Vedystä voi olla montaa mieltä. Suomalainen vetyteollisuus on melkoisessa vuoristoradassa ja suunta on nimenomaisesti alaspäin. Se vetyhype oli joskus muutamia vuosia sitten ja nyt alan yritykset ovat jo järjestäneet uudelleen organisointeja, eikä nyt oikein tunnu lähtevän.
Tähän lupasin palata. Hyviä pointteja ja pitkälti samaa mieltä ettei vety mikään yksittäinen avain onneen ole.
Muutama näkökulma kuitenkin jotka mielestäni puoltavat aika vahvasti vedyn käyttöä jossain mittakaavassa, vaikkei euroopan mittakaavalla isoa vetyklusteria tänne koskaan muodostuisikaan:
* Sähköntuotanto on uusiutumassa lyhyellä tähtäimellä edelleen selkeästi eniten tuulisähkön ja aurinkosähkön saralla. Nämä molemmat sisältävät kuitenkin ongelman tuotannon aaltoilussa ja sitä kautta varastoinnissa. Vety tarjoaa ylimääräisen energian varastointiin yhden selkeän ratkaisun.
* Vedyn jalostuksen sivutuotannon käyttö kaukolämmössä. Tätä ei kannata aliarvioida koska kuten serveriteknologiankin kanssa lämmön kierrätys on yksi oleellisimpia synergiahyötyjä jota voidaan saada.
* Vaikka vety ei koskaan löisi läpi polttokennomarkkinalla sen arvo jatkojalostukseen sopivana on itsessään varsin monipuolinen.
Sähkön tuotantoon tarvitaan ehdottomasti säätövoimaa vesivoiman kautta ja lisää tasaista pientuotantoa pienreaktoreiden kautta. Nähdäkseni suomen ei kannata kuitenkaan lähteä haalimaan uusia Olkiluoto mittakaavan mammuttiprojekteja koska 1) turvallisuisvaatimukset ovat jo aivan valtavat, eikä naapurin touhuilu niitä ainakaan vähennä vaan juuri toisinpäin. 2) projektit ovat niin pitkiä että huimaa vauhtia mullistuva energiasektori kerkeää muuttua valtavasti tuona aikana.
Suomi voi toki myös tuottaa sähköä myytäväksi muualla, mutta tietyllä tapaa kuten sellunkin kanssa, sähkön avulla kannattaa ehdottomasti jatkojalostaa ketjussa arvokkaampia asioita. Ei sähköllä tuotettua vihreäã "bulkkivetyä"kään kannata sellaisenaan myydä eteenpäin vaan hyödyntää tuotantoa lähellä.