Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Everton]

Ulosanti on tietysti oma lukunsa mutta pakko kysyä, että nousitko tuon jälkeen pakin paikalta hyökkäykseen tekemään maalia?

Olisin varmasti noussut, jos vielä joskus olisi tullut yhtä saletti paikka.

Ja miten niin kannustava ja ymmärtävä valmentaja olisi "vain" NuSu-valmentaja? Ovatko kaikki muut sitten DDR-koutseja tai kiinalaisia lapsitehtailijoita? Olet nyt pakotettu vastaamaan, kun vielä tästä ketjusta tuollaisen väitteen kehitit.

Mielestäni tähän ketjuun on kuulunut hyvin jyrkkä mustavalkoisuus. Olet joko samaa mieltä, tai sitten puupää. Ketjun hengen mukaisella kärjistyksellä menin siis minäkin.

Lähtökohtaisesti tuo viestini oli kuitenkin vain irrallinen anekdootti liittyen TosiFanin mainitsemaan teemaan, jossa "ilo häipyy" liiallisuuteen viedyn taktisuuden painottamisen johdosta. Joten ehkäpä se siitä.

 

[J.Grönvall]

Olisin varmasti noussut, jos vielä joskus olisi tullut yhtä saletti paikka.

Lienee hyvin tyypillinen tilanne jossa väärin pelaaminen hyväksytään, mikäli lopputulos SILLÄ KERTAA on hyvä. Pelitaitoa ei voi opettaa näin, ainakaan minun mielestäni.

Mielestäni tähän ketjuun on kuulunut hyvin jyrkkä mustavalkoisuus. Olet joko samaa mieltä, tai sitten puupää. Ketjun hengen mukaisella kärjistyksellä menin siis minäkin.

Lähtökohtaisesti tuo viestini oli kuitenkin vain irrallinen anekdootti liittyen TosiFanin mainitsemaan teemaan, jossa "ilo häipyy" liiallisuuteen viedyn taktisuuden painottamisen johdosta. Joten ehkäpä se siitä.

Ketjussa voi ollakin, parilla viimeisellä sivulla vähemmän. Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.

 

[DEFENCE]

Valmentaja määrää aluksi enemmän ja ymmärryksen karttuessa vastuu siirtyy enenevissä määrin pelaajalle. Pelaaja ei kuitenkaan voi pelata vaistoillaan oikein, jos ei ymmärrä eri rytmien tarkoitusperiä.

Eksplisiittinen oppiminen (Explicit learning)

• oppiminen tapahtuu tiedostetusti suorasta sanallisesta ohjeistuksesta
• pelaaja jouttuu miettimään suoritustaan (...jos tuo tekee noin niin minun pitää..)

Implisiittinen oppiminen (Implicit learning)

• on alitajuista kokemuksiin perustuvaa oppimista
• on hitaampi tapa oppia, mutta taito on automaatio

Tärkeintä on opettaa isot periaatteet ensin. Näitä periaatteita käydään tietenkin teoriassa läpi. Näytetään esimerkiksi video pätkiä aikuisten peleistä, tässä tehtiin tilaa jne. Saadaan jokin malli pelaajan päähän tilanteesta. Mutta kun mennään jäälle harjoittelu on suunniteltu niin että pelaaja pystyy itse kokemalla onnistumisia ja epäonnistumisia oppimaan. Lisäksi valmentaja ohjaa ja johdattelee pelaajia oppimaan esimerkiksi kysymyksillä

• Pelitilanteet: irtokiekko, hyökkäyspeli ja puolustuspeli
• Pelitilanneroolit
• Pelin prioriteetit/tavoitteet

Kun nänä ovat selkärangassa sitten voidaan siirtyä yksityiskohtaisempaan pelikirjaan

Minusta liikaa rakennetta ei edes voi olla, eikä se varsinkaan vie vaistoilla pelaamista pois. Siihenhän kaikki kuitenkin perustuu.

Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.

 

[Everton]

Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.

Samaa mieltä. Tosin etenkin jos ihan pikkujunnuista puhutaan, niin kahdesta "paskasta koutsista" taktiikoista ymmärtämätön perus-valmentajaisä on huomattavasti vähemmän huono vaihtoehto kuin tilanneluku- ja ihmissuhdetaitamaton pelikirjansa toteuttaja.

Optimitilanteessahan valmentaja ymmärtäisi ainakin jonkin verran pelin taktisesta luonteesta ja teknisistä osa-alueista, mutta omaisi myös jonkinlaisia pedagogisia kykyjä.

 

[J.Grönvall]

Samaa mieltä. Tosin etenkin jos ihan pikkujunnuista puhutaan, niin kahdesta "paskasta koutsista" taktiikoista ymmärtämätön perus-valmentajaisä on huomattavasti vähemmän huono vaihtoehto kuin tilanneluku- ja ihmissuhdetaitamaton pelikirjansa toteuttaja.

Optimitilanteessahan valmentaja ymmärtäisi ainakin jonkin verran pelin taktisesta luonteesta ja teknisistä osa-alueista, mutta omaisi myös jonkinlaisia pedagogisia kykyjä.

Niin ei ihmissuhdetaitoja voi unohtaa. Urheilussa, etenkään joukkuelajien valmentaja, ei oikein voi olla pelkkä asiajohtaja, tai sitten hänellä on ainakin oltava aisapari joka kompensoi sitä (ihmissuhdetaitojen heikkoutta).

 

[J.Grönvall]

Joukkueen peli perustuun vain tilan voittamiseen ja prosenttikiekon periaatteisiin. Valmentajan ohje on pelata aina nopeasti ylös, vaikka pelaajan vaistot ehdottaa tekemään tilaa. Erehdyt tekemään tilaa. Tulet vaihtoaitioon valmentaja huutaa pää puinaisena sinulle. Istut vielä viltissä loppupelin.
Seuraavalla kerralla tulee taas paikka jossa tehdä tilaa olisi paras vaihtoehto, mutta lyöt kiekon pleksin kautta keskialueelle. Tulet aitioon, valkku hymyilee ja näyttää peukkua.
Siitä on pelottavan lyhyt aika, kun suomessa pelattiin juniorikiekkoa pääsääntöisesti näin.
Tämä on toki kärjistetty esimerkki. Kiekko kontrollissa peli menee läpsyttelyksi kun on ohjeistettu niin perkeleesti, että jos ne on noin tai niin, sitte me ollaan näin tai noin.... Tai pakit pakottaa syöttönsä keskustaan vaikka ei ole tilaa syöttää sinne, koska jumalauta modernia kiekkoo pelataan keskustan kautta.

Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.

Haen nyt sitä, että jos kyseessä on kovin nuori pelaaja ja valmentaja kehuu tätä suoritusta, niin jäähän siitäkin toki muistijälki. Mutta keskeisin kysymys on se ymmärtääkö pelaaja itse miksi häntä juuri siinä tilanteessa kehuttiin. Koska muistijälki voi olla myös haitallinen.

Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.

Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.

Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.

Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.

Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.

Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin. Miksi näin? Siksi, että minun näkemykseni mukaan taktisia muutoksia on mahdoton tehdä ilman kristallinkirkasta pelin rakennetta, ja se rakenne pitää tosiaan olla automaatio. Vasta sen omaksuttuaan pelaaja voi tehdä onnistuneesti poikkeuksia tästä.

Jopa mentäessä hyökkäysalueelle on hyödyllistä pohtia kannattaisiko sitäkin pyrkiä piirtämään mahdollisimman paljon jo etukäteen. Esimerkiksi treeneissä pelata jopa täsmälleen samaa kuviota koko ajan. Haen tässä kohtaa taas sitä, että mielestäni barcalainen versio luovuudesta syntyy tätä kautta, on luotu automaatiota ja pelissä on selkeä rakenne, joka taas edelleen synnyttää "luovaa" pelaamista.

Minä propellihattu päässä näen luovuuden pikemminkin vain pelin rytmin rikkomisena ja sen säätelynä. Ja juuri tässä maailman parhaat pelinrakentajat tekevät sen eron. On siis oltava pohjalla jo selvä rakenne jota "rikkomalla" luodaan (mukamas) yllättäviä tilanteita vastustajan pelaajalle. En koe, että luovuus olisi mitään missä luodaan tyhjästä upeita asioita, vaan loogisen tapahtumaketjun poikkeama.

 

[DEFENCE]

Lihavointi on omani. Miten nuori pelaaja osaa, edes erehdyksessä, tehdä tilaa "oikeassa" kohdassa (esimerkissäsi oletetaan siis, että ratkaisu on ollut oikea ja valmentaja kritisoi väärästä asiasta)? Ja varsinkin jos hän tekee sen tuossa tilanteessa vaistoillaan? Eli tarkennatko nyt edes kuinka vanha tämä pelaaja on ja miten hän on oppinut peliä siihen asti? Tilaahan ei osaa tehdä jos ei ensin ymmärrä mitä tilan voittaminen tarkoittaa.

Implisiittinen oppiminen! pelaaja on voinut oppia sen vaikka pelaamalla jalkapalloa. Hän saattanut oppia sen pihapeleissä onnistumisien ja epäonnistumisien kautta. Olkoot nyt vaikka C-juniori

Eli ennen Meidän peliä, joka nosti tilan teon ja voittamisen tapetille, kukaan ei ole voinut pelin prioriteettejä toteuttaa??
Peli itsessään sisältää nämä tavoitteet. Lapsikin tietää, että maali pitää tehdä, että tulee yksi piste. Jos maali on kaukana lapsi kuljettaa kohti maalia (tilan voittaminen). Jos edessä on este hän yrittää kiertää sen, eli liikkuu sivulle (tilan tekeminen).

Kiekkokontrollissa peli menee läpsyttelyksi väärien pelitilannevalintojen vuoksi. Tämä kritiikki on minusta aina ollut suorastaan heikoissa kantimissa, ei ymmärretä mistä se johtuu. Syy ei ole pelikirjan teoriassa, vaan 100% tapauksista käytännön suorituksessa.

Etenkin jalkapallossa tapahtuu hyvin usein tätä kuvaava tapahtumakulku. Eli joukkuella on pallo hyvin kontrollissa ja se on lähdössä hyökkäämään hitaasti. Tämä tehdään sovitun sapluunan mukaan. No futiksen (ja lätkän) luonne pelinä on sellainen, että jo yksi huono syöttö tässä vaiheessa käynnistää tapahtumaketjun, jossa paine kumuloituu ja usein seuraa pelivälineen menetys ehkä vasta viiden-kuuden syötön jälkeen.

Esimerkkitilanne jossa pelaaja joutuu pysähtymään ja miettimään mihin avata on kuin kutsu ruokapöytään vastustajan pelaajille, jotka yleensä osaavat todella hyvin reagoida tähän. Etenkin jos (ja kun) pelikirjasta löytyy prässi, niin sillä saatetaan pelivälinettä hallitseva joukkue jo suuriin vaikeuksiin, hiljalleen.

Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?

Ja miksi kiekkokontrollissa pitäisi "pakottaa" peliä mihinkään? Esimerkiksi joidenkin haukkuman Meidän pelin ajatus on nimenomaan juuri siinä, että peliä ei milloinkaan tarvitse pakottaa. Sen tähdenhän siinä on lisänä tilanteko, mikä tavallaan mahdollistaa pelaamisen pelin kutsumalla tavalla.

Kyllä itse näkisin niin, että pelikirjasta tulee löytyä ns. avauspuu, eli ohjeistus siitä mitkä syöttösuunnat ovat prioriteetti yksi, kaksi jne. Se on huonoa valmentamista jos peliä jääräpäisesti hakataan vaikka keskustaan, tosin tässä pitää valmentajan osata nähdä milloin on kyseessä laatuongelma (pelaajien suoritustaso ei riitä) ja milloin taktinen ongelma.

Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.

Mitä tulee sitten kiekottomien pelaajien hakuun, niin itse haluan, että tässä oltaisiin mahdollisimman systemaattisia, eli se tapahtuisi periaatteessa aina samoin.

Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.

 

[TosiFani]

...Ketjussa voi ollakin, parilla viimeisellä sivulla vähemmän. Ilo ei häivy minnekään taktisuuden myötä, edelleen ongelma on se paska koutsi, ei pelikirja tai taktiikka. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään.

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

edit:

Ja minä uskon, että tämän ketjun aihe on tuollainen poikkeus, hän osaa luultavasti markkinoida pelikirjan vaikka luistelukoululaisille. Valitettavasti P. Sihvosen kaltaisia älykköjä on liian vähän suomalaisessa jääkiekkoilussa.

 

[J.Grönvall]

Implisiittinen oppiminen! pelaaja on voinut oppia sen vaikka pelaamalla jalkapalloa. Hän saattanut oppia sen pihapeleissä onnistumisien ja epäonnistumisien kautta. Olkoot nyt vaikka C-juniori

Eli ennen Meidän peliä, joka nosti tilan teon ja voittamisen tapetille, kukaan ei ole voinut pelin prioriteettejä toteuttaa??
Peli itsessään sisältää nämä tavoitteet. Lapsikin tietää, että maali pitää tehdä, että tulee yksi piste. Jos maali on kaukana lapsi kuljettaa kohti maalia (tilan voittaminen). Jos edessä on este hän yrittää kiertää sen, eli liikkuu sivulle (tilan tekeminen).

Luulen kyllä, että olemme tästä itse asiasta ihan samaa mieltä. Jossain kohtaa kuitenkin tapahtuu "jotain", koska tätä implisiittistä oppimista lienee tapahtunut suomalaisessa juniorivalmennuksessa aiemminkin. Silti pelitilanteita ei tunnisteta eikä niihin osata reagoida oikein läheskään aina. C-juniorin tulisikin ymmärtää ja osata soveltaa tätä asiaa mutta hänenkin on saatava se perusopetuksensa jossain siten, että hän osaa soveltaa tätä oppimaansa isona.

Se on kyllä tavallaan totta, että 90-lukulaisen jääkiekon aikakausi oli nykyvinkkelistä katsottuna epäpeliä mutta toisaalta silloiset sääntötulkinnat olivat ajamassa peliä siihen pisteeseen, että oli jopa parempi luopua pelivälineestä kokonaan!

Pelaaja joutuu miettimään miksi? Tarjonta on puutteellinen? Ohjeita ja sääntöjä pelikirjassa liikaa? Väsy? pelikäsitys puutteellinen?

Lähtökohta kentällä on se ettei koskaan pidä joutua miettimään miksi. Kuitenkin kun tässä puhuttiin (tai ainakin yritin kirjoittaa) sen rakenteen ja pelikirjakurin kannalta, niin nostan tärkeimmäksi asiaksi pelaajan oman pelirohkeuden sekä pelitaidon.

Joka tapauksessa se pointti oli ehkä eniten siinä, että yksi huono syöttö, väärä ratkaisu (mm. pelirohkeuden puute) tms, saa aikaan tapahtumaketjun, joka voidaan tulkita virheellisesti myös pelikirjan syyksi (eli miksi vain hierotaan omissa).

Jos on pelaajia joilla on puutteellinen pelikäsitys niin silloin vasta tarvitaankin ennalta annetut ohjeet (tämä liittyy enemmän aikuisten peliin jo). Juuri heitä varten pelikirja ja taktiikka tavallaan on. Ja parhaiden pelaajien tulee tässä myös auttaa näitä heikompia, on heidän vastuullaan osata tarjota niin, että tämä voi antaa pelikirjan kutsuman avauksen.

Ei sitä pidäkkään pakottaa! En minä niin väittänytkään. Mutta kun tälläis ns. pelikirjavalmentajia junioreissa valitettavasti on.

Se on toki ikävää. Huonojen valmentajien vuoksi myös pelikirja, pelikirjakuri ja vastaavat termit kohtaavat vastarintaa. Hyvä valmentajahan nimenomaan hyödyntää näitä taitavasti.

Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Silloin valinta on kiekollisella pelaajalla ja mieluiten ilman mitään valmiita määrättyjä syöttösuuntia.

Toki valinta on aina kiekollisella. Kiekollisen pitää osata kuitenkin tehdä ratkaisu siitä voidaanko toteuttaa prioriteetti yksi (esim. avaus keskustaan sentterille) ja jos ei voida, niin mikä on seuraava vaihtoehto. Ja tässä kuvaan astuu taas pelikirja, pelikirjakuri ja pelin rakenne jota joudutaan nyt mahdollisesti rikkomaan. Koska eihän tokikaan riitä, että yksi pelaaja tietää mitä tekee, vaan viisikon on liikuttava synkronoidusti.

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Minusta taas pelistä katoaa ilo sillä hetkellä kun siitä viedään säännöt ja taktiikka, eli sitä peliä ei saa pelata oikein.

 

[P.Sihvonen]

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Tämä on väärinkäsitys. Pelikirja ja taktiikka ynnä kontrolli yms. luovat vain vaihtoehtoja (syöttösuuntia). Ja se taas lisää onnistumisia - ja nautintoa. Lapsi ja nuori rakastaa sitä, minkä osaa. Siihen tarvitaan pelikirjaa.
Johtava

 

[erku]

Sillä kokemuksella (n. 20v.), mikä minulla on erityisopetuksesta, väittäisin että taktisuuden (kontrolli) lisääntyminen on lähes aina synonyymi ilon häipymiselle. On erittäin vaikeaa myydä rajoitettua tekemistä lapsille ja nuorille, siten että he pitävät sitä hauskana juttuna.

Jos tätä ajatusta jalostetaan pidemmälle, niin siinä tapauksessahan pianon soittoa harrastavalle lapselle ei saisi valmiiksi antaa nuotteja, vaan antaa vapaasti soitella mitä tahtoo. Tohdin kuitenkin epäillä, että yhdenkään pianonsoittajan opastuksessa näin ei toimita, vaan ohjeet on hyvinkin täsmällisiä ja niitä kanssa noudatetaan. Siitä huolimatta aika moni lapsi kaiketi viihtyy ihan hyvin pianotunneilla.

 

[TosiFani]

Tämä on väärinkäsitys. Pelikirja ja taktiikka ynnä kontrolli yms. luovat vain vaihtoehtoja (syöttösuuntia). Ja se taas lisää onnistumisia - ja nautintoa. Lapsi ja nuori rakastaa sitä, minkä osaa. Siihen tarvitaan pelikirjaa.
Johtava

Olen edelleen erimieltä tästä, ihan kokemusperäisesti. Kontrolli on tarpeen, mutta seinät täytyy olla tarpeeksi leveällä.

 

[TosiFani]

Jos tätä ajatusta jalostetaan pidemmälle, niin siinä tapauksessahan pianon soittoa harrastavalle lapselle ei saisi valmiiksi antaa nuotteja, vaan antaa vapaasti soitella mitä tahtoo. Tohdin kuitenkin epäillä, että yhdenkään pianonsoittajan opastuksessa näin ei toimita, vaan ohjeet on hyvinkin täsmällisiä ja niitä kanssa noudatetaan. Siitä huolimatta aika moni lapsi kaiketi viihtyy ihan hyvin pianotunneilla.

Tämä nyt on täysin haista paska argumentointia. Meinaatko, että pikkujunnut päästetään kentälle ja heitetään kiekot perään!? Pikkujunnuista lähtien harjoitellaan jääkiekkoa. Luistelua, syöttämistä, laukomista, pelitilanteita jne. Yritä edes.

Ja lapsen, joka menee pianotunneille, ei tarvitse osata soittaa orkesterissa.

 

[TosiFani]

...Minusta taas pelistä katoaa ilo sillä hetkellä kun siitä viedään säännöt ja taktiikka, eli sitä peliä ei saa pelata oikein.

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa? Pitääkö hänen koota viisikko kokoon ja lähteä rintamahyökkäyksellä vai voiko hän pyörittää vastustajan viisikon solmuun ja tehdä maalin? Kumpi tukee hänen haluaa harrastaa jääkiekkoa?

 

[J.Grönvall]

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa? Pitääkö hänen koota viisikko kokoon ja lähteä rintamahyökkäyksellä vai voiko hän pyörittää vastustajan viisikon solmuun ja tehdä maalin? Kumpi tukee hänen haluaa harrastaa jääkiekkoa?

Miksi TosiFani aina pitää aloittaa tämä tyhmän esittäminen? Eikö joskus voitaisi vaihtaa ajatuksia ihan asioina?

Sinä puhuit lapsista ja NUORISTA, nyt kyse on onkin ollut koko ajan 7-vuotiaista. No, lienee selvää, että 7-vuotiaan ja 14-vuotiaan peli on hieman erilaista.

Kysymykseesi vastaus: tuossa iässä leikkimieli lienee vielä tärkeintä, eli pojat vielä opettelevat ylipäätään hahmottamaan kenttää, eri ulottuvuuksia, ihmettelevät mikä tikku tässä on kädessä jne. Noin kärjistetysti.

Mutta uskon myös siihen, että jo tuon ikäisille voi jopa hienovaraisesti ajaa sisään jotain taktiikkaa, oppivathan he jo koulussa soveltamaan erilaisia asioita tiettyjen sääntöjen mukaan.

Omaa kummipoikaani katsellessa sitä vain hämmästelee vuodesta toiseen miten pieni mieli voi jo omaksua asioita, esimerkiksi tämä osasi laukoa palloa 3-vuotiaana, siis ymmärsi miten maila on kädessä ja osasi tuottaa jo vähän liikevoimaa palloon.

Siitä on pitkä matka taktiikkaan tiedän, mutta joka tapauksessa.

 

[eagle]

Totean tässä vain yhden elävän esimerkin jalkapallon puolelta. Joukkue X oli voittanut joukkueen y, joukkue X:n pelaajat olivat aina purkaneet pallon heti pois puolustusalueelta valmentajan huutojen kera. Ottelun jälkeen joukkueen y valmentaja ihmetteli sitten joukkueen x valmentajalle että miksi aina potkaistiin vain pallo pois. Noh joukkueen x jakoi kentän taulullaan kolmeen osaan ja sanoi että "tällä alimmalla kolmanneksella ei saa ikinä menettää palloa". Veikatkaapas minkä ikäisten pelistä oli kyse? 7-8vuotiaiden.

Valmentajakollegan tuota kertoessa oma leuka loksahti kyllä auki ja varmistin että oliko joku oikeasti noin sanonut. Tässä klassinen esimerkki siitä miten sekoitetaan aikuisjalkapallo ja pienten junioreiden jalkapallo. Sama koskee jääkiekkoa ja useata muutakin lajia. Pitäisi aina pystyä ymmärtämään näiden ero. Siitä lähtien kuinka paljon lapsi osaa havainnoida maailmaa aina siihen saakka mikä on paras tapa kehittää sitä lasta.

 

[TosiFani]

....Kysymykseesi vastaus: tuossa iässä leikkimieli lienee vielä tärkeintä, eli pojat vielä opettelevat ylipäätään hahmottamaan kenttää, eri ulottuvuuksia, ihmettelevät mikä tikku tässä on kädessä jne. Noin kärjistetysti...

Kysymys oli:

Voisitko nyt selittää mikä on, esim. seitsemän vuotiaalle pojalle, oikea tapa pelata jääkiekkoa?...

Aivan, seitsemän vuotiaalle ei ole olemassa oikeaa tapaa pelata jääkiekkoa. Tai on, kun tekee maalin, pitää tuulettaa kuin "Selänne" (tms. idoli).

Mutta uskon myös siihen, että jo tuon ikäisille voi jopa hienovaraisesti ajaa sisään jotain taktiikkaa, oppivathan he jo koulussa soveltamaan erilaisia asioita tiettyjen sääntöjen mukaan.

Totta kai, harjoituksissa pitää jatkuvasti opettaa peliä, katse ylös, syötä, tee itsesi syötettäväksi jne. Mutta ei koota viisikkoa vielä.

Ja keskutelusta vielä sen verran, että voisitko astua sieltä omasta neliöstä ulos? Syyttelet minua milloin mistäkin,

Miksi TosiFani aina pitää aloittaa tämä tyhmän esittäminen? Eikö joskus voitaisi vaihtaa ajatuksia ihan asioina?

mutta mitään omaa et osaa esittää.

Minusta pikkujunnuille pitää ehdottomasti opettaa jääkiekon perusjuttuja, mutta pelikirjalla seitsemänvuotias ei tee mitään.

 

[Osmo Rapeli]

Minusta pikkujunnuille pitää ehdottomasti opettaa jääkiekon perusjuttuja, mutta pelikirjalla seitsemänvuotias ei tee mitään.

Erikoinen pelikirja, jos se ei sisällä jääkiekon perusjuttuja...

 

[TosiFani]

Erikoinen pelikirja, jos se ei sisällä jääkiekon perusjuttuja...

Ja seitsemän vuotiaan pitää ymmärtää mitä tarkoitaa pelikirja??

 

[Osmo Rapeli]

Ja seitsemän vuotiaan pitää ymmärtää mitä tarkoitaa pelikirja??

Ei aikuisen ja lapsen pippelikään ole samanlainen, mutta molemmat pissaavat sillä.

Kyllä seitsenvuotias palloilija jo oppii esimerkiksi sen, että kaverin on helpompi syöttää hänelle, jos hän ei seiso vastustajapelaajan takana. Osa seisoo kauden alussa, osa vielä kauden lopussakin, mutta osa oppii jo tuossa iässä hakemaan paikkaa tyhjältä alueelta. Sieltä se pelikirja lähtee rakentumaan.

 

[TosiFani]

Ei aikuisen ja lapsen pippelikään ole samanlainen, mutta molemmat pissaavat sillä.

Kyllä seitsenvuotias palloilija jo oppii esimerkiksi sen, että kaverin on helpompi syöttää hänelle, jos hän ei seiso vastustajapelaajan takana. Osa seisoo kauden alussa, osa vielä kauden lopussakin, mutta osa oppii jo tuossa iässä hakemaan paikkaa tyhjältä alueelta. Sieltä se pelikirja lähtee rakentumaan.

Sinä juuri selitit yksittäisen pelitilanteen, joita pitää ehdottomasti opettaa pikkujunnulle. Minun käsittääkseni tämän tyylistä neuvontaa on harjoitettu jo siffan toimesta siellä ulkojäällä.

Jääkiekon perusjuttuja pitää harjoitella pikkujunnusta lähtien, mutta kukaan ei saa tulla sanomaan pikkujunnuille mikä on oikea tapa pelata jääkiekkoa.

 

[J.Grönvall]

mutta mitään omaa et osaa esittää.

Heh, no tulihan se taas sieltä.

Btw, oma suosikkini on se kun valitit PELITAPAketjussa miten siellä pelitapa on korostetussa asemassa keskustelussa. :)

 

[Watson]

Noh joukkueen x jakoi kentän taulullaan kolmeen osaan ja sanoi että "tällä alimmalla kolmanneksella ei saa ikinä menettää palloa". Veikatkaapas minkä ikäisten pelistä oli kyse? 7-8vuotiaiden.

Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.

Tuloksen kannalta tuo sivurajaratkaisu olisi ehkä ollut turvallisempi. Pelitavan kannalta noista sivurajapotkijoista ei kuitenkaan ikinä tule sellaista pelaajaa jolle voi avata mitään pelikirjaa, kun povitaskusta ei löydy koskaan mitään muuta riskitön tapa luovuttaa pallo vastustajalle.

 

[Mänizeri]

Viikonlopun piirisarjaturnauksessa (9v) seurasin erästä ottelua, jossa erään joukkueen alin pelaaja omalla puolustusalueellaan laidassa pallon. Vastaan tuli prässäävä vastustajan pelaaja eikä syöttöpaikkaa ollut. Kaveri yritti harhauttaa vastustajan hyökkääjän, mutta menetti pallon ja vastustaja teki maalin. Valmentaja raivosi tälle pelaajalle kentän laidalta: 'Mitä sinä oikein teet, potkaise se pallo sivurajasta yli'. Itse olisin antanut pikkupojalle mitalin. Jokainen omaa aivotoimintaa omaava osaa potkaista pallon sivurajasta yli ilman harjoitteluakin, mutta kun kaveri yrittää harhauttaa vastustajan pelaajaa yhdeksän kertaa, niin kymmenennellä kerralla hän ehkä jo osaa tehdä sen siten ettei menetä palloa.

Tuloksen kannalta tuo sivurajaratkaisu olisi ehkä ollut turvallisempi. Pelitavan kannalta noista sivurajapotkijoista ei kuitenkaan ikinä tule sellaista pelaajaa jolle voi avata mitään pelikirjaa, kun povitaskusta ei löydy koskaan mitään muuta riskitön tapa luovuttaa pallo vastustajalle.

Ehkä se keskustelun arvoinen asia tässä on, että miten sinun mielestäsi alimpana pelaajana harhauttelu sitten kehittää parempia pelaajia, koska tavallaan sekin on sitä pelin pakottamista, ja sellainen kuitenkin kitketään enemmän ja vähemmän pois aikanaan? Miksi sellaista pitäisi tukea? Se voidaan tulkita itseluottamukseksi, haluksi kehittyä jne., mutta eikös se ole myös tyhmää pelin näkökulmasta? Eikö enemmän pitäisi keskittyä niihin ratkaisumalleihin, jolla pallo saadaan näissäkin tilanteissa omille, ettei tarvitse potkaista sivurajasta yli?

Mitä itse jalkapalloa olen seurannut, niin en kovin montaa kertaa ole huipputason otteluissa nähnyt, että alin pelaaja tuollaisessa tilanteessa yrittäisi selkeällä 1-1 harhautuksella ratkaista tilannetta, että mennään ja haastetaan naamatusten vastustajaa kun itse olet alimpana pelaajana. Yleensä harhauttelu tällaisissa tilanteissa liittyy siihen tilan tekemiseen, jotta voidaan purkaa tilanne tai saadaan se tila syötölle aikaiseksi. Harvoin kukaan menee sukkana ohi toisesta. On sekin sitä aivotoimintaa, että valitsee joukkueen kannalta parhaan ratkaisun.

Toki 9-vuotiaiden pitää saada kokeilla rajoja ja tässä tapauksessa se tilanne kannattaisi käydä joukkueen kesken läpi, jotta tässä ei nyt taas käy niin, että kaverin itseluottamus syödään lopullisesti ja siitä samasta virheestä muistutetaan jatkuvasti. Toisaalta, ollaan taas siinä problematiikassa, että entä jos jotain on sovittu eli on jokin taktiikka mitä pitää noudattaa (vaikka se olisi kuinka tyhmää tahansa), muut tekevät miten on sovittu ja sitten yksi poikkeaa... Ja siellä on saattanut olla ohje, että puretaan yli rajasta, jos ei ole syöttöpaikkaa, jotta saadaan porukka kasaan ja prässi ei johda maaliin omaan päähän. Tämä ei välttämättä kehitä ketään, mutta entä jos kaikki menisivätkin tekemään sitä toista ääripäätä, että alimpana pelaajana pitää selvittää 1-1 -tilanne harhauttelemalla, vaikka et juuri koskaan näe sellaista parhaiden tekevän? Sivurajalta yli pelaamista kyllä näkee varsin usein.

Ratkaisuina näissä näkee, että joko juostaan ajoissa pallon kanssa väljemmille vesille (tavallaan 1-1 tilanteen ratkaisu, ennen kuin tulee tiukka paikka) tai sitten suojataan palloa rajojen läheisyydessä ja potkaistaan kaverin kautta pallo yli rajasta, ja heitto omille. Tai pelataan omalle maalivahdille (koska se syöttösuunta harvoin on pois pelattuna). On varmasti muitakin. En nyt ihan mitalia lähtisi antamaan, jos menettää pallon alimpana pelaajana, koska huipputasollakaan ei niin toimita. Ratkaisu oli pelin kannalta huono ja siihen ei mielestäni pitäisi kannustaa. Paha tosin sanoa, kun ei itse ole nähnyt tilannetta eikä sitä, miten on ohjeistettu. 9-vuotiailla on yleensä isät/äidit valmentamassa eivätkä he tosiaan jaksa/ehdi opettaa kaikkea, jos ylipäätään osaavat.

 

[Watson]

Ehkä se keskustelun arvoinen asia tässä on, että miten sinun mielestäsi alimpana pelaajana harhauttelu sitten kehittää parempia pelaajia, koska tavallaan sekin on sitä pelin pakottamista, ja sellainen kuitenkin kitketään enemmän ja vähemmän pois aikanaan? Miksi sellaista pitäisi tukea? Se voidaan tulkita itseluottamukseksi, haluksi kehittyä jne., mutta eikös se ole myös tyhmää pelin näkökulmasta? Eikö enemmän pitäisi keskittyä niihin ratkaisumalleihin, jolla pallo saadaan näissäkin tilanteissa omille, ettei tarvitse potkaista sivurajasta yli?

Tämän ikäisillä prioriteettina pitäisi olla pelirohkeus ja uskallus pitää pelivälinettä hallussa. Kuten HN korosti; prässin alta ulos pelaamiseen. Sinällään sen pelikaverin pitäisi tulla auttamaan liikkumalla pois syöttövarjosta. Olen itsekin sitä mieltä että toki tämän ikäisillä pitäisi ns. 'sarjapeleissä' olla tavoitteena ottelun voittaminen ihan vain senkin takia että opitaan aktiivista prässäystä ja palollisena/pallottomana liikkumista ja totutaan siihen että ottelun voittamiseen pitää tehdä töitä. Sen sijaan en tässä iässä lähtisi vielä roiskimaan tulosta hakemalla, on se pitkän vetämistä vastustajan päätyyn tai pallon potkaisemista sivurajasta yli. Sinällään sivurajasta yli vetäminenkin on ok, mikäli se tapahtuu esim. juoksupallossa jossa puolustaja ja hyökkääjä kirmaavat pallon perässä ja puolustaja ratkaisee kamppailutilanteen itselleen helpoimmalla tavalla jos huomaa ettei voi saada pelivälinettä haltuun.

Kuten kerroit, tuossa alkuperäisessä tilanteessa puolustaja olisi voinut lähteä juoksemaan sivusuunnassa ja huutaa apuja, palauttaa maalivahdille tai yrittää hyökkääjän harhautusta. Nyt yritti viimeistä ja sai haukut, ainakaan minä en hakisi tämän ikäiseselle tulosta noin aktiivisesti ohjeistamalla pelaamaan sitä helpointa ratkaisua. Olen Eaglen tapaan sitä mieltä että tällä helpon ratkaisun tavalla saadaan kyllä niitä kolmoskentän työhevosia, mutta saadaanko sitten niitä pelillisiä johtajia onkin sitten eri asia.