Kyllähän noilla suunnitelmilla kartoitetaan lapsen kehitystä ihan ajatuksella ja samalla keskustellaan vanhempien kanssa. Tärkeää, että se havainnointi ei ole vain satunnaista vaan että ne oikeasti käydään läpi.Saako jotain lähdettä, että kyse on persuilusta, eikä hurreilusta? Nythän tuossa on yhden alan henkilön näkemys. Ehkäpä muut alan henkilöt näkevät, että jatkossa jää sitten enemmän aikaa lapsillekin, minkä varmaan pitäisi olla varhaiskasvatuksen keskiössä. Toki monethan kannattavat byrokratiaa ja sen lisäämistä, eikä siinä mitään.
Itsellä on sellainen olo, että noita poistetaan jotta entistä kurjistuvilta aloilta (hoiva-ala, varhaiskasvatus yms) ei pääsisi enää pois. Suuria on molemmilla aloilla prosentit alanvaihtoajatuksista.Pointtina siis vaan että näitä portteja takaisin työelämään tai alanvaihtoon täytyy olla monia, koska ihmisten tilanteet on erilaisia.
Miksei pääsisi? Menee vaan muualle töihin. Niinhän hallitus opastaa työttömillekin. Menkää töihin ja vielä kokopäivä sellaisiin. Yksinkertaista...Itsellä on sellainen olo, että noita poistetaan jotta entistä kurjistuvilta aloilta (hoiva-ala, varhaiskasvatus yms) ei pääsisi enää pois. Suuria on molemmilla aloilla prosentit alanvaihtoajatuksista.
Ainiin. Ehkä aloitankin maanantaina Petteri Orpon avustajana. Palkka on varmasti hyvä!Miksei pääsisi? Menee vaan muualle töihin. Niinhän hallitus opastaa työttömillekin. Menkää töihin ja vielä kokopäivä sellaisiin. Yksinkertaista...
Jotenkin ei myöskään osata etsiä ihmisille sopivia töitä tai työtehtäviä missä voi vaikka sillä 70% työteholla olla hyödyksi. Tällä hetkellä ihmisiä yritetään laittaa esim juuri hoitoalalle ja se on muille todella uuvuttavaa jos työpari ei pysty nostamaan tai muutenkaan tekemään joitain työtehtäviä. Silloin se työkuntojnen saa kaikki ne raskaammat työt ja ne fyysisen työn hengähdystauot poistuu jos työkaveri saa sitten kaikki kevyet työt, vaikka ajallisesti aikaa menisi saman verran.Taisi hesarissa olla juttua, että iso osa pitkäaikaistyöttömistä on osin masentuneita ja siksi kykenemättömiä saamaan aikaiseksi juuri mitään työllistyäkseen. Ei siis jakseta masennuksen ja apatian vuoksi nähdä vaivaa täyttää hakemuksia, käydä haastatteluissa yms. Varmasti monet on yrittäneet ja turhaksi havainneet ja siistä syystä epätoivo ja masennus.
Tämän ymmärtää hyvin käytännössä jokainen normijärjellä varustettu ihminen. Herää kysymys, että montako näitä normi järkisiä on nykyhallituksessa. Tuskin ketään sellaista joka kykenee asettautumaan kauan työttömänä olleen ja toivonsa menettäneen asemaan kovinkaaan syvälle.
Näitä ihmisiä sitten pidetään laiskoina siipeilijöinä, jotka eivät edes halua töitä tehdä. Tämä ryhmä olisi saatava tuen ja kuntoutuksen piiriin jollain konstilla ja elämäntapalaiskureille ja muille työnvälttelijöille tiukennuksia enemmän.
Mutta joo, saahan tätä täällä toistaa, ei nykyhallituksen aikana tule tapahtumaan ainakaan parannusta heikompi osaisten elämään.
Turhaa v...uilua Purran hallitukselta hokea, että menkää työttömät töihin. Taitaapi lisätä ahdistusta entisestään isossa osassa työttömiä.
Olen pitkälti samaa mieltä. Sen jälkeen kun PS:n johtopaikkoihin kuuluvat jatkoivat 2024 erilaisia rasistisia ulostuloja, minusta Kokoomuksen olisi tullut viheltää peli poikki. Ei yhtään lisää tai Orpo hajottaa hallituksen. Ja teinkin tästä esityksen Kokoomuksen eri kanavissa. Rasismin arkipäiväistäminen monen (myös minun) poimimilla suorilla lainauksilla mm. Purralta ylitti rajan sen jälkeen kun sellaista ei enää pitänyt kuulua.
Mutta Kokoomus katsoo puolueena, että hallituksen tulee kaikesta huolimatta jatkaa, koska hallituksen mahdollinen kaataminen tässä vaiheessa hyödyttää oppositiota ja persuja. Olisi vaarassa, että Kokoomus putoaisi vaalien jälkeen sijalle kolme.
Tärkein syy taitaa olla se, että Kokoomuksen jäsenet ja kannattajat ovat pääosin hyvin tyytyväisiä tai tyytyväisiä hallituspolitiikkaan. Viimeisin kysely 7/2024, jossa Kokoomuksen kannattajista 80 prosenttia on tyytyväisiä hallituksen toimiin. HS-gallup | Tyytymättömyys pääministeri Orpoon ja hallitukseen on lisääntynyt
Sehän on ilmeistä, että vuorotteluvapaan sijaisuus on tehokas työvoimapoliittinen keino, jos mittarina käytetään yksioikoisesti sitä, että mikä on osallistujan työmarkkina-asema kuusi kuukautta palvelun päättymisen jälkeen. Totta kai S-ryhmän tai isojen tehtaiden kaltaiset jatkuvasti rekrytoivat toimijat ovat skouttauksia vuorotteluvapaan sijaisuuksiin tehneet sillä ajatuksella, että jos sijaisuus menee hyvin, niin jatko on todennäköinen.Ei tuo vuorotteluvapaankaan poisto keinona parhaimmasta päästä, kun ollut kuitenkin työvoimapoliittisista keinoista tehokkain tähän asti. Ymmärrän toki perusteluista sen osan, että se alunperin tehtiin sitä varten että työelämässä jaksettaisiin pidempään. Mutta kun sen seurauksena nyt ihmisiä on päässyt työn syrjään kiinni, se jo itsessään on arvokas tulos ison kuvan kannalta.
Nyt näitä matalan kynnyksen työllistymiskeinoja heikennetään (osa-aikatyöhön liittyvä suoja-osa, vaatimukset työmääristä, vuorotteluvapaa, aikuiskoulutustuki) ja samaan aikaan usealla sektorilla työllistyminen laahaa, niin ihmetyttää kyllä suuresti mistä taikurinhatusta niitä työllisiä pitäisi taikoa?
Vuorotteluvapaan sijaisuus on selkeästi palvelu, joka kohdistuu työnhakijoiden ns. parhaimmistoon.
Siksi sitä on ihan pöljää edes verrata johonkin kuntouttavaan työtoimintaan, jonka peruskohderyhmää ovat päihdeongelmista tai muista elämänhallintaongelmista kärsivät työnhakijat, joille pääsy avoimille työmarkkinoille on pääosin aika kaukaista.
Suomen väestörakenteella ja julkistalouden tilalla työurien pidentäminen merkittävästi lienee välttämätöntä. Ja helpoiten se onnistuu, kun onnistutaan pudennyksessä niin alkupäässä, loppupäässä kuin keskivaiheilla.
Työnantajillahan on ollut täysi vapaus valita kuka tahansa kelpoisuusehdot täyttävä vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Joskus heillä on tekijä jo valmiiksi katsottuna, joskus haetaan julkihaun ja joskus TE-palvelujen ehdokashaun kautta. Perusperiaate lienee, että työnantaja palkkaa sijaisuuteen parhaan saatavilla olevan vaihtoehdon. Mielestäni tuo aika loogisestikin on johtanut siihen, että sijainen on löytynyt pääsääntöisesti siitä työttömien työnhakijoiden eliitistä, joiden työllistymisen todennäköisyys näinä aikoina olisi korkea ilman myös vuorotteluvapaajärjestelmän olemassaoloa.Mihin tämä analyysi perustuu? En ainakaan itse tuosta kriteeristöstä pysty tällaista tulkintaa tekemään ja eikö firmoille jotka osaltaan tätä mallia rahoittavat saisi siis tarjota työttömiä jotka voivat työllistyä muinkin keinoin?
Siis millä tarkastelujaksolla työkyvyttömyysluvut ovat kasvaneet? Ainakin minun tietääkseni työkyvyttömyysluvut ovat olleet isossa kuvassa laskussa tämän vuosituhannen aikana ja ihan viime vuosina määrä on suunnilleen samana pysynyt.Helppoa ja helppoa. Itse näen kehityssuunnan aivan päinvastoin. Tilanteessa jossa työkyvyttömyysluvut on kasvaneet jo pitkän aikaa, ratkaisut kestävämpään työelämään tulee myös entistä enemmän joustojen kautta. Ihmiset ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat elämän aikana.
Pidentämällä työuria alusta, keskivaiheesta ja lopusta varmistetaan vaan että entistä suurempi osa työvoimaa tippuu kesken työuran sivuun syystä tai toisesta.
Työnantajillahan on ollut täysi vapaus valita kuka tahansa kelpoisuusehdot täyttävä vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Perusperiaate lienee, että työnantaja palkkaa sijaisuuteen parhaan saatavilla olevan vaihtoehdon.
Siis millä tarkastelujaksolla työkyvyttömyysluvut ovat kasvaneet? Ainakin minun tietääkseni työkyvyttömyysluvut ovat olleet isossa kuvassa laskussa tämän vuosituhannen aikana ja ihan viime vuosina määrä on suunnilleen samana pysynyt.
Mutta ei kuitenkaan alanvaihtajissa taida kärkipäässä olla. Ovat aina keikkuneet kärkipaikoilla kun näitä ajatuksia kysytään mutta realisoitunut ei tuo kovin pahasti ole.Itsellä on sellainen olo, että noita poistetaan jotta entistä kurjistuvilta aloilta (hoiva-ala, varhaiskasvatus yms) ei pääsisi enää pois. Suuria on molemmilla aloilla prosentit alanvaihtoajatuksista.
Viimeisen vuoden aikana on kasvanut.Siis millä tarkastelujaksolla työkyvyttömyysluvut ovat kasvaneet?
Nyt olisi hyvä, jos joku tutkiva journalisti selvittäisi Orpon yhteydet tuohon Länsirataan. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, että miksi Orpo niin sinnikkäästi ajaa tuota tunnin juna hommelia, vaikka kaikki ympärillä olevat tahot ovat sen todenneet kannattamattomaksi. Tulee ihan mieleen se tyyppi, joka menetti rahansa nigerialaishuijareille. Vaikka poliisi ja pankki molemmat varoitti,että kyseessä on huijaus, niin silti päätti siirtää rahansa huijarille.Jos Talouselämän artikkelia on uskominen niin kova firma tuo tunnin junaa ajava Länsirata on. Firmassa on 13 hallituksen jäsentä ja viime vuonna työntekijöitä keskimäärin peräti 4 eli jokaisella työntekijällä 3 henkilökohtaista hallituksen jäsentä ja vielä yksi varalla. No onneksi samaisen artikkelin mukaan toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot olivat reilut 400k€, joskin itselle tuli mieleen että kuinka iso johtoryhmä tuollaisessa 4 hengen firmassa nyt pitää olla ja jos joku työntekijä jätetty pois niin sanokoo ne sille kahvilla ollessaan "sorry, meillä nyt johtoryhmä etsi toinen paikka omalle tauolle".
Toisaalta tuolla on se hyvä puoli, että hallituksen kokouksessa voidaan jokaisen työtekijän toiminta käydä läpi henkikohtaisesti, jos vain se työntekijä joka ei ole johtoryhmässä muistaa keittää kahvit ja tilata kampaviinerit. Sinänsä voisi olettaa hallituksen panostavan työhönsä tosissaan koska TE:n mukaan hallituksen jäsenten kuukausikohtaiset palkkiot olivat viime vuonna 116k€ ja kokouspalkkiot (eivät näemmä kuulu tuohon kuukausikorvaukseen) 154k€. Noilla rahoilla voisi itsekkin suunnitella vaikka vartin junaa Turusta pois useamman vuoden.
Ihan oikeasti tämä kuuluisi, enemmin sinne pitäisikö itkeä vai nauraa osastoon
Orpo on Turusta. Ainoastaan turkulaisilla on kiire Turkuun. Joten ei tossa varmaan ole muuta taustalla että turkulaiset voisi käydä myös pk-seudulla töissä kätevästi. Eihän tässä tosiaan ole mistään muusta kyse kuin että verotuloja pitää saada Turkuun lisää ja kehittää aluetta asuinpaikkana. Kun yritysten houkutteleminen ei ole helppoa niin lyhennetään sitten duunimatkaa.Vai onko tolle tunnin juna hankkeelle joku erityinen syy, miksi Orpo sitä vieläkin ajaa, mitä en vaan tajua?
Samassa jutussa kerrotaan, että vuoden 2020 joulukuun alusta vuoden 2023 loppuun on tämä Länsirata maksanut yhteensä 1,4milj€ verran palkkaa ja palkkioita sekä toimarille että hallitukselle.Jos Talouselämän artikkelia on uskominen niin kova firma tuo tunnin junaa ajava Länsirata on. Firmassa on 13 hallituksen jäsentä ja viime vuonna työntekijöitä keskimäärin peräti 4 eli jokaisella työntekijällä 3 henkilökohtaista hallituksen jäsentä ja vielä yksi varalla. No onneksi samaisen artikkelin mukaan toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot olivat reilut 400k€, joskin itselle tuli mieleen että kuinka iso johtoryhmä tuollaisessa 4 hengen firmassa nyt pitää olla ja jos joku työntekijä jätetty pois niin sanokoo ne sille kahvilla ollessaan "sorry, meillä nyt johtoryhmä etsi toinen paikka omalle tauolle".
Toisaalta tuolla on se hyvä puoli, että hallituksen kokouksessa voidaan jokaisen työtekijän toiminta käydä läpi henkikohtaisesti, jos vain se työntekijä joka ei ole johtoryhmässä muistaa keittää kahvit ja tilata kampaviinerit. Sinänsä voisi olettaa hallituksen panostavan työhönsä tosissaan koska TE:n mukaan hallituksen jäsenten kuukausikohtaiset palkkiot olivat viime vuonna 116k€ ja kokouspalkkiot (eivät näemmä kuulu tuohon kuukausikorvaukseen) 154k€. Noilla rahoilla voisi itsekkin suunnitella vaikka vartin junaa Turusta pois useamman vuoden.
Ihan oikeasti tämä kuuluisi, enemmin sinne pitäisikö itkeä vai nauraa osastoon
Hallituksen jäsenellä yrityksessä on juridisia vastuita, joita ei työ-/virkashteessa ole, mikä takia erillinen korvaus on oikeutettu.No tuolla Länsiradassa lienee hallituksessa omistajien eli kuntien/kaupunkien virkahenkilöitä etupäässä ja jos näin on, niin kysymys on miksi henkilölle joka esimerkiksi vastaa kaupungin omistajaohjauksesta tulisi maksaa erillisistä korvausta ko. kaupungin osittain omistaman yhtiön hallitustyöstä kun sen varmaan pitäisi kuulua ihan toimenkuvaan?
Totta, mutta esimerkiksi oma työnantaja vain vakuuttaa osakkuusyhtiöiden hallituksessa olevat eikä maksa mitään korvauksia siitä. Aina voi kuitenkin kieltäytyä hallituspaikasta niin halutessaan.Hallituksen jäsenellä yrityksessä on juridisia vastuita, joita ei työ-/virkashteessa ole, mikä takia erillinen korvaus on oikeutettu.
Toinen kysymys on, että miksi tällainen inhouse yhtiö pitää olla?
Mutta kaiken kaikkiaan aivan käsittämätön hanke. Todennäköisesti vielä vesitti EU tukia hankkeilta, joihin niitä olisi voinut saada.
Eiköhän tuo mahdollista, että Lohjalta, Vihti-Nummelasta, Veikkolasta, Histasta pääsee Espooseen tai Helsinkiin töihin. Tai toki Salosta, Hajalasta, Piikkiöstä, Paimiosta, Littoisista, Varissuolta Turkuun helposti.Orpo on Turusta. Ainoastaan turkulaisilla on kiire Turkuun. Joten ei tossa varmaan ole muuta taustalla että turkulaiset voisi käydä myös pk-seudulla töissä kätevästi. Eihän tässä tosiaan ole mistään muusta kyse kuin että verotuloja pitää saada Turkuun lisää ja kehittää aluetta asuinpaikkana. Kun yritysten houkutteleminen ei ole helppoa niin lyhennetään sitten duunimatkaa.
Orpo on Turusta. Ainoastaan turkulaisilla on kiire Turkuun. Joten ei tossa varmaan ole muuta taustalla että turkulaiset voisi käydä myös pk-seudulla töissä kätevästi. Eihän tässä tosiaan ole mistään muusta kyse kuin että verotuloja pitää saada Turkuun lisää ja kehittää aluetta asuinpaikkana. Kun yritysten houkutteleminen ei ole helppoa niin lyhennetään sitten duunimatkaa.
Potentiaalia varmasti on, mutta se on vielä ihan kaikilta perustelematta, että miksi tuo hanke olisi tärkeämpi kuin pääradan parantaminen. Ja ne perustelut kyllä tarvittaisiin, koska nämä kaksi rataa kilpailevat siitä, kummalle rahaa osoitetaan, koska molemmille samanaikaisesti sitä ei ole osoitettavaksi.Jos ei näiden potentiaalia ymmärrä verrattaen harvaan asutusta Suomessa, ja luulee junan olevan vaan joku Orpon "olen vartin nopeammin Stadissa" -hanke, niin suosittelen vahvasti...
Mutta, laittaisin silti hetkeksi jäihin vielä.