Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 838 735
  • 13 112

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Oikeasti. On aika herätä todellisuuteen. Urheilun todellisuuteen. Asiassa ei voida enää edetä harrastetason ihmisten (Jani Sievisen termi) ehdoilla.

Täällä on esitetty kentällä toimivien valmentajien toimesta toistuvasti toimivia malleja, joissa kilpa- ja harrasteurheilu yhdistetään hienosti. Sinulle tuntuu olevan jonkinlainen fetissi istuttaa osaa pelaajista penkillä, katsomassa kun huiput pelaa. Nimimerkki HN esitti loistavasti miten nämäkin asiat voidaan hoitaa fiksusti.

Jani Sievinen on ehkä vähän huono esimerkki, harvoin isän kunnianhimo johtaa tuollaiseen tulokseen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
PS. Tänään hyvä jääkiekkoystäväni Jarkko Savijoki (vyöllä satoja liigaotteluja) kertoi Niko Kapasen kertoneen, miten Venäjällä -06 syntyneet pojat harjoittelevat. Taitaa Nikolla olla -06 syntynyt poika, jos oikein ymmärsin. Harjoittelevat jäällä KUUSI kertaa viikossa. Perkele. Meillä on yhä suosituksia, että -05 ja -04 syntyneiden olisi suotavaa treenata maksimissaan kaksi kertaa viikossa...!?

Aika mielenkiintoista. Suomessahan elää vahva uskomus, että liian aikaisin ei pidä erikoistua ja on harrastettava mahdollisimman monipuolisesti ja niin edelleen. No, tulevaisuudessahan se nähdään kantaako tämä Venäjän kova määräharjoittelu jo junnusta pitäen enemmän tulosta vai Suomen malli. Itse löisin roponi Venäjän paremmuuden puolesta.

Meillä Suomessa on pärjätty viimeisen 10 vuoden sisään hyvin uinnissa ja taitolustelussa. Miksi? Ne ovat liki ainoat lajit, joissa MÄÄRÄLLISESTI harjoitellaan riittävästi.

No tässä olet nyt vähän harhapoluilla. Suomen menestys uinnissahan on ollut todella keskinkertaista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kymmenen vuotta sitten Sepäälä otti MM-kultaa, nyt Mattsson MM-pronssia. Siinä välissä ei tullut yhtäkään mitalia MM- tai olympiatasolla. Itse asiassa tuossa välissä tuli ainoastaan yksi finaalipaikka, Seppälän neljäs sija Pekingissä 2008. Mutta taitoluistelu tosiaan on ollut suomalaisen urheilun eräänlainen edelläkävijä. Menestys on ollut huikeaa, vaikka lajissa on toimittu pitkälti Nuoren Suomen ja korjuslaisten ohjeistusten vastaisesti.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Sitten 1995 alkoi se keskustelu ja vellonta Jääkiekkoliitto versus alueet. Jääkiekkoliiton mukaan tasosarjoja sai järjestää vasta 12-vuotiaille.

Vaan, kun juuri Suomen Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen Urheilutoiminnan ohjeiden mukaan piti toimia noin vuoteen 2006 saakka näin:"Kaikissa kolmessa ikäryhmässä (F,E,D) KAIKKI MUODOSTETTAVAT JOUKKUEET OVAT TASAVAHVOJA. Eri joukkueisiin sijoittamisiin liittyvät asiat ratkaisevat yhteistyössä lasten vanhemmat ja joukkueiden ohjaajat Seuran puolesta kysymyksiin ottaa tarvittaessa kantaa valmennuspäällikkö". Huippu-urheilun kannalta tuhoisinta oli mielestäni saman Urheilutoiminnan ohje:"D-junioreissa joukkueilla voi toimintavuoden aikana olla viikossa enintään neljä yhteistä tapahtumaa. Tapahtuman kestoksi suositellaan enintään 90 minuuttia. Tapahtumiksi katsotaan palaverit, kuiva- ja jääharjoitukset sekä koti- ja vieraspelit. D-junioreilla neljästä viikottaisesta yhteisestä tapahtumasta jääharjoituksia saa olla enintään kolme".
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaan, kun juuri Suomen Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen Urheilutoiminnan ohjeiden mukaan piti toimia noin vuoteen 2006 saakka näin:"Kaikissa kolmessa ikäryhmässä (F,E,D) KAIKKI MUODOSTETTAVAT JOUKKUEET OVAT TASAVAHVOJA. Eri joukkueisiin sijoittamisiin liittyvät asiat ratkaisevat yhteistyössä lasten vanhemmat ja joukkueiden ohjaajat Seuran puolesta kysymyksiin ottaa tarvittaessa kantaa valmennuspäällikkö". Huippu-urheilun kannalta tuhoisinta oli mielestäni saman Urheilutoiminnan ohje:"D-junioreissa joukkueilla voi toimintavuoden aikana olla viikossa enintään neljä yhteistä tapahtumaa. Tapahtuman kestoksi suositellaan enintään 90 minuuttia. Tapahtumiksi katsotaan palaverit, kuiva- ja jääharjoitukset sekä koti- ja vieraspelit. D-junioreilla neljästä viikottaisesta yhteisestä tapahtumasta jääharjoituksia saa olla enintään kolme".

Hölmöjä neuvoja Jääkiekkoliitolta. Tosin näitä rajoitteita harva kentällä toiminut valmentaja on edes tiennyt.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hölmöjä neuvoja Jääkiekkoliitolta.

Täsmälleen samaa mieltä. Ja tässä kohdin on hyvä muistaa, että Nuori Suomi järjestönä on pitänyt Jääkiekkoliiton toimintaa esimerkillisenä Nuori Suomi -toimintana. Se kertoo mielestäni kaiken olennaisen kyseisestä järjestöstä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täsmälleen samaa mieltä. Ja tässä kohdin on hyvä muistaa, että Nuori Suomi järjestönä on pitänyt Jääkiekkoliiton toimintaa esimerkillisenä Nuori Suomi -toimintana. Se kertoo mielestäni kaiken olennaisen kyseisestä järjestöstä.

Mitä on tämä olennainen? Pyrkimys lasten ja nuorten liikunnan lisääminen jne. Hienoja tavoitteita.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Täsmälleen samaa mieltä. Ja tässä kohdin on hyvä muistaa, että Nuori Suomi järjestönä on pitänyt Jääkiekkoliiton toimintaa esimerkillisenä Nuori Suomi -toimintana. Se kertoo mielestäni kaiken olennaisen kyseisestä järjestöstä.

Vihdoinkin aletaan myöntää, että hölmöjä ohjeita on SJL:n laatuprojekti Nuori Suomi-ohjelman toimesta kentälle annettu ja vielä jaettu mapit jokaiselle Sinettiseuralle noudatettaviksi. Minusta on oltava tarkkana siinä, että tälläinen toiminta kertoo SJL:sta ja myöhemmin, noin vuodesta 2001 lähtien SPL:stä, kun sortuivat yhteistyöhön Nuori Suomi-järjestön kanssa. Kummolan ja Pekka Hämäläisen piikkiin laittaisin nämä kauaskantoiset virheet.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Mitä on tämä olennainen? Pyrkimys lasten ja nuorten liikunnan lisääminen jne. Hienoja tavoitteita.

Olennaista on demonisointi, helpon maalin löytäminen. Oikeasti rakentavien ajatusten esittäminen on toisarvoista, koska se on vaikeaa. Tärkeintä on löytää syntipukki. Siitä se ajatus sitten lähtee.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mitä on tämä olennainen? Pyrkimys lasten ja nuorten liikunnan lisääminen jne. Hienoja tavoitteita.

Niin, Nuori Suomi järjestönä on siis pitänyt esimerkillisenä sellaisen liiton toimintaa, joka on ohjeissaan rajoittanut lasten harjoitusmääriä. Millä tavoin tämä edistää tavoitetta lisätä liikkumista? Itse en kykene ymmärtämään.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Mutta taitoluistelu tosiaan on ollut suomalaisen urheilun eräänlainen edelläkävijä. Menestys on ollut huikeaa, vaikka lajissa on toimittu pitkälti Nuoren Suomen ja korjuslaisten ohjeistusten vastaisesti.

Ai huikeaa? Puhummeko me kolmesta vakavasti otettavasta naistaitoluistelijasta, joista kaksi on jo lopettanut ja se kolmaskaan ei ole tainnut vuosiin nähdä tervettä kautta. Olihan toki vuosia sitten Rahkamo ja Kokko ja nykyään on nämä muodostelmaluistelijat, mutta eipä tuo hurja määrä ammattivalmentajia ja harjoituksia tunnu kuitenkaan liukuhihnalta tuottavan maailman top 10 luistelijoita.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
P. Sihvoselle

Ei tämän täällä keskustelupalstalla näin vakavaa tarvitse olla :). Miksi minä kyselen esim. nimimerkiltä P. Sihvonen näitä asioita johtuu ihan vain siitä, että on kiva vaihtaa ajatuksia tällä. Ja koska sinulla (anteeksi sinuttelu) tuntuu olevan melko paljon käytännön kokemusta arjesta. Tällä sivustolla ei ymmärtääkseni ole mitään tavoitteita, ei täällä neuvotella osapuolten kesken ja pyritä ehdoin tahdoin löytämään oikeaa ja väärää. Se on varmaan raskasta, että ajamasi asiat eivät uppoa sillä lailla kuin haluaisit, mutta se täytyy Jatkoaika.comin keskusteluissa vain sietää. Jaat meitä keskustelijoita eri kasteihin, miksi? Onko tavoitteesi saada keskustelua aikaiseksi niiden nimimerkkien kanssa, jotka ovat kanssasi samaa mieltä asioista? Mitä keskustelua se sellainen on? Jos jätät vastaamatta kysymyksiin ja vasta-argumentteihin kun "et vain viitsi" ja/tai "kysyjä ei ole haluamallani tasolla", niin ei se kyllä kovin kaksista käytöstä kuitenkin kohtuullisen hyvän tason keskustelupalstalla ole.

Taitoni kirjoittaa ja ilmaista itseäni on heikko. Totta helvetissä on ollut tasojoukkueita esimerkiksi 1974 (Alavajärven Urhon todistus tuolta vuodelta ja omani vuodesta 1975 lähtien). Mutta ne eivät herättäneet mitään keskustelua. Imatran Ketterässä perustettiin 1975 ykkösjoukkue ja 1976 kakkosjoukkue, kun poikia pyrki mukaan lisää yli neljän ketällisen. Eli oli tasojoukkueet 7- ja 8-vuotiaista lähtien. Niin kuin urheilussa pitääkin olla. Sitten 1995 alkoi se keskustelu ja vellonta Jääkiekkoliitto versus alueet. Jääkiekkoliiton mukaan tasosarjoja sai järjestää vasta 12-vuotiaille. Jotkut nokkelat alueet kiskoivat tasosarjoja jo 10-vuotiaissa (esim. pääkaupunkiseutu). Syntyi jako ekslussiiviseen ja esoteeriseen juniorijääkiekkoiluun, mikä tarkoittaa aina yhteisön sairastumista.

No mikä se ongelma on liittyen malliin tasojoukkueista, ettei esim. nuorten tarvitsisi istua penkillä? Että olisi joku sauma kehittää itseään ottelutilanteissa? Varmasti tiedät, että pelkällä treenillä ei kehity. On tärkeää opettaa pelaamista treeneissä, mutta missä niitä kuvioita voi käytännössä kokeilla, ulkojäillä? Vain pelaamalla loppuviimeksi oppii ja vain pelaaminen voi mielestäni tukea pelin opettamista harjoituksissa. Itsekin olet puhunut siitä, että ei kannata pyörittää treenejä, joilla ei ole pelaamisen kanssa mitään tekemistä.

Käsittääkseni olet itsekin pelannut ihan aikuisenakin tasojoukkueessa, siinä alemmassa kaudella 1994-1995, K-67, joka oli Jursin ajaman "shuuren varashton" sivutuote. Ne jotka eivät edustukseen mahtuneet, hakivat vauhtia alempaa. Pääasia, että pääsivät pelaamaan ja olivat sitä kautta valmiita nousemaan ylös tarpeen vaatiessa. Mutta jos Jursinov oli sitä mieltä, että pitää olla massaa, jota roikottaa mukana, niin mikä siinä sitten on ettei sama voi toimia junnuissa?

Urheilussa urheillaan aina heti siitä hetkestä asti, kun liitytään urheiluseuraan. Nuori Suomi -urheilussa urheilu aloitettiin jossain iässä, iässä, josta aikuiset kävivät kiistoja. Se oli verinen vääryys.

1975 ei ollut "kaikki pelaa" eikä "puolen pelin takuuta" ynnä siitä muuta älytöntä härpäkettä. Ei ollut keskusteluja tasojoukkueista. Ei ollut keskusteluja tasosarjoista. Ei ollut vanhempainkokouksia joukkueen pelisäännöistä. Silloin urheilu sijaitsi urheilussa. Pojat ja tytöt urheilivat, kilpailivat, niin kuin urheilussa kilpaillaan peliajasta ja kaikesta muusta oikeudesta joukkueen asioihin.

Kysyn yhä: Ketkä nimimerkit ovat kokeneet KÄYTÄNNÖSSÄ ajan ennen ja jälkeen 1995? Alvajärven Urholta tuli asiaan selvä vastaus. Ymmärrän nimimerkkejä, jotka eivät ole urheilleet (tai valmentaneet), että ne eivät ymmärrä, mitä on urheilu. Heille annetaan anteeksi typeryydet asian tiimoilta.

Pyysit täällä keskustelua pelin opettamisesta ja nyt ollaan taas tässä aiheessa... Tälle on oma ketjunsa, jatkakaa/jatketaan siitä pelin opettamisesta mielummin


PS. Tänään hyvä jääkiekkoystäväni Jarkko Savijoki (vyöllä satoja liigaotteluja) kertoi Niko Kapasen kertoneen, miten Venäjällä -06 syntyneet pojat harjoittelevat. Taitaa Nikolla olla -06 syntynyt poika, jos oikein ymmärsin. Harjoittelevat jäällä KUUSI kertaa viikossa. Perkele. Meillä on yhä suosituksia, että -05 ja -04 syntyneiden olisi suotavaa treenata maksimissaan kaksi kertaa viikossa...!?

Meillä Suomessa on pärjätty viimeisen 10 vuoden sisään hyvin uinnissa ja taitolustelussa. Miksi? Ne ovat liki ainoat lajit, joissa MÄÄRÄLLISESTI harjoitellaan riittävästi.

Oikeasti. On aika herätä todellisuuteen. Urheilun todellisuuteen. Asiassa ei voida enää edetä harrastetason ihmisten (Jani Sievisen termi) ehdoilla.

Tästä olen samaa mieltä, että me annamme määrässä ihan turhaan tasoitusta, meillä taitaa olla liikaa tietoa ja pelkoa lasten fyysisesti rikkimenemisestä tänä päivänä. Asiassa kuin asiassa. Toki on niinkin, että lasten fyysiset valmiudet sietää rääkkiä on tänä päivänä heikentynyt ja esim. Harri Hakkarainen on varoitellut määristä liittyen juniorijääkiekkoon, joten kai urheilulääkäriäkin pitää asiassa kuunnella?
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Oikeasti. On aika herätä todellisuuteen. Urheilun todellisuuteen. Asiassa ei voida enää edetä harrastetason ihmisten (Jani Sievisen termi) ehdoilla.
Mitä aiot tehdä ensi talvena jos ja kun parhaat -01 joukkueet (Kärpät, Blues tai vaikkapa Ojasen Jannen Tappara) vetävät teitä pataan 10-0. Sanotko teidän joukkueen pojille että lopetetaan tämä puuhastelu, eikä tuhlata noiden parempien joukkueiden aikaa tämmöisten harrastelijoiden kanssa puuhasteluun?

Olen kanssasi samaa mieltä että parhaiden pitäisi pelata vain parhaiden kanssa/vastaan, eikä siihen saisi sotkia niitä poikia, joilla ei tahtotaso eikä taidot riitä kärkeä vastaan. Kuitenkin ehdoton asenteesi kieltää kilpaurheilu heikompitaitoisilta tuntuu ihan älyttömältä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai huikeaa? Puhummeko me kolmesta vakavasti otettavasta naistaitoluistelijasta, joista kaksi on jo lopettanut ja se kolmaskaan ei ole tainnut vuosiin nähdä tervettä kautta. Olihan toki vuosia sitten Rahkamo ja Kokko ja nykyään on nämä muodostelmaluistelijat, mutta eipä tuo hurja määrä ammattivalmentajia ja harjoituksia tunnu kuitenkaan liukuhihnalta tuottavan maailman top 10 luistelijoita.

No kolme eri arvokisamitalistia (joista kaikki moninkertaisia arvokisamitalisteja) viimeisen neljän vuoden aikana kuitenkin. En tiedä onko monellakaan Euroopan maalla lyödä tiskiin vastaavaa tasoa? Toki juuri nyt näyttää hiljaisemmalta, osin ikävien loukkaantumisten ja sitäkautta lopettamisten takia. Toki lopettamisiin vaikuttaa varmaankin myös lajin vaativuus, harjoitusmäärät ovat käsittääkseni käsittämättömiä (hieno ilmaisu, olkaa hyvät), jo nuorena.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Toki juuri nyt näyttää hiljaisemmalta, osin ikävien loukkaantumisten ja sitäkautta lopettamisten takia. Toki lopettamisiin vaikuttaa varmaankin myös lajin vaativuus, harjoitusmäärät ovat käsittääkseni käsittämättömiä (hieno ilmaisu, olkaa hyvät), jo nuorena.

Jos kyse olisi vain suomalaisen taitoluistelujärjestelmän hyvyydestä, niin sehän tietenkin tuottaisi huippuja tasaiseen tapaan? Raaka-ainatta eli lapsimassaahan kuitenkin on Suomessa ihan riittävästi?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ai huikeaa? Puhummeko me kolmesta vakavasti otettavasta naistaitoluistelijasta, joista kaksi on jo lopettanut ja se kolmaskaan ei ole tainnut vuosiin nähdä tervettä kautta.

Niin, ei liene mitenkään liioiteltua sanoa, että Suomi on viimeiset kymmenen vuotta huomioon ottaen ollut Euroopan johtava maa naisten taitoluistelussa. Mielestäni se on aika kova juttu. Osaatko nimetä näin äkkiseltään hirveästi olympialajeja, joissa Suomi olisi jomman kumman sukupuolen osalta kyennyt vastaavaan? Miesten keihäs ehkäpä, mutta muuten on kovin hiljaista.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Jääkiekon ja taitoluistelun luonne on aika lailla erilainen, koska taitoluistelu on yksilölaji, mutta joka tapauksessa Suomessa on varsin vahvat taitoluisteluperinteet ja lukuisia hyviä valmentajia. Taitoluistelu on hyvä esimerkki siitä, mihin päästään kun resurssit on hyvät ja valmennus kunnossa. Taitoluistelu myös lajina mahdollistaa huomattavasti helpommin erilaisten taito- ja motivaatiotasojen huomioonoton kuin joukkuelajit.

Jääkiekon ongelmat on mielestäni olleet nimenomaan valmennuksessa ja erityisesti sen organisoinnissa ja johtamisessa. Valmentajia on paljon, joukossa varmasti hyviä ja erinomaisiakin, mutta lajissa on paljon massoja ja niiden kouluttaminen erittäin haastavaa ja heikot valmentajat tekevät nopeasti paljon hallaa. Organisoinnin pitäisi tehdä valtakunnan parhaat valmennusosaajat ja niinhän ollaankin tehty Westerlundin ja Rautakorven johdolla ja erityisesti yksilöllisten taitojen valmennukseen ollaan kiinnitetty huomiota. Nyt vaan katse eteenpäin, lisää oppia paremmista maista ja omat hyvät ideat käyttöön, niin eiköhän tulostakin ala tulla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse asiassa käsittelin viesteissäni ainoastaan futis-Ilveksen kilpaurheilupuolta, eli ikäkausijoukkuetoimintaa. Kaikkien tasoryhmien muodostamista ja toimintaa siellä ohjaavat tavoitteellisen kilpaurheilun periaatteet.

Harrasteurheilupuoli on eriytetty kokonaan omaksi alaorganisaatiokseen, jonka alla pyörii ns. kaupunginosatoiminta...

Eli seurassa pystyy harrastamaan hyvin eritasoiset pelaajat tavotteellisista harrastelijoihin. P. Sihvonen on kirjoittanut täällä, ettei tälläinen ole mahdollista.

P. Sihvosen ajattelussa eletään vain tässä ja nyt, ei ajatella tulevaisuuteen. Pelaaja tarvitsee aina joukkueen, jossa pelata ja siksi pelaajamassaa tulee olla olemassa. Lisäksi kasvavat lapset/ nuoret ovat jossain vaiheessa motorisesti kömpelöitä, kun välitykset muuttuvat rajusti. Monia isoja pelaajia hukataan, kun ajatellaan vain tässä ja nyt. Esittämäsi toimintamalli on hyvin yksinkertainen ja toimiva.

Juttelin eilen Ässien junnuvalmentajan kanssa heidän mallistaan. Heillä on saman tyylinen systeemi, iso ryhmä jaetaan kolmeen joukkueeseen. Ainoa mikä kyseistä valmentajaa harmitti, oli alueen säännöt, mitkä estävät pelaajien siirtämisen joukkueista toisiin joustavasti.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä, mutta toimiakseen tämä malli tosiaan vaatii kilpaurheilutoiminnan ja harrastustoiminnan eriyttämisen ihan omiksi, erillisiksi organisaatioikseen seuran sisällä...

Totta kai, näinhän monet lajiliitot toimivat Nuori Suomi -jutunkin suhteen, se koski vain harrastuspuolta.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
20 tuntia kasaan!

Vaan, kun juuri Suomen Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen Urheilutoiminnan ohjeiden mukaan piti toimia noin vuoteen 2006 saakka näin:"Kaikissa kolmessa ikäryhmässä (F,E,D) KAIKKI MUODOSTETTAVAT JOUKKUEET OVAT TASAVAHVOJA. Eri joukkueisiin sijoittamisiin liittyvät asiat ratkaisevat yhteistyössä lasten vanhemmat ja joukkueiden ohjaajat Seuran puolesta kysymyksiin ottaa tarvittaessa kantaa valmennuspäällikkö". Huippu-urheilun kannalta tuhoisinta oli mielestäni saman Urheilutoiminnan ohje:"D-junioreissa joukkueilla voi toimintavuoden aikana olla viikossa enintään neljä yhteistä tapahtumaa. Tapahtuman kestoksi suositellaan enintään 90 minuuttia. Tapahtumiksi katsotaan palaverit, kuiva- ja jääharjoitukset sekä koti- ja vieraspelit. D-junioreilla neljästä viikottaisesta yhteisestä tapahtumasta jääharjoituksia saa olla enintään kolme".

Aivan, pääsee unohtumaan, että 1995 -2006 se tilanne oli peräti noin kamala. Että määräykset koskivat peräti D-junioreita. Ei ihme, että 1986 ja sen jälkeen syntyneiden NHL-pelaajiemme määrä on dramaattisella tavalla romahtanut.

Vaikka noita ohjeita osin kierrettiin ja osa alueista järjesti ohjeista poikkeavaa sarjatoimintaa, niin kyllähän suomalainen juniorijääkiekkotoiminta on ollut enemmän tai vähemmän halvaannuksissa 1995 - 2006. Oiken tekee pahaa lukea noita ohjeita sanasta sanaan.

Tuntemani valmennuspäälliköt ovat todistaneet seuraavaa: Ohjeita ei voinut kiertää juurikaan siinä vaiheessa, kun seura haki sinettiä. Sinetin saannin jälkeen oli sitten jonkin verran urheilullisempaa eloa ja olo. Saattoi mennä kaksi, kolme kautta todella Nuori Suomi -ikeen alla.

Ajatelkaa nyt hyvät nimimerkit! Suomalaisen 13-vuotiaan lätkäjuniorin viikko saattoi koostua kahdesta jäätreenistä, yhdestä oheisharjoituksesta ja yhdestä pelistä.

Ja sitten vielä Nuori Suomi 2006 oikein erikseen kiitti Jääkiekkoliittoa (ja Palloliittoa) esimerkillisestä Nuori Suomi -toiminnasta. Samaa aikaan eri urheilu- ja liikunta-alojen ammattilaiset näkivät kaiken aikaa sen, että omaehtoinen liikkuminen oli lasten ja nuorten osalta romahtanut.

Lasketaanpa hieman sitä liikkumisen ja urheilemisen tarvetta. Jos sanotaan 10-13-vuotias sai liikkua seurassa 4 x 90min viikossa, saadaan kasaan vaivaiset kuusi tuntia. Ja koska kyse on joukkueharjoittelusta, ei tuosta ole tehokasta liikuntaa ja urheilua kuin noin neljä tuntia. Huh, huh! Eihän meillä olekaan sitten enää kuin 16 tunnin vaje tähteellä... Lasketaan mukaan pari koulun liikuntatuntia. Vielä puuttuu 14 tuntia. Kuvitellaan, että kyseessä oleva juniori olisi liikkunut lisäksi joka päivä edes tunnin (mikä ei ole keskimäärin läheskään toteutunut), niin senkin jälkeen on vielä seitsemän tunnin vaje.

Voin ihan rehellisesti kertoa, että tämä Nuori Suomi on ollut täysi susi suomalaisessa urheilussa. Eikä siinä vielä mitään. Lyöttäytymällä vaikkapa Jääkiekkoliiton ja Palloliiton kylkeen Nuori Suomi on tullut romauttaneeksi omankin päätavoitteensa eli lasten ja nuorten liikunnan määrän.

Jotenkin kaikki joutuu irvokkaaseen valoon, kun eilen kerroin siitä, mitä Niko Kapanen oli kertonut Venäjältä. Siellä 6-vuotiaat kiekkojunnut treenaavat tällä hetkellä KUUSI KERTAA VIIKOSSA jäällä.

Täällä jotkut ovat väläytelleet sitä, että suomalaiset juniorivalmentajat eivät osaisi lätkän parissa asiaansa. Vitun marjat! Osaamistahan voidaan verrata vasta sitten, jos harjoitusMÄÄRÄT ovat samat kuin muissa maissa.

Suomalaisen urheilun isoin ongelma on se, että mainittua 20 tuntia ei saada lapsille ja nuorille täyteen liikuntaa ja urheilua viikottain.

No, mitä tapahtuisi, jos seurat ja valmentajat seuratoiminnan puitteissa yhdessä koululaitoksen kanssa hoitaisivat täyteen vaikkapa 16 tuntia? Siitä seuraisi, että alkaisi paska tippua rattailta. Arvioni mukaan 33 prosenttia lapsista siirtyisi joko kokonaan syrjään tai vaihtaisi täällä paljon kiitellylle harrastelijapuolelle. Jäljellä olisi noin 66 prosenttia lapsia ja nuoria. Näiden kanssa pystyisi sitten kyllä neuvotella ja ohjeistaa, että puuttuvat nejä tuntia voi ja pitää saada kasaan omalla ajalla liikkumalla, leikkimällä ja harjoittelemalla. Näin pitäisi toimia suomalaisessa urheilussa!

Nykymeno on kestämätöntä. Syntyy huonoa urheilua ja heikkoja liikuntamääriä.

Johtava, urheilun (ja liikunnan) puolesta
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Koko ajanhan tässä kuitenkin puhutaan nuorten (lasten) urheilusta huippu-urheiluputken alkupäänä. Sillä on varmasti se roolinsa kyllä, mutta on suhteellisen erikoista unohtaa kaikki muut ulottuvuudet nuorten elämässä ja kasvamisessa. Jopa niiltä kilpasarjalaisilta. Kanadassa juuri tutkittiin, miksi arviolta 90% perheissä lapset eivät pelaa kiekkoa.
Messier admits to being stunned by hockey survey results

Tuloksena oli suunnilleen: Ei kiinnosta, vie liikaa aikaa, turvallisuushuolet ja liian kallista.

Samaa olen itse seurannut lähipiirissäni täysin epätieteellisesti. Lajit, joita ei enää voi harrastaa ilman täysiaikaista sitoutumista, suuria kustannuksia, loukkaantumisen pelkoa tai joihin ei enää pääse kilpailutoimintaan mukaan, mikäli kiinnostus herää harrastuksen mukana, jäävät sivuun. Tehdään sitten niitä juttuja, joissa ei vielä 10-vuotiaana tarvitse tehdä valintoja ja tiputtaa muita harrastuksiaan pois. Kuitenkin nämä harrastajat maksavat ison osan niiden huippujenkin mahdollisuuksista urheilla.

Minusta on hyvin yksisilmäistä katsoa lasten ja nuorten liikkumista ja urheilua ensisijaisesti ammattiurheilulasit päässä. Kuitenkin pieni murto-osa pystyy itsellensä tuosta ammatin tekemään. Jos koko järjestelmä muutetaan tukemaan huippu-urheiluputkea, niin perheet kiertävät lajin vain kauempaa. Silloin koko lasku kaatuu niille harvoille perheille, joissa joko lapsia tai vanhempia kiinnostaa sitoutua täydellisesti yhteen harrastukseen.

Yksilölajivertailut eivät oikein päde, koska tällainen riittävän, joskus jopa liian kova harjoittelu toimii nimenomaan sen kautta, että se karsii pois ne, joilla fysiikka (loukkaantumiset, eteneminen), hermot tai motivaatio eivät riitä pysymään koko ajan huipputasolla. Yksittäiset kovanaamat nousevat pinnalle ja muut lakoavat. Tämä onnistuu paljon helpommin pääosin fysiikkaa ja tekniikkaa vaativissa lajeissa. Kestävyysjuoksijan, uimarin ja pikaluistelijan suoritukset ovat ensisijaisesti tekniikkaa ja fysiikkaa. Putkiaivoinen kovanaama jonka fysiikka ja hermot kestävät kovaakin kovemman treenin ei välttämättä ole se sama kaveri, jolla on porukan paras pelikäsitys tai mielikuvitus.

Uinnissa meillä on tosiaan yksi (1) menestyjä maailman huipulla 10 vuoden aikana ennen Mattsonia. Ja Seppäläkin on ollut siellä hyvin harvoin mm loukkaantumisten takia. Ei tuolla menestyksellä vielä maajoukkuetta täytetä maailman huipuilla.

Mutta kuten sanoin, täysin epätieteellistä ja epähuippu-urheilullista mutinaahan tämä.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
No, mitä tapahtuisi, jos seurat ja valmentajat seuratoiminnan puitteissa yhdessä koululaitoksen kanssa hoitaisivat täyteen vaikkapa 16 tuntia? Siitä seuraisi, että alkaisi paska tippua rattailta.

Niin, ehkä tässä tulikin ainakin minun ongelmani. Minä en jaksa ajatella lapsia ja nuoria - edes niitä vähemmän kunnianhimoisia urheilijoita "paskana rattailla". Ehkä en vain ole tarpeeksi urheilumies.

Nuo luvutkin ovat ainakin oman kokemukseni mukaan vahvasti subjektiivisia. Kun tiettyihin lajeihin on hankittu esim. entisen itäblokin alueelta erittäin vaativia valmentajia, on minun tuntemistani nuorista vähintään 80% osoittautunut ennemmin tai myöhemmin "paskaksi rattailla". Kun on alettu vaatia kuutta kovaa treeniä viikossa koulun ohessa.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
No, mitä tapahtuisi, jos seurat ja valmentajat seuratoiminnan puitteissa yhdessä koululaitoksen kanssa hoitaisivat täyteen vaikkapa 16 tuntia? Siitä seuraisi, että alkaisi paska tippua rattailta. Arvioni mukaan 33 prosenttia lapsista siirtyisi joko kokonaan syrjään tai vaihtaisi täällä paljon kiitellylle harrastelijapuolelle. Jäljellä olisi noin 66 prosenttia lapsia ja nuoria. Näiden kanssa pystyisi sitten kyllä neuvotella ja ohjeistaa, että puuttuvat nejä tuntia voi ja pitää saada kasaan omalla ajalla liikkumalla, leikkimällä ja harjoittelemalla. Näin pitäisi toimia suomalaisessa urheilussa!

Tässä et ole kyllä tippaakaan realismin lähteillä. Väitän, paskaa tippuisi 90 % ja siinä menisi kyllä lapsi (se tuleva barkov) pesuveden (paskan) mukana. Jos harjoitusmäärät ohjattuna nostettaisiin kuudesta tunnista 16 tuntiin, kustannukset kasvaisivat ihan järkyttävästi! Junnuvalmentajille pitäisi alkaa oikeasti maksamaan isoja rahoja, 16 tuntia otona + suunnitteluaika on jo aika kova setti. Jää maksaa. Harrastajamäärät tippuvat => vähempi maksajia maksaa koko lystin. Ei onnistu.

Vaikka täällä ei näistä yksilöurheilijavertailuista paljoa perusteta, niin se yksilöurheilija saattaa hyvinkin nuorena tuon 20 tuntia/viikko urheilla. Osa tekee sitä kalliissa lajeissa, joissa esim. taitoluistelija maksaa siitä kasvavasta jääajasta, mutta osa tekee sitä käytännössä ilmaiseksi (juoksija käy lenkillä). Määrä on kova, mutta mahdollinen. Yhteisharjoituksilla 16 tai 20 tuntia on utopiaa. Vaikka en mitään harrastaisi itse, en pystyisi poikaani 16 tunniksi viikossa (arviolta kuusi reissua per vko) hallille kuskaamaan. Vaikka asutaan vain 10 kilometrin päässä hallista. Vaikka en ole vuorotyössä, kuten ei ole vaimokaan. Enkä jaksa uskoa, että tuollaisia määriä harjoitusaikoja nykyresursseilla kovin monelta paikkakunnalta edes irtoaisi.

Pointtini oli se, että jotenkin noihin äidin pikku kullannuppuihin pitäisi saada iskostettua se askeettisen yksilöurheilijan harjoitusasenne. Jos joukkue järjestää sen kuusi viikkotuntia, tämä pikku-urheilija höntsää toiset kuusi, lenkkeilee pari, käy koulun liikuntatunnit ja pyöräilee joka paikkaan muutaman tunnin viikossa. Plus että ei tuhoa kaikkea tuota syömällä pelkkiä sipsejä/ranskalaisia ja juomalla kokista/energiajuomia.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ajatelkaa nyt hyvät nimimerkit! Suomalaisen 13-vuotiaan lätkäjuniorin viikko saattoi koostua kahdesta jäätreenistä, yhdestä oheisharjoituksesta ja yhdestä pelistä.

Olkoon ohjeistukset mitkä tahansa ja Jääkiekkoliiton johtoportaassa kuinka tyhmää porukkaa tahansa, niin luuletko, ettei jäävuorot olisi jo nyt olleet maksimaalisessa käytössä, vai löytyikö sieltä niitä tyhjiä jäävuoroja lapsille?

Mikäli näin on, että käyttämättömiä vuoroja löytyi, niin se on kyllä ihan pelkästään vain seurojen laiskuutta ja saamattomuutta, jos niitä ei laiteta hyötykäyttöön tai edes sitten vapaiksi pelivuoroiksi.

Mutta jatkakaa ihmeessä Sihvoset tätä teidän huvittavaa purkautumista. Laitetaan Petteri Sihvonen, Esa Sievinen ja siffa Suomen urheilun johtotehtäviin, niin eiköhän ala homma toimia.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos sanotaan 10-13-vuotias sai liikkua seurassa 4 x 90min viikossa, saadaan kasaan vaivaiset kuusi tuntia. Ja koska kyse on joukkueharjoittelusta, ei tuosta ole tehokasta liikuntaa ja urheilua kuin noin neljä tuntia. Huh, huh! Eihän meillä olekaan sitten enää kuin 16 tunnin vaje tähteellä... Lasketaan mukaan pari koulun liikuntatuntia. Vielä puuttuu 14 tuntia. Kuvitellaan, että kyseessä oleva juniori olisi liikkunut lisäksi joka päivä edes tunnin (mikä ei ole keskimäärin läheskään toteutunut), niin senkin jälkeen on vielä seitsemän tunnin vaje.

Voin ihan rehellisesti kertoa, että tämä Nuori Suomi on ollut täysi susi suomalaisessa urheilussa. Eikä siinä vielä mitään. Lyöttäytymällä vaikkapa Jääkiekkoliiton ja Palloliiton kylkeen Nuori Suomi on tullut romauttaneeksi omankin päätavoitteensa eli lasten ja nuorten liikunnan määrän.

Onhan tämä säälittävää kun tätä Nuori Suomi aatetta nyt näin perattuna tarkastelee.

Tuntuu että minä 70-luvun puolivälissä syntynyt pelasin lätkää enemmän ja paremmalla tasolla vaikka en kuulunut mihinkään seuraan. 80-luvun lopulla meillä oli niin kauan kuin hiekkakenttä lähiössäni oli jäässä 4-6 kertaa viikossa pelit siellä parikolme tuntia kerrallaan, vauhtia riitti ja jopa harjoitteita niiden toimesta jotka olivat seuratoiminnassa mukana.

Tuohon lisäksi potkin palloa kesäisin samat vuodet suunnilleen koko 80-luvun. Siellä meillä oli Espoolaislähiön seurassa sopuisasti A ja B joukkue omassa ikäluokassani ja valmentajat hoitivat sen että määrällisesti pelaajia oli aina sopivasti eikä tarvinnut todellakaan istua peleissä penkillä, ainakaan näin A joukkueen peruspakin näkökulmasta. Ja mitä harjoitusmääriin tulee niin määrällisesti pelasin tuolloin varmaan enemmän jääkiekkoa vuositasolla koska futista toisaan pelattiin vain pari kertaa viikossa plus pelit, se on taas omien intressien ja lajien kustannusten summa miksi seuratoiminnassa olin mukana vain fudiksessa. Omatoimisuus ja pihapelit kunniaan jos Nuori Suomi ei riitä.

En tiedä onko salibandy kirosana näissä keskusteluissa mutta sieltä löytyy mielestäni oiva esimerkki siitä kun noste oli lajilla korkealla tuossa 10-15 vuotta sitten niin jokainen pelaaja hioi mailatekniikkaansa treenien ulkopuolella ja yritti opetella ilmaveivejä, jalkakikkoja jne. Siitä tahtotilasta mallia. Vaikka laji on pieni niin maailmanmestaruus(2008 ja 2010) oli palkintona juuri näille tuon nosteen aikana tekniikkaansa loputtomiin hioneille kavereille.

_
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Lasketaanpa hieman sitä liikkumisen ja urheilemisen tarvetta. Jos sanotaan 10-13-vuotias sai liikkua seurassa 4 x 90min viikossa, saadaan kasaan vaivaiset kuusi tuntia. Ja koska kyse on joukkueharjoittelusta, ei tuosta ole tehokasta liikuntaa ja urheilua kuin noin neljä tuntia. Huh, huh! Eihän meillä olekaan sitten enää kuin 16 tunnin vaje tähteellä... Lasketaan mukaan pari koulun liikuntatuntia. Vielä puuttuu 14 tuntia. Kuvitellaan, että kyseessä oleva juniori olisi liikkunut lisäksi joka päivä edes tunnin (mikä ei ole keskimäärin läheskään toteutunut), niin senkin jälkeen on vielä seitsemän tunnin vaje.

Voin ihan rehellisesti kertoa, että tämä Nuori Suomi on ollut täysi susi suomalaisessa urheilussa. Eikä siinä vielä mitään. Lyöttäytymällä vaikkapa Jääkiekkoliiton ja Palloliiton kylkeen Nuori Suomi on tullut romauttaneeksi omankin päätavoitteensa eli lasten ja nuorten liikunnan määrän.

Jotenkin kaikki joutuu irvokkaaseen valoon, kun eilen kerroin siitä, mitä Niko Kapanen oli kertonut Venäjältä. Siellä 6-vuotiaat kiekkojunnut treenaavat tällä hetkellä KUUSI KERTAA VIIKOSSA jäällä.

Täällä jotkut ovat väläytelleet sitä, että suomalaiset juniorivalmentajat eivät osaisi lätkän parissa asiaansa. Vitun marjat! Osaamistahan voidaan verrata vasta sitten, jos harjoitusMÄÄRÄT ovat samat kuin muissa maissa.

Suomalaisen urheilun isoin ongelma on se, että mainittua 20 tuntia ei saada lapsille ja nuorille täyteen liikuntaa ja urheilua viikottain.
Laitan nyt tännekin vastapainoksi NS-ketjuun postaamani viestin:
Laitetaanpa sen verran omaa lusikkaa soppaan, että tämän päivän Länsi-Suomessa (kyllä, se Rauman seudulla ilmestyvä sanomalehti) haastateltiin Francesco Rizziä, joka oli/on Raumalla vetämässä AC Milanin juniorileiriä apureidensa kanssa. En valitettavasti pysty skannaamaan ko. juttua, mutta pari suoraa lainausta ko. haastattelusta:

Kun kysytään montako kertaa viikossa esimerkiksi 10-vuotiaat italialaisjunnut treenaavat, vastaus on yllättävä:
- Harjoitukset kolme kertaa ja pelit päälle.
Jatkokysymys on että eikö nuoria junnuja kuulukaan panna hurjaan harjoitusmyllyyn heti nuorena, jos heistä aikoo tehdä tähtiä?
- Ei sen ikäistä voi pakottaa mihinkään. Heille pitää antaa lepoaikaa, aikaa koulunkäyntiin ja hauskanpitoon.
- Jos laji kiinnostaa, lapset pelaavat vielä kadulla harjoitusten lisäksi. Eikä ole mikään ongelmaa, jos he harrastavat monta eri lajia.
Rizzi sanoo, että pelaajalta voi alkaa vaatia kovempaa asennetta vasta 14-15-vuotiaana.
- Jos pelaaja tekee väärän ratkaisun, häntä ei saa tuomita. Häntä pitää ohjata oikeaan suuntaan. Jos antaa paljon painetta, tulee vähän tuloksia.
Miten paljon lahjakkuutta näet leirillä?
- Paljon. Jokaisella leirillä on paljon lahjakkuuksia.
Ihan mielenkiintoinen näkemys, kun monilla tuntuu olevan ajatus, että harjoitusmääriä pitää lisätä ja lajivalinta tehdä nuorena. Kertoo mielestäni vain siitä, että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita.
Vaikka ei puhutakaan jääkiekosta, niin voisiko nimimerkki P.Sihvonen ottaa kantaa tähän Rizzin näkemykseen? Käsittääkseni AC Milan on kuitenkin melko ammattimainen, urheilullinen ja kilpailullinen seura.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös