Minusta Sihvonen on oikeilla jäljillä urheilun suhteen puhuessaan "yllätyksellisyydestä" tai odottamattomuudesta. Esimerkiksi itseni on todella vaikea nähdä nyrkkeilyä olennaisesti minkäänlaisena väkivaltana, vaikka se varmasti teknisesti sitä onkin. Mutta toisaalta nyrkkeily ja muut kamppailulajit ovat äärimmäisen säädeltyjä ja kurinalaisia: lyöminen ei ole osa lajia, vaan laji koostuu lyömisestä. Jääkiekkotappelu on pelaamisen keskeyttävä, ulkopuolinen tapahtuma, joka on sääntöjen muodollisesti kieltämä. (Useassa jääkiekkomaassa on toki epämääräinen lajin "eetokseen" kuuluva kirjoittamaton koodisto, jonka sisällöstä on yhtä monta tulkintaa kuin tulkitsijaakin.) Sitä ei ole mahdollista järkevästi nähdä todellisena väkivaltana, mutta ei se minusta ole myöskään urheilua - se on jääkiekkokulttuuriin ja lajiin pesiytynyt ei-urheilullinen osa, joita on toki kaikissa lajeissa. Kriminaalia väkivaltaa se merkityksellisessä mielessä ole. Jotkin teinifanit saavat tappeluista kesto-erektioita ja kuolaavat enemmän niiden perään kuin itse pelin, mikä minusta on vastenmielisempi asia kuin nämä suhteellisen vaarattomat, ei-intensiiviset, epätasapainoiset huitelut. Tappelufanien antama keskeinen asema ja glamour näille jääkiekkohuiteluille hämärtää tätä rajaa todellisen väkivallan ja moniin paikallisiin jääkiekkokulttuureihin pesiytyneen ritualisoidun tappelemisen väliltä, uho ja peniksen mittaus, tappeluretoriikka antaa itsestään kuvan joka ei enää rajoitukaan jääkiekkoon ja sen pelitapahtumaan. Sikäli ymmärrän täysin jos muu yhteiskunta ei näe jääkiekko-kulttuurin suhdetta tappeluihin terveenä asenteena. Mutta pakkohan ei ole kuin köyhän kuolla, näillä mennään - tosin jääkiekon perustarkoitus Suomessakin on tuottaa rahaa, joten siltä osin on turha ajatella että voitaisiin jättää suuren yleisön ja poliitikkojen reaktiot ilman huomiota.