Petteri Orpon hallitus

  • 1 660 156
  • 19 007

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onkohan hallituksella mitään käsitystä paljonko näiden uusien toimien kohteina on paniikkihäiriöisiä tai muita moniongelmaisia. Osa varmasti syrjäytynyt sen vuoksi, kun eivät vain kykene työnhakuun. Eläkkeelle tai muulle rahalle heidät tuolta työttömien joukosta pitäisi saada noukittua.

Se mitä esityksestä olen ymmärtänyt on se, että toimeentulotukea myönnetään terveelle henkilölle vain jos hän mm. pyrkii itse hakemaan työtä. Myös kotouttamisen velvoitteista luistaminen pudottaa tukea jopa nykyistä enemmän. Verrokkina vaikkapa demarien Ruotsi, jossa säädettiin tiukat ehdot tuille.

Uutena työryhmä esittää lainsäädännön muuttamista siten, että toimeentulotuen perusosan alentaminen olisi mahdollista myös kertaluonteisten laiminlyöntien kohdalla. Tällä hetkellä tämä ei ole käytännössä mahdollista. Toimeksiannon mukaisesti työryhmä selvitti mahdollisuutta lisätä velvoittavuutta tekemällä mahdolliseksi toimeentulotuen epääminen hakijalta, joka on kieltäytynyt tarjotusta työstä, koulutuksesta, palvelusta tai velvoitteesta.

Mutta ei, raippaa ja kärsimystä lisää antaa tämä hallitus. Mutku säästöt, mutku laiskat ihmiset.
Välillä tuntuu, että sanat loppuu.

Itkun puolellahan tuo Jatkoajassa näyttää menevän, mutta on monella tavalla järkevää saada ihmisiä hakemaan työtä ja opiskelemaan suomea. Jos työtä ei saa, tuki jatkuu. Sairaat saavat edelleen tukea kuten ennenkin.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Itkun puolellahan tuo Jatkoajassa näyttää menevän, mutta on monella tavalla järkevää saada ihmisiä hakemaan työtä ja opiskelemaan suomea. Jos työtä ei saa, tuki jatkuu. Sairaat saavat edelleen tukea kuten ennenkin.
Lainasit viestiäni, mutta et kommentoinut sitä kohtaa mikä siinä oli lähinnä kritiikin kohteena. Henkilö joka kärsii esim. vakavasta paniikkihäiriöstä, ei ole kykenevä ihmisten ilmoille. Osa ei pysty edes kaupassa asioimaan. Ei kaikilla ole mitään diagnoosia ja sehän se ongelma onkin.

Ja näitä on paljon toimeentulotuki asiakkaissa. Hallitus ummistaa silmät tältä, ja se jos mikä on väärin. Niinkuin kirjoitin, moniongelmaiset pitäisi saada pois näiden toimenpiteiden piiristä ja antaa ihmisarvoinen elämä ilman ylimääräistä stressiä toimeentulosta.

Sitten on erikseen elämäntapatyöttömät joita voi myös työnvieroksujiksi sanoa. Heille sitten aktivointia senkin edestä. Mutta ei pelkästään raippaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lainasit viestiäni, mutta et kommentoinut sitä kohtaa mikä siinä oli lähinnä kritiikin kohteena.

En tunne paniikkihäiriötä sairautena ja mahdollisena työkyvyttömyyssyynä niin en lähde erikseen kommentoimaan. Kuten kirjoitin, sairaat saavat tukensa kuten ennenkin. Jos paniikkihäiriö ei nyt oikeuta tukeen/työkyvyttömyyseläkkeeseen, ei se kaiketi muutu jatkossakaan.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Nyt ollaan vielä leikkaamassa toimeentulotukea, kun ensin ollaan sen varaan ajettu ensin lisää ihmisiä.
Tällä kaikella varmaankin pyritään parantamaan yhteiskuntarauhaa parhaansa mukaan, sillä muutenkaan ei jjuri onneksi kriisejä ole menossa, niin täytyyhän niitä nyt vähän jostakin kaivaa, etteivät ihmiset ihan ala pullistelemaan, kun menee niin mukavasti. No kyllä se maailma tästä(kin) varmaankin taas paremmaksi muuttuu.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kuten kirjoitin, sairaat saavat tukensa kuten ennenkin.

Näissä on hankalia kuiluja. Monilla sairailla kuntoutustuki on määräaikainen, eli puhutaan kaiketi määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä. Joulun ja uv:n pyhien aikaan luin jostain, kuinka sairastaja ei ollut saanut lääkäriään kiinni, että kirjoittaisi ajoissa lausunnon tuon jatkumisesta. Jäi tyhjille, ei ollut työkkärissäkään kirjoilla, eli tässä kohtaa tarvitsi toimeentulotukea. Tämä vaatii siis sairastajalta älyttömästi omaa seurantaa, ettei lääkäreiden mokat (tai ihan vaikka pitkät lomat) kostaudu. Itsekin olin kauan määräaikaisella kuntoutustuella ja tuo juurikin oli se haaste, ettei kuka tahansa lääkäri sitä lausuntoa voinut kirjoittaa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Onkohan hallituksella mitään käsitystä paljonko näiden uusien toimien kohteina on paniikkihäiriöisiä tai muita moniongelmaisia. Osa varmasti syrjäytynyt sen vuoksi, kun eivät vain kykene työnhakuun. Eläkkeelle tai muulle rahalle heidät tuolta työttömien joukosta pitäisi saada noukittua.

Mutta ei, raippaa ja kärsimystä lisää antaa tämä hallitus. Mutku säästöt, mutku laiskat ihmiset.
Välillä tuntuu, että sanat loppuu.

Nyt ollaan vielä leikkaamassa toimeentulotukea, kun ensin ollaan sen varaan ajettu ensin lisää ihmisiä.

Tätä käytiin aika hyvin läpi eilisessä A-studiossa sekä HS tänään (en tiedä voiko voiko linkkiä laittaa jos, ei ole tilaaja) läpi, ja ensisijainen tarkoitus on erottaa tuen saajat paremmin. Jos et ole sairas, ja olet työkunnossa, niin velvoitteita tulee olla, eikä toimeentulo ole se oikea tuki. Jos olet siinä kunnosssa, että ainakaan tällä hetkellä työnhaku saati teko eivät ole mahdollisia, niin sairauspäiväraha ja siitä mahdollisesti toimeentulotuki, jos sinne tavallaan viimeiseen mahdolliseen tukimuotoon menee. Eilen arvioivat A-studiossa, että toimeentulotuen saajista 1/3 voisi periaatteessa olla työkuntoisia, ja 1/3 ei, sitten siinä välissä on 1/3, joiden tukimuoto on mahdollisesti jossain siinä välissä, mutta ensin siitä tehtävä selvityksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös