Minä en taas usko, että Suomen lätkässä keksitään mitään uutta ja mullistavaa taktisella puolella, edes nykypäivänä. Olemme vaan oppineet ottamaan vaikutteita muiden maiden jääkiekon parhaista puolista. 90-luvun trap-vastaisku pelitapaa käytti Toronto NHL:ssä jo v. 1958, kertoo Carl Brewer elämäkerrassaan ja hän pelasi itse siinä Punch Imlachin valmentamassa joukkueessa. Kalpan hitaat lähdöt ja pitkät syöttöketjut ovat varmaan osittain kopiota ruotsalaisen kiekon parhaista puolista, jossa syötellään myös taaksepäin, kun hyökkäys ei lähde käyntiin. Peli ilman hitaita lähtöjä eli nopeasti ylöspäin, viisikko tiivinä. Siinä on vaikutuksia Kanadan maajoukkueen 2000-luvun pelitavasta, jolla on voitettu lukuisia mm-kultamitaleita, World Cup ja olympiakultaa v.2002. Siinä pelitavassa ongelmaksi voi muodostua viisikon etäisyyksien hajoaminen liian pitkiksi pelaajien välillä ja lukuisat kiekonmenetykset. Kanadan pelitapa vaatii ehkä paremmat pelaajat kuin mitä sm-liigasta löytyy. Kanadasta kyllä aina löytyy maajoukkueen verran riittävän hyviä pelaajia vähän vaikeammin toteutettavaan pelitapaan. Menestystä tulee sm-liigassa kaudella 08-09 hitailla lähdöillä, jossa lyhyillä syötöillä ohitetaan vastustajan trap, hyökäten kolmelta kaistalta sinisen yli. Bluesin ongelma oli se, ettei pelaajamateriaali Eavesin ketjun jälkeen kyennyt riittävästi ratkaisuihin ja tietysti mv-pelin olisi pitänyt onnistua ihan vähän paremmin kuin nyt nähtiin. Bluesin pitäisi ehkä rytmittää peliään vähän tylsempään suuntaan, kun se pääsee isoissa peleissä johtoasemaan. Tämä on tietysti itsestäänselvyys, kun Kärpät tuli niin monta kertaa tappioasemasta ohi välieräsarjassa.
En näe Sihvosen tavoin, että Suomessa oltaisiin pelin evoluution kärjessä, ei edes Pekka Virta. Kyllä sm-liigassa suurin osa joukkueista pelaa nykyaikaista lätkää, mutta ei mitään innovatiivista. Se on hienoa, ettei enää ole 90-luvun tavoin vain yhtä pelitapafilosofiaa, jonka uskotaan voittavan kultamitaleita. Vielä, kun löytyisi se joukkue, joka yhdistää kiekkokontrolliin hyökkäyspäässä voimakkaan taklauspelin, niin oltaisiin lähellä sitä pelitapaa, joka saattaisi olla menestyvää ja viihteellistä. Nyt Bluesin pelitapa viehättää, koska siinä on selkeää kiimaa voittamiseen, joka välittyy jopa TV-katsojalle. Loppujen lopuksi silloin ei tappio ja putoamiset finaaleistakaan varmaan ole kannattajille yhtä karvaita kokemuksia kuin silloin, kun pelitapa on passiivisempi. Tulee tunne, että kaikki laitettiin kuitenkin likoon.