Sinänsä se on valtion ja kansalaisten kannalta aivan sama ovatko kulut valtion vai kunnan budjetissa, valtionosuusjärjestelmällä nuo kuitenkin valuivat ongelma-alueilta valtion maksettavaksi aiemminkin. Lisäksi vanhassa järjestelmässä kunnat osaoptimoivat järjestelmää (leikkasivat perusterveydenhuollosta joka oli omassa budjettivastuussa, mutta kuitenkin sairaanhoitopiireiltä tullut erikoissairaanhoito maksettiin laskun mukaan, kun ei muuta voitu. Jolloin kokonaiskustannus muodostuu isommaksi, kun ongelmiin tartutaan myöhemmin kuin olisi optimaalista, mutta kunnan perusterveydenhuollon luvut näyttivät hyvältä).
Suomen demografia (koko ajan merkittävästi kasvava vanhusväestön määrä) johtaa siihen, että jos ei tehdä isoja priorisointeja (esimerkiksi lopetetaan hoitaminen tietyn iän jälkeen), niin mikään malli ei johda pariin seuraavaan vuosikymmeneen kulujen laskemiseen.
Toki nykyjärjestelmää voisi jiirata, yhdistämällä liian pienen asukasmassan hyvinvointialueet isompiin, jolla voisi saada näiden alueiden osalta pinnan-parin säästön.
Toisena alueille tulisi myöntää verotusoikeus sekä kustannusvastuu, nykymallissa kaikki tietävät, että valtio tulee lopulta avuksi kattamaan alijäämän.
Valitettavasti tässäkin ainoastaan demografian ja investointiympäristön parantaminen sekä sitä kautta tulojen lisääminen ovat ainoita realistisia ratkaisukeinoja.
Viimeksi muokattu:
