Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 994
  • 18 851

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Rva Valtionvarainministerillä on joku kristallipallo, millä hän katselee vaihtoehtoiseen todellisuuteen? Alkaa olla jo aika epätoivoista.
Marin ei todellakaan ollut mikään talouspoliittinen nero, mutta mitä hän puhui vaaliväittelyissä kasvun keskeisyydestä leikkauksiin verrattuna oli vaan täysin rationaalista ja empiiristä. Toki ei esittänyt yhtään mitään realistista kasvustrategiaa niin kuin ei helvetti yksikään vakiintuneista puolueistamme. Toiset haluavat leikata, toiset sitten enemmän lainata, mutta pää tulee vetävän käteen kummassakin vaihtoehdossa. Kasvu ja demografia. Ja jo toissapäivänä.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomessa tulee panostaa todella paljon puhtaaseen energiaan ja teollisuuden kilpailukyvyn kannalta tärkeisiin asioihin.
Näitä kahden asian kehittymistä hidastaa sekä osittain torppaa Suomen sähköverkko tai tarkemmin sitä ohjaava ja valvova toimenpitäjä Energiavirasto.

Energiaviraston aggressiivisesti päivittynyt valvontamalli tuli estämään muutaman ulkomaalaisten sijoittajien omistuksessa olevan hinnoittelua. Muutoksilla tosin käytännössä ajettiin koko Suomen sähköverkko investointien näkökulmasta kriisiin sekä tilanteeseen missä verkkoyhtiöt eivät investoi verkkoon kuin pakolliset.

Vaikka suoraan tällä EV:n muutoksella ei olekaan vaikutusta puhtaan energian tuotantoon, niin nämä päätökset toimivat silti hidastavana pullonkaulana mikäli sitä energiaa haluaisimme tuotantolaitoksista siirtää ja myydä.

Tietysti Suomen sähköverkon pistäminen köysiin ja kanveesiin ei ole nykyisen hallituksen päätöksiä.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sinä typeränä, minä ehkä maailmankaikkeuden järjettömimpänä asiana ikinä. Onnistuisiko edes tämä kovan onnen karu kansankunta ampumaan itseään jalkaansa noin täydellisesti? Toivottavasti tuo irvokkuus todellakin torpedoituu täydellisesti.

Se on mielenkiintoista seurata ampuuko hallitus jalkaamme koska hallitusohjelma. Iso osa meistä tietää oman kokemuksensa kautta, että huippupesteissä kilpailukielto voi olla 6-12 kk. En lähtisi ulkomaisena asiantuntijana Suomeen kuin komennukselle, jonka jälkeen palaisin muualle. Perhettä ei tännä kannattaisi tuoda, koska lasten elämän järjestäminen olisi riskin ottamista.

Ehkä sekin kannattaa mainita - vaikka paineet oppositiosta ovat kovat - että Maahanmuuttoviraston peruuttamisasioiden tulosaluetta johtavan Marianne Laineen mukaan hallitusohjelman 3 kk kirjaus ei kuitenkaan tuo muutosta Migrin toimintaan. Laine kertoo, että kolmen kuukauden säännöstä on virastossa päätetty huhtikuussa ja se on otettu käyttöön jo ennen, kuin hallitusta oli muodostettu. Maahanmuuttovirasto: Hallitusohjelman 3 kk -sääntö ei olekaan kiristys – Näin pitkään ulkomaalainen saa etsiä työtä Suomessa
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Se on mielenkiintoista seurata ampuuko hallitus jalkaamme koska hallitusohjelma. Iso osa meistä tietää oman kokemuksensa kautta, että huippupesteissä kilpailukielto voi olla 6-12 kk. En lähtisi ulkomaisena asiantuntijana Suomeen kuin komennukselle, jonka jälkeen palaisin muualle. Perhettä ei tännä kannattaisi tuoda, koska lasten elämän järjestäminen olisi riskin ottamista.
Niinpä, ja tämä ehkä olisi voitu nähdä jo hallitusneuvotteluissa - ja todellakin uskon että Kokoomus (ja RKP) täysin näkivätkin. Muut asiat sitten menivät tämän(kin) edelle. Luulisi kuitenkin että tässä karussa tilanteessa järki voittaisi jopa PS:ssä ja suostuisivat luopumaan tästä helvetillisen totaalisesta idiotiasta.
 
Eiköhän tuota muuteta. En muuhun oikein usko.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Se on mielenkiintoista seurata ampuuko hallitus jalkaamme koska hallitusohjelma. Iso osa meistä tietää oman kokemuksensa kautta, että huippupesteissä kilpailukielto voi olla 6-12 kk. En lähtisi ulkomaisena asiantuntijana Suomeen kuin komennukselle, jonka jälkeen palaisin muualle. Perhettä ei tännä kannattaisi tuoda, koska lasten elämän järjestäminen olisi riskin ottamista.
Onneksi nykyään tuosta kilpailukielosta pitää maksaa työntekijälle kunnollinen korvaus. Ennenhän noita kilpailukieltoja viljeltiin lähes joka tsupparin sopimuksiin.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Surettaa nämä tuoreet talousluvut. Hallituksen on suoraan vaikea talouskasvuksi muuttua, mutta kasvun ja luottamuksen tappaminen onnistuu kyllä helposti.

Suhdanteiden syyttäminen toimii, mutta nekin on asioita, joihin on vaikea vaikuttaa. Hallituksen yksi iso virhe oli päästää rakennusala syöksymään. Sen vaikutus on aika iso kautta linjan ja saattaa vielä haitata asuntopulan ja hintojen nousun muodossa kun suhdanne tuosta taittuu.

Velka on paha, mutta kohta ei ole mistä leikata.

Huono, ylimielinen johtaminen ja mm. valtionvarainministerin itse itsensä suureksi viisaaksi korottaminen tulee todella kalliiksi. Osaamattomat ja ahkerat saavat eniten vahinkoa aikaan.
 
Tuohon kun laskee päälle kaikkien yhdistysten työntekijät niin kyllä saa verorahoista aikamoinen poppoo palkkansa. Suomessa olisi saatavilla aikamoinen säästö ihan vaan siivoamalla tuolta kaikki järjettömyys pois. Lisäksi kun saataisiin nämä kuntien yhteisyritykset karsittua ja järkevät asiat tilattua yksityiseltä (toki laittaen se hankintaosaaminen myös kuntoon) niin jo olisi helpompaa.

Edit. @Hermes#41 kyllä sitä leikattavaa on vaikka kuinka mutta kukaan ei sitä halua tehdä koska uudelleen valinta painaa vaakakupissa enemmän.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä sekin kannattaa mainita - vaikka paineet oppositiosta ovat kovat - että Maahanmuuttoviraston peruuttamisasioiden tulosaluetta johtavan Marianne Laineen mukaan hallitusohjelman 3 kk kirjaus ei kuitenkaan tuo muutosta Migrin toimintaan.
Ei ehkä Migrin, mutta yritysten.

Nykylainsäädäntö ei velvoita yrityksiä raportoimaan, joten käytännössä Migri ei saa tietoa työsuhteen päättymisestä mistään, joten työluvalla maassa oleskeleva voi hakea töitä niin pitkään kuin vanha oleskelulupa on voimassa.

Uusi lainsäädäntö lisää työnantajaan kohdistuvia byrokraattisia velvollisuuksia. Se lisää myös Migrin toimintamenoja, kun lainsäädäntöä ryhdytään toimeenpanemaan. Tässä taloudellisessa tilanteessa tuskin on järkevää lisätä julkisen sektorin tehtäviä, mikä lisää myös menoja. Tai jos Migrille ei osoiteta lisäresursseja, uudistus hidastaa Migrin kaikkea muuta työtä, kuten työlupahakemusten tai turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja.

On ironista, että jotkut persut näkevät tämän kiristyksen poliittisena voittona, jos sen yhtenä seurauksena turvapaikanhakijoiden maasta poistaminen hidastuu, kun käsittelyajat kasvavat...
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Edit. @Hermes#41 kyllä sitä leikattavaa on vaikka kuinka mutta kukaan ei sitä halua tehdä koska uudelleen valinta painaa vaakakupissa enemmän.
Varmasti jotain löytyy, mutta ei niin paljon että leikkaamalla velkasuhde taittuisi.

Kasvun aikaansaaminen on ainoa keino, jolla velkaantuminen saadaan kuriin, ei ole muita reittejä.

Kuluja ei saada alle nollan mitenkään. Lisäksi moni leikkaus leikkaa ostovoimaa ja yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin työpaikkoja julkisen lisäksi. Ajaa ihmisiä sinne toimeentulotuelle entistä kauemmas työelämästä jne. Tehdään osa-aikatyön vastaanottaminen kannattamattomaksi yms.

Leikkauksen vaikutus kääntyy helposti negatiiviseksi. Enkä ole lisävelan kannalla, mutta vielä vähemmän olen näivettävän leikkauspolitiikka kannalla.
 
Kyllä sitä leikata voi niin ettei kaikki näivety. Toki nykyinen alijäämä on jo niin suuri, että hankalaa on mutta silti väittäisin, että aika lähelle päästäisiin leikkaamallakin. Toki panostuksia tarvitaan lisäksi, että kasvua saadaan. Eivät poissulje toisiaan siis mitenkään.

Kolmannellakin sektorilla pyörii ihan hirveä määrä rahaa turhiin palkkoihin, eli järjestöjen tukien kampaus kovalla kriittisyydellä. Yli 2700€/kk eläkkeitä voitaisiin verottaa (tai leikata) huoletta suuresti, ja verottaa kaikki eläkkeet Suomessa. Asumistukia pienentää esimerkiksi 5% vuodessa 15v ajan. Lapsilisä poistaa, kehitysapu lakkauttaa viideksi vuodeksi ja sen jälkeen nostaa asteittain x prosenttiin bkt:sta. Kansalliset maataloustuet lakkauttaa 10v aikana, samoin yritystuet. Maakuntahimmelin purkaminen ja sotealueiden vähentäminen. Sote-alan, poliisin yms henkilökuntarakenteen läpikäynti ja turhien tehtävien lakkautus. Maakuntalentojen tuet pois ja turkistarhaus pärjätköön omillaan. Mikälie elintarvikemarkkinavalvomojavartiointivirasto ja muut vastaavat, suoraan lappuluukulle. Listaamattomien yhtiöiden osinkoedut jorpakkoon ja pääomatuloveroihin porrastus uusiksi (pieniä tuloja saisi verottaa vähemmän ja isoja enemmän). Säätiöt ja ay-liikkeet verolle. Työttömyyskassojen rahoitusosuus vastaamaan maksettua korvausta (tai vaihtoehtoisesti yleinen ansiosidonnainen). Kuntaliitokset ja valtionosuuksien leikkaukset. Etuusviidakon karsiminen ja selkeyttäminen (mielellään perustulo).

Eli kyllähän noita löytyy. Lisäksi kun tosiaan julkinen sektori saataisiin tehostamaan toimintaansa ja kilpailuttamaan ne toiminnot jotka on oikeasti järkevää kilpailuttaa. Toki hankintaosaaminen on ainakin oman kokemuksen perusteella niin hirveää, että melkein itkettää (kaikenlaista hankintajohtajaa ja muuta amatimiestä on kyllä tullut tavattua). Ehkä julkisellakin kannattaisi laittaa ihmisille oikeasti kunnon tulospalkkaus kaikkialle mihin se sopii ja mittariksi palvelun laatu, asiakastyytyväisyys ja kustannukset.

Ja toki täytyy myös tehdä niitä panostuksia ja verohelpotuksia jotta ihmisillä on rahaakin käytettävissä. Joka tapauksessa nykyisellään suomalainen keskituloinenkin on aivan liian riippuvainen valtiosta ja systeemi sen osalta vinksahtanut. Pelkästä talouskasvusta on turha mitään hopealuotia toivoa sillä se voi jäädä piippuun ihan meistä riippumattomista syistä. Siksi meidän täytyy itse tehdä merkittävä määrä uudistuksia.
 
Olisipa edes ne Marinin hallituksen autuaat ajat kun se summa oli vain 9 miljardia, onneksi sentään leikattiin reippaasti Orpon johdolla! Kasvu ja demografia.
Oispa joo kun korkomenot oli noin kolme miljardia vähemmän vuodessa ja inflaatio ei ois nostanut hintoja kymmentä pinnaa eikä sote kulutkaan ois noussu. Marin ois estänyt nuo kaikki, vaikka ei oikeastaan osannutkaan kertoa yhtään miten ois mitenkään taloutta tasapainottanut.

Maailmassa mennään sellaista epävakauden aikaa, että pelkän kasvun varaan on aika naivia laskea. Toki siihenkin pitää panostaa mutta samalla myös vähentää menoja ja reilusti.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Maailmassa mennään sellaista epävakauden aikaa, että pelkän kasvun varaan on aika naivia laskea. Toki siihenkin pitää panostaa mutta samalla myös vähentää menoja ja reilusti.
Se vaan kun se menojen vähentäminen taantumassa ei niin vaan vähennäkaan niitä menoja - jos leikataan kokonaiskysynnästä niin helposti päädytään lisäämään menoja. Ilman kasvua ja huonontuvassa demografiassa tämä yhtälö ei yksinkertaisesti toimi vaikka miten se kuulostaisi yksityistalouteen ja talonpoikaisjärkeen sopivalta. Makrotalous noudattaa erilaisia sääntöjä ja tämä on yksinkertaisesti vain se empiirinen totuus. Vaikka miten onkin populistisesti helppoa vetää irtopinnoja sontalehdistön säestyksellä. Kuten nyt saamme todistaa. Kasvu ja demografia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Menojen lisäys ja elvytyskään ei auta, kun tilanne on se, että muulla maailmalla taloudella menee hyvin, mutta meillä valtio tuhlaa kroonisesti liikaa ihan sama mikä se suhdanne on. Ei tässä ole kyse suhdanteista, vaikka kovasti sitä yrität kerta toisensa jälkeen väittää.

VM:n mukaan talous on kuitenkin viestistäsi huolimatta kääntymässä nousuun. Varmaan koska Suomen valtio elvyttää 12-13 miljardilla ylimääräisellä. Kiitos Riikka ja kiitos Petteri!
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Varmaan koska Suomen valtio elvyttää 12-13 miljardilla ylimääräisellä. Kiitos Riikka ja kiitos Petteri!
"Elvyttää" - ei kai syömävelka ole mitään elvyttämistä, mutta jos kerralla eliminoitaisiin, kuten ehkä haluat, tuo aukko niin luuletkos ihan aikuisten oikeasti, että se auttaisi talouttamme? Ymmärrän että kamreerius istuu meissä syvällä, mutta tietty järki täytyy säilyttää. Vaikka tosiaan kansantaloutta ja kokonaiskysyntää on niin kovin vaikea ymmärtää jos ajattelee yksityis- ja yritystalouden pohjalta. Tähän vaikeuteenhan perustuu Kokoomuksen koko häpeämättömän populistinen maine "talouspuolueena".
 
Se vaan kun se menojen vähentäminen taantumassa ei niin vaan vähennäkaan niitä menoja - jos leikataan kokonaiskysynnästä niin helposti päädytään lisäämään menoja. Ilman kasvua ja huonontuvassa demografiassa tämä yhtälö ei yksinkertaisesti toimi vaikka miten se kuulostaisi yksityistalouteen ja talonpoikaisjärkeen sopivalta. Makrotalous noudattaa erilaisia sääntöjä ja tämä on yksinkertaisesti vain se empiirinen totuus. Vaikka miten onkin populistisesti helppoa vetää irtopinnoja sontalehdistön säestyksellä. Kuten nyt saamme todistaa. Kasvu ja demografia.
Kyllä leikata voi suunnitelmallisesti niin ettei se kokonaiskysyntä liikaa heikkene. Etenkin kun osa leikkauksen vaikutuksista palautetaan esim tuloveronkevennyksinä.

Maailma keikkuu sodan ja rauhan välissä, protektionismia sekä kauppasotaakin on ilmassa, ja maailmantalous on epävakaa. Isot EU maat jakavat sellaisia valtionavustuksia ettei Suomi pysy perässä vaikka mitä tekisi. Vaikka tekisimme kasvun eteen mitä, voi edessä olla silti vieläkin synkemmät ajat. Tarvitsemme siis isoja uudistuksia jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

On niin populistisesti helppo vetää irtopinnoja mainostamalla pelkkää talouskasvua sekä demografiaa valtion talouden pelastajana. Ja kivahan se on hiukan ylimielisellä otteella rallatella paikalle suurena talousnerona.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Elvyttää" - ei kai syömävelka ole mitään elvyttämistä, mutta jos kerralla eliminoitaisiin, kuten ehkä haluat, tuo aukko niin luuletkos ihan aikuisten oikeasti, että se auttaisi talouttamme? Ymmärrän että kamreerius istuu meissä syvällä, mutta tietty järki täytyy säilyttää. Vaikka tosiaan kansantaloutta ja kokonaiskysyntää on niin kovin vaikea ymmärtää jos ajattelee yksityis- ja yritystalouden pohjalta. Tähän vaikeuteenhan perustuu Kokoomuksen koko häpeämättömän populistinen maine "talouspuolueena".
Sopeutusten kokonaismäärä on hyvä. Luotan VM:n asiantuntijoihin tässä.

Sopeutusten kohdentamisesta olen toki eri mieltä monessa asiassa kuin hallitus. Olisin kohdentanut sopeutuksia meidän rikkaimpaan sukupolveen, eli suuriin ikäluokkiin. Verottamalla työeläkkeitä enemmän olisi saatu miljardeja. Sen sijaan leikattiin nuorilta ja heikoilta
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kyllä leikata voi suunnitelmallisesti niin ettei se kokonaiskysyntä liikaa heikkene. Etenkin kun osa leikkauksen vaikutuksista palautetaan esim tuloveronkevennyksinä.

Onhan se mahdollista.

Kuitenkin kun katsoo Hallituksen toimia ja tuloksia, verotulot ovat vähentyneet ja kysyntä heikennyt.

Leikkauslistakin vaikuttaa juustohöylältä sekä listalta ideologisia leikkauksia. Tehottomiin tukiinkaan ei puututa joko siksi ettei haluta tai koska muutkin tukee nyt entistä enemmän.

Onhan se suunnitelmallista se huonokin suunnitelma. Parannettavaa olisi aika paljon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Luotan VM:n asiantuntijoihin tässä.
Hyvä että joku luottaa. Lähdettiin lietsomaan paniikkia taantuman alkuvaiheessa ja päätettiin leikata etenkin välittömästä kulutuksesta, mikä sitten syvensi taantumaa ja pahensi vajetta. Omasta mielestäni tämä ei mennyt ihan kuin junan vessassa. Mutta siis hallituksen päättäväisten toimien ja vaikeiden mutta välttämättömien leikkausten jälkeen 9 miljardin aukosta on tullut 12 miljardin aukko.

Eikä kukaan oikein tunnu ajattelevan, että meillä olisi ihan oikea perimmäinen ja perin pelottava kriisi tämän valtiontalouden täysin hallittavissa olevan kriisin lisäksi ja sen syynä ja perustana.
 
Heh. Ihan kuin tuo johtuisi hallituksen toimista, eikä siitä, että korot nousivat mikä nosti valtion korkomenoja sekä pysäytti mm. rakentamisen investoinnit.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Heh. Ihan kuin tuo johtuisi hallituksen toimista, eikä siitä, että korot nousivat mikä nosti valtion korkomenoja sekä pysäytti mm. rakentamisen investoinnit.
Hmm, korot nousivat ennustamattomasti? Ja eivätköhän ne nyt ole lähinnä laskusuunnassa? Sen sijaan me olemme ennustettua syvemmässä taantumassa, koska kuluttajat ovat aika lailla säikähtäneet sekä kokonaiskysynnästä on leikattu. Eli olemme itse syventäneet taantumaa ja siten syöneet tehoa näiltä leikkauksilta, ja seurauksena on ollut, täysin loogisesti, vajeen kasvaminen. Muistelenpa itsekin varoittaneeni useamman kerran tälläisestä skenaariosta jo viime vuoden puolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös