Petteri Orpon hallitus

  • 1 662 388
  • 19 020

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Osa ay-johtajista elää jossain menneessä ajassa. Mutta eipä voi sanoa, että Orvotkaan aina järkevästi toimivat.
Kyllä vika tässä on ihan kummassakin osapuolessa, ei pelkästään ay-rintamalla. Tartteisi mennä eteenpäin, mutta silti jumiudutaan siihen vastakkainasetteluun.
 
Alejandro

Jäsen
Outoa porukkaa, nuo lääkärit. Ensin tehdään kovasti töitä peruskoulussa ja lukiossa 12 vuotta, että päästään lääkikseen. Sitten tehdään vielä kovemmin töitä, että päästään erittäin vaativa lääkis läpi. Sitten kun viimein ollaan siinä tavoiteammatissa, ei viitsitä tehdä edes 8-tuntista työpäivää ja 5-päiväistä työviikkoa kuten muut ihmiset.
Tai sitten työ on niin paskaa ja kuormittavaa, että ei sitä jaksaisi tehdä edes 40 tuntia viikossa. Valitettavasti oma puolisoni on tunnollinen erikoistuva lääkäri HUS:n alueella ja tälläkin hetkellä päivystämässä sen sijaan, että makoilisi kotona. Työtunnit ovat tavallisesti siellä noin 60 tunnissa per viikko sisältäen päivystyksiä. En tekisi kyseistä työtä, vaikka saisin kymppitonnin kuussa.

Olen monta kertaa sanonut hänelle, että tekisi nimettömiä vihjeitä eri medioille. Niin pimeetä tuo julkinen terveydenhuolto on.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

Kaikki kunnia puolisollesi. 60-tuntinen työviikko on lääkärille kohtuuton, 40-tuntinen ei ole. Iso osa suomalaisista on työssä, joka on niin paskaa ja kuormittavaa, ettei sitä jaksaisi tehdä 40 tuntia viikossa. Silti sitä tehdään.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Jutteleppa joskus terveyskeskuksessa työskentelevälle lääkärille. Voit saada uutta näkökulmaa. Ei niitä suotta ammattipiireissä kutsuta suolakaivoksiksi.
Tunnen useita terveyskeskuslääkäreitä, joten en ole täysin tietämätön heidän tilanteestaan. Paskaa hommaa, ihan konkreettisesti. Mutta mikä todellisuudessa olisi heille kohtuullinen viikkotyöaika? Entä muut ammatit?

Olen muutaman kerran ollut todistamassa tilannetta, jossa lääkäri toteaa sosiaalityöntekijälle: "Mä en jaksaisi tehdä tuota sun duuniasi päivääkään!"

Olisiko siis lääkärille kohtuullinen viikkotyöaika vaikkapa 30 tuntia ja sosiaalityöntekijälle 20 tuntia? Muut painakoot 40-tuntista.

Toisinaan on yleisesti esitetty siirtymistä 4-päiväiseen työviikkoon tai 6-tuntiseen työpäivään. Tällaisten ajatusten on kuitattu olevan silkkaa kommunismia. Lääkärien osalta en vastaavaa viittausta kommunismiin ole kuullut koskaan. En tiedä miksi.
 
Alejandro

Jäsen
Mutta mikä todellisuudessa olisi heille kohtuullinen viikkotyöaika?
Varmaan se noin 40 tuntia, jos koko järjestelmää saataisiin ravisteltua. Vähän tällainen nollatason vastaus, mutta sote on kriisissä myös muista syistä, kuin pelkästään lääkäreiden työtunneista. Valitettavasti lääkärit ovat kuormitettuja erinäisistä tekijöistä johtuen, joka ajaa helpompiin hommiin. En syytä ihmisiä, vaan järjestelmää.
Entä muut ammatit?
Laaja kysymys. Riippuu ammatista. Ainakin IT-alalla luovissa töissä (mihin ohjelmoinnin lasken mukaan) kyse ei ole työtunneista tai koodiriveistä. Joskus tehokkain päivä on sellainen, että poistaa enemmän tavaraa, kuin lisää. Omalla kohdallani työtuntien kyttääminen tuntuu joltain 1800-luvun meiningiltä. Toki budjetissa pitää pysyä ja asiakkaita laskutetaan tuntien perusteella, mutta ei näitä hommia voi arvioida ja mitata samaan tapaan, kuin sote-alalla.
Toisinaan on yleisesti esitetty siirtymistä 4-päiväiseen työviikkoon tai 6-tuntiseen työpäivään. Tällaisten ajatusten on kuitattu olevan silkkaa kommunismia. Lääkärien osalta en vastaavaa viittausta kommunismiin ole kuullut koskaan. En tiedä miksi.
Minä olen kaukana kommunistista, mutta onneksi joillakin ajoilla 6 tuntista työpäivää voi tehdä jo nyt. Itsekin usein. Paljon tuntuu törmäävän sellaiseen puheeseen, että jos kaikille aloille ei saada lyhennettyä työviikkoa, niin sitten ei saisi muuallekaan, koska se olisi epäreilua.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nokia on hieno tarina. Liian usein vaan keskitytään siihen loppuun ja sen taivasteluun. Pitäisi ottaa mallia siitä miten Nokia lähti nousuun.

Itse olen eri mieltä siitä, että se oli pelkästään yhden yrityksen tarina. Kyllä siinä takana on paljon onnistumisia kouluttautumisessa, tiimin keräämisessä, tuotekehityksessä ja markkinoinnissa.

Loppujen lopuksi kuitenkin rohkeudessa ja uskalluksessa uudistua, antaa tiimeille vapaus kehittää asioita ja sitouttaa ihmiset yritykseen. Tuskin on toistettavissa samassa mittakaavassa, mutta pienemmässä ja useammassa yrityksessä. Nokialta oppinsa saaneita on edelleen töissä valtaosassa suomen Teknologiayrityksiä.

Jotenkin silti olisi virkistävää, jos pystyisimme visioimaan tulevaisuutta sen sijaan, että keskustelu kääntyy liian usein menneeseen. Liian usein mietitään miksi joku ei ole mahdollista, kun pitäisi miettiä miten se mahdollistetaan.

Edit typot
Hyvä pointti. Syytä on kuitenkin nostaa esiin myös se tosiasia, että mitä umpimielinen ja huono johto voi saada aikaan - eli kaataa yrityksen kansainväliseltä huipulta hiipuvaksi, ja vieläpä hetkessä.
Voi vain miettiä, että jos puikoissa olisi ollut aito visionääri jästipään sijaan, niin missä oltaisiin nyt, ja mitä kaikkea muuta se olisikaan saattanut tuoda tullessaan.
 
Tämäkin osoittaa, että Suomen ongelma ei edelleenkään ole tehoton julkinen sektori vaan kasvun puute ja BKT:n koko.
On se julkinenkin ihan pirun tehoton monessa asiassa. Pieni esimerkki kunnan puolelta. KVTES:sissä henkilölle kuuluu palvelusvuosilisät. Kun henkilö aloittaa töissä niin ensin esihenkilö tarkastaa työtodistukset (=onko siellä palvelusvuosilisään hyväksyttävää aikaa). Sen jälkeen esihenkilö lähettää esihenkilön esihenkilölle nuo todistukset paperisena + täyttämänsä hakemuksen palvelusvuosilisään. Sitten esihenkilön esihenkilö allekirjoittaa ja hyväksyy hakemuksen sekä lähettää sen palkkahallintoon joka kirjaa lisän / palvelussuhteen ajan.

Noh mitäs sitten kun henkilötyöskentelee tällä työantajalla ja seuraava porras palvelusvuosilisästä tulee täyteen (siis kyseisellä työnantajalla työskentelyn aikana). Noh sitten palkkahallinto täyttää tuollaisen hakemuksen ja se lähetetään taas esihenkilön esihenkilölle, joka ehtiessään taas hyväksyy sekä allekirjoittaa lappusen sekä toimittaa sen takaisin palkkahallintoon. Sen jälkeen palkkis kirjaa lisän alkamaan takautuvasti siltä hetkeltä kun palvelusaikaa tullut vaadittava määrä täyteen. Lopuksi sitten seuraavan palkan yhteydessä maksetaan takautuvasti puuttuvat lisät viivästykorkoineen.

Edit. Kohtuullisen tehotonta on myös tämä:
 
Viimeksi muokattu:

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
@Mediakuutio, noinhan se menee. Hallinnossa on aina tehottomuutta, mutta toisaalla taas pulaa tekijöistä ja resursseista.

Nuo julkisen IT-hankkeet ovat oma tarinanaihe ja niihin on hassattu älytön määrä julkista rahaa ja IT firmat ovat kiittäneet.

Silti Suomen julkinen sektori on pieni verrattuna esim. Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan. Suhteessa BKT:n se on iso, mutta kun puhutaan koosta, ei voida puhua prosentista vaan pitää verrata euroja.

Isompi rakenteellinen ongelma on liian pieni BKT.
 
Toki mutta nousee karvat pystyyn aina kun mainitaan ettei ongelma ole tehoton julkinen sektori koska todellisuudessa se on monessa kohtaa todella tehoton. Kaikki turhan päiväinen rahankäyttö julkisella on ongelma. Enkä näe oikein hyvänä syynä tehottomuuden hyväksymistä sillä perusteella, että muissa Pohjoismaissa ollaan mahdollisesti vielä tehottomampia.
 
Itsellä nousee karvat pystyyn myös katsellessa tehotonta yksityissektoria. Monessa asiassa julkinen on ainakin omasta vinkkelistä katsottuna jopa tehokkaampi.

On olemassa niin monenlaista tehokkuutta ja tehottomuutta. Parannettavaa on jokaisella sektorilla.

Jos katsoo miten esim. lasten päivähoito toimii olemattomilla resursseilla ja palkoilla, niin ei voi mitenkään kuvitellä, että sieltä voisi mitään tehostaa. Palkat pitäisi nostaa suorilta 50% ja saada sinne ihmisiä lisää.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ei sitä voi enään yleistää, että julkinen sektori on tehoton tai, että yksityinen tehokas. Varmasti on LEAN-sujuvoittamiselle käyttöä molemmissa. Pienillä firmoille ei ole aina mahdollisuutta pysyä joka osa-alueella kehityksen mukana. On jääneet arvovirtakuvaukset tekemättä, eikä tunnisteta prosessien hukkaa. Samaan aikaan julkinen sektori on laaja ja toimijoita on paljon. Joku virasto tarjoaa viimeisen päälle palvelumuotoillut ja mietityt digitaaliset prosessit. Jollain aloilla taas on pakko pelata alkuperäisillä papereilla. Vaihtelee suuresti.

Tällä hallituksella on ihan hyvä digiohjelma, mutta se ei taas vaikuta vaikkapa kuntien tekemiseen mitenkään. Vaihtelee suuresti jatkossakin.

EDIT: Aikanaan Nokian pääkonttorilla ruokalaan palkattiin Seppo Hovi taituroimaan flyygelillä lounastajien iloksi. Eli jos rahaa on paljon, niin väistämättä osa valuu omituisuuksiin sektorilla kuin sektorilla. Kun on tiukempaa, niin rönsyt karsitaan.
Julkisella puolella vaan alkaa olemaan melko moneen kertaan karsitut karahkat. Mutta jotakinhan sieltä katkotaan.
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaikki kunnia puolisollesi. 60-tuntinen työviikko on lääkärille kohtuuton, 40-tuntinen ei ole. Iso osa suomalaisista on työssä, joka on niin paskaa ja kuormittavaa, ettei sitä jaksaisi tehdä 40 tuntia viikossa. Silti sitä tehdään.
Täällä ei selkeästi ole ihan täyttä käsitystä lääkärin työn vaativuudesta. Suurimassa osassa asiantuntijatöitä sitä todellista työtä tehdään ehkä neljä tuntia päivässä, loppuaika vähän selaillaan puhelinta tai nettiä tai mietiskellään syntyjä syviä.

Julkisella lääkärillä voi käytännössä olla koko päivä alusta loppuun käytännössä katkeamatonta työntekoa, jossa ajatuksen pitää olla 100% mukana. Valmistaudut potilaisiin, keskityt kaikkeen mitä tämä sinulle kertoo, koitat miettiä ratkaisun, kirjaat tiedot jälkikäteen ulos unohtamatta mitään. Monesti kirjaus saattaa jäädä päivän loppupuolellekin, kun aiemmin ei kerkeä. Sitten seuraava potilas. Ja kokoajan olet vastuussa terveyteen liittyvistä asioista, ilman kunnollista hengähdystaukoa, joku potilas kun onkin lörpöttelijä, niin muiden ajat viivästyvät ja nipistät tauoista.

En tarkoita, etteikö muissa töissä olisi raskasta tekemistä, mutta lääkärin työ on monesti henkisesti todella kuormittavaa, kun koko työpäivän ajan pitää olla käytännössä kokoajan täysin skarppina. Harva jaksaisi asiantuntijatyössä palaveerata seitsemän tuntia päivässä niin, että jatkuvasti pitäisi olla hereillä, kommunikoimassa jne.

Olisi erittäin tärkeää saada omalääkäri-malli käyttöön, jotta lääkärille potilaat olisivat jollain tasolla tuttuja, eikä tarvitsisi aina aloittaa nollasta potilaaseen tutustumista. Lisäksi erinäisiä lomakeasioita tulisi vähentää, ja niitä voisi lisätä sairaanhoitajien vastuulle, jotta lääkärit voisivat hyödyntää sen työajan siihen, mihin heidät on koulutettu, eli potilaiden vastaanottamiseen ja hoitamiseen. Nyt työajasta menee tuhoton määrä kaikkeen muuhun kuin ”oikeaan tekemiseen”. Tuohon päälle esimerkiksi Apotti, joka on niin järkyttävän paska ohjelma, että niin huonon ohjelmiston kehittäminen ei voi olla helppoa, vaan jo saavutus itsessään.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Tai sitten työ on niin paskaa ja kuormittavaa, että ei sitä jaksaisi tehdä edes 40 tuntia viikossa. Valitettavasti oma puolisoni on tunnollinen erikoistuva lääkäri HUS:n alueella ja tälläkin hetkellä päivystämässä sen sijaan, että makoilisi kotona. Työtunnit ovat tavallisesti siellä noin 60 tunnissa per viikko sisältäen päivystyksiä. En tekisi kyseistä työtä, vaikka saisin kymppitonnin kuussa.

Olen monta kertaa sanonut hänelle, että tekisi nimettömiä vihjeitä eri medioille. Niin pimeetä tuo julkinen terveydenhuolto on.
Tämä on hyvä esimerkki, päivähoidossa tuntuu olevan ihan sama, mutta palkka vaan aika paljon pienempi.

Julkisella lääkärillä on isompi vastuu ja pienempi palkka kuin sillä keikkalääkärillä, joka tulee kovemmalla palkalla tekemään yksinkertaisempaa hommaa.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HUSilla silmälääkärin palkka on siinä 5500-6000e välillä. Ei ihme siis, että monet hakeutuvat yksityiselle, jossa työolot ovat paremmat ja palkka vastaavilla tuntimäärillä kolminkertainen. Mielestäni tuo palkka on 12 vuoden koulutuksen jälkeen ja vastuuseen nähden aivan siinä minimirajoilla.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omalääkäri ois kyl näin kroonisesti sairaalle huippu juttu. Nykyää joutuu käymää aina uudestaan koko sairas historian läpi ja se vie aikaa.

Vaikken ole HUSin alueella, niin tähän omalääkäriasiaan jo sekin helpotti kun oli omahoitaja. Nyt ei ole enää edes sitä.

En saa enää edes vakuutusta jotta voisin käydä yksityisellä. Ilman vakuutusta ei perse kestä mennä yksityiselle sitä määrää mitä itsellä on tarve sairaanhoitopalveluille.

Melkein kohta pitää toivoa, että itse saa kirjoittaa itselleen reseptit ja toimia Googletohtorina.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Täällä ei selkeästi ole ihan täyttä käsitystä lääkärin työn vaativuudesta. Suurimassa osassa asiantuntijatöitä sitä todellista työtä tehdään ehkä neljä tuntia päivässä, loppuaika vähän selaillaan puhelinta tai nettiä tai mietiskellään syntyjä syviä.
Olen aistivinani edellisten kahden virkkeen välillä hienoisen ristiriidan.

Harva jaksaisi asiantuntijatyössä palaveerata seitsemän tuntia päivässä niin, että jatkuvasti pitäisi olla hereillä, kommunikoimassa jne.
Aika moni joutuu ja jaksaa. En usko, että tämä on kovin harvinaista.

Muilta osin, varsinkin omalääkärimallin osalta, olen viestistäsi täysin samaa mieltä.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen aistivinani edellisten kahden virkkeen välillä hienoisen ristiriidan.

Aika moni joutuu ja jaksaa. En usko, että tämä on kovin harvinaista.

Muilta osin, varsinkin omalääkärimallin osalta, olen viestistäsi täysin samaa mieltä.
No itse en tiedä kyllä yhtään ihmistä, joka joutuisi asiantuntijatöissä keskittymään palavereissa kokoajan koko työpäivän ajan. Käytännössä kaikissa palavereissa on hetkiä, kun asia ei kosketa sinua, tai monesti ne palaverit saattavat olla turhia osalle henkilöistä (varsinkin isoissa firmoissa, esimerkiksi nykyinen Nokia), tai sitten palaveerataan vai palaveeraamisen vuoksi. Ja en kyllä usko senkään olevan yleistä, että ensin olisi palaveri 9-10, seuraava 10-10.30, sitten 10.30-11.15, kahvitauko, 11.30-12.00. Ja näihin kaikkiin pitäisi perehtyä 8-9 välillä etukäteen, olla kokoajan osallisena, kirjata oleelliset asiat ylös jne.

E. Ellen sitten ymmärtänyt viestiäsi väärin, saa korjata jos tein näin.
 
Itsellä nousee karvat pystyyn myös katsellessa tehotonta yksityissektoria. Monessa asiassa julkinen on ainakin omasta vinkkelistä katsottuna jopa tehokkaampi.

On olemassa niin monenlaista tehokkuutta ja tehottomuutta. Parannettavaa on jokaisella sektorilla.

Jos katsoo miten esim. lasten päivähoito toimii olemattomilla resursseilla ja palkoilla, niin ei voi mitenkään kuvitellä, että sieltä voisi mitään tehostaa. Palkat pitäisi nostaa suorilta 50% ja saada sinne ihmisiä lisää.
No ei mitkään 50% korotukset ole millään tavalla perusteltuja. Ja kyllä sieltä päivähoidostakin voi tehostaa, ei kylläkään toki suoraan henkilökunnasta mutta esimerkiksi johtoportaasta. Lisäksi myös kaikesta turhasta tekemisestä voi sielläkin tinkiä myös ryhmässä.

Ja totta kai yksityiselläkin on tehotonta mutta siellä yleensä omistajalla ja johdolla on suora intressi pyrkiä tehokkuuteen.
 
Kyllä se 50% on lähellä sitä, mitä esim. insinööri tai koodari saa enemmän näppäilemällä ja saman pituisella koulutuksella kuin vaikka lastentarhanopettaja tai sosionomi.

Kyllä siellä aikalailla kaikki on karsittu, kun esim. kotoa kerätään tyhjät vessapaperirullat askartelu tarpeiksi.

Tuolla varhaiskasvatuksessa kuitenkin luodaan pohja, minkä päälle koulutetaan meidän tulevat veronmaksajat ja meidän eläkkeiden maksajat.
 
Vastavalmistuneen varhaiskasvatuksen opettajan (kandi) palkka on Helsingissä 3139,29€/kk. Ihan tosissaanko sen pitäisi olla 4709€/kk. Ja vielä yleisellä tasolla julkisen pidemmillä lomilla ja varhaiskasvatuksen opettajille kuuluvilla extra vapaapäivillä (5kpl/vuosi).

Esimerkiksi Helsingissä tuo aloituspalkka on ihan ok jo ja aikalailla samaa insinöörillä. Moni ekonomikin jossain pankissa kun aloittelee hommia niin ei saa tuota enempää. En myöskään väheksyisi niitä koodareita, insinöörejä tai ketään muutakaan joka ”näppäilemällä” hyvin tienaa. Yleensä kyllä ovat rahansa ansainneet ja tuottavat asiakkaille sellaista arvoa, että ovat siitä valmiita maksamaan.

Karsimisella tarkoitin ihan sitä, että kaikki turhat aikaa vievät projektit, portfoliot sun muut lopetettaisiin ja keskityttäisiin ihan vain siihen perustyöhön.
 
Alejandro

Jäsen
Kyllä se 50% on lähellä sitä, mitä esim. insinööri tai koodari saa enemmän näppäilemällä ja saman pituisella koulutuksella kuin vaikka lastentarhanopettaja tai sosionomi.
Mitä tarkoitat näppäilemällä? Kuulostaa kyllä pahalta aliarvoinnilta. Väittäisin, että koodareista saa lähtökohtaisesti helpommin lastentarhaopettajia ja sosionomeja, kuin toisinpäin. IT-alaltahan lähtee ihmisiä kevyimpiin töihin, kun pää ei kestä paineita ja koodaus tulee uniin.

Ja sanon tämän kaiken rakkaudella kasvatus- ja sosialialan ammattilaisia kohtaan. Olen lastentarhaopettajan lapsi ja ollut töissä päiväkodissa, arvokasta työtä tekevät paskalla palkalla.

Tuo koulutuksen pituus on myös aika typerä meemi. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa voit valmistua maisteriksi tietojärjestelmätieteestä ja sukupuolitutkimuksesta. Kaksi eri maisterintutkintoa, kaksi eri palkkakehitystä.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Mitä tarkoitat näppäilemällä? Kuulostaa kyllä pahalta aliarvoinnilta. Väittäisin, että koodareista saa lähtökohtaisesti helpommin lastentarhaopettajia ja sosionomeja, kuin toisinpäin. IT-alaltahan lähtee ihmisiä kevyimpiin töihin, kun pää ei kestä paineita ja koodaus tulee uniin.

Ja sanon tämän kaiken rakkaudella kasvatus- ja sosialialan ammattilaisia kohtaan. Olen lastentarhaopettajan lapsi ja ollut töissä päiväkodissa, arvokasta työtä tekevät paskalla palkalla.
Itsellä ihan insinööripohja ja tulee seurattua tuosta melko läheltä tuota varhaiskasvatuksen touhua. En vaihtaisi ikinä siihen edes tupla palkalla.

Ja koodaus ja muu insinöörityö on yhtä tärkeää, kuten muukin työ. Silti väitän, että helpommalla pääsee niissä hommissa.

Mutta vähän lipsunut ohi tämän surkean hallituksen aiheen.

Vahva ja välittävä suomi:

En itsekään aina jaksa ymmärtää tätä jatkuvaa ihmisten, tai juurikin heidän työnsä jatkuvaa arvottamista.

Jokaisen työ, ja erityisesti hyvin sekä motivoituneesti hoidettuna, tuottaa aina lisäarvoa jollekin.

Kaikki työ siis on arvokasta, ja siten kaikille siitä myös kuuluisi korvaus, jonka myötävaikutuksella ei olla alati yhteiskunnan seurattavana.

En käsitä jatkuvaa "kyllä mun työ on arvokkaampaa, kun sun työ" hiekkalaatikko höpötystä.

Ihmeellistä toisten ihmisten jatkuvaa aliarvioimista sekä ylenkatsetta heitä kohtaan.

Huonointa on sellainen työ, joka jää tekemättä, koska koetaan se arvottomaksi tehdä, tai joku ei pääsekään sitä teettämällä miljonääriksi, kuin maksamalla nälkäpalkkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös