Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 791
  • 18 847

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Hallitukselle alkaa valjeta ettei heidän harjoittama talouspolitiikka lisää tuottavuutta, lisää työllisyyttä, vähennä velanoton tarvetta, anna mahdollisuutta selvitä omista velkasäännöistään eikä "laita Suomea kuntoon".
Ydinongelmahan tässä on se, ettei vaje ole syy meidän taloudelliseen ahdinkoomme vaan seuraus siitä. Heikko demografia ja heikko talous ovat se syy, se ydin tässä vyyhdissä - seurauksien hoitaminen ei mitenkään ratkaise ongelmaa (vaan pahimmillaan, huonosti suoritettuna, vain pahentaa sitä). Niinpäs sitten sunk cost fallacyn mukaisesti vain iloisesti kaivetaan kuoppaa urakalla syvemmäksi. Enkä tämän sanomalla yhtään mitenkään ihannoi esim. Marinin hallitusta, joka puolestaan sulki silmänsä muilla tavoin, kieltämällä käytännössä minkäänlaisen sopeutuksen tarpeen. Täytyy jopa sanoa Sipilän hallituksen puolesta, että vaikka kiky-paketti olikin monessa suhteessa huomattavan harhaan osunut niin sen tarkoitus, kilpailukyky ja siten talouskasvun vahvistaminen puuttui juurikin niihin vaikeuksiemme perussyihin.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mahtavan jämäkkää toimintaa hallitukselta ja etenkin Taviolta. Aivan turhaa lähteä tällaisiin poseerauskampanjoihin keräämään irtopisteitä. Keskitytään mieluummin niihin oikeasti konkreettista tuottaviin projekteihin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Täytyy jopa sanoa Sipilän hallituksen puolesta, että vaikka kiky-paketti olikin monessa suhteessa huomattavan harhaan osunut niin sen tarkoitus, kilpailukyky ja siten talouskasvun vahvistaminen puuttui juurikin niihin vaikeuksiemme perussyihin.

Muistellaanko Sipilän hallitus vrt. Orpon kauhukabinetti hieman vastaavasti kuin George W. vuosien vierittyä?

YLEn NHL-toimittajakin lataa. Ja ehkä tässä vaiheessa on jo sen verran otantaa, ettei ihan aiheettomasti.



 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ydinongelmahan tässä on se, ettei vaje ole syy meidän taloudelliseen ahdinkoomme vaan seuraus siitä. Heikko demografia ja heikko talous ovat se syy, se ydin tässä vyyhdissä - seurauksien hoitaminen ei mitenkään ratkaise ongelmaa (vaan pahimmillaan, huonosti suoritettuna, vain pahentaa sitä). Niinpäs sitten sunk cost fallacyn mukaisesti vain iloisesti kaivetaan kuoppaa urakalla syvemmäksi. Enkä tämän sanomalla yhtään mitenkään ihannoi esim. Marinin hallitusta, joka puolestaan sulki silmänsä muilla tavoin, kieltämällä käytännössä minkäänlaisen sopeutuksen tarpeen. Täytyy jopa sanoa Sipilän hallituksen puolesta, että vaikka kiky-paketti olikin monessa suhteessa huomattavan harhaan osunut niin sen tarkoitus, kilpailukyky ja siten talouskasvun vahvistaminen puuttui juurikin niihin vaikeuksiemme perussyihin.
Ei tästä nousta enää kuin Kreikan tai Irlannin keinoin. Tulee olemaan kylmää kyytiä monelle.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei tästä nousta enää kuin Kreikan tai Irlannin keinoin. Tulee olemaan kylmää kyytiä monelle.
Niinpä, ne omat mieleentulevat keinoni eivät selkeästi ole kauhean realistisia vaikka olisivat oikeasti toimivia (as opposed siis). Mutta Irlanti tai Kreikka eivät siis olleet tämän lajin historian toimivimpia yhteiskuntia eli pohjoismaisen mallin hyvinvointiyhteiskuntia. Meidän osuminen johonkin irrationaaliseen randomleikkuriin palauttaisi meidät kai vähitellen loppukesän 1939 tilanteeseen neljänneksi "Baltian maaksi" kuten aikoinaan Molotov-Ribbentropissa muotoiltiin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, ne omat mieleentulevat keinoni eivät selkeästi ole kauhean realistisia vaikka olisivat oikeasti toimivia (as opposed siis). Mutta Irlanti tai Kreikka eivät siis olleet tämän lajin historian toimivimpia yhteiskuntia eli pohjoismaisen mallin hyvinvointiyhteiskuntia. Meidän osuminen johonkin irrationaaliseen randomleikkuriin palauttaisi meidät kai vähitellen loppukesän 1939 tilanteeseen "neljänneksi Baltian maaksi" kuten Molotov-Ribbentropissa muotoiltiin.
Oikeiston keino on lähteä pohjan kautta ylös. Vasemmiston keino on jatkaa kuten ennenkin. Se on tosiaan todellisuus.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kai tuossa on takana ajatus että työnteosta tehdään entistä kiinnostavampaa kun tuet pienenee. Sinänsä fiksu ajatus.
No ehkäpä pitäisi nyt sitten ensin keksiä se työ jota tekisivät, ja sitten perään siitä vielä se palkka, jonka seurauksena ei taas olla saman kyttämisen alalisuudessa vailla oikein mitään muita oikeukisa kuin käydä töissä Idiootit ja paska arvomaailmansa.
 

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mahtavan jämäkkää toimintaa hallitukselta ja etenkin Taviolta. Aivan turhaa lähteä tällaisiin poseerauskampanjoihin keräämään irtopisteitä. Keskitytään mieluummin niihin oikeasti konkreettista tuottaviin projekteihin.
Avaatko mitkä kaikki kohdat tässä tukemiskampanjassa ovat ongelmakohtia? Entä mahdolliset hyödyt?

Enkä kyynisimmissäkään ajatuksissani ajattele, etteikö jonkun puolueen edustajat/kannattajat huutaisi pitkin internetiä maanpetturia, jos edellinen hallitus olisi jäänyt vastaavasta kampanjasta pois.
 

Tuamas

Jäsen
Tai siis syventää sitä pohjaa ihan helvetin kybällä. Kasvu ja demografia. Vaje on seurausta niiden heikkoudesta, ei syy niihin - pahan infektion aiheuttamaa kuumetta.

Hallituksen viestinnässä sekä linjassa on kaksi keskeistä isoa ongelmaa.

Ensimmäisenä on se, että esiinnytään ensisijaisesti kamreerimaisina leikkaajina, kun pitäisi ensisijaisesti edistää kasvua ja houkutella maahan investointeja sekä työikäistä väestöä.

Suomen kaikki ongelmat ovat johdettavissa väestön ikärakenteeseen, oli kyse sitten alijäämästä, talouskasvun puutteesta tai sote-palveluiden ongelmista.

Toinen on se, että leikkaukset kohdistuvat hyvin ideologisesti. Olisi eri asia yleisen ilmapiirin kannalta, jos samalla kun leikataan sosiaalietuuksia, leikataan myös esimerkiksi ylimääräinen läski pois tehottomien yritys- ja maataloustukien osalta.

Nyt sopeutusta on tehty hyvin yksipuolisesti, samalla lappaen vähintään entiseen malliin rahaa vaikkapa ruotsinlaivoihin ja turkistarhoille.

Ihmiset osallistuvat huomattavasti mieluummin talkoisiin, kun koko porukka osallistuu, eikä nykymalliin, jossa hallituksen kaverit jatkavat entiseen malliin, kun muu porukka talkoilee.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oikeiston keino on lähteä pohjan kautta ylös. Vasemmiston keino on jatkaa kuten ennenkin. Se on tosiaan todellisuus.
Niinhän sitä sanotaan, ettei alkoholistikaan pääse eroon viinasta kuin pohjan kautta. Sitten ovat ne, jotka juovat itsensä pohjasta läpi. Toivotaan, ettei tämä hallitus ole sitä mallia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ensimmäisenä on se, että esiinnytään ensisijaisesti kamreerimaisina leikkaajina, kun pitäisi ensisijaisesti edistää kasvua ja houkutella maahan investointeja sekä työikäistä väestöä.
Minusta tämä on se jättimäinen ongelma - kasvu ja väestökehitys ovat ihan yksinkertaisesti ja empiirisesti ne radikaalit ongelmakohdat. Valtiontalouden hallittu tasapainottaminen on tietysti tarvittava ja hyödyllinen asia, mutta se nyt ei vaan ole ongelmien varsinainen syy vaan seuraus niistä. Siihen keskittyminen on täysin populistista ja harhaanjohtavaa. Samalla ei haluta edes vähän alusta porautua niihin todellisiin perussyihin koska se on poliittisesti liian haastavaa ja epäsuosittua. Kyllähän tässä välillä tulee mieleen, että siistitään Titanicin kansituoleja parempaan järjestykseen.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomesta tai maailmalta (kuten IMF jne) ei löydy yhtään ekonomistia, jonka mielestä a) Suomessa ei tulisi leikata ja b) Suomessa tulisi vain leikata. Kaikki ovat samaa mieltä, että leikkaukset ovat välttämättömiä, mutta niin ovat kasvuedellytystenkin tukeminen.

Kasvuedellytyksien osalta Orpon hallitus laittaa lisää miljardeja infraan ja vähintään miljardin vihreän siirtymän verohelpotuksiin. Hallitus on sitoutunut kansalliseen tavoitteeseen nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot (T&K) 4 prosenttiin bruttokansantuotteeseen suhteutettuna vuoteen 2030 mennessä. Tätäkin voi kritisoida väärästä painopisteestä (teollisuus), mutta sinänsä hyvä päätös.

Tie on siis aivan oikea. Kasvuedellytysten osalta aina voi tehdä paremman listan ja laittaa sen Jatkoaikaan, mutta ihan järkevästi Orpot etenevät. Osaltani ottaisin investointivelkaa enkä ehkä myisi yhtä paljon valtion omaisuutta. Mutta tässä vaiheessa kukaan ei tiedä, mikä on paras ratkaisu. Se selviää - kuten aina - jälkikäteen.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Tavio blokkaa Suomen ja pääministeri sanoo, että olisi Suomen linjan mukaista kuulua porukkaan.

Tämä olisi ns.priceless, ellei tässä olisi vakavat asiat kysymyksessä. Sanokaa nyt joku, että mediassa esitetty syy ei pidä paikkaansa? Eihän se voi?

Kestävä on Orpon ja muiden kumppanien selkäranka. Kulisseissa saattaa kyllä ärräpäiden lisäksi jäälle lentää myös fläppitaulu.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tie on siis aivan oikea. Kasvuedellytysten osalta aina voi tehdä paremman listan ja laittaa sen Jatkoaikaan, mutta ihan järkevästi Orpot etenevät. Osaltani ottaisin investointivelkaa enkä ehkä myisi yhtä paljon valtion omaisuutta. Mutta tässä vaiheessa kukaan ei tiedä, mikä on paras ratkaisu. Se selviää - kuten aina - jälkikäteen.

Itse suhtautuisin erittäin kriittisesti Orpon leikkaus- ja talouspolitiikkaan. Se ei edes oikeistoajattelijoiden mielestä kohdistu järkeviin asioihin kuin joskus vahingossa. Jos säästökohteet pitkässä juoksussa maksavat enemmän kuin niillä säästetään, onko se säästämistä ollenkaan? Terveydenhuollon kriisiyttäminen ja sosiaalipolitiikan kiristykset johtavat seurauksiin, joista maksetaan todennäköisesti vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Yhä pienenevistä ikäluokista yhä pienempi osuus realisoi potentiaaliaan pahoinvoinnin kasvaessa - jo nyt on käynnissä mielenterveydellinen kriisi tässä maassa.

Koska säästämisen tarve on Suomessa ollut niin pakottava, seurauksena on esim. höntyilevän koulutuspolitiikan ja koulutusleikkausten ja yliopistouudistuksen jälkeen ollut se, että nuorten koulutustaso on laskenut jo OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Kasvua voidaan hakea monella tapaa, mutta aina siihen liittyy koko väestöpohjan mahdollisimman hyvä koulutus- ja sitä kautta osaamisen taso. Nyt korkeakoulutettujen määrä laskee, akateeminen ura on Suomessa taloudellisesti epähoukutteleva (kokemusta on) ja jopa perusduunaritkin menevät koulusta työnhakuun osaamatta edes alkeita töistään. Tähän vastineeksi ammattikoulutuksesta löytyi vielä reilu 100 miljoonaa leikattavaa, kohta osataan siis vieläkin vähemmän.

Samaan aikaan @mjr :n mainitsemat pakottavat ongelmat eivät kuulu hallituksen ykkösprioriteetteihin. Suomen maine työperäisen maahanmuuton vaihtoehtomaana heikkenee, mitään kovin näkyvää kampanjaa sen helpottamiseksi ei ainakaan ole. On näköjään ilman kepuakin mahdotonta edes muuttotuilla ja muilla pehmeillä keinoilla korjata maan sisäistä maantieteellistä kohtaanto-ongelmaa. Vääjäämättömän kaupungistumisen hidastaminen on edelleen agendalla, jokainen siihen heitetty euro menee yhtä hyödylliseen käyttöön kuin rahan upottaminen Suomenlahteen kalojen syötäväksi.

Aika hankala nähdä tätäkään hallitusta muuta kuin kädenlämpöisen ja paskanhajuisen kompromissimössön neuvottelijoina. Isompi vs. pienempi budjetti, siinä tiivistettynä vasemmisto- ja oikeistohallitusten ero Suomessa. Visiota ei ole kenelläkään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse suhtautuisin erittäin kriittisesti Orpon leikkaus- ja talouspolitiikkaan.

Ehdottomasti ja noin 500 viestin verran olen suhtaunut. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että tie käyttää leikkauksia ja talouskasvua ei olisi välttämätön. Yksityiskohdat eivät ole aina osuneet ja niitäkin olen kritisoinut.

Kun hallituksessa on 2 varsin konservatiivista puoluetta ja 2 hieman näitä enemmän liberaalia puoluetta, ei tästä priimaa saa millään. Kokoomus haluaa työelämän uudistukset prioriteettina yksi ja demarien kanssa se ei ollut mahdollista.
 
Orpo on kyllä juuri niin HMV lapanen pääministerinä kuin osasi odottaa. Jos nyt pääsisivät EU:n kanssa sopimukseen säästöistä ja rakenteellisista uudistuksesta niin voisivat sitten heti miten laittaa kyllä hallituksen hajalle sekä järjestää uudet eduskuntavaalit. Siinä sitten olisi pakko kaikkien ottaa realistinen linja myös tuon talouden osalta kun muuten EU ottaisi ohjat.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki

Ei silitellä Purran päätä tässä kolumnissa.

Uudet säännöt neuvoteltiin viime joulukuussa, joissa Purra kannatti Saksan vaatimia turvalausekkeita. Koska lisäksi Suomen eläkerahastojen ylijäämät jätetään uusissa säännöissä julkisen velkaantumisen tarkastelun ulkopuolelle, uudet velkasäännöt kohtelevat Suomea rajummin kuin huomattavasti velkaantuneempia Kreikkaa, Italiaa ja Portugalia.

Turvalausekkeet eivät päde tarkkailuluokkalaisiin. Suomeen niitä kuitenkin sovelletaan, koska velka-aste ylittää sovitut rajat. Darvasin mukaan Suomen lisäsopeutus on noin noin 5 prosenttia bkt:stä, kun se ilman lausekkeita olisi ollut noin 2 prosenttia. Lisäsopeutus on noin 10-15 miljardia vuoteen 2031 mennessä eli karkeasti 1,5-2 miljardia lisäsopeutusta joka vuosi.

Jos ei Saksassa onnistunut Tuppurainen, ei välttämättä kaikkivoipa Riikkakaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Itse suhtautuisin erittäin kriittisesti Orpon leikkaus- ja talouspolitiikkaan. Se ei edes oikeistoajattelijoiden mielestä kohdistu järkeviin asioihin kuin joskus vahingossa. Jos säästökohteet pitkässä juoksussa maksavat enemmän kuin niillä säästetään, onko se säästämistä ollenkaan? Terveydenhuollon kriisiyttäminen ja sosiaalipolitiikan kiristykset johtavat seurauksiin, joista maksetaan todennäköisesti vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Yhä pienenevistä ikäluokista yhä pienempi osuus realisoi potentiaaliaan pahoinvoinnin kasvaessa - jo nyt on käynnissä mielenterveydellinen kriisi tässä maassa.
Toki tämä aspekti vielä: monet säästöt tulevat erittäin kalliiksi vähänkin pidemmällä tähtäimellä. Olemme pahassa kurimuksessa nyt ja paljolti vain kylvämme tuulta, myrskyn sitten niittävät tulevaisuuden hallitukset. Tarvitsemme talouskasvua, tarvitsemme nuorta väestöä. Nyt sopiii toivoa, että suhdanne-ennusteet pitävät paikkansa ja että jonkinlaista kasvua on tulossa hallituksen loppukaudeksi. Mutta perustilannetta se ei muuta: tämä maa on joutunut väärälle uralle ja jäämme vähitellen yhä enemmän jälkeen pohjoismaisista naapureistamme.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Juuri näin on asianlaita. Tällä hetkellä hallitus on rampa ankka. Vain hallitusohjelma pitää hallituksen kasassa. Persut ja KD ovat aivan väärässä paikassa hallituksessa.

Sitä en kiellä, että hallitusohjelmassa on paljon hyviä kohtia, mutta siellä on myös paljon mätiä omenoita mukana jotka eivät auta Suomea pois taantumasta. Se on tosiasia, että pitkällä tähtäimellä Suomen kansantalouden kannalta tilanne on erittäin huono pelkästään ikärakenteen vuoksi ja pienenevien ikäpolvien vuoksi myös. Työikäinen väestö pienenee jatkusti jollei työperäistä maahanmuuttoa saada hoidetuksi kuntoon nopeasti Suomessa.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Työikäinen väestö pienenee jatkusti jollei työperäistä maahanmuuttoa saada hoidetuksi kuntoon nopeasti Suomessa.
Lisäksi vähenevää lasten ja nuorten joukkoa kuritetaan ja ajetaan köyhyyteen mm. koulutuksen ja tukien leikkauksilla, jolloin matala syntyvyys tuottaa entistä vähemmän.

Hallitus ei saa mitään aikaan, eikä pusty reagoimaan mihinkään, koska hallitusohjelma.

Olisi aika katastrofi, jos jotain yritystä johdettaisiin niin, että kirjoitetaan pilkun tarkka strategia neljäksi vuodeksi ja sillä mennään, tapahtuu markkinoilla mitä hyvänsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös