Palkitussa artikkelissaan vdxmz fileroi Petteri Sihvosen persoonan kuin kesäisen kuhan. Kirjoittaja peräänkuuluttaa Petteriä takaisin kansakunnan kaapin päälle uuden strategian kautta: Sihvosen on luotava itsestään myytti. Kirjoittaja on tunnettu mouhijärveläinen esseisti, revaisti, prosaisti ja blogisti. vdxmz:n kiitetyn tuotannon pääpaino on mieshuoruus-tematiikassa.
Petteri Sihvonen ja kohotettava jousi
Petteri Sihvonen on 2000-luvun merkittävin jääkiekkojournalisti. Hän on luonut paradigman, koulukunnan, käytännössä tuonut omin pikku käsin pelikirjakeskustelun Suomeen. Monestako muusta elävästä härmäläisestä toimittajannilkistä voidaan sanoa samaa? Ei kenestäkään. Mutta miten tähän on tultu, ja mihin tästä voidaan vielä edetä?
Sihvosen ura on tässä kohtaa eittämättä jonkinlaisessa suvantovaiheessa. Sihvonen on ikään kuin mennyt suurta tehtäväänsä radioon piiiloon. Tämä on sikäli paradoksaalista, että radion kuulijamäärät ovat toki isoja, mutta päivänpolttavasta urheilukeskustelusta Sihvonen on tietyllä tapaa halunnut tai joutunut sivuun. Simppa on kaivanut sotakirveensä ja pelikirjansa maahan.
Mutta ei saisi jäädä tuleen makaamaan. Marja-Liisa Vartio kirjoittaa Häät-runossaan: "Joka kerta kun kohotan jousen / on minun tehtävä niin, / jotta osuisin lintuun. " Helena Ruuskan mukaan kerta toisensa jälkeen kirjailijan on tavoitettava myyttinen lintu, vapauden ja hengen vertauskuva. Vartion runossa ei siis ole kysymys banaalista linnustajasta vaan runoilijan kyvystä sanoa sanomaton, osua. Sihvosenkin on siis kohotettava jousensa uudelleen, sanottava jälleen sanomaton. Mutta miten?
Ensin syväluodatkaamme hieman Sihvosen persoonaa, josta jampan parivuotinen radioura antaa hyvän kuvan. Radiossa kun ei pääse piiloutumaan sanojen tai läskin päätoimittajan selän taakse, vaan se oikea personaa puskee väkisinkin läpi.
Sihvosen kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua epävakaasta tai pikemminkin epätasapainoisesta, haavaisesta persoonallisuudesta. Sihvosen persoona kuvaavat parhaiten seuraavat luonnehdinnat: hyväksynnän tarve ja empatian puute. Nämä molemmat piirteet tulevat kenties kiteytetyimmin esille Henrik Dettmanin kanssa käydyssä radiokeskustelussa. Siinä Sihvonen vänkkää useaan kertaan, että "eikö valistunut itsevaltias olisi paras valmentajuuden muoto". Dettman vastaa: "Sä voit kysyä tätä vielä kolmannenkin kerran mutta vastaus on ei." Sihvosen on vaikea nähdä ja ymmärtää Dettmanin näkemystä valmentajuudesta ja samanaikaisesti hän hakee epätoivoisesti Dettmanin hyväksyntää näkemykselleen. Keskimääräinen maisterimies tulisi asioissa vastaan ja hakisi ikään kuin konsensusta, noukkisi toiselta parhaat näkemykset. Näinhän maailma tehokkaimmin toimii: näemme asiat eri kulmista mutta paras vaihtoehto syntyy erilaisten näkemysten keskiarvosta. Mutta Sihvoselle tämä on vieras tulokulma.
Tällainen käytös kumpuaa sekä sinällään normaaleista persoonallisuuden piirteistä että turvattomasta lapsuudesta. Jokin lapsuuden kokemus saa Petterin hakemaan loputtomasti toisten hyväksyntää. Se, mikä tämä kokemus on, on toissijaista, sillä juuri nämä piirteet, hyväksynnän tarve ja kyvyttömyys imeä vaikutteita muilta, tekee Sihvosesta kiinnostavan julkisen persoonan. Simppa aiheuttaa kitkaa - ja sitä julkisessa keskustelussa tottavie tarvitaan! Ovatko suurmiehet tasapainoisia taunotasalakkeja? Vitussa eivät ole. Suurmiehet haluavat näyttää, suurmiehet halauvat menestyä, suurmiehet hakevat äidin hyväksyvää katsetta koko elämänsä. Suuruus vaatii avohaavaa sielussa. Tästä Luojalle kiitos, ilman haavaisia suurmiehiä olemassaolomme olisi kovin tylsää.
Sihvosen epätasapainoisessa persoonassa on siis ainesta vieläkin suurempiin tekoihin. On kuitenkin luotava uusi strategia, sillä ensimmäinen urheilulehtijakso ja sen lähestymistapa on kaluttu loppuun. Ensinnäkin esikuvaa uudelle strategialle on haettava Kekkosesta ja hänen mediakoneistostaan. Tuomas Kurosen mukaan Kekkosen nuoruusvuosinaan aloittamat eräretket tulivat osaksi kertomusta hänen johtajuudestaan. Kekkosen kala- ja eräretkistä alettiin raportoida jo hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan. Claude Levi-Strauss on osoitttanut, että ihmisyhteisöjen rituaalit generoivat myyttejä, jotka kestävät aikaa. Kekkosen johtajuusmyytti syntyi erällä, kalastusrituaalista, mutta alkoi elää lopulta omaa, kalastuksesta riippumatonta elämäänsä. Rituaali ja myytti erkanivat toisistaan. Myytin välitön sisältö "ruokkiminen on johtamista" kuitenkin säilyi, ja myytti institutionalisoituessaan luonnollistaa; kalastavasta presidentistä tuli Suomen kansan luonnollinen johtaja. Kansa lopulta loi itse johtajansa. Ulkoilmaan tottuneet, sodan ja ankarien luonnonolosuhteiden karaisemat seuraajat samastuivat ja arvostivat johtajanaan miestä, joka vietti vapaa-aikansa erämaassa. Johtava (sic!) metsästäjä on ihmiskunnnan ensimmäinen johtajan arkkityyppi. Alkuperäiskansojen tapauksessa on usein itsestään selvää, että se, joka tuntee saaliseläinten liikkeet, sään vaihtelut ja vallitsevat luonnonolot parhaiten, johtaa joukkoa. Nykyajan melskeistä huolimatta perusvaistomme eivät ole muuttuneet. Kun saalistaja tuodaan näkyväksi, moni - edelleen - kokee tämän heimonsa luontaiseksi johtajaksi.
On siis luotava myytti saalistavasta Sihvosesta, joka ruokkii kansakunnnan ja samalla kohottaa jousen uudelleen, sanoo vielä sanomattoman. Metsästäjä-myyttiä voidaan myös edelleen vahvistaa rakastaja- ja sankari-myyteillä. Sankarihan Sihvonen itse asiassa jo onkin. Sen osoitti taannoinen mopolla ajo kännissä. Hotakaisensa lukeneet ymmärtävät yskän seuraavasta: "Ne ovat miehiä!". Hotakainen viittaa rattijuoppoihin, jotka, ainakin alitajuisesti, ovat sankareita suuren yleisön silmissä, sillä he uskaltavat elää.
Sihvosen rakastaja-rooli on jäänyt ainakin toistaiseksi julkisuudelta piiloon. Siksi Petterin on tultava ulos katu-uskottavan böönän kanssa. Tällaisia uskottavia bööniä on Sihvosen ikäiselle tarjolla käytännössä yksi: Satu Silvo. Ei tarvitse sanoa kuin sanoa Silvon eeppiset tissit ja hieman ylemmyydentuntoinen perusilme, niin homma on lukijalle selvä.
Sankari- ja rakastajaroolit ovat nyt siis hanskassa, enää on mietittävä se metsästäjän rooli. Se hankitaan ottamalla mallia sekä Kekkoselta että Juha Väätäiseltä, joka tunnetusti lenkkeili savannilla munasilleen. Nämä yhdistettynä: Sihvosen on metsästettävä savannilla leijona. Leijona-symboliikan merkitystä ei tässä yhteydessä tarvitse purkaa erikseen auki. Lisäksi, jotta rakastajan ja metsästäjän rooli saa duaaliseen kaksoisvahvisuksen, leijona on ammuttava Satu Silvon tissien välistä jousipyssyllä.
Leijonasaalisrituaali luo myytin, ja myytti luo luonnollisen johtajan. Näin ollen ja näin tehden, luomalla itsestään myytin, Sihvosesta tulee, ei pelkästään johtava analyytikko, vaan johtava myyttinen analyytikko.
Lähteet
Kuronen, T. 2014. Saalistaja johtaa. Suomen kuvalehti 27/2014.
Ruuska, H. 2012. Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu.