En tiedä tuossa ohjelmassa oli vastuussa Saskan mielipiteiden tuoksi esitettyjen yleisömääriä kuvaavien diagrammien tekemisestä, mutta aika halpaa ja heikkoa propagandaa olivat. Diagrammien mittasuhteet olivat esitetty niin että näyttäisi että yleisömäärät ovat huippuvuodesta 1997 romahtaneet lähes puoleen, vaikka tosiasiassa ottelukohtainen keskiarvo oli tippunut nelisensataa katsojaa ja tuon jälkeen on liigaan tullut pari pienemmän katsomon joukkuetta lisää, pelejen määrää lisätty ja halleja remontoitu yleisömääriltään pienemmiksi jotta VIP-tiloja saataisiin lisää, joten tilastollisesti voisi sanoa että yleisömäärät ovat pysyneet käytännössä samoina.
Muutenkin pidän jossain määrin lapsellisena sitä että tietynikäiset aikuiset miehet valittavat mallia Saska että jääkiekko ei enää sytytä. Ei vika välttämättä ole itse pelissä, että noista miehistä on tullut vanhoja. Selvähän se on että kun ikää, perhettä ja vastuuta tulee, niin ei elämän ykkösprioriteetti välttämättä enää ole seisomokatsomossa naama punaisena huutaminen. Vastaavasti sinne yleisöön tulee kyllä nuoremmista sukupolvista uusia tuomarille nuijaa huutavia vittu-markoja eli jääkiekkoon intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä
Oman tulkintani mukaan kyse on varsin yksinkertaisesta asiasta: aallon harjasta.
Jääkiekko eli 90-luvulla aallon harjaa, koska suomalainen pallopelijoukkue ei aiemmin ollut taistellut voitosta joka kerta ottaessaan osaa kisoihin. Hypeä pystyttiin pitämään yllä jonkin aikaa maailmanmestaruuden jälkeen. Tuli mestarien liigaa, suomalaiset lähtivät joukolla rapakon taakse ym. Mutta jatkumo olisi vaatinut olympiakultaa vuonna 1998.
Niin kuin aina, ilmiöt laimentuvat, ponnahtavat sitten pintaan taas uudestaan sopivin väliajoin jne. Tämä on taas nähty Turussa ja varsinkin Kuopiossa ja Jyväskylässä. Varsinkin keskisuomen joukkueet elävät uutta aallonharjaa sitten 90-luvun alun. Välissä on taas oltu enemmän ja vähemmän pohjilla.
Tätä "teoriaa" vasten seuraan mielenkiinnolla, miten Kärpät tulee selviämään jatkossa. Todella makeiden vuosien jatkoksi ei tullut enää runkosarjan voittoa, mutta mestaruus on edelleen omissa käsissä.
Suomihan on tunnetusti menestyshullua kansaa. Tarjontaa ihmisten vapaa-ajan täytteeksi on niin paljon nykyään, että jääkiekko ei jaksa innostaa enää joka ilta. Hyvä esimerkki tästä on Saku Koivun paluu TPS:n paitaan. Ensi-ilta veti paikalle täyden salin, loppu oli sitten varsin valjua.
Jääkiekon suurkuluttajalle, joihin itseni lasken on varsin edullista ostaa Canalin paketti ja tähän olen itsekin "syyllistynyt". Mutta eipä nuo runkosarjapelit saa minua liikkeelle työpäivien jälkeen (enkä niihin oikein ehtisikään ilman järjestelyjä), mielummin poljen vaikka kuntopyörää ja katselen peliä töllöstä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sori JP Vuorinen :).
P.S. Kotoa sellainen esimerkki tästä, miten herätetään mielenkiinto. Muutama viikko sitten Sean Avery teki paluun Rangers-paitaan ja Canalilta sattui tulemaan Rangers-Flyers -matsi. Averylla on meillä kotona sellainen muijan keksimä lempinimi, kuin "se adhd-hullu". Yleensä saan virittää talon kakkostelevision päälle, kun sunnuntai-iltaisin tulee peli rapakon takaa. Pelkkä maininta siitä että Avery pelaa, sai paremman puoliskonkin TV:n ääreen ja muut "naistenohjelmat" otettiin nauhalle. Mitä opimme tästä? Sain seurata rauhassa, miten Tortorella on muuttanut Rangersin pelitapaa ja toinen osapuoli odotti Averyn raivokohtauksia :P. Ja miehiä väitetään pinnallisiksi.