Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 791
  • 18 848

Jeffrey

Jäsen
Meidän luottokelpoisuuteemme lasketaan mukaan huomattavan suuret eläkerahastomme, ne kummittelevat muutenkin monessa suhteessa meidän talousluvuissamme, esim keinotekoisesti paisuttaen julkisen sektorin osuutta kansantaloudesta jne.
Valitettavasti eläkerahastomme eivät missään nimessä ole huomattavan suuria. Eikä eläkkeiden maksaminen ole missään nimessä keinotekoinen julkistaloudellinen tekijä.

Me olemme ihan oikeasti taloudellisesti todella ahtaalla ja meidän olisi syytä suhtautua siihen vakavasti ilman spinnailuja meidän hupeneviin eläkevaroihin. Toki onneksi on onnistuttu edes jotain säästämään. Kuitenkin myös eläkevarallisuudelle kapitalisointi voisi tehdä hyvää jotta saisimme varat kasvamaan korolle korkoa.
 
Jeffrey

Jäsen
Siis markkinoiden näkökulmasta todellakin ovat - merkittäviä institutionaalisia sijoittajia. Niiden konkreettisten eläkkeiden suhteen eivät niinkään.

Varmasti vähän riippuu näkökulmasta. Valitettavasti Suomen työeläkejärjestelmän yhteenlaskettu varallisuus on noin 260 miljardia. Saattaa toki kuulostaa paljolta ja ehkä se meille köyhille sitä onkin. Esimerkiksi Norjassa työeläkerahastojen yhteenlaskettu omaisuus on noin 1 700 miljardia.

Näin ollen logiikkasi perusteella Norjassa eläkevarat paisuttavat julkista taloutta suhteessa noin 6,5 kertaa enemmän kuin Suomessa. Siellä se silti ei ole ongelma.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näin ollen logiikkasi perusteella Norjassa eläkevarat paisuttavat julkista taloutta suhteessa noin 6,5 kertaa enemmän kuin Suomessa. Siellä se silti ei ole ongelma.
Ei se ole mikään minun logiikkani vaan joku tekninen juttu miksi rahastot lasketaan osaksi Suomen julkista taloutta siinä missä monen muun maan kohdalla ei. Eikös tämä ole ihan yleistä tietoa?

edit - oheinen artikkeli selittää tätä meidän outoa tilannettamme: Ainutlaatuinen työeläkejärjestelmä – yksityistä vai julkista sektoria | Tieto&trendit
 
Viimeksi muokattu:

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Perustelut toki ö-luokan tasoa, että menisivät vanhemmat töihin, ja että veronmaksajien ei kuulu kenenkään lomia maksella.
Mitkä ne perustelut sitten olivat? Ne eivät minusta tuosta uutisesta selvinneet.

Noin lähtökohtaisesti, niin minusta on ihan hyvä tarkastella noita rajallisia tukieuroja. Ja se, että joskus johonkin on rahaa laitettu ei tarkoita, että sitä pitäisi myös jatkossa laittaa.

En sano sitä, etteikö tuokin tukemismuoto voisi olla ok.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps

Tarkoitin, että täällä jatkiksessa kommentoinnit on yleensä tuota ö-luokan tasoa, kun kyse on leikkauksista kaikkein pienituloisimpien etuuksiin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

No tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta muutenkin kiinnostuksen kanssa kipuilevissa suomisarjoissa.

– Käytännössä se menisi todella vaikeaksi ulkomaalaispelaajien kanssa. Se tarkoittaisi sitä, että pitäisi jo keväällä saada vastauksia pelaajilta ja saada sopimukset kiinni. Kaikki tällä alalla tietävät, että kukaan ei vielä keväällä halua sitoutua eikä sopia yhtään mistään mitään, koska sillon edellinen kausi on vielä kesken.
Eihän tämä kuitenkaan ole ihan totta? "Taitaa olla jo sopimus taskussa, kun ei maistu työntekö" on lentävä lause kevään kahinoissa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin kehitysvammaisen ja autistisen pojan isänä olen välillä laskeskellut mitä kaikkea olemme saaneet verorahoillamme, ja se on todella huomattavan paljon. Toki nämä tuet ovat myös mahdollistaneet sen, että me kumpikin vanhempi olemme voineet käydä töissä koko tämä ajan: se on siis ollut sekä eettisesti oikea että myös taloudellisesti järkevä investointi. Pohjimmiltaan tämän kustantaa toimiva ja kasvava talous (jonka olennaisena perustana on terve demografia). Kysymys ei siis ole mistään ilmaisista rahoista vaan toimivasta kansantaloudesta (toki eri malleissa hedelmät jakautuvat eri tavoin, pohjoismaissa esim sillä tavoin mikä on luonut ihmiskunnan toistaiseksi toimivimman yhteiskuntamuodon).

Mutta perustana on siis kansantalous, kasvu. Josta ei kauheasti juuri kukaan tunnu poliittisessa eliitissä kantavan aitoa huolta. Vaje on seuraus, ei syy. Pelkkä sen leikkaaminen on tehotonta ja itseään vastaan käyvää etenkin jos se suoritetaan tyhmästi ja lyhytnäköisesti (kuten esim nyt selkeästi ollaan tekemässä). Missä on vahva talouskasvu, missä vahva demografia? Pelkään täysin aidosti mitä on tulossa nuorimman poikani suhteen: valummeko Itä-Eurooppaan vai pysymmekö pohjoismaana? Missä on kasvu, missä on nuori väestö?
Näit sitten varmaankin tämänkin artikkelin, joka kyllä vähän (siis ihan helvetisti siis) väänsi päästä sitä lukiessa. Melko sydämettömäksi on hommat menossa kyllä pyhistä puheista huolimatta. Ja raskaimmat iskut tulee niille puolustuskyvyttömille.

Hävettää ja tekee todella pahaa.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei viikkoa ilman hallituksen sisäistä ihmettelyä.

Laittaisivat nyt jo pillit pussiin ja uudet jaot. Ei tuo oikein kivalta näytä.

No ihan samaahan se oli viime hallituskaudella, kun kepu oli lähes koko ajan - no - kepuloimassa joka asiassa.

Silti selvisivät maaliin asti. Hengitä rauhassa vaan, eiköhän seuraava hallitus muodosteta sitten ajallaan 2027.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Ei viikkoa ilman hallituksen sisäistä ihmettelyä.

Laittaisivat nyt jo pillit pussiin ja uudet jaot. Ei tuo oikein kivalta näytä.
Viime aikojen tapahtumien näkökulmasta on hieman koomista, että nimenomaan Päivi Räsänen ja Jani Mäkelä kannattavat noin voimakkaasti maata, jossa tasa-arvo, Pride, homous ja woke rehottavat.
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällä hetkellä tunnutaan nokittelevan hieman suuntaan jos toiseenkin hallituksen sisällä. Se ei yllätä, että Jani Mäkelä osallistuu keskusteluun X:ssä.

Tätä on perin vaikeaa pitää hallitusyhteistyötä vahvistavana kunnioittavana puheena hallituskumppania kohtaan.

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viime aikojen tapahtumien näkökulmasta on hieman koomista, että nimenomaan Päivi Räsänen ja Jani Mäkelä kannattavat noin voimakkaasti maata, jossa tasa-arvo, Pride, homous ja woke rehottavat.
Samalla selvisi, että mihin Kokoomuksen ainoat pallit on sijoitettu - Valtoselle.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei viikkoa ilman hallituksen sisäistä ihmettelyä.

Laittaisivat nyt jo pillit pussiin ja uudet jaot. Ei tuo oikein kivalta näytä.
Mielestäni Jani Mäkelä ja Räsänen voisivat pitää suunsa kiinni siitä mitä ulkoministeri tekee omalla tontillaan. Näinhän se oli myös heidän mielestään hyvä kun Tavio teki linjauksia siitä että Suomi ei tue LGBTQIA porukkaa Ukrainassa.
 
Siis Riikka, joka ei ole päivääkään tehnyt oikeita palkkatöitä, vaan nostanut erilaisia tukia ja avustuksia, on nyt mielestään joku suurikin talousmessias.

Mä muuten tapasin viikonloppuna vihtiläisen vuohipaimenen. Tai kaksikin. Veikkaan, että Mauri ei olisi arvannut ammattia päällepäin. Ehkä siellä Ylivieskassa kaikki vierailijat käyttivät nimikylttjä, joissa luki myös ammatti. Tai saattoi se olla Lahdessa tai Jyväskylässäkin. Tai mielikuvituksessa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielestäni Jani Mäkelä ja Räsänen voisivat pitää suunsa kiinni siitä mitä ulkoministeri tekee omalla tontillaan. Näinhän se oli myös heidän mielestään hyvä kun Tavio teki linjauksia siitä että Suomi ei tue LGBTQIA porukkaa Ukrainassa.

Vaikka tässä tietty järki onkin, itse en pidä yhdenkään ministerin sooloilusta tontillaan. Tulee mieleen mm. edellinen hallitus. Tavio teki virheen, mutta tekikö myös Valtonen? Vaikka Valtonen ei olisi tehnytkään, en kannata Suomen perinteisen ulkopoliittisen linjan vaikenemista. Ihan avoimesti olisi hyvä käydä ulkoministerin avaamana keskustelua Suomen linjasta ja siitä, miksi tällä kertaa tyhjää äänestäminen ei käynyt kun suurin osa NATO- ja EU-kumppaneista ei äänestänyt puolesta.

Ja minusta kritiikki Valtosta kohtaan on ainakin siltä osin oikeutettua, että tp-utvan kautta Suomen äänestyslinjaus tulisi mennä. Jos Suomi on oikeasti sitä mieltä, että Israelilla on vuosi aikaa tyhjentää 500 000 - 1 000 000 Israelin kansalaista siirtokunnista, jotain perusteita mielellään lukisi konkretian osalta. Totta on, että kyseessä on mm. YK:n mukaan laittomat siirtokunnat.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
"Tämä kiusanteko on ollut odotettavissa. Kotisivuni on kaapattu. Asiaa selvitetään perusteellisesti.", kirjoitti Lulu Ranne päivällä.

"Luluranne.fi-verkkosivu vanhentui 12. elokuuta, ja siitä kuukauden kuluttua sen on voinut rekisteröidä kuka tahansa. Sivusto on rekisteröity 13. syyskuuta Alankomaihin, mutta sitä ennen sitä pyöritettiin Suomesta. Kun on annettu verkkosivun vanhentua, niin sille voi käydä näin.", tuumasi tähän sitten myöhemmin tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen.

Lintilältähän voi kysellä, jos sisä-, liikenne- ja viestintäministeriä kiinnostaa tietoturva-asiat.

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Hakkerointi sellaisena kuin se on klassisesti ymmärretty ilmeisesti sisältää myös idiotismin domainin omistuksessa
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Tämä kiusanteko on ollut odotettavissa. Kotisivuni on kaapattu. Asiaa selvitetään perusteellisesti.", kirjoitti Lulu Ranne päivällä.

"Luluranne.fi-verkkosivu vanhentui 12. elokuuta, ja siitä kuukauden kuluttua sen on voinut rekisteröidä kuka tahansa. Sivusto on rekisteröity 13. syyskuuta Alankomaihin, mutta sitä ennen sitä pyöritettiin Suomesta. Kun on annettu verkkosivun vanhentua, niin sille voi käydä näin.", tuumasi tähän sitten myöhemmin tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen.

Lintilältähän voi kysellä, jos sisä-, liikenne- ja viestintäministeriä kiinnostaa tietoturva-asiat.

Ja juuri kun joku kertoili täällä, että edustuksellisessa demokratiassa on niin kovia osaajia asioita hoitelemassa kumisaappaiden asioita.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös