Varsinkin kun tämä pieni osa ihmisistä on ns. pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolella jo. Ihmistä voi auttaa ainoastaan, jos hän aidosti haluaa tulla autetuksi ja niin täydellisen onnistunutta yhteiskuntaa ei taida olla olemassa kuin utopioissa, että yhteiskunta pystyisi pitämään huolta kaikista. Pohjoismaiset yhteiskunnat pääsevät lähelle, mutta jos yksilöllä itsellään ei halua parantaa oman elämänsä tilaa niin yhteiskunta on voimaton siinä.
Näissäkin ihmisissä nähdään usein ainoastaan pitkän prosessin viimeinen pysäkki, koska jossakin aikaisemmassa on epäonnistuttu. On toinen keskustelu kokonaan, kuinka moni tällä tavalla elävistä sitten loppujen lopuksi kuolee lopulta liian aikaisin joko oman käden kautta tai siinä porukassa, jossa pyörii. Tämän vuoksi esimerkiksi mielenterveystyö pitäisi saada toimimaan paljon ennemmin, koska nythän on tilanne, että apua aletaan tarjoamaan aivan liian myöhään ja osa ongelmista alkaa kroonistua ennen kuin tämä saavutetaan.
Makrotason politiikka on aina jonkun näkökulmasta julmaa, mutta isoja linjoja muuttavat ihmiset, politiikka voi antaa sille korkeintaan pientä raamia. Se, että jokainen heikossa asemassa oleva pakkotyöllistetään ilman omaa haluaan, ei varsinaisesti vielä avaa tietä kohti parempaa. Toimivat peruspalvelut ovat siellä keskiössä siinä, että tällainen kehityskulku voidaan oikaista ennen kuin saavutaan siihen tasanteeseen, jossa jotkut ovat.
Se on vaan mielestäni ihan mielettömän surullista, että vallanpitäjät näkevät ainoastaan nämä ihmiset, mutta ummistavat silmänsä kaikilta niiltä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen töitä, mutta eivät työllisty siltikään. Mitä enemmän työttömyyttä stigmatisoidaan semmosella politiikalla, että olet yhteiskunnan hylkiö, sitä enemmän nämä ihmiset kärsivät niistä kaikista muista.
Työelämä suosii lineaarista ja normatiivista elämää, jossa opiskellaan, tehdään työtä, kehitytään ja kasvetaan, perustetaan perhe ja tässä prosessissa koko ajan tulot ja kyvyt kasvavat. Työelämä ei kuitenkaan enää tänä päivänä ole tätä - koulusta ei valmistu suoraan työelämään vaan usein ammattilaisuutta rakennetaan välietapein ja siinä sivussa yritetään elää. Jos työelämäsi ei kulje lineaarista raidetta niin jokainen tulokehitys siirtyy kauemmaksi janallasi ja lopulta olet lähempänä 40v ennen kuin tulotasosi alkaa vakiintua.
Tämä vaatii muutoksia paitsi työelämässä myös siinä, miten koulutamme työelämässä ja miten voimme pitää ihmiset töissä samalla, kun he etenevät urallaan työelämän tarpeiden mukaan. Esimerkiksi itse olen viettänyt karkeasti kolme eri työelämää, kun ikää on pian 35v:
19v-28v: ura kaupassa
28v-34v: ura asiakaspalvelussa
35v->: ura opettajana
Opiskelu on tapahtunut siellä urien välissä ja päällä. Ja kun minä en ole ainoa, jonka elämä kulkee tätä raittia.
