Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[siffa]

Ape kirjoittaa mm. näin:
"Pelikirja on ollut 1940-luvulta lähtien palloiluvalmentajien käytössä joukkueelle ja pelaajille käsikirjana. Siinä on määritelty valmentajan filosofiaa pelitavasta ja pelityylistä. Pelikirja on käsikirjoitus, joka parhaimmillaan määrittelee yksilöiden taktisen yhteistyön luonteen ja pelilliset tavoitteet".
"Tämä pelaajien valinta-harjoituttaminen-aika-tila-suoritus-tehokkuus-valvonta-akselin isänä voidaan pitää erästä herra Tayloria. Hän mullisti 1900-luvun alussa USA:n autoteollisuuden kehittämällä liukuhihnan Fordin autotehtaille".
"Laajasti sovellettu taylorismi tuli urheilussa käyttöön ja julkisuuteen muutaman nimekkään valmentajan pelikirjasovellutuksina, joissa pyrittiin rationalisoimaan peli ja saavuttamaan maksimaalinen teho ja menestys".

Alpo Suhosen ajatukset taylorismista pelikirjojen tieteellisena pohjana saivat minut kertaamaan taylorismin eli tieteellisen liikkeenjohdon (taylorism, scientific management) periaatteita 1910-luvulta. Taylorismi perustui käytännön kokemuksiin, joiden perusteella alettiin tehostaa ja organisoida teollisuustyötä uudella tavalla. Taylorismin uudistuksista voidaan poimia muutamia tärkeitä seikkoja, jotka Suhonen tarkoittanee olleen palloilulajien ja siis myös jääkiekon pelikirjojen pohjina: työtehtävien osittaminen ja standardointi, huomio rekrytointiin, työnjohdon tehostaminen, sovittujen työtapojen kouluttaminen.

Pisimmälle jääkiekon pelikirjojen kehittämisessä on Suomessa edennyt Jukka Jalonen. Tärkeitä pelikirjojen uudistajia ovat olleet Suomessa mm. Erkka Westerlund, Raimo Summanen ja Pekka Virta.

Jukka Jalosen viimeisin ja laajin pelikirja on otsikoitu `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`. Sen sisältö on sisällysluettelomaisesti esitetty seuraava:

1. MINKÄLAISTA PELIÄ HALUAN JOUKKUEENI PELAAVAN?
A. Hyökkäysalueen puolustuspeli
B. Keskialueen puolustuspeli
C. Puolustusalueen puolustuspeli
D. Puolustusalueen hyökkäyspeli
E. Keskialueen hyökkäyspeli
F. Hyökkäysalueen hyökkäyspeli
G. Erikoistilanteet
H. Maalivahtipeli
I. Pelin rytmittäminen tilanteen mukaan
J. Pelinopeus
K. Puolustus- ja hyökkäyspelin tasapaino
L. Voittamisen vaatimukset

2. PELAAJAMATERIAALIN VAIKUTUS PELITAPAAN
A. Pelaajien ympärivuotinen kehittäminen
B. Vahvuuksien hyödyntäminen
C. Sopivien roolien löytäminen

3. PELITAVAN OPETTAMINEN
A. Kesäharjoittelu
B. oheisharjoittelu jääkauden aikana
C. Video- ja muut palaverit
D. Jääharjoittelu
-JÄÄHARJOITUKSEN RAKENNE
-- tekniikkaharjoite ja mv:n lämmittely, perinteinen syöttökierto, pelinomainen syöttökierto, suunnanmuutosharjoitteet, maalivahti- ja/tai maalintekoharjoite, perustilanneharjoite, pienpeli tai sovellettu peli, peliosuus, nopeusosa (ja maalinteko)

4. PELITAVAN JATKUVA PÄIVITTÄMINEN!!!
A. Hienosäädä, älä muuta koko pakettia!
B. Ole askeleen muita edellä!

Puolustusalueen hyökkäyspeliin olen itse kiinnittänyt erityishuomiota parin viime kauden ajan. Olen oppinut automaationa huomioimaan omalta puolustusalueelta lähtevät kolmen rytmin nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt. Uusimmassa Urheilulehdessä Petteri Sihvonen on ottanut neljänneksi rytmiksi palauttamisen omalle puolustusalueelle ja siitä hyökkäyksiinlähtö. Katsoin SM-liigaottelun KalPa-Kärpät sekä NHL-ottelun Colorado-NYI ja totesin, että molemmissa peleissä palautettiin kiekko useaan otteeseen omalle puolustusalueelle, joten tuo neljäs rytmi oli ainakin KalPa:n, Kärppien ja Coloradon pelikirjojen sisältönä.

 

[choose_life]

1. MINKÄLAISTA PELIÄ HALUAN JOUKKUEENI PELAAVAN?
A. Hyökkäysalueen puolustuspeli
B. Keskialueen puolustuspeli
C. Puolustusalueen puolustuspeli
D. Puolustusalueen hyökkäyspeli
E. Keskialueen hyökkäyspeli
F. Hyökkäysalueen hyökkäyspeli
G. Erikoistilanteet
H. Maalivahtipeli
I. Pelin rytmittäminen tilanteen mukaan
J. Pelinopeus
K. Puolustus- ja hyökkäyspelin tasapaino
L. Voittamisen vaatimukset

2. PELAAJAMATERIAALIN VAIKUTUS PELITAPAAN
A. Pelaajien ympärivuotinen kehittäminen
B. Vahvuuksien hyödyntäminen
C. Sopivien roolien löytäminen

3. PELITAVAN OPETTAMINEN
A. Kesäharjoittelu
B. oheisharjoittelu jääkauden aikana
C. Video- ja muut palaverit
D. Jääharjoittelu
-JÄÄHARJOITUKSEN RAKENNE
-- tekniikkaharjoite ja mv:n lämmittely, perinteinen syöttökierto, pelinomainen syöttökierto, suunnanmuutosharjoitteet, maalivahti- ja/tai maalintekoharjoite, perustilanneharjoite, pienpeli tai sovellettu peli, peliosuus, nopeusosa (ja maalinteko)

4. PELITAVAN JATKUVA PÄIVITTÄMINEN!!!
A. Hienosäädä, älä muuta koko pakettia!
B. Ole askeleen muita edellä!

Puolustusalueen hyökkäyspeliin olen itse kiinnittänyt erityishuomiota parin viime kauden ajan. Olen oppinut automaationa huomioimaan omalta puolustusalueelta lähtevät kolmen rytmin nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt. .

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Mikäli tällaisia asioita pitää oikeasti opettaa junnukoutseille eikä kyse ole vain normaaleista henkilökohtaisista ongelmista, naurattaa tietty vähän vähemmän - saati jos kyseessä on edes ranskalaisilla viivoilla "Jukka Jalosen uusin pelikirja" (ei voi olla, jos miehessä on hitunenkaan sitä skarppia ja osaavaa valmentajaa jäljellä, jona lähti HPK:sta).

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa. Ei hyvää päivää:).

 

[Koirapoika]

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa. Ei hyvää päivää:).

Onkohan meidän heikohko harrastekiekkojoukkue ylivertaisen taktiikan keksinyt, jossain pelissä pakki on syöttänyt kiekon jopa maalivahdille kun ei ole muuta keksinyt, uskoisin tuommoisen viiden rytmin lähdön olevan kohta liigajoukkueidenkin repertuaarissa. Kunhan Johtava/Harhaanjohtaja ottaa sen ensin käsittelyynsä ja pitää omana keksintönään.

 

[eh]

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa.

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

 

[siffa]

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Viittaat jatkuvasti ilmeisesti minuun siinä, että minulla ei olisi kokemusta jääkiekon toiminnasta. Kerron nyt sinulle sen, että olin 1968 ja 1971 syntyneiden jääkiekkojunioreiden toiminnassa mukana 13 vuotta. Seurasin juniorijoukkueiden huoltajana ja johtajana vuodesta 1975 lähtien tarkoin, mitä suomalaisessa juniorijääkiekossa tapahtui valmennuksen ja pelien osalta. Vuoden 1988 jälkeen siirryin jääkiekon suurkuluttajaksi katsomoihin seuraamaan edelleen juniorijääkiekkoa, I disioonaa, SM-liigaa, NHL:ää sekä maajoukkuepelejä. Aktiivinen jääkiekon seurantani jatkuu edelleen kaikilla em. tasoilla.

1980-luvulla ilmaantuivat kirjahyllyyni monet Jääkiekkoliiton tekemät pelikirjat. En perehtynyt niihin sen tarkemmin silloin. Kun Rönkä palkkasi vajaa 7 vuotta sitten Petteri Sihvosen Urheilulehden jääkiekkotoimittajaksi, alkoi Sihvonen avata ovia jääkiekon saloihin (Sinuhe Wallinheimoa mukaellen). Pääsin tutustumaan jääkiekon kovaan ytimeen Röngän ansiosta, koska Urheilulehden jääkiekkotoimituksessa tapahtui muutoksia. Täällä JA:ssa toimittajana ollut Esko Seppänen vedettiin myös Urheilulehteen jääkiekkotoimittajaksi. Seppänen oli osoittanut JA:ssa kykynsä analysoida peliä ja joukkueiden pelikirjoja. Minä kaivoin Jääkiekkoliiton pelikirjat esille ja referoin niitä täällä. Minulle aukesi uusi näkökulma jääkiekkoon pelin analysoinnin muodossa. Tuolla tiellä olen edelleen ja aina vain menee jääkiekko-otteluiden seuraaminen mielenkiintoisemmaksi, kun pelikirja-asiat alkavat avautua ja tulla automaatioksi.

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Jaat täällä väärää tietoa siitä, että Jukka Jalosen pelikirjan sisältö on ollut iät ajat suomalaisessa jääkiekossa mukana. Asiantuntijat tietävät, että 1990-luvulla suomalaisista jääkiekon pelikirjoista poistettiin 1970- ja 1980-lukujen kaltaiset hyökkäyspelisuunnitelmat. Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin. HPK:n menestys vakuutti sitten muitakin valmentajia ottamaan pelikirjoihinsa hyökkäyspelisuunnitelmat mukaan. Pelikirjan sisältöasioissa on myös olennaisia uusia asioita niin harjoitteluun kuin peliin liittyen kaikkiin mainitsemiisi vuosikymmeniin verrattuna. Se johtuu siitä, että valmentajat ovat päivittäneet ja päivittävät jatkuvasti pelikirjojaan.

 

[peruspata]

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Kausi sydämestäni oli kyllä ajatuksia herättävä kirja, karsintakauden tunnelmissa auttoi edes hieman ymmärtämään Alpo Suhosta. Tässä ketjussa kirja on jo mainittu, mutta kunhan vain suosittelen siitä lukemista. Lukukokemus oli suorastaan erikoinen.

 

[siffa]

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

 

[choose_life]

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

Päätyyn lätkäisy oli kaavamaisuudessaan typeryyttä, mutta puolsi ja puoltaa yhä joskus paikkaansa: pelitilanteet kun ovat aina vaihdelleet jopa ihkauusia "trendejä" nopeammin, myös pelin sisällä (siis elävässä elämässä: lisää newsflasheja! siellä oikeasti reagoidaan parhaalla mahdollisella ratkaisulla - tai ainakin yritetään sitä - eikä panna peliä poikki ja mennä lukemaan monisteesta, mitä piti tehdä. Vaude II. Toki pelaajien pelinlukukäsityksissä ja taidoissa on eroa, ihan huipputasollakin - siellä reaalimaailmassa. Vähän niin kuin on valmentajia, joilla on auktoriteettia ja joita pelaajat kuuntelevat, ja sitten niitä toisia, jotka nauretaan joka kerta pihalle. Useimmille "jääkiekon kova ydinkin" on kaukalon tapahtumissa ja tekijöissä eikä seiskapäivien toimituksissa, mutta kukin tyylillään).

Eli: ne, joilla on valtava tarve todistella, löytyvät jostain ihan muualta... mutta jos jollekin esim. alaspäin pudottaminen kun keskialueella on tunkua eikä vapaata syöttölinjaa on joku superuusi pelillinen muutos, feel free siitäkin. Meilläpäin sitä vaan kutsutaan ihan lätkän perusjutuksi, joka hallitaan pikkujunnuissa ja mutasarjoissakin (siis teoriassa, vrt. Koirapoika:).

En mielelläni sanoisi tätä, mutta mikäli J. Jalonen aikoo todella esittää ylläolevaa "viimeisimpänä laajana pelikirjana" maajoukkueelle, eikä kyse ole vain tästä itsepetos/fantasiamaailmojen nettinormituubasta kuten näyttää, muutoksia saattaa hyvinkin tulla. Tosin ne eivät välttämättä koske sitä peliä, kuten Vancouverin jälkeen jo nähtiin.

 

[sekolust]

Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin.

Tahtoisin tarttua tähän heittoon. Olet pitkälti puhunut (ja osittain erittäin asiokkaastikin) pelikirjoista, mutta yhteen asiaan tahtoisin saada tarkennuksen. Puhut kovasti pelikirjojen puolesta, mutta kuinka pitkälle olet sitä mieltä, että on olemassa yksi oikea tapa?

Mielestäni Peltomaa heitto viittaa lähinnä siihen, että hänen pelikirjansa perustuu erittäin nopeisiin lähtöihin ja vastahyökkäyksiin. Tietyllä tavalla kyseessä on siis pekkavirtalaisen koulukunnan vastakohta. Näetkö esimerkiksi tämän ajattelutavan virheellisenä?

 

[Wäinö#16]

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Kannattaa lukea Suhoselta myös "Kirje urheilijalle" sekä "Valmentaja ja filosofi". Vaikka Suhonen tuossa referoimassasi jutussa kirjoittaa taylorismista, muistaakseni Suhonen kokonaisuudessaan tuossa jutussa kirjoittaa pelikirjasta varsin ironiseen sävyyn. Suhoselle pelin ytimessä on urheilija ja ihminen, ei pelikirja.

Omasta mielestäni paras pelikirja on sellainen, joka valjastaa huippuyksilöiden parhaat ominaisuudet maksimaalisesti. Välillä tuntuu, että valitettavan usein nykyään monella, erityisesti Sihvosella, pelin ydin on valmentajassa ja hänen tavassaan nähdä peliä. Toki pelitapa on tärkeä, mutta se ei saisi koskaan tukahduttaa yksilöä ja silloin ollaan minusta jo metsässä, kun sanotaan siffan tapaan, että pelin ydin on pelikirja.

Itselleni parasta jääkiekossa on seurata parhaiden pelaajien älykkäitä suorituksia kentällä ja pelaajia tyyliin Selänne, Leino tai nuoremmista Granlund ja Pulkkinen. Näiden huippuyksilöiden kehityksen seuraaminen on minusta kaikkein mielenkiintoisinta alkaen aina juniori-iästä asti. Rintamahyökkäykset ja pakki-pakit ovat aivan joutavaa yksilöiden rinnalla, niitähän voi seurata vaikka suomisarjassa jos niikseen tulee. Toki hyvä valmennus on tärkeää, mutta minusta se on aina ja vain tukemassa yksilöä.

 

[tant gredulin]

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

Taaksepäin pelaamista ja 'viivelähtöjä' käytettiin ainakin 60- ja 70-luvuilla, tosin silloin sitä nimitettiin vähän halveksuvaan sävyyn 'ajan pelaamiseksi' :)

 

[vetoo]

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

NHL:ssä Tampa Bayn päävalmentaja Guy Boucher käyttää juuri tätä "1990-luvun taktiikkaa" eli pelaajat eivät koskaan palauta kiekkoa alaspäin. Ainoa suunta on ylöspäin. Ihan hyvin se on toiminut, sillä Lightning on Itäisessä konferensissa sijalla 2. Kaikki muut pelitaktilliset asiat, myös Tampa Bayn tarkemman pelitavan, jätän asiantuntijoille, sillä oma kapasiteettini ei syvällisempään analysointiin riitä. Näin rehellisesti sanottuna.

 

[siffa]

Tahtoisin tarttua tähän heittoon. Olet pitkälti puhunut (ja osittain erittäin asiokkaastikin) pelikirjoista, mutta yhteen asiaan tahtoisin saada tarkennuksen. Puhut kovasti pelikirjojen puolesta, mutta kuinka pitkälle olet sitä mieltä, että on olemassa yksi oikea tapa?

Mielestäni Peltomaa heitto viittaa lähinnä siihen, että hänen pelikirjansa perustuu erittäin nopeisiin lähtöihin ja vastahyökkäyksiin. Tietyllä tavalla kyseessä on siis pekkavirtalaisen koulukunnan vastakohta. Näetkö esimerkiksi tämän ajattelutavan virheellisenä?

En näe mitään pelitapaa virheellisenä. Seuraan vain, millä pelitavalla kulloinenkin joukkue pelaa. Olen todennut sitten, millä pelikirjoilla Summasen joukkue toi hopeaa WC 2004:sta, Westerlund hopeaa Torinosta, Jukka Jalonen pronssia Vancouverista, Detroit voitti Stanley Cup:n, Ruotsi olympiakullan, Ruotsi MM:n, Venäjä nuorten MM:n, HPK ja TPS Suomen mestaruudet, Sport haastoi tiukasti Ässät SM-liigakarsinnassa, KalPa-Kärpät pelasivat toissapäivänä Kuopiossa, Jokipojat voitti Tikin johdolla tv-ottelussa K-Vantaan, jne jne. Pelitapoja on erilaisia lukuisin määrin. Totean vain pelit katsomalla joukkueiden pelikirjoista kerrallaan muutaman asian.

Peltomaan pelaaja-aikana pelattiin vain ylöspäin. Nythän monet SM-liigajoukkueet pelaavat jopa neljällä rytmillä hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta. Siinäkin ottelussa, mitä Tinke oli kommentoimassa, pelattiin pakki-pakki-pakki levityksiä sekä palautettiin omalle puolustusalueelle.

 

[siffa]

NHL:ssä Tampa Bayn päävalmentaja Guy Boucher käyttää juuri tätä "1990-luvun taktiikkaa" eli pelaajat eivät koskaan palauta kiekkoa alaspäin. Ainoa suunta on ylöspäin. Ihan hyvin se on toiminut, sillä Lightning on Itäisessä konferensissa sijalla 2. Kaikki muut pelitaktilliset asiat, myös Tampa Bayn tarkemman pelitavan, jätän asiantuntijoille, sillä oma kapasiteettini ei syvällisempään analysointiin riitä. Näin rehellisesti sanottuna.

Kiitos tästä huomiosta. Tämän kirjoituksesi vuoksi tulen katsomaan Tamba Bayn pelin heti, kun se mahdollistuu. Palaan asiaan. Mainitsemasi asia on helppo todeta pelistä. Olen seurannut paljon tämän kauden NHL-pelejä, joissa on pelattu viivelähtöjä ja palautettu kiekko omalle puolustusalueelle.

 

[Major Julli]

Mexicon u20-joukkue pelaa kuudella eri rytmillä ja kahdella eri pelikirjalla. Aivan yhtä tärkeää ajatella tätä kuin alkaa keksimään pelitilanteisiin reagoinnin takana olevan suurempaa suunnitelmallisuutta ja valmentajien neroutta.

 

[Maple Leaf]

Asiantuntijat tietävät, että 1990-luvulla suomalaisista jääkiekon pelikirjoista poistettiin 1970- ja 1980-lukujen kaltaiset hyökkäyspelisuunnitelmat. Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin. HPK:n menestys vakuutti sitten muitakin valmentajia ottamaan pelikirjoihinsa hyökkäyspelisuunnitelmat mukaan.

Tämä on siffan suunnalta ns. paskapuhetta, jota ei pidä ottaman totena.

 

[Fordél]

Tämä on siffan suunnalta ns. paskapuhetta, jota ei pidä ottaman totena.

Kerro ihmeessä perustelut myös väitteellesi niin saadaan keskusteluun sisältöä eikä vain yksittäisiä heittoja.

 

[Maple Leaf]

Kerro ihmeessä perustelut myös väitteellesi niin saadaan keskusteluun sisältöä eikä vain yksittäisiä heittoja.

Suomalaisessa jääkiekossa on siis 1990-luvulla eletty vaihetta, jossa pelikirjat ovat käsittäneet ainoastaan puolustuspelaamisen? Ja Jalosen (oikein viihdyttävä) kiekko HPK:ssa alkaen vuodesta 2001 palautti muidenkin valmentajien pelikirjoihin hyökkäyspelin?

 

[Fordél]

Suomalaisessa jääkiekossa on siis 1990-luvulla eletty vaihetta, jossa pelikirjat ovat käsittäneet ainoastaan puolustuspelaamisen? Ja Jalosen (oikein viihdyttävä) kiekko HPK:ssa alkaen vuodesta 2001 palautti muidenkin valmentajien pelikirjoihin hyökkäyspelin?

Niinpä, mutta jos katsotaan pilkun tarkkaan asioita niin nyt puhuttiin "1970- ja 1980-lukujen kaltaisista hyökkäyspelisuunnitelmista", jotka tuskin ovat olleet 90-luvulla enää käytössä kauttaaltaan. Toisaalta siffan väite, että "Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin" kuulostaa käsittämättömältä väitteeltä.

 

[Maple Leaf]

Niinpä, mutta jos katsotaan pilkun tarkkaan asioita niin nyt puhuttiin "1970- ja 1980-lukujen kaltaisista hyökkäyspelisuunnitelmista", jotka tuskin ovat olleet 90-luvulla enää käytössä kauttaaltaan. Toisaalta siffan väite, että "Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin" kuulostaa käsittämättömältä väitteeltä.

Lainaamistasi siffan lauseista nimenomaan jälkimmäinen (Jukka Jalosta koskeva) niittaa sen, että lauseista ensimmäisen sisältö merkitsee hyökkäyspelisuunnitelmista luopumista 1990-luvulla. Koska siffa kirjoittaa näin, hän myös tarkoittaa sitä, koska johtajakoulutuksissa korostetaan annettavien viestien yksiselitteisyyttä.

 

[choose_life]

Lainaamistasi siffan lauseista nimenomaan jälkimmäinen (Jukka Jalosta koskeva) niittaa sen, että lauseista ensimmäisen sisältö merkitsee hyökkäyspelisuunnitelmista luopumista 1990-luvulla.

Ikävä kyllä Jukka Jalosen maajoukkueen peliä katsoessa voi ajoittain hyvinkin tulla siihen tulokseen, että hyökkäyspelistä tai ainakin maalinteosta sen tarkoituksena on luovuttu (esim. kun kahdeksatta kertaa lyödään samalla raidevolttilähdöllä pää Tanskan tms. keskialueen sumppuun ja vastahyökkäyksen jälkeen soi omissa - käytännön ja teorian pikku erot iskevät jälleen:). Mutta kattellaan ja toivotaan parasta, edelleen.

edit:

Öö, toivottavasti en nyt aja pahaan miinaan, jos kirjoitus sisältää syvällisempää sarkasmia kuin osaan tulkita. Minusta kun näyttää, että kun siffa ylenpänä esitti minkälaisista otsikoista Jukka Jalosen pelikirja koostuu, niin sinä lähdit kommentoimaan - pelkkiä otsikoita - että "eihän tuossa ole mitään uutta." Eiköhän Jalosen ja muiden valmentajien samankaltaisuudet tai erot paljastu siitä, mitä he kirjoittaisiavat (tai muilla keinoin ilmaisisivat) otsikoiden alla.

Jepa. Ei vaan pysty käsittämään, mitä virkaa on papukaijalitaniana referoidulla perusasioiden sisällysluettelolla, saati miten sen saa edes kaikkien ahtaimmassa mielessä (indeed...) minkään "laajan uuden pelikirjan" alle.
Mitä tuohon treenirakenteeseen sitten tulee, olen itsekin ährännyt x:t rungon mukaiset harjoitukset - kolmella eri vuosikymmenellä. Niin uutta ja ihmeellistä asiaa se on:).

Ei kai täällä kukaan vakavissaan kiistä, että pelaaminen SM-liigassa on muuttunut suurin piirtein jokaisen vuosikymmenen aikana. Muutos ei myöskään ole tapahtunut kaiken vanhan hylkäävänä "revoluutiona", vaan vanhan päälle rakentuvana "evoluutiona".

Toki, mutta nyt puhutaankin taas ihan reaalimaailman tolkun asioista. Ylläolevasta on about sama matkan maalin takana seisoskelun tai pakille alaspäin nakkaamisen hysterisoimiseen "vallankumouksellisena pelikirjauutuutena" kuin UL:n levikillä kassapisteisiin:).

 

[Vaughan]

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Öö, toivottavasti en nyt aja pahaan miinaan, jos kirjoitus sisältää syvällisempää sarkasmia kuin osaan tulkita. Minusta kun näyttää, että kun siffa ylenpänä esitti minkälaisista otsikoista Jukka Jalosen pelikirja koostuu, niin sinä lähdit kommentoimaan - pelkkiä otsikoita - että "eihän tuossa ole mitään uutta." Eiköhän Jalosen ja muiden valmentajien samankaltaisuudet tai erot paljastu siitä, mitä he kirjoittaisiavat (tai muilla keinoin ilmaisisivat) otsikoiden alla.

Ei kai täällä kukaan vakavissaan kiistä, että pelaaminen SM-liigassa on muuttunut suurin piirtein jokaisen vuosikymmenen aikana. Ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenella Jukka Jalosen HPK kulki hieman muiden liigajoukkueiden edellä. Muut seurasivat samoja oppeja ennemmin tai myöhemmin - hieman varioiden - niin että vuosikymmenen lopulla melkein kaikilla joukkueilla on samanlaisia elementtejä pelaamisessaan joita HPK oli käyttänyt jo aiemmin.

Muutos ei varmasti tapahtunut yksin Jalosen ansiosta, eikä se tapahtunut kertaheitolla (onhan JJ itsekin myöntänyt valmentajana kehittyneensä koko ajan, arvellen mm. että myöhempien oppiensa avulla mestaruus olisi ollut HPK:n saavutettavissa jo 2003). Muutos ei myöskään ole tapahtunut kaiken vanhan hylkäävänä "revoluutiona", vaan vanhan päälle rakentuvana "evoluutiona".

Eli tuon listan avulla ei voi sanoa juuta tai jaata Jalosen pelkirjan sisällöstä. Paitsi sen että ainakin Jalosella on pelikirja. Ja jos jo 60-luvulla joukkueet ovat harjoitelleet vastaavalta pohjalta pelaamistaa, niin niilläkin on ollut silloin pelikirja. Uskon myös että jos verrataan jotain 70-lukulaista "harjoituspankkia" nykyaikaiseen pelikirjaan, niin huomataan - yllätys yllätys - että aika moni asia on pysynyt samana! Mutta uuttakin on tullut aika helvetin paljon - sitä se viittaamani evoluutio on. Se mikä pelaamisessa on muuttunut, ja missä jokaisen valmentajan pelinäkemyksen yksilölliset erot tulisivat ilmi, paljastuisi vasta, jos pystyisimme kurkistamaan mainitun listan otsikoiden alle.

 

[DEFENCE]

Suomalaisessa jääkiekossa on siis 1990-luvulla eletty vaihetta, jossa pelikirjat ovat käsittäneet ainoastaan puolustuspelaamisen? Ja Jalosen (oikein viihdyttävä) kiekko HPK:ssa alkaen vuodesta 2001 palautti muidenkin valmentajien pelikirjoihin hyökkäyspelin?

Siffa taitaa tarkoittaakin hyökkäysalueen hyökkäyspelin "suunitelmallisuutta". Joka tarkoitti 90-luvun loppupuolella ainakin juniorivalmennuksessa ohjetta "pelaa luovasti, saa kikkaila" (näin kärjistetysti) ilman sen kummempaa ohjeistusta kulmapelaamisesta tms. Kyllä avauspeli kuului varmasti pelikirjoihin.

 

[Major Julli]

Siffan tässä väitteessä on kyllä jotakin perää, koska 90-luvun mennessä pidemmälle alkoi pelaajamateriaalin pakottamana valmennuksellinen kehitys, jossa kiekon hallussapidosta siirryttiin ajatusmalliin, jossa kiekkoa piti pitää mahdollisimman vähän, mutta tällöin lähellä vastustajan maalia. Helpoiten se tapahtuu dumppaamalla päätyyn ja karvaamalla kiekko pois. Tähän soveltui hyvin luistelemaan lahjakas ja kurinalainen 70-luvun loppupuolen kiekkosukupolvi, jonka mailankäsittelytaidot olivat vähän mitä olivat.

Jos näillä koutseilla olisi ollut käytössä taitavempia pelaajia, ei ehkä näin ääripäähän olisi menty. HPK kokosi järjestelmällisesti kiekollisesti taitavampaa joukkuetta, jolla hyökkäyspeli toimi paremmin. Mutta olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää, että nykyliigassa pelattaisiin erinomaisen kiekollista peliä, enempi kyse on siitä, että avausnopeutta on hiljennetty ja muutamassa joukkueessa pyritään pitkiin kiekonhallintajaksoihin hyökkäyspäässä toiveena saada vastustajalle jäähy. Muutenkin avauspeli on edelleen pitkässä juoksussa todella nopea liigassa, ja agressiivisen syvälle karvauksen nostaessa päätään se tulee nopeutumaan uudestaan.

 

[Fordél]

Kannattaa lukea Suhoselta myös "Kirje urheilijalle" sekä "Valmentaja ja filosofi". Vaikka Suhonen tuossa referoimassasi jutussa kirjoittaa taylorismista, muistaakseni Suhonen kokonaisuudessaan tuossa jutussa kirjoittaa pelikirjasta varsin ironiseen sävyyn. Suhoselle pelin ytimessä on urheilija ja ihminen, ei pelikirja.

Omasta mielestäni paras pelikirja on sellainen, joka valjastaa huippuyksilöiden parhaat ominaisuudet maksimaalisesti. Välillä tuntuu, että valitettavan usein nykyään monella, erityisesti Sihvosella, pelin ydin on valmentajassa ja hänen tavassaan nähdä peliä. Toki pelitapa on tärkeä, mutta se ei saisi koskaan tukahduttaa yksilöä ja silloin ollaan minusta jo metsässä, kun sanotaan siffan tapaan, että pelin ydin on pelikirja.

Hieno kirjoitus niin nämä lainatut kappaleet kuin alempana oleva. Itselläni on hyvin samanlaiset mietteet niin itse pelistä kuin Apen ajatuksista. Apehan ei tuonut taylorismivertailuaan esiin hyvässä.

Suhonen näkee pelin paljon laajemmassa merkityksessä, joka lähtee yksilöstä ja palautuu yksilöön, ihmiseen. Jos tähän sekoitetaan vielä vähän johtamisteorioita niin jos ajatellaan kiekkojoukkueen johtamista ja pelin organisoimista niin kyseessähän on niin monimutkainen prosessi, ettei sitä voida liikaa systematisoida. koska oikeaa vastausta ei ole vaan on vain strategioita, joita täytyy koko matkan ajan tarkastaa ja hioa.

Helpot prosessit voidaan sen sijaan systematisoida vaikka ihan äärimmilleen jo etukäteen (esim. yksinkertainen tehdastyö), jolloin johtaminenkin voi olla sen mukaista. Sen sijaan monimutkaisissa ja muuttuvissa prosesseissa vaaditaan löyhempää systematisointia ja enemmän asiantuntemusta. Tällöin johtaminenkin on enemmän ryhmätyötä ja asiantuntemuksen hyödyntämistä. Tämä kaikki siis näin raakasti yksinkertaistettuna, mutta tällainen johtamisen ajatusmalli menee hyvin yksiin Apen ajatusten kanssa.

Itse näen, että siinä missä nykyaikaisen asiantuntijaorganisaation johtaja on mahdollistaja, myös valmentaja on mahdollistaja ei vittusaatanaa huutava dikaattori. Rajat pitää tottakai olla jokaisen asiantuntijan hiekkalaatikolla ja ryhmän pitää pelata saumattomasti yhteen. Tähän tarvitaan tottakai johtajaa, valmentajaa. Silti tärkeintä on kaikin keinoin mahdollistaa yksilön ottaa itsestään kaikki irti ja jopa toteuttaa itseään (hiekkalaatikon rajojen puitteissa tietenkin). Valmentaja ei siis ole pelin ydin vaan se on itse peli ja sen toteuttajat eli pelaajat, yksilöt. Sihvosmaisessa ajattelussa valmentaja eli johtaja on edelleen se ydin, joka taas ei oikein istu tähän nykyaikaiseen johtamisajatteluunkaan. Selkeä näkökantojen ja koulukuntien ero.

Itselleni parasta jääkiekossa on seurata parhaiden pelaajien älykkäitä suorituksia kentällä ja pelaajia tyyliin Selänne, Leino tai nuoremmista Granlund ja Pulkkinen. Näiden huippuyksilöiden kehityksen seuraaminen on minusta kaikkein mielenkiintoisinta alkaen aina juniori-iästä asti. Rintamahyökkäykset ja pakki-pakit ovat aivan joutavaa yksilöiden rinnalla, niitähän voi seurata vaikka suomisarjassa jos niikseen tulee. Toki hyvä valmennus on tärkeää, mutta minusta se on aina ja vain tukemassa yksilöä.

Juuri näin ja vielä kun taitoon lisätään persoona eli kaikesta näkee kuinka pelaajan pelitapa ja persoona ovat selkeästi yhtä, tulee hieno fiilis. Tottakai yksilön taito vaatii organisoitumista(pelitapaa), jotta yhteispeli sujuu, mutta lopulta kaikki pelin ideologiassa palautuu sinne pihojen, koulujen ym. kentille, joista kaikki on lähtenyt. Kun siellä kiekko tippui jäähän, peli organisoitui itsestään ja jokainen toteutti luovasti itseään, rakkaudesta lajiin.