Tätä samaa asiaa olen muistuttanut jo useaan kertaan. Kaikki joukkueet hyökkäävät eniten nopeasti ja puolinopeasti. Viivelähtöjen optimaalisen määrän on Jukka Jalonen määritellyt 7/erä. Viivelähdöt päättyvät hyvin usein kiekon menetykseen, mutta tiivis viisikko on valmiina riistämään kiekon takaisin, jolloin syntyy nopean hyökkäyksen tilaisuus organisoitumatonta vastustajaa vastaan. Nopeat hyökkäykset organisoimatonta vastustajaa vastaan ovat tehokkain tapa tehdä maali 5vs5 pelissä.
Olen katsonut paljon pelejä, joissa viivelähtöjä on ollut 1. erässä, mutta 3. erän loppukiritilanteessa häviöllä oleva joukkue on alkanut pelata vain nopeita hyökkäyksiinlähtöjä kaikissa pelitilanteissa.
Olen katsonut paljon pelejä, joissa viivelähtöjä on ollut 1. erässä, mutta 3. erän loppukiritilanteessa häviöllä oleva joukkue on alkanut pelata vain nopeita hyökkäyksiinlähtöjä kaikissa pelitilanteissa.
Peliä myös viivelähdöillä rytmittävät joukkueet eivät ajaudu vaihtojen takia viivelähtöihin vaan käyttävät vaihtotilanteita hyväkseen saadakseen kontrolloidun koko tiiviin viisikon hyökkäyksen aikaan.
Tätä samaa asiaa olen muistuttanut jo useaan kertaan. Kaikki joukkueet hyökkäävät eniten nopeasti ja puolinopeasti. Viivelähtöjen optimaalisen määrän on Jukka Jalonen määritellyt 7/erä.
En ole varma, mutta maalin tekoaika 0,55 viittaa siihen, että kyseessä oli vaihto meneillään ja viisikko kerättiin kasaan viiveehyökkäykseen. Kyse oli tyypillisestä viivelähdöstä, joita kiekkokontrollijoukkueet tekevät. Tilastoin pelin viivelähdöt: Suomi 6+3+7=16 ja Tshekki 3+5+5=13. Viivelähdöt tilastoin vain 5vs5-pelissä, joten yv/av:llä enkä jatkoajalla niitä tilastoi.
Suomi teki 13 maalia 7 pelissä (muistaakseni). Kuinka monta tällaista kuvailemaasi maalia Suomi teki Saksassa ja mitä joukkueita vastaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kun tätä 7/erä viivelähtöjen määrää nähtävästi pidetään lähes oppikirjamaisena faktana.
Niin tämähän on itsestään selvää. Jos olet pelin loppupuolella tappiolla niin tottakai silloin pyritään mahdollisimman nopeisiin hyökkäyksiinlähtöihin.
... On myös kiekkokontrolliin perustavia koulukuntia, jotka pelaavat takaa-ajoasemassa tai siirtyvät pelaamaan tuolloin viivelähdöin. Ajatuksena on hyökätä takaa-ajoasemassa laadukkaammin, mutta määriltään vähemmin hyökkäyksin...
Tämä on mielenkiintoinen juttu, koska kontroloidut hyökkäykset johtavat suhteessa paljon harvemmin maalintekotilanteisiin kuin nopeat suunnanmuutokset ja riistot hyökkäysalueella. Mielestäni tässä täytyy ottaa huomioon myös vastustaja eli jos heikompi joukkue johtaa viime hetkillä, paremman kannattaa hyökätä kontroloidusti, koska sen materiaalietu mahdollistaa yksi-yksi tilanteiden voiton. Heikomman taas kannattaa heittää kiekkoa maalille ja koska parempi joukkue organisoi puolustuksensa hyvin ja voittaa yleensä yksi-yksi tilanteet.
Heikomman joukkueen osalta asia on juuri päinvastoin. Pelaamalla nopeasti ja puolinopeasti tappiotilanteessa ylöspäin syntyy jatkuvasti iso määrä irtokiekkoja. On päivänselvä asia, että irtokiekkojen voittaminen tapahtuu parempien pelaajien toimesta ja parempi joukkue saa niistä hyökkäyksiä organisoitumatonta heikompaa joukkuetta vastaan ja maalintekopaikat lisääntyvät paremmalle joukkueelle. Heikomman joukkueen on pelattava ottelun alusta alkaen puolustus- ja vastaiskupeliä. Tappiotilanteessa on alettava hyökätä, jotta tasoitus saataisiin aikaan. Huonomman joukkueen on hyökättävä viivelähdöillä ja kiekkokontrollilla sekä pidettävä korkes puolustusvalmius, koska nopea pystysuunnan peli kääntyy sille tappiolliseksi.
Tässä siis puhutaan tappioasemassa pelaamisesta. Huomioon on otettava, että tuossa tilanteessa vastustaja pelaa johtoasemassa eli heidän ei tarvitse enää hyökätä vaan pelata vain riskittömästi. Kuinka helppoa tuollaista riskittömästi pelaavaa joukkuetta vastaan on saada riistoja ja päästä nopeisiin vastahyökkäyksiin? Erittäin vaikeaa. En minä ala ottamaan kantaa, että mikä on optimaalinen pelitapa, mutta ihan perusteltua on tappioasemassa hyökätä laadukkaita hyökkäyksiä hitailla lähdöillä kuin koittaa vaan hosua ja hakata päätä seinään.Tämä on mielenkiintoinen juttu, koska kontroloidut hyökkäykset johtavat suhteessa paljon harvemmin maalintekotilanteisiin kuin nopeat suunnanmuutokset ja riistot hyökkäysalueella.
Tässä siis puhutaan tappioasemassa pelaamisesta. Huomioon on otettava, että tuossa tilanteessa vastustaja pelaa johtoasemassa eli heidän ei tarvitse enää hyökätä vaan pelata vain riskittömästi. Kuinka helppoa tuollaista riskittömästi pelaavaa joukkuetta vastaan on saada riistoja ja päästä nopeisiin vastahyökkäyksiin? Erittäin vaikeaa. En minä ala ottamaan kantaa, että mikä on optimaalinen pelitapa, mutta ihan perusteltua on tappioasemassa hyökätä laadukkaita hyökkäyksiä hitailla lähdöillä kuin koittaa vaan hosua ja hakata päätä seinään.
Viivelähtöjen määrä on riippuvainen mm. siitä, paljonko erää kohti pelataan yv/av-peliä. Jukka Jalonen määritteli Urheilukanavan Petteri Sihvosen ohjelmassa viivelähtöjen optimimääräksi tuon 7/erä. Se on pieni määrä kaikista hyökkäyksistä, joista valtaosa tapahtuu kaikilla joukkueilla nopeasti ja puolinopeasti. Tässä vastaus uudelleen myös Fordélille, joka on tätä samaa asiaa kysynyt.
Kekäläinen otti tuosta sanomisesta sen verran itseensä, että poikkesi omasta korrektista linjastaan ja vastasi aika suoraan Sihvoselle, että jääkiekko on reagointipeli tai jotain sinne päin.
Muistaakseni guru totesi alussa, että Suomi pyrki siihen ja sitä pitäisi liigaseurojenkin tukea.Onko kaikki Sihvosen kanssa samaa mieltä, että Suomi pelasi kisoissa kiekkokontrollipeliä?
Muistaakseni guru totesi alussa, että Suomi pyrki siihen ja sitä pitäisi liigaseurojenkin tukea.
En saanut vieläkään vastausta siihen, että mistä juuri tuo seitsemän viivelähtöä tulee. Miksi se on juuri optimaalinen? Siihen en ole saanut vastausta enkä tule saamaankaan, koska kaikkihan riippuu vastustajastakin, jonka pelaamiseen on reagoitava. Tällöin mitään optimaalista lukua ei mielestäni voida määrittää, koska sekin vaihtelee vastustajan mukaan.