Onkohan tuossa työvoimakoulutuksessa jotain pahasti pielessä?
Minun isäni oli viimeiset parikymmentä vuotta työelämästään aikuiskouluttajana rakennusten sähkötekniikan puolella. Nyt hän on ollut reilut viisi vuotta jo eläkkeellä. Kun hän aloitti tuolla, oppilaat olivat työttömäksi jääneitä, oikeasti työntekemistä haluavia, vanhempia ihmisiä. Joku lama tai laskusuhdanne oli silloin(kin), ja paljon työttömyyttä. Käytännössä kaikki valmistuivat kursseilta ja moni työllistyi, sieltä kiitollisita ihmisiltä tulee faijalle vieläkin joulukortteja ja yksi entinen oppilas soittaakin aina jouluaattona.
Viimeiset vuodet oppilaat olivat pääasiassa parikymppisiä, ammattikoulun keskeyttäneitä nuoria. Hommasta ei tullut mitään ja faijakin paloi loppuun. Touhu oli samaa kuin meillä peruskoulussa: tullaan miten sattuu, tehdään mitä sattuu, ei ole motia! Suurinta osaa oppilaista ei uskaltanut päästää edes työmaille.
Mietin vaan, että minkä verran tuolla nyt oikeasti on työttömänä sellaista porukkaa, joka kykenisi oikeasti vähänkään vaativampiin hommiin? Työelämässä olevista ja sinne tulevista pitäisi oikeasti nyt välittää, puheet ja hallitusohjelman kirjaukset eivät riitä. Työllisten työssäjaksamiseen pitää oikeasti panostaa. Hallitusohjelmassa tästä on maininta, mutta mitenkähän tämä konkreettisesti näkyy? Keppipuolesta on jo nyt hiukan tihkunut, entä porkkanat?
Opiskelua myös pitäisi tehostaa, jotta ammattiin valmistuttaisiin nopeammin. Nuorten hyvinvointi on tässä tärkeässä roolissa, sekä toisella asteella että korkeakouluissa. Rahoitusta pitäisi lisätä, jotta opetusta voitaisiin parantaa. Aika huolestuttavia juttuja kuulee entisiltä oppilailta, jotka tulevat tapaamaan vanhaa opettajaansa. Aika usein puuttuu joku opettaja, ja kun ei ole sijaisia, niin saavat vapaapäiviä.
