Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 897 986
  • 13 203
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Dufvan pesti on vaan kuluvan kauden mittainen, joten minä Dufvana pelasin omien vahvuuksien kautta (siis valemntajan vahvuuksien). RD on osoittanut että pystyy organisoimaan pystysuunnan kiekkopelin erinomaisesti (c’mon JYP kuitenkin on vetänyt runkkarivoittoja mestaruutensa lisäksi, ja nyt kyseessä on alapäänjengi, jolle hyvä runkkarimenestyskin kelpaisi)

No, toisaalta RD näkee mahdollisuuden oppia uusia asioita, kuten kontrollikiekon opettamista, joten koittaa hybridiä ajaa, kun tulevaisuudesta Tapparassa ei tartte välittää.. katteellaan
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Älykkäitä pelaajia tarvitaan pelitilanteiden tunnistamisen vuoksi. Meidän pelissä myös reagoidaan tilanteen mukaan ja sen lisäksi vaikkapa nyt kärkikarvaajan on osattava lukea hyvin ne paikat kun voi prässätä ja edelleen silloin se muun viisikon on oltava salamana samalla sivulla.

Toki näin. Mutta enemmän kuin yksilön älykkyydelle, laittaisin painoarvoa harjoittelulle ja sille että valmennusjohto pystyy opettamaan hyökkääjät karvaamaan oikein videopalavereiden, jääharjoittelun ja pelaamisen kautta. Jotkut ovat luonnostaan parempia lukemaan peliä ja vastustajan liikkumista mikä auttaa karvauspelissä, mutta uskon että paljon on myös opetettavissa näille "vähemmän älykkäillekin" joina ilmeisesti Tapparan nykylaitureita pidät. Kärkikarvaajan rooli on erittäin olennainen pelattiin sitten Meidän peliä tai mitä tahansa muuta, koska kärkimiehen onnistuminen tai epäonnistuminen vaikuttaa suoraan neljän muun kenttäpelaajan suoritukseen.

Kovanen voisi mennä kakkos- tai kolmosparissa mutta ykköspakiksi hänestä ei sittenkään näyttäisi olevan, koska peliote katoaa välillä mystisesti jonnekin. Taas kerran, minä jo kirjoitin, että Kovanen on hyvä pelaaja tähän peliin, mutta hänellä on rajoituksensa jotta voisi olla menestyvän joukkueen kärkipakki.

En ole nähnyt Kovasen peliotteen katoamista, ainoastaan väsymisen tuomia ongelmia kun on pelannut illasta toiseen usein yli puoli tuntia peli otteluissa joissa Tappara ei yleensä ole hallitseva osapuoli. Kaijomaan kanssa pelasivat erittäin hyvin, nyt Platilin kanssa samanlaista loistokkuutta ei ole nähty minkä näen johtuvan siitä että joutuu ottamaan yksin liian paljon kiekollista vastuuta välillä epävarman Platilin vierellä. Kovanen antaa avaussyötön niin suurella prosentilla lapaan ettei tällaista pakkia Tapparassa ole nähty hetkeen, on kiekollisesti parempi pelaaja kuin Mäntylä (joka kokonaisuutena on parempi pakki tällä hetkellä). Mutta niistä Kovasen rajoituksista kuulisin mieluusti enemmän, laukaus ei ole ihan huippulaatua mutta mikä muu rajoittaa ettei ole ykkösparin tasoa?

Enkä minä nyt tajua yhtään miten Ossi Väänäsen pelaaminen liittyy mitenkään Tommi Kovasen esityksiin Tapparassa.

Ei liity Kovaseen vaan siihen että kun joukkueen peli on riittävän hyvin organisoitu, myös kiekollisesti ei-niin-taitavat pelaajat pelaavat parempaa ja selkeämpää syöttöpeliä. Tapparan nykypuolustuksellakin olisi mahdollisuus pelata parempaa kiekollista peliä kuin tähän mennessä on nähty, mihinkään valtaviin muutoksiin ei tarvitse pelaajamateriaalin suhteen ryhtyä. Viittauksena siihen kun sanoit että Meidän peliä pelatakseen nyky-Tapparasta pitäisi vaihtaa melkein kaikki pelaajat, ei se ihan näinkään ole.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
No, toisaalta RD näkee mahdollisuuden oppia uusia asioita, kuten kontrollikiekon opettamista, joten koittaa hybridiä ajaa, kun tulevaisuudesta Tapparassa ei tartte välittää.. katteellaan

Tähän suuntaan olen ainakin minä kallistumassa. Vaakakupissa on nyt toisaalta Tapparan menestys ja toisaalta taas Risto Dufvan henkilökohtainen ura joka vaatii pelikirjan päivitystä. Dufvaa arvosteltiin Jatkoajassa siitä, että hänen JYPinsä luotti liikaa pystysuunnan jääkiekkoon ja putosi sen vuoksi ennen aikojaan kahtena edellisenä keväänä. Nyt Dufva on aivan selvästi tuonut kiekkokontrollielementtejä peliin ja uskon, että tämä on korkeakoulu matkalla kohti ensi kautta ja Rauman Lukkoa.

Toinen asia mikä kannattaa ainakin pitää korvan takana on se, lähinnä arvailun asteella ollut, yhteistyö Jukka Rautakorven kanssa koskien ensi kautta. Mikäli on niin, että Rautakorpi nojaa Meidän Peliin niin pidän luonnollisena, että Dufva pitää noita kiekkokontrollipiirteitä mukana koko kauden.

Mazza kirjoitti:
Mutta enemmän kuin yksilön älykkyydelle, laittaisin painoarvoa harjoittelulle ja sille että valmennusjohto pystyy opettamaan hyökkääjät karvaamaan oikein videopalavereiden, jääharjoittelun ja pelaamisen kautta.

Kyllä kyllä, harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää MUTTA edelleen jos peli perustuu voimakkaasti reagointiin, niin se jättää silti valtavan vastuun pelaajille. Meidän pelissähän juuri pelaajien reagointi on suuressa roolissa, vaikka viisikkotasolla rakenne onkin kuosissa.

Tiettyyn pisteeseen asti pelaajalle voi opettaa mitä tehdä missäkin tilanteessa, mutta loputtomiin sitä ei voi tehdä JOS peli perustuu siihen reagointiin. Silloin se vaatii terävää peliälyä. Toki on selvää, että mitä enemmän joukkue pelaa samalla pelitavalla (ja filosofialla) niin toistojen kautta myös reagointi paranee ja pelaajat oppivat sen miten oma viisikko reagoi tilanteisiin. Tässä asiassa olemme ihan samaa mieltä.

Ja sitten tosiaan päästään vielä tuohon, että on oltava valmentaja joka hallitsee sen pelin jotta hän voi sitä yleensä opettaa. Jukka Rautakorpi aivan varmasti kuuluu näihin joten Tapparan tulevaisuus vaikuttaa siten hyvältä.

Mazza kirjoitti:
Kovanen antaa avaussyötön niin suurella prosentilla lapaan ettei tällaista pakkia Tapparassa ole nähty hetkeen, on kiekollisesti parempi pelaaja kuin Mäntylä (joka kokonaisuutena on parempi pakki tällä hetkellä). Mutta niistä Kovasen rajoituksista kuulisin mieluusti enemmän, laukaus ei ole ihan huippulaatua mutta mikä muu rajoittaa ettei ole ykkösparin tasoa?

Kovanen on loistava pelaaja, en minä sitä yritäkään kieltää. Pidän myös erittäin paljon hänen rauhallisuudestaan ja oikea-aikaisuudestaan kiekon kanssa ja lähes poikkeuksetta hän tekee kiekollisena oikean ratkaisun. Erittäin tärkeä pelaaja siis!

Se on kuitenkin kylmä tosiasia, että joukkueen ykköspakilla on myös joukkueen ykköspakin vaatimukset. On oltava illasta toiseen käytännössä virheetön ja samalla joukkueen, vähintäänkin, luotettavin puolustaja. Varmasti Kovanenkin väsyy kovassa kuormassa mutta siltikään minä en sulata sellaisia virheitä mitä hän teki vaikka HPK-pelissä. Ne eivät ole sallittuja ykköspakille, eivät koskaan. Ykköspakki ei ole kuin muut viisi puolustajaa, vaan ykköspakki. Tosin eilen Nicklas Lidström teki myös pari virhettä joten sattuuhan noita kaikille.

Ja ykkösparin tasoa hän ei ole mestarijoukkueessa, ainakaan tällä haavaa. Voi olla, että Kovasen arvo nousee jos hän saa rinnalleen dynaamisen kahden suunnan puolustajan joka ottaa selvästi sen tähtipakin roolin ja antaa Kovasen vain myötäillä hänen peliään ja tilkitä alakertaa. Kovanen itse asiassa voisi olla mainio "libero"-pelaaja hyvän peliälynsä vuoksi.

Mazza kirjoitti:
Ei liity Kovaseen vaan siihen että kun joukkueen peli on riittävän hyvin organisoitu, myös kiekollisesti ei-niin-taitavat pelaajat pelaavat parempaa ja selkeämpää syöttöpeliä. Tapparan nykypuolustuksellakin olisi mahdollisuus pelata parempaa kiekollista peliä kuin tähän mennessä on nähty, mihinkään valtaviin muutoksiin ei tarvitse pelaajamateriaalin suhteen ryhtyä. Viittauksena siihen kun sanoit että Meidän peliä pelatakseen nyky-Tapparasta pitäisi vaihtaa melkein kaikki pelaajat, ei se ihan näinkään ole.

Tapparan nykypuolustusta leimaa se, että sieltä puuttuu sellainen räiskyvyys tai räjähtävyys jolla tehdään eroa peleissä. Periaatteessa ihan hyviä jätkiä on mutta ei yhtään sellaista joilla tehtäisiin minkäänlaista eroa muihin joukkueisiin. Kovanen on hyvä omassa roolissaan ja Kaijomaa tukee, Liimatainen ja Räty pelaavat perusvarmaa ja loput ikävä kyllä vain selviytyvät siellä tällä hetkellä. Pekka Saravo ei tuolla tasolla kuulu ikinä liigan top 3-joukkueisiin, eikä pysty pelaamaan kiekollisesti riittävän nopeasti. Juha Leimu on aivan sekaisin ja Jussi Halme tai Viktor Ekbom ovat metritavaraa SM-Liigassa.

Viittauksesi on onneton, koska en ole noin ikinä kirjoittanut, vaan se on sinun oma johtopäätöksesi, joten ilmeisesti olet itse sitä mieltä, että melkein kaikki tulisi vaihtaa? Kyllä, me tarvitsemme ehdottomasti paremmat sentterit, etenkin kahteen kärkiketjuun JOS haluamme pelata Meidän peliä. Makkosella ei esimerkiksi kerrassaan riitä liike eivätkä kädet (eikä liioin pää) pelaamaan sitä sentteripeliä, jossain muussa roolissa kyllä haluan hänet Tapparassa pitää.

Puolustukseen tarvitaan pelaajia jotka ovat hyviä liikkumaan ja pelaamaan kiekkoa, tärkeimpänä se, että pelaavat pää ylhäällä koko ajan! Nyt niitä on Kovanen ja Liimatainen, mutta muilla on vielä opettelemista.

Vielä tuohon case Ossi Väänäseen, niin tottakai organisoinnilla on merkitystä mutta edelleen kuulutan ikuisuuten asti sitä pelaamisen taitoa. Ossi Väänänen on omasta mielestäni peliälykäs puolustaja ja pystyy täten myös suoriutumaan Jukka Jalosen pelikirjasta jossa puolustajille on kovat vaatimukset. Jani Honkanen tuskin onnistuisi yhtä hyvin.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Kiitos!

Kiitos. Oli mukavaa nimimerkkinä P.Sihvonen tällä palstalla. Tietyt tavoitteet tulivat toteen.. Nyt vetäydyn täältä. Jatkakaa. Ennen muuta haluan, että Jatkoajan keskustelupalstalla puhuttaisiin jatkossa (asiantuntevasti) itse pelistä.
P.Sihvonen, Johtava
PS. Toivon, että tietyt nimimerkit ottavat pelitapasoihdun kantaakseen muutoin niin köykäisissä keskusteluissa ja ketjuissa täällä.
PPS. Toivon lisäksi, että moderaattorit lakkauttavat tämän lukeilla olevan ketjun tähän kohtaan. Kiitos.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
PPS. Toivon lisäksi, että moderaattorit lakkauttavat tämän lukeilla olevan ketjun tähän kohtaan. Kiitos.

Toivottavasti eivät lukitse tätä ketjua. Kyllä yksi varsin merkittävä jääkiekosta kirjoittava toimittaja ansaitsee ketjunsa. Tosin pelitapaa koskevat viestit (kuten useimmat edellisistä) voisi varmaan siirtää asianmukaiseen ketjuun, ja jatkaa keskustelua siellä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kiitos. Oli mukavaa nimimerkkinä P.Sihvonen tällä palstalla.

WTF?

Mihins sää oot menossa? Jos omalla nimellä kirjottaminen tuli raskaaksi, ymmärrän, mutta toisaalta se on juuri se juttu. Selkärankaa ja lätkäjätkämaista toimintaa.

eri mieltä voidaan olla asioista, mutta respectiä näkemyksille ja täällä esiintymiselle.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jos omalla nimellä kirjottaminen tuli raskaaksi, ymmärrän, mutta toisaalta se on juuri se juttu. Selkärankaa ja lätkäjätkämaista toimintaa.

eri mieltä voidaan olla asioista, mutta respectiä näkemyksille ja täällä esiintymiselle.

Pelikirjan, Meidän Pelin läpivienti. Urkan massiivinen medianäkyvyys. Eiköhän ne ole näinä (pakko tarkistaa) reiluna kuutena vuotena toteutunut. Mikä on seuraava missio ja onko tietynlaista huoraamista tapahtunut, on minua fiksumpien ihmisten analysoitava.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhdessä asiassa Sihvonen kyllä onnistui erinomaisesti. Ristiriitaisuudessa ja keskustelun herättämisessä. Eli on todellakin täyttänyt paikkansa.

Lähtee sinänsä tyylillä, koska toive ketjun lukitsemisesta on huikeaa komiikkaa. Mitä taas tulee termiin lätkäjätkä, niin se on kyllä kärsinyt totaalisen inflaation.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yhdessä asiassa Sihvonen kyllä onnistui erinomaisesti. Ristiriitaisuudessa ja keskustelun herättämisessä. Eli on todellakin täyttänyt paikkansa.

Lähtee sinänsä tyylillä, koska toive ketjun lukitsemisesta on huikeaa komiikkaa. Mitä taas tulee termiin lätkäjätkä, niin se on kyllä kärsinyt totaalisen inflaation.

Lähteekö?? Enpä usko, joku perjantai-ilta, vähän olutta ja taas mennään.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/sihvonen-presidentti-halonen-voi-pitaa-suunsa-kiinni

P.Sihvonen osoittaa jälleen kerran olevansa aito lätkäjätkä syvällä sydämessään!

Heh, kyllä nämä lätkäjätkät sitten ovat lutuisia välillä. Jokainen järkevä ihminen näkee, että kyseessä on täysi farssi ja sitten jaksetaan puhua lajin eetoksesta ja siitä kuinka tämä nyt oli täysin luonnollinen seuraus. No luonnollinen jääkiekossa kyllä mutta ei se siitä mitenkään järkevää tee, eikä ainakaan paranna lätkän mainetta sen suhteen, että pelaajat ovat täysiä talipalloja.

Minä tosin kuulun kukkahattutätisetäosastoon, koska en ole ikinä pitänyt noita show-myllyjä yhtään minään. Show-myllythän nämä olivat, tuskin ne äijät siellä toisiaan taputtelisivat heti myllyn jälkeen jos oltaisiin menty spontaanisti. Periaatteessa koko touhu on ihan sama asia kuin se taannoinen lätkätappelutapahtuma.

Yleensähän aina perustellaan, että peli pysyy siistinä kun on tappelijoita ja v-koodia sun muuta höpinää. No eihän se ole pysynyt missään siistinä vaan jatkuvasti lanataan äijää pihalle ja aivotärähdyksiä satelee. Se onkin juuri tuo jääkiekon nurinkurinen logiikka noiden tappeluiden kanssa, eli koska niissä harvoin tulee mitään vammoja niin eivät ne pelaajat niitä silloin pelkääkään. Hyvä esimerkki oli juuri Milan Lucicin taklaus Ryan Milleriin ja perään se Gaustadin lajin eetokseen kuulunut paidassa roikkuminen, joka varmasti vei Lucicin mieskunnian ikiajoiksi ja palautti Sabres-pelaajien uljauden kaikkien silmissä. Lucicin kokoinen äijä kun päättää vetää jonkun tuonne paskaksi niin ei siinä paljon v-koodit paina.

Sitten on toinen asia näiden valmentajien (tai nyt Matikaisen) naurettava äijähöpinä siitä, että no siellä nyt sattui olemaan pikku myllyt. No joo, niin sattui olemaan kun käskit ne jätkät sinne tappelemaan. Ja taas jääkiekon mahtavan logiikan mukaisesti juniorikoutsi on suuri rikollinen tehdessään saman, vaikka hän toteuttaa vain lajin eetosta. Mutta ai niin, sehän olikin taas eri jääkiekko sitten siellä junioritasolla ja varmaan eri eetoskin.

Kaiken kaikkiaan jääkiekko voisi kaikessa evoluutiotohinassaan pikkuhiljaa siirtyä myös tästä ylä-aste-ikäisten mieskunnian palauttamisesta eteenpäin. Kun Sihvonenkin aina muistaa kertoa, että ennen pelattiin epäjääkiekkoa niin eikö ne Broad Street Bulliesitkin voisi silloin jättää sinne epäjääkiekon aikakauteen?

Ja tuo on jo aika hurskastelua väittää, että kun veljensä Tonin kanssa on takana jo 4 000 matsia niin kukaan ei koskaan loukkaannu tappeluissa vakavasti. Sehän on ihan puhdas vale ja sen tietää jokainen joka jääkiekkoa enemmän seuraa. On se vaan jumalauta kumma kun lajin emämaassakin tappelijat (ja samalla tappelut) ovat vähentyneet, niin täällä Suomessa ne silti mukamas kuuluvat lajin eetokseen, eikä kenellekään saa sanoa mitään jos käskevät ukkonsa sinne tappelemaan. Just joo.

Jonkun spontaanin tappelun vielä ymmärtää, ihmiset nyt suuttuvat välillä ja jääkiekko tosiaan on laji jossa on kontaktia ja "otetaan miehestä mittaa". Tämänkaltaisilla tapahtumilla taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan kyse on ainoastaan teinipoikien touhuista joita jatkavat isot äijät. Eikö se nyt tosiaan ole lätkäjätkien mielestä huvittavaa, että kansan suuret esikuvat ja miehiset miehet uhoavat tuolla toisilleen jonkun yhden matsin takia? :D "Se oli MUN lapio!"

Niin ja sitten toki pitää muistaa, että jääkiekko on eri asia kuin tosielämä ja se ei ole ollenkaan vammaista tulla aukomaan päätä kaukalossa tai haukkua mutsia huoraksi. Ei, se on lajin eetokseen kuuluvaa suoraselkäistä toimintaa, koska se on vittu sotaa siellä hei. Ei siellä kivat pojat pärjää, eivätkä homot ainakaan.

Jääkiekko on maailman hienoimpia pallopelejä mutta sen arvot kaipaisivat "hivenen" päivittämistä tänne 2000-luvulle meidän muiden kanssa. Kaikki tuo jääkiekkoslangi on loppujen lopuksi huvittavaa isojen miesten pelleilyä, joukkue on perhe ja perheen eteen tehdään kaikki mahdollinen sun muuta paskaa. Jääkiekko on peli ja vain ja ainoastaan peli. Se ei ole edes maailman fyysisin laji mutta silti vain ja ainoastaan siinä lajissa pitää olla "omat" säännöt ja lajin eetos johon muut eivät saa puuttua, koska he eivät sitä ymmärrä, ihan sama miltä se ulospäin näyttää.

Jos jatkossakin tätä asiaa perustellaan näillä Sihvosen argumenteilla niin ei tarvitse kyllä ihmetellä miksi lajia pidetään punaniskojen valtakuntana (ja siitäkin toki ollaan ylpeitä, koska on siistiä olla juntti, höhöhö).

Onneksi NHL on pikkuhiljaa sekin menossa ihan jääkiekon ehdoilla ja MM-kisoissa myllyt ovat olleet hyvin vähissä. Tokikaan tärkeissä peleissä ei tapella, koska silloin se taas on tyhmää, jälleen jääkiekon loistavaa logiikkaa. Pelaajia silti täytyy koittaa hakata rikki ja siksi jokainen loukkaantuminen on valtiosalaisuus. Hyvin toimii v-koodi. Mutta pääasia ettei tappeluissa ikinä koskaan milloinkaan loukkaannu tai tule loukkaantumaan ketään.

Lopulta loukkaantumisetkin ovat sivuseikka koko asiassa. Lätkähän on "kovien jätkien" laji, tiedättehän ne koulusta tutut lätkäjätkät ja muut kovikset joiden ratkaisumalli löytyi siitä, että "vedän sua kohta turpaan". Samaahan tuolla kaukalossa toistetaan, nyt ne vain kisaavat keskenään, että kumpi onkaan se kovempi sälli. Ja kun ei ole pokkaa mennä tappelemaan oikeasti kovien äijien kanssa nuorattuun neliöön, niin pidetään yllä illuusiota omien parissa siellä jäällä.

Jääkiekko pärjää aivan hyvin ilman näitä hippasia ja katsojatkin unohtavat ne parissa vuodessa. Eiköhän se evoluutio vie pikkuhiljaa nämä kahden markan Antti Rokat ja muut talvisotasankarit myös sieltä penkin takaa huitsin nevadaan, Petri Matikainen nyt etunenässä, aikuinen mies ja kehtaa vielä esiintyä mediassa tuolla tavoin :D

Pelaajien kunnioitusta joko on tai ei ole, pelaajat itse päättävät vetävätkö tappotaklauksen päätyyn asti tai lyövätkö viikattella käsille. Ei siinä millään tappeluilla ole hevon kukun tekemistä koko asiassa. Mites se nyt menikään... jos aina annetaan silmä silmästä niin kohta kaikki ovat sokeita.
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Koko kirjoitus

Yksi parhaista viesteistä mitä olen koskaan lukenut Jatkoajasta! Olen täysin samaa mieltä.

Sihvonen urheilulehden sivuilla: "pitää tapella tuhat kertaa, että tappelussa olisi vaaraa edes loukkaantua". Ei edes Sihvonen voi olla noin pihalla tappelujen vaaroista. Vaikka yltiöpäinen liiottelu kuuluu Urheilulehden tapoihin niin jotain rajaa sentään. Suhteellisen vaaratontahan tollainen läpsiminen on jota SM-liigakaukalossa näkee, varsinkin kun asialla ovat ei-tappelijat, jotka eivät saa lyönteihin voimaa, mutta kyllä niissä on hyvinkin mahdollista saada muutakin kuin rystyset kipeiksi. Tuomo Ruudulla NHL:ssä 7 tappelua, joista ainakin yhdessä loukkaantui niin, että tuli pitkä huili. Varsinaiset tappelijat vasta ovatkin telakalla, särkylääkekierteessä ja niin, nähtiinhän se kesällä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minusta taas Pelicans-HIFK ei ollut mikään jääkiekon primitiivisen puolen kliimaksi, koska siinä annettiin ja otettiin aika tasapuolisesti, puolin ja toisin. Pelaajat käyttäytyivät kuin isot lapset ja lähinnä koomisen naurettavsti, kuten isot lapset välillä tekevät. Paino on siis sanoilla "isot lapset". En hyväksy oikeaa jääkiekkotappeluiden väkivaltaa, jota olen kyllä nähnyt ja olen nähnyt yhtä paljon pelejä kuin nuo "sihvoset", aivan varmasti ja kaikenlaista on tullut nähtyä vuosien varrella. En lähde yksilöimään tapauksia, koska rangaistukset niistä on jo saatu ja kärsitty.

Lätkä on kontaktilaji ja rajanveto mikä on sopivaa ja mikä ei, on vaikeaa, kun vähän painitaan ja heilutetaan nyrkkiä. Toistan, että oikea väkivalta pitää kitkeä jääkiekosta pois, jos sellaista esiintyy jatkossa. Pelicans-HIFK pelissä en nähnyt väkivaltaa, vaan vähän poikapainia ja pientä nyrkkien heiluttelua, jossa kukaan ei käsittääkseni saanut oikeita fyysisiä vammoja lopun tapahtumista.

Ei enempää, saa nähdä millaisia rangaistuksia jaetaan tapahtumiin osallistujille viikon aikana, ehkä jo tänään. Toivon järkeä ja malttia tällä kertaa päättäjille, ainakin siihen saakka, kun jäällä nähdään oikeaa väkivaltaa, jossa joku saa oikean tuottamuksellisen vamman, esim. nyrkiniskusta tai päähän taklaamisesta.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hieno kirjoitus Grönvallilta. Tämä Sihvosen edustama lätkäjätkä-v-koodi-mentaliteetti on niin loogisesti ontuvaa, ettei noilla perusteilla päästä koskaan puusta pitkään. Juurikin sitä samaa hetteikköä johon voi joutua vaikkapa nakkikioskitappeluissa tai yläasteen välitunnilla tai miksei vaikkapa isommassa mittakaavassa joidenkin valtioiden konflikteissa. Ei kai lopulta ole kyse kuin kostosta, kostoon kierteestä ja sen katkaisemisesta. Luulisi, että NHL:n lukuisien goonien esimerkit olisivat jo sytyttäneet valoja tämän kulttuurin sairaista puolista ja tappeluiden järkevyydestä.

Henk.koht. en kaipaa yhtään tappelua jääkiekkoon ja oikea tapaa kostaa on, tehdä maaleja ja jakaa vaikkapa lukuisia sääntöjen mukaisia taklauksia.

Sihvonen jaksaa myös aina kikkailla tuolla termillä väkivalta. Mielestäni voidaan hyvin jakaa urheilulajit väkivaltaisiin ja ei-väkivaltaisiin. Osa kamppailulajeista kuten vaikkapa nyrkkeily ja vapaaottelu voidaan hyvin luokitella väkivaltaisiksi. Itse toivon jääkiekosta väkivallatonta ja se onnistuu helposti säännöillä ja rangaistuksia koventamalla. Kuten Kaj Kunnas sanoi, että joukkotappeluun osallistuneilta joukkueilta pisteet pois, niin eiköhän päästä tuostakin lieveilmiöstä pois.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka en J.Grönvallin kanssa koko kirjoituksesta samaa mieltä olekaan, niin onhan tuo poikkeuksellisen hyvin perustelu kirjoitus aiheesta. Yleensä näihin keskusteluihin osallistuvat enemmänkin ne laatikon vähän vähemmän teräävät veitset (ottamatta kantaa siihen, että mitä mieltä he itse asiasta ovat). Meinasin yhden mielipiteenkin mainita nimeltä, mutta kun hänet kerran poistettiin vahvuudesta, niin en viitsi.

Harmi jos Sihvosen päätös olla kirjoittamatta palstalle pitää kun se on noinkin vahvasti haastettu. J.Grönvall voisi ehkää antaa luvan ottaa siihen kantaa lehdessä?
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tämä keskustelu vaatisi nimenomaan niiltä joiden mielestä tappelut kuuluvat jääkiekkoon kunnon perustelut. Jatkoajan Mesikämmen kirjoitti hyvin kolumnissaan juuri tästä: Jani Mesikämmen: ”Pienet myllyt, olemattomat munat” - kolumnit - Maajoukkue - www.jatkoaika.com

Tappelijoiden puolustelijoilta vaaditaan nykyisessä tilanteessa kunnon perustelut ja selitykset miksi tappelut kuuluvat jääkiekkoon. Jos ne kerran kuuluvat niin oleellisena osana lajiin, miksi niitä ei käytännössä ikinä nähdä vaikkapa MM-kisoissa tai harvemmin edes playoffeissa? Sihvosenkin mukaan kyse on kuitenkin lajin "eetoksesta" ja taktisesta ulottuvuudesta, joten luulisi tämän avaamisen oleva varsin helppoa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei enempää, saa nähdä millaisia rangaistuksia jaetaan tapahtumiin osallistujille viikon aikana, ehkä jo tänään. Toivon järkeä ja malttia tällä kertaa päättäjille, ainakin siihen saakka, kun jäällä nähdään oikeaa väkivaltaa, jossa joku saa oikean tuottamuksellisen vamman, esim. nyrkiniskusta tai päähän taklaamisesta.

Kahta matsia ja yhtä tuli. Vähän sakkoja ja valmentajille parin matsin toimitsijakiellot. Hyvä sm-liiga, oikeat tuomiot. Kun mitään ei oikeastaan tapahtunut, niin miksi kuunnella "muumi-mammoja" ja "kummoloita", jotka ovat aina samanlaisia kannanotoissaan, kun ovat oikeasti vain poliitikoita, lätkämielessä.

Aikuisen oikeasti. Näkikö joku edes kunnon tappelun pelissä. Minä en nähnyt ja en edes omasta mielestäni puolusta tappeluita yhtään kirjoittamalla näin kuin kirjoitin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osoittaako lätkäjätkä tässä jopa rintamakarkuruutta? Harmi, että aikoinaan myös Sihvosen "kaksinkamppailut" Urheilulehdessä loppuivat kuin seinään Lex Hollon legendaarisen vierailun jälkeen. Hienoja muistoja kuinka Hollo tarjoili jotain tonttulakkeja ja Sihvonen posket punottaen lyö täysillä fist-tervehdyksiään.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kahta matsia ja yhtä tuli. Vähän sakkoja ja valmentajille parin matsin toimitsijakiellot. Hyvä sm-liiga, oikeat tuomiot.

Juuri näin. Sakkoja ja kieltoja oli pakko antaa, sillä jos tästä ennätyksellisen kovasta sikailusta ei seuraa mitään, SM-liigan kurinpitäjät näyttäisivät ihan vässyköiltä ja ainakin minulta menisi usko heihin. Kaksi ja yksi matsia on aivan oikein. Ei enempää, ei vähempää.

Enkä (taaskaan) ymmärrä yhtään tätä Sihvosen linjaa, että tämä nyt oli suurikin vääryys. Joukkotappeluista (vaikkakin kesyistä) kuuluu antaa lisärangaistuksia. Piste.

Luultavasti tuossa on taas otettu mahdollisimman repäisevä, auktoriteettejä haukkuva tyyli, myynnin edistämiskeinoksi. Ensin haukuttiin presidentti, sitten SM-liiga. Veikkaan, että tämä kirjoitusvahvuudesta poistuminenkin on vain julkisuustemppu tai ns. näpäytys modeille pelikiellosta. Näyttävää come-backia odotellessa...
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Alustavien, vielä epävirallisten, tietojen mukaan NHL-valmentaja Alpo Suhonen ja Petteri Sihvonen keskustelevat Nelosen Maria! ohjelmassa huomenna 30.11.2011 klo 22.00 tästä niin ajankohtaisesta jääkiekon tappeluteemasta. Toivottavasti kaksintaistelu toteutuu, koska kyseessä on kaksi täysin eri tavoin jääkiekon tähän osa-alueeseen suhtautuvaa jääkiekkoasiantuntijaa. Radio Suomessa kuultiin juuri Johtavan mielipide jääkiekon tappeluihin kuten myös Tamin kannanotto, joten ei tuo ihan rintamakarkuruudelta tunnu, vaikka täältä JA:sta poistuikin. Ketju pysyköön Johtavan toivomuksesta huolimatta avoinna jatkossakin. Mielenkiintoinen kiekkokausi on käynnissä ja tulevat kevään omat MM-kisat antanevat lisäaiheita tähänkin viestiketjuun.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings, , Newcastle United
Neljän lapsen isänä voin vakuutta, että käytännössä kaiken ikäiset lapset osaavat erottaa todellisuuden ja peliteoreettisen todellisuuden. Uskon, että lapset ymmärtävät intuitiivisesti, että se mitä tapahtuu jäähallissa ja kaukalossa on sopimuksenvaraista toimintaa, eikä sillä ole sinänsä mitään tekoa vaikkapa sen todellisuuden kanssa, jota he saavat todistaa televisiouutisten erilaisissa katastrofiuutisoinneissa. Jääkiekkoilu pikemminkin hillitsee kuin villitsee lasten ja nuorten miesten väkivaltaista käyttäytymistä.

Tämä siis uusimmassa Urheilulehden nettisivujen versiossa. Tummennettu kohta aiheutti ainakin itselläni, "mitävittua?" efektin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Alustavien, vielä epävirallisten, tietojen mukaan NHL-valmentaja Alpo Suhonen ja Petteri Sihvonen keskustelevat Nelosen Maria! ohjelmassa huomenna 30.11.2011 klo 22.00 tästä niin ajankohtaisesta jääkiekon tappeluteemasta.

Sinänsä surkuhupaisaa, että tätäkin keskustelua käydään 10mins aikana Tuksun jälkeen ja ennen Tauskin uuden sinkun esittämistä...

Miksei näitä asioita voida hoitaa kunnolla? Esimerkiksi olisi voinut pyhittää koko pirun HokiNait-lähetyksen tämän asian keskustelemiksi - unohtamatta sitä, että asiaa olisi keskustelemassa muitakin kun äijä-Sihvonen ja neiti-Suhonen ääripäät...

Varsinkin, kun tällä Lahden sirkuksella ei ole mitään tekemistä "jääkiekkotappeluiden" kanssa.

Tätä tämä jääkiekkojournalismi on Suomessa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Miksei näitä asioita voida hoitaa kunnolla? Esimerkiksi olisi voinut pyhittää koko pirun HokiNait-lähetyksen tämän asian keskustelemiksi - unohtamatta sitä, että asiaa olisi keskustelemassa muitakin kun äijä-Sihvonen ja neiti-Suhonen ääripäät...

Tätä tämä jääkiekkojournalismi on Suomessa.

Kuuntelin juuri Radio Suomen lähetystä jääkiekkokierroksesta. Ensimmäiset 15 min käsiteltiin jääkiekkotappeluja Suomessa ja viimeisiä Lahden tapahtumia. Juha Lind ja Esa Keskinen niinkuin myös Ismo Lehkonen olivat aika lailla Sihvosen linjoilla tappelujen suhteen. Ovat kuuluneet heidän mielestään jääkiekkoon ja tulevat kuulumaan jatkossakin. Tappelut ovat Suomessa harvinaisia, mutta silloin tällöin ok, ja niistä annetaan aina sääntöjen mukaiset rangaistukset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös