Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 626 592
  • 18 867

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsissahan tehtiin uudistuksia aikapäiviä sitten, lopputuloksena asioista sovitaan paljon helpommin ja taloudella menee paremmin. Suomessa hekumoidaan vastakkainasetteluilla ja lakoilla, sopimisen sijaan päätavoite tuntuu olevan vastapuolen mahdollisimman tehokas moukarointi ja tappelun voittajaksi julistautuminen. Firmat menköön nurin ja työpaikat siirtyköön ulkomaille, mutta periksi ei anneta!

Osa ay-johtajista elää jossain menneessä ajassa. Mutta eipä voi sanoa, että Orvotkaan aina järkevästi toimivat.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Tietenkin kotimainen kysyntä kärsii lyhyellä tähtäimellä kun valtio jakaa vähemmän rahaa, mutta pitkällä tähtäimellä ihmiset hankkivat sitten rahaa yksityisiltä markkinoilta ja sieltä viennistä. Se on terveempää julkiselle taloudelle.

Ei kotimainen kysyntä voi olla vain valtion tukien varassa. Ihan kestämätön yhtälö. Mutta palkkaratkaisuilla on ihan olennainen osa 1) talousvaihteluiden tasapainottavana voimana vientivetoisessa taloudessa 2) ihmisten uskossa tulevaisuuteen.

Tän hetken hallitus kannustaa laittamaan rahat sukanvarteen. Koska myy kansalaisille valtiontaloudellista apatiaa ja heikentää asemaa työmarkkinoilla.

Helppohan se on karsia menoista jos voi. Palvelut oli ihan ensimmäinen asia josta leikattiin kun korot nousi. Helppo ratkaisu. Otetaan säästöistä vasta sitten jos ihan pakko.

Hallitus ei tee tällä hetkellä omalla kohdallani mitään sellaista joka kannustaisi kulutuksen nostamiseen. Onneksi työnantaja on sentään tilanteen tasalla.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ruotsissahan tehtiin uudistuksia aikapäiviä sitten, lopputuloksena asioista sovitaan paljon helpommin ja taloudella menee paremmin. Suomessa hekumoidaan vastakkainasetteluilla ja lakoilla, sopimisen sijaan päätavoite tuntuu olevan vastapuolen mahdollisimman tehokas moukarointi ja tappelun voittajaksi julistautuminen. Firmat menköön nurin ja työpaikat siirtyköön ulkomaille, mutta periksi ei anneta!

Sait tämän kuulostamaan siltä, että tuo olisi juuri SE syy, miksi Ruotsin taloudella menee paljon paremmin.

Yksi syy se toki on. Yksi hemmetin monista.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Toki taustalla on monia syitä, historia, luonnonvarat, teollisen pohjan laajuus - mutta erittäin olennaisia tekijöitä nykytilanteessa ovat myös terve, elinvoimainen demografia ja oma valuutta. Me saimme pitkään Ruotsia kiinni, pääsimme jopa lähes rinnalle, mutta nyt näyttää siltä että ero on todellakin taas repsahtamassa. Ikäännymme, taannumme, riitelemme ja saamme aikaan täysin tuhoisia rakenneuudistuksia. Kysymys ei ole vajeesta, kysymys on jo lähes pysyvältä näyttävästä kasvun heikkoudesta tai sen suoranaisesta puutteesta. Vaje on seuraus, sen korjaaminen ei korjaa ongelmaa - eikä sitä totta puhuen ole edes mahdollista järkevästi korjata ilman merkittävää kasvua. Meistä on tulossa Länsi-Euroopan sairas mies. Sattumalta myös about Länsi-Euroopan heikoimmalla demografisella rakenteella.
 
Paljon osuvaa asiaa. Vaikea tie on edessä, oli hallitus mikä tahansa. Oleellista - ja tästä on monta kertaa puhuttu - olisi luoda ylivaalikausinen linja jota noudatettaisiin.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Eihän nuo julkisen puolen leikkaukset pelkkiin tukiin kohdistu. Sieltä irtisanotaan ja lomautetaan ihan työtä tekevää porukkaa, joka sitten nostaa työttömyysetuutta tai muuta sosiaalitukea. Samalla työ jää tekemättä siellä sotessa tai päiväkodissa, virastossa jne.

Kuitenkin siitä julkisenkin puolen työpaikasta varmaan 25% palautuu veroina takaisin julkisen sektorin käyttöön. Lisäksi sillä ihmisellä on vara kuluttaa, josta taas Alvin myötä palautuu veroina kassaan.

Lisäksi kun tietää mikä on tilanne sotessa, kouluissa, päivähoidossa jne. niin en usko, että siellä ihan hirveästi on ketään ylimääräisiä ihmisiä makleksimassa. Yksityisellä puolella voi olla jopa enemmän nykyään niitä.

Julkisen kuluja pitää karsia, mutta esim. osto palveluista ja säilyttävistä yritystuista sekä sieltä ylimmän johdon palkoista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kotimainen kysyntä voi olla vain valtion tukien varassa. Ihan kestämätön yhtälö. Mutta palkkaratkaisuilla on ihan olennainen osa 1) talousvaihteluiden tasapainottavana voimana vientivetoisessa taloudessa 2) ihmisten uskossa tulevaisuuteen.

Tän hetken hallitus kannustaa laittamaan rahat sukanvarteen. Koska myy kansalaisille valtiontaloudellista apatiaa ja heikentää asemaa työmarkkinoilla.

Helppohan se on karsia menoista jos voi. Palvelut oli ihan ensimmäinen asia josta leikattiin kun korot nousi. Helppo ratkaisu. Otetaan säästöistä vasta sitten jos ihan pakko.

Hallitus ei tee tällä hetkellä omalla kohdallani mitään sellaista joka kannustaisi kulutuksen nostamiseen. Onneksi työnantaja on sentään tilanteen tasalla.
Luonnollisesti olisi mukavaa myydä valoista tulevaisuutta kansalle, mutta ei voi samaan aikaan sopeuttaa ja kertoa kuinka asiat ovat hyvin. Ei ole. Tulevaisuus näyttää synkältä.

Eiköhän lähes jokainen tänne palstalle kirjoittavista ainakin tiedä, että asiat eivät ole hyvin. Se ei ole tämän hallituksen vika, eikä Marinin hallituksen, vasn pitkäaikaisen kehityksen tulosta. Kehitys, joka on ollut nähtävillä vaikka kuinka pitkään, mutta täällä on vaan ummistettu silmät. Koskee poliitikoita ja kansalaisia.

Ikärakenne ollut tiedossa jo kymmeniä vuosia. Ei ole kiinnostanut ketään. Alkoi kiinnostaa hieman ennen 2023 vaaleja, jolloin työperäisestä maahanmuutosta alettiin keskustelemaan. Suomen surkea väestö”pyramidi” on suurin syy miksi tässä ollaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eihän nuo julkisen puolen leikkaukset pelkkiin tukiin kohdistu. Sieltä irtisanotaan ja lomautetaan ihan työtä tekevää porukkaa, joka sitten nostaa työttömyysetuutta tai muuta sosiaalitukea. Samalla työ jää tekemättä siellä sotessa tai päiväkodissa, virastossa jne.

Kuitenkin siitä julkisenkin puolen työpaikasta varmaan 25% palautuu veroina takaisin julkisen sektorin käyttöön. Lisäksi sillä ihmisellä on vara kuluttaa, josta taas Alvin myötä palautuu veroina kassaan.

Lisäksi kun tietää mikä on tilanne sotessa, kouluissa, päivähoidossa jne. niin en usko, että siellä ihan hirveästi on ketään ylimääräisiä ihmisiä makleksimassa. Yksityisellä puolella voi olla jopa enemmän nykyään niitä.

Julkisen kuluja pitää karsia, mutta esim. osto palveluista ja säilyttävistä yritystuista sekä sieltä ylimmän johdon palkoista.
Samalla tavalla sieltä ostopalveluista ja yritystuistakin leikkaaminen johtaa henkilövähennyksiin, mutta yksityiseltä sektorilta. Ei ole sellaista leikkausta, joka ei tekisi kipeää tai ei vaikuttaisi kotimaan kysyntään.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Linkissä on aika hyvin avattu miksi olemme ongelmissa. Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu? Pari poimintaa:

* Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander laski viime vuoden alkupuoliskolla, että julkisen talouden tulot olisivat voineet olla vuonna 2023 jopa kahdeksan miljardia suuremmat, jos verotus olisi säilynyt vuoden 2016 tasolla.

* Vuoteen 2009 asti työikäisten määrä kasvoi keskimäärin noin 0,25 prosenttia vuodessa. Sittemmin se on pienentynyt samaa keskimääräistä 0,25 prosentin vuosivauhtia.

* Vuodesta 2009 lähtien Suomi on ollut kroonisesti alijäämäinen ja julkinen velka on ollut jatkuvassa kasvussa.

Työikäisten määrässä taisi olla pieni käänne, mutta viimeisimpien tilastojen mukaan tehtyjen työtuntien määrä ei ole ainakaan noussut. Kun tämän yhdistää eläkeläisten määrän ja hoivatarpeen kasvuun, valtio joutuu ottamaan velkaa.

Toinen vaihtoehto on se mistä olen muutaman kerran kirjoittanut. Veronkorotukset. Ei ansiotuloveroon, mutta muuten ja veropohjaa laajentaen. Verokikkailuunkin on pakko puuttua, samoin isoihin yritystukiin joista ei saada nettohyötyä. Kok + PS hallitukselle yritystukiin ja veronkorotuksiin puuttuminen on toki vaikeaa, mutta niin on tilannekin.
Yllättävän paljon tuo veroaste on laskenut. Kumma, että talous ei ole kasvanut siitä huolimatta, vaikka veronalennusten nimeen itsekin liputan, mutta kasvun kautta. Veroasteen lasku suhteessa olemattomaan kasvuun on aika myrkkyä julkiselle taloudelle.

Tämäkin osoittaa, että Suomen ongelma ei edelleenkään ole tehoton julkinen sektori vaan kasvun puute ja BKT:n koko.

Yksi julkista taloutta rokottava asia on myös jäänyt pienelle huomiolle. Eli erilaiset yksityistämisen ja valtion tuottavan omaisuuden myynti, kuten Caruna case.

Lisäksi nuo monet järjettömän suuret it-hankkeet, jotka kyllä lihottavat it-firmojen taloutta.

Eli miten olisi veroasteen lasku talouskasvun suhteessa? Progressio pienemmälle ja euromääräinen verotus prosenttien sijaan? Luulisi kannustavan työntekoon.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
* Vuoteen 2009 asti työikäisten määrä kasvoi keskimäärin noin 0,25 prosenttia vuodessa. Sittemmin se on pienentynyt samaa keskimääräistä 0,25 prosentin vuosivauhtia.
2009 työikäiseksi (18?) tulevat ovat syntyneet 90-luvun alussa. Eli 90-luvulta asti on jo ollut tiedossa, että eläkeläisten määrä tulee kasvamaan ja työikäisten vähenemään.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Samalla tavalla sieltä ostopalveluista ja yritystuistakin leikkaaminen johtaa henkilövähennyksiin, mutta yksityiseltä sektorilta. Ei ole sellaista leikkausta, joka ei tekisi kipeää tai ei vaikuttaisi kotimaan kysyntään.
Ei välttämättä. Jos keikka lääkärin palkkiolle vaikka laitetaan katto, niin työ tulee tehdyksi vaikka 7t€ kohtuullisella kuukausikorvauksella. Tai jos se sama tyyppi otetaankin julkiselle suoraan töihin.

Harvassa hommassa ostopalvelu tulee itse tehtyä edullisemmaksi. Silloin se on järkevää, jos oma kapasiteetti ei riitä ja/tai osaaminen ei riitä. Samoin tietyissä urakoissa jne.

Ei mikään asia ole mustavalkoinen. Mutta kyllä tuolla varsinkin lääkäri puolella kustannukset on karanneet käsistä. Itse asiassa taisi olla ainoa ala, jolla on ollut kasvua juuri tuo yksityinen sotesektori, joka tekee palvelua julkiselle puolelle.
 
Tuosta en tokikaan voi olla eri mieltä. Marinin hallituksen sote-ratkaisu oli kallis rasti. Tästä toki iso kiitos Keskusta-puolueelle. Antti halusi pääministeriksi ja Keskusta sai läpi kaiken haluamansa. Ehkä se edellinen hallituskaan ei niin hyvä ollut siis?
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Tuli taas itsellä mieleen tämä eräällä kyselytunnilla käyty keskustelu yöpäivystysten lakkauttamisesta, ja tällä toimella haettavat säästöt. Tähän kommentoitiin oppositiosta, että oli tehty laskelmia jossa sulkemalla yöpäivystykset se tulee lisäämään mm. ambulanssikyytejä niin paljon, ettei tästä saada aikaiseksi mitään säästöjä. Pahimmillaan koko homma tulee vain moninkertaisesti kalliimmaksi.

Tuntuu että tämä jotenkin kuvastaa tätä Orpon hallitusta. Kovin vaikea nähdä metsää puilta.
 
Vatso

Jäsen
Linkissä on aika hyvin avattu miksi olemme ongelmissa. Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu? Pari poimintaa:

* Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander laski viime vuoden alkupuoliskolla, että julkisen talouden tulot olisivat voineet olla vuonna 2023 jopa kahdeksan miljardia suuremmat, jos verotus olisi säilynyt vuoden 2016 tasolla.

* Vuoteen 2009 asti työikäisten määrä kasvoi keskimäärin noin 0,25 prosenttia vuodessa. Sittemmin se on pienentynyt samaa keskimääräistä 0,25 prosentin vuosivauhtia.

* Vuodesta 2009 lähtien Suomi on ollut kroonisesti alijäämäinen ja julkinen velka on ollut jatkuvassa kasvussa.

Työikäisten määrässä taisi olla pieni käänne, mutta viimeisimpien tilastojen mukaan tehtyjen työtuntien määrä ei ole ainakaan noussut. Kun tämän yhdistää eläkeläisten määrän ja hoivatarpeen kasvuun, valtio joutuu ottamaan velkaa.

Toinen vaihtoehto on se mistä olen muutaman kerran kirjoittanut. Veronkorotukset. Ei ansiotuloveroon, mutta muuten ja veropohjaa laajentaen. Verokikkailuunkin on pakko puuttua, samoin isoihin yritystukiin joista ei saada nettohyötyä. Kok + PS hallitukselle yritystukiin ja veronkorotuksiin puuttuminen on toki vaikeaa, mutta niin on tilannekin.
Kiander lähinnä jossittelee veroasteen tasolla ja yhdistää tämän jotenkin nykyiseen tilanteeseen:
"Jos veroasteemme olisi pysynyt koko ajan vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin niiden arvioidaan olevan".

No miksi se veroaste ei ole pysynyt yhtä korkeana kuin aikaisemmin, vaikka veroja ei varsinaisesti ole kevennetty ja 8 miljardin veronkorotukset varmaan sitten eivät näkyisi missään?

Esimerkiksi tässä samassa yhteydessä on ehdotettu mm. korotusta yhtiöveroon, yleisesti ansio- ja pääomatuloveroihin ja erityinen korotus isotuloisille, varallisuusveron palautusta ja perintöveron korotusta, aina listalla olevaa listaamattomien yrityksien verotusta sekä yrittäjien verojen korotus, autoilun ja polttoaineverotuksen nostoa ja nämä kaikki varmasti näkyisivät suoraan täysimääräisinä verokertymän kasvuna korotusta vastaavin osin ja tukevat hyvin Suomen talouden nousua. Tai jos eivät, sitten korotetaan vain seuraavalla kierroksella vähän lisää?

Huonosti menestyvät yritykset ja persaukisiksi verotetut kuluttajat eivät vain tuota enää samaa kertymää kuin aikaisemmin ja hieman epäilen, paranisiko tilanne kurittamalla näitä vain entistä kovemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
2009 työikäiseksi (18?) tulevat ovat syntyneet 90-luvun alussa. Eli 90-luvulta asti on jo ollut tiedossa, että eläkeläisten määrä tulee kasvamaan ja työikäisten vähenemään.
No siis todellakin on, asiastahan on jatkuvasti puhuttu nämä vuosikymmenet - se on ollut aika tavalla se keskeisin motiivi sote-uudistuksen teossa. Toki sitten absurdisti teimmekin järjettömän pitkän viivytyksen jälkeen, no, juurikin tämän sote-uudistuksen, mikä ei auta asiaa juuri mitenkään. Mutta muistan itsekin puhuneeni tälläkin palstalla syvällisten rakenneuudistusten tarpeesta jo about parikymmentä vuotta sitten ja se todellakin perustui tietoisuuteen tulevista demografisista ongelmista ja huoltosuhteen kääntymisestä huonompaan suuntaan. Se vitsinä tarjoamani silloinen ratkaisu Osmon valitsemisesta tilapäiseksi Suomen diktaattoriksi uudistamaan ja keventämään palvelutuotannon rakenteet olisi todellakin ollut ideaali näin jälkikäteen ajateltuna...
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Milloin muuten tehtiin viimeinen tupo eli tulopoliittinen kokonaisratkaisu? EK aikanaan nämä lopetti, mutta mikä on ollut vaikutus?

Itse ainakin kannattaisin paluuta tuohon malliin ainakin joiltain osin. Kuitenkin se käteen jäävä raha on oleellisin, eikä palkankorotuksen prosentit. Ostovoimaa voitaisiin säätää paljon paremmin kuin nykymallilla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No siis todellakin on, asiastahan on jatkuvasti puhuttu nämä vuosikymmenet - se on ollut aika tavalla se keskeisin motiivi sote-uudistuksen teossa. Toki sitten absurdisti teimmekin järjettömän pitkän viivytyksen jälkeen, no, juurikin tämän sote-uudistuksen, mikä ei auta asiaa juuri mitenkään. Mutta muistan itsekin puhuneeni tälläkin palstalla syvällisten rakenneuudistusten tarpeesta jo about parikymmentä vuotta sitten ja se todellakin perustui tietoisuuteen tulevista demografisista ongelmista ja huoltosuhteen kääntymisestä huonompaan suuntaan. Se vitsinä tarjoamani silloinen ratkaisu Osmon valitsemisesta tilapäiseksi Suomen diktaattoriksi uudistamaan ja keventämään palvelutuotannon rakenteet olisi todellakin ollut ideaali näin jälkikäteen ajateltuna...
Poliittisessa debatissa valtakunnan tasolla asiasta aloitettiin keskustelemaan ennen viime ek-vaaleja. Kansaa ei asia ole siis kiinnostanut. Toki asioihin yleensä herätään vasta kun paskat on housuissa. Esim Nato.

Sote-uudistuksen tarkoitus oli vielä Sipilän hallituksen aikana tosiaan estää kulujen karkaaminen käsistä, mutta Rinteen ja Marinin hallitusten sote-uudistuksen julkisissa keskusteluissa ainakaan ei taidettu ikinä mainita kustannusten hillitsemistä tavoitteeksi. Sen kyllä huomaa.

Ja siis olisihan se Sipilän hallituksen 18 maakunnan malli ollut varmaan lähes yhtä susi. Harmi kun Keskusta pääsi suhmuroimaan.
 
Siis koko sote-uudistuksen taustalla on ollut pyrkimys rationalisointiin ja kulujen hillitsemiseen. Väestön nopea vanheneminen on itsessään valtava kuluautomaatti, siksi terveydenhoitoon tarvittaisiin mahdollisimman kustannustehokkaat ja virtaviivaistetut rakenteet. Eli viidelle yliopistolliselle keskussairaalalle perustuvat hoidollisesti hyvin keskitetyt sotealueet ja kuntaverkoston raju karsiminen. Tämä olisi toki erittäin tuskallinen ratkaisu ja esim etäisyydet hoitoon kasvaisivat merkittävästi monilla alueilla. Beggars can't be choosers on hyvä englanninkielinen sanonta.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei välttämättä. Jos keikka lääkärin palkkiolle vaikka laitetaan katto, niin työ tulee tehdyksi vaikka 7t€ kohtuullisella kuukausikorvauksella. Tai jos se sama tyyppi otetaankin julkiselle suoraan töihin.

Harvassa hommassa ostopalvelu tulee itse tehtyä edullisemmaksi. Silloin se on järkevää, jos oma kapasiteetti ei riitä ja/tai osaaminen ei riitä. Samoin tietyissä urakoissa jne.

Ei mikään asia ole mustavalkoinen. Mutta kyllä tuolla varsinkin lääkäri puolella kustannukset on karanneet käsistä. Itse asiassa taisi olla ainoa ala, jolla on ollut kasvua juuri tuo yksityinen sotesektori, joka tekee palvelua julkiselle puolelle.

Maksumuuri, mutta otsikko kertoo paljon. Lääkärit tienaavat varsinkin yksityisellä jo niin hyvin että vähempi työmäärä houkuttelee enemmän kuin tappiin verotettu kokoaikatyö.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei välttämättä. Jos keikka lääkärin palkkiolle vaikka laitetaan katto, niin työ tulee tehdyksi vaikka 7t€ kohtuullisella kuukausikorvauksella. Tai jos se sama tyyppi otetaankin julkiselle suoraan töihin.

Niin, kyllähän monellekin alalle voitaisiin palkka- tai palkkiokatto säätää, epäilen, että ammattiliitot pillastuisivat täysin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että iso osa kansasta (tai ainakin demarit, vasemmisto ja ay-pomot) ovat sitä mieltä, että hallituksen tehtävä ei ole sorkkia palkkoja..
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Esimerkiksi tässä samassa yhteydessä on ehdotettu mm. korotusta yhtiöveroon, yleisesti ansio- ja pääomatuloveroihin ja erityinen korotus isotuloisille, varallisuusveron palautusta ja perintöveron korotusta, aina listalla olevaa listaamattomien yrityksien verotusta sekä yrittäjien verojen korotus, autoilun ja polttoaineverotuksen nostoa ja nämä kaikki varmasti näkyisivät suoraan täysimääräisinä verokertymän kasvuna korotusta vastaavin osin ja tukevat hyvin Suomen talouden nousua. Tai jos eivät, sitten korotetaan vain seuraavalla kierroksella vähän lisää?

Orpon hallituksen aikana valtiovarainministeriö on esittänyt useita veronkorotuksia. Osa toteutui (kuten alv:n nosto), osa vaillinaisesti ja osa ei lainkaan.

Esimerkkejä vvm:n ja hallituksen keskusteluista on kaikki alv:t 24 prosenttiin lähes 3 mrd vuodessa. Tupakka ja alkoholi nykyisestä lisää noin 300 miljoonaan. Valmisteverot, ajoneuvoverot yms indeksiin, jotain 0.8 mrd lisää. Listaamattomien osinkoverojen kiristys. Osinkotuotot laskisivat, mutta jokunen sata miljoonaa tulisi lisää. Eläkverotuksen kiristys nyt joku 80 miljoonaa valtiolle, voisi olla 160 miljoonaa. Säätiöt ja ay-liike verolle vielä noiden päälle. Ei iso summa, en huomioinut.

Noistakin tulee vuodessa sellaiset 4.5 mrd ja alvikaan ei olisi noussut 25.5 prosenttiin. Ei koskettu yritysveroon (osaan olisi syytä koskea, mutta laittaa kenties sama summa toisaalle), ei koskettu ansiotuloveroon.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis koko sote-uudistuksen taustalla on ollut pyrkimys rationalisointiin ja kulujen hillitsemiseen. Väestön nopea vanheneminen on itsessään valtava kuluautomaatti, siksi terveydenhoitoon tarvittaisiin mahdollisimman kustannustehokkaat ja virtaviivaistetut rakenteet. Eli viidelle yliopistolliselle keskussairaalalle perustuvat hoidollisesti hyvin keskitetyt sotealueet ja kuntaverkoston raju karsiminen. Tämä olisi toki erittäin tuskallinen ratkaisu ja esim etäisyydet hoitoon kasvaisivat merkittävästi monilla alueilla. Beggars can't be choosers on hyvä englanninkielinen sanonta.
Lainaan nyt Sosiaali- ja terveysministeriötä:

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyi 21 uudelle hyvinvointialueille 1.1.2023. Uudistuksen tavoitteena on luoda tasa-arvoisempi palvelujen saatavuus ja vähentää ihmisten välisiä terveys- ja hyvinvointieroja.

Punamullan sote-uudistuksessa se pyrkimys kulujen hillitsemiseen siirrettiin taustalle, jos sitä edes säilytettiin.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huonosti menestyvät yritykset ja persaukisiksi verotetut kuluttajat eivät vain tuota enää samaa kertymää kuin aikaisemmin ja hieman epäilen, paranisiko tilanne kurittamalla näitä vain entistä kovemmin.
Eipä tule mieleen yhtään valtiota, kaupunkia tai kuntaa, jonka rahoitusvaje olisi saatu oikaistua jatkuvalla veroruuvin kiristämisellä. Julkiselle sektorille kertyy helposti kaikenlaista oheispestiä toinen toisensa kylkeen, eikä ne varsinaisesti tuota mitään. Lakisääteisiä tehtäviä on kunnilla ja kaupungeilla niin paljon, että hyvä jos rahat riittävät edes niiden hoitamiseen. Sitten on vielä lukuisa joukko ei-lakisääteisiä tehtäviä, joihin uppoaa verorahaa, koska ”näin on aina tehty”. Niille jokaiselle löytyy puolestapuhujia, etenkin kuntapolitiikassa. Mistään ei voi leikata!

Joskus tuntuu siltä, että tavan palkansaajan tehtävä on maksaa mahdollisimman paljon veroja ja veroluonteisia maksuja sekä korkealle nostettuja erilaisia kulutus- ja perusmaksuja ainoastaan siksi, että nykyjärjestelmä pysyisi kasassa. Veronkorotukset ovat laiska ratkaisu, joka tähän pikemmin vanhan säilyttämiseen kuin järjestelmän uudistamiseen. Mielestäni tämä veronkorotusten tie on kuljettu loppuun ja on uuden aikakauden alku. Millainen se tulisi olla, niin siihen tuskin kukaan osaa yhtä ja oikeaa vastausta antaa. Erilaisia julkisia tehtäviä ja palveluita pitäisi tarkastella kriittisesti siitä näkökulmasta, että kuuluuko kustakin asiasta vastuu asiasta yhteiskunnalle vai yksilölle. Tulisiko joskus harkita veroprogression poistamista ja tasaveroon siirtymistä edes kokeilumielessä? Lisää rahaa, lisää kulutusta, lisää työpaikkoja, lisää verotuloja jne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Niin, kyllähän monellekin alalle voitaisiin palkka- tai palkkiokatto säätää, epäilen, että ammattiliitot pillastuisivat täysin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että iso osa kansasta (tai ainakin demarit, vasemmisto ja ay-pomot) ovat sitä mieltä, että hallituksen tehtävä ei ole sorkkia palkkoja..
Missä kohdin hallitus on sorkkinut palkkoja. Ei tuossakaan sitä tarvitse tehdä.

Ostaessa vaan määritellään maksimihinta, mitä palvelusta ollaan valmiita maksamaan. Ihan samalla tavalla se markkinatalous toimii.

Palvelun tuottaja voi ihan vapaasti maksaa palkkaa mitä haluaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Punamullan sote-uudistuksessa se pyrkimys kulujen hillitsemiseen siirrettiin taustalle, jos sitä edes säilytettiin.
No joo, sanotaan julkisuuteen mitä sanotaan, tämän myllyn perustarkoituksena on ollut luoda tehokkaammat palvelutuotannon rakenteet ikääntyvän väestön paineessa. Vaan siinäpä sitten hienosti epäonnistuttiin, the only thing you had to do... Olen itse asiassa vieläkin sangen äimänä, ensin siitä Sipilän "ratkaisusta", minkä jälkeen sitten Marinin version täydellinen epäonnistuminen. Näin ei Suomessa ole itsenäisyyden aikana tavannut tehdä, itkien ja potkien ollaan tavattu lopulta päätyä tarpeellisiin ja toimiviin rakenneuudistuksiin. Sentään vielä ulko- ja turvallisuupolitiikassa omaamme vanhaa joustavuutta, pragmaattisuutta ja häikäilemättömyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös