Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 994
  • 18 851

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Juuri noin. Mistä Suomi voisi saada osaajia tänne ja minkä vuoksi? Ilmastomme ei houkuttele tänne juuri ketään, palkkatasomme ei ole kilpailukykyisin, elinkustannukset ovat korkeat, Suomen kieli on erittäin vaikea oppia, Venäjän läheisyys ei tänä aikana myöskään ole kiinnostusta kasvattava. Me suomalaiset olemme myös aika "jäyhää" kansaa. Emme me juurikaan pysty kilpailemaan huippuosaajista.

Maailman väestönkasvu on vauhdikkainta Afrikassa ja koulutustaso ei siellä ole huippuluokkaa. Aasia on väestörikkain manner ja siellä Kiina tuskailee jo väestönkasvun kanssa, Japani on jo suurissa ongelmissa. Vähiten kehittyneissä Aasian maissa on myös koulutustaso alhainen, joten ei sieltäkään meille tule lääkäreitä tai yleensäkään ammattiosaajia.

Suomi on ja tulee olemaan vaikeassa tilanteessa työperäisen maahanmuuton kanssa. Bussikuskeja tai kavereita taksin rattiin kyllä saadaan, mutta sinne missä kipeiten tarvitaan apua, sinne meidän pitää kouluttaa tämä väki, ensin saatava kieli edes kohtuullisella tasolla haltuun. Siihen asti meidän nykyisten työtä tekevien työuria pitäisi saada pidennettyä ja siihen luoda lisää houkuttimia, varmistettava meidän nuorisomme koulutuksen onnistuminen ja saatava heidät pysymään Suomessa.
Suomeen kohdistuva maahanmuutto on vuosina 2022 ja 2023 (Ei siis kansainvälinen suojelu, minkä piirissä ukrainalaisetkin ovat.) ollut ennätyksellisen korkealla tasolla, joten selvästi yllättävänkin monelle Suomi näyttäytyy kilpailukykyisenä kohdemaana, siitäkin huolimatta, että toimemme maahanmuuttajiem houkuttelemiseksi ovat olleet passiivisia.

Mikäli tervetulokulttuuria olisi nykyistä enemmän ja viranomaisbyrokratia sujuvampaa, yhdistettynä aktiiviseen maamme markkinointiin, kyllä tänne tulijoita uskoisin globaalista etelästä riittävän. Nyt toki hallitus menee täysin metsään maahanmuuton kiristyksineen.

Venäjän läheisyys toki on ikävä realiteetti, mutta näin itse koko elämäni PK-seudulla asuneena tuntuu kieltämättä vähän oudolta, että yhteen maailman turvallisimmista maista jotkut eivät halua muuttaa, koska Venäjä.

Isossa kuvassa työperäinen maahanmuutto auttaa välittömästi, mutta perheiden mukaanottamista ja perheiden yhdistämistä tulisi nimenomaisesti edistää. Ei se yksi intialainen insinööri demografista kriisiämme ratkaise, mutta mikäli mukana tulee puoliso ja kaksi lasta ja he asettuvat Suomeen, se vaikuttaa jo merkittävästi ja mikäli tämän innoittavana sen insinöörin veli perheineen muuttaa yhtä lailla Suomeen, niin vielä parempi.
 
Ove Sundberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Et korjannut. En kuitenkaan tästä kiistele, mikä on trendi vs yksittäinen vuosi tai mitä tarkoittaa kansankielellä syömävelka, jonka määrittelin tarkemmin.
Ongelma näissä keskusteluissa on nimenomaan se kansankieli ja kadunmiesmäinen tapa keskustella.

Kysyn vastakysymyksen. Paljonko hallituksen jääräpäisyys asiassa on maksanut Suomelle ja paljonko se on heikentänyt Suomen talouden kuvaa? Kyse on hallituksen puolelta vain ideologisesta väännöstä, jolla on tarkoitus kyykyttää AY-liikettä.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Oho, ja tämä pahan koronavuoden 2020 jälkeinen luku kumoaa trendin? On nämä juttuja.

Vuodesta 2009 vuoteen 2024 (se 15 vuoden trendi) voi sanoa, että "kasvua ei juurikaan ole ollut". Toistaiseksi (vuoteen 2022 asti) ollaan vaatimattomassa noin 5.7 prosenttia vuosikasvuna koko ajalta. Takkiin saattaa tulla jopa vuosien 2023 ja 2024 osalta jonkin verran lisää.
Toisaalta se trendi on ihan sama ollut myös kaikissa verrokkimaissakin (esim Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa), eli ei Suomen BKT-kehitys nyt mikään mieletön poikkeus ole.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toisaalta se trendi on ihan sama ollut myös kaikissa verrokkimaissakin (esim Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa), eli ei Suomen BKT-kehitys nyt mikään mieletön poikkeus ole.

Hyvin pitkälti sama. Erona kuitenkin se, että nämä maat ovat taloudellisessa mielessä aivan eri tilanteessa kuin Suomi. Meille pienemmät verotulot laskevien tehtyjen tuntien myötä lisäävät taloudellisia haasteita mm. kestävyysvajeen ja demografian kautta. Lisäksi jokainen näistä maista on maksanut velkaansa talouskasvulla/lyhennyksinä koronankin aikana tai velka on suhteessa niin pieni ja ilman kroonista lisävelkaantumista, että maat pärjäävät hyvin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallitus on perustellut työelämän uudistuksia sekä leikkauksia sosiaaliturvaan työllisyyden lisäämisellä.
Kuitenkin on käynyt seuraavasti, työttömyys on lisääntynyt, firmoja menee konkkaan. Leikkaukset vähentävät ostovoimaa. Tulevat mahdolliset uudet leikkaukset vievät lisää ihmisten ostovoimaa. Hallituksen budjetilta on pohja pois. Ei tule tuloja, valtion menot kasvaa. Sote kulut, joita piti kattaa paranevalla työllisyydellä ei pystytä rahoittamaan. Sote jota alettiin rakentamaan 2006 Vanhasen hallituksen aikana, jonka lopulta Marinin hallitus ajoi loppuun. Olihan siinä Orpokin välissä rakentamassa Sotea, mutta valmista ei tullut. Hallitus joutuu ottamaan lisää velkaa, toisin kun vaalipuheissa lupasi. Velanotto loppuu.
Kaiken lisäksi hallitus on ajamassa Suomen työmarkkinoita omalla politiikalla sekasortoon.

Voihan olla, että minun mielipide nähdään vastakkaisessa leirissä propagandana, se on kuitenkin minun mielipide. Se kai on vapaassa demokratiassa mahdollista.
Niin, koska sisämarkkinoista tehdään nyt lopullisesti selvää, jos mahdollista. Sitähän tässä on ihmetelty, että Suomi on vetäissyt kaikki polittiset munansa yhteen koriin, ja aina kun se sakkaa, niin sakkaa kaikki.
Viemällä ostovoiman hyvin laajasti, sillä on vielä iso vaikutus moneen yksinyrittäjään, palveluihin ja pieniyrityksiin. Lopusta tekee selvää sairastunut ja pöhöttynyt kiinteistösijoittajien joukko, joiden tarjouksilla tilojen vuokraamisesta, ei juurikaan mikään toiminta kohta kannata. Hyvin vedetty kyllä poliitikoilta tältäkin osin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vieläkään (ei yllätä) ei meidän norsunluutorneissa ole ajantasaista kuvaa siitä, mihin terveydenhuoltomme on luisumassa. Ketään asia ei juurikaan kiinnosta, joten olemme tanakasti edelleen systemaattisen romahduksen polulla.

Viimeksi eilen koitin avata hyvinvointialueen viskaalille missä oikeasti mennään, kun TAAS muutetaan käytäntöjä HVA:n uusien suunnitelmien mukaiseksi. Nämä suunnitelmat ja tavoitteet näyttävät hienoilta saatana ainoastaan paperilla. Kenttäväeltä ei kysellä mitään. Uusien menetelmien ja ohjelmistojen käyttöönotto on sanelupolitiikkaa.

Yhtään, siis ei YHTÄÄN uutta systeemiä ole vielä tullut käyttöön, joka jollain lailla sujuvoittaisi käytännön hoitotyön tekemistä. Miettikää sitä. Vituttaa aikalailla käydä katsomassa hienoja infotilaisuuksia videolta, joissa käytännön työstä irtaantuneet asiantuntijat esittelevät miten nyt toimitaan.

Omat hihani paloivat eilen kohdassa: "Nyt pitää sitten syödä ripeästi." Mitä helvettiä? Syödä ripeästi... Viimeiset 10 vuotta on ollut PAKKO syödä ripeästi, jos aikoo hoitaa potilaat säällisesti. Ei tällaista paskaa jaksaisi näillä vuosilla kuunnella ja katsella.

Tämä(kään) hallitus ei ole tekemässä asialle mitään. Sen sijaan eilenkin korviini kantautui jostain, että työvuorolisiin kajoaminen saattaisi jossain vaiheessa olla jollain pöydällä pohdinnassa. Siinä vaiheessa viimeistään veneestä on pohjatappi irti ja viimeinen ei ehdi sammuttaa valoja.

Jotkut elävät edelleen jossain harhakuplassa, että meillä kärsii vain vanhusten hoitaminen. Voin rehellisesti kertoa, että meillä vaarantuu tällä hetkellä ihan kaikenikäisten ihmisten potilasturvallisuus. Te ette uskoisi, millaisia potilastarinoita meillä jonottaa kiireellisiin toimenpiteisiin. Jos tähän ei herätä alan vetovoiman kasvattamiseksi ja uusien työntekijöiden rekrytoinnin helpottamiseksi esim. ulkomailta, niin terveydenhuoltomme tulevaisuus ei vain näytä huonolta, vaan se osin romahtaa.
Tässäpä tämä tulee esiin oikein hyvin, että kun päätöksiä on tekemässä ihmiset joilla ei ole mitään osaamista siellä ruohonjuuritasolla, vaan ainoastaan on asioita paperilla pyöritelty ja niiden kanssa jossiteltu, kunnes saadaan homma näyttämään hyvältä, ja sitten toteutetaan ja aletaan elämään toiveiden varassa, ja iltaisin moneen kertaan rukoille, että onnistuisi.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On eri asia nostaa hyvinvointialueet esille ja toinen asia nostaa hyvinvointialueiden kokouspalkkiot esille. Keskustan johtamilla alueilla ei ole samanlaista ahneutta kokouspalkkioissa.

Kävin ennen omaa kirjoitustani yllä läpi aluevaltuustojen kokoonpanot. Kun nyt kyse ei ole valtuustoista sinänsä vaan valtuustojen kokouspalkkioista, Kokoomusta voi sormella osoitella. Suurimpana puolueena alueellaan ja eniten valtuutettuja sekä aluevaltuuston johdon omaavana sillä on merkittävä mahdollisuus pitää kokouspalkkiot tapissa tai kohtuullisena.

Erityisesti Pirkanmaalla on aivan ryöstöveloitus (19 000 per valtuutettu) aikana jolloin julkisia menoja tulee mahdollisuuksien mukaan supistaa.
Jep, ja voisi poistaa myös noiden verovapaudenkin hissuksiin, sillä useille tulee jo vain näistä enemmän kuin se työntekijä tienaa vuodessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jep, ja voisi poistaa myös noiden verovapaudenkin hissuksiin, sillä useille tulee jo vain näistä enemmän kuin se työntekijä tienaa vuodessa.

En tiedä ovatko kokouspalkkiot saajalleen verovapaata tuloa?

Haukkumani Pirkanmaan osalta tuli sellainen tieto, että heillä ei makseta kokouspalkkion päälle lisiä vaikka kokous venyisi. Jos kokous venyy yli kolmetuntiseksi, monien alueiden valtuutetulle tai hänen varajäsenelleen maksetaan 50 prosentin lisäpalkkiota jokaiselta alkavalta tunnilta.

Tämä selittää osaltaan Pirkanmaan kalleuden, jos pitää paikkansa. Toteutuneina palkkioina muut ottavat silloin kiinni elleivät mene ohikin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rydman provoili kyllä huolella. Tuollainen ylilautamainen keskustelutyyli ei oikein toimi valtakunnan televisiossa ja tästä tulee vain harmia hallitukselle, kun AY-pomo ei lähtenyt tähän tanssiin kunnolla mukaan.

Onko muuten mitään tilastoa siitä, että moniko AY-liikkeen jäsen kannattaa näitä nykyisiä lakkoja? Kiinnostaisi aidosti, jos joku riippumaton taho toteuttaisi gallupin. Vielä kun tehtäisiin samalla haastattelut, jossa kysyttäisiin lakkojen syyt.
Onko riippumaton taho sellainen, jonka avulla tulee haluttu tulos? Nähdäkseni on ihan sama, kuka tutkimuksen tilaa, jos se tehdään riippumattomalla taholla tilauksesta, ja ettei siinä makseta halutusta tuloksesta. Nähdäkseni on hyvin yksinkertaista vain kysyä tässäkin tapauksessa kahta asiaa. Eli 1). Kannatatteko haliituksen työelämäuudistuksia? ja 2). Hyväksyttekö poliittiset lakot, tai hyväksyttekö lakot joita nyt on.
Nämä on niin selkeitä kyllä tai ei kysymyksiä, että hyvin vaikeaa on saada aikaan muuta tulosta, kuin se yleinen mielipide tilanteesta.

Nytkin kannattaa kuitenkin muistaa, että vain se reilu 20 pinnaa kannattaa kokoomusta (äänestäneistä), ja se ei ole paljoa se, joten hyvinkin voi olla, että merkittävästi reilu puolet kansasta eivät pidä kokoomusta kovinkaan uskottavan puolueena tulevaisuutensa suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ulkopoliittinen johto voisi lähettää jonkun viestin koskien Navalnyin kuolemaa?

Eiköhän Navalnyin läheisille ole jo viesti lähtenytkin. Orpo otti kantaa Varsovasta ja laittoi kuoleman Venäjän vastuulle:

Pääministeri Petteri Orpo pitää Venäjää vastuullisena Aleksei Navalnyin kuolemasta, jos uutinen vahvistuu.

”Kyllä se on šokki ja järkytys ja kertoo todella paljon Venäjästä. Ja Venäjällä on vastuu tästä tapahtumasta”, Orpo sanoo.
Orpo kommentoi uutista Navalnyin kuolemasta Puolan pääkaupungissa Varsovassa.

”Haluan myöskin lähettää surunvalittelut hänen omaisilleen, perheelleen ja läheisille ihmisilleen. Jos tämä pitää paikansa, kertoo siitä, mihin kaikkeen Venäjän johto on valmis.”

Venäjä | Vankeinhoitolaitos: Oppositiojohtaja Navalnyi on kuollut – Orpo: ”Šokki ja järkytys”

Putin tapattaa tavalla tai toisella valtaansa uhkaavat venäläiset. Eikä vain venläiset. Jos Venäjä voittaa sodan Ukrainassa, tapettavia on kymmeniä tuhansia.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Onko riippumaton taho sellainen, jonka avulla tulee haluttu tulos? Nähdäkseni on ihan sama, kuka tutkimuksen tilaa, jos se tehdään riippumattomalla taholla tilauksesta, ja ettei siinä makseta halutusta tuloksesta. Nähdäkseni on hyvin yksinkertaista vain kysyä tässäkin tapauksessa kahta asiaa. Eli 1). Kannatatteko haliituksen työelämäuudistuksia? ja 2). Hyväksyttekö poliittiset lakot, tai hyväksyttekö lakot joita nyt on.
Nämä on niin selkeitä kyllä tai ei kysymyksiä, että hyvin vaikeaa on daada aikaan muuta tulosta, kuin se yleinen mielipide tilanteesta.
Nytkin kannattaa kuitenkin muistaa, että vain se reilu 20 pinnaa kannattaa kokoomusta, ja se ei ole paljoa se, joten hyvinkin voi olla, että merkittävästi reilu puolet kansasta eivät pidä kokoomusta kovinkaan uskottavan puolueena tulevaisuutensa suhteen.
Suomen väkiluku noin 5 500000 Kokoomusta äänesti noin 650 000 eli 12 %
Persuja 620 000 eli 11 %
Näinhän se menee, että äänestystulos ratkaisee . Kokopersu saa hyvin äänestäjänsä liikkeelle, valitettavasti köyhä kansa syrjäytyneet ovat passiivisia. Kansasta viides osa antanut tälle sirkukselle tukensa, loput 75 % ei.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

No, nyt alkaa olla jo melkoista. Jokaisella äänioikeutetulla on mahdollisuus käyttää se äänensä haluamallaan tavalla ja jos näin ei tee, niin on aivan turha ulista. Mikähän sun mielestä olisi parempi järjestelmä korvaamaan demokratian? Vasemmiston diktatuuri ilmeisesti.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Ja tuosta 75 %:sta noin 50 % ei välitä paskaakaan, ketkä hallituksessa ovat, mutta näitähän lukuja voi pyöritellä ihan omien mielihalujensa mukaan.

Minä kuulun myös tuohon 75% :in, jotka eivät ko. puolueita äänestäneet, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen, että meillä on tässä (talous)tilanteessa tämä hallitus eikä vasemmiston johtama hallitus. Toivon itse asiassa edelleenkin vasemmistolle piiiiiiiiitkäääääää oppositiotaivalta jatkossakin.

Muuten, viidesosa kansasta on 20 %, 25 % sitten neljäsosa, ajatuskatkos, oletan?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
No, nyt alkaa olla jo melkoista. Jokaisella äänioikeutetulla on mahdollisuus käyttää se äänensä haluamallaan tavalla ja jos näin ei tee, niin on aivan turha ulista. Mikähän sun mielestä olisi parempi järjestelmä korvaamaan demokratian? Vasemmiston diktatuuri ilmeisesti.
Ulisen ? Luitko tarkasti minun kirjoituksen. Kirjoitin Kokopersun saavan äänestäjänsä liikkeelle. Äänioikeuden käyttäneistä Kok kannatus on noin 20 %. Jos Kok kannatus suhteutetaan Suomen väkilukuun Kok äänestäneitä on se noin 12 %
Mitä matalampi äänestysprosentti sen suurempi on Kok kannatus.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ulisen ? Luitko tarkasti minun kirjoituksen. Kirjoitin Kokopersun saavan äänestäjänsä liikkeelle. Äänioikeuden käyttäneistä Kok kannatus on noin 20 %. Jos Kok kannatus suhteutetaan Suomen väkilukuun Kok äänestäneitä on se noin 12 %
Mitä matalampi äänestysprosentti sen suurempi on Kok kannatus.
Niin, Kokoomus on Suomen suosituin puolue ja silloin tehdään heidän mukaistaan politiikkaa, koska saivat enemmistöhallituksen kasaan kolmen muun puolueen kanssa. Se on sitten jokaisen oma asia, jos ei kiinnosta äänestää ja aivan turhaa siten tuoda tähän mitään kokonaisäänestysprosenttia kyseenalaistamaan kansan tahtoa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Ja tuosta 75 %:sta noin 50 % ei välitä paskaakaan, ketkä hallituksessa ovat, mutta näitähän lukuja voi pyöritellä ihan omien mielihalujensa mukaan.

Minä kuulun myös tuohon 75% :in, jotka eivät ko. puolueita äänestäneet, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen, että meillä on tässä (talous)tilanteessa tämä hallitus eikä vasemmiston johtama hallitus. Toivon itse asiassa edelleenkin vasemmistolle piiiiiiiiitkäääääää oppositiotaivalta jatkossakin.

Muuten, viidesosa kansasta on 20 %, 25 % sitten neljäsosa, ajatuskatkos, oletan?
Ihan Elon laskuopilla mentiin. Myönnän ettei matematiikka ollut vahvuuteni koulussa. Sillä taas ei ollut mitään tekemistä poliittisen suuntautumiseni kanssa.
Hirveän aggressiivista on herrojen kirjoitus. Rauhoittukaa vähän.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vasemmistolainen näkemys lähtee siitä, että Kokoomuksen johtama hallitus ei edusta kuin murto-osaa suomalaisista. Tällä näkemys kusee kahden asian päälle:

1. Demokratiassa hallitsee se, joka saa valtansa parlamentaarista tietä. Siis vaaleista.
2. Äänestäjät halusivat keskustavasemmiston ulos. Hallituspuolueet kärsivät roiman tappion.

Kyllä minuakin alkaa tympimään tämä vasemmiston ja ay-liikkeen ulina. Joka kerta kun vasemmisto häviää vaalit, SAK ja vasemmisto aloittavat tarpeellisten uudistusten jarruttamisen. Oikeistolle ei riitä Suomessa se, että oikeisto voittaa vaalit. Tähän yksi syy on ay-liikkeen liian suuri vaikutusvalta poliittisten lakkojensa kautta.
 
Pahoittelut hyökkäävästä viestistäni, myönnän, etten aina muista laskea edes kymmeneen ennen kuin käyn kirjoittamaan. Se välillä puskee läpi, vaikka yleensä pystyn hillitsemään itseni.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
2. Äänestäjät halusivat keskustavasemmiston ulos. Hallituspuolueet kärsivät roiman tappion.
Ei unohdeta että SDP nosti roimasti kannatustaan vuoden 2019 vaaleista. Eli äänestäjät eivät halunneet demareita ulos vaan päinvastoin jatkamaan.
Pieni mutta olennainen tarkennus, ettei tuu vääriä mielikuvia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Vasemmistolainen näkemys lähtee siitä, että Kokoomuksen johtama hallitus ei edusta kuin murto-osaa suomalaisista. Tällä näkemys kusee kahden asian päälle:

1. Demokratiassa hallitsee se, joka saa valtansa parlamentaarista tietä. Siis vaaleista.
2. Äänestäjät halusivat keskustavasemmiston ulos. Hallituspuolueet kärsivät roiman tappion.

Kyllä minuakin alkaa tympimään tämä vasemmiston ja ay-liikkeen ulina. Joka kerta kun vasemmisto häviää vaalit, SAK ja vasemmisto aloittavat tarpeellisten uudistusten jarruttamisen. Oikeistolle ei riitä Suomessa se, että oikeisto voittaa vaalit. Tähän yksi syy on ay-liikkeen liian suuri vaikutusvalta poliittisten lakkojensa kautta.
Tuosta ykköskohdasta tismalleen samaa mieltä.
Kakkoskohta, osittain samaa mieltä. En lähde erittelemään Kok ja Persujen vaalilupauksia kuin toinen lupasi pysäyttää velkaantumisen ja toinen lupasi ettei sosiaaliturvaa leikata.
Saatiinko vaalivoitto katteettomilla lupauksilla.

Johtuuko tuo AY-liikkeen ulina oikeistohallituksien halusta puuttua työelämän säädöksiin. Tämä on kait se ikuinen ristiriita työantaja ja työntekijä puolen välillä. AY-liike kokee tällä hetkellä hallituksen olevan vahvasti työnantaja puolen agendalla.

Kuulun siihen ikäpolveen milloin lauantai oli vielä työpäivä, ei kokonaan, työt loppuivat kello 12.00 lauantaina
Palkka maksettiin läpinäkyvässä tilipussissa jossa oli myös rahat, palkka. Mukana oli myös pitkulainen tilinauha.
Kyllä minä koen AY-liikkeen vuosien varrella ajaneen työntekijöiden etuja, etuja joista monet tämän päivän työntekijät nauttii. Ei ne ole ikänä ilmaiseksi tulleet, monenlaista vääntöä on ollut.
Sehän tässä, molemmat tarvitsee toisiaan. Työntekijät firmoja ja firmat työtekijöitä.
Minusta hallituksen ei pitäisi lähteä kumpaankaan leiriin oli se sitten vasemman puolen tai oikeiston hallitus.
Nämä asiat on pystyttävä hoitamaan työnantajien ja työntekijöiden kesken.

Kyllä eilen Ville Rydmannin esiintyminen A-talk ohjelmassa oli niin repivä, ettei se ainakaan helpota vaikean lakkotilanteen selvittelyä. Rydman on kuitenkin hallituksen elinkeinoministeri.

Ollaan varmaan eri leireissä ja näkemykset eroaa toisistaan. Kuitenkin pitäisi pystyä istumaan samaan pöytään ja neuvottelemalla samaan sopu, ei sanelemalla.
Selkä voittoja ei kannata kummankaan puolen ottaa. Pelkäänpä, jos nämä pakkolait tulee tällaisina voimaan ne löytyy edessä olevissa TES-neuvotteluissa.
Kiire peliin, enkä tässä nyt tämän kummempaa analyysiä ala tekemään.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Jep, ja voisi poistaa myös noiden verovapaudenkin hissuksiin, sillä useille tulee jo vain näistä enemmän kuin se työntekijä tienaa vuodessa.
Miten kokouspalkkiot saa verovapaasti? Itse olen aina joutunut ottamaan ansiotuloina.
Suomen väkiluku noin 5 500000 Kokoomusta äänesti noin 650 000 eli 12 %
Persuja 620 000 eli 11 %
Näinhän se menee, että äänestystulos ratkaisee . Kokopersu saa hyvin äänestäjänsä liikkeelle, valitettavasti köyhä kansa syrjäytyneet ovat passiivisia. Kansasta viides osa antanut tälle sirkukselle tukensa, loput 75 % ei.
Just näin. Esimerkiksi omat päiväkoti-ikäiset lapset eivät ole antaneet tukeaan tälle sirkukselle. Viimeeksi aamupuuron lomassa asiasta keskusteltiin, niin kuulemma nostaisivat veroja ja pistäisivät lisää rahaa varhaiskasvatukseen ja vasemmistoliittoa molemmat pohdiskelivat äänestävänsä.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä minuakin alkaa tympimään tämä vasemmiston ja ay-liikkeen ulina. Joka kerta kun vasemmisto häviää vaalit, SAK ja vasemmisto aloittavat tarpeellisten uudistusten jarruttamisen. Oikeistolle ei riitä Suomessa se, että oikeisto voittaa vaalit. Tähän yksi syy on ay-liikkeen liian suuri vaikutusvalta poliittisten lakkojensa kautta.

Minua taas on alkanut tympiä oikeiston ulina lakkojen hinnasta, uppoavasta velkalaivasta ja ay-mafiasta kun mitään järkevää vaihtoehtoa lakoille ei ole esitetty, vaan halutaan köyhimmän kansanosan taas pyllistävän reippaasti porvarin piiskalle. On se niin epistä kun 49,4% ääniosuudella ei voikaan paskantaa korkealta ihmisten päälle ilman seuraamuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös