Ulosanti on tietysti oma lukunsa mutta pakko kysyä, että nousitko tuon jälkeen pakin paikalta hyökkäykseen tekemään maalia?
Ja miten niin kannustava ja ymmärtävä valmentaja olisi "vain" NuSu-valmentaja? Ovatko kaikki muut sitten DDR-koutseja tai kiinalaisia lapsitehtailijoita? Olet nyt pakotettu vastaamaan, kun vielä tästä ketjusta tuollaisen väitteen kehitit.
Olisin varmasti noussut, jos vielä joskus olisi tullut yhtä saletti paikka.
Mielestäni tähän ketjuun on kuulunut hyvin jyrkkä mustavalkoisuus. Olet joko samaa mieltä, tai sitten puupää. Ketjun hengen mukaisella kärjistyksellä menin siis minäkin.
Lähtökohtaisesti tuo viestini oli kuitenkin vain irrallinen anekdootti liittyen TosiFanin mainitsemaan teemaan, jossa "ilo häipyy" liiallisuuteen viedyn taktisuuden painottamisen johdosta. Joten ehkäpä se siitä.
Valmentaja määrää aluksi enemmän ja ymmärryksen karttuessa vastuu siirtyy enenevissä määrin pelaajalle. Pelaaja ei kuitenkaan voi pelata vaistoillaan oikein, jos ei ymmärrä eri rytmien tarkoitusperiä.
Minusta liikaa rakennetta ei edes voi olla, eikä se varsinkaan vie vaistoilla pelaamista pois. Siihenhän kaikki kuitenkin perustuu.
Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.
Samaa mieltä. Tosin etenkin jos ihan pikkujunnuista puhutaan, niin kahdesta "paskasta koutsista" taktiikoista ymmärtämätön perus-valmentajaisä on huomattavasti vähemmän huono vaihtoehto kuin tilanneluku- ja ihmissuhdetaitamaton pelikirjansa toteuttaja.
Optimitilanteessahan valmentaja ymmärtäisi ainakin jonkin verran pelin taktisesta luonteesta ja teknisistä osa-alueista, mutta omaisi myös jonkinlaisia pedagogisia kykyjä.
Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.
Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.
Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.
Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.
Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.
Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.
Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.
Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin.
...Ketjussa voi ollakin, parilla viimeisellä sivulla vähemmän. Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.
Implisiittinen oppiminen! pelaaja on voinut oppia sen vaikka pelaamalla jalkapalloa. Hän saattanut oppia sen pihapeleissä onnistumisien ja epäonnistumisien kautta. Olkoot nyt vaikka C-juniori
Eli ennen Meidän peliä, joka nosti tilan teon ja voittamisen tapetille, kukaan ei ole voinut pelin prioriteettejä toteuttaa??
Peli itsessään sisältää nämä tavoitteet. Lapsikin tietää, että maali pitää tehdä, että tulee yksi piste. Jos maali on kaukana lapsi kuljettaa kohti maalia (tilan voittaminen). Jos edessä on este hän yrittää kiertää sen, eli liikkuu sivulle (tilan tekeminen).
Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?
Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.
Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.
TosiFani kirjoitti:Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.
Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.
Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.
Tämä on väärinkäsitys. Pelikirja ja taktiikka ynnä kontrolli yms. luovat vain vaihtoehtoja (syöttösuuntia). Ja se taas lisää onnistumisia - ja nautintoa. Lapsi ja nuori rakastaa sitä, minkä osaa. Siihen tarvitaan pelikirjaa.
Johtava
Jos tätä ajatusta jalostetaan pidemmälle, niin siinä tapauksessahan pianon soittoa harrastavalle lapselle ei saisi valmiiksi antaa nuotteja, vaan antaa vapaasti soitella mitä tahtoo. Tohdin kuitenkin epäillä, että yhdenkään pianonsoittajan opastuksessa näin ei toimita, vaan ohjeet on hyvinkin täsmällisiä ja niitä kanssa noudatetaan. Siitä huolimatta aika moni lapsi kaiketi viihtyy ihan hyvin pianotunneilla.
...Minusta taas pelistä katoaa ilo sillä hetkellä kun siitä viedään säännöt ja taktiikka, eli sitä peliä ei saa pelata oikein.
Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa? Pitääkö hänen koota viisikko kokoon ja lähteä rintamahyökkäyksellä vai voiko hän pyörittää vastustajan viisikon solmuun ja tehdä maalin? Kumpi tukee hänen haluaa harrastaa jääkiekkoa?
....Kysymykseesi vastaus: tuossa iässä leikkimieli lienee vielä tärkeintä, eli pojat vielä opettelevat ylipäätään hahmottamaan kenttää, eri ulottuvuuksia, ihmettelevät mikä tikku tässä on kädessä jne. Noin kärjistetysti...
Minusta pikkujunnuille pitää ehdottomasti opettaa jääkiekon perusjuttuja, mutta pelikirjalla seitsemänvuotias ei tee mitään.
Erikoinen pelikirja, jos se ei sisällä jääkiekon perusjuttuja...
Ja seitsemän vuotiaan pitää ymmärtää mitä tarkoitaa pelikirja??
Ei aikuisen ja lapsen pippelikään ole samanlainen, mutta molemmat pissaavat sillä.
Kyllä seitsenvuotias palloilija jo oppii esimerkiksi sen, että kaverin on helpompi syöttää hänelle, jos hän ei seiso vastustajapelaajan takana. Osa seisoo kauden alussa, osa vielä kauden lopussakin, mutta osa oppii jo tuossa iässä hakemaan paikkaa tyhjältä alueelta. Sieltä se pelikirja lähtee rakentumaan.
mutta mitään omaa et osaa esittää.
Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.Noh joukkueen x jakoi kentän taulullaan kolmeen osaan ja sanoi että "tällä alimmalla kolmanneksella ei saa ikinä menettää palloa". Veikatkaapas minkä ikäisten pelistä oli kyse? 7-8vuotiaiden.
Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.
Tuloksen kannalta tuo sivurajaratkaisu olisi ehkä ollut turvallisempi. Pelitavan kannalta noista sivurajapotkijoista ei kuitenkaan ikinä tule sellaista pelaajaa jolle voi avata mitään pelikirjaa, kun povitaskusta ei löydy koskaan mitään muuta riskitön tapa luovuttaa pallo vastustajalle.
Tämän ikäisillä prioriteettina pitäisi olla pelirohkeus ja uskallus pitää pelivälinettä hallussa. Kuten HN korosti; prässin alta ulos pelaamiseen. Sinällään sen pelikaverin pitäisi tulla auttamaan liikkumalla pois syöttövarjosta. Olen itsekin sitä mieltä että toki tämän ikäisillä pitäisi ns. 'sarjapeleissä' olla tavoitteena ottelun voittaminen ihan vain senkin takia että opitaan aktiivista prässäystä ja palollisena/pallottomana liikkumista ja totutaan siihen että ottelun voittamiseen pitää tehdä töitä. Sen sijaan en tässä iässä lähtisi vielä roiskimaan tulosta hakemalla, on se pitkän vetämistä vastustajan päätyyn tai pallon potkaisemista sivurajasta yli. Sinällään sivurajasta yli vetäminenkin on ok, mikäli se tapahtuu esim. juoksupallossa jossa puolustaja ja hyökkääjä kirmaavat pallon perässä ja puolustaja ratkaisee kamppailutilanteen itselleen helpoimmalla tavalla jos huomaa ettei voi saada pelivälinettä haltuun.Ehkä se keskustelun arvoinen asia tässä on, että miten sinun mielestäsi alimpana pelaajana harhauttelu sitten kehittää parempia pelaajia, koska tavallaan sekin on sitä pelin pakottamista, ja sellainen kuitenkin kitketään enemmän ja vähemmän pois aikanaan? Miksi sellaista pitäisi tukea? Se voidaan tulkita itseluottamukseksi, haluksi kehittyä jne., mutta eikös se ole myös tyhmää pelin näkökulmasta? Eikö enemmän pitäisi keskittyä niihin ratkaisumalleihin, jolla pallo saadaan näissäkin tilanteissa omille, ettei tarvitse potkaista sivurajasta yli?
