Suomen maajoukkueen peli on aina perustunut vahvaan joukkuepelaamiseen (ennenkaikkea puolustuksen kautta) ja tietääkseni tämä on myös tämän uudelleen keksityn pyörän nimeltä Meidän Pelin lähtökohta.
Kyllä ja ei. Vahva joukkuepelaaminen ja puolustuksen korostaminen on ollut lähes jokaisen menestyvän joukkueen lähtökohta viimeistään 80-luvun "hurlumhei-kiekon" jälkeen. Siinä mielessä se on sitä myös "Meidän pelille", koska se on sitä jokaiselle huippumaalle seuraavissa MM-kisoissakin (tai käytännössä kaikki sitä yrittävät, mutta kaikki eivät siinä onnistu).
Kuitenkin joukkupelaamisen ja puolustuksen kautta pelaamisen korostaminen erityisesti "Meidän pelin" kohdalla kuulostaa lähinnä väärinkäsitykseltä - joko tahalliselta tai tahattomalta. Samaan viittaa myös korostamasi asia siitä itsestäänselvyydestä, että "
Suomella ei ole parhaita pelaajia..." jne. Sekään tuskin on "Meidän pelin" taktisia ydinasioita, vaan pikemminkin Suomen liki automaattinen strateginen asema kansainvälisen jääkiekon piirissä.
Suomen - ja suomalaisten liigajoukkueiden - pelaamisessa on tapahtunut selvästi havaittava muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana. "Meidän peli" ei tietenkään ole mikään vallankumous, mutta se on yritys koota hyväksi havaituista kehitysaskelista yhtenäinen linja, jota voidaan kommunikoida ja opettaa valmentajille ja pelaajille (vaikka yksityskohtien läpikäyminen varmasti vaatiikin sen "viikon Vierumäellä".)
Silläkin uhalla, että Suomi on "yhden totuuden maa", niin näin pienelle kansakunnalle on hyötyä, jos löytyy toimiva malli, jota kaikki halukkaat voivat soveltaa. 90-luvulla sellainen oli. Sitten se vanheni käsiin, kun huomattiin, että maalinteossa ei voida luottaa pelkästään vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin.
Väitän kirkkain silmin, että yhteen aikaan Suomessa (ja paljolti muuallakin) väheksyttiin kiekollista pelaamista tasaviisikoin. Erityisesti huippumaita vastaan tasaviisikoin lähinnä välteltiin virheitä:
- purettiin säännöllisesti omalta alueelta roikoilla tai pleksin kautta, jos oli vähänkin painetta
- yritettiin pitkillä avauksilla läpiajoja
- tärkein hyökkäystaktiikka organisoitunutta puolustusta vastaan oli päätykiekko
Samalla odotettiin vastustajan virheitä ja erikoistilanteita. Ja kyllä, silloin myös (ainakin menestyneessä Rautakorven Tapparassa) ihan oikeasti harjoiteltiin purkukiekkoja keskialueelle ja junnattiin treeneissäkin "pitkä päätyyn ja perään -hyökkäyksiä". Myös "painia" (eli kulmavääntöjä) harjoiteltiin ihan konkreettisesti. Ja varsinkin Jursinov, mutta myös Rautakorpi, pitivät syöttämistä riskinä. Jursi korosti jalalla haastamista hyökkäyspelaamisessa, kun taas Rautakorpi kielsi syöttelyn useissa pelitilanteissa omalla alueella.
Pelaamisessa on tapahtunut ihan oikea muutos, kun omalla alueella pyritään pitämään kiekkoa paineenkin alla. Tai kun ryhmittynyttä puolustusta vastaan ei yritetä ainoana vaihtoehtona "ensin punaviivan yli ja sitten päätyyn." Pelitavan nimi ei ole olennainen. Eikä Sihvonen sitä luonut - eikä ole sitä koskaan väittänytkään. Ei sitä Jukka Jalonenkaan luonut, vaikka hän Suomessa konkreettisimmin osoitti HPK:n kanssa, että tällä - sanottakoon sitä vaikka "erilaiseksi" - pelitavalla voi oikeasti pärjätä, vaikkei ole kiekollisesti ylivertainen materiaali.
Kuten aiemmin on mainittu, maailmassa on aina ollut sellaisia joukkueita, jotka ovat uskaltaneet luottaa vahvaan kiekkokontrolliin. Jos jokin asia on muuttunut "Meidän pelin" myötä, niin se, että on tajuttu, ettei kiekkokontrolli vaadi muihin nähden ylivertaista pelaajamateriaalia. Varsin keskinkertaisella materiaalilla voi lähteä hallitsemaan kiekkoa, kunhan se on tarkkaan sovittu ja harjoiteltu joukkueen kesken. Kiekkokontrolli ei ole varattu vain ennakkosuosikille. Se on iso muutos niin ajatuksellisesti kuin ihan konkreettisesti kentän tasolla.