lindros kirjoitti:
Perinteistä höpinlöpiä. Porilaista hulluudella, asenteella, apinanraivolla, leijonasydämmellä, sisulla, jne. Runkosarjassa pelejä voidaan voittaa vaikka pelkästään noiden elementtien ollessa kunnossa.
Itsekin olen toki syyllistynyt edellä mainittujen seikkojen ylikorostukseen. Silti edelleen pidän niitä tärkeinä asioina, mutta yksin ne eivät tuo suotuisaa tulosta kuin satunnaisesti. Koko kautta ei voi laskea hulluuden varaan.
Silti henk.koht. ärsyttää tämä ihmisten negatiivinen suhtautuminen porilaiseen pelitapaan. Viime kausi näytti kuitenkin sen parhaat puolet. Tänä vuonna monen tekijän summana onkin sitten katseltu sen peräreikää, mutta syy ei ole todellakaan yksin pelitavassa.
lindros kirjoitti:
Playoffseissa nämä tunne- ja asennepuolen asiat menevät niin tasan, että niillä ei paremmuuksia ratkaista. Kuka siellä nyt periksi antaa sellaisissa asioissa, johon joukkueen tyhmin jäsenkin voisi vaikuttaa - asenteeseen? Ässät pärjäsi viime kaudella keskinkertaisella materiaalilla hyvin pitkälti erinomaisen pelikirjansa ansiosta.
Tummennus on peruspadan tarkoituksellinen korostus.
Roolitus oli täydellinen, pelitapa toimi, ulkomaalaisosastossa saatiin melkein jackpot+kotimaiset nimettömät vahvistukset onnistuivat (tyyliin Kaipainen), valmennusjohto otti opiksi menneistä, isot seurat kompuroivat, vastustajilla oli loukkaantumishuolia. Siinä muutama seikka, jonka näen olleen menestyksen takana.
En kiistä peltavan tai -kirjan (mikä nimitys vain) merkitystä. On pomminvarmaa, että taktiikkapuolen ontuessa on vaikea menestyä SM-liigassa nimekkäälläkään joukkueella. Mutta Petteri Sihvonen nähdäkseni ylikorostaa pelikirjan merkitystä. Joku sen jo sanoikin, ei jääkiekko ole mitään sellaista, jota voitaisiin tietyillä koodeilla yms. luoda tai aikaansaada.
Pelikirjasta huolimatta joukkue voi epäonnistua. On olemassa henkinen puoli. Se, noudatetaanko pelikirjaa, riippuu muistakin kuin valmentajien kyvyistä. Kun kentällä on tilanne päällä, ei ole aikaa miettiä, mitähän Sihvonen, Rönkä, P.Jalonen, Holopainen tai ketä vaan mahtaa minusta lehdessään analysoida, miten pohtia tekemisiäni. Ratkaisujen on synnyttävä pienessä ajassa, tai siitä seuraa jotakin. Pelikirja luo kunnossa ollessaan toki rauhallisuutta tehdä oikeita, yhdessä sovittuja asioita. Ja epäonnistumisen tullessa on ehkäpä helpompi tehdä korjaavia ratkaisuja, jotta ainakin pahin mahdollinen eli maali omaan päähän vältettäisiin.
Aika huikeassa studiokeskustelussa MM-kisojen aikaan J.Jalonen korosti aika paljonkin henkisen puolen merkitystä. Niissä asioissa tosin lienee yhtä monta mielipidettä kuin valmentajaakin, mutta varmaan laajempia kokonaisuuksia katsoen eräitä koulukuntia on olemassa. Mielestäni jokainen voisi kaivaa sen esiin (jos omistaa), ja katsoa siitä, mikä ero on penkin takana valmentavalla ja laidan katsomon puolelta analysoivalla. En J.Jalostakaan pidä minään jääkiekon totuusautomaattina, saati edes aina ihan fiksuna tyyppinäkään, mutta uskon silti muutamiin hänen sanomisiinsa.
Petteri Sihvonen on toki tervetullut lisä toimittajien joukkoon, sillä totuus on, että iltapäivälehtien ja joidenkin paikallismedioiden urheilutoimitukset ovat välillä niin retkellä, että paluu todellisuuteen tapahtuu todennäköisesti vasta ensi vuosituhannella. Silti eräät kärjistykset ärsyttävät, mutta toisaalta saavat aikaan sen, mitä osittain lie haettukin; syntyy keskustelua jääkiekosta. Yksi heikkouteni on myös vahva allergia sellaista "minä olen aina oikeassa"-asennetta kohtaan. Joskus ehkä näen sitä sielläkin, missä ei tarvitsisi.
Vahvistamaani kohtaan palatakseni totean, että Ässien menestys oli monen asian summa; porilaisella hulluudellakin sekä kotiyleisön fanaattisuudella oli oma merkityksensä. Nämä tosin ovat osittain sama asia. Pelaajat ammentavat yleisöstä sytykettä painaa 110 lasissa illasta toiseen.
Viime kaudesta jäivät mieleen oikeastaan päällimmäisinä kaikki joukkueen pelaajat. Vaikea siitä ryhmästä on vain muutamia nimetä.
