Siis Andersson jakaa Kansan Uutisten jutun siitä kuinka Vasemmistoliiton kansanedustajia osallistui asunnottomien mielenilmaukseen ja tähän liittyi telttailua ikävissä olosuhteissa. Jutun idea on ilmeisesti se, että hallituksen toimet lisäävät kodittomuutta kun leikkaukset kohdistuvat nimenomaan heihin joilla on suurin riski joutua kodittomiksi. Otto Meri tulee jotain vittuilemaan siitä kuinka tuollainen mielenilmaukseen osallistuminen ei kerro mitään oikeasta elämästä ja kuinka telttailu ei asiaan liity. Li Andersson sitten antaa vähän takaisin kysymällä missä olivat Kokoomuksen edustajat kyseisessä tilaisuudessa kun heitä ei tilaisuudessa näkynyt. Sitten tämä on totuuden vääristelyä?
Enpä lukenut muuta kuin @aceman81 kysymyksen, eikö kokoomuslaisia kiinnosta kodittomat, ja Anderssonin tekstin. Kuten linkittämäni Helsingin esimerkki kertoo, kiinnostaa ihan tekemisen tasolla. Jos olisin vaivautunut lukemaan vielä Meren tekstin, olisin vastannut hieman toisin.
Ydinasia kuitenkin on, että asunnottomuudesta puhumisen sijasta Kokoomusjohtoinen Helsinki ratkaisee asunnottomuutta hyvin tuloksin.