Otetaampa vähän filosohvinen tabula rasa-tilanne. Kaksi hyvistä yksilöistä koostuvaa joukkuetta pelaa vastakkain. Peli on muuten tavallista, mutta ei ole valmentajia, eikä valmiiksi harjoiteltuja kuvioita. Minkälaiseksi peli muodostuu näiden lähtöjen näkökulmasta?
Väittäisin, että vastustajan ryhmityksistä ja yksittäisistä pelitilanteista johtuen toisinaan, kuten tilaa on, pyritään nopeasti ylöspäin ja vastustajan tullessa päälle syötellään itselleen tilaa. Eli tällaisessa naturaalissa tilanteessa uskoisin tulevan ilman pelikirjaakin viivelähtöjen ja nopeiden lähtöjen ym. esiasteita. Nyt Sihvosen hehkutuksen myötä hieman organisoidumpi pelitilanteisiin reagoiminen on sitten lähes hiukkasfysiikkaa. Joku totesikin aika osuvasti, että tarvitseeko jääkiekko keksiä uudelleen.
Enemmän pelikirjakiekkona minä pidän vaikka Tammisen primitiivipeliä viimekeväältä kuin tätä ns. kiekkokontrollia, koska Tammisen systeemissä mentiin (ja yritettiin mennä) ohjeiden mukaan sellaisestakin paikasta läpi, mitä ei olisi tullut tehtyä, jos olisi reagoitu pelkästään pelitilanteeseen.
Noniin, enkä nyt väitä, että tämä kiekkokontrolli syntyy harjoittelematta, mutta väitän, että halu pitää kiekkoa on jokaisella jääkiekkoilijalla sisäsyntyinen.
Toiseksi arvostan Siffan laajaa tietämystä ja näkemystä jääkiekosta, mutta näkemystä, että pelikirjallisesti kiekkokontrollia voi olla myös hyökkäyspään kulmapeli, en osta. Hyökkäyspään kulmissa kaikki haluavat kiekon itselleen, ja nopein, vahvin ja taitavin sen sieltä saa. Toki sielläkin syötellään, mutta niin jääkiekossa tavataan yleisesti tehdä muutenkin.
Itse näen tämän pelikirjallisen kiekkokontrollin siinä, että joskus pelataan myös esimerkiksi keskialueelta alaspäin, vaikka selkäranka käskisi heittämään päätyyn tai yrittämään laidasta läpi. Tästä Sihvonen käyttää nimeä epäortodoksinen syöttösuunta. Silloin kun tätä käytetään pelissä paljon, ymmärrän Sihvosen lanseeraaman kiekkokontrollin merkityksen.