8.8.2016-päivätyssä
blogissaan Petteri Sihvonen kirjoittaa, että kukaan ei-valmentanut ei voi ymmärtää
valmentajuutta: "Valmentajan sielunelämää voi ymmärtää vain toinen valmentaja." Sen Sihvonen toki myöntää, että ulkopuolinen voi arvioida valmentajan toimia ja kykyjä pelin kautta, mutta kokonaisvaltaista ihmisyyttä toinen ihminen ei voi ymmärtää.
Tämä on merkittävä väite. Kirjastoissa kun on siis hyllykaupalla arvottomia sivuja vaikkapa maalaus
taiteilijuudesta sellaisten tietämättömien moukkien kynien toimesta, jotka eivät ole kanvaasia nähneetkään.
Samantyyppinen ilmiö toistuu usein Sihvosen tuotannossa. Koska Sihvonen on varsin merkittävä ja syystäkin arvostettu tekijä, yleisen edun vuoksi on avattava, mistä on kysymys.
Sihvonen on siis vakuuttunut, että muiden näkökulmasta ei voi kirjoittaa ennen kuin on itse elänyt, omin käsin kosketellut. Eittämättä Sihvonen on tosissaan, hänhän on kirjoituksissaan säännönmukaisen vilpitön.
Väittämällä, että ymmärtääkseen toisten j
uuksia, ne on elettävä itse, Sihvonen kuitenkin tietämättään paljastaa itsensä, minänsä, mielensä kuin avokämmenellä - Sihvonen ei kykene asettumaan toisen nahkoihin. Häneltä puuttuu empatian kyky. Kirjan mukaan: "Empatia tarkoittaa kognitiivista roolinottoprosessia eli tietoista rationaalista yritystä asettua toisen asemaan. Empatia-sanan perusmerkitys viittaa myötätuntoiseen eläytymiseen."
Sihvonen ei siis kykene empatiaan, hän ei kykene eläytymään muiden
juuksiin. Tämä sama ominaisuus tulee esimerkiksi esiin väittelyissä Tommi Lindgrenin kanssa. Sihvonen ei näissä debateissa usein kykene ymmärtämään LIndgrenin näkökulmaa. Lisäksi näille väittelyille on ominaista se, että samalla kun Sihvonen ei kykene ymmärtämään toista, hän haluaa, että toinen ymmärtää häntä. Sihvonen siis sekä yhtäaikaa ei ymmärrä toista mutta kaipaa samalla toisen hyväksyntää. Tämä tekee Sihvosen väittelyistä ja persoonasta herkullista seurattavaa.
Eikä siinä mitään, meillä kaikilla on ristimme ja rastimme. Osittain juuri tämä empatiakyvyttömyys on Sihvosen menestyksen suuri salaisuus. Ilman sitä hän ei olisi koskaan voinut olla niin suora, niin häikäilemätön, niin sokea, niin laput silmillä, niin oikeassa, niin jonkin uuden jäljillä. Juuri tämä kaikki on tehnyt hänestä kiinnostavan hahmon. Sihvonen on aina epäröimättä valmis lataamaan tiskin totuuden, sen ainoan totuuden. Ja siitä Luojalle kiitos. Jos kaikki olisivat taunotasalakkeja, yliempaattisia nyhveröitä, elomme olisi sangen tylsää, kanvaasimme niin värittömiä.