Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 626 592
  • 18 867

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisko syytä tukeutua enemmän Puolan suuntaan?

Suomi on kulkenut jo kohti Puolan ja Baltian näkökantoja siitä alkaen, kun Marin paalutti Suomen tehneen virheen ohittaessaan näiden maiden kritiikin Venäjästä. Aluksi Marinin aikaan muutos oli ymmärrettävästi lähinnä pääministerin puheen tasolla.

Orpon hallituksesta alkaen esimerkiksi itärajan sulku on tehty Puolan ja Baltian kokemuksia kuunnellen ja rajalaki on avaus, jonka Puolakin aikoo toteuttaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pohjoismaat, Baltian maat ja Puola muodostavat kyllä vahvahkon ulko- ja turvallisuuspoliittisen blokin jo keskenään. Yhteenlaskettu väkiluku yli 70 miljoonaa ja BKT yli 2,5 biljoonaa dollaria, merkittävästi enemmän kuin Venäjällä. Uskon EU- ja Nato-yhteistyöhön, mutta meidän tiukkaa Venäjä-politiikkaa kannattavien rajamaiden olisi syytä tiivistää yhteistyötämme entisestään.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pohjoismaat, Baltian maat ja Puola muodostavat kyllä vahvahkon ulko- ja turvallisuuspoliittisen blokin jo keskenään. Yhteenlaskettu BKT yli 2,5 biljoonaa dollaria, merkittävästi enemmän kuin Venäjällä. Uskon EU- ja Nato-yhteistyöhön, mutta meidän tiukkaa Venäjä-politiikkaa kannattavien rajamaiden olisi syytä tiivistää yhteistyötämme entisestään.

Sekä minusta Suomen pitää edelleen nostaa puolustusbudjettia ja tehdä paljon asehankintoja. Ei saa tuudittautua, että NATO hoitaa. Puola on hyvä mallimaa. Tietysti ilmastoasioissa ja vähemmistöjen asioissa yms Puola on täysin eri linjoilla. Lasken itse kuitenkin puolustusvoimat noiden edelle priorisoinnissa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Elikkäs hallituksen säästöt johtavat siihen että vangit eivät enää hoida retkeilypaikkoja. En voi olla välttymättä siltä tunteelta että hallituksen päätös leikata samaan aikaan vankeinhoidosta ja korottaa rangaistuksia ovat keskenään ristiriitaisia. Kun tämä tuettu työvoima lakkautetaan joutuu Metsähallitus ostamaan luontokohteiden ylläpitopalveluita ja lopputuloksena niitä jää tekemättä. Siis kun joku autiotupa, nuotipaikka tms. joutuu huonoon kuntoon niin homma menee niin sitten se ehkä korjataan, ehkä ei.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Jotain uutta, sekä paperi ja niin edelleen.

Sisäministeriöltä saatujen tietojen perusteella poliittinen johto on ohjeistanut virkahenkilöitä valmistelemaan kohdentamista siten, että valinnassa priorisoitaisiin kristittyjä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
^ Härski yritys persuilta. Lisää tällaisia lakien testauksia varmasti vielä tulossa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
HS-gallupin mukaan 54% suomalaisista uskoo, että Orpon hallitus tekee Suomen huonommaksi maaksi elää ja 24% uskoo, että paremmaksi. Läheskään kaikki hallituspuolueiden kannattajatkaan eivät näköjään luota Orpon hallituksen toimiin.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Ei oikein ole sopivaa ketjua, mutta menköön tänne, kun kuitenkin Orpon hallituksen valtiosihteeristä kyse. Kepu ei sitten näemmä lähtenytkään koplaukseen mukaan - kompetenssin suhteenhan kärkiehdokkaiden välillä oli valtava ero, kun toinen on tehnyt koko työuransa työmarkkinajuristina. Toista ehdokasta lähinnä ajettiin vahtimaan kuntasektoria. Yllättävä tulos ja saa nähdä, onko heijastuksensa esimerkiksi Kelan pääjohtajan valintaan aikanaan.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

molari

Jäsen
HS-gallupin mukaan 54% suomalaisista uskoo, että Orpon hallitus tekee Suomen huonommaksi maaksi elää ja 24% uskoo, että paremmaksi. Läheskään kaikki hallituspuolueiden kannattajatkaan eivät näköjään luota Orpon hallituksen toimiin.

Kertooko tuo myös jotain - ei niin positiivista - suomalaisista ja Suomesta.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kertooko tuo myös jotain - ei niin positiivista - suomalaisista ja Suomesta.
Kertoo, että suurimmalla osalla suomalaisista on realistinen käsitys Orpon hallituksen toiminnasta ja mitä sen toimista seuraa valtaosalle suomalaisista. Varmaankin hallituksen taustaryhmät EK, SY ja erilaiset pörriäiset ovat tyytyväisiä hallituksen ajaessa niiden etuja.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
HS-gallupin mukaan 54% suomalaisista uskoo, että Orpon hallitus tekee Suomen huonommaksi maaksi elää ja 24% uskoo, että paremmaksi. Läheskään kaikki hallituspuolueiden kannattajatkaan eivät näköjään luota Orpon hallituksen toimiin.

Tottakai, kun Suomalaiset ovat tottuneet ja totutettu siihen, että vaikka perse on auki niin mistään ei leikata. Se sama ralli on ollut aina, ja varsinkin 2000 luku on ollut enemmän ja vähemmän jakopolitiikkaa. Eikä sinänsä mikään aiempi hallitus toistaan huonompi välttämättä ole ollut, vaan tasaista suorittamista se on ollut kaikilta.

En sano että Orpon hallitus mitään täydellisyyttä hipoo, ja olen tosi monesta asiasta joko harmissani tai toista mieltä, mut että nyt on täysin erilainen kulukuri vrt ennen, ja kyllähän se kannatuksessa tottakai näkyy. Jakopuolue SDP kerää näissä sympatiaääniä ämpärikaupalla, kun taas leikkaava menettää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että kansalaisten työttömyys- ja asusmistukea sekä opiskelua eri tavoin kallistava leikkaava hallitus olisi suosittu? Itse ihmettelen miten täysin poikkeuksellisen hallituksen suosio on edes yli 40 prosenttia.

Toinen asia on, kuinka järkeviä nykytoimet ovat ja voisiko saman säästön saada muillakin tavoilla. Kuten veroja nostamalla, veropohjaa laajentamalla yms. Fiksuinta olisi tehdä molemmat. Leikata menoja ja hankkia lisää tuloja.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että kansalaisten työttömyys- ja asusmistukea sekä opiskelua eri tavoin kallistava leikkaava hallitus olisi suosittu? Itse ihmettelen miten täysin poikkeuksellisen hallituksen suosio on edes yli 40 prosenttia.
Hallituspuolueilla on ilmeisesti peruskannattajia, jotka äänestävät puoluettaan siitä huolimatta, mitä se saa hallituksessa aikaan. Tätä osoittaa sekin, että tuosta hallituspuolueiden 42% kannatuksesta huolimatta ainoastaan 24% suomalaisista uskoo Orpon hallituksen tekevän Suomen paremmaksi paikaksi elää. Ihmiset kyllä näkevät, että leikkauksista, työelämän huononnuksista ja suurista puheista huolimatta Suomessa työttömyys ja valtion velka kasvavat lähes eniten Euroopassa.
 
Osin samaa mieltä. Oikeistossa taitaa valtaosa ymmärtää sen, että nyt kasvava velka ja talousongelmat eivät johdu pääosin Orpon hallituksen toimista. Ja senkin, että ne eivät johdu vain Marinin hallituksen toimista. Meillä on monta hallitusta jättänyt tekemättä tärkeät perustyöt.
 
Tuo kysymyksen asettelu, että "Uskotko että Orpon hallitus tekee Suomen paremmaksi paikaksi elää" on vähän sellanen, että helposti tekee mieli vastata niin, että nyt lyhyellä aikavälillä varmaan ei, koska leikkaukset ovat niin laajat ja osuvat myös tukiin, suhdanteet ovat edelleen alhaalla ja yleiset näkymätkin vähän kaikessa hyvin epävarmat. Työttömyyskin voi tästä kasvaa edelleen jonkin verran, vaikka hallitus tekisi mitä, tai jättäisi tekemättä.

Mutta valtiollinen kulujen perkaus on pakollinen syy-seuraus, ja siitä toivottavasti voidaan saavuttaa hyvää tulevaisuutta ajatellen, ja tästä pitäisi alkaa se yli hallituskausien kestävä suunnanmuutos. Suomella on paljon haasteita näkyvissä, kun on niin iso maa pienellä asukasmäärällä, ja jolla rahat vähissä, niin on tässä palaa ihan jokaiselle hallitukselle.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Osin samaa mieltä. Oikeistossa taitaa valtaosa ymmärtää sen, että nyt kasvava velka ja talousongelmat eivät johdu pääosin Orpon hallituksen toimista. Ja senkin, että ne eivät johdu vain Marinin hallituksen toimista. Meillä on monta hallitusta jättänyt tekemättä tärkeät perustyöt.
Hallitukset ovat jättäneet tekemättä, mutta myös yritykset ovat jättäneet hommat puolitiehen. 95,5% Suomen yrityksistä on alle 10 hengen yrityksiä. Joka kymmenes tavoittelee kasvua tai tähtää kansainvälisille markkinoille.

Nämä ovat jotenkin huolestuttavia lukuja talouden näkökulmasta. Fakta on, että yritys joka ei tavoittele kasvua, se taantuu. Hallitusten päätöksillä on oma vaikutuksensa, mutta väitän, että luottamuksella, tulevaisuudenuskolla ja kannustamisella vaikutus on vielä isompi. Tähän toki hallitus voi paljon vaikuttaa.

Orpon hallituksen suurin virhe omasta mielestäni on juuri noiden edellämainittujen asioiden laiminlyönti. Lisäksi työnantajaa ja yrityksiä suosivat päätökset (joiden vaikutus perusongelmaan on marginaalimen) lisäävät vastakkainasettelua yrittäjä vs. Työntekijä. Muutenkin yrittäjiä ei juuri arvosteta. Lottovoitolla vaurastumista pidetään hyväksyttävämpänä kuin yrittäjyydellä.

Yrittäjän näkökulmasta paljon enemmän pitäisi rakentaa turvaverkkoa yrittäjäksi ryhtyvälle ja yritystä kasvattavalle. Eli yrittäjän työttömyysturvan parannus, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen jne.

Työllistäviä ja kasvavia yrityksiä tarvitaan kipeästi lisää.

Toki talouskasvusta ja sen tarpeellisuudesta yleisesti voidaan olla montaa mieltä, mutta nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä se on ainoa tapa pitää talous pystyssä.

Keväältä ylen juttua aiheesta, josta poimin lukuja.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mutta valtiollinen kulujen perkaus on pakollinen syy-seuraus, ja siitä toivottavasti voidaan saavuttaa hyvää tulevaisuutta ajatellen, ja tästä pitäisi alkaa se yli hallituskausien kestävä suunnanmuutos. Suomella on paljon haasteita näkyvissä, kun on niin iso maa pienellä asukasmäärällä, ja jolla rahat vähissä, niin on tässä palaa ihan jokaiselle hallitukselle.
Minun ihannemaailmassani paras tapa yli hallituskausien jatkuvaan Suomen suurien ongelmien ratkaisemiseen olisi SDP ja Kokoomuksen pitkäaikainen yhteistyö vähän Paavo Lipposen hallitusten tyyliin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minun ihannemaailmassani paras tapa yli hallituskausien jatkuvaan Suomen suurien ongelmien ratkaisemiseen olisi SDP ja Kokoomuksen pitkäaikainen yhteistyö vähän Paavo Lipposen hallitusten tyyliin.

Joo tämä lienee se ainut tapa, jolla mahdollisesti voisi jatkumoa pitää. Mutta edelleen vaan mietin sitä, kuinka SDP olisi sitten valmis muuttamaan tietty katsontaansa, ja suostumaan tarkempaan euroon. Esimerkiksi se politiikka, jota Lipposen aikaan tehtiin, ei toimi nykytilanteessa enää millään matikalla. Jos nyt edes silloinkaan toimi, mutta ajat oli erilaiset ja takana vaikea 90-luku, eli en moiti enkä varsinkaan tuomitse. Mutta eiköhän tuossa kompromissien sinipunassa se tulevaisuus jollain tavalla ole.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Esimerkiksi se politiikka, jota Lipposen aikaan tehtiin, ei toimi nykytilanteessa enää millään matikalla (jos nyt edes silloinkaan toimi, mutta ajat oli erilaiset ja takana vaikea 90-luku, eli en moiti enkä varsinkaan tuomitse).
Lipposen hallitusten aikaan BKT kasvoi keskimäärin noin 4 % per vuosi. Kovin erilainen tilanne kuin mitä tällä hetkellä. Itse asiassa finanssikriisin jälkeen ei ole ollut edes yhtä yksittäistä vuotta, jolloin kasvu olisi ollut 4 %.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Tuo on se muuttunut tilanne - etenkin finanssikriisin jälkeen olemme sekä ikääntyneet nopeasti että kasvaneet kituaalisti. Sinänsä uusia menoja ei ole kauheasti säädetty, mutta demografian kurjistuminen on käytännössä menoautomaatti. Ja toki tämä nerokas tapamme "ratkaista" sote-palvelumme vain pahentaa tilannetta.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Työllistäviä ja kasvavia yrityksiä tarvitaan kipeästi lisää.

Toki talouskasvusta ja sen tarpeellisuudesta yleisesti voidaan olla montaa mieltä, mutta nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä se on ainoa tapa pitää talous pystyssä.

Keväältä ylen juttua aiheesta, josta poimin lukuja.

Erittäin hyvä kirjoitus kaikenkaikkiaan. Kannattaa lukea. Suomessa tarvitaan ehdottomasti talouskasvua ja tuottavuuden nousua eri sektoreilla teollisuudessa ja palvelualoilla. Työllisyysasteen nousuun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan runsaasti lisää Suomeen.

Luvitusasiat ovat saatava kuntoon pikaisesti. Kyllä se siitä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lipposen hallitusten aikaan BKT kasvoi keskimäärin noin 4 % per vuosi. Kovin erilainen tilanne kuin mitä tällä hetkellä. Itse asiassa finanssikriisin jälkeen ei ole ollut edes yhtä yksittäistä vuotta, jolloin kasvu olisi ollut 4 %.

Hyvä kasvu, todella hyvä. Täytyy toki muistaa, että Lipposen hallituskaudet oli vahvaa korkeasuhdanteen aikaa ja olihan ne talousolosuhteet kaikinpuolin ihan erilaiset, BKT kasvoi hyvin osin sen takia. Eikä kaikki Suomen ansiota ollut, kun muilla mailla iso rooli tuossa että meidänkin luvut näytti hyvältä. Vienti veti jne. Nykytilanne vaatii uudistuksia ja pitkäjänteisempää talouspolitiikkaa, kuin pelkkää sitä jakopolitiikkaa, johon Suomi on tottunut. Tilanne on muuttunut todella paljon noista ajoista.

Lipposen ja nousun aikakaudella olisi ollut tavallaan helpompi paikka tehdä tarvittavia työmarkkinauudistuksia ja yleisesti karsia valtion menoja ilman suurempia leikkauslistoja vrt nyt. 20-25v valtion menot kasvo jatkuvasti, ja sillä tiellä tavallaan oltu koko ajan, ja kestävyysvajetta ollut paljon.
 
Maailma on toki muuttunut, mutta edelleen on paljon mahdollisuuksia. Talous kasvaa käytännössä kaikkialla muualla, paitsi Suomessa. Suomen oma markkina on pieni, mutta toisaalta meille iso markkina on jostain muualta todella pieni.

Suomen ongelma ongelma on, että ei löydetä niitä kasvavia markkinoita ja uusia markkinoita. Tarvitaan uusia yrityksiä, kehitystä olemassaolevien yritysten tekemiseen ja uusia markkinoita.

Erityisesti palveluissa on valtava potentiaali, mutta toisaalta myös kehno tuottavuus. Eli palvelukehitykseen ja palvelusektoriin panostamalla ratkaistaisiin pariakin ongelmaa samalla kertaa.

Lähteitä:

Tässä karu grafiikka kasvusta.

Palveluiden tuottavuudesta:
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös