Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 966
  • 15 582

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei toki, työikäinen ihminenhän lähtökohtaisesti on aina joko työkykyinen, osatyökykyinen tai työkyvytön ihan kansalaisuudesta tai taustoistaan riippumatta. Pääasia että aina tekee/yrittää/hakee jotain tukien eteen. Olit sitten lähtöisin Suomusjärveltä tai Somaliasta.

Se 3kk ulkomaalaistaustaisille voi olla vaikka tavoiteaika työllistyä uudelleen. En usko että kukaan käsistä ja jaloista lähtee retuuttamaan aikaisempaa veronmaksajaa kohti lentokenttää, jos menee yli sen, kun ei kerran näytä yhteiskunta rikollisillekaan niin tekevän. Eli ne teatraaliset kuperkeikat lienee turhia tässä kohtaa. Luotan että myös tähän löytyy sopiva homma. Esim. se 6kk tms.

Mutta toki jos voimakkaasti vastustaa uutta hallitusohjelmaa, niin saa kuperkeikan aikaan asiasta kun asiasta. Tämä ei siis sinulle vaan yleisesti :)

Tällä tiedolla siellä nyt kuitenkin lukee se kolme kuukautta ja se että tällaista että on kaksi kuukautta väännettyyn, kallisarvoiseen ja monen ylistämään ohjelmaan ylipäätään kirjattu, kertoo jo sen tekijöistä jotakin. Vai pitääkö silmäniskusi tulkita niin että mielestäsi hallitusohjelma onkin vain vitsivitsiä ja provoa jonka kaikkia kohtia ei ole alun perinkään aiottu toteuttaa? Siinäpä olisi yksi syy lisää vastustaa ohjelmaa.

Aiheellista kritiikkiä ja ihmisten perusteltuja huolia voidaan toki aina vähätellä virnuilemalla. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä mitä tahansa asioita.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Moni on ennustellut hallituksen hajoamista, mutta lähden ennustamaan tapaa. Hallitus tulee törmäämän persuille tärkeissä asioissa perustuslakiin. Tämä aiheuttaa kiukkua ja jostain kokoomukselle tärkeästä asiasta otetaan panttivanki. Hallitus riitautuu pahemman kerran ja mahdollisista eu-tukipaketeista äänestettäessä perussuomalaiset eroaa hallituksesta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tällä tiedolla siellä nyt kuitenkin lukee se kolme kuukautta ja se että tällaista että on kaksi kuukautta väännettyyn, kallisarvoiseen ja monen ylistämään ohjelmaan ylipäätään kirjattu, kertoo jo sen tekijöistä jotakin. Vai pitääkö silmäniskusi tulkita niin että mielestäsi hallitusohjelma onkin vain vitsivitsiä ja provoa jonka kaikkia kohtia ei ole alun perinkään aiottu toteuttaa? Siinäpä olisi yksi syy lisää vastustaa ohjelmaa.

Aiheellista kritiikkiä ja ihmisten perusteltuja huolia voidaan toki aina vähätellä virnuilemalla. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä mitä tahansa asioita.

Olen aika varma, että se 3kk tullaan muuttamaan pidemmäksi ajaksi tuosta vaatimuksesta ihan jo käytännönkin syistä. Jos itse olisin saanut päättää, niin esim. 6kk mielummin.

Ymmärsit nyt täysin väärin tuon yhden hymiön mekityksen, mutta ei se mitään. Se siitä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vaikka tässä kävisi juuri kuten ennakoit eli joustoa tulee jo yksin viranomaisten hitaudesta ja heikosta kontrollista työnantajilta viranomaisten suuntaan, ei 3 kk muutu 6 kk ilman eri päätöstä. Muuten hallitusohjelmassa on huomioitu myös SAK:n ja muiden esityksiä hyväksikäytön kitkemisestä:

Kyllä, tuo muutos vaatii uuden päätöksen, ja mahdollisesti onkin yksi niistä asioista, jossa muutos nähdään.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta hallituksen olisi kyllä erottava heti ja perussuomalaisten siirrtyttävä oppositioon.

Eikä minkään luottamusäänestyksen vuoksi, vaan olen oikeasti huolissani nyt jo täysin tukossa olevan mielenterveyspuolen vuoksi. Sillä näköjään ihmisillä alkaa kupoli hajoilla ihan tosissaan ja perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa vasta kuukauden, mitä tästä tulee, jos ne on siellä 4 vuotta.
Kaikkia ei voida hyysätä loputtomiin. Tänään Tampereella aamupäivällä ratikalla kulkeneena hyvin huomasi taas missä mennään. Porukka aivan sekaisin. No valtio maksaa kaljat ja asumiset (lue asumistuki).
 
Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
Kaikkia ei voida hyysätä loputtomiin. Tänään Tampereella aamupäivällä ratikalla kulkeneena hyvin huomasi taas missä mennään. Porukka aivan sekaisin. No valtio maksaa kaljat ja asumiset (lue asumistuki).
Mitä suosittelisit ratkaisuksi? Tuet pois ja kadulle kuolemaan?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suomen julkistaloudelliset velkaongelmat voi tiivistää näin:

- Heikko ikärakenne
- Vähäinen maahanmuutto kompensoimaan em. kohtaa
- Kohdista 1 ja 2 johtuva sote-menojen krooninen kasvu

Kohta 3 selittää lähes täysin, miksi Suomi velkaantuu nykyistä tahtia. Ei se, että onko nyt oikeisto vai vasemmisto hallitusvastuussa. Teki Orpo tai Marin mitä tahansa, velkamäärä kasvaa.

Silti keskustelu pyörii sen ympärillä, että miten tätä Suomeen kohdistuvaa hyvin vähäistä maahanmuuttoa saataisiin vielä pienemmäksi.

Absurdia. Tosin niin on absurdia sekin, että kun budjettia lähdetään perkaamaan kovien leikkausten toivossa, silmä osuu kohtiin "vammaispalvelut" ja "sosiaalisen jälkihuollon palvelut". Tämäkö nyt oli oikeasti se, mistä pitää leikata? Eikä esim. yritystuet, verovähennykset tai eläkeindeksi?
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Mitä suosittelisit ratkaisuksi? Tuet pois ja kadulle kuolemaan?

Tuet pieniksi, jolloin ne siirtyy kokoaikaiseen työhön tai perustavat menestyvän yrityksen. Tälleen kait ne nyt on siellä hallitusneuvotteluissa päättäneet..
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Suomen julkistaloudelliset velkaongelmat voi tiivistää näin:

- Heikko ikärakenne
- Vähäinen maahanmuutto kompensoimaan em. kohtaa
- Kohdista 1 ja 2 johtuva sote-menojen krooninen kasvu

Kohta 3 selittää lähes täysin, miksi Suomi velkaantuu nykyistä tahtia. Ei se, että onko nyt oikeisto vai vasemmisto hallitusvastuussa. Teki Orpo tai Marin mitä tahansa, velkamäärä kasvaa.

Silti keskustelu pyörii sen ympärillä, että miten tätä Suomeen kohdistuvaa hyvin vähäistä maahanmuuttoa saataisiin vielä pienemmäksi.

Absurdia. Tosin niin on absurdia sekin, että kun budjettia lähdetään perkaamaan kovien leikkausten toivossa, silmä osuu kohtiin "vammaispalvelut" ja "sosiaalisen jälkihuollon palvelut". Tämäkö nyt oli oikeasti se, mistä pitää leikata? Eikä esim. yritystuet, verovähennykset tai eläkeindeksi?

Emmehän me voida ajatella, että meidän ongelmat ja niiden ratkaisut ovat valtion rajojemme ulkopuolella. Heikko ikärakennehan johtuu alhaisesta syntyvyydestä, joka on ongelman juurisyy, ei siis alhainen maahanmuutto. Ja tätä ongelmaa siis halutaan paikata jatkuvilla virroilla ulkomaisia resursseja. Onko tämä mielestäsi pysyvä ja kestävä tapa korjata tämä ongelma, ottaen huomioon ongelman juurisyy? Onko meidän realistista paikata omaa alhaista syntyvyyttämme loputtomilla maahanmuuttajavirroilla tästä ikuisuuteen?

Mielestäni jossain vaiheessa pitäisi alkaa miettiä, miten Suomesta saataisiin taas perhemyönteinen maa, jossa halutaan lapsia ja perheitä. Toistaiseksi politiikassa ei ole tehty juuri mitään tämän eteen. Viime hallituksen asialistalla lisääntymispolitiikassa taisi olla vain abortin helpottaminen, mikä ei mielestäni tähän ongelmaan tarjoa kummoista ratkaisua. Maahanmuuttoa tarvitaan ja sitä meidän tulee ottaa avosylin vastaan, mutta on mielestäni vastenmielistä antaa maamme kohtalo rajojemme ulkopuolelle.

Perhepolitiikkaa ja perhemyönteisyyttä tänne tarvisi, joka kannustaisi perheiden perustamiseen ja lapsien hankkimiseen. Valitettavasti nykytrendi on täysin päinvastainen. Ydinperhe ja perhearvot eivät vain kovin kummoisessa huudossa ole pitkään aikaan olleet.

Toki syntyvyyden lasku on yleinen trendi maailmalla, mutta kyllähän me huonosti siinäkin ”pärjäämme”. Esimerkiksi Israelissa keskimääräinen lapsiluku on noin 3, sillä maassa juuri perhearvot ovat suuressa arvossa ja tulevat ensimmäisenä. Väki on nuori ja kasvava, vaikka kyseessä on vauras demokratia. Väitän, että heillä on väestöllinen tilanne paremmin turvattu, kuin yksin maahanmuuttoon nojaavilla mailla.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Muutama kommentti. Vuonna 2022 maahanmuutto Suomeen oli noin 50 000 henkilöä, jota ei voi pitää enää vähäisenä. Nettomaahanmuuttokin oli noin 35 000 henkeä. Asiantuntija-arvioissa riittävä maahanmuutto vuodessa olisi luokkaa 65 000 - 70 000 maahanmuuttajan taustasta riippuen. Kovin kaukana ei määrällisesti siitä enää olla. Trendi on ollut nouseva jo pitkään.

Syitä työperäisen maahanmuuton kuristamiselle avasin HS:n julkaiseman kannattajatutkimuksen avulla PS-ketjussa. Kokoomuksen ja RKP:n, miksei myös KD:n, osalta hallitusohjelman työperäisen maahanmuuton kiristyksiä voi pitää liiallisena periksi antamisena PS:lle. Sama toistui edellishallituksessa Keskustan kanssa, jolle annettiin oikeastaan kaikki sen haluamat päätökset. Molemmissa kyse on hallituksen rakentamisesta ylipäätään. Ilman perussuomalaisia ei olisi Orpon nykyistä hallitusta ja ilman keskustaa ei olisi ollut Marinin edellistä hallitusta.

Olisiko hallitusten aika myös panostaa perheisiin? Lapsilisät ovat reaaliarvoltaan 1994 jälkeen laskeneet lapsiluvusta riippuen 34-45 prosenttia. Ei tässäkään ole mitään järkeä, että samaan aikaan kuristetaan lapsiperheitä ja valitellaan lapsipulaa ja suomalaisten väärää ikärakennetta.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Emmehän me voida ajatella, että meidän ongelmat ja niiden ratkaisut ovat valtion rajojemme ulkopuolella. Heikko ikärakennehan johtuu alhaisesta syntyvyydestä, joka on ongelman juurisyy, ei siis alhainen maahanmuutto. Ja tätä ongelmaa siis halutaan paikata jatkuvilla virroilla ulkomaisia resursseja. Onko tämä mielestäsi pysyvä ja kestävä tapa korjata tämä ongelma, ottaen huomioon ongelman juurisyy? Onko meidän realistista paikata omaa alhaista syntyvyyttämme loputtomilla maahanmuuttajavirroilla tästä ikuisuuteen?

Mielestäni jossain vaiheessa pitäisi alkaa miettiä, miten Suomesta saataisiin taas perhemyönteinen maa, jossa halutaan lapsia ja perheitä. Toistaiseksi politiikassa ei ole tehty juuri mitään tämän eteen. Viime hallituksen asialistalla lisääntymispolitiikassa taisi olla vain abortin helpottaminen, mikä ei mielestäni tähän ongelmaan tarjoa kummoista ratkaisua. Maahanmuuttoa tarvitaan ja sitä meidän tulee ottaa avosylin vastaan, mutta on mielestäni vastenmielistä antaa maamme kohtalo rajojemme ulkopuolelle.

Perhepolitiikkaa ja perhemyönteisyyttä tänne tarvisi, joka kannustaisi perheiden perustamiseen ja lapsien hankkimiseen. Valitettavasti nykytrendi on täysin päinvastainen. Ydinperhe ja perhearvot eivät vain kovin kummoisessa huudossa ole pitkään aikaan olleet.
Perhemyönteistä politiikkaa kaivattaisiin ja kannustusta, mutta ihmisellä on kuitenkin yksilötasolla viimeinen päätös.

Ei kannata unohtaa, että aikoinaan lapsia vain tuli, kun ei ollut vaihtoehtoja ja osa ”hankki” myöhemmin lapsia sosiaalisesta paineesta. Jotkut ihmiset kokevat valtavan tarpeen lisääntyä edelleen, mutta nyt ihmisellä on vapaus sanoa jopa ääneen, että ei koe vastaavaa tarvetta.

Lapsettomana näen silti yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi yhteiskunnassa lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukemisen.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Emmehän me voida ajatella, että meidän ongelmat ja niiden ratkaisut ovat valtion rajojemme ulkopuolella. Heikko ikärakennehan johtuu alhaisesta syntyvyydestä, joka on ongelman juurisyy, ei siis alhainen maahanmuutto. Ja tätä ongelmaa siis halutaan paikata jatkuvilla virroilla ulkomaisia resursseja. Onko tämä mielestäsi pysyvä ja kestävä tapa korjata tämä ongelma, ottaen huomioon ongelman juurisyy? Onko meidän realistista paikata omaa alhaista syntyvyyttämme loputtomilla maahanmuuttajavirroilla tästä ikuisuuteen?

Mielestäni jossain vaiheessa pitäisi alkaa miettiä, miten Suomesta saataisiin taas perhemyönteinen maa, jossa halutaan lapsia ja perheitä. Toistaiseksi politiikassa ei ole tehty juuri mitään tämän eteen. Viime hallituksen asialistalla lisääntymispolitiikassa taisi olla vain abortin helpottaminen, mikä ei mielestäni tähän ongelmaan tarjoa kummoista ratkaisua. Maahanmuuttoa tarvitaan ja sitä meidän tulee ottaa avosylin vastaan, mutta on mielestäni vastenmielistä antaa maamme kohtalo rajojemme ulkopuolelle.

Perhepolitiikkaa ja perhemyönteisyyttä tänne tarvisi, joka kannustaisi perheiden perustamiseen ja lapsien hankkimiseen. Valitettavasti nykytrendi on täysin päinvastainen. Ydinperhe ja perhearvot eivät vain kovin kummoisessa huudossa ole pitkään aikaan olleet.

Toki syntyvyyden lasku on yleinen trendi maailmalla, mutta kyllähän me huonosti siinäkin ”pärjäämme”. Esimerkiksi Israelissa keskimääräinen lapsiluku on noin 3, sillä maassa juuri perhearvot ovat suuressa arvossa ja tulevat ensimmäisenä. Väki on nuori ja kasvava, vaikka kyseessä on vauras demokratia. Väitän, että heillä on väestöllinen tilanne paremmin turvattu, kuin yksin maahanmuuttoon nojaavilla mailla.
Tärkeää, että puhut ja puhutaan perhemyönteisyydestä. Maahanmuutto on kuitenkin se ainoa pysyvä ja ylipäänsä mahdollinen keino paikata väkimäärässä olevia aukkoja. Syntyvyys ei muutu riittävästi eikä dramaattisesti, siitä on turha haaveilla.

Asia, mistä ei aina puhuta, on se, että osalla suomalaisista kaupungeista nämä ovat vielä ihan hallittavilla tasoilla. Mahdottomat tilanteet liittyvät maaseutuun ja jopa Forssan kaltaisiin järkevällä etäisyydellä jäteistä oleviin paikkoihin.

Samoin kolmatta osa-aluetta eli maan sisäistä muuttoa ei kannata unohtaa. Kannattaa olla houkutteleva myös muualta Suomesta muuttaville
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perhepolitiikkaa ja perhemyönteisyyttä tänne tarvisi, joka kannustaisi perheiden perustamiseen ja lapsien hankkimiseen. Valitettavasti nykytrendi on täysin päinvastainen. Ydinperhe ja perhearvot eivät vain kovin kummoisessa huudossa ole pitkään aikaan olleet.

Olisiko heittää joitain konkreettisia ehdotuksia perhemyönteisistä poliittisista päätöksistä, jotka parantaisivat tilannetta? Mieluiten esim 3-5 tärkeintä toimenpidettä, mutta yhdelläkin voidaan lähteä liikkeelle.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomen julkistaloudelliset velkaongelmat voi tiivistää näin:

- Heikko ikärakenne
- Vähäinen maahanmuutto kompensoimaan em. kohtaa
- Kohdista 1 ja 2 johtuva sote-menojen krooninen kasvu

On aina mukavaa nähdä vasemmalta laidalta(kin) tolkullisia kirjoituksia. Tästä voi helposti olla samaa mieltä. Kuitenkin kohtaan kolme vaaditaan vielä pieniä tarkennuksia:

Sote-menojen krooninen kasvu johtuu mainittujen kohtien 1 ja 2 lisäksi myös seuraavista seikoista:

A. Kepun ja laitavasemmiston (= Lin kopla) unelmoima ja saama kaikkien hallintohimmeleiden äiti. Sote-menoja voitaisiin pitää tehokkaammin kurissa jos niitä alueita olisi viisi (yliopistollisten keskussairaaloiden ympärillä).

B. Jos ripustauduttaisiin vähemmän tarpeettomiin seiniin. Aluepolitiikan nimissä meillä säilytetään terveyskeskuksia joka helvetin niemen notkossa ja saarelmassa. Oikeasti tällaisia seiniä tarvitaan vain erikoissairaanhoidossa ja sairaaloille. Lääkäripalvelut voisi siirtää yksityisten omalääkäreiden hoidettavaksi. Heillä olisi oma toimitilansa, jossa asiakkaat otettaisiin vastaan ja lasku lähtisi sote-alueelle.

C. Kustannuksia lisää myös valitettavasti/onneksi lääketieteen kehitys. Jokainen uusi lääke, jolla ennen hoitamatonta sairautta pystytään hoitamaan tulee patenttien voimassaoloaikana järjettömän kalliiksi. Tämä on ongelma, johon ei ole hyvää ratkaisua, koska patenttien purkaminen veisi insentiivin panostaa lääkkeiden tutkimukseen ja kehitykseen. Samoin jokainen uusi leikkaushoito tai siinä käytettävä hienomekaaninen apuväline kasvattaa hintalappua. Ja edelleen, lääketieteen ansiosta ihmiset elävät vanhemmiksi ja niin tehdessään sairastavat sekä vaativat muuta hoivapalvelua enemmän kuin esimerkiksi 1970-luvulla.

C-kohdan ongelmille ei voi (eikä oikeastaan ole syytäkään) tehdä mitään. Sitä suuremmalla syyllä A ja B olisi hoidettava kondikseen ihan hemmetin nopeasti. Harmi, että poliittista tahtoa siihen taitaa löytyä Kokoomuksesta ja ehkä vihreiden järkevämmästä siivestä (alle kymmenen prosenttia kaikista vihreistä).
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Olisiko heittää joitain konkreettisia ehdotuksia perhemyönteisistä poliittisista päätöksistä, jotka parantaisivat tilannetta? Mieluiten esim 3-5 tärkeintä toimenpidettä, mutta yhdelläkin voidaan lähteä liikkeelle.
Lapsilisien kasvattaminen. Voitaisiin pistää kehitysyhteistyö rahoista lapsilisiin, jos niitä kuitenkin nyt ollaan leikkaamassa. Syksyllä toki vasta nähdään, miten kaikki leikkaukset toteutuu.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
On aina mukavaa nähdä vasemmalta laidalta(kin) tolkullisia kirjoituksia. Tästä voi helposti olla samaa mieltä. Kuitenkin kohtaan kolme vaaditaan vielä pieniä tarkennuksia:

Sote-menojen krooninen kasvu johtuu mainittujen kohtien 1 ja 2 lisäksi myös seuraavista seikoista:

A. Kepun ja laitavasemmiston (= Lin kopla) unelmoima ja saama kaikkien hallintohimmeleiden äiti. Sote-menoja voitaisiin pitää tehokkaammin kurissa jos niitä alueita olisi viisi (yliopistollisten keskussairaaloiden ympärillä).

B. Jos ripustauduttaisiin vähemmän tarpeettomiin seiniin. Aluepolitiikan nimissä meillä säilytetään terveyskeskuksia joka helvetin niemen notkossa ja saarelmassa. Oikeasti tällaisia seiniä tarvitaan vain erikoissairaanhoidossa ja sairaaloille. Lääkäripalvelut voisi siirtää yksityisten omalääkäreiden hoidettavaksi. Heillä olisi oma toimitilansa, jossa asiakkaat otettaisiin vastaan ja lasku lähtisi sote-alueelle.

C. Kustannuksia lisää myös valitettavasti/onneksi lääketieteen kehitys. Jokainen uusi lääke, jolla ennen hoitamatonta sairautta pystytään hoitamaan tulee patenttien voimassaoloaikana järjettömän kalliiksi. Tämä on ongelma, johon ei ole hyvää ratkaisua, koska patenttien purkaminen veisi insentiivin panostaa lääkkeiden tutkimukseen ja kehitykseen. Samoin jokainen uusi leikkaushoito tai siinä käytettävä hienomekaaninen apuväline kasvattaa hintalappua. Ja edelleen, lääketieteen ansiosta ihmiset elävät vanhemmiksi ja niin tehdessään sairastavat sekä vaativat muuta hoivapalvelua enemmän kuin esimerkiksi 1970-luvulla.

C-kohdan ongelmille ei voi (eikä oikeastaan ole syytäkään) tehdä mitään. Sitä suuremmalla syyllä A ja B olisi hoidettava kondikseen ihan hemmetin nopeasti. Harmi, että poliittista tahtoa siihen taitaa löytyä Kokoomuksesta ja ehkä vihreiden järkevämmästä siivestä (alle kymmenen prosenttia kaikista vihreistä).
Tuskinpa se yksityinenkään sen halvemmalla meidän vanhuksia hoitaisia. Yksityisen - ja julkisen puolen yhteispeliä tässä tarvitaan.
Silti meillä olisi jatkuva hoitajapula. Ja ylipäätään tosi epäkiitollinen ala, koska naiset ovat kokoajan toisten kimpussa

Sote hallintoa toki voisi leikata. Toki katsottu sotea vasta 7kk. Joten ei viitti täysin vielä tyrmätä.
 
Byvajet

Jäsen
B. Jos ripustauduttaisiin vähemmän tarpeettomiin seiniin. Aluepolitiikan nimissä meillä säilytetään terveyskeskuksia joka helvetin niemen notkossa ja saarelmassa. Oikeasti tällaisia seiniä tarvitaan vain erikoissairaanhoidossa ja sairaaloille. Lääkäripalvelut voisi siirtää yksityisten omalääkäreiden hoidettavaksi. Heillä olisi oma toimitilansa, jossa asiakkaat otettaisiin vastaan ja lasku lähtisi sote-alueelle.

Terveyskeskukset säästävät rahaa, koska niissä kynnys saada apua on korkea. Niillä on erittäin huono maine.

Jos terveyskeskusten palvelut siirretään yksityisille, on varmaa, että yksityiset niistävät veronmaksajilta minkä vain ikinä voivat. Syntyy Yhdysvaltain malli, jossa hoidetaan, koska hoitaminen on hyvää bisnestä riippumatta siitä, onko hoidolle tarvetta vai ei.

Terveyskeskuksessa ei oteta vastaan tai siellä käsketään syödä Buranaa. Yksityiset sen sijaan mielellään teettävät kaikki mahdolliset testit ja hoidot, jos niille vain maksaja löytyy.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä suosittelisit ratkaisuksi? Tuet pois ja kadulle kuolemaan?
Kysymys ei ollut minulle mutta pisti miettimään. Ymmärrän että hörhöjengiä ei voi laittaa kadulle paleltumaan hengiltä.

Se mitä en ymmärrä- ja hyväksy- että tuet ovat sillä tasolla, että niillä pystyy asumaan Suomen kalleimmissa kaupungeissa.
 
Yhtäältä valitetaan, että kaupungit joutuvat elättämään syrjäseutuja, mutta toisaalta tahdotaan siirtää ihmisiä syrjäseuduille tukien varaan.

Tehokkainta olisi keskittää ihmiset etelään ja pitää huoli siitä, ettei syrjäytymiskehitystä tapahdu. Oikeistolainen politiikka näyttää johtavan täysin päinvastaiseen. Se jättää hyödyntämättä kansan potentiaalin.

Oikeistolaisuus on sitä, että eriarvoistetaan ihmiset pois työvoimasta ja sen jälkeen vielä huolehditaan, että heidän lapsensakin syrjäytyvät periferiassa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Perhemyönteistä politiikkaa kaivattaisiin ja kannustusta, mutta ihmisellä on kuitenkin yksilötasolla viimeinen päätös.

Ei kannata unohtaa, että aikoinaan lapsia vain tuli, kun ei ollut vaihtoehtoja ja osa ”hankki” myöhemmin lapsia sosiaalisesta paineesta. Jotkut ihmiset kokevat valtavan tarpeen lisääntyä edelleen, mutta nyt ihmisellä on vapaus sanoa jopa ääneen, että ei koe vastaavaa tarvetta.

Lapsettomana näen silti yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi yhteiskunnassa lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukemisen.

Se on juuri näin. Nykyäaikaa ei oikein voi verrata esimerkiksi 40/50 -lukuun, jolloin suurperheet olivat yleisiä. Lapsia tehtiin paljon koska "niin kuului toimia". Naiset hoitivat kotia, miehet kävi töissä jne. eli sukupuolinormitkin hyvin voimakkaat. Nykyään on paljon ihan vapaaehtoisestikin lapsettomia perheitä ja samaa sukupuolta olevatkin avoimesti yhdessä, toisin kuin ennen. Lapsiperheissä taas jälkikasvua on yleisimmin 1-2. Jos 3 tai yli lasta/perhe, niin on jo harvinaisempaa vrt pienempi määrä.

Vinouma ikärakenteessa on tavallaan ikävää ja haasteellista valtiolle käsitellä, mutta samalla todella luonnollista kehitystä vuosikymmenien saatossa. Kaikki eivät halua lapsia, vaikka itse Antti Rinne huutaisi taas sanaa synnytystalkoot korvanjuuressa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lapsilisien kasvattaminen. Voitaisiin pistää kehitysyhteistyö rahoista lapsilisiin, jos niitä kuitenkin nyt ollaan leikkaamassa. Syksyllä toki vasta nähdään, miten kaikki leikkaukset toteutuu.

No niin. Lapsilisiin budjetoitiin tälle vuodelle 1,4 mrd euroa ja kehitysyhteistyömäärärahat kokonaisuudessaan ovat noin 1,2 mrd euroa, joista osa on sellaista rahoitusta, jota ei voida ihan kokonaan yhtäkkiä poistaa, kuten EU:n budjetin kautta ohjautuva osuus. Tämä sisältää myös humanitaarista apua, josta ei ehkä kokonaisuudessaan haluta luopua ja myös järjestöjen tukemista. JJos nyt kuitenkin ajatellaan, että nopeasti voitaisiin kehitysyhteistyörahoista leikata puolet ja laittaa tuo 600 miljoonaa lapsilisiin, niin tasaisen kaavan mukaan saataisiin lapsilisän määrää nostettua noin satasesta noin 140 euroon. Varmasti tällä korotuksella alkaisi peitto heilua joka torpassa.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Emmehän me voida ajatella, että meidän ongelmat ja niiden ratkaisut ovat valtion rajojemme ulkopuolella. Heikko ikärakennehan johtuu alhaisesta syntyvyydestä, joka on ongelman juurisyy, ei siis alhainen maahanmuutto. Ja tätä ongelmaa siis halutaan paikata jatkuvilla virroilla ulkomaisia resursseja. Onko tämä mielestäsi pysyvä ja kestävä tapa korjata tämä ongelma, ottaen huomioon ongelman juurisyy? Onko meidän realistista paikata omaa alhaista syntyvyyttämme loputtomilla maahanmuuttajavirroilla tästä ikuisuuteen?
Ihmisiä ei voi pakottaa lastenhankintaan, joten käytännössä työkalupakissa on ainoastaan maahanmuutto. Toki jossain kohtaa ikäpyramidi kääntyy itsestään tasaisemmaksi, kun suuret ikäluokat poistuvat siitä.

En tiedä loputtomista maahanmuuttajavirroista, mutta maahanmuuton etu on myös siinä, että maahanmuuttajien lapset ja lastenlapset kontribuoivat myös tähän ikärakenteeseen. Esim. Ruotsissa on tästä syystä ikärakenne turvattu lähivuosikymmeniksi, Suomessa ei.

Mielestäni jossain vaiheessa pitäisi alkaa miettiä, miten Suomesta saataisiin taas perhemyönteinen maa, jossa halutaan lapsia ja perheitä. Toistaiseksi politiikassa ei ole tehty juuri mitään tämän eteen. Viime hallituksen asialistalla lisääntymispolitiikassa taisi olla vain abortin helpottaminen, mikä ei mielestäni tähän ongelmaan tarjoa kummoista ratkaisua. Maahanmuuttoa tarvitaan ja sitä meidän tulee ottaa avosylin vastaan, mutta on mielestäni vastenmielistä antaa maamme kohtalo rajojemme ulkopuolelle.
Tämä ei tilastollisesti tarkasteltuna ole onnistunut juuri missään. Mitä enemmän ihmisillä on rahaa ja valinnanvaraa, sitä vähemmän tehdään keskimäärin lapsia. Poikkeus länsimaissa on lähinnä jotkin uskonnolliset alueet/väestöryhmät. Suomessa esim. Pohjois-Pohjanmaa on ollut tällainen "syntyvyyden veturi", joka on kannatellut muun maan heikkoa syntyvyyttä. Sekään ei tosin enää riitä.

Perhepolitiikkaa ja perhemyönteisyyttä tänne tarvisi, joka kannustaisi perheiden perustamiseen ja lapsien hankkimiseen. Valitettavasti nykytrendi on täysin päinvastainen. Ydinperhe ja perhearvot eivät vain kovin kummoisessa huudossa ole pitkään aikaan olleet.
Ei tähän käytännössä voida tulonsiirroilla vaikuttaa. Jos yhden lapsen kustannukset perheelle ovat lähes 200 000e, ei siihen mikään lapsilisien kertaerä vaikuta käytännössä mitenkään. Arvoihin taas on hyvin vaikea vaikuttaa politiikalla.

Toki syntyvyyden lasku on yleinen trendi maailmalla, mutta kyllähän me huonosti siinäkin ”pärjäämme”. Esimerkiksi Israelissa keskimääräinen lapsiluku on noin 3, sillä maassa juuri perhearvot ovat suuressa arvossa ja tulevat ensimmäisenä. Väki on nuori ja kasvava, vaikka kyseessä on vauras demokratia. Väitän, että heillä on väestöllinen tilanne paremmin turvattu, kuin yksin maahanmuuttoon nojaavilla mailla.
Uskonnolliset porukat ovat nimenomaan se poikkeus. Jenkeissäkin näiden avulla syntyvyys oli pitkään tuolla 3 lapsen tietämillä per nainen. Nyt näkee aika hyvin osavaltiokohtaisista tilastoista, että alhaisinta syntyvyys on itärannikolla ja Kalifornian vauraissa kaupungeissa, mutta myös keskilännessä on tultu selvästi alas tilastoissa.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Terveyskeskukset säästävät rahaa, koska niissä kynnys saada apua on korkea. Niillä on erittäin huono maine.

Jos terveyskeskusten palvelut siirretään yksityisille, on varmaa, että yksityiset niistävät veronmaksajilta minkä vain ikinä voivat. Syntyy Yhdysvaltain malli, jossa hoidetaan, koska hoitaminen on hyvää bisnestä riippumatta siitä, onko hoidolle tarvetta vai ei.

Terveyskeskuksessa ei oteta vastaan tai siellä käsketään syödä Buranaa. Yksityiset sen sijaan mielellään teettävät kaikki mahdolliset testit ja hoidot, jos niille vain maksaja löytyy.

Näin voisi kuvitella, mutta tietenkin systeemiin rakennettaisiin joitakin reunaehtoja esim. tariffijärjestelmä. Lisäksi jatkohoitolähetteet menisivät julkisen sektorin palveluihin tai sitten käyttäjä maksaisi itse (kuten nytkin tekee). Ei yksityisellä lääkärillä ole mitään syytä ehdoin tahdoin kasvattaa julkisen puolen kuluja kirjoittelemalla huvin vuoksi tarpeettomia lähetteitä. Tämä järjestelmä on muuten käytössä Italiassa (joka ei kai ole Euroopan ykkösmaita rehellisyys ja korruptiovapaus asteikolla) ja toimii siellä kuin junan vessa ilman kuvaamiasi ongelmia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös