Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 225
  • 18 846

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tosin, en allekirjoita väitettä, että suurten ikäluokkien edustajat olisivat päässeet töihin 90-luvun laman jälkeen, jos vain kykenivät kävelemään.
Kirjoitin näköjään epäselvästi. Tarkoitin, että lama-aikaan työelämään tulleilla oli haaste löytää ensimmäinen työpaikkansa, kun taas omassa nuoruudessaan suuret ikäluokat tulivat työelämään "kävellen sisään".
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Ja näinhän se onkin. Suomen valtiovelan korkokulut nousevat sen takia, että edellinen hallitus päätti muuttaa meidän kiinteäkorkoiset valtiolainat vaihtuvakorkoisiksi.

Suomen velanhallintastrategian iso kuva on ollut sama suht kauan. Riskejä mm. velkaerien kasautumisesta hallitaan erilaisilla pituuksilla ja ehdoilla. Valtionkonttori taitaa olla näissä se ohjaava instanssi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ja näinhän se onkin. Suomen valtiovelan korkokulut nousevat sen takia, että edellinen hallitus päätti muuttaa meidän kiinteäkorkoiset valtiolainat vaihtuvakorkoisiksi.
Täällä JA:ssa muistan tästä asiasta vaahdonneeni. Perustelut olivat täysin absurdeja. Näin oli aina tehty ja normaaleissa korko-olosuhteissa tämä valtion strategia tosiaan on järkevin. Päätös ei ollut poliittinen vaan suorastaan tyylipuhtaan virkamiesmäinen, eikä mitenkään VM:ssä vallitsevan homehtuneen talousortodoksian vastainen vaan joustava reagoiminen muuttuneeseen tilanteeseen ja omilla aivoilla ajatteleminen olisi ollut epäilyttävää ja radikaalia, suorastaan keynesiläistä...
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomen velanhallintastrategian iso kuva on ollut sama suht kauan. Riskejä mm. velkaerien kasautumisesta hallitaan erilaisilla pituuksilla ja ehdoilla. Valtionkonttori taitaa olla näissä se ohjaava instanssi.
Valitettavasti tässä tapauksessa. Negatiiviset korot olivat täysin poikkeuksellinen tilanne, joka oli viimeksi vallinnut, niin koska - ei milloinkaan?
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Valitettavasti tässä tapauksessa. Negatiiviset korot olivat täysin poikkeuksellinen tilanne, joka oli viimeksi vallinnut, niin koska - ei milloinkaan?

Niin jos nollakorkojen tilanteesta olisi pitänyt ottaa maksimaalinen hyöty irti se paras ajoitus olisi varmaan ollut Sipilän hallituksen kaudella. Mut oma prosenssinsa ja kulunsa tuo valtionlainojen swapitkin.

Jälkiviisastelu on näissä yhtä hedelmällistä kuin kertoa eläkerahastolle että olisitte sijoittaneet paremmin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Korkokulut huomioiden Orpon hallitus rahoittaa korkokuluja ja sosiaali- terveysalaa 7 200 000 000 euroa enemmän kuin mitä Marinin hallitus esitti rahoitustarpeen olevan vuodelle 2025. Tässä ollaan nyt ihan juurisyillä siihen, miksi Suomen julkisen talouden sopeuttamistarve on tällä hetkellä sellainen kuin se on.

Toki nykyisen tilanteen taustalla on Marinien lisäksi useiden edellisten hallitusten virheet mm. ikärakenteen ja maahanmuuton osalta.

Leikkaukset budjetissa ovat välttämättömiä. Mutta se mitä itse kritisoin, on rahoitusleikkaukset, jotka vähentävät 1-2 vuoden aikana luokkaa 50 miljoonaa valtion menoja, mutta lisäävät niitä 3-25 vuoden aikana luokkaa 100 miljoonaa euroa.

Ja toinen kritiikki koskee osin samaa kuin aiemmin lainaamallani Matti Vanhasella kirjassaan. Hallituksen väärä asenne maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon, rasismilla ja puolirasismilla kukkoilu sekä korkeintaan puolittainen panostus huipputeknologiaan, jossa Suomi olisi kokoaan suurempi tuottaja mm. vihreässä siirtymässä.

Kovin on tultu Orpon hallituksen aikana alas mm. EK:n vihreän siirtymän investointidatassa. Vihreiden investointien dataikkuna - Elinkeinoelämän keskusliitto

Kyse on suuntaa antavista luvuista. Osa karsimisesta johtuu kilpailun koventumisesta valtiontukien osalta mm. Saksaa ja Ranskaa sekä Ruotsia vastaan. Mutta ei Orpon hallitus ole kovin paljon itse asiaa edistänyt olkoonkin, että valtiontukea vero- ja muussa muodossa on nyt myös Suomessa saatavilla.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täällä JA:ssa muistan tästä asiasta vaahdonneeni. Perustelut olivat täysin absurdeja. Näin oli aina tehty ja normaaleissa korko-olosuhteissa tämä valtion strategia tosiaan on järkevin. Päätös ei ollut poliittinen vaan suorastaan tyylipuhtaan virkamiesmäinen, eikä mitenkään VM:ssä vallitsevan homehtuneen talousortodoksian vastainen vaan joustava reagoiminen muuttuneeseen tilanteeseen ja omilla aivoilla ajatteleminen olisi ollut epäilyttävää ja radikaalia, suorastaan keynesiläistä...
Hommasta jäi tosiaan se kuva, että oli tärkeämpää toimia kuten on ennenkin toimittu, kuin että olisi hetkeksikään pysähdytty miettimään, mikä olisi järkevintä siinä tilanteessa. Joku virkamieshän suorastaan puolusteli noita suuria nousuja korkokuluissa sillä, että vastaavasti positiivisten korkojen aikaan oli säästetty vielä enemmän. Ilmeisesti se, että olisi sovellettu positiivisten, ja toisaalta nolla- tai negatiivisten korkojen aikaan eri strategiaa, ei tullut kyseeseen, vaikka pitäytymisellä vanhassa päädyttiinkin ampumaan suoraan omaan jalkaan.

Samaan aikaan toisaalla otettiin pitkäaikaisia nollakorkoisia lainoja, mutta mitäpä me iloiset koronmaksajat olisimme sellaisilla tehneet.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Julmaa, mutta toisaalta, jos joku muu maksaa kokonaan asumisesi niin kai sillä jollakin muulla on oikeus vaatia sinua säästämään.
Toisaaltahan sillä "jollakin muulla" on täyden oikeudet ja mahdollisuudet vaikuttaa asumisen hintaan poliittisin keinoin siten, että asumisen hinta laskee, ja samalla se tukienkin tarve. Mielestäni olisi muutenin suotavaa tarkistella jatkossa hyvinkin tarkkaan, että miten, millä hinnalla ja mihin käyttöön maata ylipäätään yksityiselle myydään, sillä se kuitenkin kaikesta huolimatta on rajallista määrältään, nimittäin se maa.

Ehkä ei ole enää syytä juurikaan myydä sitä vaikkapa isojen omakotitalojen käyttöön, kun siihen voisi rakentaa myös merkittävästi korkeampaa asumista ja siten halvempia neliöitä, ja jopa ihan kuntien tai sen valtion toimestakin. Jo sillä päästään merkittävästi halvempaan asumiseen. Kaupunkienkin asunnoissa kannattaisi miettiä tarkemmin jatkossa tätä niiden muuttamista liiketoimintayksiköiksi, sillä rahan siirteleminen saman järjestelmän sisällä on täysin idioottimiasta toimintaa, jossa turhaa hukkaantuu rahaa hallinnollisiin himmeleihin ja samanaikaisesti myös tekee siitä vuokralaisellekin epävarmaa, kun ja jos elämä yhtäkkiä heittää häränpyllyä.
Nyt jo monen häädn seurauksena kustannukset kunnille kasvavat, kun kuitenkin joudutaan sitten sitä asumista tukemaan, ja sen jälkeen kalliimminkin vielä kuin alunperin.

Keksitty vaan turhaan järjestelmä, jossa saa taas jaella lisää hyväpalkkaisia duuneja, ja hukata rahaa entistäkin enemmän niihin himmeleihin, ja samalla hilattu kaiken asumisen hintaa kohti älyttömyyttä. Ja erityisestikin vielä alueilla, jossa työtkin ovat.

Mutta voisihan tätä totisesti helpottaa sitenkin, että ostetaan näiden isojen kaupunkin toimesta kaikki maaseudulla olevat arvonsa menettäneet asunnot pois, ja siirretään se huhujen mukaan runsasa joukko ihmisiä, joile ei koskaan työ maistu, elämään noihin asuntoihin. Samalla voi siitä ketterästi antaa lisää maita hyötykäyttöön, jotta voivat kasvatella o man ruuankin siellä, tai ainkain osan siitä, niin jo on toimeliaisuuttakin. tiedä vaikka siitä lähtisi bisneskin päälle.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin niitä edellisen hallituksen virheitä korjataan. Hyvä homma.

Selvennykseksi, että olisi kiva jos olisimme maailman rikkain maa, jolla olisi ikärakenne kunnossa ja mahdollisuus ylläpitää maailman parasta julkista terveydenhoitoa. Valitettavasti ei vaan olla siinä tilanteessa.
Ja tästä(kö) saamme nimenomaan kiittää perin laiskaa ja ahnetta Suomalaista työntekijää, sekä sitä sankkaa joukkoa ihmisiä joiden elämäntehtäväksi on muodostunut joko kaikenlainen työn välttely tai vaihtoehtoisesti ja täysin vittuuttaan sekä omaa syytään sairastua enemmän tai vähemmän vakavasti, jotta saisivat rasittaa yhteiskuntaa sillä ja olla vinkumassa apua. Kertakaikkisen kamalaa väkeä sattunut Suomalaisiksi.

Yritykset, sekä ne "varakkaat" ovat kaikensa tehneet verta ja hikeä vuodattaen ja harjoittaen huippunsaviritettyä yritystoimintaansa, kun taas muut ovat vaan täällä viemässä kaikki heidän rahansa, sekä loisimassa niiden kustannuksella.

Enkä nyt syytä lainattua kirjoittajaa tällaisesta ajattelusta,no paitsi jos hän niin ajattelee. Kunhan vaan nyt tuli mieleen, että kenelle se vastuu lopulta kääntyy siitä, että täällä ei ole saatu menestystä aikaiseksi, ja onko tosiaankin kaikki tehty siellä rahapiireissäkään sen eteen, vai makaavatko ne rahat vain tileillä odottaen, että pääsevät perittäviksi?
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaaltahan sillä "jollakin muulla" on täyden oikeudet ja mahdollisuudet vaikuttaa asumisen hintaan poliittisin keinoin siten, että asumisen hinta laskee, ja samalla se tukienkin tarve. Mielestäni olisi muutenin suotavaa tarkistella jatkossa hyvinkin tarkkaan, että miten, millä hinnalla ja mihin käyttöön maata ylipäätään yksityiselle myydään, sillä se kuitenkin kaikesta huolimatta on rajallista määrältään, nimittäin se maa.
Äläs nyt, eikö hallituksesta annettu neuvoksi neuvotella vuokranantajan kanssa matalampi vuokra.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja tästä(kö) saamme nimenomaan kiittää perin laiskaa ja ahnetta Suomalaista työntekijää, sekä sitä sankkaa joukkoa ihmisiä joiden elämäntehtäväksi on muodostunut joko kaikenlainen työn välttely tai vaihtoehtoisesti ja täysin vittuuttaan sekä omaa syytään sairastua enemmän tai vähemmän vakavasti, jotta saisivat rasittaa yhteiskuntaa sillä ja olla vinkumassa apua. Kertakaikkisen kamalaa väkeä sattunut Suomalaisiksi.

Yritykset, sekä ne "varakkaat" ovat kaikensa tehneet verta ja hikeä vuodattaen ja harjoittaen huippunsaviritettyä yritystoimintaansa, kun taas muut ovat vaan täällä viemässä kaikki heidän rahansa, sekä loisimassa niiden kustannuksella.

Enkä nyt syytä lainattua kirjoittajaa tällaisesta ajattelusta,no paitsi jos hän niin ajattelee. Kunhan vaan nyt tuli mieleen, että kenelle se vastuu lopulta kääntyy siitä, että täällä ei ole saatu menestystä aikaiseksi, ja onko tosiaankin kaikki tehty siellä rahapiireissäkään sen eteen, vai makaavatko ne rahat vain tileillä odottaen, että pääsevät perittäviksi?
Ei tietenkään ole duunarin vika. Meillä ei ole tarpeeksi korkeaa osaamista siellä yritysjohdossa ja asiantuntijatasolla, tai jos onkin, niin sitä asiantuntijuutta ei osata myydä. Jotta sille duunarille on varaa maksaa palkkaa ja työttömälle tukia, meillä pitäisi olla tarpeeksi hyvätuloisia työllistämässä sekä maksamassa veroja.

Ollaan tiputtu muiden pohjoismaiden kelkasta, jos nyt koskaan samassa kelkassa edes oltiin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tietenkään ole duunarin vika. Meillä ei ole tarpeeksi korkeaa osaamista siellä yritysjohdossa ja asiantuntijatasolla, tai jos onkin, niin sitä asiantuntijuutta ei osata myydä. Jotta sille duunarille on varaa maksaa palkkaa ja työttömälle tukia, meillä pitäisi olla tarpeeksi hyvätuloisia työllistämässä sekä maksamassa veroja.
Mutta kun se ei auta, että sinne palkataan lisää niitä "hyvätuloisia" pönöttämään, jos sen tulos on nyt nähdyn kaltainen. Ehkä sitä kannattaisi maksaa sitten siitä tuottavasta työstä enemmän, ja silloin ehkä se rahakin liikkuisi paremmin kuin nyt kun se näemmän hyvin pitkälle makaa vain tileillä.
Tuottavaa työtä, niine palveluineenhan, no paitsi se persiinmyynti joka kannattaa aina, mutta ei kaikkia ilmeisestikään niin ammatinvalintana houkuta, on ajettu kovaa vauhtia anemiaan, että ei vaan sisämarkkinoillakaan yhtään mikään kohta liikkuisi. Pelkästään jo sen kevytyrittäjyyden vaikeuttaminen oli Sipilän toimesta idioottipäätös, jonka taustalla ei voi ajatella olevan mitään muuta ajatusta, kuin että pitää hillitä sen tuottavan työn tekijän resursseja ja mahdollisuuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta kun se ei auta, että sinne palkataa lisää niitä "hyvätuloisia" pönöttämään, jos sen tulos on nyt nähdyn kaltainen. Ehkä sitä kannattaisi maksaa sitten siitä tuottavasta työstä enemmän, ja silloin ehkä se rahakin liikkuisi paremmin kuin nyt kun se näemmän hyvin pitkälle makaa vain tileillä.
Eli syypää meidän ongelmiin ovat kuitenkin ne duunarit ja heidän huono palkkatasonsa. Oolrait.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eli syypää meidän ongelmiin ovat kuitenkin ne duunarit ja heidän huono palkkatasonsa. Oolrait.
En mä nyt tuota niinkään ymmärtänyt, vaan enemmänkin sitä, että ne innovaatiot ja kasvuhakuisuus ei ole tapahtunut, vaikka sinänsä siellä niitä "hyvätuloisia pönöttäjiä" onkin rakenteissa ihan riittämiin. Ja kun sinne laitettu raha ei selvästikään mitään tuota, niin olisi parempi sitä laittaa vaikka duunareille jotka kyllä laittavat sen kiertoon, kuin näiden "pönöttäjien" varallisuuteen.

Mutta siis pihvinä mielestäni se, että kyllähän Suomeen tarvittaisiin oikeasti kasvuhakuisuutta ja tuotekehitystä, tämä on ollut jo pitkään niin matalalla tasolla, kun R&D -osastoja jatkuvasti supistetaan, ja kasvun sijasta haetaan vain säästöjä. Tästä ihan vaan empiirisenä esimerkkinä, edellisessä duunissani mulla oli asiakkaana yksi Suomen suurimmista yrityksistä, joiden patentoitua kärkituotetta pyrittiin markkinoimaan ostajille jokseenkin kilpaillussa markkinassa. Tähän kärkituotteen markkinointiin yrityksen lähestyminen oli käytännössä se, että ihan minimillä pitää jokaisessa tapauksessa onnistua, hyvistä ideoista toteutettiin parhaillaan puolet ja suurimmaksi osaksi ei juuri mitään. Kun kyseltiin markkinointistrategioiden ja taktiikoiden perään, niin vastaukseksi sain olkien kohauttelua ja mietintää siitä, että mahtaakohan jollain jossain pöytälaatikossa olla jotain. Sielläkin oli kuitenkin siellä tekijäportaassa oikein päteviä ihmisiä, ja jopa heidän esihenkilönsä puolsi meidän toimintaa, mutta joka ikistä penniä ja päätöstä venytettiin niin monessa eri hallintokerroksessa, että eihän tuollaisella rakenteella voi koskaan saada mitään ihan oikeasti aikaiseksi. Sitten jossain istuu aina se excel-mies, joka ymmärtää vain sen, että kuluja tulee välttää ja säästöjä saadaan kun pienennetään budjetteja ja tarvittaessa sitten vähennetään henkilöstöä.

Jos saa sortua valavuorismiin, niin meillä on niin paljon ankeuttajia ja hanhinaamoja johtajina, että ei tällä menolla mitään kasvua saada aikaiseksi. Nämä johtajat kiertävät vuoron perään yrityksestä toiseen tuolileikkiä ja istuvat toistensa hallituksissa. Pahinta näissä kaakattajissa on, että kuvittelevat olevansa oikeasti doereita.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En mä nyt tuota niinkään ymmärtänyt, vaan enemmänkin sitä, että ne innovaatiot ja kasvuhakuisuus ei ole tapahtunut, vaikka sinänsä siellä niitä "hyvätuloisia pönöttäjiä" onkin rakenteissa ihan riittämiin. Ja kun sinne laitettu raha ei selvästikään mitään tuota, niin olisi parempi sitä laittaa vaikka duunareille jotka kyllä laittavat sen kiertoon, kuin näiden "pönöttäjien" varallisuuteen.
Ei niitä huippuosaajia tänne saada houkuteltua tekemään huippukeksintöjä sillä, että duunarin palkka on korkea. Jos se toimisi noin, niin näinhän olisi jo tapahtunut, sillä Suomessa kouluttamaton duunari tienaa jo nyt erinomaisesti verrattuna muihin länsimaihin. Koulutetut huippuosaajat taasen tienaavat vähän verrattuna muihin länsimaihin. Varmaan sen takia täältä fiksuimmat lähtevätkin muualle ja jäljelle jäävät keskinkertaisuudet.
 
Jeffrey

Jäsen
Toki nykyisen tilanteen taustalla on Marinien lisäksi useiden edellisten hallitusten virheet mm. ikärakenteen ja maahanmuuton osalta.

Leikkaukset budjetissa ovat välttämättömiä. Mutta se mitä itse kritisoin, on rahoitusleikkaukset, jotka vähentävät 1-2 vuoden aikana luokkaa 50 miljoonaa valtion menoja, mutta lisäävät niitä 3-25 vuoden aikana luokkaa 100 miljoonaa euroa.

Ja toinen kritiikki koskee osin samaa kuin aiemmin lainaamallani Matti Vanhasella kirjassaan. Hallituksen väärä asenne maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon, rasismilla ja puolirasismilla kukkoilu sekä korkeintaan puolittainen panostus huipputeknologiaan, jossa Suomi olisi kokoaan suurempi tuottaja mm. vihreässä siirtymässä.

Kovin on tultu Orpon hallituksen aikana alas mm. EK:n vihreän siirtymän investointidatassa. Vihreiden investointien dataikkuna - Elinkeinoelämän keskusliitto

Kyse on suuntaa antavista luvuista. Osa karsimisesta johtuu kilpailun koventumisesta valtiontukien osalta mm. Saksaa ja Ranskaa sekä Ruotsia vastaan. Mutta ei Orpon hallitus ole kovin paljon itse asiaa edistänyt olkoonkin, että valtiontukea vero- ja muussa muodossa on nyt myös Suomessa saatavilla.

Maahanmuutto on kinkkinen asia sen sisältäen montaa eri dimensiota. Tässä kohtaa nykyinen hallitus on tehnyt muutoksia työperäisen maahanmuuton edistämiseksi keinoilla jotka on ainakin yrityselämästä nostettu maahanmuuton esteiksi nykyisellään. Tätä kehitystä pidän hyvänä, niinkuin sitäkin että maahanmuuton kriteereitä pyritään tiukentamaan. Se on totta, että asiat tulisi tehdä järkevämmin. Nyt kuitenkin asioita tehdään enkä usko potentiaalisen työperäisen maahanmuuttajan jättävän Suomen mahdollisuus väliin sen takia, että kansanedustaja pukeutui vaimon antamaan pesukarhukravattiin.

Vihreän siirtymän investoinnit ovat nykyisessä markkinatilanteessa alhaalla ympäri maailmaa. Samalla vetykupla on puhjennut varsin karusti ja moni sen keskeisimmistä toimijoista joutunut todellisiin haasteisiin. Teknologia saattaa edelleen tulla mullistamaan meidän arkea, mutta ei Suomen mielestäni kannata tässä muutoksessa olla etukelkassa ja omistamassa uuden markkinan luomisen riskejä. Suomen infrastruktuurilla me kykenemme ottamaan tuosta markkinasta kelvollisen palasen mikäli teknologia joskus ihan oikeasti tulee osaksi meidän arkea. Tämän suhteen meillä ei ole kiirettä.

Dataikkunan käyttö on osin haasteellinen sen sisältäessä hyvin spekulatiivisia hankkeita. Hankkeiden suurin ongelma Suomessa on meidän hidas byrokratia ja vahva säätely, ymmärtääkseni myös tähän hallitus pyrkii löytämään ratkaisuja. Nykyisessä taloustilanteessa pitäisin hyvin epämieluisana verovarojen pumppaamista yksityisille yrityksille toimialoille joiden tulevaisuuden näkymät ovat hyvin spekulatiivisia. EK antaa hyvin positiivista kuvaa markkinasta, mutta kyllä se Suomessa moni vihreä toimija on ennemmin sulkemassa oviaan kuin investoimassa lisää - mielestäni tämän muuttaminen pumppaamalla julkista rahaa näihin hankkeisiin olisi vähintäänkin epämielekästä.

Vedyn lisäksi EK:n havittelemat datakeskukset ovat mielestäni vähän kaukaa haettua omaisuutta Suomeen. Tässä kyseessä on puhtaasti logistiikka ja meidän sijaitseminen täällä kaukana jossain. Isoin datakeskuksien investointiaalto kohdistuu tällä hetkellä Etelä-Eurooppaan ja esimerkiksi Kreikkaan. Taustalla tässä on aika puhtasti maantiteellinen sijainti ja lyhyehkö välimatka Euroopan lisäksi Aasiaan ja Afrikkaan.

Pidän ihan loogisena, että EK yrittää lobata yritystukien puolesta, mutta pidän ihan hyvänä ettei hallitus lähde tähän täysin perään. Yritystuilla on paikkansa, mutta mielestäni sen tulisi kohdistua investointihankkeisiin joilla olisi oikeasti selkä onnistumisen mahdollisuus ilman spekulaatioita muuttuvasta markkinasta. Toki osa EK:n listaamista hankkeista lopulta onnistuu, mutta tällainen "tehdään jos joku muu sen maksaa" on aina investointina vähän niin ja näin.

Sijoitustoiminnassa köyhällä ei ole varaa virheisiin ja itse lähtisin hakemaan Suomen kasvua huomattavasti turvallisimmista ja vähäriskisemmistä sijoituskohteista. Aina kaikessa ei kannata olla ensimmäinen ja esimerkiksi vedyn kohdalla meidän kannattaa antaa muiden ratkaista ongelmat omilla rahoillansa ja tullaan mukaan markkinaan mikäli sen aika koittaa. Suomen teollisuuden hintakilpailukyky on ihan hyvä ja tätä kykenemme käyttämään hyödyksemme mikäli vetymarkkina oikeasti syntyy ja tämän avulla valtaamaan meille riittävän kokoisen osan kokonaismarkkinasta.

Keskeisin asia on nyt se, ettei meillä ole varaa epäonnistuviin investointeihin. Mikäli halutaan luoda yritystukia suomalaista teollisuutta tukemaan niin kyllä meidän kannattaa se raha laittaa mieluummin vaikka teräs- tai autotehtaaseen kuin tässä vaiheessa vielä täysin hypoteettiseen vetymarkkinaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ei niitä huippuosaajia tänne saada houkuteltua tekemään huippukeksintöjä sillä, että duunarin palkka on korkea. Jos se toimisi noin, niin näinhän olisi jo tapahtunut, sillä Suomessa kouluttamaton duunari tienaa jo nyt erinomaisesti verrattuna muihin länsimaihin. Koulutetut huippuosaajat taasen tienaavat vähän verrattuna muihin länsimaihin. Varmaan sen takia täältä fiksuimmat lähtevätkin muualle ja jäljelle jäävät keskinkertaisuudet.
En nyt ajatellutkaan huippuosaajien houkuttelua Suomeen, vaan enemmänkin sitä, että mielestäni kasvua olisi saatavilla jo nykyisellään, mutta Suomessa on kovin usein se ajattelumalli, että eihän me nyt voida pärjätä tuolla maailmalla ja siksi meidän vaan kannattaa tehdä tämä pienesti ettei vaan tehdä virhettä. Siitä olen samaa mieltä, että noita huippuosaajia pitäisi pystyä houkuttelemaan, mutta eihän kukaan estä nytkään yritystä maksamasta isoa palkkaa huippuosaajalle, maksetaanhan niitä isoja palkkoja kaiken maailman johtajille, joilta on tullut edellinen relevantti idea 80-luvulla. Ongelma on juuri siinä, että sitä ei tehdä, vaan ajatellaan vaan, että kun ei yritetä, niin ei voida epäonnistua.
 
Niinhän sitä voi maksaa aina suurempaa ja suurempaa liksaa, mutta kun se kilpailija muualla maksaa kuitenkin saman bruttoliksan, mutta työntekijän käteen jää enemmän muualla.

Siihen vielä, että ollaan maantieteellisesti periferiaa ja talvet ovat kylmiä ja pimeitä.

Suomessa toki yritysjohtaminen sekä -kulttuuri ovat varmasti heikkoa. Siihenhän meidän merkittävin menestystarinamme, Nokia, kaatui myös.

Joko me tehdään leikkauksia menoihin, tai sitten velkojat ja EU tulee ne tekemään.
 
hk65

Jäsen

Tämä jotenkin tuntuu jääneen asiana hyvin vähälle huomiolle, vaikka erittäin huolestuttava kehityskaari yleisesti on. Ja nyt ilmeisesti on saatu Suomikin tähän paskakelkkaan mukaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Maahanmuutto on kinkkinen asia sen sisältäen montaa eri dimensiota. Tässä kohtaa nykyinen hallitus on tehnyt muutoksia työperäisen maahanmuuton edistämiseksi keinoilla jotka on ainakin yrityselämästä nostettu maahanmuuton esteiksi nykyisellään. Tätä kehitystä pidän hyvänä, niinkuin sitäkin että maahanmuuton kriteereitä pyritään tiukentamaan. Se on totta, että asiat tulisi tehdä järkevämmin.

Se on totta - ja tämän ole monta todennut yksityiskohtaisesti - että nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton osalta myös oikeita toimia.

Kokemuksena lähipiiristä tiedän, että 3 kk - 6 kk sääntö ei kannusta asiantuntijoitakaan valitsemaan Suomea vaan tekemään jonkin yksittäisen komennuksen ilman muuttamista perheineen. Minusta meidän pitäisi Venäjän naapurina hakea kannustavia syitä muuttaa Suomeen. Kun ei ole rahaa maksaa parhaita palkkoja, jotain on oltava. Korkeat verotkaan eivät taida olla paras keino...

Nyt kuitenkin asioita tehdään enkä usko potentiaalisen työperäisen maahanmuuttajan jättävän Suomen mahdollisuus väliin sen takia, että kansanedustaja pukeutui vaimon antamaan pesukarhukravattiin.

Jos kuitenkin mietitään oikeita syitä, niitä joihin viittasin, ne ovat mm. Purran ja ministeriensä yms rasistiset ja piilorastistiset puheet 2023 hallituksen muodostamisen jälkeen. Nämä painavat jo Suomessa työssä olevien ulkomaalaisilla miettimään, mitä vittua tässä maassa tapahtuu.

Vihreän siirtymän investoinnit ovat nykyisessä markkinatilanteessa alhaalla ympäri maailmaa. Samalla vetykupla on puhjennut varsin karusti ja moni sen keskeisimmistä toimijoista joutunut todellisiin haasteisiin. Teknologia saattaa edelleen tulla mullistamaan meidän arkea, mutta ei Suomen mielestäni kannata tässä muutoksessa olla etukelkassa ja omistamassa uuden markkinan luomisen riskejä. Suomen infrastruktuurilla me kykenemme ottamaan tuosta markkinasta kelvollisen palasen mikäli teknologia joskus ihan oikeasti tulee osaksi meidän arkea. Tämän suhteen meillä ei ole kiirettä.

On totta, että vedyn suhteen ei ole edetty siten kuin moni oletti. Silti se on yksi ratkaisu. Muita ovat Boston Consulting Groupin (BCG) ja Climate Leadership Coalitionin (CLC) vuoden 2023 raportin mukaan mm. nettopositiivinen asuminen, biopohjaiset tuotteet ja materiaalit, dekarbonisaatioteknologia ja -palvelut, kiertotalouden akut ja vihreät metallit sekä vihreää vetyä hyödyntävät ratkaisut.

Ei EK siis ole mitenkään yksin tai yltiöpositiivisesti liikkeellä vaan seuraa sanoisinpa parhainta saatavissa olevaa tutkimustietoa.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
En nyt ajatellutkaan huippuosaajien houkuttelua Suomeen, vaan enemmänkin sitä, että mielestäni kasvua olisi saatavilla jo nykyisellään, mutta Suomessa on kovin usein se ajattelumalli, että eihän me nyt voida pärjätä tuolla maailmalla ja siksi meidän vaan kannattaa tehdä tämä pienesti ettei vaan tehdä virhettä. Siitä olen samaa mieltä, että noita huippuosaajia pitäisi pystyä houkuttelemaan, mutta eihän kukaan estä nytkään yritystä maksamasta isoa palkkaa huippuosaajalle, maksetaanhan niitä isoja palkkoja kaiken maailman johtajille, joilta on tullut edellinen relevantti idea 80-luvulla. Ongelma on juuri siinä, että sitä ei tehdä, vaan ajatellaan vaan, että kun ei yritetä, niin ei voida epäonnistua.

Juurikin näin. Suomessa on huippuosaamista ja yrityksiä, mistä moni muu maa olisi kateellisia. Uskallus ja myynti/markkinointiosaaminen on se missä pitkälle mättää. Erittäin moni yritys rullaa edeleen jalostamalla 70-luvun keksintöjä. Yllättävän moni vielä on vanhoja valtionyhtiöitä ollut alunperin.

Tekeminen on vajavaista. Onneksi monessa paikkaa on uskallettu alkaa investoimaan ja kasvattamaan yrityksiä. Alihankintateollisuus on kehittynyt todella paljon, mutta ne isot suomalaiset päämiehet ei niinkään samassa tahdissa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos se toimisi noin, niin näinhän olisi jo tapahtunut, sillä Suomessa kouluttamaton duunari tienaa jo nyt erinomaisesti verrattuna muihin länsimaihin. Koulutetut huippuosaajat taasen tienaavat vähän verrattuna muihin länsimaihin.
Olisiko näihin jotain lähdettä? Duunarit käsittääkseni pärjäävät asiantuntijoita paremmin suhteessa muuhun Länsi-Eurooppaan, mutta eivät kai nekään palkat ihan kärkitasoa ole. Ja tietysti on olennaista muistaa, että elintaso ei synny pelkästä bruttopalkasta, vaan verotus ja hintataso ovat olennaisia, ja niissä kahdessa Suomi ei ole vahvoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös