Ja mitä niin ihmeellistä ja mullistavaa oli Jalosen pelitavassa Vancouverissa, ettei Torinon luottopelaajat olisi sitä osanneet toteuttaa? Vai oliko vika sitten Jalosen tavassa painottaa asioita tai oliko pelitapa sitten vain susi? Ja eikö Sihvosenkin agenda ollut ajaa suomalaista peli-identiteettiä ja pelitapaa ja nimenomaan S&W:n jatkumolla? Miksi siitä piti lähteä poikkeamaan niin paljon, että runkopelaajatkin olivat ihan pihalla?
Ihan hyvä kysymys tosiaan. Itse rupesin miettimään sitä, että Torinon aikaan ja sen jälkeenkin puhuttiin kuinka Westerlund antoi pelaajille paljon vastuuta pelillisissä asioissa ja se oli sitten kauhean kivaa ja mullistavaa. Oli lähetetty videopelikirjat äijille ja näin ollen kerrottu miten Suomi vuonna 2006 pelaa, mutta ilmeisesti ketjut saivat keskenään paljon päätäntävaltaa pelillisissä asioissa.
Siinä mielessä olisi hyvinkin mahdollista, että juuri Jalosen johtamistapa saattoikin olla se suurempi syy. Jalonen itsekin sanoi heti turnauksen jälkeen, että NHL-pelaajat ovat erilaisia johtaa ja ihmettelin kommenttia sikäli, että tuntui kuin asia olisi tullut Jaloselle ihan yllätyksenä, vaikka kuitenkin jo harjoitteluvuosi oli takana.
Käsitys Jalosesta on mielestäni ollut se, että kyseessä on modernin kiekon mallioppilas ja luonnollinen valinta suomalaisten "pioneerien" Westerlundin ja Summasen jälkeen. Mies joka vastoin valtavirtaa yritti pelata modernia peliä jo 2000-luvun alussa kun vallalla oli "totaalijääkiekon" tai prosenttilätkän aika.
Jotain tuo maajoukkueen ailahtelu indikoi, mutta en osaa keksiä mitä se on. Sihvosen esiin tuomat sooloilut (Joni Pitkänen) ja mediassa käyty juupas-eipäs-leikki ovat tosiaan ihan uutta. Samalla Suomen tähtipelaajat olivat aivan lapasia oikestaan koko turnauksen ja onnistujia olivatkin nämä yleensä hiljaisemmat jampat kuten Hagman tai Niko Kapanen.
Pahintahan tässä on, että Jalonen onnistui samalla tavalla kuin eräs Doug Shedden...
benicio kirjoitti:
Siltä teatteriohjaajalta olisi ollut mielenkiintoista saada mielipide esim nyrkkeilystä tai painista väkivaltamuotona.
Sama tuli mieleen. Yleensäkin samaan aikaan naurattaa ja suututtaa kun se on aina juuri jääkiekko joka nostetaan esille kun väkivallasta keskustellaan. Sitten asiaan kuuluu oleellisesti se, että mukana on läjä ihmisiä jotka eivät joko tajua lajista mitään tai ovat niin asenteellisia, että kaikki mitä sanotaan menee samantien toisesta korvasta ulos.
Jotenkin voin ymmärtää, että ihmiset ovat huolissaan siitä minkä kuvan tappelut antavat nuorille, mutta eihän tämä ole lätkän vika. Se on mitä suurimmassa määrin median sekä vanhempien vastuulla selittää mitä jääkiekko oikeasti on. Nyt media repii otsikot ns. ulkojääkiekkoilullisista ilmiöistä, kuten jostain kauheasta "gooni-ongelmasta" tai jostain yksittäisestä loukkaantumisesta.
Kyllä minä oikeasti ihmettelen sitten sitä miksen vaikkapa minä ole ikinä lyönyt ketään, vaikka lätkää olen intohimolla seurannut ihan pikkunassikasta asti. Ja tiesin, että NHL:ssä on poliiseja jotka vetävät turpaan jos joukkuekaveria satutetaan. Ei silti käynyt mielessäkään vedellä vaikkapa koulukavereita lanttuun pihahöntsyissä.
Nyrkkeily, vapaaottelu, paini ja vaikkapa jalkapallo saadaan myös väkivaltaiseksi kun samalla tavalla ajatellaan. Juuri viikonloppuna katselin Aaron Ramseyn 90-asteen kulmassa olevaa sääriluuta ja joku voisi sanoa, että se on väkivaltaa kun noin taklataan.
Koko ajatus siitä, että jääkiekko yleensäkin pitää vetää (lähes) aina tähän väkivaltakeskusteluun mukaan on jokseenkin etova. Olen vankasti sitä mieltä, että jääkiekko opettaa harrastajalleen juuri päinvastoin sitä mitä voi tapahtua kun voimaa käytetään. Se opettaa myös pitämään huolta kaverista vaikkakin sitten vain kaukalossa ja "symbolisesti".
Kun Sihvonen ja teatterikaveri puhuivat tästä fantasiamaailmasta johon heittäydytään niin olen vähän samaa mieltä. Kyllähän jokainen oikeastaan mitä tahansa lajia harrastanut tietää, että on olemassa eri rooli siellä kentällä. Lätkässä kun isketään kypärät päähän niin moni kaveri muuttuu täysin ja siinä mielessä se ei eroa teatterista mitenkään. Sitten sanottiin, että "mutta kun se lyönti on konkreettinen", eikös se ole yhtä konkreettista sanoa toiselle "vitun huora" teatterissa?