Rongälle voisi ehdottaa sitä, että mikäli taas se lehden levikki kaipaisi terävöittämistä (ja miksi ei kaipaisi), niin Sihvonen voisi kirjoittaa useampiosaisen artikkelisarjan teemalla "Synkkä yksinpuhelu", Olavi Paavolaisen malliin.
Missä Sihvonen myöntäisi suurinta inhimillisesti ja ideologisesti mahdollista epäautenttisuutta soveltaen, että on ollut väärässä joidenkin asioiden suhteen, jopa mahdollisesti erehtynyt koko kiekkokeskustelun sisällöstä ja merkityksestä, ja kytkee nämä harharetkensä vähintäänkin henkilökysymyksiin.
Mutta myös näennäiseen itseruoskintaan, jonka leimallinen piirre olisi berlusconilaisen populismin sijasta kaiken kattava intertekstuaalinen historiattomuus, Gulliverin retkistähän on pohjimmiltaan kysymys. Sihvonen voisi esimerkiksi olla myöntävinään, että hän vailla ehtoja antautui Summas- ja Tammiskulttien palvelukseen, erehtyi lukemaan herkässä iässä muutaman vaarallisen, alunperin rapakon takana julkaistun pelikirjan Jari Sarasvuon tapaan, ja jäi sittemmin ajan hengen vaatimusten vangiksi kuin Natascha Kampusch Wolfgang Priklopilin kellariin.
Myönnetyt virhearviot on muistettava selvästi laittaa jonkun muun fiktiivisen asian, ilmiön tai tahon vastuulle, hieman Hamelnin pillipiiparia ja luomis- ja syntiinlankeemusmyyttejä sivuten, vetämättä kuitenkaan kokonaan lokaan Friedrich Nietzscheltä selvästi peräisin olevaa supererikoisasiantuntijaoppia. Myös yksinpuhelun jälkeen on varmasti olemassa etujoukko, kysymys on vain siitä, että miten sinne pääsee parhaiten narikan kautta ja moneenko asti se on auki!
Onnistuminen edellyttää henkilötasolle vietynä oikein raflaavaa isänmurhaa, kunhan tämä ei vain sivulauseessakaan liity Jukka Rönkään tai Urheilulehteen. Kuten jo aiemmin on tullut kirjoitettua, Grimmin satuja voinee vapaasti lainata ja Hämeenlinnan Pallokerhokin voi tulla inspiraationa mieleen.
Itsekritiikin karaisema uusi valon (~ itsensä, kaltaisensa) tunnistanut homo lätkäjätkäensis sihvonencus voisi vahvistaa ajavansa vain ja ainoastaan suoraan maalille, enää etsimättä rikkaruohojen joukosta vallan välinettä tai muutakaan viisasten kiveä kuin jokin pahainen alkemisti tahi mikään esi-, väli- tai jälkimoderni seppä Ilmarinen ja Juudas Iskariot samassa persoonassa.
