin se kauden avaus. Mutulla heittäisin, että Suikkasen rooli on ollut varsinkin henkisellä puolella kova. Hän lienee pystynyt sitouttamaan ja psyykkaamaan joukkuetta eri tasolle kuin Leime eli Suikkanen onnistui myymään oman juttunsa selkeästi paremmin kuin Leime. Esimerkiksi Kivenmäen kaltaisten pelaajien kohdalla tarvittaisiin varmasti Suikkasen kaltaista johtamista, jota Leimeeltä ei ilmeisesti löydy. Pelitavasta en osaa sen enempää sanoa, koska tosiaan en ole nähnyt niitä pelejä, mutta joku TPS-asiantuntija voisi valaista meitä.

 

[Fordél]

Toimivien pelisysteemien ansioista Suomi on saavuttanut arvokisamitaleja Pentti Matikaisen ajoista lähtien tähän päivään asti enemmän kuin mitä pelaajamateriaaleja vastustajamaihin verrattaessa on ollut odotettavissa. Hannu Aravirta, Raimo Summanen, Erkka westerlund ja Jukka Jalonen ovat osoittaneet pelikirjojen toimivuuksien vaikutuksen Suomen mitalisateeseen. SM-liigassa ja Mestiksessä on mestaruuksia voitettu pelikirjoihin tukeutuen useita.

Spriitti on ehdottoman tärkeä osa-alue menestykseen. Kun se on korkealla tasolla, niin intiutiivisesti tapahtuvat oikeat ratkaisut ovat tie menestykseen. Pelaajilla on valtava itseluottamus siitä, että he pystyvät tekemään oikeat ratkaisut. Korkea motivaatiotaso on myös ehdoton vaatimus menestykseen.

Kuten tuot tässäkin ilmi niin ei siis pelkkien toimivien pelisysteemien ansiosta vaan juuri esimerkiksi tuon tunnepuolen ansiosta niitä mitaleja on tullut vaikka materiaali on ollut paperilla vastustajaa heikompi. Valmennus on ollut taktisesti hyvää, mutta se on myös saanut sitoutettua pelaajat pelaamaan yhtenäisesti pelitavan mukaan loppuun asti. Pelaajat on saatu motivoitua ja viritettyä oikeaan tilaan toteuttamaan kulloisenkin valmentajan pelitapaa. Venäjä on vasta viime vuosina pystynyt tähän samaan yhtenäiseen pelaamiseen, joten sielläkin on alkanut tulla tulosta materiaalilla, jolla olisi pitänyt menestyä jo vuosia.

 

[steepler]

Jos pelaajat tosiaan olisivat robotteja joihin voisi ohjelmoida oikeat toimintatavat niin illasta toiseen ne tietysti syöksyisivät samalla asenteella sinne kulmiin kaivamaan kiekkoja ja maalin eteen ottamaan iskuja vastaan. Kun pelaajat - ikävä kyllä - eivät ole koneita niin nämä mainitut toiminnot eivät valitettavasti taida tunteettomuudella toimia ihan optimaalisesti.

Nin tässä todellakin olisi oleellista määritellä nämä tunnetermit vähän tarkemmin. Siis varmasti joku pelaaja esimerkiksi ammattietiikan, joka toki on sekin tunne mutta voi olla pelaajalla olemassa valmentajasta riippumatta, takia saattaa heittäytyä ja käydä hakemassa kiekkoa kulmasta vaikka suhtautuisikin siihen itse tilanteeseen kaukalossa melko neutraalisti. Joku toinen voi sitten suhtautua asiaan eri tavalla. Erinlaiset tunteet aiheuttavat myös milettömästi huonoja asioita kaukalossa ja juurikin tunteet aiheuttavat sen että ei heittäydytä eikä mennä kulmaan.

Jotkut valmantajat eivät kyllä juuri tunnepuoleen pyri vaikuttamaan. Urheilulehden NHL numerossa Petteri Nokelainen käy hieman läpi Randy Carlylen taktista puolta, jossain kevään numerossa muistan Nokelaisen todenneen että Carlyle ei juttele pelaajille, muuta kuin ehkä mutamalle. Eli hänhän ei ole ollenkaan tietoinen, eikä varmaankaan kiinnostunut, yksittäisten pelaajien tunnetiloista, tai kaiketi ainoa tapa näitä selvittää on puhuminen asianomaiselle.

 

[mjr]

Jotkut valmantajat eivät kyllä juuri tunnepuoleen pyri vaikuttamaan. Urheilulehden NHL numerossa Petteri Nokelainen käy hieman läpi Randy Carlylen taktista puolta, jossain kevään numerossa muistan Nokelaisen todenneen että Carlyle ei juttele pelaajille, muuta kuin ehkä mutamalle. Eli hänhän ei ole ollenkaan tietoinen, eikä varmaankaan kiinnostunut, yksittäisten pelaajien tunnetiloista, tai kaiketi ainoa tapa näitä selvittää on puhuminen asianomaiselle.

No, minusta tahtotila ja kurinalaisuus ovat ehkä marginaalisesti parempia termejä - "tunteesta" puhuminen korostaa ehkä liikaa emotionaalisuutta. Valmentajan auktoriteettiasema on tässä suhteessa varmasti olennainen, enkä ole varma, että se auktoriteetti parhaiten tulisi esimerkiksi kädestä pitämisellä ja terapioimisella. Minusta on aika itsestäänselvää, jos vähääkään tuntee joukkuelajeja, että niin pelien sisällä kuin pelien välilläkin tapahtuu paljon mystistä vaihtelua, jota ei oikein voi helposti redusoida pelitaktiikkaan vaan ihan johonkin muihin asioihin. Kaikki olisi tosiaan helpompaa, jos joukkueurheilijat olisivat robotteja.

 

[J.Grönvall]

Tunnetila on varmasti vähän turhan epämääräinen käsite, mutta joka tapauksessa on minusta melko selvää, että pelitapa on pyramidin huippu, materiaali on sen perusta, ja se että materiaali saadaan pelaamaan kurinalaisesti ja motivoituneesti, ei varmastikaan luontaisesti tapahdu valitun pelitavan kautta. Toki voidaan keskustella pelitavoista ilman yhteyksiä mihinkään muuhun, mutta tämä ei sitten olisi välttämättä kovin informatiivista. Luulisin että materiaali on se perusta, jonka mukaan pelitapakin valikoituu. Voidaan varmasti puhua tietylle joukkueelle optimaalisesta pelitaktiikasta ainakin teoreettisena käsitteenä, mutta optimaalinen pelitapa materiaalista riippumatta olisi totaalisen järjetön ajatus.

Siis tottakai se tahtotila ja sitoutuminen on ihan avainasia mutta minä näen sen niin, että se pitäisi tällaisessa keskustelussa olla jo lähtökohtaisesti kunnossa. Eli kun keskustellaan vaikka eri taktiikoista niin silloin on lähdettävä siitä, että joukkue sitoutuu siihen taktiikkaan. Aika usein nämä asiat sekoittuvat ja yhtäkkiä tapellaankin jo siitä voiko pelata ilman tunnetta.

Optimaalista pelitapaa ei varmasti ole olemassakaan vaan on juuri tuo joukkueelle optimaalinen pelitapa. Minusta se on joukkueurheilun perusta eikä pyramidin huippu kuten itse näet. Tämän perustan päälle tulevat sitten muut asiat siten, että ne vievät siitä pyramidista kuitenkin suurimman osan. Minä lasken sen "tunteen" sinne pyramidin huipulle. Materiaalin ja pelitavan suhde on toki monimutkainen kysymys ja pitäisikin lähteä siitä, että missä vaiheessa tähän asiaan pääsee vaikuttamaan.

Materiaali asettaa aina rajoituksensa ja antaa omat mahdollisuutensa. Kun joukkueelle osataan sorvata oikea pelitapa niin se sitoutuminenkin tulee melkein itsestään, tämä siis vaatii sen, että joukkue huomaa pelinsä toimivan juuri kyseisellä tavalla. Sitoutumiseen toki sitten vaikuttavat myös esim. yleinen ilmapiiri ja vaatimustaso. Pelitapaa pidän kuitenkin tärkeimpänä sitouttajana ja samalla tunteen luojana, varsinkin joukkueissa jotka pelaavat tavoitteellisesti.

Kun joukkue itse tiedostaa vahvuutensa ja heikkoutensa ja uskoo omaan pelitapaansa on se tunne pelaajalle parhaimmillaan ihan mieletön. Minusta on mahdoton ajatus vaatia sitoutumista ja pelille heittäytymistä ilman, että pelitapa-asiat ovat kunnossa. Toki sitä raivoa voi ladata ja lähteä kentälle pelaamaan "pelisilmällä" mutta pitkässä juoksussa tämä tapa ei vain kertakaikkiaan toimi.

 

[steepler]

Valmentajan auktoriteettiasema on tässä suhteessa varmasti olennainen, enkä ole varma, että se auktoriteetti parhaiten tulisi esimerkiksi kädestä pitämisellä ja terapioimisella.

No ei varmaankaan ja Carlyle missään nimessä ei näin ajattele, mutta esimerkiksi Westerlund ja Suikkanen ovat kyllä melkein tälläisellä kädestä pitämis/terapeoimis linjalla. Veikkaajan kausiennakossa Westerlund juurikin puhuu kuinka valmennuksessa on otettava huomioon pelaajan elämäntaidot johon kuuluu siviiliasiat parisuhteesta ja ystävistä lähtien, kuinka valmentaminen on parhaimmillaan luottamukseen perustuvaa vuorovaikutusta ja välittämistä. Suikkanen puhuu kuinka valmentajien ja pelaajien välinen luottamussuhde vaatii juurikin keskustelua, että pelaajia on lähestyttävä kasvotusten ja että on esimerkiksi voitava jutella baari-illastakin eikä vain pelistä. Siinä jutussa on nyt paljon muutakin mutta nämä muutamat kohdat liittyvät juurikin tähän asiaan.

Onhan tämä aika erinlainen ajatusmaailma kuin Carlylelainen maailma jossa pelaajien kanssa ei puhuta. Tuossa ennakossa oli myös Jonathan Hedstömistä juttu jossa hieman avautuu Carlylelainen ajattelu enemmän. Carlyle pitää, tai ainakin piti, punnituksen joka maanantai ja kun Hedstöm oli ollut kilon ylipainoinen niin oli luisteluttanut tätä yksinään muiden istuessa penkillä. Hedstömiin tämä oli vaikuttanut niin että sairastui anoreksiaan ja menetti 12 kiloa painoa. Eli tavallaan Carlyle kaiketi pelon kautta haluaa hallita pelaajiaan ja jollain tavalla jopa epäinhimillistää heidät, aika kaukana Westerlundilaisesta ajattelusta.

Carlyle on kuitenkin voittanut Stanley Cupin ja saanut pelikirjansa toimimaan, eli eivät nämä jutut niinkään yksinkertaisia ole jollaiseksi Westerlund ja Suikkanen ne leipovat.

Mikä sitten on oikea tapa? Siihen on vaikea ottaa kantaa. Kuitenkin itse pidän tuota Westerlundilaista juttua hieman ongelmallisena, tai se on niin yksilöstä riippuvaa. Esimerkiksi itse en nyt välttämättä hirveän innostunut olisi juttelemaan kaikista yksityisasioista työpaikalla esimiehen kanssa, no jos olisin jääkiekkoilija niin olisiko tilanne toinen sitä on vaikea sanoa.

 

[Mänizeri]

Tunteen eri osa-alueet eivät ole vakioita pelistä ja kaudesta toiseen. Ne vaihtelevat kulloisistakin fysiikka-, tekniikka- ja taktiikkatekijöistä riippuen. Valmentajilla on iso rooli nostaa tai laskea pelaajien itseluottamus- ja motivaatiotasoja. Näistä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

Mikä merkitys on valmentamisella, pelikirjalla ja fysiikkatekijöillä siihen, että viime keväänä isolla itseluottamuksella, intohimolla ja motivaatiolla TPS:n pelaajat pystyivät tekemään oikeat pelilliset ratkaisut ja viemään TPS:n yllätysmestaruuteen? Nyt TPS ja viime keväänä loistanee pelaajat ovat vajonneet pohjamutiin sarjan hännille.

Tämä tunne juttu käsitteenä on itsellenikin hieman hatara, en edes yritä määritellä siihen vaikuttavia tekijöitä. Mutta itseluottamuksen, eli tunteen siitä, ettei mikään voi tässä hetkessä mennä pieleen, sen kyllä ymmärrän ja mistä se sitten tulee, siitä voi olla montaa mieltä. Itse uskon TPS:n viime kevään olleen "lumipalloilmiö", jota joukkueurheilussa tapahtuu aina välillä.

Pleijaraissa kyse voi olla enemmän henkilökohtaisesta itseluottamuksesta ja sitä kautta koko joukkueen itseluottamuksesta. En oikein tiedä miten Suikkanen sai tunteen, pelitaktiset asiat ja itseluottamuksen viime kevään TPS:ssä loksahtivat kohdalleen, mutta hyvin koska nykymateriaaliltaan TPS on lähes yhtä kova tai heikko. Harva muistaa, että TPS oli runkosarjan kutonen ja sen, että oli niitä tappioputkiakin viime vuonnakin. Tosin ei likimainkaan sellaista romahdusta kuin nyt.

Se missä TPS onnistui erityisesti oli, että he pelasivat kauden parasta kiekkoaan juuri oikeaan aikaan. Paljon Suikkanen puhui myös siitä, että jos 20 pelaajaa parantaa hieman niin silloin paranee koko joukkueenkin suoritus. Muistaakseni hän myös mainitsi, että ehdoton edellytys heidän mestaruuden takana oli pääsy 6 joukkoon runkosarjassa, että 7 sija olisi voinut olla henkisesti liian kova pala. Tiedä sitten olisiko näin ollut. Ja sitten yksittäisinä pelaajina Filppula ja Sweatt kantoivat joukkuetta. Joukkue myös pääsi lepäämään sopivasti välillä jne. Monta monessa.

Ja mikä se TPS:n pelikirja sitten viime kaudella oikein oli? Itse en nähnyt yhtään samanlaista peliä heiltä muutoin kuin puolustuksen 1-2-2 osalta. Enemmän näytti siltä, että ohje oli tyyliin "kiekosta ei luovuta ellei ole pakko". Hyökkäyksiin lähdöissä kiekkoa välillä pidettiin, välillä roiskaistiin jne. Se että sitä Sihvonenkin kutsui puoliorganisoiduksi kertonee sen, että ei TPS millään rautaisella pelitapavalmentamisella mestaruuteen marssinut?

 

[ms.qvist]

Tosin itse menisin kyllä väittämään melkein sellaista että paras tulos syntyisi tavallaan tunteettomassa tilassa jossa puhtaasti toteutettaiisin pelin kannalta hyödyllisiä ratkaisuja jotka olisi opeteltu eri tilanteisiin ennakkoon, mutta kun siellä on ihmisiä niin tälläistä tilaa on aika vaikea saavuttaa. Siis faktahan on myös se että erinlaiset tunteet johtavat valtavaan määrään virheitä, joten jos puhutaan että pitää olla tunnetta niin olisi myös aika ratkaisevaa määritellä millaisista tuntemuksista on kyse ja miten ne saadaan palvelemaan peliä.

Minä en asiaa aivan näinkään näkisi, koska jos pelaajalla (tai kenellä tahansa) ei ole todellista tunnetta mukana pelissä (toiminnassa), tilanne kääntyy hyvin pian sellaiseksi, että tehdään rutiinisuorituksia ja katsotaan mihin se riittää - eikä näin päästä kovinkaan pitkälle, koska tällöin tekemisen taso voi olla se 95 %. Ja kuten Tami vuosia sitten erään ottelun jälkeen totesi jotakuinkin seuraavaa: jos sinulla ei ole spirittiä etkä pelaa täysillä, ei voi voittaa ottelua. Olen siis sitä mieltä, että on oltava toimiva kombinaatio, jossa yhdistyvä esimt:

-Loistava valmennus (sanotaan vaikkapa pelikirja - vaikka en pidäkään termistä).
-Hyvä pelaajat, joista loistavalla valmennuksella saadaan kaikki irti.
-Pelaajat valmiit antamaan kaikkensa jokaisessa vaihdossa (ja jokaisessa pelissä) ts. suoritusvarmuus riittävän hyvä ja pelaajilla korkea tunnetaso, jolloin ollaan valmiit uhrauksiin.
-Hyvä taustaorganisaatio. Tämä on minusta hyvä muistaa, koska jos organisaatio ei ole toimiva, se voi heijastua joukkueeseen ja sitä kautta pelisuoritukseen negatiivisesti. Loistavista organisaatioista on lukuisia esimerkkejä, kuten Red Wingsit. Organisaation ollessa loistavan pelaajat ovat myös valmiit tekemään uhrauksia organisaation eteen lisäten näin menestymisen mahdollisuutta.

vlad.

 

[Flip#51]

... sihvosmaisessa ajattelussa onkin tärkeintä löytää se matalin aita ja todellisuus on hänelle kuten Pohjois-Korean Kimeille vain ikävä detalji, jonka kanssa ei ole pakko yrittää elää.

Haha, hyvä scholl, tiivistit Petteri Sihvosen yhteen virkkeeseen. Miehellä ei ole minkäänlaisia näyttöjä tai nöyryyttä, joten häntä on hyvin vaikea ottaa vakavasti.

 

[steepler]

Minä en asiaa aivan näinkään näkisi, koska jos pelaajalla (tai kenellä tahansa) ei ole todellista tunnetta mukana pelissä (toiminnassa), tilanne kääntyy hyvin pian sellaiseksi, että tehdään rutiinisuorituksia ja katsotaan mihin se riittää - eikä näin päästä kovinkaan pitkälle, koska tällöin tekemisen taso voi olla se 95 %. Ja kuten Tami vuosia sitten erään ottelun jälkeen totesi jotakuinkin seuraavaa: jos sinulla ei ole spirittiä etkä pelaa täysillä, ei voi voittaa ottelua.

No tuo ei ihan kirjaimellisesti ollut tarkoitettu koska vaikea ihmisen on päästä mihinkään täysin tunteettomaan tilaan. Tässä nyt vähän riippuu mitä näillä termeillä tarkoitetaan, lähinnä tarkoitin että tehokkain tapa on tavallaan se että on usko asiaan olemassa sekä työmoraali joka ajaa koko ajan pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta että kuitenkin tunnetaso on jossain määrin stabiilli. Sen nimittäin koen vähän ongelmalliseksi että pelaamisen edellytys on koko ajan joku tietty tunnetaso, että tavallaan pitää koko ajan psyykata joku tietty tunne pintaan että pystyy hyvään pelaamisen tasoon. Tuo voi olla aika kuluttavaa koko kauden pitää yllä.

No tässä on ehkä vähän vaikea näitä termejä löytää ja määritellä. Jos jollain henkilöllä on tietty asenne olemassa joka on tavallaan persoonallisuuskysymys, eli tietty työmoraali esimerkiksi, niin silloin on ihan mahdollista että pystyy pelaamaan hyvällä tasolla vaikka tunnemaailmaltaan onkin suhteellisen neutraali pelin aikana tai että ei tarvitse jotain tiettyä tunnetasoa pelaamisen edellytyksenä. No ok onhan työmoraalikin tunnetila, mutta mielestäni enemmän ehkä persoonallisuusasia jota ei nyt pelistä toiseen ainakaan valmentaja voi muokata vaan vaatii selvästi pidemmän prosessin jonka muokkaamiseen valmentajalla ei välttämättä ole edellytyksiä.