Olin eilen tilaisuudessa jossa Kokoomuksen kansanedustaja kertoi hallitusohjelmasta.
Tuosta hän kertoi, että "liian moni teki vain tuon suojaosan verran töitä, eikä edes hakenut täysipäiväistä työtä", en ole tuohon liittyvään tutkimusdataan tai tilastoihin tutustunut, mutta Kokoomuksessa käsitys on mitä ilmeisimmin tuo.
Ylipäätään oli hyvin iloisissa tunnelmissa ja hehkutti sitä kuinka AY-liikettä vituttaa ja "työmarkkina-asioissa saatiin näissä hallitusneuvotteluissa enemmän aikaan kuin edellisessä 20 vuodessa".
Itse asiasta olen kyllä kanssaan samoilla linjoilla,
- työmarkkinoille erityisesti tuki- ja poliittisten lakkojen rajaaminen ovat hienoja juttuja
- samoin henkilöön liittyvin syin irtisanomisen helpottaminen on hieno homma aivan kaikkien kannalta
- YT-lain soveltamisrajan nosto 50 henkilöön on täysin oikea päätös
- ansiosidonnaisen porrastaminen on ihan hyvä kannuste, samoin työssäoloehdon pidennys
- ensimmäisen saikkupäivän palkattomuus on vähän hiinä ja hiinä, Ruotsissa tästä oli muistaakseni tutkimustietoa.
- Tanskan malliin laajempi paletti palveluita työnhakijoille työttömyyden alkuun, toivottavasti nämä myös resursoidaan (ja osin yksityistetään).
Muilta osin:
- Arvonlisäveron muutokset ovat ihan ok ja lähempänä linjaa jossa on mahdollisimman vähän kantoja, jolloin ei synny vääristymiä. Arvonlisävero on lisäksi vähävaraisten tukemiseen aivan törkeän tehoton työkalu
- Järjestöjen ja yritysten tukiin ollaan tekemässä pieniä juustohöylämallisia leikkauksia, siellä kuitenkin olisi iso säästöpotentiaali. Tässä taas huomaa, ettei Suomessa ole pro-market oikeistolaisia kuin hyvin pieni joukko ja suurin osa on pro-business ryhmässä lappamassa rahaa sidosryhmilleen.
- SOTE:n osalta voi jo nyt sanoa, että vituiksi menee säästötavoitteiden suhteen. Maamme ikärakenne heikkenee entisestään tällä(kin) hallituskaudella ja mitään tehostamisloikkaa ei tuolle alalle ole tiedossa vaikka tehtäisiin mitä
- Bensan hinnan kompensointi on täydellisen typerää ideologista huttua, mutta jotain piti kai persuillekin saada voittona esitettäväksi
- Kiinteistöveron (paras vero haittaverojen lisäksi mitä paletissa on, tai no maaverona olisi vielä pykälän parempi) korotus on hieno liike
Kaikenkaikkiaan paljon todella hyviä ja tarpeellisia uudistuksia, varsinkin työmarkkinoille, hyvin pitkälle muita Pohjoismaita mukaillen.
Odotuksiani parempi hallitusohjelma kaiken kaikkiaan ja mitä noita analyysejä lukenut mm. digitalisaatioon ja muutamaan muuhun yksityiskohtaan liittyen, niin asiantuntijoita on kommenttien perusteella mitä ilmeisimmin ihan aidosti kuunneltu.