Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[steepler]

Nimenomaan Kortelainen toi esiin joukkueen sitouttamisen, kun Sihvonen heitti vain ja ainoastaan oman jargoninsa viivelähdöistä.

Niin siis itse olen sitä mieltä että Sihvonen oli tässä kuitenkin pidemmällä, hänellä oli jotain konkreettista näyttää pelisisällön suhteen vertailtaessa valmentajia kun taas Kortelainen puhui paljon abstraktimmasta asiasta josta ei välttämättä ollut mitään konkreettista näyttöä.

Tuskin kukaan kiistää hyvän taktiikan merkitystä menestyvässä pelaamisessa, mutta Sihvonen kiisti tässä tapauksessa hyvän ihmisjohtamisen merkityksen. Hän puhui ainoastaan viivelähdöistä vertaillessaan Jortikkaa ja Marjamäkeä, vaikka jokainen jääkiekkoa seurannut voi pohtia myös Jortikan ja Marjamäen ihmisjohtamistapojen välistä eroa.

Tietenkin voi pohtia, mutta eikö kuitenkin se konkreettinen tulos myös tästä ihmisjohtamisesta toteudu siinä pelillisessä sisällössä, vai onko sillä joku muukin arvo? Ok nyt kun oli junnukisoista kyse niin voi jopa ajatella että pelaajien tietyllä johtamisella, tai kasvattamisella, on muutakin arvoa kun se että saadaan tuotettua tiettyä pelaamista. Ammattilaisurheilussa en näe että kovin suurta arvoa on muilla jutuilla kuin pelisisällöllä, junnuissa ja esimerkiksi Yhdysvalloissa yliopistourheilussa voidaan ajatella että kasvatusarvoilla on merkitystä.

Kortelainen ilmeisesti väitti, minulla ei tuota ole tallenteena joten en voi tarkistaa, että tärkeintä olisi sitouttaminen ja johtamistaidot. Itse olen tästä kyllä eri mieltä ja väitän että jääkiekossa, tai muissakin lajeissa, on silti tärkeintä se millaiseen pelilliseen sisältään johdetaan ja sitoutetaan kun vain se että sitoutetaan ja johdetaan hyvin. Siis valtavan hyvästä sitouttamisesta ei välttämättä ole hyötyä jos sitoutetaan ja johdetaan johonkin taktillisesti toimimattomaan peliin.

Tavallaan tämä on sellainen kumpi tule ensin kana vai muna kysymys koska kumpaakin tarvitaan ja kumpikaan ei varsinaisesti toimi ilman toista.

 

[El Lude]

Kiitän saamastani vastauksesta arvon siffa. Nyt ei jäänyt mitään epäselväksi.

Silti, haen Seinäjoen kirjastosta tuon Fordèlin mainostaman kirjan, kunhan ehdin. Kerron sitten, löysinkö sieltä mitään uutta itselleni.

Ok. Palataan asiaan, jos aihetta on.

 

[Fordél]

Tiedän Alpo Suhosen johtamistavoista suomalaisissa SM-liigajoukkueissa sekä miesten maajoukkueessa itselleni riittävästi. En olisi halunnut lähteä tähän Fordèlin sitkeästi tivaamaan keskusteluun mukaan, koska tiesin, että tästä tulee loputon suo.

Emme ole vielä missään vaiheessa edes päässeet keskusteluun asti, jossa vaihdettaisiin omia näkymyksiä ja käytäisiin aitoa dialogia. Sen sijaan käymme viesti toisensä jälkeen läpi mitä kukin on sanonut mistäkin Apeen, Sporttiin tai vaikka halon hakkuuseen liittyen. Täysin hedelmätöntä kirjoittelua, jota ei voi siis kutsua keskusteluksi. Sanonkin suoraan, että vaikea uskoa, että sinun kanssasi pystyisi käymään aitoa keskustelua Apen ajatuksista. Tästä ennakkoluulostani huolimatta toivon, että kuitenkin yllätät minut ja muutkin perehtymällä Apen kirjallisuuteen (ei vain siihen yhteen) ja jos aikaa on niin tosiaan muihinkin teoksiin, joissa niitä käydään läpi.

 

[Maple Leaf]

Kerron nyt sinulle, että minua, jos ketä JA:n nimimerkkiä on koulutettu johtamisen saloihin ehkä enemmän kuin ketään muuta.

Niinhän sinä luulet.

 

[steepler]

Jos unohdetaan hetkeksi nuo pelitapa-asiat, niin mitä mieltä ollaan Petteri Sihvosen mielipiteestä siitä, että autoratiivisten valmentajien aika jääkiekossa alkaa olla ohi?

Otanpa tähän esiin viestin jonka kirjoitin lokakuussa, silloin oli myös keskustelua auktoriteettikysymyksistä.

No ei varmaankaan ja Carlyle missään nimessä ei näin ajattele, mutta esimerkiksi Westerlund ja Suikkanen ovat kyllä melkein tälläisellä kädestä pitämis/terapeoimis linjalla. Veikkaajan kausiennakossa Westerlund juurikin puhuu kuinka valmennuksessa on otettava huomioon pelaajan elämäntaidot johon kuuluu siviiliasiat parisuhteesta ja ystävistä lähtien, kuinka valmentaminen on parhaimmillaan luottamukseen perustuvaa vuorovaikutusta ja välittämistä. Suikkanen puhuu kuinka valmentajien ja pelaajien välinen luottamussuhde vaatii juurikin keskustelua, että pelaajia on lähestyttävä kasvotusten ja että on esimerkiksi voitava jutella baari-illastakin eikä vain pelistä. Siinä jutussa on nyt paljon muutakin mutta nämä muutamat kohdat liittyvät juurikin tähän asiaan.

Onhan tämä aika erinlainen ajatusmaailma kuin Carlylelainen maailma jossa pelaajien kanssa ei puhuta. Tuossa ennakossa oli myös Jonathan Hedstömistä juttu jossa hieman avautuu Carlylelainen ajattelu enemmän. Carlyle pitää, tai ainakin piti, punnituksen joka maanantai ja kun Hedstöm oli ollut kilon ylipainoinen niin oli luisteluttanut tätä yksinään muiden istuessa penkillä. Hedstömiin tämä oli vaikuttanut niin että sairastui anoreksiaan ja menetti 12 kiloa painoa. Eli tavallaan Carlyle kaiketi pelon kautta haluaa hallita pelaajiaan ja jollain tavalla jopa epäinhimillistää heidät, aika kaukana Westerlundilaisesta ajattelusta.

Carlyle on kuitenkin voittanut Stanley Cupin ja saanut pelikirjansa toimimaan, eli eivät nämä jutut niinkään yksinkertaisia ole jollaiseksi Westerlund ja Suikkanen ne leipovat.

Mikä sitten on oikea tapa? Siihen on vaikea ottaa kantaa. Kuitenkin itse pidän tuota Westerlundilaista juttua hieman ongelmallisena, tai se on niin yksilöstä riippuvaa. Esimerkiksi itse en nyt välttämättä hirveän innostunut olisi juttelemaan kaikista yksityisasioista työpaikalla esimiehen kanssa, no jos olisin jääkiekkoilija niin olisiko tilanne toinen sitä on vaikea sanoa.

Itse en osaa oikein hyvin edes kategorioida tätä Carlylaista punnitsemista ja luisteluttamista, vaikea löytää kestäviä perusteluja mielestäni tuohon toimintaan. Toisaalta en välttämättä, kuten tuossa yllä totesin, ole hirveän suuri kannattaja Westerludlaiselle siviiliasioidan penkomisellekaan. Joka tapauksessa aika vaikea mielestäni kategorisoida tarkasti millaisen toiminnan aika ohi ja millaisen ei.

 

[Maple Leaf]

...minua, jos ketä JA:n nimimerkkiä on koulutettu johtamisen saloihin ehkä enemmän kuin ketään muuta. Vedän linjan punaisen Tampereen yliopiston jatkokoulutuskeskuksen 8 viikkoa kestäneestä johtamiskoulutuksesta Otso Appelqvistin ja Esa Saarisen seminaareihin ja kymmeniin eri konsulttien vetämiin tilaisuuksiin ja menetelmiin siltä välin. Luulen, että Suhosen ajatuksissa ei voi olla minulle mitään uutta.

Käymäsi "johtamisen saloihin" opastaneet kurssit eivät todennäköisesti ole olleet kovinkaan hyviä, sillä minun on vaikea kuvitella pätevää alan kurssia, jonka tuloksena "johtamisen saloihin" perehtynyt ihminen lähestulkoon ylpeilee sillä, ettei halua tutustua itselleen uusiin asioihin.

Kaikilla asianmukaisilla "johtamisen saloihin" kouluttavilla kursseilla painotetaan nimenomaan ennakkoluulotonta tutustumista uudenlaisiin, itselle kenties vieraisiinkin asioihin ja ajatuksiin. Sinuna vaatisin "kymmeniltä eri konsulteilta" kurssimaksut takaisin, koska johtajaksi/johtajana kasvava ihminen ei voi onnistua työssään tunkemalla päätään piiloon halkopinoon aina, kun maailmalta kuuluu jotain outoa ja/tai pelottavaa.

 

[siffa]

Itse en osaa oikein hyvin edes kategorioida tätä Carlylaista punnitsemista ja luisteluttamista, vaikea löytää kestäviä perusteluja mielestäni tuohon toimintaan. Toisaalta en välttämättä, kuten tuossa yllä totesin, ole hirveän suuri kannattaja Westerludlaiselle siviiliasioidan penkomisellekaan. Joka tapauksessa aika vaikea mielestäni kategorisoida tarkasti millaisen toiminnan aika ohi ja millaisen ei.

Erkkahan veti Jääkiekkoliiton tulevaisuuden linjauksia valmentajien ihmissuhdejohtamisen puolesta. Minulla on sellainen kuva jäänyt Erkasta, että hän ei ole ollut mikään keskusteleva eikä pelaajien siviiliasioiden hoitoon puuttuva valmentaja itse. Erkalle on annettava siitä tunnustus, että pystyy näkemään omat puutteensa ihmisjohtajana ja linjaa tuleville valmentajille erilaista tietä kuin mitä itse on kulkenut.

Teemaan liittyen Venäjän U20 päävalmentaja oli lehtitietojen mukaan pitänyt kovasanaisen puhuttelun pelaajille 1. erätauolla. Liitutaulukin oli saanut siinä samalla kyytiä. Vaikea sanoa, miten tuo pelin kulkuun vaikutti, mutta venäläiset pelasivat käsittämättömän tehokkaan 3. erän perinteisesti hyvin peliin valmistettuja kanadalaisia vastaan.

 

[TosiFani]

...Teemaan liittyen Venäjän U20 päävalmentaja oli lehtitietojen mukaan pitänyt kovasanaisen puhuttelun pelaajille 1. erätauolla. Liitutaulukin oli saanut siinä samalla kyytiä. Vaikea sanoa, miten tuo pelin kulkuun vaikutti, mutta venäläiset pelasivat käsittämättömän tehokkaan 3. erän perinteisesti hyvin peliin valmistettuja kanadalaisia vastaan.

Nyt kannattaa sinunkin, johtamiskoulutetun ihmisen, eroittaa kaksi asiaa, pelinaikainenjohtaminen ja muu joukkueen johtaminen. Pelinaikainenjohtaminen on aina autoritääristä käskyttämistä ja muussa valmennuksessa on näitä eri variaatioita.

 

[siffa]

Nyt kannattaa sinunkin, johtamiskoulutetun ihmisen, eroittaa kaksi asiaa, pelinaikainenjohtaminen ja muu joukkueen johtaminen. Pelinaikainenjohtaminen on aina autoritääristä käskyttämistä ja muussa valmennuksessa on näitä eri variaatioita.

Kyse on kokonaisuuden johtamisesta. Pakettiin kuuluvat kaikki osa-alueet, jotka tukevat toisiaan. Pelin aikana joku valmentaja saattaa tiukan paikan tullen ns. muumioitua ja toinen tulla räiskyvämmäksi. Muumioitunut päävalmentaja ei ole sillä hetkellä missään nimessä autoritaarinen käskyttäjä vaan pelaajille turvattomuutta ja hämmennystä aiheuttava johtaja. Eivät nämä ole niin yksioikoisia asioita kuin, mitä sinä annat ymmärtää.

 

[Fordél]

Teemaan liittyen Venäjän U20 päävalmentaja oli lehtitietojen mukaan pitänyt kovasanaisen puhuttelun pelaajille 1. erätauolla. Liitutaulukin oli saanut siinä samalla kyytiä. Vaikea sanoa, miten tuo pelin kulkuun vaikutti, mutta venäläiset pelasivat käsittämättömän tehokkaan 3. erän perinteisesti hyvin peliin valmistettuja kanadalaisia vastaan.

Kun sulla johtamistausta kerran on niin ymmärrät varmasti sen, että kriisijohtaminen on aivan eri lukunsa. Silloin ei tarvitse keskustella eikä käydä dialogia.

 

[choose_life]

No mitäs, dilemma "ratkeaa" helpostikin: kun valmentajalla ei ole alkeellisintakaan uskottavuutta (ns. kopista ulos naurettu -syndrooma) sen kummemmin KÄYTÄNNÖN taktisella kuin persoonatasolla, ei tarvitse miettiä millainen johtaminen toimisi missäkin tilanteessa - tilaisuuksia testata niitä ei yksinkertaisesti ole eikä tule. Silloin voi rauhassa työntää pään sinne halkopinoon.

Syndroomasta ketjun otsikko on kävelevä esimerkki. Se, että henkilökohtaisen ongelman vuoksi yrittää kieltää pelin (valmentajuuden) peruslähtökohdan eli koutsin johtamiskykyjen koko olemassaolon ja nostaa "vallankumoukselliseksi ytimeksi" esim. maalin takana seisoskelun, kertoo sitten kaiken sekä peli- että ihmiskäsityksestä, miksei itsetunnostakin.

Mutta jälkimmäistä jaetaan tunnetusti ikävän epäreilusti, ja siihen, millaisia mahdollisuuksia on kasvaa aikuiseksi suoraselkäiseksi mieheksi/ihmiseksi, vaikuttavat oman kantin lisäksi myös kotoa saadut eväät.

 

[siffa]

Kun sulla johtamistausta kerran on niin ymmärrät varmasti sen, että kriisijohtaminen on aivan eri lukunsa. Silloin ei tarvitse keskustella eikä käydä dialogia.

Poikkeustilanteiden johtaminen on aivan olennaisessa asemassa jääkiekon valmentajien tehtävissä niinkuin kaikessa johtamistyössä. Viimeinen esimerkki siitä nähtiin, kun U20 kisojen loppuottelussa Kanadan päävalmentaja menetti toimintakykynsä eli ns. "muumioitui". Venäjän päävalmentaja oli työskennellyt huonosti menneen 1. erä jälkeen niin erätauoilla kuin pelin aikana saadakseen pelaajat motivoitumaan siihen huippuiskuun, millä Kanada sitten 3. erässä nöyryytettiin täydellisesti.

Minulla on ollut tapana leikata lehdistä mappeihin säilytettäväksi minulle tärkeitä jääkiekkoon liittyviä artikkeleita. Kun olet kehottanut minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta ja ihmisjohtamisesta, niin kaivoin mapista Apen kirjoittaman kolumnin. Se on julkaistu HS:n AIKALISÄ-kolumni-osiossa 14.1.2007 otsikolla `Pelikirjan salat`. Referoin tänne Suhosen kirjoitusta, koska en löydä sille linkkiä HS:n netistä. Ape kirjoittaa mm. näin:
"Pelikirja on ollut 1940-luvulta lähtien palloiluvalmentajien käytössä joukkueelle ja pelaajille käsikirjana. Siinä on määritelty valmentajan filosofiaa pelitavasta ja pelityylistä. Pelikirja on käsikirjoitus, joka parhaimmillaan määrittelee yksilöiden taktisen yhteistyön luonteen ja pelilliset tavoitteet".
"Tämä pelaajien valinta-harjoituttaminen-aika-tila-suoritus-tehokkuus-valvonta-akselin isänä voidaan pitää erästä herra Tayloria. Hän mullisti 1900-luvun alussa USA:n autoteollisuuden kehittämällä liukuhihnan Fordin autotehtaille".
"Laajasti sovellettu taylorismi tuli urheilussa käyttöön ja julkisuuteen muutaman nimekkään valmentajan pelikirjasovellutuksina, joissa pyrittiin rationalisoimaan peli ja saavuttamaan maksimaalinen teho ja menestys".
"NHL:n ensimmäisiä pelikirjamiehiä oli Philadelphia Flyersin valmentaja Fred Shero. Minulla oli mahdollisuus tutustua häneen ja hänen pelikirjaansa vuonna 1974, jolloin vierailin Philadelphiassa. Joukkue oli sinä keväänä voittanut Stanley Cupin".
"Valmentaja on pelikirjan eli käsikirjoituksensa kanssa vaikean kysymyksen edessä: jääkö samanlaisuudesta ja tarkoista rooleista tilaa yksilöllisyydelle, luovuudelle ja spontaanisuudelle? Entä kehittyykö pelaaja yksilönä vai onko hän vain valmentajan konsepteja toteuttava robotti ja instrumentti".
"Kaiken inhimillisen toiminnan lähtökohtana on yksilö, suhde toisiin, tilanteeseen ja ympäristöön. Yksilön on aina lopulta kyettävä palaamaan takaisin itseensä. Yksilö pelaa joukkueelle joukkueen puolesta, mutta hänen autonomiaansa pitää kehittää ja varjella".
"Ihminen-urheilija ei ole pelkästään rationaalinen mekanismi ja biologinen organismi, vaan myös kykyjensä ja lahjakkuutensa mukainen mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun, spontaanisuuteen ja luovuuteen. Luovuus on itsehavainnoinnin, kehityksen, erityisesti tunne-elämän kehityksen tärkeä elementti".

Hieno kirjoitus on Apelta kaiken kaikkiaan. Se sisältää hyvää tietoutta pelikirjojen historiasta ja niiden soveltamisesta jääkiekkoon jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Pelaajista yksilöinä hän myös kirjoittaa mielestäni osuvasti. Nämä Suhosen ajatukset olivat minulla mielessä, kun seurasin hänen johtamistaan Sport-Ässät peleissä Vaasan Kuparisaaressa keväällä 2009. Toisessa aitiossa Tamminen johti joukkojaan pelaaja-aitiossa omaan intensiiviseen tapaansa joukkojensa edestä, takaa ja koko pelaaja-aition pituudelta. Suhonen meni toimintakyvyttömäksi ja siirtyi taka-alalle, kun pelin johtamisesta vastasivat Mika Pieniniemi ja Pasi Kaukoranta. Kuparisaaressa nähtiin kaksi pelin asiantuntijaa ja filosofia päävalmentajina, ihmisjohtamisessa oli se suuri ero heidän välillään, koska vain toinen heistä kykeni johtamaan joukkuettaan.

Nyt, kun ollaan taas pelin ytimessä eli pelikirjoissa, niin kehoitan sinua puolestaan tutustumaan ennen joulua ilmestyneeseen Urheilulehteen. Jukka Rönkä lisää pelikirjapökköä pesään ja Gert Remmel on kirjoittanut huiman jutun jalkapalloguru Josè Mourinhon metodista-periodizacao taticasta. Jääkiekko on vielä kaukana pelikirja-asioissa verrattuna kuningas-jalkapalloon.

 

[Fordél]

Minulla on ollut tapana leikata lehdistä mappeihin säilytettäväksi minulle tärkeitä jääkiekkoon liittyviä artikkeleita. Kun olet kehottanut minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta ja ihmisjohtamisesta, niin kaivoin mapista Apen kirjoittaman kolumnin. Se on julkaistu HS:n AIKALISÄ-kolumni-osiossa 14.1.2007 otsikolla `Pelikirjan salat`. Referoin tänne Suhosen kirjoitusta, koska en löydä sille linkkiä HS:n netistä. Ape kirjoittaa mm. näin:

Suuri kiitos tästä referoinnista. Itseltä on mennyt tuo kirjoitus ohi, koska HS:a ei tule luettua kuin silloin tällöin.

Hieno kirjoitus on Apelta kaiken kaikkiaan. Se sisältää hyvää tietoutta pelikirjojen historiasta ja niiden soveltamisesta jääkiekkoon jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Pelaajista yksilöinä hän myös kirjoittaa mielestäni osuvasti.

Samaa mieltä, että hieno kirjoitus Apelta ja kehotankin tutustumaan enemmän juuri hänen ajatuksiin, ei niinkään itse käytännön toimintaan, jossa on ollut omat ongelmansa. Kuten huomaat, Apen näkökulma on aika poikkeuksellinen ja siksi näenkin Apen ajatuksilla olevan oma merkityksensä siinä keskustelussa, jonka täällä aloitit, jossa oli tarkoitus katsoa asiaa ihan teoreettisellakin tasolla.

Apen vahvuudet ovat ehdottamasti juuri kirjoittamisessa ja havainnoinnissa eli enemmän teorian puolella. Mielestäni hän menee ihmistyyppinä siihen, joka ei ole ehkä niinkään sovelias itse käytännön johtamiseen, varsinkin kun puhutaan urheilusta, jonka nykykulttuuri aiheuttaa Apessa lähinnä pahoinvointia. Sarasvuon sanoja mukaillen sanoisin, että Apen rooli tässä yhteiskunnassa ei ole olla "johtaja" vaan "tietäjä" eli ihminen, joka tulkitsee tätä aikaa ja tekee niistä hyviä aloituksia keskustelulle. Tässä Ape on mielestäni aivan omimmillaan eikä niinkään käytännön johtamisesta ja valmennuksesta, johon hänellä ei ole suurta paloa ollut vuosiin ellei jopa vuosikymmeniin.

 

[siffa]

Ape kirjoittaa mm. näin:
"Pelikirja on ollut 1940-luvulta lähtien palloiluvalmentajien käytössä joukkueelle ja pelaajille käsikirjana. Siinä on määritelty valmentajan filosofiaa pelitavasta ja pelityylistä. Pelikirja on käsikirjoitus, joka parhaimmillaan määrittelee yksilöiden taktisen yhteistyön luonteen ja pelilliset tavoitteet".
"Tämä pelaajien valinta-harjoituttaminen-aika-tila-suoritus-tehokkuus-valvonta-akselin isänä voidaan pitää erästä herra Tayloria. Hän mullisti 1900-luvun alussa USA:n autoteollisuuden kehittämällä liukuhihnan Fordin autotehtaille".
"Laajasti sovellettu taylorismi tuli urheilussa käyttöön ja julkisuuteen muutaman nimekkään valmentajan pelikirjasovellutuksina, joissa pyrittiin rationalisoimaan peli ja saavuttamaan maksimaalinen teho ja menestys".

Alpo Suhosen ajatukset taylorismista pelikirjojen tieteellisena pohjana saivat minut kertaamaan taylorismin eli tieteellisen liikkeenjohdon (taylorism, scientific management) periaatteita 1910-luvulta. Taylorismi perustui käytännön kokemuksiin, joiden perusteella alettiin tehostaa ja organisoida teollisuustyötä uudella tavalla. Taylorismin uudistuksista voidaan poimia muutamia tärkeitä seikkoja, jotka Suhonen tarkoittanee olleen palloilulajien ja siis myös jääkiekon pelikirjojen pohjina: työtehtävien osittaminen ja standardointi, huomio rekrytointiin, työnjohdon tehostaminen, sovittujen työtapojen kouluttaminen.

Pisimmälle jääkiekon pelikirjojen kehittämisessä on Suomessa edennyt Jukka Jalonen. Tärkeitä pelikirjojen uudistajia ovat olleet Suomessa mm. Erkka Westerlund, Raimo Summanen ja Pekka Virta.

Jukka Jalosen viimeisin ja laajin pelikirja on otsikoitu `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`. Sen sisältö on sisällysluettelomaisesti esitetty seuraava:

1. MINKÄLAISTA PELIÄ HALUAN JOUKKUEENI PELAAVAN?
A. Hyökkäysalueen puolustuspeli
B. Keskialueen puolustuspeli
C. Puolustusalueen puolustuspeli
D. Puolustusalueen hyökkäyspeli
E. Keskialueen hyökkäyspeli
F. Hyökkäysalueen hyökkäyspeli
G. Erikoistilanteet
H. Maalivahtipeli
I. Pelin rytmittäminen tilanteen mukaan
J. Pelinopeus
K. Puolustus- ja hyökkäyspelin tasapaino
L. Voittamisen vaatimukset

2. PELAAJAMATERIAALIN VAIKUTUS PELITAPAAN
A. Pelaajien ympärivuotinen kehittäminen
B. Vahvuuksien hyödyntäminen
C. Sopivien roolien löytäminen

3. PELITAVAN OPETTAMINEN
A. Kesäharjoittelu
B. oheisharjoittelu jääkauden aikana
C. Video- ja muut palaverit
D. Jääharjoittelu
-JÄÄHARJOITUKSEN RAKENNE
-- tekniikkaharjoite ja mv:n lämmittely, perinteinen syöttökierto, pelinomainen syöttökierto, suunnanmuutosharjoitteet, maalivahti- ja/tai maalintekoharjoite, perustilanneharjoite, pienpeli tai sovellettu peli, peliosuus, nopeusosa (ja maalinteko)

4. PELITAVAN JATKUVA PÄIVITTÄMINEN!!!
A. Hienosäädä, älä muuta koko pakettia!
B. Ole askeleen muita edellä!

Puolustusalueen hyökkäyspeliin olen itse kiinnittänyt erityishuomiota parin viime kauden ajan. Olen oppinut automaationa huomioimaan omalta puolustusalueelta lähtevät kolmen rytmin nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt. Uusimmassa Urheilulehdessä Petteri Sihvonen on ottanut neljänneksi rytmiksi palauttamisen omalle puolustusalueelle ja siitä hyökkäyksiinlähtö. Katsoin SM-liigaottelun KalPa-Kärpät sekä NHL-ottelun Colorado-NYI ja totesin, että molemmissa peleissä palautettiin kiekko useaan otteeseen omalle puolustusalueelle, joten tuo neljäs rytmi oli ainakin KalPa:n, Kärppien ja Coloradon pelikirjojen sisältönä.

 

[choose_life]

1. MINKÄLAISTA PELIÄ HALUAN JOUKKUEENI PELAAVAN?
A. Hyökkäysalueen puolustuspeli
B. Keskialueen puolustuspeli
C. Puolustusalueen puolustuspeli
D. Puolustusalueen hyökkäyspeli
E. Keskialueen hyökkäyspeli
F. Hyökkäysalueen hyökkäyspeli
G. Erikoistilanteet
H. Maalivahtipeli
I. Pelin rytmittäminen tilanteen mukaan
J. Pelinopeus
K. Puolustus- ja hyökkäyspelin tasapaino
L. Voittamisen vaatimukset

2. PELAAJAMATERIAALIN VAIKUTUS PELITAPAAN
A. Pelaajien ympärivuotinen kehittäminen
B. Vahvuuksien hyödyntäminen
C. Sopivien roolien löytäminen

3. PELITAVAN OPETTAMINEN
A. Kesäharjoittelu
B. oheisharjoittelu jääkauden aikana
C. Video- ja muut palaverit
D. Jääharjoittelu
-JÄÄHARJOITUKSEN RAKENNE
-- tekniikkaharjoite ja mv:n lämmittely, perinteinen syöttökierto, pelinomainen syöttökierto, suunnanmuutosharjoitteet, maalivahti- ja/tai maalintekoharjoite, perustilanneharjoite, pienpeli tai sovellettu peli, peliosuus, nopeusosa (ja maalinteko)

4. PELITAVAN JATKUVA PÄIVITTÄMINEN!!!
A. Hienosäädä, älä muuta koko pakettia!
B. Ole askeleen muita edellä!

Puolustusalueen hyökkäyspeliin olen itse kiinnittänyt erityishuomiota parin viime kauden ajan. Olen oppinut automaationa huomioimaan omalta puolustusalueelta lähtevät kolmen rytmin nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt. .

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Mikäli tällaisia asioita pitää oikeasti opettaa junnukoutseille eikä kyse ole vain normaaleista henkilökohtaisista ongelmista, naurattaa tietty vähän vähemmän - saati jos kyseessä on edes ranskalaisilla viivoilla "Jukka Jalosen uusin pelikirja" (ei voi olla, jos miehessä on hitunenkaan sitä skarppia ja osaavaa valmentajaa jäljellä, jona lähti HPK:sta).

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa. Ei hyvää päivää:).

 

[Koirapoika]

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa. Ei hyvää päivää:).

Onkohan meidän heikohko harrastekiekkojoukkue ylivertaisen taktiikan keksinyt, jossain pelissä pakki on syöttänyt kiekon jopa maalivahdille kun ei ole muuta keksinyt, uskoisin tuommoisen viiden rytmin lähdön olevan kohta liigajoukkueidenkin repertuaarissa. Kunhan Johtava/Harhaanjohtaja ottaa sen ensin käsittelyynsä ja pitää omana keksintönään.

 

[eh]

Jaa, kiekko palautettiin omalle puolustusalueelle? Jep, niin sitä on tapana silloin, kun avaukselle ei ole tilaa.

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

 

[siffa]

Vaude kun jännää. Tosin yksikään asia ylläolevassa ei ole uutta kenellekään, joka on ollut kaukalossa muutaman vuoden - tai edes käyttänyt parin kauden aikana katsomossa OMIA silmiään ja aivojaan. Etenkin harjoituksen rakenne on todella kuumaa uutta tietoa suoraan minkä tahansa D-juniorijoukkueen arkiohjelmasta 70-, 80-, 90- tai miltä tahansa vuosikymmeneltä. Vallankumous, vallankumous jne.:)

Viittaat jatkuvasti ilmeisesti minuun siinä, että minulla ei olisi kokemusta jääkiekon toiminnasta. Kerron nyt sinulle sen, että olin 1968 ja 1971 syntyneiden jääkiekkojunioreiden toiminnassa mukana 13 vuotta. Seurasin juniorijoukkueiden huoltajana ja johtajana vuodesta 1975 lähtien tarkoin, mitä suomalaisessa juniorijääkiekossa tapahtui valmennuksen ja pelien osalta. Vuoden 1988 jälkeen siirryin jääkiekon suurkuluttajaksi katsomoihin seuraamaan edelleen juniorijääkiekkoa, I disioonaa, SM-liigaa, NHL:ää sekä maajoukkuepelejä. Aktiivinen jääkiekon seurantani jatkuu edelleen kaikilla em. tasoilla.

1980-luvulla ilmaantuivat kirjahyllyyni monet Jääkiekkoliiton tekemät pelikirjat. En perehtynyt niihin sen tarkemmin silloin. Kun Rönkä palkkasi vajaa 7 vuotta sitten Petteri Sihvosen Urheilulehden jääkiekkotoimittajaksi, alkoi Sihvonen avata ovia jääkiekon saloihin (Sinuhe Wallinheimoa mukaellen). Pääsin tutustumaan jääkiekon kovaan ytimeen Röngän ansiosta, koska Urheilulehden jääkiekkotoimituksessa tapahtui muutoksia. Täällä JA:ssa toimittajana ollut Esko Seppänen vedettiin myös Urheilulehteen jääkiekkotoimittajaksi. Seppänen oli osoittanut JA:ssa kykynsä analysoida peliä ja joukkueiden pelikirjoja. Minä kaivoin Jääkiekkoliiton pelikirjat esille ja referoin niitä täällä. Minulle aukesi uusi näkökulma jääkiekkoon pelin analysoinnin muodossa. Tuolla tiellä olen edelleen ja aina vain menee jääkiekko-otteluiden seuraaminen mielenkiintoisemmaksi, kun pelikirja-asiat alkavat avautua ja tulla automaatioksi.

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Jaat täällä väärää tietoa siitä, että Jukka Jalosen pelikirjan sisältö on ollut iät ajat suomalaisessa jääkiekossa mukana. Asiantuntijat tietävät, että 1990-luvulla suomalaisista jääkiekon pelikirjoista poistettiin 1970- ja 1980-lukujen kaltaiset hyökkäyspelisuunnitelmat. Jukka Jalonen palautti HPK:n päävalmentajana myös hyökkäyspelisuunnitelmat takaisin. HPK:n menestys vakuutti sitten muitakin valmentajia ottamaan pelikirjoihinsa hyökkäyspelisuunnitelmat mukaan. Pelikirjan sisältöasioissa on myös olennaisia uusia asioita niin harjoitteluun kuin peliin liittyen kaikkiin mainitsemiisi vuosikymmeniin verrattuna. Se johtuu siitä, että valmentajat ovat päivittäneet ja päivittävät jatkuvasti pelikirjojaan.

 

[peruspata]

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Kausi sydämestäni oli kyllä ajatuksia herättävä kirja, karsintakauden tunnelmissa auttoi edes hieman ymmärtämään Alpo Suhosta. Tässä ketjussa kirja on jo mainittu, mutta kunhan vain suosittelen siitä lukemista. Lukukokemus oli suorastaan erikoinen.

 

[siffa]

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

 

[choose_life]

Oliko tapana 90-luvun jälkimmäisellä puoliskollakin? Millä tasolla? Kyllä silloin joka ikinen huippujoukkue noissa tilanteissa luopui suosiolla kiekosta ja heitti sen päätyyn. Ymmärrän kyllä, että joillakin on valtava tarve todistaa itselleen ja muille, että jääkiekko on ollut iäisyyden samanlaista, eikä mitään pelillisiä muutoksia ole olemassakaan kuin analyytikoiden päiväunissa, mutta kun se ei vaan ole totta.

Päätyyn lätkäisy oli kaavamaisuudessaan typeryyttä, mutta puolsi ja puoltaa yhä joskus paikkaansa: pelitilanteet kun ovat aina vaihdelleet jopa ihkauusia "trendejä" nopeammin, myös pelin sisällä (siis elävässä elämässä: lisää newsflasheja! siellä oikeasti reagoidaan parhaalla mahdollisella ratkaisulla - tai ainakin yritetään sitä - eikä panna peliä poikki ja mennä lukemaan monisteesta, mitä piti tehdä. Vaude II. Toki pelaajien pelinlukukäsityksissä ja taidoissa on eroa, ihan huipputasollakin - siellä reaalimaailmassa. Vähän niin kuin on valmentajia, joilla on auktoriteettia ja joita pelaajat kuuntelevat, ja sitten niitä toisia, jotka nauretaan joka kerta pihalle. Useimmille "jääkiekon kova ydinkin" on kaukalon tapahtumissa ja tekijöissä eikä seiskapäivien toimituksissa, mutta kukin tyylillään).

Eli: ne, joilla on valtava tarve todistella, löytyvät jostain ihan muualta... mutta jos jollekin esim. alaspäin pudottaminen kun keskialueella on tunkua eikä vapaata syöttölinjaa on joku superuusi pelillinen muutos, feel free siitäkin. Meilläpäin sitä vaan kutsutaan ihan lätkän perusjutuksi, joka hallitaan pikkujunnuissa ja mutasarjoissakin (siis teoriassa, vrt. Koirapoika:).

En mielelläni sanoisi tätä, mutta mikäli J. Jalonen aikoo todella esittää ylläolevaa "viimeisimpänä laajana pelikirjana" maajoukkueelle, eikä kyse ole vain tästä itsepetos/fantasiamaailmojen nettinormituubasta kuten näyttää, muutoksia saattaa hyvinkin tulla. Tosin ne eivät välttämättä koske sitä peliä, kuten Vancouverin jälkeen jo nähtiin.

 

[sekolust]

Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin.

Tahtoisin tarttua tähän heittoon. Olet pitkälti puhunut (ja osittain erittäin asiokkaastikin) pelikirjoista, mutta yhteen asiaan tahtoisin saada tarkennuksen. Puhut kovasti pelikirjojen puolesta, mutta kuinka pitkälle olet sitä mieltä, että on olemassa yksi oikea tapa?

Mielestäni Peltomaa heitto viittaa lähinnä siihen, että hänen pelikirjansa perustuu erittäin nopeisiin lähtöihin ja vastahyökkäyksiin. Tietyllä tavalla kyseessä on siis pekkavirtalaisen koulukunnan vastakohta. Näetkö esimerkiksi tämän ajattelutavan virheellisenä?

 

[Wäinö#16]

Fordèl patisteli minua tutustumaan Alpo Suhosen ajatuksiin jääkiekosta. En aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta sitten löysin tuon HS:n lehtileikkeen, jossa Ape avasi jääkiekon pelikirjojen historiaa. Ape kirjoitti taylorismista ja sen soveltamisesta myös urheilun ja jääkiekon pelikirja-ajattelun pohjaksi. Malliesimerkkinä sitten kirjoitin edelliseen viestiini taylorismin viimeisimmän ja täydellisimmän suomalaisen jääkiekon pelikirjatuotoksen, Jukka Jalosen `Pelitavan rakentaminen ja kehittäminen`.

Kannattaa lukea Suhoselta myös "Kirje urheilijalle" sekä "Valmentaja ja filosofi". Vaikka Suhonen tuossa referoimassasi jutussa kirjoittaa taylorismista, muistaakseni Suhonen kokonaisuudessaan tuossa jutussa kirjoittaa pelikirjasta varsin ironiseen sävyyn. Suhoselle pelin ytimessä on urheilija ja ihminen, ei pelikirja.

Omasta mielestäni paras pelikirja on sellainen, joka valjastaa huippuyksilöiden parhaat ominaisuudet maksimaalisesti. Välillä tuntuu, että valitettavan usein nykyään monella, erityisesti Sihvosella, pelin ydin on valmentajassa ja hänen tavassaan nähdä peliä. Toki pelitapa on tärkeä, mutta se ei saisi koskaan tukahduttaa yksilöä ja silloin ollaan minusta jo metsässä, kun sanotaan siffan tapaan, että pelin ydin on pelikirja.

Itselleni parasta jääkiekossa on seurata parhaiden pelaajien älykkäitä suorituksia kentällä ja pelaajia tyyliin Selänne, Leino tai nuoremmista Granlund ja Pulkkinen. Näiden huippuyksilöiden kehityksen seuraaminen on minusta kaikkein mielenkiintoisinta alkaen aina juniori-iästä asti. Rintamahyökkäykset ja pakki-pakit ovat aivan joutavaa yksilöiden rinnalla, niitähän voi seurata vaikka suomisarjassa jos niikseen tulee. Toki hyvä valmennus on tärkeää, mutta minusta se on aina ja vain tukemassa yksilöä.

 

[tant gredulin]

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

Taaksepäin pelaamista ja 'viivelähtöjä' käytettiin ainakin 60- ja 70-luvuilla, tosin silloin sitä nimitettiin vähän halveksuvaan sävyyn 'ajan pelaamiseksi' :)

 

[vetoo]

Tästä asiasta todisti Timo Peltomaa tv:n jääkiekko-ottelun kommentaattorina. Peltomaa kertoi totuutena sen, että jääkiekossa ei saa koskaan syöttää takaisinpäin. Näin kertoi Tinke, vaikka useissa SM-liiga- ja maajoukkuepeleissä nykyään palautetaan kiekko takaisin omalle puolustusalueelle. Tämä 90-luvun pelin vaatimus ja totuus oli painautunut Tinkelle niin syvään alintajuntaan, että hän ei kyennyt näkemään näitä palautuksia peleissä, joita hän oli asiantuntijana kommentoimassa.

NHL:ssä Tampa Bayn päävalmentaja Guy Boucher käyttää juuri tätä "1990-luvun taktiikkaa" eli pelaajat eivät koskaan palauta kiekkoa alaspäin. Ainoa suunta on ylöspäin. Ihan hyvin se on toiminut, sillä Lightning on Itäisessä konferensissa sijalla 2. Kaikki muut pelitaktilliset asiat, myös Tampa Bayn tarkemman pelitavan, jätän asiantuntijoille, sillä oma kapasiteettini ei syvällisempään analysointiin riitä. Näin rehellisesti sanottuna.