Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[opelix]

Näinhän se on suuressa kuvassa kuten Johannes asian kuvaili. Tästä johtajuusongelmasta huolimatta oli esim.Niklas Hagmanilla miljoonan taalan paikka lyödä kiekko melkein tyhjiin 3.erässä. Tätä maalintekotaidottomuutta ei edes "suuri" johtaja pysty korjaamaan. Eli P.Sihvoselle sen verran terveisiä, että meillä oli MM-kisoissa sekä johtajuus- että maalinteko-ongelma, Vancouverissa todennäköisesti vain maalintekosellainen. Koivut nyt etunenässä johtajuusongelman poistavat ja esimerkillään pitävät porukan ruodussa jos penkin takana lipsuu. Maalinteko-ongelma meiltä ei poistu vielä vuosiin kuten laukaisutehokkuustilastot monista kisoista osoittavat. Ne eivät pelikirjoilla ja niiden toteutuksilla hoidu.Piste.

No Rajalaa ja Grönlundia odotellessa..oliko niitä muita edes tulollaan kansainväliselle tasolle.

 

[Wäinö#16]

Surullista, ettei Sihvonen osaa päästää irti lempilapsestaan Sheddenistä, vaan yhä jaksaa jauhaa samaa sontaa... Viimeisin uutispommi oli tämä:

Jukka Jalonen on aivan eri kaliiberin koutsi kuin Doug Shedden. Johtavana analyytikkona näen yli ja ohi yksittäisten pelien ja turnausten.

Todella silkkihansikkain on Jukka Jalonen päässyt tästä kaudesta. Vaikka paljon jäi parantamisen varaa niin Sihvonen vain toitotti briljantista pelikirjasta. Analyysin uusin helmi on "näin voi käydä pelissä", joka kaivetaan silloin kun Jukka Jalonen häviää. Sillä ei ole sitten mitään merkitystä tuleeko tappio Unkarille, Valko-Venäjälle vai USA:lle ratkaisevassa puolivälieräottelussa. Viime vuonna analyysin ydin oli, että Jukka Jalonen voitti, Doug Shedden hävisi.

Petteri Sihvonen in hirttänyt itsensä Jukka Jalosen sinänsä ajoittaan toki loistavaan 5 vs. 5 -peliin, jolla Suomi pystyy ajoittain hallitsemaan jopa suvereenisti ottelua kuin ottelua. Tässä ei toki sinänsä olekaan mitään vikaa, mutta yleensä kuitenkin käy niin, että ote menetetään pariin erikoistilannetakaiskuun ja sen jälkeen ottelun hallinta on pelkkä muisto vain, uudesta vaihteesta ei ole tietoakaan, eikä pelin sisällä pystytä reagoimaan. Tässä Jukka Jalonen on vielä kaukana maailman kärjestä. Ja jos valmentaja tiedustelee pelaajilta pitäisköhän tässä ottaa vielä toi veskakin pois, mitä mieltä ootte... voidaan puhua jo pahasta johtajuusongelmasta. Mutta ilmeisesti nämä asiat eivät kuulukaan Jalosen pelikirjaan, briljantti se on joka tapauksessa!

 

[tant gredulin]

Mutta ilmeisesti nämä asiat eivät kuulukaan Jalosen pelikirjaan, briljantti se on joka tapauksessa!

Sihvosen maailmassa on näköjään aina pelikirjat vastakkain, eikä ihmisillä ole roolia ollenkaan. Ja koska ihmiset eivät kuulu pelikirjaan, on myös 'johtajuus' tuntematon käsite. Siksi myös 'pelissä voi käydä näin'.

Ihmiset eivät kaiken kaikkiaan ole tämän analyytikon forte.

 

[Mänizeri]

Sihvosen maailmassa on näköjään aina pelikirjat vastakkain, eikä ihmisillä ole roolia ollenkaan. Ja koska ihmiset eivät kuulu pelikirjaan, on myös 'johtajuus' tuntematon käsite. Siksi myös 'pelissä voi käydä näin'.

Ihmiset eivät kaiken kaikkiaan ole tämän analyytikon forte.

Ei ole ei. Mies on toistanut Ruotsin menestyksen johtuvan pelikirjasta ja psykologinen jäätyminen on estetty sillä. Että Suomikin turvaisi johtoasemansa helposti, kun opittaisiin pitämään kiekkoa riittävästi johtoasemassa. Helpolta kuulostaa eikö?

Samaan aikaan Ruotsissa on kehitetty henkinen valmennus todella pitkälle, tästä olen kirjoittanu Nuori Suomi ketjuunkin.

Tiedä sitten, mikä on totuus, mutta eipä nuo naapurin pojat pahasti jäätyile ratkaisuhetkillä, eilinen oli siitä hyvä osoitus (vaikka Tsekki saikin tehtyä maalin 3-5 vastaan ja kiekon kahdesti rautoihin)...

 

[flintstone]

Tiedä sitten, mikä on totuus, mutta eipä nuo naapurin pojat pahasti jäätyile ratkaisuhetkillä, eilinen oli siitä hyvä osoitus (vaikka Tsekki saikin tehtyä maalin 3-5 vastaan ja kiekon kahdesti rautoihin)...

Itseasiassa eilinen ei ollut hyvä osoitus siitä ruotsalaisten tunnetusta kylmähermoisuudesta. Ruotsi johti 2-0 ja sai kahden miehen (ansaitsemattoman) ylivoiman ja kun peli olisi pitänyt niitata lopullisesti kävikin niin että Tsekki iski kahden miehen alivoimalla pelin 2-1, kesti tuon alivoiman loppuun ja heti alivoiman päätyttyä Ruotsi otti typerän hyökkäyspään jäähyn ja Tsekin juuri momentumin itselleen napannut joukkue pääsi jauhamaan ylivoimaa. Kiekko saatiin silloin kertaalleen jopa ylähirteen siten että se kimposi lähes suoraa alaspäin, ensimmäisenä irtokiekkoon vielä ryntäsi Tsekkipelaaja mutta viime hetkellä Ruotsin pakki sai koukattua Tsekin mailan irti jäästä eikä tuota kiekkoa saatu siivotuksi maaliin. Muistaakseni myös Marek Zidlickyllä oli tyhjä maali edessään tasoitukseen mutta Kenny Jönsson pystyi heittäytymällä torjumaan tuon paikan, Gustavsson oli jo ulkona tilanteesta. Ruotsi otti tuon kavennuksen jälkeen kaksi jäähyä ennen kuin ratkaisi pelin 3-1, Tsekin pakkien (Zidlicky ja Blatak) jäätyminen niin että kaikki kiekot tuli läpi viivasta pelasti mielestäni Ruotsin aikalailla sekaisin oleva puolustuksen.

Kaiken kaikkiaan eilinen ei mielestäni ollut ainakaan hyvä osoitus Ruotsin kylmän viileästä pelistä.

 

[Mänizeri]

Kaiken kaikkiaan eilinen ei mielestäni ollut ainakaan hyvä osoitus Ruotsin kylmän viileästä pelistä.

Menee nyt hieman OT:ksi.

Eilisessä pelissä pilli oli muutenkin herkässä, joten mene ja tiedä. Mutta siihen asti, kunnes Tsekki sai sen alivoimamaalin peli meni täysin Ruotsin käsikirjoituksen mukaan. Olisin pitänyt sitä aikamoisena ihmeenä, jos Tsekki ei tuolla kalustolla olisi saanut pientä paniikkia viimeisillä hetkillä. Niin hyvä ei tämä Ruotsin porukka sentään ole, etteikö sitä horjuttamaan pysty. Mutta rosteriin nähden jälleen kerran sijoitus on hyvä, vähintään neljäs. Syy voi olla pelitapa, mutta tuntuu, että korvien väli on kunnossa Ruotsilla aina.

Toisaalta Ruotsi teki vielä sen kolmannen maalin, eikä se ollut edes tyhjiin. Tämä jos mikä on heille varsin tuttua MM-kisoissa, viimeisen vitosen aikana vastustajan verkko heilahtaa yllättävän usein.

 

[dana77]

Kyllähän tuo loppu oli kylmähermoista ja kypsää pelaamista swedu-mamman pojilta. Vaikka Tsekki kavensi ja loi hyvin painetta ja tilanteita, niin silti Ruotsalaiset pystyivät pelaamaan omaa peliää eli olemaan lyömättä roiskaisuja/pitkiä, ylittämään keskialuetta ja luomaan hyökkäyksiä. Se että maali tuli oli pieni juttu, mutta ilman noita juttuja mainittuja asioita paine olisi ollut vielä paljon pahempi.

 

[flintstone]

Mutta rosteriin nähden jälleen kerran sijoitus on hyvä, vähintään neljäs. Syy voi olla pelitapa, mutta tuntuu, että korvien väli on kunnossa Ruotsilla aina.

Totta, Ruotsi on mielestäni ihailtavan kiekkovarma paineen allakin, se ei suostu roiskimaan eikä se yleensä ota tyhmiä jäähyjä. Ruotsi myös osaa kontrolloida pelin tempoa silloin kun se johtaa, se ei ole pelinopeudeltaan yhtä kova kuin Suomi mutta toisaalta pikkaisen hiljaisemmalla tempolla Ruotsi säilyttää kontrollin itsellään. Ruotsin kiekollisesti taitava ja varma joukkue jauhaa tuolla pelitavalla myös tappavan varmasti paikkoja, eikä ruotsalaisilla tunnu kädet kovinkaan usein jäätyvän kun se paikka tulee.

Vaikka en osaa olla jääkiekossa Ruotsin puolella niin kyllä mä tuota kiekkokontrollia ja kylmäpäisyyttä ihailen. Ruotsi on myös erittäin sitkeä eikä se luovuta missään vaiheessa. Siksipä se tekeekin niitä uskomattomilta tuntuvia nousujaan.

 

[Mänizeri]

Vaikka en osaa olla jääkiekossa Ruotsin puolella niin kyllä mä tuota kiekkokontrollia ja kylmäpäisyyttä ihailen. Ruotsi on myös erittäin sitkeä eikä se luovuta missään vaiheessa.

Sihvonen voisi olla pelitapahöpinöineen oikeassa, jos jääkiekko olisi ainoa laji, jossa Ruotsi pärjää. Jotenkin on vaikea uskoa, että muissakin pallopeleissä kyse on pelkästä pelitavan toteutuksesta.

Todennäköisesti kyse on pidemmästä pallopelikulttuurista, johon ruotsalainen juniori laitetaan kasvamaan. Menestystä on usessa lajissa niin pitkältä aikaväliltä, että eiköhän ne syyt ole ennemmin siellä.

Mikä käsittämättömintä, tarvittiin ruotsalainen vedonlyöntibisnestä pyörittänyt ravi-intoilija kertomaan suomalaisille, että "pelaajamateriaalinne puolesta voitte taistella kullasta joka vuosi". Sitten tuli Lillehammer 1994, menestystä Milanossa -94, kultaa -95 ja sen jälkeen Suomi on lähtenyt omien puheidensa mukaan joka vuosi tappelemaan voitosta. Tämäkin 90-luvun puolivälin menestys on saatu jälkeenpäin enemmän ja vähemmän pelikirjan ansioksi.

Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko menestystä joka tapauksessa tullut, mutta selkeä muutos asenteisiin tuli heti kun Ruotsista haettiin hieman oppia...

 

[siffa]

Sihvonen voisi olla pelitapahöpinöineen oikeassa, jos jääkiekko olisi ainoa laji, jossa Ruotsi pärjää. Jotenkin on vaikea uskoa, että muissakin pallopeleissä kyse on pelkästä pelitavan toteutuksesta.

Saatiin Erkka Westerlundin, Raimo Summasen, Jukka Jalosen, Risto Dufvan, Petri Matikaisen, Juhani Tammisen ja Pekka Virran lisäksi Pasi Nurminen tähän pelitapahöpisijöiden listaan lisää.

Pasi Nurminen MM-Sveitsin kisastudiossa:"Joukkueiden valmentajat pelaavat pelitapashakkiaan". "Valmentajat tutkivat koko ajan toistensa pelitapoja ja muuttavat oman joukkueensa pelitapaa kisojen edetessä". Ei ole mennyt hukkaan Nurmiselta seurata läheltä Hannu Aravirran pelitapahöpinöitä. Vielä, kun kakkosvalmentajana on toiminut Pasi Räsänen, joka tunnetaan jääkiekkopiireissä viimeisen päälle Erkka Westerlundin oppipoikana pelikirja-asioissa.

Kukaan em. mainituista ei ole kuitenkaan väittänyt, että jääkiekossa olisi kyse pelkästään pelitapojen toteuttamisesta. Jokainen tietää, että pelaajien osuus on erittäin suuri joukkueiden menestymisessä. Tamin mukaan pelaajien osuus on 80%. Kenttäpelaajien merkitys on 60% ja maalivahdin 20%.

 

[Mänizeri]

Saatiin...

En tiedä mitä hait koko viestilläsi, mutta tässä on keskusteltu siitä, mikä on Sihvosen mainostaman pelikirjan ja henkisen puolen yhteys. Homma lähti tästä liikkeelle

Sihvosen maailmassa on näköjään aina pelikirjat vastakkain, eikä ihmisillä ole roolia ollenkaan. Ja koska ihmiset eivät kuulu pelikirjaan, on myös 'johtajuus' tuntematon käsite. Siksi myös 'pelissä voi käydä näin'.

Ihmiset eivät kaiken kaikkiaan ole tämän analyytikon forte.

Ja todisteeksi tästä ylläkirjoitetusta käy hyvin seuraava pätkä (lähde: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article159856-1.html), jossa hän analysoi tulevaa USA-ottelua:

"Vielä en ole koskaan nähnyt Suomen suojelevan johtoaan Ruotsin tapaan kiekottelemalla ja kiekkoa kontrolloimalla, mutta ehkä se tapahtuu jo tänään. Se olisi iso askel Suomi-kiekkoilulle. Tässä on se syy, miksi Leijonat on vuosien saatossa kokenut niitä karvaita tappioita, joissa vastustaja on tullut takaa ohi. Kyse on siis ensisijaisesti taktiikasta ja vasta toissijaisesti psykologista."


Miksi hän on tässä omassa pätkässään mielestäni hakoteillä, löytyy alla olevasta, jonka olen tuonut esiin tuolla Nuori Suomi-ketjussa:



Jääkiekkolehti (numero 10 vuonna 2006) teki jutun Henkinen valmennus (alkaa sivulta 6), joka alkaa seuraavasti:

"Kun ruotsalainen palloilujoukkue ajautuu kriisiin, lehdistä saadaan lukea psykologiavusta. Henkinen valmennus on maassa vahvassa nousussa. Monella Elitserien joukkueella on henkinen valmentaja".

Jutussa käsitellään Jörgen Jönssonin henkistä takalukkoa ja miten hän haki apua Färjestadin henkiseltä valmentajalta. Lisäksi esille tuodaan Jarmo Myllyksen ja Mathias Johanssonin saaneen henkilökohtaista apua.

Poimintoja jutusta:

"Henkisen valmennuksen ammattilaisten käyttäminen on ollut Ruotsissa aika tavallista ja selvästi kasvussa viime vuosina. Kilpailu kiristyy jatkuvasti ja seurat ovat huomanneet psyykkisen valmennuksen olleen lapsenkengissä, toteea ruotsalainen urheilupsykologi Johan Plate"

Färjestadin urheilutoimenjohtaja Håkan Loob:

"Henkinen valmennus on tullut viime vuonna vahvasti kuvioihin. Uskon, että se voi olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa tulevaisuudessa. Se on jatkossa ihan arkipäivää, eräs työkalu, joka auttaa pelaajia kehittymään, hän ennakoi."

Plate:

"Moni pitää tätä vielä hokkuspokkus-juttuna ja kyseenalaistaa henkisen valmennuksen tehokkuuden. Onko fyysinen valmennus tehokasta? Emmehän me koskaan tiedä, mitä olisi tapahtunut jos pelaaja olisi harjoitellut toisin."

"Henkisen valmennuksen ero fyysiseen valmennukseen kuitenkin löytyy. Lenkille pelaajan voi viedä ja kunto varmaankin paranee. Henkiseen valmennukseen pelaajaa ei voi pakottaa"

Lennart Carlsson, Färjestadin henkinen valmentaja kaudella 06-07:

"Joukkeessa on parikymmentä pelaajaa. Kuinka todennäköistä on että kaikki ymmärtävät valmentajan viestin samalla tavalla? Ei kovinkaan. Jos joukkeessa on vaikkapa neljä pelaajaa, jotka eivät anna kaikkeaan, ei kannata patistaa koko joukketta pelaamaan paremmin. Kopissa on 16 pelaajaa jotka tekevät jo parhaansa. On parempi keskustella niiden neljän kanssa erikseen"

Sihvosen ongelma on, että hän perustelee kaikki asiat pelikirjan kautta, joka on jo käsitteenä niin epämääräinen, että sen varjolla pystyy sitten puhumaan ihan mitä tahansa. Pelikirjalla hän sitten käy läpi yleensä joukkueen pelitapaa. Mutta ilmeisesti nämä ovat kaksi samaa asiaa?

Itse käytän mielummin termiä pelitapa, kun puhutaan kaukalossa tapahtuvista asioista.

Olit irroittanut lauseeni asiayhteydestä, mikä on mielestäni todella typerää. Olen useaan otteeseen sanonut mielipiteeni Sihvosen ansioista pelitapakeskustelun viemisestä uudelle tasolle. Tässä on tapahtunut valtavaa muutosta ja todennäköisesti ilman häntä ihmisten kyky hahmottaa pelitapoja olisi heikompi. Sen sijaan joka asian pelkistäminen pelikirjan alle saa miettimään, että onko hänellä itsellään kykyä analysoida mitään muuta peliin liittyvää osa-aluetta.

Kaikki analyysit eivät voi aina mennä niin, että "voitto oli pelikirjan voitto" ja tappio "joskus käy näin". Vaikka samaan aikaan miljoona katsojaa todistaa, että pelikirja on ollut joka ottelussa likipitäen sama, vastustajaa on viety kuin litran mittaa, mutta laukausten laatu on ollut anteeksiantamattoman huono. Ei tällaisten asioiden esiin tuominen ole mitään avaruusfysiikkaa, vaan tosiasioiden tunnustamista.

Viime ajat ovat Sihvoselta menneet toimittajana todella pahasti selittelyn puolelle. Mielestäni lausahdus "joskus käy näin" on niin heikko argumentti perustelemaan sitä että isosta kuvasta ei pidä olla huolissaan. Sillä hän pudotti itsensä hetkeksi aivan tavallisen tallaajan tasoiseksi analyytikoksi.

Vaikka kenttäpeli oli ehkä parasta Suomea vuosiin, niin totuus on se että Suomi putosi 7. pelissä. Juuri siinä, jossa päävalmentaja halusi joukkueen pelaavan parhaan ottelunsa tähän mennessä kisoissa. Mutta niin ei käynyt. Tätä ei edes johtava analyytikko ole pystynyt selittämään miksi näin kävi. Ai niin: "joskus käy näin". Ihanko totta?

Sheddenin aikana selityksiä kyllä riitti...

 

[siffa]

En tiedä mitä hait koko viestilläsi, mutta tässä on keskusteltu siitä, mikä on Sihvosen mainostaman pelikirjan ja henkisen puolen yhteys. Homma lähti tästä liikkeelle

Minä poimin sinun tekstistäsi sanonnan "Sihvosen pelitapahöpinöistä". Siihen sitten kirjoitin joukon suomalaisen jääkiekon todellisia vaikuttajia, jotka ovat pelikirjakeskusteluun liittyvistä jääkiekon pelitavoista puhuneet paljon. Viimeksi olivat Pasi Nurmisen toteamukset MM-kisastudiossa MM-kisajoukkueiden valmentajien käymästä pelitapashakista. Pelikirjan ja henkisen puolen yhteyttä on kommentoinut. Siitä olen osaltani kirjoittanut Nuori Suomi-ketjussa.
Pelitapakeskustelu on tullut jäädäkseen, koska valmentajat kehittävät pelikirjojaan jatkuvasti. Jatkoaika on minun mielestäni laadukkain keskustelufoorumi jääkiekon pelikirjoista.

Sen sijaan joka asian pelkistäminen pelikirjan alle saa miettimään, että onko hänellä itsellään kykyä analysoida mitään muuta peliin liittyvää osa-aluetta.

Onhan Suomen juniorijääkiekon laatujuniorituotannon tason laskun kova arvostelu jo vuosia Sihvosen toimesta Urheilulehdessä aivan muuta kuin asioiden pelkistämistä pelikirjan alle. Se liittyy siihen, että pelien lopputuloksissa kenttäpelaajien osuus 60%. Suurin ongelma Suomessa on Sihvosen toimesta nähty alle 12 vuotiaiden jääkiekkoilijoiden mahdollisuuksissa kehittyä Nuori Suomi-järjestelmässä riittävän taidokkaiksi pelaajiksi. Suomessa annetaan liian iso etumatka Kanadaan, Venäjään, Ruotsiin ja USA:han verrattuna juuri noina tärkeinä lapsuusvuosina. Suomalaisen jääkiekon juniorituotannon laadun romahtamiseen etsitään syitä Erkka Westerlundin järjestämässä Vierumäen suuressa seminaarissa tämän kuukauden aikana. Tähän teemaan palataan sitten Nuori Suomi-ketjussa, kun seminaarin annista tulee tietoa.

 

[tant gredulin]

Suurin ongelma Suomessa on Sihvosen toimesta nähty alle 12 vuotiaiden jääkiekkoilijoiden mahdollisuuksissa kehittyä Nuori Suomi-järjestelmässä riittävän taidokkaiksi pelaajiksi.

Tarkoittaako se sitä, että riittävän taidokas pelaaja omaa automaattisesti riittävän itseluottamuksen? Sitä, että taidokas pelaaja on automaattisesti älykäs, osaa varioida ratkaisujaan? Minusta puhutaan yhä edelleen fyysisestä osaamisesta, joka toki on äärettömän tärkeää. Esimerkkinä vaikka suomalaispakki, joka vetää sen lämärin siniviivalta. Tai Kenny Jönsson, joka ei aina tee niin.

Se ratkaiseva ero on minun silmissäni siinä, että Ruotsi (esim edellinen peli USAa vastaan) ei luovuta, joukkueen itseluottamus on lähestulkoon ylimaallinen, olkoon se tilanteessa 2-5 tai jotain muuta. Suomen joukkueelta napsahti minun silmissäni selkäranka 1-1 tilanteessa USA:ta vastaan, 'turhauttavan' maalittoman ensimmäisen erän jälkeen. Ymmärrän, että saman asian voi selittää 'pelikurin puuttumisella' tai 'ei noudatettu sovittua pelitapaa', mutta yhtä hyvin sillä, että itseluottamus loppui kesken.

Jopa Eschen kohdalla voisin rohkeasti sanoa, että hän sai itseluottamuksensa takaisin epäonnistuneiden suomalaisvetojen johdosta ekan erän aikana. Hyvä itseluottamus poiki sitten oikeita onnistumisia jatkoerissä.

Jos oikein paljon oikoo mutkissa, voisi olla syytä kysyä vetääkö jääkiekko Suomessa puoleensa riittävän älykkäitä yksilöitä?

 

[Johannes]

Komppaan Tant Gredulinia, Suomi palasi taas Sveitsissä 6 vuotta taaksepäin mm-tasolla henkisesti. Äkkiä oltiin siinä Suomi-Ruotsi 5-6 mielialassa, kun jenkit tasoittivat tilanteeksi 1-1 ja valmennusjohto ei kyennyt auttamaan joukuetta. Se vajosi myös samaan apatiaan ja tekemättömyyteen kuin pelaajat. Tästä mentaliteetista tai oikeastaan puutteesta johtuivat osittain Summasenkin ongelmat päävalmentajana WC-turnauksessa 2004 ainakin Ruotsia vastaan. Mentiin silloinkin 3-1 johtoon ja äkkiä vastustajan kavennettua maalilla, joukkue muuttuu laumaksi lampaita ja tappio näytti varmalta. Summanen käytti sitten erätauolla niitä kuuluisia poikkeuksellisia keinoja ja sai Suomen sentään siinä pelissä 4-4 tasapeliin.

Kyllä meillä pitää parantaa maalintekoa, nuorisotyötä ym. mutta henkisen puolen valmennukseen aikuisten tasolla ja mielellään jo viimeistään alle parikymppisissä täytyisi panostaa rankasti, koska samat "puupäät" ne siellä kaukalossa jatkavat kuitenkin ja samat sanat valmennukselle. Jalonen käpertyi kasaan ihan silmissä, kun johtoasemat menetettiin.

Vaikka pelikirjat olisivat "maailmanluokkaa", niin ei se auta, jos toteutus ratkaisuhetkillä romahtaa kokonaan.

 

[scholl]

Jos oikein paljon oikoo mutkissa, voisi olla syytä kysyä vetääkö jääkiekko Suomessa puoleensa riittävän älykkäitä yksilöitä?

Ei jääkiekko voi olla niin vaikea peli, että se vaatisi älykästä pelaajaa. Tosin olet oikeassa siinä, että älykkäät yksilöt eivät mene kaukaloon. Älykkyys on osin ainakin liitettävissä geeniperimän takia vanhempien älykkyyteen ja varallisuuteen. Samoin sekin on tiedossa, ettei porvariperheissä päästetä tuollaisen väkivaltaisen harrastuksen pariin, vaan sinne hakeutuu enemmän juhaturkkia, joilla menee kotona heikosti ja rahat on loppu.

Olet täysin oikeassa itseluottamuksesta puhuessasi. Mutta siinäkin voidaan ajatella, että vika on valmennuksessa ja jo juniorivalmentajissa. Joku hullu heiluu siellä pukukopissa vittuillen yötäpäivää ja sitten onnistumisia ei saa juhlia kuten venäläinen pelaaja teki 2-1 maalin jälkeen. Ei mikään ihme, että suomalaista lätkäpelaajaa masentaa.

 

[siffa]

Tarkoittaako se sitä, että riittävän taidokas pelaaja omaa automaattisesti riittävän itseluottamuksen?

Olipa urheilulaji mikä tahansa, mutta jos se on monipuolista taitoa vaativa urheilulaji niinkuin jääkiekko tai jalkapallo, niin itseluottamus pelaajalle syntyy siitä, miten hyvin hän lajinsa hallitsee. Mitä nuorempana aloitat ja mitä enemmän harjoittelet alle 12-vuotiaana yleis- ja lajitaitoja, niin sitä parempi itseluottamus ko. junioripelaajalle syntyy automaattisesti.

Mikä muu kuin yleis- ja lajitaitojen hankinta ja hallinta voisi synnyttää pelaajassa itseluottamuksen omassa lajissaan?

Pelitapa-asioihin sen verran, että maailmanmestari Venäjä pelasi juuri loppuottelussa paljon viivelähtöjä. Varsinkin johtoasemassa Venäjän viiveellä pelaaminen kasvoi määrällisesti. Kisoissa hopealle jäänyt Kanada ei pelannut viivelähdöillä vaan jatkuvasti nopeasti ja puolinopeasti.

Näinköhän Jukka Jalonen palaa Vancouverissa HPK-aikansa pelitapaan eli kolmella rytmillä (nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt) pelaamiseen? Nyt Sveitsissä Suomi pelasi paljon Risto Dufvan SM-liigassa menestyksellistä kahden rytmin jääkiekkoa sekä kolmiokarvausta.

 

[Mänizeri]

Nimimerkille siffa: jos täällä keskustellaan jostain aiheesta, jota et aio kommentoida, niin miksi poimit jonkin yksittäisen lauseen, irroitat sen asiayhteydestä ja sitten kommentoit vain jotain?

Vielä kerran (ja toivottavasti viimeisen kerran): käytin sanaa "pelitapahöpinät" kommentoidessani sen yhteyttä psykologiseen puoleen. En tarkoittanut sillä mitään muuta tässä yhteydessä!

Pelitapa on olennainen osa jääkiekkoa, mutta se että Ruotsilla ei kädet jäädy tiukassa paikassa ei johdu pelkästään pelitavasta. Pelitapa on helppo piirtää paperille, ja se että sitä pelaajat uskaltavat viimeiseen asti toteuttaa tiukassa paikassa, vaatii henkistä lujuutta.

Tämä ei synny Rutosin pelitavan kautta, vaan pelitavan toteutus on seurausta pelaajien henkisestä lujuudesta. Uskosta itseensä. Tätä ei esim. Suomelta löydy riittävästi. Sen osoitti tämäkin turnaus ja kyse on enemmänkin yksilöistä, ei pelitavasta. Menikö oman mielipiteeni pointti nyt perille, ennen kuin taas alat selittämään sitä sun tätä? Kun puhutaan jostain aihepiiristä, olisi mukava tulla lainatuksi asiayhteydessä. Nyt lähdit vain Sihvosen asialle ilman mitään uutta sisältöä.

Näinköhän Jukka Jalonen palaa Vancouverissa HPK-aikansa pelitapaan eli kolmella rytmillä (nopeat, puolinopeat ja viivelähdöt) pelaamiseen? Nyt Sveitsissä Suomi pelasi paljon Risto Dufvan SM-liigassa menestyksellistä kahden rytmin jääkiekkoa sekä kolmiokarvausta.

Miksi tämä sitten on parempi kuin Shedden-Jalonen kaksikon toiminnassa, kun silloin pelikirjan piti tulla päävalmentajalta ja nyt kun se ei tullut, ei sillä ollutkaan suomikiekkoa tuhoava vaikutus?

 

[Johannes]

Miksi tämä sitten on parempi kuin Shedden-Jalonen kaksikon toiminnassa, kun silloin pelikirjan piti tulla päävalmentajalta ja nyt kun se ei tullut, ei sillä ollutkaan suomikiekkoa tuhoava vaikutus?

Koska Jukka Jalonen ei "sihvoslaisen" logiikan mukaan häviä koskaan yhtään ottelua, koska Jukalla on täydellinen pelikirja. Kun hän on kakkosvalmentaja, niin silloin tappiot menevät tietysti päävalmentaja Sheddenin piikkiin. Kun Jalonen on päävalmentaja, niin kakkosvalmentaja Dufvan tuhoisa "kaksi rytmiä ja kolmiokarvaus" tuhoaa menestysmahdollisuudet.

Kokeilkaa seuraavaksi "karvakolmio ja yhden rytmin taktiikkaa." : )

Uskon, että näiden perässähiihtäjien selitykset hävettävät jo Jukka Jalostakin ja hän toivoisi, että saisi asiallista kritiikkiä, eikä säälittävää perseen nuolemista osakseen, kun kisat nyt eivät vaan mennet ihan nappiin. Nyt pitäisi analysoida virheet, tehdä johtopäätökset ja uudet suunnitelmat. Sen jälkeen työtä ja työtä, ennenkaikkea pitäisi miettiä johtoasemien menettämisten syitä ja pelaajien henkistä valmentamista voittajiksi. Olympiakisoissa meillä on sellainen ryhmä pelaajia, jolla ei heti mene vetelät pöksyyn, kun vastustaja tasoittaa, joten siellä valmentajien ei tarvitse toimia henkisinä vaippojen vaihtajina heti, kun tulee pieni notkahdus kesken ottelun. Ei ne pelaajat muuten pelaisi vuodesta toiseen NHL:ssä.

 

[J.Grönvall]

Pelitapa on olennainen osa jääkiekkoa, mutta se että Ruotsilla ei kädet jäädy tiukassa paikassa ei johdu pelkästään pelitavasta. Pelitapa on helppo piirtää paperille, ja se että sitä pelaajat uskaltavat viimeiseen asti toteuttaa tiukassa paikassa, vaatii henkistä lujuutta.

Tämä ei synny Rutosin pelitavan kautta, vaan pelitavan toteutus on seurausta pelaajien henkisestä lujuudesta. Uskosta itseensä. Tätä ei esim. Suomelta löydy riittävästi. Sen osoitti tämäkin turnaus ja kyse on enemmänkin yksilöistä, ei pelitavasta.

Sihvonen ainakin markkinoi tämän nimenomaan niin, että se pelitapa tuottaa sen henkisen lujuuden. Eli kun se on kunnossa, niin pelaajat tavallaan uskaltavat pelata kovalla itseluottamuksella, eivätkä lähde oikomaan tilanteissa jolloin niitä virheitä sitten saattaa tulla. Tällä Sihvonen on perustellut vaikkapa juuri Ruotsin hienoja nousuja ja jäätävää pelaamista johtoasemassa.

Suomen ottelu USA:ta vastaan oli sikäli hyvä esimerkki tästä. Eihän Suomi enää loppukirissään pelannut lähimainkaan sitä lätkää kuin ensimmäiset 30 minuuttia. Sitä tietysti itsekin ihmettelen, että miten tämä Sihvosen teoria sitten tässä tilanteessa toteutuu. Suomella kun piti nimenomaan olla maailmanluokan pelikirja/pelitapa mutta silti nimenomaan henkisellä puolella tapahtui jotain. Osa pelaajista alkoi sooloilla irti pelitavasta ja se sitten kaatoi koko homman.

Ja toinen Sihvosen viljelemä pointti, jota myös itse kannatan, on se, että Ruotsilla on sellainen oma tapa pelata lätkää. Ihan samoin kuin vaikka Kanadalla. Eli joukkue pystyy aina tarvittaessa pelaamaan sitä ruotsalaista peliä, se on jokaisella pelaajalla selkärangassa. Siihen kuuluu mm. vahva kiekkokontrolli ja syöttöpeli. Leijonilla ei sellaista omaa pelitapaa ole vieläkään, eilen yritin oikein kaivaa muistista sitä, mutta en oikein löytänyt. Ehkä se prosenttilätkä jolla Aravirta niitti menestystä on sitten se lähin tapa, mutta sillähän ei nykypäivänä saa edes perunoita.

Miksi tämä sitten on parempi kuin Shedden-Jalonen kaksikon toiminnassa, kun silloin pelikirjan piti tulla päävalmentajalta ja nyt kun se ei tullut, ei sillä ollutkaan suomikiekkoa tuhoava vaikutus?

Sihvonen perusteli tämänkin tuossa taannoin jotenkin niin, että kun se ei vain ole sama asia :)

Nythän siis pelikirja tuli Jaloselta, mutta mukana oli paljon JYPin pelitapaa eli Dufvan pelikirjaa. Käsittääkseni kaksikko on kuitenkin hyvin lähellä toisiaan teoria-asioissa, ja myös Dufva on ottanut Jaloselta asioita. Sheddeniin verrattuna taktisessa osaamisessa on eroja, koska havumetsäkoutsi ei ollut lähelläkään esim. Jalosta.

Se suurin pointti tässä asiassa on siinä, että miten päävalmentaja voi ohjeistaa joukkuetta jos hän ei tunne pelitapaa riittävän hyvin? Eli esimerkiksi silloin jos hyökkäyspeli on liian hidasta, niin sanotaanko että luistelkaa kovemmin vai että syöttäkää nopeammin? Sillä on ihan vissi ero sitten pelaamisen kannalta. Tätäkin Sihvonen sitten jatkaa sillä, että hän sanoo etteivät pelaajat ikinä laiskottele kentällä, vaikka ajoittain se siltä näyttää. Se "laiskottelukin" johtuu pelitavan puutteista tai ohjeistuksen puutteellisuudesta.

Tässä tilanteessa Jalonen on ilmeisesti kuitenkin aika hyvin perillä myös Dufvan pelikirjasta, kun ja jos ne nyt kumpuavat samasta ajatusmallista. Silloin ohjeistaminen voisi onnistuakin. Silti Jalosen penkkikoutsaaminen näytti ajoittain aika pliisulta, ja ihmeen paljon Dufvan kanssa supateltiin. Joten mene ja tiedä.

 

[siffa]

Vielä kerran (ja toivottavasti viimeisen kerran): käytin sanaa "pelitapahöpinät" kommentoidessani sen yhteyttä psykologiseen puoleen. En tarkoittanut sillä mitään muuta tässä yhteydessä!

Pelitapa on olennainen osa jääkiekkoa, mutta se että Ruotsilla ei kädet jäädy tiukassa paikassa ei johdu pelkästään pelitavasta. Pelitapa on helppo piirtää paperille, ja se että sitä pelaajat uskaltavat viimeiseen asti toteuttaa tiukassa paikassa, vaatii henkistä lujuutta.

Kirjoitin jo aiemmin tänne oman käsitykseni siihen asiaan, että mistä syntyy pelaajan itseluottamus pääosin. Se syntyy siitä, että pelaaja hankkii lapsesta lähtien riittävän taidon ja kyvyn pelata. Mitä paremmin pelaaja pystyy lajiaan pelaamaan sitä suurempi on hänen itseluottamuksensa.

Valmentajan harjoittamalla pelitavalla ja sen noudattamisella on sen jälkeen suurin merkitys pelaajan itseluottamukselle.

Minä pidän psykologisen puolen valmentamista enemmän tai vähemmän epäolennaisena juttuna. Tällä tarkoitan sitä, että urheilulajista vähemmän tietävät psykiatrit/psykologit/kasvatustieteilijät alkaisivat omilla opeillaan nostamaan pelaajien itsetuntoja tai joukkueiden henkeä.


Edit: Kyllä sinun mielipiteesi ovat tulleet minulle selväksi jo aikoja sitten mm. Nuori Suomi-ketjun väännöistämme. Siitä sinun ei tarvitse olla huolissasi. Kyse on siitä, että me olemme perusasioissa mielipiteinemme kaukana toisistamme. Siitähän se keskustelu syntyy ja jatkuu.

 

[Ramchester]

Minä pidän psykologisen puolen valmentamista enemmän tai vähemmän epäolennaisena juttuna. Tällä tarkoitan sitä, että urheilulajista vähemmän tietävät psykiatrit/psykologit/kasvatustieteilijät alkaisivat omilla opeillaan nostamaan pelaajien itsetuntoja tai joukkueiden henkeä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta onhan tuo nyt täysin järjenvastaista väittää, että esim. paremmalla kiekollisella taidolla varustettu pelaaja pystyisi paremmin suhtautumaan esim. joukkueen yllättävään tappio-/johtoasemaan kuin huonommalla kiekollisella taidolla varustettu pelaaja. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei kerta kaikkiaan mitään.

 

[LaTe_Show]

Mitä nuorempana aloitat ja mitä enemmän harjoittelet alle 12-vuotiaana yleis- ja lajitaitoja, niin sitä parempi itseluottamus ko. junioripelaajalle syntyy automaattisesti.

Tuossa iässä lapsen itsetunto ja itseluottamus - niin itseensä ihmisenä kuin pelaajana - koostuu ennenkaikkea kaukalon ulkopuolisista asioista.

Minä pidän psykologisen puolen valmentamista enemmän tai vähemmän epäolennaisena juttuna. Tällä tarkoitan sitä, että urheilulajista vähemmän tietävät psykiatrit/psykologit/kasvatustieteilijät alkaisivat omilla opeillaan nostamaan pelaajien itsetuntoja tai joukkueiden henkeä.

Juniorivalmennuksessa tämä psykologinen puoli on äärimmäisen tärkeää, sillä - halusivat nämä juniorivalmentajat tai eivät - heidän on huomioitava se kasvatuksellinen vastuu heidän valmennuksessa.

 

[Mänizeri]

Kirjoitin jo aiemmin tänne oman käsitykseni siihen asiaan, että mistä syntyy pelaajan itseluottamus pääosin. Se syntyy siitä, että pelaaja hankkii lapsesta lähtien riittävän taidon ja kyvyn pelata. Mitä paremmin pelaaja pystyy lajiaan pelaamaan sitä suurempi on hänen itseluottamuksensa.

Itse olen sitä mieltä että se kovien otteluiden itseluottamus tulee aikuisiän suorituksista.

Valmentajan harjoittamalla pelitavalla ja sen noudattamisella on sen jälkeen suurin merkitys pelaajan itseluottamukselle.

No joo, case Summanen-Niinimaa voisi olla ihan mielenkiintoinen tässä suhteessa.

Minä pidän psykologisen puolen valmentamista enemmän tai vähemmän epäolennaisena juttuna. Tällä tarkoitan sitä, että urheilulajista vähemmän tietävät psykiatrit/psykologit/kasvatustieteilijät alkaisivat omilla opeillaan nostamaan pelaajien itsetuntoja tai joukkueiden henkeä.

Tällaisia voi puhua ainoastaan sellainen henkilö, joka on elänyt ongelmattoman elämän. Jos taas on asunut suomalaisessa "ongelmalähiössä", joihin itseni lasken, voin kertoa että paljon on sinulta jäänyt näkemättä ja oppimatta.

Suomalainen koulujärjestelmä on tällä hetkellä viimeinen jotenkin toimiva linnake, joka estää sen ettei näiden lähiöiden kaikista nuorista tule ongelmanuoria ja -aikuisia. Paljon olen nähnyt vaikeuksia ja onnettomia tarinoita. Osa luokkakavereistani kasvaa tällä hetkellä koiranputkea siksi, että heitä ei autettu. He ajautuivat sivuraiteille, koska 90-luvun alun lama iski juuri siihen, mitä nämä kaverit olisivat eniten tarvinneet. Ohjausta, tukea ym. sellaista, joita suomalainen tosimies ei myönnä tarvitsevansa.

Siksi minua suututtaa suuresti tämä ajatus, että lapsen ja nuoren henkinen puoli kestäisi ihan mitä tahansa!

Jos kotona on riittävästi ongelmia, se näkyy varmasti kentällä ja siinä yhtälössä kilpailutuksen ja "v***umaisten" valmentajien kuvio ei toimi. Pitää ottaa huomioon lasten erilaiset lähtökohdat, kaikki eivät asu omakotitaloissa, kaikilla ei ole rikkaita vanhempia ja jokainen yksilö on melko erilainen. Toki jääkiekon harrastaminen alkaa olla pikkuhiljaa harvojen ja valittujen (lue: keskituloisten vanhempien lasten) harrastus, joten tässä mielessä ns. "ongelmanuoria" ei enää pian tarvitsekaan sietää.

Tosin erityisopetuksen määrä kasvaa koko ajan ja tilastot osoittavat, että tätä porukkaa tulee kaikista tuloluokista, joten ei jääkiekkopuoli voi täysin pestä käsiään ja ajatella, etteikö lasten harrastus vaikuuttaisi myös henkisen puolen kasvuun. Ihan kaikkea lapsi ei kestä, varsinkaan jos kotiasiat eivät ole kunnossa. Ja harvoin sitä valmentajille edes kerrotaan.

 

[Major Julli]

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta onhan tuo nyt täysin järjenvastaista väittää, että esim. paremmalla kiekollisella taidolla varustettu pelaaja pystyisi paremmin suhtautumaan esim. joukkueen yllättävään tappio-/johtoasemaan kuin huonommalla kiekollisella taidolla varustettu pelaaja. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei kerta kaikkiaan mitään.

Asiat ovat teknisesti toisistaan riippumattomia, mutta uskon kyllä itse siihen, että taitavimmilla pelaajilla on keskimäärin parempi itseluottamus kuin vähemmän teknisillä, jollain asiat korreloivat hyvinkin voimakkaasti. Taitavammat pelaajat ovat olleet joukkueissaan aina niitä, joihin luotetaan hädän hetkellä ja jotka itsekin tietävät pystyvänsä ratkaisemaan pelejä eivätkä tuijota mitä se vieressä istuva kaveri tekee vaan tarttuvat itse hommaan.

Suomalainen systeemi osaa kasvattaa näitä hyviä ja nöyriä joukkuepelaajia, muissa maissa näköjään osataan kasvattaa myös itseensä luottavia ratkaisijoita. Tuo Suomen saldo eri kiekkokisojen finaaleista niin joukkue- kuin yksilötasolla on niin huikaisevan huono (ja tuntuu huononevan vaan koko ajan), että asiaa pitäisi aivan tosissaan alkaa miettimään.

 

[Ramchester]

Asiat ovat teknisesti toisistaan riippumattomia, mutta uskon kyllä itse siihen, että taitavimmilla pelaajilla on keskimäärin parempi itseluottamus kuin vähemmän teknisillä, jollain asiat korreloivat hyvinkin voimakkaasti.

Minä en usko ollenkaan, että tästä nyt on ollenkaan kyse. Kyllä esim. maajoukkuetason pelaajat uskovat varmasti omiin kykyihinsä. Kyse onkin juuri siitä, miten suhtaudutaan yllättäviin ja itsestä riippumattomiin tilanteisiin. Miten pelaajat suhtautuvat esim. vastustajan "vääryydellä" hankittuun maaliin tai oman maalivahdin imurointeihin.

Joukkueurheilun pahin vihollinen on hermokontrollin menettämien tällaisissa tilanteissa ja siitä saimme hienoja näytteitä puolivälierässä. Ensin tehdään virhe ja sitten muutama pelaaja yrittää korjata syntynyttä virhettä nopeasti vielä suuremmilla virheillä. Sama kaavahan toimii myös ihan normaalielämässä. Ensin tehdään moka, sitten sitä yritetään paikata mahdollisimman nopeasti, ettei kukaan vaan huomaa tapahtunutta virhettä. Ja kun paikkaus on tehty nopeasti tunteen palolla ilman järjen hiventäkään, niin jälki on yleensä myös sen näköistä eli vituiks meni. Sen jälkeen ei yleensä ole paluuta edes siihen ensimmäisen virheen jälkeiseen tilanteeseen vaan katastrofi on valmis, mopo keulii ja poliisi on ovella. Kaukalossa se onneksi tarkoittaa vaan tappiota, mutta kyllähän sekin jälkeenpäin vituttaa varsinkin, kun ymmärtää sen, että pienellä harkinnalla ja hermokontrollilla homma olisi pysynyt omissa käsissä.

Hermojen hallintaan niitä kallonkutistajia tarvitaan. Ei nyrkkeilijäkään voi tällin jälkeen lähteä yltiöpäiseen tunteen laukaisemaan hyökkäykseen "nyt jumalauta mää tapan sut"-asenteella. Tai voi mutta sen jälkeen sitä löytää itsensä kanveesista melko nopeasti.