Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[halogeeni]

Hannu Aravirta on sanonut, että Kärppien peli loksahtaa kohdilleen helmikuussa. Itse olen edelleen sitä mieltä kuin olin syksylläkin, että Kärpät pelaa tällä kaudella SM-liigan finaaliottelut.

Tästä ketjusta poimittu lainaus vaikka vähän aiheesta ohi, mutta uskotko vielä Kärppien pelaavan finaaleissa? Jos uskot niin mitkä tekijät mielestäsi puhuvat sen puolesta?

 

[siffa]

Mitä tulee taas viivelähtöihin ja niiden vaikutukseen maalintekoon niin käsittääkseni edelleen suurin osa maaleista tulee muuta kautta kuten kiekon riistoista ja niistä käynnistetyistä suorista nopeista hyökkäyksistä. Viivelähtöjen merkitys pelille tulee jostain ihan muualta kuin vaikutuksesta maalintekoon. Ja edelleen en allekirjoita, että pelissä pitäisi olla joku tietty määrä viivelähtöjä, joka olisi avain onneen. Sellainen ajattelu menee jo liiallisuuksiin pelin systematisoinnissa.

Katsoin juuri Philadelphia-Washington ottelun suorana. Philadelphia nousi jo viime keväänä Detroitin jälkeen yhdeksi NHL:n suosikkijoukkueekseni. Maailman huippujoukkueista juuri Detroit ja Philadelphia pelaavat ottelusta toiseen omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin lähtien neljällä rytmillä: nopeilla, puolinopeilla, viive- ja palautuslähdöillä. Yön ottelussa Philadelphia pelasi 3. erässä 5 viive- ja 4 palautuslähtöä. Tällä hetkellä toista äärimmäistä jääkiekkoa pelaa Esa Tikkasen johdolla Jokipojat. Vaasan Kuparisaaressa tilastoin Jokipojilta 14.1.2011 Sport-Jokipojat pelissä 1. erässä 20 puolustajan nopeaa purkua laidan kautta ja näistä 6 päätyi pitkäksi kiekoksi. Tikkanen oli karsinut omalta alueelta hyökkäyksiin lähdettäessä jopa puolinopeat pakki-pakki syötötkin Jokipojilta pois, viivelähdöistä puhumattakaan. Jokipojat ei pelannut yhtään viivelähtöä tuossa Vaasan ottelussaan, mutta selkeä Tikkasen pelitapa sillä oli koko ottelun ajan.

Kerrattakoon se nyt sinulle vielä jälleen kerran, että Jukka Jalonen on ohjeellisesti määritellyt tasapainoisen omalta puolustusalueelta lähtevän hyökkäyspelin viivelähtöjen määräksi 5vs5 pelissä paljon puhutun 7 viivelähtöä. Käytäntö on osoittanut, että 7:n molemmin molemmin puolin viivelähtöjen määrä pyörii niillä joukkueilla, joilla pelin rytmittäminen myös viivelähdöillä kuuluu pelikirjaan.

 

[siffa]

Tästä ketjusta poimittu lainaus vaikka vähän aiheesta ohi, mutta uskotko vielä Kärppien pelaavan finaaleissa? Jos uskot niin mitkä tekijät mielestäsi puhuvat sen puolesta?

Lue koko Kärppiä koskeva viestini #6499. Siinä on vastaus sinulle. Mikään ei ole muuttunut siltä osin.

 

[Cobol]

Maailman huippujoukkueista juuri Detroit ja Philadelphia pelaavat ottelusta toiseen omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin lähtien neljällä rytmillä: nopeilla, puolinopeilla, viive- ja palautuslähdöillä. Yön ottelussa Philadelphia pelasi 3. erässä 5 viive- ja 4 palautuslähtöä.

NHL:ssä kehitys tähän suuntaan alkoi sääntöudistuksesta. Siihen asti tuota yllä kuvailemaasi "Tikkasen pelitapaa" nähtiin lähes sellaisenaan varsinkin vanhan liiton valmentajien joukkueissa. Pelitavallisesti katsoen jääkiekko on muuttunut erittäin paljon NHL:ssä muutamassa vuodessa. Nopein pelitavallinen muutos nähtiin Philadelphiassa, joka teki sen viime kauden aikana samassa yhteydessä kun Stevens sai potkut kesken kauden ja entinen Carolinan koutsi Laviolette nousi hänen tilalleen. Kun siihen asti Flyers pelasi pääosin laitojen kautta nopein lähdöin yksinkertaista pystysuunnan kiekkoa joko maalille tai päätyyn, Laviolette uudisti pelitavan yhdistäen nopeisiin, puolinopeisiin, viive- ja palautuslähtöihin pelaamisen keskustan kautta ja rintamahyökkäykset sekä ns. kovan pelaamisen edut. Flyers nousi liigan pohjilta ensin rankkareilla playoffeihin ja sitten erinomaisen tasapainoisella pelaamisella Stanley Cupin finaaleihin asti. Flyersista voi siksi sanoa, että pohjoisamerikkalaisen jääkiekon muutos konkretisoitui oikeastaan Flyersissa, vaikka lähes samalla tavalla pelasi jo aiemmin monet muut joukkueet kuten Detroit ja Pittsburgh.

NHL:ssä kapean kaukalon ja isojen miesten pelaamisessa on yksi merkittävä ero Eurooppaan nähden. Maalinedusta ja oma alue on yleensä tukittu erinomaisesti ja kulmapeliä sekä kiekko päätyyn -pelitapaa käytetään sen takia taktisesti. Koska puolustukselta erilainen estäminen on kitketty varsinkin SM-liigaan verrattuna erinomaisen hyvin, joukkueet ovat pystyneet kapeasta kaukalosta ja keskialueen tukkimisesta huolimatta kehittämään kiekollista peliä tai pikemminkin kontrolloimaan kiekkoa ja hyökkäämään tasapainoisesti ja organisoidusti. Mainitsemasi Flyers on valmentajan vaihdon jälkeen tällä osa-alueella yksi NHL:n parhaista seuroista.

En malta olla toteamatta yhtä suomalaisen jääkiekon ongelmaa. Koska täällä saa estää kiekotonta pelaajaa lähes vapaasti ja painia vaikka tarpeen mukaan hänet jäähän, Tikkasenkin organisoimalla pelitavalla voittaa Mestiksessä kun pelitavallisesti lähes yhtä köyhä pelaaminen riittää myös SM-liigassa. Jos meillä olisi käytössä vastaava linja estämisiin kuin NHL:ssä, nähtäisiin täällä todennäköisesti myös samansuuntainen pelitavallinen kehitys. Nyt siihen ei ole tarvetta ja pystysuunnan jääkiekko yhdistettynä tiukkaan miesvartiointiin painilla höystettynä vie suomalaista jääkiekkoa taaksepäin.

 

[Fordél]

Kerrattakoon se nyt sinulle vielä jälleen kerran, että Jukka Jalonen on ohjeellisesti määritellyt tasapainoisen omalta puolustusalueelta lähtevän hyökkäyspelin viivelähtöjen määräksi 5vs5 pelissä paljon puhutun 7 viivelähtöä. Käytäntö on osoittanut, että 7:n molemmin molemmin puolin viivelähtöjen määrä pyörii niillä joukkueilla, joilla pelin rytmittäminen myös viivelähdöillä kuuluu pelikirjaan.

Juuri tätä tarkoitin. Luku tulee käytännöstä pelitapahtumien kautta ja se on jonkinlainen keskiarvo. Aivan kuten voidaan todeta, että keskimääräisesti jääkiekkopelissä tulee noin parisataa hyökkäystä joukkuetta kohden tai että noin kolmanne maaleistä syntyy puolustusalueen hyökkäyksistä. Se kuinka moni näistä on saanut alkunsa viivelähdöstä, olisi mielenkiintoista tietää.

 

[Cobol]

Juuri tätä tarkoitin. Luku tulee käytännöstä pelitapahtumien kautta ja se on jonkinlainen keskiarvo. Aivan kuten voidaan todeta, että keskimääräisesti jääkiekkopelissä tulee noin parisataa hyökkäystä joukkuetta kohden tai että noin kolmanne maaleistä syntyy puolustusalueen hyökkäyksistä. Se kuinka moni näistä on saanut alkunsa viivelähdöstä, olisi mielenkiintoista tietää.

Ei kai viive- ja palautuslähtöjen merkitys siinä ole, moniko niistä päättyy maaliin. Oleellisempaa on saada tilanteen mukainen oma viisikkopelaaminen organisoitua paremmin kuin vastustajan viisikkopelaaminen.

 

[Fordél]

Ei kai viive- ja palautuslähtöjen merkitys siinä ole, moniko niistä päättyy maaliin. Oleellisempaa on saada tilanteen mukainen oma viisikkopelaaminen organisoitua paremmin kuin vastustajan viisikkopelaaminen.

Kyllä kyllä, koska aika harva niistä päätyy maaliin, mutta olisikin mukava kuulla jotain tilastoa asiasta.

 

[Wäinö#16]

Uusimmassa videossa Sihvonen on puolestaan kääntänyt takkinsa Jokereiden suhteen ja näkee Westerlundin otteet erittäinkin positiivisessa valossa. Se vain on outoa, että miksi Erkka piti käydä teilaamassa heti parin pelin jälkeen, kun varmasti oli selvää, että ensimmäiset pelit pelataan hyvin yksinkertaisella kaavalla.

Mitä tulee viivelähtöihin, niin cobolilta erittäin hyvä tiivistys asiasta ja tuomarilinjan vaikutuksesta pelityyliin. Eri rytmeissä on mielestäni aina kyse pelin lukemisesta ja oikeanlaisesta reagoimisesta vastustajaan ja muuttuviin tilanteisiin tai vaikkapa vastustajan virheisiin. Senpä takia erilaisten lähtöjen tilastointi on oikeastaan täysin turhaa hommaa, koska ei niitä tehdä jotenkin automaationa vaan tilanteen mukaan.

Tärkeämpää kuin laskea vaikkapa viivelähtöjen tai pakki-pakki-pakki -syöttöjen määrää, on analysoida joukkueen reagointitapaa erilaisiin tilanteisiin. Kuinka hyvin joukkue osaa reagoida esim. tarjoutuneeseen nopeaan hyökkäykseen, kuinka usein ja minkä takia joukkue päätyy puskemaan alimiehitettynä ja menettää kiekon jne. tai kuinka hyvin joukkue pystyy toteuttamaan viivelähtöä, joka päättyy joko hyvään suoraan maalipaikkaan tai tasapainoiseen kulmapeliin vastustajan päädyssä

 

[DEFENCE]

Pelissä keskimäärin per joukkue:
*180 hyökkäystä
*2.1 maalia
*45 laukausta
*28 laukausta maalia kohti

110 hyökkäystä puolustusalueelta -> 25% maaleista (Hox! kaikki hyökkäykset 5v5)
37 keskialueelta -> 15%
33 hyökkäysalueelta -> 60%

Hyökkäystapa (tilasto ei erittele rytmejä tämän tarkemmin)
60% maaleista 30 vastahyökkäyksestä (nopea)
40% maaleista 120 organisoidusta hyökkäyksestä (viive/ puolinopea?)
0% maaleista 30 purkukiekosta

Hyökkäystehokkuus
110 hyökkäystä puolustusalueelta -> 4 maalintekotilannetta
37 hyökkäystä KA:lta -> 2 maalintekotilannetta
33 hyökkäystä HA:lta -> 7 maalintekotilannetta

pelianalyysi suomen maajoukkueen peleistä 2005-2007 (48 ottelua, 184 maalia)

lähde: IIHCE International Coaches Conference 2007

 

[Fordél]

Tärkeämpää kuin laskea vaikkapa viivelähtöjen tai pakki-pakki-pakki -syöttöjen määrää, on analysoida joukkueen reagointitapaa erilaisiin tilanteisiin. Kuinka hyvin joukkue osaa reagoida esim. tarjoutuneeseen nopeaan hyökkäykseen, kuinka usein ja minkä takia joukkue päätyy puskemaan alimiehitettynä ja menettää kiekon jne. tai kuinka hyvin joukkue pystyy toteuttamaan viivelähtöä, joka päättyy joko hyvään suoraan maalipaikkaan tai tasapainoiseen kulmapeliin vastustajan päädyssä

Juuri näin. Ei erilaiset hyökkäyksiinlähdöt ole mikään itseisarvo vaan niiden hyöty tulee siitä, että ovatko ne oikeanlaista reagointia peliin. Sitä yritin tuossa edelläkin sanoa, että ei ole olemassa mitään oikeita arvoja vaan on aina vain reagointeja kenttätapahtumiin. Joku seitsemän viivelähtöä on tilastollinen keskiarvo, mutta siihen sen informatiivinen arvo sitten jääkin.

 

[Major Julli]

Jos Jukka Jalonen on sanonut seitsemän ja siffan sen vahvistanut, niin sitten se on seitsemän ja kaikki jotka pelaa muulla tavalla, pelaa väärin. Olen täysin samaa mieltä siitä, että on aivan hölmön hommaa laskea kynä kädessä lähtöjen määrää, paljon antoisampi analyysin aihe olisi se, että sopeutuuko kiekollinen joukkue vastustajan karvauksen muutoksiin ja miten.

Liigan kärjessä porskuttaa jengit, jotka laittavat säännöllisesti painetta aktiivisesti vastustajan pakeille ja estävät pelinrakentamisen alhaalta. Vastaavasti nämä joukkueet pelaavat suoraviivaisesti kiekon keskialueelle ja sieltä eteenpäin. Filosofiana on se, että kiekko vastustajan kenttäpuoliskolla on parempi asia kuin kiekko omalla kenttäpuoliskolla ja kiekko omilla on parempi kuin kiekko vastustajilla. Elikkä toimitaan loogisten lainalaisuuksien mukaan. Aiemmin oli muotia kuvitella että kiekko vastustajan alueella ja vastustajan hallussa on paras tapa ja nyt yritetään masinoida ajatusta, että kiekon hautominen omalla alueella olisi oikotie onneen.

 

[DEFENCE]

Ei kai viive- ja palautuslähtöjen merkitys siinä ole, moniko niistä päättyy maaliin. Oleellisempaa on saada tilanteen mukainen oma viisikkopelaaminen organisoitua paremmin kuin vastustajan viisikkopelaaminen.

"Viivepelaamisen" tai kiekonhallintaan perustuvan "pelikirjan" pohjalla on Westerlundin pelianalyysi ja sen esiin tuomat pelin lainalisuudet. Eli lähtökohta on sama kuin nopean pelaamisen ("prosentti- / taistelukiekko").

Nopean pelaamisen ajattelussa nopea pelaaminen perustuu sen tehokkuuteen. Samoin siihen liittyy kiekon syvälle pelaaminen, koska tehokkain alue käynnistää hyökkäys on hyökkäysalue ja vastustajan mahdollisuudet onnistuneeseen hyökkäykseen ovat pienet. Nopea koulukunta siis näkee viivelähdöt voittamisen kannalta merkityksettöminä.

Joku Pohjoisamerikkalainen valmentaja (en nyt saa nimeä päähäni) vertasi joskus jääkiekkoa tennis otteluun jossa pelaaja yrittää lyödä mahdollisimman vaikeasti palautettavan pallon vastustajalle, tämä on mielestäni melko osuva kuvaus "prosenttikiekosta"

Kiekonhallinta ei kiellä tätä faktaa, mutta pyrkii parantamaan mahdollisuuksiaan hyökätä puolustusalueelta viivelähdöillä ja samalla pienentämään kiekon menetyksen riskiä puolustusalueella (tämä on asia mikä tässä keskustelussa usein täällä unohdetaan). Samalla viivehyökkäys pitää viisikon etäisyydet tiiviinä säilyttäen kuitenkin pelin leveyden jolloin esimerkiksi paine- tai ohjauspelaaminen on helppo aloittaa jos kiekko menetetään tai siitä joudutaan luopumaan.

Sport vs. Tiki-Jokipo oli kait kauhistuttavin esimerkki Johtavan "epäjääkiekosta". Tiki-Jokipo purki surutta kiekon pois omista jos kiekkoa ei voinut pelata nopeasti ylös, vaikka tilaa ja aikaa kiekonhallintaan olisi ollut. Valitettavasti Sport meni hieman mukaan tähän roiskimiseen ja lopputuloksena oli ehkä yksi surkeimmista peleistä mitä Kuparisaaressa on koskaan nähty (ainakin minun mielestäni).

Tässä mielessä Johtava tekee varmasti hyvää työtä HPK junnujen kanssa. Haastamalla pojat pitämään kiekkoa, pakottaa pelaajat ratkaisuihin jotka vaativat kiekollista, sekä kiekotonta osaamista eikä tarjoa helppoa pakotietä purku-/ siirtokiekon muodossa. Tosin Johtavan pelitapa kait edustaa kiekkokontrollin ääriliikettä (kerran tätä paikan päällä todistaneena). Mutta ajatus siitä että tämä "Tiki-peli " vaatisi lahjakkuutta tai, jotenkin kehittäisi pelaajaa tuntuu mahdottomalta.

Oma mieltymys kulkee näiden kahden ajattelun välimaastossa.

Toivottavasti joku saa jotain tolkkua tuosta, tuo itseni kirjallinen ilmaisu ei ole vahvinta osaamistani.

 

[siffa]

Kiitos cobol! Hieno analyysi pelin muuttumisesta, jonka itse olen todennut seuraamalla ja tilastoimalla joukkueiden pelitapoja. Minun tehtäväni jääkiekon seuraajana, ei-aktiivisena vaikuttajana, on tarkastella pelin kehittymistä. Joukkueet ja ennen kaikkea niiden päävalmentajien tehtävä on perustella omat pelitapansa, jos niitä nyt mitenkään tarvitsee kenenkään toisille puolustella. Jääkiekko pelinä muuttuu koko ajan ja itse haluan olla tilastoinneillani seuraamassa tuota kehitystä, mistä cobol ansiokkaasti kirjoittaa. En ole tavannut vielä toista jääkiekon nettifoorumia Suomessa kuin Jatkoaika, missä keskustellaan näinkin asiantuntevasti jääkiekon pelikirja-asioista ja niiden jatkuvasta kehittämisestä.

NHL:ssä kehitys tähän suuntaan alkoi sääntöudistuksesta. Siihen asti tuota yllä kuvailemaasi "Tikkasen pelitapaa" nähtiin lähes sellaisenaan varsinkin vanhan liiton valmentajien joukkueissa. Pelitavallisesti katsoen jääkiekko on muuttunut erittäin paljon NHL:ssä muutamassa vuodessa. Nopein pelitavallinen muutos nähtiin Philadelphiassa, joka teki sen viime kauden aikana samassa yhteydessä kun Stevens sai potkut kesken kauden ja entinen Carolinan koutsi Laviolette nousi hänen tilalleen. Kun siihen asti Flyers pelasi pääosin laitojen kautta nopein lähdöin yksinkertaista pystysuunnan kiekkoa joko maalille tai päätyyn, Laviolette uudisti pelitavan yhdistäen nopeisiin, puolinopeisiin, viive- ja palautuslähtöihin pelaamisen keskustan kautta ja rintamahyökkäykset sekä ns. kovan pelaamisen edut. Flyers nousi liigan pohjilta ensin rankkareilla playoffeihin ja sitten erinomaisen tasapainoisella pelaamisella Stanley Cupin finaaleihin asti. Flyersista voi siksi sanoa, että pohjoisamerikkalaisen jääkiekon muutos konkretisoitui oikeastaan Flyersissa, vaikka lähes samalla tavalla pelasi jo aiemmin monet muut joukkueet kuten Detroit ja Pittsburgh.

"Tikkasen pelitapa" oli se, mikä rantautui Vladimir Jursinovin ansiosta Suomeen. Pakit löivät kiekot laitaan suoraan tai laidan kautta "koirille" eli laitureille taisteltaviksi ja edelleen hyökättäviksi. En arvostele Tikin pelikirjaa, koska se tuo mukavan lisän näihin jääkiekkokeskusteluihin ja onhan tuloskin ollut vähintään tyydyttävä Jokipoikien osalta Tikin aikana. Jursinovin TPS oli aikansa ilmiö ja menestysjoukkue Suomessa. Sittemmin 2000-luvulla Jukka Jalonen toi itsepäisesti jaloslaisen pelikirjan Suomeen. Puolustusalueelta lähtevät hyökkäykset on jaettu neljään rytmiin. Vielä 1980-luvun Jääkiekkoliiton eräässä pelikirjassa pakki-pakki on nimetty hitaaksi hyökkäyksiinlähdöksi, kun se jaloslaisessa termistössä on puolinopea hyökkäyksiinlähtö.

Kirjoittamasi teksti Philadelphiasta, Detroitista ja Pittsburghista allekirjoitan täysin, sillä tilastointini on osoittanut tuon saman kehityksen itselleni. Tämän kauden NHL-joukkueista myös ainakin Vancouver, Boston, Ottawa, Colorado ja Montreal pelaavat vähintään kolmen rytmin hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta. Kokemuksia tulee kevään aikana lisää, kun seuraan NHL-otteluja 4PRO1:ltä Antti Mäkisen asiantuntevan selostuksen myötä. Erityisesti kiinnostaa nähdä Tampa Bya:n ottelu, koska sen on täällä väitetty pelaavan pelkkää pystysuunnan kiekkoa.

NHL:ssä kapean kaukalon ja isojen miesten pelaamisessa on yksi merkittävä ero Eurooppaan nähden. Maalinedusta ja oma alue on yleensä tukittu erinomaisesti ja kulmapeliä sekä kiekko päätyyn -pelitapaa käytetään sen takia taktisesti. Koska puolustukselta erilainen estäminen on kitketty varsinkin SM-liigaan verrattuna erinomaisen hyvin, joukkueet ovat pystyneet kapeasta kaukalosta ja keskialueen tukkimisesta huolimatta kehittämään kiekollista peliä tai pikemminkin kontrolloimaan kiekkoa ja hyökkäämään tasapainoisesti ja organisoidusti. Mainitsemasi Flyers on valmentajan vaihdon jälkeen tällä osa-alueella yksi NHL:n parhaista seuroista.

Tästä tekstistäsi tyydyn vain kiittämään. Sen verran totean, että kulmissa ja laidoilla pelaaminen kiekkoa kontrolloiden kasvot laitaan päin on lisääntynyt NHL:ssä paljon juuri tuosta syystä, mistä kirjoitat.

En malta olla toteamatta yhtä suomalaisen jääkiekon ongelmaa. Koska täällä saa estää kiekotonta pelaajaa lähes vapaasti ja painia vaikka tarpeen mukaan hänet jäähän, Tikkasenkin organisoimalla pelitavalla voittaa Mestiksessä kun pelitavallisesti lähes yhtä köyhä pelaaminen riittää myös SM-liigassa. Jos meillä olisi käytössä vastaava linja estämisiin kuin NHL:ssä, nähtäisiin täällä todennäköisesti myös samansuuntainen pelitavallinen kehitys. Nyt siihen ei ole tarvetta ja pystysuunnan jääkiekko yhdistettynä tiukkaan miesvartiointiin painilla höystettynä vie suomalaista jääkiekkoa taaksepäin.

Tämäkin on täyttä asiaa. Näin on asian laita Suomessa. Hyvä kuitenkin, kun NHL kulkee kehityksen edellä, niin me menemme samaan suuntaan pienellä viiveellä. Jääkiekon tuomaritoiminnasta Suomessa vastaavien tulisikin tutustua NHL-jääkiekkoon ja alkaa kylmästi muuttamaan myös suomalainen jääkiekko taitoon ja nopeuteen perustuvaan NHL-jääkiekon suuntaan.

 

[Maple Leaf]

Tärkeämpää kuin laskea vaikkapa viivelähtöjen tai pakki-pakki-pakki -syöttöjen määrää, on analysoida joukkueen reagointitapaa erilaisiin tilanteisiin.

Tässähän lähestyttäisiin jo itse peliä, ja se olisi aivan liian haastavaa mekaanikoille.

 

[TosiFani]

Tässähän lähestyttäisiin jo itse peliä, ja se olisi aivan liian haastavaa mekaanikoille.

Ja tässä tulisi valmentajan ottaa huomioon pelikirjassaan erilaiset pelaajat ja heidän pelinlukutaitonsa/ älykkyytensä. Ässissä esimerkiksi Kudroc:lle ei voi antaa kovin paljoa vapautta, kun taas Uusikartanolle voi antaa vapaat kädet.

 

[siffa]

Juuri näin. Sillä, että opetetaan kolme tai neljä hyökkäyspelin eri rytmiä ja yhtä monta karvaus-/ohjauspelin variaatiota, ei päästä vielä mihinkään. Vähintään yhtä tärkeää on opettaa pelaajat yksilöinä, ketjuina, pakkipareina ja viisikkoina tekemään hyviä päätöksiä jäällä ja reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja pelitapahtumiin oikeilla tavoilla. Peliä ei pysty automatisoimaan, mutta pelaajien nopeita päätöksentekoprosesseja voidaan hioa. Halutun tuloksen kannalta olennaisinta pelitapavalmennuksessa on saada pelaajat ymmärtämään, mikä opituista vaihtoehdoista milloinkin valitaan ja miksi.

Tässä on cobolin kirjoitusten jälkeen myös paljon asiaa. Nämä kaikki ovat pelikirjan oleellisia sisältöjä. Hyvin avattu pelikirjamaailmaa HN:ltä. Näitä harjoitteita sisältyy jokaiseen pelikirjavalmentajan harjoituksiin. Omalta alueelta hyökkäyksiinlähdöt ovat vain osa koko pelin kokonaisuudesta, niinkuin olen aina kirjoittanut.

 

[Delter]

Muistelen että vielä pari vuotta sitten pelikirjakeskustelussa puhuttiin vain kolmesta hyökkäysrytmistä eli hidas, puolinopea ja nopea. Nykyisin kirjoitellaan paljon tästä neljännestä, joka on siis palauttaminen. Olenko ihan väärässä, jos sanon, että tämä neljäs rytmi otettiin puheisiin vasta ihan lähiaikoina? Eikä vähiten Pekka Virran ansiosta?

 

[msg]

. Näitä harjoitteita sisältyy jokaiseen pelikirjavalmentajan harjoituksiin.

Viitisistkö nyt mainita jonkun kansan tunteman valmentajan, joka mielestäsi ei ole pelikirjavalmentaja?

Jos ja kun kaikki Jukka Jalosesta Esa Tikkaseen ovat määritelmäsi mukaisia pelikirjavalmentajia, niin tämä pelikirja-etuliitteen liittäminen valmentaja-sanan eteen joka kerta maistuu minun suussani johtavan analyytikon perseennuolennalta.
Jos taasen voi osoittaa jonkun valmentajan, joka ei ole pelikrjavalmentaja, niin sitten tuon pelikirja-määritteen liittäminen valmentajasanan eteen on ihan aiheellista.

 

[Dee Snider]

Ja tässä tulisi valmentajan ottaa huomioon pelikirjassaan erilaiset pelaajat ja heidän pelinlukutaitonsa/ älykkyytensä. Ässissä esimerkiksi Kudroc:lle ei voi antaa kovin paljoa vapautta, kun taas Uusikartanolle voi antaa vapaat kädet.

Eikös Mika Toivola myöntänyt ennen hopeakauden alkua olleensa sen verran hukassa vajavaisen rosterinsa kanssa, että keräsi kokeneet pelaajat (Kivenmäki, AUK, Rautee ym..) palaveriin ja antoi heille käytännössä vapaat esim. yv-kuvioihin? Muistaisin lukeneeni jotain tällaista joskus?

 

[siffa]

Kirjoittamasi teksti Philadelphiasta, Detroitista ja Pittsburghista allekirjoitan täysin, sillä tilastointini on osoittanut tuon saman kehityksen itselleni. Tämän kauden NHL-joukkueista myös ainakin Vancouver, Boston, Ottawa, Colorado ja Montreal pelaavat vähintään kolmen rytmin hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta. Kokemuksia tulee kevään aikana lisää, kun seuraan NHL-otteluja 4PRO1:ltä Antti Mäkisen asiantuntevan selostuksen myötä. Erityisesti kiinnostaa nähdä Tampa Bya:n ottelu, koska sen on täällä väitetty pelaavan pelkkää pystysuunnan kiekkoa.

Katsoin tänään ottelun Detroit-Chicago. Chicago kuuluu näihin modernia neljän rytmin jääkiekkoa pelaaviin maailman parhaimpiin seurajoukkueisiin. Omasta päädystä tullaan pakki-pakki-pakki viivelähdöillä paineen alta pois. Maalin taakse pysähdytään silloin, kun se on oikea reagointi pelitilanteeseen ja keskialueelta palautetaan kiekkoa takaisin omalle puolustusalueelle. Detroit pelaa aivan samanlaista avauspeliä omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin lähdettäessä. Molemmat pelaavat kuitenkin nopeasti ja puolinopeasti huomattavasti useammin aina, kun ne ovat järkeviä ratkaisuja, niinkuin DEFENCEN tilastot osoittavat. Ennen 4PRO2:n NHL-ottelua tuli Urholta SM-liigan kärkiottelu HIFK-JYP. Siinä oli vain muutama viivelähtö koko ottelussa eikä ainuttakaan palautusta. Peli oli karmeaa katsottavaa, kun organisoituja hyökkäyksiä ei ollut vaan nopeat avaukset tuottivat pitkiä kiekkoja ja, jos nopea avaus tuli omalle pelaajalle keskialueelle, niin kiekko lyötiin päätykiekoksi. NHL on kehittänyt kiekkokontrollipelaamista, mutta SM-liiga taantuu sen suhteen.

 

[Johannes]

UL 7.1.2011 osui vasta nyt käsiini ja kerrankin olen PS:n kanssa samaa mieltä. Hän sanoo, että se, ettei Esa Tikkasella ole pelikirjaa on myös pelikirja. Tämä on käynyt mielessäni monta kertaa.
Siffa: Lähetä HIFK:hon Rafalski takaisin ja esim. Lidström, niin sitten HIFK:n peli "ei ole kauheaa katseltavaa", jossain JYPiä vastaan 0-3 hävityssä yksittäisessä pelissä.

 

[Fordél]

Ennen 4PRO2:n NHL-ottelua tuli Urholta SM-liigan kärkiottelu HIFK-JYP. Siinä oli vain muutama viivelähtö koko ottelussa eikä ainuttakaan palautusta. Peli oli karmeaa katsottavaa, kun organisoituja hyökkäyksiä ei ollut vaan nopeat avaukset tuottivat pitkiä kiekkoja ja, jos nopea avaus tuli omalle pelaajalle keskialueelle, niin kiekko lyötiin päätykiekoksi. NHL on kehittänyt kiekkokontrollipelaamista, mutta SM-liiga taantuu sen suhteen.

Tuliko Detroit - Chicago ottelussa toinen joukkue todella agressiivisesti päälle karvaten pahimmillaan jopa kolmella hyökkääjällä, jolloin vain pakit jäivät alas varmistamaan? Antoiko toinen joukkue kovaa painetta läpi koko ottelun ja siihen päälle vielä harrasti todella hyvää takakarvausta?

 

[siffa]

Tuliko Detroit - Chicago ottelussa toinen joukkue todella agressiivisesti päälle karvaten pahimmillaan jopa kolmella hyökkääjällä, jolloin vain pakit jäivät alas varmistamaan? Antoiko toinen joukkue kovaa painetta läpi koko ottelun ja siihen päälle vielä harrasti todella hyvää takakarvausta?

JYP karvaa ns. kolmiokarvauksella, jossa kaksi karvaa ja kolmas on hieman taustalla. Karvaajat reagoivat tilanteen mukaan ja vaihtavat paikkoja. Detroit tuli myös kahdella karvaajalla päälle, mutta yksi NHL:n parhaita pakkipareja, Chicagon Keith-Seabrook, purki paineen tyylikkäästi pakki-pakki-pakki kiekottelulla ja lyhytsyötöllä hyökkääjälle. Detroitista pakkipari Lidström-Kronwall pystyi samaan kovan paineen alla. NHL:ssä takakarvaukseen ei voi käyttää yhtään mailaa, joten siellä on helpompi nousta hyökkäyksiin, kunhan pakit hoitavat ensin viivelähdöllä tilan tekemisen.

 

[Fordél]

JYP karvaa ns. kolmiokarvauksella, jossa kaksi karvaa ja kolmas on hieman taustalla. Karvaajat reagoivat tilanteen mukaan ja vaihtavat paikkoja. Detroit tuli myös kahdella karvaajalla päälle, mutta yksi NHL:n parhaita pakkipareja, Chicagon Keith-Seabrook, purki paineen tyylikkäästi pakki-pakki-pakki kiekottelulla ja lyhytsyötöllä hyökkääjälle. Detroitista pakkipari Lidström-Kronwall pystyi samaan kovan paineen alla. NHL:ssä takakarvaukseen ei voi käyttää yhtään mailaa, joten siellä on helpompi nousta hyökkäyksiin, kunhan pakit hoitavat ensin viivelähdöllä tilan tekemisen.

Eli Detroit tuli yhtä ahnaasti päälle kuin JYP? JYP:llä tosiaan oli kolme hyökkääjää alueella ja pahimmillaan se kolmaskin osallistui karvaamiseen. Tiedä sitten oliko se RD:n ajatus vai menikö siinä karvaus jo yli kun normaalisti se on tosiaan tuo kolmiokarvaus. Siihen päälle vielä se, että HIFK:n pakit eivät ole liigankaan mittapuulla Keith-Seabrook tasoa, joten vaikea siinä pakki-pakki-pakkia viljellä. Pakki-pakkeja sentään nähtiin aika paljon ja kyllä siellä oli muutama palautuskin.

 

[Johannes]

Juu, kun sm-liigassa ja mestiksessä tajuttaisiin miten paljon meillä vielä ns. kahvataan, kun takakarvataan, niin peli ei olisi sellaista mössöä mitä se usein on. NHL:n peliä on siksi virkistävää välillä katsoa, kun peli kulkee ilman mailan käyttöä tuohon karvaamiseen takaapäin, joka pysäyttää peliä Suomen jääkiekossa. Tietysti HIFK:n pakit eivät ole mitään Keith-Seabrook parin tasoisia.