Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Fordél]

Suomalaisessa jääkiekossa on siis 1990-luvulla eletty vaihetta, jossa pelikirjat ovat käsittäneet ainoastaan puolustuspelaamisen? Ja Jalosen (oikein viihdyttävä) kiekko HPK:ssa alkaen vuodesta 2001 palautti muidenkin valmentajien pelikirjoihin hyökkäyspelin?

Niinpä, mutta jos katsotaan pilkun tarkkaan asioita niin nyt puhuttiin "1970- ja 1980-lukujen kaltaisista hyökkäyspelisuunnitelmista", jotka tuskin ovat olleet 90-luvulla enää käytössä kauttaaltaan. Toisaalta siffan väite, että "Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin" kuulostaa käsittämättömältä väitteeltä.

 

[Maple Leaf]

Niinpä, mutta jos katsotaan pilkun tarkkaan asioita niin nyt puhuttiin "1970- ja 1980-lukujen kaltaisista hyökkäyspelisuunnitelmista", jotka tuskin ovat olleet 90-luvulla enää käytössä kauttaaltaan. Toisaalta siffan väite, että "Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin" kuulostaa käsittämättömältä väitteeltä.

Lainaamistasi siffan lauseista nimenomaan jälkimmäinen (Jukka Jalosta koskeva) niittaa sen, että lauseista ensimmäisen sisältö merkitsee hyökkäyspelisuunnitelmista luopumista 1990-luvulla. Koska siffa kirjoittaa näin, hän myös tarkoittaa sitä, koska johtajakoulutuksissa korostetaan annettavien viestien yksiselitteisyyttä.

 

[choose_life]

Lainaamistasi siffan lauseista nimenomaan jälkimmäinen (Jukka Jalosta koskeva) niittaa sen, että lauseista ensimmäisen sisältö merkitsee hyökkäyspelisuunnitelmista luopumista 1990-luvulla.

Ikävä kyllä Jukka Jalosen maajoukkueen peliä katsoessa voi ajoittain hyvinkin tulla siihen tulokseen, että hyökkäyspelistä tai ainakin maalinteosta sen tarkoituksena on luovuttu (esim. kun kahdeksatta kertaa lyödään samalla raidevolttilähdöllä pää Tanskan tms. keskialueen sumppuun ja vastahyökkäyksen jälkeen soi omissa - käytännön ja teorian pikku erot iskevät jälleen:). Mutta kattellaan ja toivotaan parasta, edelleen.

edit:

Öö, toivottavasti en nyt aja pahaan miinaan, jos kirjoitus sisältää syvällisempää sarkasmia kuin osaan tulkita. Minusta kun näyttää, että kun siffa ylenpänä esitti minkälaisista otsikoista Jukka Jalosen pelikirja koostuu, niin sinä lähdit kommentoimaan - pelkkiä otsikoita - että "eihän tuossa ole mitään uutta." Eiköhän Jalosen ja muiden valmentajien samankaltaisuudet tai erot paljastu siitä, mitä he kirjoittaisiavat (tai muilla keinoin ilmaisisivat) otsikoiden alla.

Jepa. Ei vaan pysty käsittämään, mitä virkaa on papukaijalitaniana referoidulla perusasioiden sisällysluettelolla, saati miten sen saa edes kaikkien ahtaimmassa mielessä (indeed...) minkään "laajan uuden pelikirjan" alle.
Mitä tuohon treenirakenteeseen sitten tulee, olen itsekin ährännyt x:t rungon mukaiset harjoitukset - kolmella eri vuosikymmenellä. Niin uutta ja ihmeellistä asiaa se on:).

Ei kai täällä kukaan vakavissaan kiistä, että pelaaminen SM-liigassa on muuttunut suurin piirtein jokaisen vuosikymmenen aikana. Muutos ei myöskään ole tapahtunut kaiken vanhan hylkäävänä "revoluutiona", vaan vanhan päälle rakentuvana "evoluutiona".

Toki, mutta nyt puhutaankin taas ihan reaalimaailman tolkun asioista. Ylläolevasta on about sama matkan maalin takana seisoskelun tai pakille alaspäin nakkaamisen hysterisoimiseen "vallankumouksellisena pelikirjauutuutena" kuin UL:n levikillä kassapisteisiin:).

 

[Vaughan]

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Öö, toivottavasti en nyt aja pahaan miinaan, jos kirjoitus sisältää syvällisempää sarkasmia kuin osaan tulkita. Minusta kun näyttää, että kun siffa ylenpänä esitti minkälaisista otsikoista Jukka Jalosen pelikirja koostuu, niin sinä lähdit kommentoimaan - pelkkiä otsikoita - että "eihän tuossa ole mitään uutta." Eiköhän Jalosen ja muiden valmentajien samankaltaisuudet tai erot paljastu siitä, mitä he kirjoittaisiavat (tai muilla keinoin ilmaisisivat) otsikoiden alla.

Ei kai täällä kukaan vakavissaan kiistä, että pelaaminen SM-liigassa on muuttunut suurin piirtein jokaisen vuosikymmenen aikana. Ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenella Jukka Jalosen HPK kulki hieman muiden liigajoukkueiden edellä. Muut seurasivat samoja oppeja ennemmin tai myöhemmin - hieman varioiden - niin että vuosikymmenen lopulla melkein kaikilla joukkueilla on samanlaisia elementtejä pelaamisessaan joita HPK oli käyttänyt jo aiemmin.

Muutos ei varmasti tapahtunut yksin Jalosen ansiosta, eikä se tapahtunut kertaheitolla (onhan JJ itsekin myöntänyt valmentajana kehittyneensä koko ajan, arvellen mm. että myöhempien oppiensa avulla mestaruus olisi ollut HPK:n saavutettavissa jo 2003). Muutos ei myöskään ole tapahtunut kaiken vanhan hylkäävänä "revoluutiona", vaan vanhan päälle rakentuvana "evoluutiona".

Eli tuon listan avulla ei voi sanoa juuta tai jaata Jalosen pelkirjan sisällöstä. Paitsi sen että ainakin Jalosella on pelikirja. Ja jos jo 60-luvulla joukkueet ovat harjoitelleet vastaavalta pohjalta pelaamistaa, niin niilläkin on ollut silloin pelikirja. Uskon myös että jos verrataan jotain 70-lukulaista "harjoituspankkia" nykyaikaiseen pelikirjaan, niin huomataan - yllätys yllätys - että aika moni asia on pysynyt samana! Mutta uuttakin on tullut aika helvetin paljon - sitä se viittaamani evoluutio on. Se mikä pelaamisessa on muuttunut, ja missä jokaisen valmentajan pelinäkemyksen yksilölliset erot tulisivat ilmi, paljastuisi vasta, jos pystyisimme kurkistamaan mainitun listan otsikoiden alle.

 

[DEFENCE]

Suomalaisessa jääkiekossa on siis 1990-luvulla eletty vaihetta, jossa pelikirjat ovat käsittäneet ainoastaan puolustuspelaamisen? Ja Jalosen (oikein viihdyttävä) kiekko HPK:ssa alkaen vuodesta 2001 palautti muidenkin valmentajien pelikirjoihin hyökkäyspelin?

Siffa taitaa tarkoittaakin hyökkäysalueen hyökkäyspelin "suunitelmallisuutta". Joka tarkoitti 90-luvun loppupuolella ainakin juniorivalmennuksessa ohjetta "pelaa luovasti, saa kikkaila" (näin kärjistetysti) ilman sen kummempaa ohjeistusta kulmapelaamisesta tms. Kyllä avauspeli kuului varmasti pelikirjoihin.

 

[Major Julli]

Siffan tässä väitteessä on kyllä jotakin perää, koska 90-luvun mennessä pidemmälle alkoi pelaajamateriaalin pakottamana valmennuksellinen kehitys, jossa kiekon hallussapidosta siirryttiin ajatusmalliin, jossa kiekkoa piti pitää mahdollisimman vähän, mutta tällöin lähellä vastustajan maalia. Helpoiten se tapahtuu dumppaamalla päätyyn ja karvaamalla kiekko pois. Tähän soveltui hyvin luistelemaan lahjakas ja kurinalainen 70-luvun loppupuolen kiekkosukupolvi, jonka mailankäsittelytaidot olivat vähän mitä olivat.

Jos näillä koutseilla olisi ollut käytössä taitavempia pelaajia, ei ehkä näin ääripäähän olisi menty. HPK kokosi järjestelmällisesti kiekollisesti taitavampaa joukkuetta, jolla hyökkäyspeli toimi paremmin. Mutta olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää, että nykyliigassa pelattaisiin erinomaisen kiekollista peliä, enempi kyse on siitä, että avausnopeutta on hiljennetty ja muutamassa joukkueessa pyritään pitkiin kiekonhallintajaksoihin hyökkäyspäässä toiveena saada vastustajalle jäähy. Muutenkin avauspeli on edelleen pitkässä juoksussa todella nopea liigassa, ja agressiivisen syvälle karvauksen nostaessa päätään se tulee nopeutumaan uudestaan.

 

[Fordél]

Kannattaa lukea Suhoselta myös "Kirje urheilijalle" sekä "Valmentaja ja filosofi". Vaikka Suhonen tuossa referoimassasi jutussa kirjoittaa taylorismista, muistaakseni Suhonen kokonaisuudessaan tuossa jutussa kirjoittaa pelikirjasta varsin ironiseen sävyyn. Suhoselle pelin ytimessä on urheilija ja ihminen, ei pelikirja.

Omasta mielestäni paras pelikirja on sellainen, joka valjastaa huippuyksilöiden parhaat ominaisuudet maksimaalisesti. Välillä tuntuu, että valitettavan usein nykyään monella, erityisesti Sihvosella, pelin ydin on valmentajassa ja hänen tavassaan nähdä peliä. Toki pelitapa on tärkeä, mutta se ei saisi koskaan tukahduttaa yksilöä ja silloin ollaan minusta jo metsässä, kun sanotaan siffan tapaan, että pelin ydin on pelikirja.

Hieno kirjoitus niin nämä lainatut kappaleet kuin alempana oleva. Itselläni on hyvin samanlaiset mietteet niin itse pelistä kuin Apen ajatuksista. Apehan ei tuonut taylorismivertailuaan esiin hyvässä.

Suhonen näkee pelin paljon laajemmassa merkityksessä, joka lähtee yksilöstä ja palautuu yksilöön, ihmiseen. Jos tähän sekoitetaan vielä vähän johtamisteorioita niin jos ajatellaan kiekkojoukkueen johtamista ja pelin organisoimista niin kyseessähän on niin monimutkainen prosessi, ettei sitä voida liikaa systematisoida. koska oikeaa vastausta ei ole vaan on vain strategioita, joita täytyy koko matkan ajan tarkastaa ja hioa.

Helpot prosessit voidaan sen sijaan systematisoida vaikka ihan äärimmilleen jo etukäteen (esim. yksinkertainen tehdastyö), jolloin johtaminenkin voi olla sen mukaista. Sen sijaan monimutkaisissa ja muuttuvissa prosesseissa vaaditaan löyhempää systematisointia ja enemmän asiantuntemusta. Tällöin johtaminenkin on enemmän ryhmätyötä ja asiantuntemuksen hyödyntämistä. Tämä kaikki siis näin raakasti yksinkertaistettuna, mutta tällainen johtamisen ajatusmalli menee hyvin yksiin Apen ajatusten kanssa.

Itse näen, että siinä missä nykyaikaisen asiantuntijaorganisaation johtaja on mahdollistaja, myös valmentaja on mahdollistaja ei vittusaatanaa huutava dikaattori. Rajat pitää tottakai olla jokaisen asiantuntijan hiekkalaatikolla ja ryhmän pitää pelata saumattomasti yhteen. Tähän tarvitaan tottakai johtajaa, valmentajaa. Silti tärkeintä on kaikin keinoin mahdollistaa yksilön ottaa itsestään kaikki irti ja jopa toteuttaa itseään (hiekkalaatikon rajojen puitteissa tietenkin). Valmentaja ei siis ole pelin ydin vaan se on itse peli ja sen toteuttajat eli pelaajat, yksilöt. Sihvosmaisessa ajattelussa valmentaja eli johtaja on edelleen se ydin, joka taas ei oikein istu tähän nykyaikaiseen johtamisajatteluunkaan. Selkeä näkökantojen ja koulukuntien ero.

Itselleni parasta jääkiekossa on seurata parhaiden pelaajien älykkäitä suorituksia kentällä ja pelaajia tyyliin Selänne, Leino tai nuoremmista Granlund ja Pulkkinen. Näiden huippuyksilöiden kehityksen seuraaminen on minusta kaikkein mielenkiintoisinta alkaen aina juniori-iästä asti. Rintamahyökkäykset ja pakki-pakit ovat aivan joutavaa yksilöiden rinnalla, niitähän voi seurata vaikka suomisarjassa jos niikseen tulee. Toki hyvä valmennus on tärkeää, mutta minusta se on aina ja vain tukemassa yksilöä.

Juuri näin ja vielä kun taitoon lisätään persoona eli kaikesta näkee kuinka pelaajan pelitapa ja persoona ovat selkeästi yhtä, tulee hieno fiilis. Tottakai yksilön taito vaatii organisoitumista(pelitapaa), jotta yhteispeli sujuu, mutta lopulta kaikki pelin ideologiassa palautuu sinne pihojen, koulujen ym. kentille, joista kaikki on lähtenyt. Kun siellä kiekko tippui jäähän, peli organisoitui itsestään ja jokainen toteutti luovasti itseään, rakkaudesta lajiin.

 

[Maple Leaf]

Valmentaja ei siis ole pelin ydin vaan se on itse peli ja sen toteuttajat eli pelaajat, yksilöt.

Tässäkin viestiketjussa on väläytelty harhaista näkemystä, jonka mukaan "pelikirja" on "pelin ydin". Ei ole. Moisen väitteen esittäminen on mahdollista vain, jos hukassa on joko terminologia tai ymmärrys siitä, mitä peli on. Joskus tuntuu siltä, että joiltakin ovat kateissa näistä asioista molemmat.

Ei pelikirja ole pelin ydin. Pelikirja on vain sopimus (tai yritys sopimukseksi) siitä, miten peliä yritetään pelata ja miten pelissä muuttuviin olosuhteisiin pyritään reagoimaan. Tätä vertausta on käytetty ennenkin, mutta käytetään nyt taas, ettei pääse unohtumaan: harva kai heiluttelee asentokirjaakaan huutaen, että tässäpä teille seksin ydintä!

 

[P.Sihvonen]

Wau - ja kiitoksia!

Kiitoksia arvon palstaveljet ja -siskot!

Miljoona lukukertaa tuli täyteen tänään tässä nimeäni kantavassa ketjussa -kuuden ja puolen lätkäkauden aikana!

Paikoin tämä keskustelu täällä on ollut tasoltaan aivan huikeaa. On väännetty pelikirjoista ja milloin mistäkin.

Ketjun avasi aikoinaan nimimerkki Vesso, kiitos hänelle.

Ja ehkä se on sitten jokin hauska kohtalo, että juuri tänään Jatkoaika on Urheilugaalassa ehdolla urheilujournalismipalkinnon kategoriassa. Toivon sydämestäni, että Jatkoaika voittaa sen!

Petteri Sihvonen
"Johtava analyytikko" :)

 

[eh]

Tämä keskustelu erilaisista johtamisfilosofioista ja niiden soveltuvuudesta jääkiekkoon menee kyllä niin kaukaa tämän ketjun aiheen ohi, että pitäisi varmaan avata sitä varten ihan erillinen ketju. Modet hoitaa?

Helpot prosessit voidaan sen sijaan systematisoida vaikka ihan äärimmilleen jo etukäteen (esim. yksinkertainen tehdastyö), jolloin johtaminenkin voi olla sen mukaista.

En tiedä, miten määrittelisit "yksinkertaisen tehdastyön", mutta esimerkiksi autotehtailla taylorilainen ihmiskuva ja ajatusmaailma on hävinnyt selvästi työn tekijöitä enemmän arvostavalle ja heidän aloitekykyynsä luottavalle lean-ajattelulle.

Aika kauas on taidettu jo päästä sellaisesta valmentamisesta ja johtamisesta, jossa joukkue nähdään koneistona. Aika kaukana taidetaan silti olla siitä, että kukaan vakavasti väittäisi pelaajien olevan pelin parhaita asiantuntijoita, joita valmentajan pitäisi vain haastaa ja tukea.

Itse en varsinaisesti näe mitään merkittävää syytä siihen, miksei jääkiekossakin voisi moinen ajatusmaailma toimia. Ketjun aiheeseen palatakseni Sihvonen on tainnut joskus jutella jotain pelaajan kokemuksen kehollisuudesta, joka estää pelaajaa olemasta analyyttinen oman suorituksensa suhteen. Ehkä se pitää paikkansa, toisaalta olisi kyllä hirmuisen mielenkiintoista nähdä Toyotan mallin mukaan järjestetty jääkiekkojoukkue.

 

[Fordél]

Tämä keskustelu erilaisista johtamisfilosofioista ja niiden soveltuvuudesta jääkiekkoon menee kyllä niin kaukaa tämän ketjun aiheen ohi, että pitäisi varmaan avata sitä varten ihan erillinen ketju. Modet hoitaa?

Toisaalta ollaan kaukana, toisaalta taas ei olla kuten edellisestä viestistäni käy ilmi eli kyllä johtamisfilosofioilla voi selittää näiden eri koulukuntien näkemyseroja.

En tiedä, miten määrittelisit "yksinkertaisen tehdastyön", mutta esimerkiksi autotehtailla taylorilainen ihmiskuva ja ajatusmaailma on hävinnyt selvästi työn tekijöitä enemmän arvostavalle ja heidän aloitekykyynsä luottavalle lean-ajattelulle.

Kuten kirjoitin, kyse oli kovasta yksinkertaistamisesta, jotta idea välittyisi. Yksinkertaisella tehdastyöllä tarkoitin sellaista työtä, jossa tiedetään tarkalleen miten lopputulos saavutetaan. Tällöin työ voidaan helposti pilkkoa palasiin ja systematisoida.

Aika kauas on taidettu jo päästä sellaisesta valmentamisesta ja johtamisesta, jossa joukkue nähdään koneistona. Aika kaukana taidetaan silti olla siitä, että kukaan vakavasti väittäisi pelaajien olevan pelin parhaita asiantuntijoita, joita valmentajan pitäisi vain haastaa ja tukea.

Itse en varsinaisesti näe mitään merkittävää syytä siihen, miksei jääkiekossakin voisi moinen ajatusmaailma toimia. Ketjun aiheeseen palatakseni Sihvonen on tainnut joskus jutella jotain pelaajan kokemuksen kehollisuudesta, joka estää pelaajaa olemasta analyyttinen oman suorituksensa suhteen. Ehkä se pitää paikkansa, toisaalta olisi kyllä hirmuisen mielenkiintoista nähdä Toyotan mallin mukaan järjestetty jääkiekkojoukkue.

Joskus kun Sihvosen juttuja kuuntelee niin tuntuu, että kovin kaukana ei olla siitä ajattelusta, että joukkue on vain koneisto. Toisaalta jos mietitään asiantuntijaorganisaation johtamisfilosofian soveltamista kiekkojoukkueeseen niin eihän se tietenkään tarkoita, etteikö pelaajia pitäisi johtaa ja laittaa heille rajoja. Tarkoitus oli koulukuntien erojen lisäksi tuoda esille johtamisteorian kautta se muutos, joka on jo tapahtumassa tai tapahtunut myös jääkiekon puolella: auktoritäärisestä ja diktaattorimaisesta johtamisesta on siirrytty keskustelevampaan tapaan, koska se sopii ko. toimintaan paljon paremmin. Tästäkin huolimatta tietyt rajat on luotava, jotta yksilöt pystyvät toimimaan yhdessä ja yhteisesti sovittua päämäärää kohti.

 

[eh]

Tästäkin huolimatta tietyt rajat on luotava, jotta yksilöt pystyvät toimimaan yhdessä ja yhteisesti sovittua päämäärää kohti.

Silti se suurin ero taylorismin ja leanin välillä koskee nimenomaan käsitystä työntekijöistä. Siinä missä edellinen näkee nämä nimenomaan tekijöinä ja antaa ajattelun johdon tehtäväksi, jälkimmäinen korostaa sitä, että työn kehittämisen pitää olla sen tekijöiden tehtävä.

Tämä aivan toista alaa koskeva artikkeli kuvaa mielestäni tätä ajattelueroa varsin hyvin. "The Lean movement is unraveling over a century of, ‘I think, you do.’" Ehkäpä aika olisi kypsä lean-ajattelulle myös jääkiekossa.

 

[siffa]

"Valmentaja on pelikirjan eli käsikirjoituksensa kanssa vaikean kysymyksen edessä: jääkö samanlaisuudesta ja tarkoista rooleista tilaa yksilöllisyydelle, luovuudelle ja spontaanisuudelle? Entä kehittyykö pelaaja yksilönä vai onko hän vain valmentajan konsepteja toteuttava robotti ja instrumentti".
"Kaiken inhimillisen toiminnan lähtökohtana on yksilö, suhde toisiin, tilanteeseen ja ympäristöön. Yksilön on aina lopulta kyettävä palaamaan takaisin itseensä. Yksilö pelaa joukkueelle joukkueen puolesta, mutta hänen autonomiaansa pitää kehittää ja varjella".
"Ihminen-urheilija ei ole pelkästään rationaalinen mekanismi ja biologinen organismi, vaan myös kykyjensä ja lahjakkuutensa mukainen mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun, spontaanisuuteen ja luovuuteen. Luovuus on itsehavainnoinnin, kehityksen, erityisesti tunne-elämän kehityksen tärkeä elementti".

Hieno kirjoitus on Apelta kaiken kaikkiaan. Se sisältää hyvää tietoutta pelikirjojen historiasta ja niiden soveltamisesta jääkiekkoon jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Pelaajista yksilöinä hän myös kirjoittaa mielestäni osuvasti.

Pitää taas lainata itseänsä, kun tämä taylorismin kovan ytimen jälkeinen pehmeä osuus Alpon kirjoituksesta on täällä sivuutettu, mutta kuitenkin on korostettu juuri näitä asioita, joista Ape kirjoittaa ja joista totean, että pelaajista yksilöinä hän kirjoittaa osuvasti.

Jukka Jalonen, jos kuka, on ihmisjohtaja ja hänen pelikirjansa sisältää myös tämän oleellisen osion. Se on kohdan 2. PELAAJAMATERIAALIN VAIKUTUS PELITAPAAN asiasisältönä:
A. Pelaajien ympärivuotinen kehittäminen
- Fysiikka, tekniikka ja pelitaidot, joukkuepelaaminen, henkiset ominaisuudet (esim. intohimo, itsenäisyys ja omatoimisuus)
B. Vahvuuksien hyödyntäminen
- yksilö- ja joukkuetasolla
C. Sopivien roolien löytyminen
- monipuolisuus, erikoistuminen, ei liian aikaisin "vasempia pakkeja"

 

[siffa]

Omasta mielestäni paras pelikirja on sellainen, joka valjastaa huippuyksilöiden parhaat ominaisuudet maksimaalisesti. Välillä tuntuu, että valitettavan usein nykyään monella, erityisesti Sihvosella, pelin ydin on valmentajassa ja hänen tavassaan nähdä peliä. Toki pelitapa on tärkeä, mutta se ei saisi koskaan tukahduttaa yksilöä ja silloin ollaan minusta jo metsässä, kun sanotaan siffan tapaan, että pelin ydin on pelikirja.

Jääkiekkojoukkueen ylivoimaisesti tärkein prosessi on pelaajien valinta. Työntekijöiden rekrytointiin alettiin kiinnittää entistä tarkemmin huomiota myös Alpo Suhosen kirjoittaman taylorismin aikana. Samoin jääkiekkojoukkueen johdon eli hallituksen, urheilutoimenjohtajan ja päävalmentajan tärkein työ on pelaajien scouttaus ja hankinta joukkueeseen. Riippuen arvioijasta niin tässä prosessi syntyy tulevan joukkueen menestystekijöistä 65%-85%. Näin asia nähtynä joukkueen kova ydin ovat pelaajat. Valmentajan osuudeksi jää sitten loput 35%-15% menestyksestä. Poikkeuksia elävässä elämässä tapahtuu palloilulajeissa onneksi jatkuvasti. TPS pelasi Kai Suikkasen aikana viime keväänä SM-liigan mestariksi, mutta on tällä kaudella jäämässä lähes saman tasoisella joukkueella ensin Heikki Leimeen ja nyt A-P Lehtosen valmentamana sarjan viimeiseksi.

Tämän illan Urhotv:n ottelu oli kahden tunnetun pelikirjavalmentajan, Erkka Westerlundin ja Kari Jalosen, joukkueiden yhteenotto. Ottelu oli korkeatasoinen, koska pelaajat noudattivat valmentajiensa ohjeita pelitavasta kurinalaisesti. Minulle yllättävää oli, että molemmat joukkueet pelasivat hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta kolmella rytmillä ja kiekon palautuksia keskialueelta takaisin omalle puolustusalueelle oli molemmilla joukkueella muutama. Yllättävää tämä oli sen takia, että sekä Jalonen kuin Westerlund varsinkin ovat peluuttaneet tähän asti näkemissäni peleissä nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa. Ymmärrettäväksi pelitapojen muutokset tekee se, että molemmat päävalmentajat tiesivät joutuvansa pelaamaan hyvin organisoituja puolustusviisikkoja vastaa. Tuolloin pelkkä nopea pystysuunnan jääkiekko organisoituja puolustuksia vastaan ei ole järkevää, vaan tänä iltana nähtiin hienoa rytmitystä hyökkäyksiinlähdöissä molemmilta joukkueilta.

Itselleni parasta jääkiekossa on seurata parhaiden pelaajien älykkäitä suorituksia kentällä ja pelaajia tyyliin Selänne, Leino tai nuoremmista Granlund ja Pulkkinen. Näiden huippuyksilöiden kehityksen seuraaminen on minusta kaikkein mielenkiintoisinta alkaen aina juniori-iästä asti. Rintamahyökkäykset ja pakki-pakit ovat aivan joutavaa yksilöiden rinnalla, niitähän voi seurata vaikka suomisarjassa jos niikseen tulee. Toki hyvä valmennus on tärkeää, mutta minusta se on aina ja vain tukemassa yksilöä.

Tänä iltana HIFK-Jokerit pelissä saimme nähdä hienoja yksilösuorituksia Pulkkiselta, Granlundilta, Peltoselta, Kerälältä ja monilta muilta pelaajilta. Kun peli on hyvin organisoitua ja kurinalaista, tulevat hyvät yksilöt paremmin esiin kuin, jos pelattaisiin ilman päävalmentajien tiukasti vaatimia ohjeita. Juuri nuo mainitsemasi rintamahyökkäykset ja puolinopeat pakki-pakki hyökkäyksiinlähdöt omalta puolustusalueelta tuottavat mm. yksilöiden hienot suoritukset pelissä. Eivät ne sulje pois toisiaan vaan tukevat toisiaan.

 

[Petr T.]

Kun peli on hyvin organisoitua ja kurinalaista, tulevat hyvät yksilöt paremmin esiin kuin, jos pelattaisiin ilman päävalmentajien tiukasti vaatimia ohjeita. Juuri nuo mainitsemasi rintamahyökkäykset ja puolinopeat pakki-pakki hyökkäyksiinlähdöt omalta puolustusalueelta tuottavat mm. yksilöiden hienot suoritukset pelissä. Eivät ne sulje pois toisiaan vaan tukevat toisiaan.

Erittäin hyvin sanottu. Juuri näin se menee, tällä hetkellä Kärpät on tästä se päinvastainen esimerkki. Nyt siellä huipputaitoa omaavat yksilöt eivät erotu mitenkään, koska pelitapa ei toimi. Jos pelitapa toimisi ja päästäisiin edes välillä hyökkäämään vauhdilla ja rintamassa, niin kyllähän esim. Tenkrat ja Kreps tekisivät kovempaa jälkeä. Myös peli-ilo olisi varmasti ihan eri tasolla. Onko siffa muuten katsonut Kärppien otteita viime aikoina?

 

[Fordél]

Erittäin hyvin sanottu. Juuri näin se menee, tällä hetkellä Kärpät on tästä se päinvastainen esimerkki. Nyt siellä huipputaitoa omaavat yksilöt eivät erotu mitenkään, koska pelitapa ei toimi. Jos pelitapa toimisi ja päästäisiin edes välillä hyökkäämään vauhdilla ja rintamassa, niin kyllähän esim. Tenkrat ja Kreps tekisivät kovempaa jälkeä. Myös peli-ilo olisi varmasti ihan eri tasolla. Onko siffa muuten katsonut Kärppien otteita viime aikoina?

Tottakai pelaaminen pitää organisoida eikä sitä ole täällä tainnut kiistää kukaan. Näinhän se on ollut ja tulee aina olemaan, oli kyseessä mikä laji tahansa. Jopa niinkin yksinkertaisessa lajissa kuin pitkän matkan juoksussa on taktiikka. Se on sitten eri asia, että kuinka suuren painoarvon sille antaa kulloisessakin tilanteessa. Esim. onko Kärppien ongelma vain pelitavassa vai kenties onko jo joukkueen kasaamisessa menty aikanaan metsään? Entä onko joukkueen johtaminen ja motivointi onnistunut?

Kyse on hyvin monimutkaisesta asiasta. Joukkueella voi olla vaikka kuinka toimiva pelitapa, mutta jos palikat sen toteuttamiseen eivät ole optimaaliset tai valmentaja ei saa johdettua joukkuetta toteuttamaan pelitapaa tai kuntopohja ei riitä toteuttamaan pelitapaa niin ollaan ongelmissa. En siis sano tätä nyt juuri Kärppien kohdalta vaan ylipäänsä. Pelkän pelitavan analysointi on toki tärkeää, mutta se ei yksin riitä vaan pitäisi nähdä paremmin kokonaisuus.

 

[siffa]

Tottakai pelaaminen pitää organisoida eikä sitä ole täällä tainnut kiistää kukaan. Näinhän se on ollut ja tulee aina olemaan, oli kyseessä mikä laji tahansa. Jopa niinkin yksinkertaisessa lajissa kuin pitkän matkan juoksussa on taktiikka. Se on sitten eri asia, että kuinka suuren painoarvon sille antaa kulloisessakin tilanteessa. Esim. onko Kärppien ongelma vain pelitavassa vai kenties onko jo joukkueen kasaamisessa menty aikanaan metsään? Entä onko joukkueen johtaminen ja motivointi onnistunut?

Kyse on hyvin monimutkaisesta asiasta. Joukkueella voi olla vaikka kuinka toimiva pelitapa, mutta jos palikat sen toteuttamiseen eivät ole optimaaliset tai valmentaja ei saa johdettua joukkuetta toteuttamaan pelitapaa tai kuntopohja ei riitä toteuttamaan pelitapaa niin ollaan ongelmissa. En siis sano tätä nyt juuri Kärppien kohdalta vaan ylipäänsä. Pelkän pelitavan analysointi on toki tärkeää, mutta se ei yksin riitä vaan pitäisi nähdä paremmin kokonaisuus.

Otan kantaa tähän Fordèlin kirjoitukseen ja vastaan samalla ainakin osittain Petr T.:n kysymykseen koskien Oulun Kärppiä.

Keskustelussa otin esille sen, että jääkiekkojoukkueen ylivoimaisesti tärkein ja merkittävin prosessi on pelaajien scouttaus ja palkkaaminen joukkueeseen. Tämän kauden Oulun Kärpät on hyvä esimerkki käsitellä tältä osin Junnon, Ahon, Hillin ja Haapakosken työtä.

On todettava, että lähes maksimaalinen reaalimaailman epäonni on kohdannut Kärppien johdon hankintoja. Hankinnoista terävimmät huiput Jari Viuhkola ja Tom Preissing eivät pelaa peliäkään Kärpissä tällä kaudella. Tilalle on hankittu St. Pierre ja Timo Helbling. Loukkaantumiset ovat vaivanneet Kärppiä tällä kaudella erityisesti pakiston osalta: Juho Jokinen, Vladimir Sicak, Atte Ohtamaa, Mikko Lehtonen ja Ilkka Mikkola ovat kärsineet/kärsivät loukkaantumisista kuka enemmän kuka hieman vähemmän. Puolustajia ovat tuuranneet Kärppien A-junioreista ja K-Laserista ainakin Nico Lehto(20v), Joni Liljeblad(21v), Ville Pokka(16v) ja Teemu Metso. Hyökkääjistä loukkaantumisista ovat olleet pois Pavel Rosa, Jonathan Hedström (ei enää Kärpissä) ja Kamil Kreps. Arvokasta SM-liigakokemusta ovat saaneet A-junioreista ja K-Laserista Tomi Körkkö(19v), Riku Toivo, Toni Ståhlhammer ja V-M Koponen. Maalivahtiosastolla ei Kärpillä ole ollut yhtään helpompaa, sillä loukkaantumisista ovat kärsineet Petri Koivisto ja Ville Hostikka. Antti Rautiola ja Tomi Karhunen ovat tuuranneet heitä.

Kovan tehtävän edessä oli Mikko Haapakoski noin ison loukkaantumissuman kanssa. Hannu Aravirta on sanonut, että Kärppien peli loksahtaa kohdilleen helmikuussa. Itse olen edelleen sitä mieltä kuin olin syksylläkin, että Kärpät pelaa tällä kaudella SM-liigan finaaliottelut. Ei siellä ole yhtään joukkuetta Kärppien yläpuolella, mitä se ei voisi voittaa. Edellytys toki on, että jääkiekkojoukkueen menestyksestä 65%-85% vastaavista profiilipelaajista suurin osa on pelikunnossa maaliskuulla.

 

[halogeeni]

Esa Tikkasen menestymismahdollisuudet Jokipoikien valmentajana teilattiin Petterin toimesta, koska laidoista puskeminen on vanhanaikaista eikä niin voi pärjätä nykykiekossa. Mutta hyvinhän tuo on alkanut, neljä voittoa viidestä. Ja tuo miehen oma tituleeraus "Johtava analyytikko", sama jos esim. Alkon nimitys olisi "Johtava laillinen viinakauppa".

 

[Blackie]

Onko tämä jotain Röngän huumoria, että joskus lokakuussa tehty analyysi Ässistä ja Rautakalliosta on pistetty etusivulle muka uutena videona?

Edit: Seppänen veikkasi sijoille 6-8 ja Sihvonen sanoi, että maksimissaan sija kymmenen. Seppäsen veikkaus itse asiassa aika positiivinen verrattuna yleiseen mielipiteen tuossakin vaiheessa kautta.

 

[Konson Antti]

Ihan aluksi, minä en liiemmin mitään jääkiekosta tiedä. Seuraan sitä kyllä ja elän mukana.

Asiaan; lueskelin tuolla Uramalle potkut vai mitä - ketjua ja siellä puhe oli kääntynyt JYPin ylivertaisuuteen. Siffa siellä nyökytteli ja totesi RD:n ottaneen käyttöön viivelähdöt joka takaa menestyksen tien.

Itseäni jaksaa välillä huvittaa tämä viivelähtöjen asettaminen kaiken muun ylöpuolelle, mutta tämä taas ei kiinnostakaan ketään, joten se siitä.

Kysymykseen; kun esim. sinä Siffa nyt laskeskelet näitä viivelähtöjen määrää otteluissa, niin saisiko sinulta myös samaan hintaan tilastointia, että mihin ne sitten johtivat? Toki kaikkea ei kukaan (kai) jaksa laskea, mutta esimerkiksi maalit näistä hyökkäyksistä olisi mielenkiintoista tietää.

Vai onko se oleellista? Onko oleellisempaa huomata (onnistuneen) viivelähdön tuoma paine ja kiekon alueelle vienti?

 

[DEFENCE]

Kysymykseen; kun esim. sinä Siffa nyt laskeskelet näitä viivelähtöjen määrää otteluissa, niin saisiko sinulta myös samaan hintaan tilastointia, että mihin ne sitten johtivat? Toki kaikkea ei kukaan (kai) jaksa laskea, mutta esimerkiksi maalit näistä hyökkäyksistä olisi mielenkiintoista tietää.

Vai onko se oleellista? Onko oleellisempaa huomata (onnistuneen) viivelähdön tuoma paine ja kiekon alueelle vienti?

Tätä minä olen muitaakseni kysellyt ja ihmetellyt jossain toisessa ketjussa joskus.
Viivelähdön tarkoitushan on parantaa maalinteon mahdollisuutta organisoitua puolustusta vastaan. Viivelähtöjen tilastointi vain viivelähtöjen takia tuntuu turhalta.
Viivelähdön pitäisi tuottaa hyvä suorahyökkäys ja sitä kautta maali jos se ei ole mahdollista niin sitten kulmapeli tai sitten kiekosta luopuminen ilman riskiä tai kiekosta luopuminen jonka seurauksen päästään hyökkäys alueen riistoon.
Kiekkoa voidaan myös palauttaa ja pyrkiä uuteen hyökkäykseen,

 

[Kersakovi]

Asiaan; lueskelin tuolla Uramalle potkut vai mitä - ketjua ja siellä puhe oli kääntynyt JYPin ylivertaisuuteen. Siffa siellä nyökytteli ja totesi RD:n ottaneen käyttöön viivelähdöt joka takaa menestyksen tien.

Sehän nyt on aivan täyttä paskaa, jos väittää viivelähtöjen olevan syynä JYPin tämän kauden menestykseen. Olen nähnyt tältä kaudelta paria peliä lukuun ottamatta jokaisen JYPin ottelun, eikä (onneksi) joukkueen pelitavassa tällä kiekon hautomisella maalin takana ole juuri minkäänlaista roolia. Nämä paljon hehkutetut viivelähdöt tapahtuvat ainoastaan ylivoimalla ja vaihdon ollessa kesken, eli mistään mullistavista jääkiekon uudistuksista ei todellakaan ole kyse. Pelaajilla on selkeät ohjeet siitä, ettei kiekkoa jäädä neppailemaan omaan päätyyn tai keskialueelle, vaan jos tilaa ei ole, kiekko heitetään päätyyn ja yritetään saada vastustajan pakeille painetta, joka johtaa kiekonriistoihin hyökkäyspäädyssä.

 

[Fordél]

En ole itsekään nähnyt, että JYP olisi ottanut jotenkin erityisesti viivelähdöt mukaan pelitapaansa. Tottakai niitä on silloin tällöin pelissä, mutta johtuu varmasti lähinnä pelin silloisesta tapahtumasta eikä niinkään pelitavasta.

Mitä tulee taas viivelähtöihin ja niiden vaikutukseen maalintekoon niin käsittääkseni edelleen suurin osa maaleista tulee muuta kautta kuten kiekon riistoista ja niistä käynnistetyistä suorista nopeista hyökkäyksistä. Viivelähtöjen merkitys pelille tulee jostain ihan muualta kuin vaikutuksesta maalintekoon. Ja edelleen en allekirjoita, että pelissä pitäisi olla joku tietty määrä viivelähtöjä, joka olisi avain onneen. Sellainen ajattelu menee jo liiallisuuksiin pelin systematisoinnissa.

 

[siffa]

Sehän nyt on aivan täyttä paskaa, jos väittää viivelähtöjen olevan syynä JYPin tämän kauden menestykseen. Olen nähnyt tältä kaudelta paria peliä lukuun ottamatta jokaisen JYPin ottelun, eikä (onneksi) joukkueen pelitavassa tällä kiekon hautomisella maalin takana ole juuri minkäänlaista roolia.

Näytä minulle jonkun kirjoittama viesti, jossa näin väitetään. Palaan sitten asiaan, jos antaa aihetta.

Ihmettelen sitä, kun Lukon osiossa käytyä keskustelua referoidaan täällä, jossa niillä kirjoituksilla ei ole mitään yhteyttä tämän viestiketjun kanssa. Miksi ette kirjoitelleet Lukko-osioon silloin, kun kävin viivelähtökeskustelua tarkkojen tilastointieni pohjalta? Ne pitävät Tamia läinatakseni vuoren varmasti paikkansa.

 

[Konson Antti]

Pahoitteluni aloittelijamaisesta virheestä offtopicin suhteen. Minä otin puheeksi tuon Lukko-keskustelun ja käytin sitä vain aasinsiltana kysymykseeni viivelähtöjen laskemisesta.

Tottahan se on, että ketjun nimi on Petteri Sihvonen. Kuitenkin täällä on keskusteltu jo niin paljon pelikirjoista ja kaikkeen siihen liittyvästä, jolloin oletin kysymykseni sopivan tänne. Oikea paikka olisi ehkä ollut jopa pelikirja-keskustelu.